8kk neuvolalääkäri

Oltiin Lilin kanssa perjantaina 8kk-neuvolassa ja neuvolalääkärillä. Tällä kertaa päästiin ihan omaan neuvolaan, viimeksi kun lääkäriaikoja ei saanut omasta, jouduttiin muualle ja Liliä haukuttiin lihavaksi. No tällä kertaa ei vastaavia kohteliaisuuksia saatu ja kaikki meni oikein mukavasti, vaikka olin vähän varautunut ties mihin imetyksen lopettamiskehotuksiin kiinteiden vähäisen määrän vuoksi.

Ensin käytiin neuvolatädillä, joka oli taas uusi. Kerrottiin Saksan matkasta (jonka hän meidän tiedoista oli bongannut) ja kerrottiin kuulumisia. Lili konttaili lattialla ja nousi seisomaan vuoroin minun ja vuoroin neuvolatädin jalkoja vasten. Painoa oli kevyet 9,6kg ja pituutta 71,5cm. Olin varma että 74cm oli ylittynyt ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt, sillä ehkä nämä meidän ihanat 74cm vaatteet meneekin vielä tovin!

Kun päästiin jutussa niihin kiinteisiin, täti meinasi, että voitaisiin tulla 10kk iässä kontrollikäynnille. Niin paljon kun tykkään siellä neuvolalla juosta ja odotella ja kertoa joka ainoa kerta niitä samoja juttuja eri tädeille, ehdotin että katsellaan tässä nyt vielä ja jos siltä tuntuu niin varaan sitten sen lisäajan 10kk tienoille. Lääkärille kun päästiin, hän meinasi, että koska Lili näyttää hyvin syöneeltä ja paino nousee hyvin, mitään hätää ei ole, eikä tarvetta ekstrakäynneille. Jokainen kuulemma omaan tahtiin alkaa syömään ja nälkä opettaa viimeistään syömään niitä kiinteitä.

Itse ajattelen nyt niin, että kyllä Lili alkaa syömään, omaan tahtiinsa tosin. Joka päivä kehitytään syömisen suhteen ja eilen Lili söi jopa ensimmäistä kertaa lautasen melkein tyhjäksi. Ja sosetta vielä! Kyseessä oli Semperin lasagnesose, jota Lili söi yli ruokalusikallisen. Kaverin suosituksesta ostin ja voin kyllä itsekin suositella nirsoille lapsille! Tota voisi syödä itsekin. Olen sitä mieltä, että minun tehtäväni on tarjota Lilille monipuolisesti ruokaa ja makuannoksia, ja Lili alkaa syömään kun on siihen valmis. Mikään tissillä asustelija hän ei kuitenkaan ole, vaan viihtyy rinnalla tasan sen ajan kun syö. Hyvin on rintamaito näyttänyt hänelle riittävän, joten mikään paniikkikiire ei senkään suhteen ole. Olen nyt todella tyytyväinen, kun Lili on alkanut syömään hieman myös soseita, sillä hän saa sillä yhdellä hampaalla puraistua paloja, joita hän ei kuitenkaan saa kunnolla pureskeltua. Tämä johtaa siihen, että kurkussa on iso pala, joka parhaassa tapauksessa nostaa ylös kaiken jo syödyn. Hän on erittäin tarkka ettei suuhun mene liikaa ruokaa, mutta ruuan karkeuden suhteen ei juurikaan ole väliä. On mielestäni niin ihanaa, että hänelle voi jo vähän syöttää samaa ruokaa kun meillekin ja eilen oli ihanaa kun syötiin porukalla lihapullia. Toki Lilillä oli omat lihapullat. Juuri kivasti menee nyt sormiruokia ja soseita molempia.

Melkein kaikki meni!

Lääkäri katsoi silmät, kuunteli keuhkot ja hengitysäänet, tsekkasi korvat, paineli vatsaa, koitti sykkeen nivusista ja testasi pinsettiotteen. Kaikki oli kunnossa. Kuulosta sanoin lääkärille, että olen hieman alkanut epäilemään Lilin kuuloa, että onko se heikko vai erittäin valikoiva. Monesti neiti meinaan ei vastaa kutsuihin millään tavalla. Saksassa Opa meinasi, että Lili kuulee hyvin ja vaikka ei vastaakkaan kutsuhuutoihin, kääntyy kyllä heti kuullessaan jonkin uuden äänen. Kuuloa testattuaan myös lääkäri oli sitä mieltä, että Lilillä on vain valikoiva kuulo.

Liikkeitä ei sen kummemmin testailtu, sillä Lili esitteli lääkärille kaikki taidot heti alkuunsa. Hän konttasi lääkärin luo, nousi seisomaan hänen jalkojaan vasten, laskeutui alas ja jäi istuskelemaan lattialle kuin tatti. Lääkäri naureskelikin, että Lili näyttää kaikki temput heti kättelyssä. Kaikin puolin mukava käynti oli. Lääkärin mukaan olemme toimineet juuri oikein kiinteiden tarjoamisen suhteen, kun niitä on tarjottu muun muassa siten, että Lili ei ole ollut nälkäinen eikä ihan täynnä. Lili kasvaa käyrillä erinomaisesti, näyttää hyvältä, on pirteä, aktiivinen, iloinen ja kaikin puolin tyytyväinen tyttö. Myös liikkumisen osalta Lili on kehittynyt hyvin ja motorisesti hän on taitava.

Loppuun vielä pieni kevennys eilisillalta kun paloittelin Herra Hakkarainen -pastilleja Liliä varten. Kyllä kohta ruoka maistuu kun saa ruuan jälkeen xylitol-pastillin!

pöydän ääressä

Aloitettiin Lilillä "kiinteät" viiden kuukauden iässä. Monissa ohjeissa lukee, että ensin annetaan teelusikallinen, toisena päivänä kaksi, kolmantena kolme ja sitä seuraavana otetaan siihen toinen ruokalaji oheen.

Kysympä vaan, että missä ihmeen fantasiamaailmassa se onnistuu noin?!?

Ensin Lili sai porkkanaa, joka ei maistunut kertaakaan edes sitä yhtä teelusikallista. Seuraavaksi bataattia, jolla sama juttu. "Kokeile hedelmäsoseita, ne on makeampia", joku sanoi. Kokeilin. Joka ainoasta hedelmäsoseesta Lili on kyökännyt, saanut vilunväreitä, vääntänyt naamansa irvistykseen ja sen jälkeen kieltäytynyt ottamasta lisää. Kieltäytyminen tapahtuu niin, että laitetaan yläikenet ja ylähuuli alahuulen päälle. Voin kertoa, että siitä ei lusikka väkisin läpi mene. Riemuvoitto oli kun sain kerran annettua banaania noin kaksi teelusikallista niin, että mahaan asti meni ainakin se yksi teelusikallinen!

Tein Lilille hihallisen ruokalapun. Halvemmalla tosin pääsee kun
ostaa tällasen kaupasta.

Ensin ihmettelin, sitten turhauduin ja nyt olen hälläväliä -asenteella. Kai se joskus alkaa syödä. Tähän asti maito on riittänyt hyvin, joten kai se jatkossakin riittää. Tai niin kauan, kunnes ne kiinteät alkaa upota. Ei tuota nälässäkään voi pitää, eikä sitä oikeen voi pakkosyöttääkään. Toistaiseksi olen koittanut pitää jokaisen ruokailuhetken mahdollisimman mukavana, sillä en usko tämän ainakaan helpottuvan, jos Lili kieltäytyy jo tulemasta pöydän ääreen.

Sottasta puuhaa

Soseita olen nyt kokeillut noin kymmentä erilaista, eikä mikään uppoa. Ei uppoa myöskään banaani, päärynä, eikä puuro. D-vitamiinitippoja kyllä uppoisi lusikasta, niitä vaan ei saa enempää antaa.
Kaikkein mieluisin juttu on kurkunpalat ja niitä annankin aina ruokailun päätteeksi pitääkseni tapahtuman mukavana. Nyt on alkanut myös maissinaksut upota. Kerran Lili sai imeskellä varrasleipää, se maistui myös. Riisi ei ikinä päässyt suuhun asti, eikä päärynäpalatkaan olleet suurta herkkua. Luulen siis, että sormiruokailu on meidän juttu. Ei auta kun antaa neidille sormin syötäviä paloja, sillä lusikasta ei tunnu uppoavan mikään. Lusikka kyllä menee suuhun, ellei siinä ole mitään. Neiti kyllä tarkistaa lusikan hyvin skeptisesti ja tarkkaan, ettei vahingossa sen ensimmäisen yllärin jälkeen tulee lisäyllätyksiä.

Varrasleipä rapsutti ikeniäkin varmaan kivasti.

Siinäpä tämän kuun saavutukset kiinteiden osalta. Olen kyllä kovin tyytyväinen, että aloitettiin jo sillon viisikuisena ja tiedän nyt mitä on tuleman. Jos tämä olisi yllättänyt vasta puolivuotiaana, kun suositusten mukaan "kaikki lapset tarvitsevat kiinteitä lisäruokia viimeistään puolen vuoden iästä lähtien", olisin varmaan oikeasti hätääntynyt. Vaikea on antaa kiinteitä lisäruokia, ellei ne maistu. Nyt olen kuitenkin päässyt jo suurimman järkytyksen yli ja tullut siihen tulokseen, että kai ne kaikki lapset joskus kiinnostuu ruuasta. Sitä odotellessa. Ainakin ollaan päästy jo kokeilemaan eri ruokalajeja, eikä toistaiseksi mistäkään ole tullut mitään oireita.

maista maista porkkanaa

Olen koko ajan ajatellut, että täysimetän niin kauan kun pelkästään maito lapselleni riittää. En ollut sen tarkemmin itselleni määritellyt, että mitkä ovat ne merkit, kun maito pelkästään ei enää riitä. Kenties notkahdus painossa tai jotain? Suositusten mukaan kiinteät tulee aloittaa 4-6 kuukauden iässä, vähän riippuen mistä ja keneltä kysyy, joten ehkä itsellenikin tuo 6 kuukautta on ollut jonkinnäköinen tavoite.

Muutama viikko sitten kylvetin Liliä ja totuttuun tapaan Lili imeskeli käsistään kylpyvettä. Loiskis loiskis, sormet suuhun ja slurps slurps. Ottaessani Lilin pyyhkeen sisään ajattelin, että annetaan nyt sitten hänelle vettä, jos hän sitä niin kipeästi halajaa. Annoin lusikalla vettä ja Lili imaisi sen melkeimpä heti. Annoin toisen lusikallisen ja vielä kolmannen ja kaikki Lili imaisi melko ahnaasti, vaikka nälkäinen hän ei ollut. Aina silloin tällöin annoin lusikallisen vettä, kunnes noin viikkoa myöhemmin ajattelin kokeilla samaa lasilla. Laitoin lasiin vettä ja tarjosin Lilille. Lili otti hienosti lasin reunan suuhunsa! Alkuun oli vähän hassua, kun ei hän oikeen tiennyt kummalle puolelle lasia se kieli kuuluisi laittaa. Hienosti hän lasin reunalta joi, kun vihdoin se kieli löysi vähän paikkansa. 

Pari päivää tästä isovanhempieni luona annoin Lilille ruokapöydän ääressä ollessamme kurkkua imeskeltäväksi. Kotiin päästyämme ja itse syödessäni Lilin huudellessa lattialla sitterissä tylsyyttään nostin Lilin ruokapöydän ääreen ja annoin sille käteen palan porkkanaa. Siinä me yhdessä syötiin. Tai noh, Lili "söi". Hän on silloin tällöin saanut vettä lusikalla, lasista ja noin kerran päivässä imeskeltäväksi porkkanaa tai kurkkua. 

Nyt on se hetki, kun katson tuota pientä ihanaa lastani, jota olin ehkä jotenkin ajatellut täysimettäväni puoli vuotta. Hän seuraa syömistäni, avaa suunsa helposti lusikalle, nielee D-vitamiinitipatkin lusikasta ensiluokkaisen hienosti, nauttii saadessaan liittyä ruokapöydän ääreen ja tykkää todella paljon uusista jutuista. Hänelle ei ehkä enää maito pelkästään riitä. Painossa ei ole tosin mitään valittamista.

Kun ensimmäisen kerran kiinteiden aloitus kävi mielessäni, pyyhin sen pois ajatellen, että tyttäreni ei ole valmis. Hassua sinänsä, sillä tässä erään toisen samanikäisen vauvan äidin kanssa keskustellessamme olemme molemmat tulleet siihen tulokseen, että se puolen vuoden täysimetystavoite ei ehkä niinkään ollut lasta varten, vaan äitiä. Kuinka kamalalta se tuntuu, että meidän vauvat kasvaa niin kovaa vauhtia, että niille aloitetaan jo kiinteät! Vaikka lipsuisimme puolen vuoden täysimetystavoitteesta, emme petä lapsiamme kuten ehkä petämme itsemme. Kuitenkin se lapsen edun pitäisi mennä edelle. Miksi ei, jos koen lapseni olevat siihen valmis?

Miten nämä päätökset on äitiyden pehmentämille aivoille niin vaikeita!? Kuten tämä ihana äitikaveri sanoi: kun nämä menevät kouluun, ketä oikeasti kiinnostaa onko se lapsi kasvanut korvikkeella, tissimaidolla ja missä iässä kiinteät on aloitettu? Ketään ei kiinnosta. Edes nuo miehet ei ymmärrä tätä suurta kiinteiden aloitus -dilemmaa, joten tässä tilanteessa on hyvä että on samassa tilanteessa olevia äiti-ystäviä. 

Huomenna rakas pienokaiseni on viiden kuukauden ikäinen ja tänään hän maistoi ensimmäisen kerran porkkanaa. 

"öööh, en nyt ihan tiedä mitä tästä tykkään..."

"No annappa sitten lisää!!"

"Nams nams!"

"Niin MITÄ sä mulle oikeen syötät?"

Yllättävän hyvin meni. Oletin, että Lili työntää heti kaiken kielellä ulos, mutta hän ihan oikeasti nieleskeli ja maistelikin. Ja oli vielä kovin tyytyväisen oloinen. Seuraavaksi jännätään tuleeko mitään oireita.

Aikamoisia neuvolakuulumisia

Lilillä oli tänään neuvola. Ihan mielenkiintoista muuten, että ei olla ikinä käyty "omalla" neuvolatädillä", ei Turussa, eikä täällä. Turussa oli ensin sijaisen sijainen, sitten sijaisen sijaisen sijainen ja kun vihdoin päästiin vaan sijaiselle, me muutettiin. Täällä on nyt kaksi kertaa ollut eläkeläissijainen ja tänään oli lääkärineuvolan yhteydessä joku ihan random. Odottakaas kun kerron siitä.

Lääkärineuvolan yhteydessä on siis 15 minuutin aika varattu hoitajalle, jotta hoitaja ottaa pituuden ja painon ja muut jutut. Aloitetaan noista kahdesta ensimmäisestä, eli pituudesta ja painosta.

Olin enemmän kun järkyttynyt, kun kuulin Turussa, että näiltä vauvoilta seurataan bmi:tä. Kahdestakin syystä: ensinnäkin, en usko koko bmi:hin ja toiseksi, mitä painoindeksi ihan oikeasti kertoo vastasyntyneistä, kysympähän vaan. Itse olen ollut aina siellä bmi:n ylärajalla ja on minulla sellainen tarinakin, kun ennen vaihtovuotta kävin lääkärintarkastuksessa. Olin paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan ja lääkäri kysyi painoani. Kun sanoin, että 76kg, hän ei uskonut että painan niin paljon. Monta kertaa jankkasin, että kyllä, painan 76 kiloa ja lopulta lääkäri laittoi minut puntarille. Kun vaaka näytti tasan 76 kiloa, hän myöntyi ja alkoi saarnata minulle ylipainosta, ja miten voin laihduttaa.

Huono kuva, mutta ainut mikä tähän hätään löytyi. Tässä se ylipainoinen minä vuonna 2007.

Ilmeisesti tyttäreni kokee saman kohtalon, sillä tänään punnituksen jälkeen otettiin pituus. Painoa oli 7485g ja pituutta hoitajan mittauksen mukaan oli 63 cm. Mittaus oli ensinnäkin ihan surkea, sillä Lili oli siinä juuri siinä kohdassa mihin olin hänet laskenut, eikä häntä suoristettu siinä edes kunnolla. Väitän että pituutta on hieman enemmän kun tuo 63 senttiä. Joka tapauksessä kun hoitaja katseli niitä käyriä, hän latasi: "Nämä imeväisikäisethän ei varsinaisesti voi olla ylipainoisia, mutta sitten leikki-iässä näihin kyllä puututaan". Siis anteeksi mitä?! Hän ihan tosissaan meinasi, että pieni tissimaidolla kasvava vauvani on ylipainoinen. (Kertoessani Isännälle, Isäntä totesi, että "no onhan sillä paksut reidet." En ole vielä varma kummasta järkytyin enemmän.) Sain siinä onneksi nieleskeltyä, enkä laukonut sille vanhemmalle naisterkkarille suoraan ajatuksiani ("puutu kuule ittees vaan, me lähdetään! Kiitos HEI!") ja sitten päästiin siihen seuraavaan asiaan: niihin muihin juttuihin.

Tuo neljän kuukauden ikä on kuulkaa niin maaginen, että ennen sitä istuttaminen ja kiinteät ruuat on kielletyllä listalla. Kun se täyttyy, kuten Lilillä se täyttyi eilen, muuttuu ääni kellossa täysin. Terkkari oli jo aiemman kysymyksensä kautta tietoinen, että Lili on pelkällä rintamaidolla. Hän sitten tiedusteli, että joko olen saanut esitteen kiinteän ruuan aloittamisesta. Sanoin saaneeni ne viimekerralla jo neuvolassa. "Joo joo, sitten vaan syöttötuoliin, mukia eteen ja lusikka käteen." Siinä ihan ääneen ihmettelin, että nyt sitten saa heti alkaa istuttamaan vai ja vastaus oli että "joo joo! Kyllä se siinä sen aikaa voi istua! Ostatte vaan kato syöttötuolin ja siihen pöydän ääreen sitten vaan kaikki!" Hän meinasi, että siinä vaiheessa kun vauva alkaa viemään käsiä suuhun niin se on merkki siitä, että vauva on valmis syömään kiinteitä. Loogista toisaalta, itse ajattelin että sen ikenet kutiaa, en että se kaipaa porkkanaa ihan vielä.

Kun vihdoin päästiin sinne lääkärille (yli puoli tuntia varattua aikaa myöhemmin) ja Lili oli nukkunut normaalin 2h sijaan päiväunia vajaat puolituntia, lääkäri ihmetteli pientä pituuskasvua ja kysyi, pitäisikö sitä vielä kontrolloida. Sanoin, että Lili mitattiin niin päin persettä, ja muuten on kaikki niin hyvin, että ei sitä enää kontrolloida tarvitse. Innolla odotellen ensikuun neuvolaa ja uusia mittauksia.

Siinä vielä pari vartalokuvaa, niin saatte itse arvioida pikku pullukkaamme. Kannattaa tosin kaksi kertaa miettiä ennen kun sitä tulee minulle pullukaksi kehumaan.