Sota-aiheinen sunnuntai

Lauantai vierähti rattoisasti kaverin baby showerin merkeissä ja Isännällä pilkkihommissa ja kävipä niin, että herättiin tänään oikeen kotoa. Hetki pohdittiin, että mitäs sitä tänään keksisi ja otin Mondon Helsinki -matkaoppaan kätösiin. Ostin sen lähinnä siksi, että ajattelin että sieltä voisi löytää kaikkea kivaa tekemistä juurikin tällaisten päivien varalle. No ei sieltä varsinaisesti löytynyt, mutta se antoi Isännälle idean: sotamuseo.

Siis kuinka tylsiä meistä on tullut, kun tultiin viimeyönä hieman ennen puoltayötä kotiin rättiväsyneinä ja painettiin suoraan pehkuihin. Lauantaina. Ja sunnuntain kunniaksi lähdetään taas museoon. Onhan se jo toinen museo tässä kuukauden sisään. Joka tapauksessa ulkona oli niin mahtava ilma, että pakko oli jonnekin lähteä!

Kyllä se aurinko siellä oikeasti paistoi!

Koska ollaan nykyään pääkaupunkiseutulaisia, ei tosin pesunkestäviä sellaisia, Isäntä päätti, että nyt me mennään raitsikalla kun hyvä mahdollisuus on. No siinä kun odoteltiin sitä (raumlaisittain) raitsikkaa ylioppilastalon pysäkillä, osui silmään mielenkiintoinen yksityiskohta.

Ihan teitä varten nätisti muokkasin tuonne tuon nuolen. Ihan kun joku olisi ampunut sinne pulun.

Raitsikalla mentiin ja lopulta löydettiinkin se sotamuseo. Olen oikeasti aika todella huono historiassa, vaikka se minua kovasti kiinnostaakin. En ikinä muista mitään vuosilukuja, saati sitten mitään tapahtumia, enkä oikeen osaa sijoittaa mitään tapahtumia mihinkään ajanjaksoihin. Siitäkin syystä tuo sotamuseo oli todella mielenkiintoinen. Itseäni kiinnosti eritoten kaikki sodat, jotka siellä esitettiin mielestäni todella hyvin oolannin sodasta jatkosotaan. Isäntä tietenkin innostui kun lähestyttiin nykyaikaa ja siellä oli kaikkia tuttuja armeijajuttuja. Ainut miinus oli, että siellä oli mielestäni todella pimeää. Vähän enemmän valoa monissa paikoissa olisi ollut kyllä tervetullutta. 

Lili ihmettelee kunniamerkkejä ja itsenäisyysjulistusta. 

Lili heräsi siinä talvisodan kohdalla (noin puolessavälissä) ja oli ihan superhienosti koko ajan! Sanoinkin Isännälle, että ihan käsittämätön tämä tyttönen: sen kanssa voi tehdä ihan mitä tahansa! Kertaakaan ei hermostunut vaikka äiti pysähtyi pidemmäksikin aikaa lukemaan tekstejä.

Siinä lopuksi kun tehtiin lähtöä toisen porukan kanssa samanaikaisesti, me jäätiin ovensuuhun jumiin kun edessä oleva herrasmies pysähtyi ihan oven eteen. Siinä nousee heti rappuset ikävästi, joten oli aika hankala paikka siinä vaunujen kanssa. Kiinnitin siinä herran huomion suomalaisen simppelisti totemalla "anteeksi", johon herra vastasi välittömästi myös suomalaiseen tapaan "oi anteeksi!" ja väistyi sivuun. Kun lähdettiin siitä kävelemään, Isäntä tiedusteli minulta huomasinko kenties kuka se oli. Oli kuulemma Paavo Lipponen. Meillä oli kovasti hauskaa kun siitä käveltiin takaisin rautatietorille päin, onhan meillä samat sunnuntaiharrastukset Lipposen pariskunnan kanssa.

Mulla on ihan hirmuisesti kirjoitusaiheita, ehtisi vaan jossain välissä näpytellä! Pitäisi kertoa vähän Lilistä, meidän nukahtamisharjoituksesta, kiinteiden aloituksesta ja kaikista jutuista mitkä olen kokenut näppäräksi tässä tämän ikäisen vauvelin kanssa. Ainakin jotain näistä siis tulossa ensi viikolla!

Kaksin

Oltiin taas Lilin kanssa kaksin reissussa. Sen lähtöhäsän jälkeen kaksin vauvan kanssa reissaaminen on jotenkin terapeuttista. Siinä on joku oma juttunsa. Kaiken muun lisäksi se parantaa ongelmanratkaisukykyä ja siinä jos jossain oppii oikeasti tuntemaan lapsensa, sen reaktiot eri tilanteissa ja mikä kikka mihinkin tilanteeseen parhaiten toimii.

Kun lähtee vauvan kanssa kahdestaan mihin tahansa, tavaraa on hyvä olla sen verran mitä itse saa yksin kerralla kuskattua, se vauva mukaanlukien. Tarkat aikataulut kannattaa unohtaa täysin ja matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin. Stressiaivot kannattaa myös jättää sinne kotinarikkaan.

Toisin kun moni kuvittelee, meilläkään ei todellakaan aina viihdytä autossa. Autossa on tylsää olla hereillä ja pikapysähdyksistä harvoin on enää nykyään apua. Koska omat hermoni eivät kestä käytännössä yhtään vauvan huudattamista, vauvan viihdytys- ja rauhoittamiskeinoja on oltava takataskussa. Ne selviää oman vauvan kanssa kokeilemalla. Aina ei todella auta mikään, mutta ei se vauva siitä huutamisesta rikki mene. Hikoo vaan hemmetisti ja nostaa omaa stressitasoa. Siksi ne stressiaivot on tässä kohtaa hyvät siellä kotinarikassa. 

Näitä viihdytys- ja rauhoittamiskeinoja ovat mm. harso, käsi, erilaiset lelut ja iPad (kyllä, mihin tämä maailma on menossa eikä ihme että nykynuoret on niin pilalla). Tällä reissulla Lilin hermostuessa laitoin ison harson turvakaukalon yli ja se auttoi ihan yllättävän paljon! Jossain kohtaa kurkkasin sinne harson alle niin neiti leikki siellä tyytyväisenä Lionelilla. Enempää en uskaltanut kurkkia, ettei neiti hermostu. Myös radiolla voi vaikuttaa ja joissain tilanteissa vauvaa rauhoittaa (toisissa tilanteissa ärsyttää) äidin ääni. Voi lauleskella vaikka radion mukana. Tai sitten ei. Kannattaa välttää ylipukemista autoon, sillä kuuma on aika ikävä tuntemus. Lämpöpussi on kätevä! Matkan tekoon on hyvä varata aikaa, sillä pysähdyksiä voi tulla suunniteltua enemmän tai vähemmän. Ei oikeastaan kannata suunnitella juurikaan mitään. Menee vaan sen mukaan miltä tilanne näyttää.

Matkan vaiheita: Lionel, taianomainen harsoviritys ja alakuvissa reissuviihdykettä.

Yleisesti meidän matkat menee ihan kivasti. Me ollaan tosin harjoteltu aika paljon. Näissä kaksinmatkoissa ihan parasta on läsnäolo ja ihmisten näkeminen. Kun vauvan kanssa on poissa kotoa, sen kanssa on jotenkin automaattisesti ihan eri tavalla läsnä. Ei katsota telkkaria, ripusteta pyykkiä tai tehdä ruokaa kuten kotona. Vauva on sitterin sijaan paljon sylissä ja lattialla pyöriessäänkin tulee usein istuttu siinä vieressä tai leikiteltyä. Nyt oltiin kaksi yötä poissa kotoa ja kyllä nyt koti tuntuu kodilta.

Tämä on kyllä maailman paras matkatoveri. Siitä on ihan hirmuisesti seuraa ja sille voi rupatella oikeastaan mitä vaan. Matkanteko on rauhallista ja väkisinkin aikataulutonta. Kahvillekin mentäessä on paljon fiksumman näköistä istuskella kahvilassa vauvan kanssa kuin yksin. Kaiken lisäksi tottuu vauvakin esimerkiksi nukahtamaan erilaisissa ympäristöissä ja näkemään erinäköisiä ihmisiä.

Ps. Isäntäkin taisi järkyttyä eilisestä kirjoituksesta, käytiin meinaan seuraava keskustelu tänään facebook-messengerissä:

Hyvästi kettupuku

Lilin ensimmäinen pörröpuku oli valkoinen nallepuku, juuri sellainen jota toivoin. Saatiin se mun luokkakavereilta baby showerilla ja se oli ihana! Kokoa 50cm. Ja sitten se tuli pieneksi. Niinkuin kaikki muutkin vaatteet.

Eka kerta turvakaukalossa.

Ihastuin nettikaupassa ihanaan kettupukuun ja tilasin sen Lilille seuraavaksi pörröpuvuksi. Se oli ihan tajuttoman kätevä! Tykkäsin siitä ihan hirmuisesti ja käytettiin sitä todella paljon. Monet kiinnitti siihem huomiota, sillä se oli normaalista nallepuvusta poikkeava, kirkkaan oranssi. Tykkäsin siitä niin paljon, että kun se tuli pieneksi ostin samaa pukua seuraavan koon. Koon 68cm.

Pikku konkari <3

Nyt on käynyt niin, että on aika sanoa kettupuvulle hyvästit. Haikein sydämin on myönnettävä, että äidin pieni vauva on jo aika iso vauva. Kettupuku on palvellut paljon ja on persoonallisuudellaan valloittanut monta sydäntä. Se on pitänyt äidin murusen lämpimänä monen monta kertaa ja monen monet naurut on siinä naurettu.

Eka kerta rattaissa.

Molemmat kettupuvut kuuluvat siihen lastenvaateryhmään, jotka jätetään kaapin nurkkaan säilytykseen, jos vaikka vielä joskus. Seuraavaa kokoa ei kuitenkaan enää tule. Pörröpukuakaan ei enää tule. Tervetulos vanupuvut, välikausihaalarit ja softshellit. Lili on valmis.

Ensikosketus oli vähän reilu. Nyt se istuu jo vähän paremmin.

Pikakelattu viikonloppu

Pitkäksi ja tylsäksi viikonlopuksi suunniteltu viime viikonloppu sisälsi yllättävän paljon actionia ja se sujahti ohi merkillisen nopeasti. Lähdettiin Isännän ja Lilin kanssa perjantaina Isännän töiden jälkeen Raumalle. Tarkoitus oli viettää koko viikonloppu isäni luona, käydä läpi lapsuuden valokuviani, hengata rauhassa ja kuluttaa aikaa mahdollisimman tylsästi. No ideana hyvä, toteutus oli jotain muuta.

Koko homman tylsyys kaatui jo lähdön hetkellä. Kerrostalosta autoon piti Lilin ja tavaroiden lisäksi raahata kaksi kissaa tavaroineen, oltiinhan me koko viikonloppu poissa. Helpommin sanottu kuin tehty. Lähtö oli yhtä häsäämistä ja toiselle tiuskimista. Kun vihdoin saatiin kaikki autoon niin, ettei kissat joutuneet turhan pitkään odottamaan pienessä kopassaan, eikä Lili turvakaukalossaan päätin, että yhden yhtä tarkkaa aikataulua en tähän viikonloppuun halua.

Vauvan kanssa matkustaminen on jotenkin normaalia rennompaa. "Milloin olette täällä" -kysymykset voi normaalin kymmenen minuutin tarkkuuden sijaan kuitata sanomalla "ehkä kahdeksalta, tai kymmeneltä, riippuu montako kertaa joudutaan pysähtymään." Matkalla pysähtyminenkin on jotenkin rentouttavampaa, sillä pikapissan ja nopean aterian sijaan huoltoasemalla haahuillaan ja hengaillaan pidempään väsyttäen vauvaa, jotta se ehkä nukkuisi vielä matkalla. Yllättävää kyllä, tällaiselle kaiken etukäteen suunnittelevalle se on oikeasti todella mukavaa. Sellaista kiireetöntä reissaamista.

Oltiin aika myöhään perjantaina perillä. Lauantaina lähdettiin aamupalan jälkeen Kuivalahdelle metsäkävelylle. Loppupäivä hujahti isovanhempien ja saunan merkeissä ja lopulta kello olikin jo myöhä ja syötiin myöhäinen päivällinen. Seuraavaksi olikin vuorossa sunnuntai, päivälenkki ja aika lähteä kohti kotia. Aikamoista. Jäi valokuvien katselukin kokonaan välistä.

"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt..."

Matkaseurana saatiin nauttia äitini seurasta, joka viihtyi meillä tämänaamuiseen asti ennen kun lähti takaisin kotiinsa Saksaan. Samointein häippäsi samalle seudulle koulutettavaksi Isäntä, tosin aikaisemmalla lennolla. Käytiin puolenpäivän aikaan saattamassa äitini lentokentälle ja juuri kun astuin kotiovesta sisään totesin Lilille, että nyt saadaankin tylsistyä ihan keskenämme koko loppu päivä. Meni ehkä kaksi minuuttia, kun Lilin kummisetä Brittein saarilta laittoi viestiä ja kertoi olevansa Suomessa. Keskenään tylsistymisen sijaan saadaankin nyt nauttia siis seurasta. Tuossa ne Lilin kanssa katsoo Extreme Makeoveria kun kirjoittelen tätä. Melkoista seuraa siis!
Ps. Rauma huomio! Tullaan huomenna Lilin kanssa sinne seudulle. Perjantaina takaisin!

Pakko saada toi!

Tiedättekö sen tunteen, kun näet jonkun aivan täydellisen jutun, mikä sopisi sulle/teille aivan täydellisesti ja sä ajattelet, että sun on pakko_saada_se, mikään muu ei kelpaa?

Meillä kävi yksi tähän liittyvä tapaus juuri ennen ristiäisiä. Oltiin Raision Myllyssä tekemässä jotain ostoksia ja käytiin ostamassa Isännälle ristiäisiin valkoinen kauluspaita Petri Funista. Ristiäisten väriteemana oli syksyn värit (ja oranssi) ja näin siellä hyllyssä aivan täydellisen ihanan värisen kravatin. Se oli yksivärinen, juuri oikean oranssi ja sopi täydellisesti oranssiin pellavamekkooni, jonka olin laittamassa ristiäisiin ylleni. Kun Isäntä tuli sovituskopista, näytin sitä kravattia ja ehdotin, josko ottaisimme myös sen. Isäntää paitavalinnassa auttanut nuori myyjä alkoi sanomaan, että heillä on tuolla myös muita kravatteja ja alkoi Isännälle esittelemään kaikkia muita "nuorekkaita" ja kirjavia kravatteja. "tämä on todella nuorekas, malliltaan kapeampi ja myöskin juhlava", myyjäneiti esitteli. Voitte kuvitella, miten minä siinä hormoneissa kiihdyin ja mietin päässäni, että "en halua mitään muuta, haluan tuon oranssin yksivärisen!" Koska olin siinä vastasyntyneen kanssa ja Isäntä kiinnostui aivan täysin vääränlaisesta kravatista, en siinä kehdannut sanoa, että "me ei kuule todellakaan oteta mitään nuorekasta kun me otetaan tämä." Niin siinä sitten kävi, että lähdettiin paikalta mukanamme väärä kravatti, tyytyväinen Isäntä ja vielä ehkä hormonien vaikutuksesta ihan hirmuisesti kiihtynyt puoliso.

Siinä näkyy kastepöytä ja pöytien koristelu ja näin ollen ristiäisen väriteemaa.

Olin niin vihainen, etten oikeasti uskaltanut sanoa pitkään aikaan mitään, etten sanoisi jotain ajattelematonta. Kun oltiin kotimatkalla, otin asian puheeksi mielestäni tyynen rauhallisesti (siihen alkuperäiseen verrattuna), mutta Isäntä oli jo kääntämässä autoa, että hän menee vaihtamaan sen kravatin. En suostunut, olisihan se nyt oikeasti ollut aika noloa. Epäilen että neiti näki siellä liikkeessä jo naamasta, että tätä äitiä ei ihan kyseinen valinta miellyttänyt. Näin mentiin siis kotiin.

Tämä ei kuitenkaan jäänyt tähän. Koska tunnen itseni joissain tapauksissa aika hyvin, en voinut antaa sen tapahtua, että Isäntä olisi oikeasti ollut ristiäisissä väärä kravatti kaulassa. Joka ainoa kerta kun katsoisin niitä ristiäiskuvia, harmittelisin kun tilanteeseen olisi ollut täydellinen kravatti, mutta tämän myyjäneidin ansiota (kyllä, en syytä Isäntää) Isännällä oli väärä kravatti. Pari päivää myöhemmin Isännän ollessa työreissussa ajoin Myllyyn ja kävin hakemassa Isännälle oranssin kravatin. Koska Petri Funin myyjä minua niin suuresti ärsytti, boikotoin kyseistä kauppaa ja kävin hakemassa vastaavan Sokoksesta.

Se oikea ja se väärä.

Oikeasti Isäntä oli loppujen lopuksi kovin tyytyväinen ja onhan tuo toinenkin kravatti hieno, mutta ei siihen tilanteeseen oikea. Tuossa väärässä kravatissa on vaikka mitä värejä, joten ties kuinka moneen tilanteeseen se vielä tulee olemaan oikein hyvä kravatti. Ja voitte kuvitella niitä ilon värinöitä mitä koin kun muutamat ihmiset ovat sanoneet, että "voi kuinka hyvin tuo Isännän kravatti sopii tuohon sinun mekkoosi!" Niimpä, se on täydellinen!

Se täydellinen ristiäiskuva, jonka katsominen tuo aina hyvän mielen <3
(Isännällä näkyy siinä oikeassa kuvassa myös pää)

Sama juttu kävi, kun päätettiin pitkän harkinnan jälkeen, että ostetaan Lilille syöttötuoliksi Stokken Tripp Trapp. Koska me nyt ollaan tällaisia tumman ruskeasta pitäviä, oli päivän selvää, että tuoli tulisi meille pähkinän värisenä. Jostain katselin kuvia ja löysin aivan täydellisen pehmusteen kyseiseen tuoliin. Kävi kuitenkin niin, että sitä ei enää missään myyty ja sen saaminen oli todella hankalaa, vaikka Facebookissakin laitoin Stokke-kirpputorille kuvaa ja ostoilmoitusta. Pitkän haun jälkeen löytyi yksi Ebaysta: se oli huutokauppa, myyjä oli saksalainen ja hän suostui postittamaan vain Saksaan. Koska tiesin, että mikäli tyytyisin mihin tahansa muuhun, minua ketuttaisi yli kaiken joka ainoa kerta katsoessani sitä "korviketta", vahtasin täällä kotikoneella päivystämässä yksi torstai puolen päivän aikaan ja kävi kuin kävikin niin, että voitin sen huutokaupan ja sain sen!! Pyysin myyjää postittamaan sen Saksassa asuvalle äidilleni, joka toi sen nyt tullessaan Suomeen. Siinä se nyt on! Aivan täydellinen! <3

Koska olen ajatellut alkaa Lilillä soseiden lisäksi sormiruokailun, sillä hän selkeästi hyvin viihtyy pöydän ääressä ihmetellessään pöydällä olevia juttuja, olen harkinnut tähän vielä sitä Stokken tarjotinta. Isäntä oli sitä mieltä, että sillä ei tee mitään ja se taas maksaa ties mitä ja mitä sellasella sitten jne. Sanoin Isännälle, että voin ilomielin siivota lattian Isännän ollessa töissä, mutta tehdäämpä niin, että aina Isännän ollessa kotona Isäntä saa siivota lattian Lilin jäljiltä, katsotaan kuinka kauan menee ennen kun se on Isännän mielestä tarpeellinen. Lili ei ole saanut juuri muuta vielä sormiruokailla kun kurkkua, porkkanaa ja maissinaksuja ja tänään, 3 päivää ehdotuksen jälkeen kysyin Isännältä, että vieläkö hän on sitä mieltä että se on turha. "Noh, ihan periaatteesta en mä nyt voi mieltä enää muuttaa, mutta en mä nyt suutu jos sä sellasen tänne kiikutat." Periaatteen mies! <3

Bongaa kurkku.

Uniluento kutsut

Nyt kaikki vauvojen ja muiden lasten uniongelmista kärsivät tai uniasioita pohtivat vanhemmat huomio!! Olin tänään uniluennolla. Koska tällaisessa vauvaperheessä uni on jokseenkin ajankohtainen asia, sillä kuten viime yönä tuli todistettua, ellei nuku vauva, ei nuku vanhemmatkaan. Meillä siis Lili heräsi keskellä yötä, hengaili pari tuntia hereillä naureskellen varpaitaan ja ties mitä ja jatkoi unia reilut kaksi tuntia kestäneen vanhempien tuskailun jälkeen. Tämän tekstin epäjohdonmukaisuus saattanee siis johtua viimeyön tapahtumista ja niistä aiheutuneesta univajeesta. Nyt luennosta oppineena tiedän taas paremmin, että vauvan valvomiseen ei itse kannata/tarvitse puuttua, ellei vauva itke.

Kyseessä oli siis vauvojen unta käsittelevä luento, jonka piti Kasvun Taika -yrittäjä Heli Mäkelä. Koska me (kaveriäidin kanssa) ei löydetty meille molemmille sopivaa uniluentoajankohtaa, otti kaveri yhteyttä Heliin ja järjesti Uniluento kutsut, jossa oli meidän kahden lisäksi viisi muuta äitiä vauvoineen, yhteensä siis seitsemän vauvaa äiteineen! Luento oli kyllä kattava ja vastasi moneen mieltä askarruttaneeseen asiaan liittyen sitä ehdottoman tärkeää elinehtoa, unta. Miksi vauva vähtää yöllä, miksi se heräilee sillon kun se heräilee, miten vauvan heräilyjä voi yrittää vähentää tai oikeammin, miten vauvan voi opettaa nukahtamaan itse uudelleen herättyään ja mitä erilaisia keinoja on opettaa vauva nukahtamaan itsenäisesti. Käytiin myös läpi erilaisia unikouluja, lempeitä ja vähemmän lempeitä ja miten niiden toimivuutta voi arvioida.

Kutsujen vauvelit.

Tärkeää on, että unikoulua kokeillessa on itse johdonmukainen ja kokee oikeasti tarvitsevansa sitä. Helin mukaan "mä nyt kokeilen"-asenne unikoulun suhteen on jokseenkin turha, sillä muutosta on itse haluttava ja sen eteen on toimittava määrätietoisesti. Heli oli aivan ihana ja antoi paljon henkilökohtaisia neuvoja ja vinkkejä painottaen jokaisten omia tarpeita ja vauvojen yksilöllisyyttä ja mikä tärkeintä, painostamatta yhtään mihinkään tai sen enempää omaa mielipidettään tuputtamatta. Tärkeää on siis se, että asiaan puututaan, jos se koetaan ongelmana. Perhepeti ja yösyötöt eivät ole ongelma, ellei niitä itse koe ongelmana. Vauvan nukuttaminenkaan ei ole ongelma, ellei sitä perheen sisällä koeta ongelmana.

Mitä minä sain irti meidän perheen kohdalla? Koska Isäntä on tyyppiä silmät kiinni -> krooh pyyh ja itse vaadin nukahtamiseksi aina rauhoittumisen, sen tietyn väsymystilan ja mahdollisesti jopa tuntien sängyssä vähtäämisen ennen sen oikean väsymystilan saavuttamista, en voi olla miettimättä, onko tämä itsestään nukahtaminen jokaisen yksilöllinen ominaisuus vai vauvana opittu tapa. Tästä syystä haluaisin kokeilla opettaa Liliä nukahtamaan itsekseen ja paras aika tähän on kuulemma suurin piirtein nyt: 4-6 kuukauden iässä. Koska Lili on kuitenkin aika helppo lapsi, enkä itse pidä yhtään huudattamisesta, me kokeillaan mahdollisesti jotain hyvin lempeää tapaa, jossa pikku hiljaa edetään tissihumautuksesta itsenukahtamista kohti. Monta kertaa Heli toisti, että ongelmaa ei ole jos sitä ei itse koeta ongelmana ja konsultoituani Isäntää olen nyt tullut siihen tulokseen, että perhepeti ei ole meille minkäännäköinen ongelma. Jos siltä näyttää, että asiat lempeästi etenevät, saattaa Lili jossain kohtaa siirtyä pikku hiljaa omaan sänkyyn, mutta muuten asiaa puidaan myöhemmin, mikäli siitä tulee ongelma.

Ehkä suurin opetus oli, että vauvan yöllisiin vähtäämisiin ei tarvitse puuttua, ja mikäli se vähtääminen häiritsee omaa untani, voin itse mennä vaikka sohvalle loppuyöksi (mikäli siis haluamme nukkua perhepedissä). Yölliset vähtäämiset on meillä tällä hetkellä vähentyneet todella paljon, mutta tiedän kyllä reagoivani herkästi Lilin yöllisiin liikkeisiin tissillä, vaikka sillä ei olisi edes nälkä. Tämän ikäiset kuitenkin useimmiten vaativat ruokaa öisin, joten jossain kohtaa Lili yöllä kuitenkin syökin. Pitäisi parina yönä ehkä enemmän seurata kelloa ja Lilin unijaksoja ymmärtääkseni paremmin missä vaiheessa yötä se nälkä Lilille iskee.

Opin myös, että meidän käyttöön ottama iltarutiini (vaipanvaihto, hammaspesu, iltasatu, valojen sammutus) on hyvä olla ja siihen kaveriksi voisi vielä ottaa unilelun tai -rätin. Opin myös, että iltarutiinin päätteeksi olisi hyvä olla vauvalla läheisyystankkaus molempien vanhempien sylissä. Vauvan tulisi myös nukahtaa siellä mistä hän herääkin hämmennyksen välttämiseksi, olisihan se sinullekin kummallista nukahtaa sänkyyn ja herätä kellarista. Suuren merkityksen sai myös uni-ikkuna, eli väsymyksen merkkien tunnistaminen ja lapsen siirtäminen nukkumaan oikeaan aikaan ennen kun väsymys menee yli. Väsymyksen merkkejä ovat muun muassa haukottelu, silmien hierominen, korvien harominen, itsensä lyöminen ja muut holtittomat liikkeet. Näistä korvien haromista ja tuota itsensä "hakkaamista" en itse edes tiennyt väsymyksen merkeiksi.

Heli pitää Uniluentoja (ja muita luentoja ja kursseja, tsekkaa nettisivut!) säännöllisen epäsäännöllisesti ja antaa myös henkilökohtaista (ja asiantuntevaa) neuvontaa unijuttujen lisäksi myös lasten käyttäytymiseen (mm. kiukku) ja vanhemmuuteen liittyen. Verkkosivuilta löytyy tosiaan monipuolisesti tietoa, kannattaa käydä katsomassa. Nämä olivat Helin ensimmäiset "kutsut" ja hän varmasti mielellään lähtee uudelleenkin luennoimaan kutsuille! Hintakaan ei päätä huimaa, sillä uniluento maksaa 15e/hlö. Helin toimintaa voi seurata myös facebookissa ja Kasvun Taika -facebook sivut löytyvät täältä. Kehotan ottamaan rohkeasti yhteyttä, sillä varmasti monet muut meidän lisäksi pohtii ja tuskailee samankaltaisia vauvan uneen liittyviä asioita.

Ahh, mitkä tarjoilut meillä oli!!

5kk neuvola

Mentiin neuvolaan tänään. Ilma oli mitä mahtavin, joten laitoin Lilin vaunuihin päiväunille ja käytiin hieman kävelemässä ennen neuvolaa. Onhan se hyvä, että Lilikin saa kunnolla nukuttua ennen kamalaa koetusta. Lili nukkui niin hyvin, että päästyämme neuvolaan otin nukkuvan vauvan vaunuista, riisuin sen ulkovaatteista ja se jäi syliini vielä nukkumaan. Siinä istuskellessani nukkuva Lili sylissä, yhtäkkiä kuului: "plim plom". Hetken päästä kuului uudestaan: "plim plom". Tämä toistui, muuttui pikkuhiljaa vaativammaksi ja loppujen lopuksi oli jatkuvaa: "plim plom, plim plom, plim plom, plim plom". Kun tätä oli kuulunut noin viisi minuuttia, meinasin jo huutaa, että menkää nyt hyvänen aika joku avaamaan se ovi. Kun vihdoin joku kävi avaamassa sen oven (josta juuri olin itse tullut sisään ja joka oli auki lukosta), joku maahanmuuttajapariskunta käveli sieltä peräkanaa sisään mielissään ovenavauspalvelusta. En voi kyllä muuta kun ihmetellä, miten ei tule mieleen kokeilla sitä ovea, mutta sen sijaan soittaa monta minuuttia ovikelloa, nonstoppina?!? Lili nukkui kuitenkin tyytyväisenä, kunnes joku kollega poltti kääminsä toisessa odotussalissa totaalisesti. Pakkohan sitä on kääntyä katsomaan mikä sitä vaivaa.

Uni oli kova.

Jotain historiallistakin on tapahtunut, meillä oli todennäköisesti ensimmäisen kerran ikinä ihan oma neuvolatäti! Suomalaiseen en_kysele_turhia -tapaan en tietenkään kehdannut kysyä: "ootko sä se meiän ihan oma neukkutäti", joten päädyin tähän lopputulokseen jotenkin omatoimisesti. Kävikin niin onnellisesti, että se meidän oma neuvolatäti oli oikein mukava. Lilikin piti siitä, vaikka piikkejä taas tuli, kaksin kerroin.

Komeasti meidän neiti kasvaa. Ikää oli tänään 5 kuukautta ja 5 päivää, painoa 8545g ja pituutta 66,5cm. Nyt pituuskin oli päässyt takaisin sinne omalle käyrälle, joten se pituus-paino (bmi) -käyräkin näytti ihan normaalilta, toisin kuin viimeksi. Kyllä se tosiaan taisi niin olla, että viimeksi neuvolatäti mittasi Lilin huonosti, sen verran hurjasti tuota pituutta olisi muuten tullut kuukaudessa lisää. Ja kuten sanoin ehkä aiemminkin, ne 62 senttiset vaatteet ei viimeksikään enää päälle mahtuneet.

Meidän pieni hymytyttönen väläytteli neuvolatädille totuttuun tapaan mitä ihanimpia hymyjä ja sai paljon kehuja iloisuudestaan. Kehuja tuli myös ensiluokkaisen hienoista lelunkäsittelytaidoista. Lili nappasi välittömästi kiinni neuvolatädin näyttämään helistimeen, pyöritteli sitä hetken käsissään ja tunki sen suuhun. Sinne sen piti mennäkin.

Lopuksi oli taas sen ikävimmän vuoro: ne rokotteet. Rotarokotteen viiminen tehoste tuli tällä käynnillä ja aiempien tapaan myös se annettiin suun kautta. Tämän lisäksi saatiin pistoksena toiseen reiteen viitosrokote (hinkuyskä, polio,  kurkkumätä, jäykkäkouristus ym.) ja toiseen pneumokokkirokote. Pyysin heti alkuun, että laitetaan ne molemmat nopeasti samaan itkuun, viimeksi kun odotettiin hetki rauhoittumista siinä välissä ja koin että se oli ainakin meidän lapsen kohdalla aivan turhaa. Neuvolatäti oli tosi kiva ja tämä samaan itkuun pistäminen onnistuikin kivasti. Heti ensimmäisen jälkeen Lili ympäri, toiselle polvelle istumaan ja toinen heti perään. Ikävähän sen on pienen murhetta katsella, mutta mahdollisimman paljon näitä pakollisia juttuja samaan itkuun, kiitos. Normaalisti ensikerta säästyttäisiin rokotteilta kokonaan, mutta koska me lähdetään sinne Saksaan, annetaan Lilille jo puolivuotisneuvolassa MPR-rokote.

Lili pahoitti mielensä huomattavasti viime kertaa lievemmin ja piikkien jälkeen rauhoittuikin suhteellisen nopeasti. Tämän ikäistä on jo vähän helpompi lohduttaa, kun sen keskittymistä pystyy edes vähän kiinnittämään muualle. Kun vielä vähän harmitti, ihmeteltiin neuvolahuoneen värikästä leluvalikoimaa ja omaa naamaa lavuaarin yläpuolella olevasta peilistä. Tosin, viimeksi Lili oli ihan superväsynyt, normaalisti siihen aikaan vielä yöunilla ja ajoitus oli muutenkin todella huono. Tällä kertaa Lili oli nukkunut hyvin, hengaillut hereillä ja nukkunut vielä ensimmäiset päiväunetkin ennen kamalia piikkejä.

Viime kerralla kipuitku alkoi noin 5 tuntia rokotuksista, joten täällä nyt jännätään mitä tällä kertaa.

pikku pallokala

Aikaisemmin kerroin meidän ensimmäisestä vauvauintikerrasta, joka oli hieman pettymys suurten odotusten vuoksi. No nyt ollaan jo melkeen konkareita, onhan uintikertoja takana jo huimat neljä kappaletta! Koska tänään oli se neljän kerta, ajattelin hieman kertoa mitä meidän uinneille kuuluu nykyään.

No niinhän siinä kävi, että sen "alkupettymyksen" jälkeen harrastuksesta on tullut oikein mukava! Lili on joka kerta enemmän ja enemmän siellä viihtynyt ja heti toisella uintikerralla meidän ryhmään tuli enemmän muitakin pikkuisia, joten nyt siellä on jo neljä ihan samanikäistä pientä vauvelia. Tästä johtuen se on myös hyvä vertaistukiryhmä vanhemmille, sillä monet on siellä samassa tilanteessa meidän kanssa, ihan vauvauinnin ulkopuolellakin. Ja myös kerta kerralta Lili uiskentelee enemmän, tänään se veti vedessä eteenpäin leluja kohti kun mikäkin pieni pallokala, tosin matomaisin liikkein.

Mitä siellä sitten tehdään? Tärkein juttu siellä on se, että siellä yhdessä oleskellaan vedessä japidetään hauskaa. Tärkeää on, että vanhemmilla on hymy kasvoilla, jolloin myös vauvalla on turvallinen olo: ei ole mitään hätää ja kaikki on kivaa. Siellä myös harjoitellaan eri otteita, joilla vauvaa vedessä pidetään: pystyote, vatsauintiote, selkäuintiote ja erilaisia käännöksiä. Nyt ollaan jo päästy vähän kannuttelemaankin, eli ämpärillä kaadetaan vettä ensin harteille ja sitten pään yli takaa eteen niin, että vauvalle tulee sukellusrefleksi.

Vauvauinti kestää puoli tuntia ja se on pienelle vauvalle oikeasti aika pitkä aika, sillä vauvauinti on aikamoista työtä tällaiselle pienelle. Ensimmäisillä kerroilla lähdettiin ennen loppulaulua pois, sillä Lili oli niin väsynyt uinnista. Edelleenkin se puoli tuntia on aika raskasta Lilille, mutta hymyssä suin ollaan loppuun asti jaksettu.

Vinkkejä vauvauintiin:

Kannattaa huolehtia, että vauvan perustarpeet (ruoka/uni) on hoidettu ennen vauvauintia. Meillä on ohjeistuksena, että pitäisi syödä 1-1,5 tuntia ennen uintia, jotta kakkavahingon todennäköisyys olisi pienimmillään. Tämä onnistuu helposti niin, että syöttää vauvan kotona, laittaa autoon ja ajaa paikalle, jolloin Lili nukkuu automatkan. Lili herää aina pukuhuoneessa oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun aletaan riisumaan vaatteita, mutta siellä pukuhuoneessa on niin lämmin, että ei ainakaan kertaakaan ole mielipaha yllättänyt.

Kannattaa hieman suunnitella miten paikalla hoitaa itsensä ja lapsen ensin altaalle ja sitten se pahin: altaalta pois. Ongelmaa ei ole, jos meinaa itse peseytyä vasta kotona, mutta itse olen joka kerta peseytynyt paikan päällä, jotta altaan veden vaikutukset omalla ihollani olisivat mahdollisimman minimaaliset. Vaivanani on siis atooppinen iho. Ensimmäinen kerta oli yhtä sättäystä kun koitin yhtäaikaisesti peseytyä itse ja pestä Lilin. Todella hyvä apuväline paikan päällä on turvakaukalo, jossa meillä on päällä Ikeassa myytävä kosteussuoja. Lili odottelee siinä vaippasillaan ensin kun äiti peseytyy, jonka jälkeen hän pääsee itse pesulle ennen uintia. Uinnin jälkeen Lili pestään ensin ja sen jälkeen Lili pääsee siihen turvakaukaloon pyyhe ympärillään odottelemaan kun äiti peseytyy. Myös isää (vie vauvan pukuhuoneen ulkopuolelle isälle) tai muuta vauvauintikaveria voi käyttää tarvittaessa apuna, mutta ellei apu ole saatavilla samassa pukuhuoneessa, myös tämä vaatii hieman suunnittelua. Meillä on tuolla myös Bumboja pesuhuoneessa, mutta kerran kokeilun jälkeen totesin Lilin reisien olevan kostean nihkeinä turhan mehevät kyseiseen istuimeen. Tästä syystä käytämme turvakaukaloa, joka meillä toimii hyvin. Suosittelen lämpimästi aina hoitamaan yhden kerrallaan: äidin ja vauvan. Jos yrittää samanaikaisesti riisua, peseytyä tai pukeutua, voi olla varma, että aikaa menee ja touhu on yhtä sähläystä.

Bumbossa voi hetken istuttaa pientäkin lasta. Kuva lainattu netistä.

Vauvauinnin jälkeen monet äidit menevät saunaan syöttämään vauvat ennen sen tarkempaa peseytymistä, joten ei kannata ihmetellä mikäli siellä saunassa on rivissä monta äitiä vauvat tissillä. Se on vaan hyvä paikka syöttää vauva rankan uinnin jälkeen: viime syötöstä on jo aikaa, saunassa on vedestä tulleen vauvan lämmin olla ja peseytyminen ja pukeminen on huomattavasti mukavampaa kylläisen vauvan kanssa. Saunassa ei tietenkään heitetä löylyä, kun siellä on vauvoja!

Mukaan kannattaa ottaa myös ylimääräinen pyyhe, joka meillä on joka kerta ollut todella hyödyllinen. Joskus Lili on pissannut pyyhkeeseen, toisen kerran se on ollut jo aivan märkä kun vauva pitäisi kuuman kosteassa pukuhuoneessa vielä saada kuivaksi ja joskus se on ollut kätevä pukuhuoneen pehmusteiden päällä. Vauva kannattaa pukea loppuun vasta pukuhuoneen ulkopuolella, jotta heti uinnin päälle ei tule hiki ennen siirtymistä kylmään ulkoilmaan. Näin siis talviaikaan.

Lili on niin ihanan reipas pieni kultakalanen, että hän on innolla kaikessa mukana eikä helposti harmistu. Ainoastaan kerran Lili on paikalla itkenyt ja se oli sen kerran kun hän ensimmäisellä kerralla hörppäsi kunnolla vettä henkeen. Äiti meinasi pyörtyä kauhusta, mutta se ei kuulemma haittaa jos vauva hörppää vettä. Tänään Lili ensimmäistä kertaa bongaili vedessä kelluvia leluja, ui niitä kohti ja yritti tarttua niihin. Myös monille hankala selkäuinti korvat veden alla sujuu Lililtä hyvin. Kivointa ikinä on uida selkää lötköpötkö-tunnelista ja imeskellä sormista vettä samanaikaisesti. Tytöille tavalliseen tapaan myös Lililtä onnistuu multi tasking. Olisin halunnut tähän jonkun ihanan tuoreen uintikuvan meidän pallokalasesta, mutta koska altaan puolelle puhelimen kuljettaminen on vähintäänkin hankalaa, mitään ennen näkemätöntä kuvaa ei ole saatavilla. Tästä syystä laitan sen saman, joka on täällä blogissa ennenkin nähty.

Kuvan vauva liittyy tapaukseen.

Ystävänpäivä

Meidän viikonloppuun on mahtunut paljon kaikenlaista. Vietettiin yö Turussa, saatettiin Isännän eno haudan rauhaan, käytiin viettämässä railakkaita 4v -synttäreitä ja vietettiin aikaa läheisten kanssa.

Pienokainen hautajaisreissun jälkeen kotimatkalta. 

Tänään on kuitenkin ystävänpäivä ja meillä on ystävänpäivän kunniaksi tapahtunut vaikka mitä! Ensinnäkin, eilen siskoni puolisoineen oli meillä istumassa iltaa. Ensimmäistä kertaa Isäntä nukutti Lilin onnistuneesti yöunille ja Lili nukkui nätisti sängyssä meidän jatkaessa illan viettoa. Hän heräsi vain kerran syömään ja jatkoi unia heti ruokailunsa päätteeksi. Melkeimpä aina ennen illanvietto on päättynyt siihen, kun minä olen jumiutunut Lilin kanssa makuuhuoneeseen, tai toinen meistä on ollut tuudittamassa Liliä uneen. Oli ihan tajuttoman ihanaa pelata Heputusta porukalla yömyöhään.

Toiseksi, leivottiin porukalla ystävänpäivän kunniaksi eilen lihapiirakoita ja tänään pullaa. Ostin REKOsta luomujauhoja, jotka tosiaan käyttäytyvät vähän kaupan jauhoista poikkeavalla tavalla leivonnassa. Voin tästä kirjoittaa jossain kohtaa enemmän, mutta onnistuneesti leivottiin tänään pullia ja munkkeja. Tuli muuten ihan taivaallisen pehmeitä pullia! Kyllä ne eiliset lihapiirakatkin onnistui, sitko vaan oli taikinasta aika vähissä.

Mielenkiintoinen tapa Isännällä leipoa munkkeja. Ensin kaulitaan pullataikina,
painetaan muovimukilla siitä ympyrä ja lopuksi tuon vihreän pullon
suulla painetaan ympyrän keskeltä pienempi ympyrä pois, jolloin
muodostuu munkkirinkilä. Insinööri asialla.

Lopuksi, ystävänpäivän kunniaksi Lili sai tänään aamulla ensimmäistä kertaa puuroa. 

Pieni älskling heilui niin paljon, että kuvan saamunen oli hivenen
hankalaa. Huomaa, että ystävänpäivän kunniaksi kuvassa kuitenkin näkyy
 koko perhe.

112

Tämä päivä alkoi niin lupaavasti, mutta loppujen lopuksi koko päivä oli niin paska, että vietän tätä päivää uudestaan huomenna. Muuten tällä päivällä ei olisi niin väliä, mutta tänään oli rakkaan Lilin viisikuukautis päivä.

Aamu alkoi rauhallisesti. Lili heräsi yhdeksän maissa, jolloin vaihdettiin vaippa ja neiti kävi melkein heti jatkounille. Itse keitin kahvia, jota nautin sängyssä suklaan ja Berliinin matkaoppaan kera. Niin, matka siis lähestyy. Tämä rauhallinen hetki jäikin päivän ainokaiseksi.

Aamun fiiliksiä.

 Aamu vaikutti niin kiireettömältä, että en todella tiedä mitä sitten tapahtui. Aloin tekemään Lilille pakkaseen bataattisosetta ja laitoin bataattia höyrykattilaan meidän aikuisten bataattikeittoa varten, olihan meillä kyseistä juuresta ylimäärin. Siinä Lilin päiväunien ja pyykkien lomassa kello oli yhtäkkiä yli kolme, enkä itsekään ollut syönyt mitään. Aloin tekemään itselleni ruokaa, soseuttamaan juurekset, vaihtamaan vaatteita, meikkaamaan ja vaikka mitä kauheassa kiireessä, sillä piti ehtiä Pikku Hurmuriin 112-päiville.

Kuti, kuti, kuti.

Siinä kaiken ohella Lilin vaikuttaessa nälkäiseltä ajattelin sulattaa kerrankin pakkasesta maitoa ja koittaa hörppyyttää Lilille maitoa, juohan Lili nätisti lasista vettäkin ja olisi huojentavaa jättää Lili Isännän kanssa mikäli tiedän että hätätapauksessa Lilille voi hörppyyttää pakkasesta maitoa. Sulatin minigrip-pusseissa pakastettua maitoa, jonka koostumus vaikutti täysin normaalilta. Kaataessani sitä tuttipullon korkkiin (josta kiitos mammakamun vinkin on todella kätevä hörppyyttää) ja antaessani Lilille huomasin siinä kummallisen hajun. Olen kuullut, että pakastettu maito saattaa haista oudolle, joten en sen koommin enempää ihmetellyt vaan hörppyytin sitä Lilille, joka selkeästi syljeskeli suurimman osan pois suustaan. Se haju sattui nenään niin monta kertaa, että aloin oikeen ihmetellä ja päätin sitten maistaa kyseistä nestettä. Hyi hel*etti se maistui kamalalle!! Siis aivan järkyttävän makuista! En yhtään ihmettele jos pieni lapseni ei siitä pitänyt! Pelästyin tietenkin, että maito oli pilaantunutta ja aloin heti googlettaa neuvoja mitä sitten pitäisi tehdä.

Googlesta ensimmäinen hakuosuma, jossa joku oli paniikissa kysynyt samaa asiaa: "annoin lapselleni vuorokauden vanhaa maitoa, mitä nyt teen?" Tämä oli saanut tasan yhden vastauksen: "Rauhoitu ja soita terveysneuvontaan. Turhaan sitä täältä kyselet." Soitin siis terveysneuvontaan ja kerroin, että epäilen juottaneeni lapselleni pilaantunutta äidinmaitoa. Korjatessani kaksi kertaa, että kyse on nimenomaan äidinmaidosta, ei korvikkeesta, sain täydellisen vastauksen ongelmaani: "älä juota sitä lapselle enää." Leukani melkein loksahti paikaltaan, kun vastasin, että juu, sen verran osasin itsekin päätellä, mutta yritänkö saada lasta oksentamaan vai juotanko sille nyt tuoretta maitoa että se mahdollisesti mahaan päässyt pilaantunut maito laimenee vai mitä minä nyt teen?!? Kuulemma oireiden mukaan toimin. Jos lapsi on nälkäinen, annan sille tuoretta maitoa ja jos se oksentaa niin se oksentaa. Hei kiitti tästä, hyvä että on tällaiset terveysneuvontapuhelimet.

Hieman hätääntyneenä tästä lapseni myrkytysyrityksestä turvauduin facebookin tukiryhmään, jossa moni tiesi sanoa, että pakastettu äidinmaito tosiaan muuttuu todella pahan makuiseksi ja haisee pahalle. Se on kuulemma normaalia ja jos koostumus on ollut ihan normaali, hätää ei pitäisi olla. Eipä näin jälkiviisaana Lili ole millään tapaa oireillutkaan, joten ehkä pelästyin vähän turhasta. Oli muuten ensimmäinen (ja todennäköisesti viimeinen) kerta, kun Lili sai pakastettua äidinmaitoa.

Jatketaas päivää eteenpäin. Ei ollut turha reissu lastentarvikeliikkeeseen, sillä tuli ostettua Lilille turvaistuin -20% alennuksella. Istuimen valinta ei ollut vaikeaa, sillä ostimme aikanaan Maxi-Cosin Pebble -turvakaukalon ja siihen sopivan 2-way Fix -jalustan. Tuon jalustan idea on se, että siihen saa sen seuraavan istuimen (Maxi-Cosi Pearl) sekä kasvot taaksepäin että myöhemmin menosuuntaan. Olenkin kyseistä istuinta katsellut alennusmyynneistä, josko sen hyvään hintaan saisi. Istuimessa on kallistuksen säätö, automaattivyöt ja se näyttää ihan nojatuolilta. Sen on pakko olla kiva istuttava.

Kuva Pikku Hurmurin sivuilta.

Pikku Hurmurista ajeltiin Lilin kanssa kotiin, jossa muutaman sanan vaihdettuani Isännän kanssa tajusin, että REKO-jako Leppävaarassa onkin tänään jo 18.30-19.00 ja kello oli aika tarkkaan 18.34. Meinasi tulla tavarat housuun kun paniikinomaisesti juoksin autolle Lilin nukkuessa eteisessä edelleen turvakaukalossaan. Ehdin jakoon 6 minuuttia ennen seitsemää ja ehdin kun ehdinkin hakemaan kaikki tavarat. Kassia minulla tosin ei ollut, joten tyhjensin jonkun Isännän romupussin auton takapenkille ja otin siitä muovikassin mukaan. Kahdesti meinasin kaatua siinä juostessa ympäriinsä, kerran kanamunat sylissä, mutta ehdin kun ehdinkin ja istuin autossa tasan kello 19.00.

Siinä kotimatkalla soittaessani Isännälle, että jos se heittäisi parvekkeen kautta minulle kestokassin päästessäni pihaan, Isäntä tiesi kertoa, että Lili on herännyt nälkäisenä ja että Mufasa on löytynyt levitettävän sohvan sänkyosan takaa. Iltaisin sohva on siis levitettynä, kun Lili hengailee sohvalla leikkimatollaan ja tänään työntäessäni sen sänkyosan takaisin sohvan sisään, ilmeisesti Mufasa on ollut siellä sohvan alla nokosilla. Kiva. En olekaan kauhulla pelännyt tämän tapahtumista, sillä olen pelännyt, että jäädessään sinne väliin kissa litistyy hengiltä. Isäntä tiesi siinä vielä sanoa, että Mufasa on repinyt sen sänkyosan kankaan rikki.

Voitte kuvitella mikä supermutsi-olo minulla oli sen koko 15 minuuttia kun ajoin kotiin. Lapseni, jonka olin melkein myrkyttänyt jo tänään, huutaa kotona nälkäänsä ja olin jumiuttanut kissani sohvan väliin niin, että se on henkensä edestä repinyt sohvakankaat rikki yrittäessään ulos. Siinä viidentoista ajominuutin aikana ehtii kyllä potea paskaakin paskempaa fiilistä. Päästyäni kotiin otin heti ensimmäisenä lapseni syömään, pyysin hellyydenkipeältä päivän jumissa olleelta Mufasalta syvästi anteeksi ja menin ihmettelemään sohvan tilannetta. Mieltä vähän lohdutti se, että Lili ei huutanut nälkäänsä suoraa huutoa saapuessani kotiin ja sohvankin jäljet olivat huomattavasti vähemmän dramaattiset, mitä Isännän puheesta ymmärsin. 

Kissan pakoyrityksen jäljet sohvassa.

Nyt otan yhden oluen, käyn ehkä saunassa, enkä tee tänään enää yhtään mitään. Kissan karvoja on joka puolella, eteinen on täynnä hiekkaa ja kuivausteline täynnä pyykkejä, mutta aivan sama! Pyyhin tämän päivän pois kalenteristani ja huomenna vietetään Lilin kanssa 112 -päivää ja Lilin viisikuista elämän taivalta. 

maista maista porkkanaa

Olen koko ajan ajatellut, että täysimetän niin kauan kun pelkästään maito lapselleni riittää. En ollut sen tarkemmin itselleni määritellyt, että mitkä ovat ne merkit, kun maito pelkästään ei enää riitä. Kenties notkahdus painossa tai jotain? Suositusten mukaan kiinteät tulee aloittaa 4-6 kuukauden iässä, vähän riippuen mistä ja keneltä kysyy, joten ehkä itsellenikin tuo 6 kuukautta on ollut jonkinnäköinen tavoite.

Muutama viikko sitten kylvetin Liliä ja totuttuun tapaan Lili imeskeli käsistään kylpyvettä. Loiskis loiskis, sormet suuhun ja slurps slurps. Ottaessani Lilin pyyhkeen sisään ajattelin, että annetaan nyt sitten hänelle vettä, jos hän sitä niin kipeästi halajaa. Annoin lusikalla vettä ja Lili imaisi sen melkeimpä heti. Annoin toisen lusikallisen ja vielä kolmannen ja kaikki Lili imaisi melko ahnaasti, vaikka nälkäinen hän ei ollut. Aina silloin tällöin annoin lusikallisen vettä, kunnes noin viikkoa myöhemmin ajattelin kokeilla samaa lasilla. Laitoin lasiin vettä ja tarjosin Lilille. Lili otti hienosti lasin reunan suuhunsa! Alkuun oli vähän hassua, kun ei hän oikeen tiennyt kummalle puolelle lasia se kieli kuuluisi laittaa. Hienosti hän lasin reunalta joi, kun vihdoin se kieli löysi vähän paikkansa. 

Pari päivää tästä isovanhempieni luona annoin Lilille ruokapöydän ääressä ollessamme kurkkua imeskeltäväksi. Kotiin päästyämme ja itse syödessäni Lilin huudellessa lattialla sitterissä tylsyyttään nostin Lilin ruokapöydän ääreen ja annoin sille käteen palan porkkanaa. Siinä me yhdessä syötiin. Tai noh, Lili "söi". Hän on silloin tällöin saanut vettä lusikalla, lasista ja noin kerran päivässä imeskeltäväksi porkkanaa tai kurkkua. 

Nyt on se hetki, kun katson tuota pientä ihanaa lastani, jota olin ehkä jotenkin ajatellut täysimettäväni puoli vuotta. Hän seuraa syömistäni, avaa suunsa helposti lusikalle, nielee D-vitamiinitipatkin lusikasta ensiluokkaisen hienosti, nauttii saadessaan liittyä ruokapöydän ääreen ja tykkää todella paljon uusista jutuista. Hänelle ei ehkä enää maito pelkästään riitä. Painossa ei ole tosin mitään valittamista.

Kun ensimmäisen kerran kiinteiden aloitus kävi mielessäni, pyyhin sen pois ajatellen, että tyttäreni ei ole valmis. Hassua sinänsä, sillä tässä erään toisen samanikäisen vauvan äidin kanssa keskustellessamme olemme molemmat tulleet siihen tulokseen, että se puolen vuoden täysimetystavoite ei ehkä niinkään ollut lasta varten, vaan äitiä. Kuinka kamalalta se tuntuu, että meidän vauvat kasvaa niin kovaa vauhtia, että niille aloitetaan jo kiinteät! Vaikka lipsuisimme puolen vuoden täysimetystavoitteesta, emme petä lapsiamme kuten ehkä petämme itsemme. Kuitenkin se lapsen edun pitäisi mennä edelle. Miksi ei, jos koen lapseni olevat siihen valmis?

Miten nämä päätökset on äitiyden pehmentämille aivoille niin vaikeita!? Kuten tämä ihana äitikaveri sanoi: kun nämä menevät kouluun, ketä oikeasti kiinnostaa onko se lapsi kasvanut korvikkeella, tissimaidolla ja missä iässä kiinteät on aloitettu? Ketään ei kiinnosta. Edes nuo miehet ei ymmärrä tätä suurta kiinteiden aloitus -dilemmaa, joten tässä tilanteessa on hyvä että on samassa tilanteessa olevia äiti-ystäviä. 

Huomenna rakas pienokaiseni on viiden kuukauden ikäinen ja tänään hän maistoi ensimmäisen kerran porkkanaa. 

"öööh, en nyt ihan tiedä mitä tästä tykkään..."

"No annappa sitten lisää!!"

"Nams nams!"

"Niin MITÄ sä mulle oikeen syötät?"

Yllättävän hyvin meni. Oletin, että Lili työntää heti kaiken kielellä ulos, mutta hän ihan oikeasti nieleskeli ja maistelikin. Ja oli vielä kovin tyytyväisen oloinen. Seuraavaksi jännätään tuleeko mitään oireita.

Pesukonehommia

Meidän elämämme on ilmeisesti aivan liian tylsää ja tapahtumaköyhää, koska jokin korkeampi taho (huhuu?) jatkuvasti järjestää meille pientä kivaa. Tänään vuorossa oli pyykinpesukone, joka tällaisessa lapsiperheessä on toki täysin turhake.

Laitoin päivällä pyykit koneeseen ja koneen päälle. Noin viisi minuuttia tämän jälkeen ihmettelin kummallista vinkuvaa ääntä joka kuului vähän väliä. Kotvan kuluttua paikansin äänen tulevan pyykinpesukoneesta. Painoin sen tietenkin pauselle ja soitin Isännälle. Koitin kaksi kertaa kuunnelluttaa äänen Isännälle puhelimen kautta, mutta jostain syystä Isäntä ei puhelimen välityksellä sitä tärykalvoja hivelevää ulinaa kuullut. Totesin siis, että en viitsi kyseistä pesukonetta enempää kiusata ja Isäntä saa ihmetellä sitä sitten kotona.

Isäntä tuli kotiin noin puoli tuntia ennen kun piti lähteä vauvauintiin. Ihan hauskaa siellä oli, kiitos kysymästä. Sen puolituntisen aikana Isäntä söi ja ehti hetken ihmetellä pesukonetta ja totesi (kuten minä olin jo todennut), että päältätäytettävän pyykinpesukoneen luukku oli auennut niin, että rumpu oli koneessa väärin päin. Tämän voi aiheuttaa kuulemma esimerkiksi luukun väliin jäävä vaatekappale. Jätettiin pyykit likoamaan koneeseen ja lähdettiin uimaan.

Ajattelutauko teki ilmeisesti ihan hyvää, sillä kun saavuttiin kotiin, suoristettiin metallinen henkari ja kaivettiin sillä pyykit pois koneesta sellaisen aukon kautta, joka saatiin kun Isäntä painoi siitä sellaisen muoviosan rummun sisään. Ilmeisesti joku huoltoaukko tai jotain. Samantyyppisellä aparaatilla Isäntä kurkki aukosta ja sai luukun kiskaistua niin, että rumpu taas pyöri ongelmitta. Siihen tosin meni hyvän aikaa.

Se henkari

Kaivelua

Kun vihdoin saatiin kone takaisin kuntoon, kun ihmeen kaupalla se saatiin kuntoon, laitettiin siihen huuhtelu ja linkous päälle. Kun kaikki toimi moitteettomasti, uskalsin laittaa ne likomärät pyykit takaisin koneeseen ja pesun päälle. Se tapahtui yhdeksän jälkeen illalla. Kevyesti tähän pesukonetohinaan saatiin sujumaan koko päivä.

Loppujen lopuksi en oikeasti ole varma, olenko iloinen vai harmissani siitä, että se kone tuli kuntoon. Olen jo kauan salaisesti toivonut, että pesukone menisi rikki ja meillä olisi oikeasti syy ostaa edestä täytettävä, parempi, hiljainen ja enemmän pyykkiä kerralla pesevä pyykinpesukone ja siihen mahdollisesti kaveriksi kuivausrumpu. Mutta niin tuo perkele pyörii, edelleen...

Lililläkään ei ole tylsää. Varpaat on vihdoin kunnolla löytyneet.

Pullantuoksuinen sunnuntai

Viimeksi Raumanreissulta toin meille isäni luota rasvakeittimen, joka oli siellä jäänyt vailla käyttöä. Ajatuksenani oli tehdä lihapiirakoita! Tehtiin vuosia sitten yhden kaverin kanssa itse lihapiirakoita ja voi että kun niistä tuli hyviä. Monen monta kertaa olen miettinyt, että voisi taas tehdä ja nyt ihan tätä kyseistä tarkoitusta varten raahasin sen rasvakeittimenkin kotikeittiöön.

Nyt vihdoin eilen sain aikaiseksi. Jotenkin olin mieltänyt, että siinä kestää ikuisuus kun niitä tekee. Tämä ajatus taisi juontaa juurensa siitä, että sillon sen kerran aiemmin alettiin tekemään niitä lihapiirakoita yhden aikaan yöllä ja kun vihdoin saatiin ne valmiiksi, alkoi jo hieman väsyttää. Baarityö silloin vähän sekoitti rytmiä. Joka tapauksessa kaiken kaikkiaan siinä ei mennyt kun muutama tunti ja siinä välissä kävin kahdessa eri kaupassa metsästämässä lisää paistoöljyä. Isäntä ei oikein tiennyt mitä odottaa, mutta lopputulosta hän piti hyvinkin maukkaana.

Tuli kyllä hyviä! Ei näitä kaupan lihapiirakoihin voi edes verrata! Jotenkin yllätyin, kun luulin että piirakat oikeen imevät itseensä sitä rasvaa kun ne siellä keittimessä lilluu, mutta vaikka nämä piirakat siellä paistuivat aika pitkän aikaa, molemmin puolin ja ovat vielä aika isojakin, öljyn määrä ei silmämääräisesti vähentynyt oikeastaan lainkaan. Eikä niistä juurikaan öljyä edes imeytynyt noihin alla oleviin talouspapereihin.

Tänään kun tajusin, että on laskiaissunnuntai, päätin yhtäkkiä tehdä laskiaispullia. Siinä kun pyörittelin niitä pullia ja Isäntä söi pullataikinaa, Isäntä pohti, että onko munkkitaikina samanlaista kun pullataikina. No onhan se nyt melkeimpä samaa tavaraa, joten päätettiin siinä samalla tehdä muutama munkki. Tehtiin pieniä palloja ja noita hienoja rinkuloita, jotka tietenkin kaikki aukesivat siellä keittimessä. Olisi varmaan pitänyt tehdä palloja ja painaa niihin reikä keskelle. Pitäisi munkkien osalta mennä mummun oppiin, vaikka näistäkin tuli maun puolesta ihan hyviä, mummun munkkeja ei kyllä voita mikään!

Pullataikinan ohje on kinuskikissalta.

Kävi sopivasti kun lähdettiin liikenteeseen ja ajattelin, että kun autolla kerran joka tapauksessa lähdetään, niin viedään tuoreita pullia myös veljelleni perheineen. Hän oli jokseenkin yllättynyt avatessan oven ja löytäessään sieltä minut pullien kanssa. Siinä satuin sitten kysymään, että ei heillä sattuisi ylimäärin mansikkahilloa olemaan, meiltä kun on kaikki hillot loppu. Mansikkaa ei ollut, mutta juuri ostettu suhteellisen ison kokoinen vattuhillopurkki löytyi. Sosialisoin sieltä sitten vadelmahilloa oman pullan väliin. Kaiken kaikkiaan kovin onnistunut reissu etten sanoisi!

Makoisaa laskiaista! 

Mitä on suvaitsevaisuus?

Nämä on niitä hetkiä, kun pääkoppani hetkellisesti tyhjenee ja siellä alkaa kaikua kysymys: mihin tämä maailma on menossa? Tämä asia on vaivannut mieltäni jo pitkään, mutta ehkä vihdoin on aika asiasta avautua.

Onko kukaan muu huomannut, että Suomessa suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että olet jonkun tietyn väestön kanssa asiasta samaa mieltä. Jos olet asiasta eri mieltä, olet väärässä, suvaitsematon, omahyväinen, tyhmä, rasisti, ja mitä näitä nyt on. Niin monessa asiassa tämä tulee ilmi.

Jokin aika sitten homoavioliitto-keskustelu kohautti kaikkia. Homoavioliitot pitää saada laillisiksi, vaihtoehtoja ei ole. Suvaitsevaisuutta oli tietenkin homoavioliittojen laillistamisen kannattaminen, mutta auta armias jos jollain tapaa edes joku vähän vihjaisi olevansa asiasta eri mieltä tai haluavansa perusteluja. Itsekin kuuluin siihen kamalaan väestöön yksinkertaisesti siksi, koska minulla ei asian suhteen juurikaan ollut mielipidettä, enkä vastannut kenellekään juuta enkä jaata. En vain kokenut, että minun pitäisi kovasti ponnistella asian eteen, eihän ne homotkaan yleisesti opiskelijoiden asioita ajaneet sillon kun opiskelin, tai tällä hetkellä kovasti ponnistele lapsiperheiden etujen eteen.

Omaa elämäntilannettani koskien tällä hetkellä suvaitsevaisuutta koskee lähinnä julki-imetys. Imettäminen, eli lapsen rintaruokinta on lapsen syöttämistä ja sitä ei pitäisi joutua tekemään piilossa. Olen asiasta täysin samaa mieltä, osittain. Ensinnäkin, lastenhoitotilat on usein invavessojen yhteydessä ja arvatkaas mitä porukka usein käy invavessoissa tekemässä, omassa rauhassa kun siellä saa olla? No käyvät siellä paskalla. On muuten aivan tajuttoman ihanaa ylipäätään mennä sinne lähes poikkeuksetta paskankäryiseen invavessaan (invalidit I so feel you) vaihtamaan omalle vauvalle vaippaa, mutta että siellä pytyn päällä pitäisi vielä imettää?! Älä nyt viitsi. Tästä syystä koitan yleensä katsoa vähän rauhallisemman paikan, jonne menen vauvoineni imettämään. Itse harrastan Boobin imetysvaatteita, joiden kanssa on todella helppo imettää suhteellisen huomaamattomasti, mutta mikäli jostain syystä melko huomaamaton imetys ei onnistu, laitan huivin Lilin yli. En todellakaan peitä lastani joka kerta (koska sille tulee kuuma), mutta en halua tissinikään kovasti vilkkuvan. Tässäkin asiassa juttu on kuitenkin niin, että meitä tekijöitä on monta. Vaikka itsellänikin on vauva, jonka ruokin yleensä siellä missä sille nälkä sattuu tulemaan, muistan silti ikuisesti ensiajatukseni ja kauhukuvat imetyksestä, jotka aiheutuivat kerran ravintolassa erään äidin siellä rempseästi kaivaessaan koko tissin esiin ja työntäessään ainakin 5 cm pitkän nännin noin kolmevuotiaan lapsen suuhun, joka repi äidin paitaa. Kamala myöntää, mutta vaikka se olisi kuinka luonnollista ja ihanaa, niin kyllä siinä itseltä ruokahalu meni. Suvaitsevaisuutta on kuitenkin se, että kuka tahansa saa toimia miten tahansa ja kuinka julkisesti haluaa, jos asiasta huomauttaa, on suvaitsematon paska. Näin sen on oltava. Minulle ei ole koskaan kukaan tullut mitään sanomaan imettäessäni Liliä julkisesti, eikä edes katsottu pahalla, joten oikeasti en oikeen edes ymmärrä tätä pauhaamista.

Voisiko jokainen suvaitsevaisuuden multihuipentuma (=fanaatikko) hetkeksi pysähtyä, avata mielensä ja kuunnella mitä muilla on sanottavana? Vaikka toisen argumentti tuntuisi kuinka väärältä omaan korvaan, suvaitsevaisuus on sitä, että pyrit hyväksymään myös ne muiden (väärät) mielipiteet.

Vielä loppuun laitan Wikipediasta löytämäni UNESCOn määritelmän sanasta "suvaitsevaisuus". Boldaukset ovat omiani. Suvaitsevaisuus on...
"...meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. - - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille."

REKO-teko

Haluanpas kertoa teille REKOsta. Monet ehkä jo tietääkin, mutta varmasti on monia minunkaltaisia, jotka eivät ole koskaan ennen koko touhusta kuullutkaan! REKOn tarkoitus on siis mahdollista kuluttajien ostaminen suoraan tuottajilta, ilman välikäsiä. Mielestäni tämä on aivan mahtava idea!! Kaikki mitä tuotteista maksan menee varmasti suoraan tuottajan pussiin ja ruoka on lähellä tuotettua ja monessa tapauksessa luomua. Siis jos joku on hyvä keino kannattaa suomalaista työtä ja lähiruokaa, niin tämä!!

Ollaan Isännän kanssa molemmat aika tarkkoja kotimaisuudesta. Ei sen luomua tarvitse olla, mutta kotimaista. Kun kuulin REKO-lähiruokarenkaista siskoltani, kerroin heti Isännälle ja molemmat innostuttiin ihan hirmuisesti! Tämä oli siis viime viikonloppuna. Isäntä tosin tiesi REKOsta jo entuudestaan, mutta innostui asiaan enemmän perehtymään vasta nyt. (Minä: meidän vaarikin kuulemma käy siellä! Isäntä: Juu niin käy. Se hakee perunat sieltä.) Alettiin heti Isännän kanssa etsimään facebookista alueemme REKO-lähiruokarenkaita ja niitä muutamia löytyikin. Näitä on siis ihan ympäri Suomea ja todella paljon, joten ihan varmasti teidänkin seudulta löytyy kyseinen lähiruokarengas!

Käytännössä tämä siis toimii niin, että etsit Facebookista lähimmän REKO-lähiruokarenkaan ja laitat sinne liittymispyynnön. Tuottajat julkaisevat ryhmän seinälle jakeluissa tarjoamiaan tuotteita ja niiden hinnat, joita saat tilattua kommentoimalla kyseistä julkaisua ja kertomalla kommentissasi mitä haluat ostaa. Kun jakelu koittaa, saavut paikalle ja noudat kyseiseltä tuottajalta tilaamasi tuotteet! Jakeluja on viikottain/joka toinen viikko. Meidän ihka ensimmäinen jakelu oli eilen 19.30-20.00. Joillain tuottajilla ei ole korttimaksumahdollisuutta esimerkiksi hyvin pienimuotoisen toiminnan johdosta, joten kannattaa paikan päälle varautua käteisellä.

Jauhoja, kaurahiutaleita, leipää ja munia!

Siis tosi helppoa ja ai että nuo leivätkin oli hyviä!! En malta odottaa että saan käytettyä noi Elovenat tuolta kaapista ja pääsen tekemään noista kaurahiutaleista puuroa. Huhun mukaan siiheen uuteen punaiseen Kiehu-maitoon tulee noista todella maukas puuro! Saas nähdä mitä Lili meinaa aikanaan näistä hiutaleista. Noita munia oli myös pakko ostaa, sillä ne on Hy-line Brown -kanojen munia, saman rotuisia mitä me aikanaan pelastettiin maatalousmessuilta ja mitä meillä oli kaksi kappaletta lemmikkinä. Aivan ihania neitejä, ihan ku papukaijoja!

Mun täytyy kyllä mainita, että olin todella yllättynyt, että sen jakelun keski-ikä oli niin korkea. Ensinnäkin, koska nämä tilaukset tapahtuu Facebookin kautta ja toiseksi ihmettelen suuresti miksi nuoret ei lähde tähän innokkaammin mukaan. Eivätkö ne tiedä toiminnasta? Nyt viimeistään asiaa eteenpäin ja nuoret myös innolla mukaan lähituottajien toiminnan tukemiseen! Ei nuo hinnatkaan juuri markettihinnoista eroa!

Lisää REKO-rengastoiminnasta voi lukea täältä.

pari faktaa neuvolakortista

Kuten olen aiemmin sanonut, meillä ei ole kertaakaan ollut koskaan missään sitä "omaa" neuvolatätiä, vaan aina on ollut sijainen. Kaikkein ihanin neuvolatäti meillä on kuitenkin ollut täällä Vantaalla 2- ja 3kk neuvoloissa, joissa molemmissa oli aivan ihana eläkkeeltä sijaiseksi kutsuttu täti. Kyseisellä tädillä oli äidin mututuntumaa korostava, omiin tuntemuksiin painottuva asenne, joka on mielestäni neuvolatädillä täydellinen. Ei tuomitseva, ei liikaa mitään (imetystä, kiinteitä, ym) tuputtava ja lapsiläheinen neuvolatäti kertoi meille joitain faktoja Lilin neuvolakortista ja haluankin ne nyt jakaa muiden kanssa, ihan vaan ellette asiasta sattuneet tietämään.

Ihan ensimmäiseksi täti sanoi, että neuvolakortti on lasta varten, ei vanhempia, eikä neuvolan henkilökuntaa varten. Se on mielestäni erittäin oleellista muistaa, sillä itse ajattelin sen olevan lähinnä neuvolan henkilökuntaa varten. Toisaalta, neuvolan henkilökunta saa nykyään pääosin kaikki tietonsa tietoteknisiä välineitä käyttäen.

Se neuvolakortti

Ensimmäiseksi otettuaan meidän neuvolakortin täti sanoi, että kun siellä ensimmäisillä sivuilla on oma kohta syntymäajalle, häntä suuresti häiritsee, kun kaikilla on siinä syntymäpäivä. Ihan kun se syntymäpäivä olisi jotenkin epäselvä tieto ihmisille, mutta syntymäaikaa, siis kellonaikaa, usein hakemalla haetaan kun sitä ei mistään löydä. Kysyipä täti minultakin, että tiedänkö kellonajan jona itse olen syntynyt. En tiennyt. Tästä syystä neuvolatäti lisäsi meidänkin päivämäärän perään sen syntymäajan, siis kellonajan.

"syntymäaika"

Seuraavaksi vastaan tuli ne "ammattihenkilöiden havainnot ja arviot" -sivut. Vaikka niissä lukee "ammattihenkilöt", sanoi neuvolatäti, että kukas sen ammattilaisempi oman lapsensa kohdalla olisi kun äiti ja iskä. Myöskin näitä lehtisiä saa kuulemma itse täyttää, kunhan ei niitä nyt ihan täyteen kirjoittele. Joitain tärkeitä tapahtumia ja havaintoja saa kuulemma myös näihin sivuihin kirjoitella. Ne kuulemma hyvin harvalla tulevat ihan täyteen pelkästään neuvolahenkilökunnan kirjoituksista.

"ammattihenkilöiden havainnot ja arviot"

Kun lähestytään neuvolakortin loppua, takasivuilta löytyy nimenomaisesti vanhempien täytettäväksi tarkoitettuja sivuja. Näistä ensimmäinen koskee suun terveyttä. Kyseiselle sivulle täytetään hampaiden puhkeamiset, imemistottumukset (tutti, tuttipullo yms.) ja hampaiden harjaukseen liittyviä juttuja. Alemmalla sivulla on oma kohta erilaisille muille suun terveyteen liittyville asioille, joita myös vanhemmat saavat lisäillä.

Suun terveys

 Rokotetietoja (neuvola täyttää) seuraavalla sivulla on selitykset rokotelyhennyksille, sekä ravintoa koskeva laatikko, jonka vanhemmat saa myös täyttää. Se on jotenkin hassusti vähän piilossa, mutta sieltä se tosiaan löytyy. Sinne voi merkitä onko vauva ollut täysimetyksellä, saanut korviketta ja milloin kiinteät on aloitettu.

Ravintotietoa

Seuraavaksi on kokonaiset kaksi aukeamaa ihan vain vanhempien havainnoille! Tämä on mielestäni kiva ja tänne voi rustailla ihan mitä haluaa. Itse olen pyrkinyt merkitsemään kaikkia sellaisia havaintoja, joita itse on havainnut, että Lili tekee ensimmäistä kertaa, mutta myös sairauksia voi tänne kirjoitella, kuten neuvolatädin kirjoittamasta tekstistä voi päätellä. Nyt kun asia tuli puheeksi, tähänhän voisi kirjoitella taas vaikka mitä!

Vanhempien omat havainnot

Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä on taulukot kuukausittaiselle ja vuosittaiselle kasvulle ja kehitykselle! Täältä näkee suoraan että milloin esimerkiksi voi odotella lapsen oppivan konttaamaan, puhumaan tai kävelemään ja voi merkitä oman lapsen kehityksen taulukkoon rukseilla, tai miten sitten tykkääkin.

Kasvu ja kehitys kuukausittain ja vuosittain.

Itselläni ei ollut näistä itse täytettävistä kohdista mitään tietoa tätä ennen, eikä monella muullakaan kenen kanssa ollaan näistä puhuttu. Oli aivan ihanaa kun löysin Isännän neuvolakortin ja siellä oli tunnollisesti täytettynä kaikki nämä kohdat! Siitä pystyi ihanasti vertailemaan Isännän ja Lilin sen hetkistä kehitystä keskenään! Omaa lapsuusiän terveyskorttia en ole vielä saanut kätösiini, mutta mielenkiinnolla odotan, mitä sieltä on täytetty! Kuten neuvolatäti sanoi, ei se kortti ole vanhempia eikä neuvolaa varten, se on sitä kyseistä lasta varten!