Nokialainen kuumemittari

Taas palaan kuin haamu uudisasuntoon ja se vaikuttaakin olevan tämän kliseisen elämäntilanteen kirous. Joka tapauksessa eroon minusta ei pääse ja taas kun juttua tumtuu tulvivan yli äyräiden, on pakko päästä jonnekin purkamaan.

Haluaisin esitellä teille Nokian kuumemittarin. Mikäli kulmasi kohosivat ja suunpieli vetäytyi sivummalle jommalle kummalle puolelle, on reaktiosi vastaava kuin omani tästä kuullessani.

Pohjustan asiaa hieman. Itse harrastan omena-laitteita. Kannan koulussa MacBookia ja taskussani painaa iPhone. Siihen on syynsä, pääasiassa käyttööni sopiva toimivuus ja se, että pahaa sanaa ei ole niistä sanottavana. Kun parin jatkuvaa huoltoa vaatineen PC:n ja älypuhelimien myötä löysin kutsumukseni, paluuta ei eräästä yrityksestä huolimatta ole. Veljeni taas on ehdoton, mitä tietokoneen suhteen tulee Windowsiin ja puhelimen suhteen Androidiin. Tai no ei ehkä ehdoton, mutta ei missään nimessä omenalogoa. Tästä on syntynyt pari päättymätöntä keskustelua, saatatte kuvitella.

Nokia taas ei ole missään nimessä ollut suosiolistallani sitten älypuhelinkauden alkamisen. Kun näin veljelläni Nokian kuumemittarin, katsoin vähintäänkin kieroon. Ehkä jopa niin kovasti, että ne jäi vähän kieroon pysyvästi. Puolustautumispuheen (”hei kuuntele”) ja parin testauskerran jälkeen aloin pohtia kyseistä välinettä myös meille. Isännän mukaan ei ole mikään ongelma mitata 2-vuotiaalta lämpöä tavallisella kuumemittarilla kainalosta, mutta hän ei sitä ole tosin koskaan joutunut tekemäänkään. ”Hyvin se on vaikuttanut sujuvan”, Isäntä sanoi, vaikka ei ole koskaan toimenpidettä varmaan nähnytkään. Ilmassa on siis kotona ollut hankinnan osalta erimielisyyttä.

Eilen aamulla Lili heräsi ensimmäisen kerran kuudelta. Tätä ei ikinä tapahdu, vaan häntä saa lähes aina arkiaamuisin herätellä. En tiedä johtuiko tämä lomalta paluusta ja siitä, että neiti ei koko joulukuun aikana ollut päiväkodissa ja aamuherätykset on taas uusi juttu, vai siitä, että joku häntä vaivasi. Hän nukahti kuitenkin uudelleen ja herätettyäni hänet herätyksellon soidessa hän oli itkuinen, kärttyinen ja sanoi että "sattuu". Yritin mitata kainalosta lämpöä itkevältä, raivoavalta ja rimpuloivalta kaksivuotiaalta Isännän ihmetellessä toimenpidettä vierestä. Oli pakko mitata kolme kertaa, joista viimeinen oli onneksi hieman rauhallisempi. Ei kuumetta. Neiti oli jo huomattavasti reippaampi ja oli jo mielellään menossa päiväkotiin, joten ajattelin, että kiukku johtui vaan aamun ensimmäisestä aikaisesta herätyksestä. Ei siinä muuta ihmettelemään, kun vaatteet päälle ja menoksi.

Asia kuitenkin jäi hieman vaivaamaan ja laitoin Isännälle viestiä, että josko kävisin hakemassa sen Nokian kuumemittarin, kun on Verkkokauppa.comissa tarjouksessakin. Isäntä totesi, että käy hakemassa, jos sillä mielenrauha saavutetaan, hän kun lähti Itä-Suomeen työmatkalle. Kävin sen sitten ostamassa.

Illalla Lili oli väsynyt ja sylinkaipuinen. Tämä ei periaatteessa ole kovinkaan poikkeavaa käytöstä aina hellyydenkipeältä Lililtä alkuviikon päiväkotipäivien jäljiltä, mutta kun uusi kuumemittari oli, oli sitä pakko testata.

Näin se väitti. Mittasin Lililtä pari kertaa uudestaan, ja sama tulos. Desimaalin ehkä heitti, mutta kuitenkin. Mittasin itseltäni, ja sain kolmella kertaa vähän päälle 37°C. Mittari siis antaa kehon todellisen lämpötilan, eli kainalolämpö + n. 0,5°C. Sama kun takapuolesta mitattaessa. Siinä Lilin keskittyessä televisioon, mittasin kainalosta digimittarilla. Sain viidellä mittauksella kahdella eri digimittarilla tuloksia 37,3-38,7°C, pääasiassa 38 paikkeilla. Vajaa pari tuntia tuosta ensimmäisestä mittauksesta alkoi Lilillä oireet. Hän valitti kipua silmissä ja tuli kovin itkuiseksi ja tuskaisen oloiseksi. 

Nokia Thermo -sovellukseen saa myös merkittyä lääkkeiden otot ja sinne tallentuu automaattisesti kaikki mittaukset. Mittauksen jälkeen tuloksen saa suoraan liitettyä tietyn henkilön tuloksiin tuosta näytöltä, missä tuloskin näkyy. Annoin Lilille särkylääkettä ja unille. Yöllä mittasin lämmön aina kun havahduin hereille ja se oli kyllä tällä mittarilla ihan tajuttoman helppoa. 

Oma lämpöni aamulla.

Mittari toimii siis niin, että laitetaan tuo tasainen pää keskelle otsaa, painetaan napista (jolloin laite värähtää), siirretään anturia suoraan otsan myötäisesti jompaan kumpaan suuntaan ohimolle (eri puolilta voi tulla parin desimaalin ero), jolloin laite värähtää kaksi kertaa ja mittaustulos ilmestyy näytölle. Mittaus kestää siis ehkä kaksi sekuntia ja se onnistuu todella helposti myös nukkuvalta lapselta. 

Täytyy kyllä vilpittömästi suositella, etenkin lapsiperheille. Korva- ja otsakuumemittareista minulla ei ole ennen tätä kokemusta, mutta tämä ainakin on tosi kätevä, nopea ja tulokset siirtyy suoraan sovellukseen niin halutessaan. Tänään neidin lämpötila on ollut jo normaali, joten ellei ilta tuo taas yllätyksiä tullessaan, voiton puolella ollaan!

2 vuotiaan hitit osa 1

Lili on aivan käsittämättömän ihanassa iässä. On ihan käsittämätöntä kuinka joka päivä hän oppii ja ymmärtää uutta ja pystyy jo ihan selvästi sanomaan mitä haluaa ja kertomaan asiansa. Aina ei äiti tosin ihan ymmärrä, mutta usein kyllä jälkiviisaus sitten viimeistään auttaa oivaltamaan, mitä pikkuneiti yritti kertoa. Niitä sanoja tulee päivittäin niin paljon uusia ja kun kaikki tulee taapero-aksentilla, ei vaan voi pysyä ihan mukana. Ajattelinkin listata tähän jotain pikkuneidin hittejä ja joitain huteja, jos vaan suinkin keksin.

Eläimet [emälet]
Ne ovat olleet aina Lilille tosi lähellä sydäntä. Päiväkodissakin neiti kuulemma usein laittaa "emäliä vieleen" eli eläimiä riviin. Lili oli ihan käsittämättömän fiiliksissä, kun käytiin Haltialan kotieläintilalla. Sinne mentäessä puhuttiin, että siellä on eläimiä ja kysyttiin, mitä Lili haluaisi siellä nähdä. Kuulemma dinosauruksen. Vaikka Isännän kertoman mukaan dinosaurukset katosivat siltä seudulta jokunen miljoona vuotta sitten, edelleen Lili muistaa, kuinka siellä oli vuohi [uhvi], kanoja [tana], lampaita [llammas], lehmiä [ehmä] ja poni [poni]. Muutenkin kotieläimet tuntuvat olevan kaikkein siisteimpiä, kissat ja koirat on jo vähän nähty. Pehmoleluista kaikkein tärkeimmät on unilelulammas [patta] ja Nalle Puhin tiikeri [iikeji]. Ilman niitä ei voi nukkua. Eläinleluista Lili yleisestikin kiinnostuu eniten ja joka leikissä tuntuu olevan joku eläin mukana. Aina kun neiti saa itse valita vaatteensa, kyseessä on aina kissapaita tai pupupaita.
Pappan luona on keltainen ankkapehmo, joka Lili kutsui jostain syystä Pingviiniksi. Lili löysi sen peiton alta ja huudahti iloisesti: "PINNIINI!"
Äiti: "Se on ankka."
Lili: "Joo, antta."
Äiti: "Vai onko se ankka, jonka nimi on Pingviini?"
Lili: "JOOOO!! PINNIINIANTTA!!"

Musiikki [ustiitti]
Lili lauleskelee jatkuvasti. Musiikkia hän laittaa itse soimaan Spotifysta ja tykkää tosi paljon kun lauletaan. Hän osaa hirmuisesti myös laululeikkejä, joita päiväkodissa on opittu ja myös tunteella laulaminen onnistuu. Aina, kun jossain näkyy tähtikuvio, alkaa "tuuti, tuuti, täätönen" ja heinäsirkkakin [einäsiitta] soittelee suhteellisen usein viulua [iu'ua]. Missä tahansa tilanteessa toimii Old MacDonald had a farm ja Three Little Kittens, eli myös englanninkieliset lastenlaulut toimivat erinomaisesti. Kerran kun Isäntä oli poissa, tultiin Lilin kanssa illalla autolla kylästä kotiin. Kotipihalla alkoi kauhea huuto, kun avasin Lilin turvavyön ja hän yritti vaan vetää niitä takaisin. Kysyin, että mikä on ja vastaus oli jotakuinkin "ustiitti ustiitti". Kysyin, että "musiikkiako haluat kuulla" jolloin Lili rauhoittui ja vastasi: "joo". Ehdotin, että mentäisiin sisälle kuuntelemaan mutta se ei käynyt. "Haluatko sitten ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia?" "JOO". Ei muuta kun turvavyöt kiinni, musiikki takaisin päälle ja ajelemaan runtua. Käytiin Hesestä hakemassa iltapalaranut ja jäätelö, jotka syötiin vielä autossa musiikkia kuunnellen ennen kun mentiin suosiolla sisälle. Joskus on vaan kiva ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia.

Pipsa possu [pissa possu]
Miten monta kertaa lapsi jaksaa katsoa läpi samaa ohjelmaa? Loputtomasti. Pipsa possu on vienyt lapseni mukanaan ja se voisi kuluttaa lukemattomia tunteja Pipsan seurassa. Loppua ei varmasti tulisi. Pipsa possun myötä Lili myös pomppii tunteella vesilätäköissä. Voisi se lempiohjelma onneksi pahempiki olla.

Pulla [pulla]
Voi pulla. Se toimii aina. Missä vaan, milloin vaan. Mummun pulla, mamman pulla, kaupan pulla, kanelipulla... Kunhan on pulla. Tänäänkin sain "juuri ja juuri" Lilin ylipuhuttu lähistön ostoskeskukseen kahville. Lili meinasi, että eeei, kun puistoon. Kerroin että kun mennään kahville niin siellä on pullaa. Homma oli sillä taputeltu. "Minne mennään?" "Kaaville". Kerran oltiin käymässä mummulassa (Lilin isomummula) ja Lili jäi sinne ihan hetkeksi ilman äidin vahtivaa silmää, kun kävin kaupassa. Takaisin tullessani Lili suurinpiirtein pyöri ruokapöydästä pois ja isomummu totesi: "voitko kuvitella, se söi NELJÄ pullaa." Neljännen jälkeen Lili ei ollut enää pyytänyt lisää pullaa.

Rakas [tatas]
Omassa sarjassaan on vielä ne ihanan ihanat hellyyden hetket. Lili on oikeen sylivauva ja olisi varmaan aina sylissä katsomassa Pipsa possua, jos saisi itse valita mitä haluaa tehdä. Päiväkodista kun menee hakemaan, Lili juoksee aina syliin, halaa, ottaa poskista kiinni ja katsoo silmiin leveä hymy naamallaan ja halaa taas. Sylissä on aina hyvä olla. Yhtenä iltana pikkuneitiä nukuttaessani makasin sängyssä Lilin vieressä ja näyttelin nukkuvaa. Yhtäkkiä Lili alkoi silittää poskeani ja kuiskasi: "tatas". <3

Vuosikatsaus 2017

Joka vuosi olen syntymäpäiväni aikoihin tehnyt vuosikatsauksen ja blogihiljaisuudesta huolimatta en meinannut sitä skipata tänäkään vuonna. Onhan tässä aiheita vaikka kuinka paljon!

Tänä vuonna oli hieman erilainen syntymäpäivä. Syntymäpäivää edeltävä yö meni Lilin oksennellessa, joten syntymäpäivä tuli vietetty väsymyskoomassa pelkän kahvin voimalla töissä ja ilta sinnitelty lähes väkisin ennen nukkumaanmenoa. Pikkuneidillä oli ensimmäinen mahatauti ikinä. Olo oli hirveä koko päivän ja flashbackina mieleen tulivat ne railakkaat illat ja ennen kaikkea kaameat dagenefterit, joita podin siinä 18-vuotiaana ja hieman jälkeen. Sillon kun huvi meni ennen töitä ja töitä tuli tehtyä lähinnä koulussa. Oi niitä oloja, kun baarityöporukan henksuillan jälkeen piti mennä kirjoittamaan biologian abikurssin koetta. Muistan kirjoittaneeni liibalaabaa viruksista (joista tiedän tänäpäivänä paljon enemmän, btw) kolapullon levinneen koepaperille ja kaverin pelästyessä nähdessään kasvoni. Sen kokeen palautustilaisuuden jälkeen opettaja oli huolissaan, että eihän minulla vaan ole biologiaa valittu reaalin pakolliseksi. Ei onneksi ollut. Nyt ymmärrän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun sanovat iän lisääntyessä mielen nuorentuvan. En koskaan ole muistanut sen koepäivän tapahtumia tarkemmin, kun melkein kymmenen vuotta myöhemmin valvottuani yön oksentavan kaksivuotiaan kanssa.

Onneksi tämä vuoden kohokohta ei kuvasta koko vuotta, päinvastoin. Unen laatu on parantunut huomattavasti ja pikkuneidin kasvun myötä elämä helpottuu jatkuvasti. Se kehitys, mitä Lilillä on vuoteen mahtunut, on jotain aivan käsittämätöntä. Vuosi sitten tähän aikaan pikkuneiti otti ensimmäisiä askeleita ja nyt hän muun muassa juoksee, pyöräilee potkupyörällä, pyytää itse syliin, kertoo mitä haluaa syödä (yleensä jugurttia tai muroja), poimii itse puskasta marjoja, kertoo jos sattuu, minne sattuu ja osaa myös hieman kertoa, mikä mieltä painaa. Vauva-aikaa on kyllä kaikkea muuta kuin ikävä!

Myös tilannetaju on uskomattoman mainio! Eilen Lili haki leikkimökistä liitutaululta liidun, jolla piirsi pihalaattoihin. Isäntä istui leikkimökissä ja kielsi ja käski viedä liidun takaisin leikkimökkiin. Hetken ignoorattuaan Isäntää täysin, Lili käveli leikkimökin ovelle unohtaen varmaan ilonpilaaja-isän istuskelevan siellä leikkimökissä. Kun käsky taas kävi, neiti täysin ilmeettömästi totesi "moi moi" ja löi oven kiinni Isännän nenän edestä. Jos jotain, niin neidillä on valikoiva kuulo. Hän kuulee juuri sen, mitä haluaa. Yksi pahimmista loukkauksista on sana "nukkumaan". Sen kun heittää ilmoille, voi olla varma, että neiti ei katso enää edes päin. Vahingossakaan.

Mitä tämän vuoden suuremmista kuvioista voisi sanoa? Ensimmäistä kertaa ehkä koskaan minulla on tulevaisuuden suunnitelmat suuremmilta osin hyvin selvillä. Tämä kesä kotiseudulla on sekoittanut pakkaa jonkin verran, sillä nyt minulle on täysin selvää, että tulen mahdollisimman pian takaisin Raumalle. Niin se kotiseutu vetää puoleensa ja tätä paikkaa osaa arvostaa niin paljon enemmän, kun sieltä viettää aikaa poissa. En koe, että minulla olisi pääkaupunkiseudulle juurikaan annettavaa, mutta tänne voisi jopa olla. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka tietävät kuka olen ja ennen kaikkea haluan viettää vapaa-aikaani tärkeimpien kanssa. Haluan myös, että Lili saa viettää aikaa läheistensä kanssa ja että hänestä kasvaa sosiaalinen ja itsevarma nuori. Täällä tiedän, miten voin siihen kannustaa, mutta pääkaupunkiseudulla koen vain jatkuvaa tarvetta suojella Liliä. Kaiken maailman terrori-iskut ja muut ovat pääasiallisesti siellä suuremmissa kaupungeissa ja haluan Lilin kasvavan ympäristössä, jollaisessa itsekin kasvoin. Talvella on lumenluontia, kesällä puusavottaa ja autopesua, keväisin ja syksyisin vaihdetaan autoon renkaat. Lili rakastaa ulkohommia, oikeastaan ihan sama minkälaisia! Kukkien kastelua, käpyjen keräilyä, eläinten ihmettelyä, nurmikonleikkuuta... Pääkaupunkiseudulla mennään puistoon. Aina.

Edelleenkään en tiedä, mitä työtä mahdollisesti tulen tekemään, mutta minulla on suunnitelmia työkokemuksen osalle. Kaikista ennakkoajatuksista poiketen olisin ehkä sittenkin kaikkein eniten kiinnostunut sellaisesta perinteisestä lakiasiaintoimistotyöstä. Vähän kaikkea ja kaikkea siltä väliltä. Se voisi olla juttuni!

Kesä on toiminut juuri kuten suunnittelin! Keväällä oli täysin valmis tekemään hetken jotain ihan muuta ja nyt kesän jälkeen olen täysin valmis takaisin koulun penkille. Raumalla on ollut niin kivaa, että takaisin Vantaalle meneminen jopa ahdistaa. Onneksi siellä on kuitenkin maailman parhaat opiskelukaverit, jotka muistuttavat itsestään kesälläkin ja tiedossa on niin kiireinen syksy, että tiedän kotikaipuun jäävän aika pian taka-alalle.

"Tana!"

Pihahommissa.

Niin loistokasta, että häikii!

Taaperoystävyys ♥

Lili on viimeaikoina alkanut ymmärtää enemmän muista lapsista. Toki hän on muihin lapsiin hyvin tottunut, onhan hän päiväkodissa käynyt melkein vuoden, mutta sellainen toisen kanssa leikkiminen on ollut vielä käytännössä olematonta. Nyt viimeaikoina Lili on enenevässä määrin ollut serkkutyttöjen perään ja halunnut nimenomaan osallistua leikkeihin. Serkkujen lisäksi kauheasti muita ikätovereita ei olla edes nähty.


Nähtiin eilen pitkästä aikaa yhden kaverini kanssa, jonka tytär on Liliä puolisen vuotta vanhempi. Tytöt ovat toki nähneet aiemminkin, mutta eivät ole juuri toisistaan ymmärtäneet. Mietin etukäteen, kuinka ihana olisi, jos Lili vähän ymmärtäisi ikätoverin päälle, jos edes ymmärtäisi lelujaan vähän jakaa. Kun kaverin tytär tuli ovesta sisään, kaikki odotukset ylittyivät täysin!


Tytöt olivat heti ihan silminnähden kiinnostuneita toisistaan! He leikkivät yhdessä, Lili opasti kaverinsa toki heti sänkyyn pomppimaan, ojensi lelujaan, näytti miten kissojen ruokakupista voi kantaa Mufasalle ruokaa, esitteli Mufasaa ja näytti miten Mindyä pystyy nopeasti hipaisemaan ennen kun se ehtii alta pois. Sitten yhtäkkiä, kesken leikkien Lili yhtäkkiä kietoi kätensä kaverin ympärille, antoi halin ja totesi: "Noniin". Äidit hämmästelivät tippa linssissä vieressä tätä spontaania hellyydenosoitusta, kun kaveri ensihämmästyksestä selvittyään myös kietoi käsivartensa Lilin ympärille.


En ole ikinä edes osannut ajatella, miltä se vanhemmasta tuntuu, kun lapsi löytää ensimmäisen kaverinsa. Oltiin siinä kaverini kanssa pakahtua ylpeydestä ja onnesta pienten tyttöjemme puolesta. Me tulemme niin olemaan vielä lirissä näiden kanssa, mutta on kyllä jatkossa ihan pakko treffata useammin! <3

Häähumun jälkeen

Taas on yksi kesäinen ja juhlanhumuinen viikonloppu takana! Ensimmäistä kertaa elämässäni sain kunnian toimia ihanan ystäväni kaasona ja tyytyväisenä ja viikonlopun jälkeen lievästi väsyneenä voin onnekseni todeta, että häät olivat ihanat, onnistuneet ja aivan hääparin näköiset! Kiitos niistä!


Viikonloppuna Isäntä toi taas mukanaan kissat Raumalle ja voi miten pikkuneiti oli onneissaan nähdessään Mufasan. Nähdessään Mufasan eilen illalla viikon jälkeen, Lili konttasi kissan perässä kasvot upotettuna sen kylkeen. En tiedä tuntuiko karvapeite ihanan pehmoiselta kasvoja vasten, vai tuoksuiko kissat Lilin nenään hyvältä. Mufasa on kyllä uskomattoman kärsivällinen kissaeläin. Ei Mindykään ikinä ole Lilille mitään tehnyt, mutta ei se kyllä jää ottamaan Lilin hellyydenosoituksia vastaankaan, toisin kuin Mufasa. Aamulla lähtiessämme Lili huusi sylistäni vielä heipat "Afafalle" (Mufasa) ja "Indille" (Mindy) ennen kun ovi iskeytyi kiinni. Kyllä Mufasakin oli ilmeisesti ainakin vähän salaa Lilia ikävöinyt, sillä Lilin mentyä nukkumaan, Mufasa kiipesi sänkyyn ja käpertyi rullalle Lilin viereen.

Viikonlopun jäljiltä pää on ihan tyhjä. Olen jännittänyt noita juhlia jo pitkän aikaa ja nyt kun ne vihdoin on takana, kestää hetken että alkaa mieli asettumaan taas uutta tavoitetta kohti. Seuraava "big day" taitaa olla elokuun kesätenttipäivä ja siihen pitäisi pikkuhiljaa alkaa asennoitumaan toden teolla. Kesäkuun tenttikierroksen tulosten tultua motivaatio ei ehkä ole ihan paras mahdollinen, mutta leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei se sentään niin huonosti mennyt, että olisin jättänyt ilmoittautumatta seuraavalle kahdelle lukukaudelle, vaikka Isännältä jo tiedustelin, että haittaako jos jätän sittenkin koulun kesken.


Palkitsen itseni taas yhden tavoitepäivän saavuttamisesta noin viikon mittaisella iltavapaalla ja Lilin mentyä nukkumaan lupaan itselleni koko viikon katsoa hetken telkkaria ja tehdä käsitöitä ennen kun menen nukkumaan. Jos se kirja kouraan taas ensiviikolla?

Comeback

Mukavaa kesää arvoisa blogin lukijakaarti. Olen viimeaikoina pitänyt hieman lomaa oikeastaan kaikesta muusta paitsi töistä. Loppukevät meni ihan hirvittävän luku-urakan siivittämänä ja ihmettelen itsekin, että se kuitenkin lopulta loppui. Tarkoitus oli tenttiä elokuussa täysin uusi aihe, mutta laiskuudessani päätin, että 90 opintopistettä vuoteen (tavallisesti 60) ja niistä 60 viime kevääseen saa nyt riittää. Elokuussa ajattelin yrittää korottaa eurooppaoikeuden arvosanaa, mutta sitä ei ole aika miettiä vielä!




Lupasin itselleni, että vauhditan opintoja niin kauan, kun se tuntuu hyvältä ja tuon loppuspurtin jälkeen jäljellä oli aika uupunut ranka. Nyt teen töitä, nautin tästä kesästä ja niistä kahdesta lämpimästä viikonlopusta, kirjoitan blogia (!!!) ja teen vaikka käsitöitä. Jonkun pullaromaaninkin voisin lukea, mutta sen aika ei ole ihan vielä, sillä ajatus lukemisesta nostaa hieman selkäkarvoja pystyyn ja tuskahien otsalle.




Kesä on ihanaa aikaa, Lili on ihan hirmuhauska ja menevä tättähäärä ja Isäntäkin tuli tänne pariksi viikoksi viettämään isyysvapaata. Sunnuntaina Isäntä palautuu kuukaudeksi Vantaalle, mutta koko pitkän elokuun saamme vielä nauttia Isännän seurasta ennen paluuta Vantaalle. Rauma on pitänyt meistä hyvää huolta ja on ollut aivan ihanaa törmätä tuttuihin katujen kulmilla, töissä, kaupassa ja joka paikassa! Erityisen ihanaa on nyt lähellä asuvat tutut, sukulaiset ja isovanhemmat, joita voi melko kivuttomasti iltapäivisin tavata.




Kirjoituksen aiheita putoilee millon mistäkin, joten stay tuned.

"Minä iste!"

Mehmä ja kaverit

Lili alkaa olla aivan taivaallisen ihanassa iässä. Se höpsöttelee, hassuttelee, kujeilee ja ymmärtää jo melkeimpä kaiken! Kuukausi sitten sanoja oli ehkä kymmenkunta ja tuntuu, että niiden määrä kasvaa joka päivä kymmenellä. Joka päivä kuulen ainakin yhden sanan, mitä en ole kuullut ennen.

Kaikkein parasta on huomata pienen lapsen innostus. Lili innostuu kyllä, mutta ei kuitenkaan ihan niin helposti, mitä voisi kuvitella. Lili tykkää keskittyä asioihin, rakennella palikoilla ja Duploilla, leikkiä palikkalaatikolla, pelata pelejä ja ennen kaikkea mistä tahansa, mikä liittyy eläimiin. Eläimet on paras juttu ikinä. Kissa, hevonen, orava, kettu, hämähäkki, lehmä, lammas, hiiri ja pupu on ihan parhaita, mutta toki heti perässä tulee koira, norsu, tiikeri, kirahvi, majava ja mitä näitä nyt ikinä on. Etana on nyt ihan uusi juttu ja joka puolella näkyy etanoita. Jos on jotain, mitä Lili ei suostu tai halua tehdä, houkuttelu onnistuu juurikin eläinten avulla. Jos käsien pesu ei maistu, mennään kattomaan näkyykö lavuaarissa hiiriä. Ainahan niitä näkyy ja yleensä vielä pupun kanssa. Viimeaikojen huippujuttu on ollut mummin Lilille ostama "mehmä", eli lehmäilmapallo.

Lili on edelleen kiltti ja suhteellisen rauhallinen, vaikka toki energiaa löytyy kuin pienestä kylästä. Yleensä hän on tottelevainen ja kuuliainen, mutta valikoiva se kuulo kyllä on. Kisujen kanssa pikkuneiti on niin nätisti, että Mindykään ei enää aina Liliä väistä, vaikka aina joskus Lili menee ihan viereen ja heittää Mindylle lelun (lue: "Mindyä lelulla"). Päiväkodissa kaverilla on unileluna pehmokissa, joka oli kuulemma eräänä päivänä saanut melkolailla höykytystä. Lili oli katsellut vaiteliaana ja totisena vierestä ja kun kisun omistaja oli kääntänyt selkänsä, oli Lili mennyt hellästi silittämään kissaa. On selvästi mennyt kotona oppi perille, että kissojen kanssa ollaan "nätisti". :D

Koomiset tilanteet on nykyään arkipäivää. Se on ihan hulvatonta, jopa kaikessa kamaluudessaan. Yhtenä päivänä istuimme ruokapöydän ääressä koko perhe syömässä, kun Lili pureskeli ruokaa ja kurkki viereensä lattialle. Yhtäkkiä kuului "pthyi" ja Lili sylkäsi lattialle paprikan palasen.
Äiti: "Sylkäsitkö sä!?" (en edes tiennyt Lilin osaavan sylkeä)
Lili: (tuijottaa silmiini haudanvakavana) "Njoo."
Äiti: "Sylkäsitkö sä ton paprikan lattialle?!?"
Lili: (Edelleen sama haudanvakava katse) "Njoo-o."
En pystynyt edes torumaan, kun Isäntä nauroi pöydän toisella puolella ja itseäni nauratti niin paljon, etten saanut naurua pidätettyä. Kohta Lili yltyi oikeen kunnon tekonauruun koko vatsansa pohjasta, kun kerran äiti ja iskäkin nauraa. Ei ole tämän jälkeen kyllä neiti onneksi sylkenyt lattialle.

tilannepäivitys osa x

Ai että on pitkä aika taas! Välillä meinaan aina, että unohdan koko blogin ja välillä meinaan aloittaa uuden kanssa, mutta aina joku ääni päässäni sanoo, etten voi. On kyllä ihanaa aina päästä kirjoittelemaan, kun vaan suinkin on aikaa. Nyt tiedän mitä tarkoitetaan ruuhkavuosilla. Tiivistettynä sitä, että jatkuvasti saa juosta, unohtelee kaikkea ja äiti nukkuu todella vähän. Silti elämä on todella ihanaa. Just nyt!

Lilillä on kaikki oikein mainiosti! Hän on nyt puolitoistavuotias ja aivan taivaallisen ihanassa iässä. Äiti on pääasiassa superkiva, iskä on pääasiassa superkiva, päiväkodissa on mukavaa, juttua ja tilannekomiikkaa riittää, hän tykkää laulaa ja kaikkia sanoja koitetaan toistaa perässä. On jopa pysynyt terveenä ainakin kuukauden! Automatkat alkaa olla jo siedettäviä, joten myös matkanteko on rattoisampaa. Kävely on jo hyvin taidokasta ja hän pystyy kävelemään parkkipaikalta jo sisällekin, jolloin äiti saa kannettua vaikka kauppakasseja. Ei todella ole vauva-aikaa ikävä, niin paljon elämä kehityksen myötä helpottuu!

Koulussa on kivaa, vaikka stressaavaa ja painostavaa, mutta se toisaalta sopii minulle. Olen koittanut tehdä myös vähän ekstraopintoja tähän keväälle. Vähän vaihtelevalla menestyksellä tosin, mutta tehnyt kuitenkin, joten myös se on ehkä osaltaan lisännyt tätä kiirettä. Kaikki varmaan yllättyy, kun kerron, että lukea pitää ihan hemmetisti. Voi olla vaikea kuvitella ihmistä kiireiseksi, kun se päivät pitkät istuu kirjan edessä lukemassa, mutta uskokaa huviksenne, sitä se todella voi olla. Tälläkin hetkellä pitäisi kipeästi lukea vahingonkorvausoikeutta, mutta tässä minä näpyttelen.

Tenttejä on ollut tässä keväällä paljon, isompia ja pienempiä. Intuitioon kokeen sujumisesta ei todella voi luottaa. Yhden tentin jälkeen oli fiilis, että no eipä mennyt juuri mitenkään, varmaan läpi kuitenkin menee, ja tulokseksi tuli viitonen (asteikolla 1-5). Toisen kohdalla tuntui, että meni jopa hyvin ja että kyllä se varmasti läpi menee. Kuukauden päästä tuli tulos, joka oli hylätty. Se siitä intuitiosta. Aina tuloksia odotetaan siis yhtä jännittyneenä. Kaikesta huolimatta tuntuu siltä, että olen oppinut todella paljon kaikennäköistä, joten varsinaista epätoivoa ei ole kehkeytynyt.

Isäntä on aloittanut kuntosaliharrastuksen ja on tälläkin hetkellä salilla. Harrastus alkoi kipeytyneestä selästä, joka Isännän googlauksen päätteeksi perinteisesti sai syöpädiagnoosin. Lääkärikäynnin jälkeen se kuitenkin yllättäen osoittautui vain kipeäksi välilevyn ärtymykseksi, johon piti auttaa kuntosaliharjoitus. Niinhän siihen on auttanut. Ei ole Isäntä kertaakaan selän kipua sen jälkeen valittanut ja mielestäni mies on sivutuotteena jopa hieman kutistunut! Win-win siis.

Täällä on siis kaikki mainiosti hiljaiselosta huolimatta. Nyt kun pahimmat kiireet ovat hetken takana (ja seuraavia on hyvä lykätä eteenpäin), on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni ja pyrkiä kirjoittelemaan hieman useammin!

Kiireetön viikonloppu

Ollaan Lilin kanssa pitkästä aikaa kaksin kotona viikonloppu. Isäntä on työpaikan "pikkujouluissa" ja päätin, etten jaksa lähteä neidin kanssa kaksin ajamaan Raumalle, Lili kun ei autossa nuku, eikä juuri viihdy. Tämän ikäisen kanssa kotona olo on kyllä parasta. Sanoja alkaa olla plakkarissa jo jonkin verran ja neiti keksii vaikka mitä. Hauskoilta tilanteilta ja tilannekomiikalta ei voi välttyä.

Arki on tällä hetkellä todella kiireistä. Yliopistolla menee päivät lähes poikkeuksetta kahdeksasta neljään, usein jopa kuuteen, joten kotona ei juurikaan ehdi muuta kuin tehdä ruokaa ja muut pakolliset. Jos hetken siinä illalla Lilin kanssa ehtii leikkiä, niin päivän tavoite on saavutettu. Siivooja olisi poikaa.

Mutta tänä viikonloppuna kiire on unohdettu. Perjantaina käytiin Lilin kanssa kaupassa. Lili sai aina painaa hedelmävaa'an nappia, käydä mekaanisen ponin selässä, ihmetellä leluja leluosastolla, auttaa laittamaan tavaroita hihnalle ja lopulta muovikassiin ja meni kyllä kauppareissukin todella mukavasti, sekä äidin, että lapsen mielestä. Käytiin myös katsomassa sorsia ja ulkoilevia koiria puistossa, syötiin jälkkäriksi Ben and Jerry's:iä, pestiin yhdessä pyykkiä, täytettiin kissojen ruokakipot ja tehtiin yhdessä ruokaa. Herne-maissi-paprikan ripottelu vuokaan oli kyllä huippua. Niin hurjan moneen tuosta pikkuneidistä on jo kaveriksi!

Kyllä se sitten keksiikin. Tänään istuskelin pöydän vieressä aamukahvia hörppimässä, kun alkoi kuulumaan ihme kiljuntaa. Hetken kuulosteltuani tulin siihen tulokseen, että Lili ei ehkä kiljukkaan kiipeilypuussa ulottumattomissa oleville kissoille ja lähdin lasta etsimään. Ei ollut olohuoneessa, makuuhuoneessa, eteisessä eikä vierashuoneessa. Kylpyhuoneen ovessa on salpa, eikä Lili ole voinut ujuttautua siitä välistä. Taas kuului kiljahdus ja avasin sen kylpyhuoneen salvan. Siellä neiti oli. Pimeässä kylpyhuoneessa istui vadissa lavuaarin alla, eikä päässyt sieltä vadista omin voimin ylös. Täytynee siihen salvan tilalle vaihtaa uusi, hieman lyhempi salpa, riskinä meinaan on, että Lili käynnistelee pesukonetta.

Kenkähylly on myös parhautta. Sieltä pitää kaikki kengät, ainakin ne Lilin omat, räjäyttää eteiseen ainakin pari kertaa päivässä. Tänään sieltä löytyi myös äidin balleriina, joka tietenkin sopi Lilin jalkaan kuin nakutettu. Tässä kuitenkin hieman kuvaspämmiä meidän päivistä.

Tylsyyden ehkäisemiseksi kissojen kuljetuskoppaan on pakko saada hippo mukaan!

Pottailu on jo hyvässä vauhdissa, kuten kuvasta näkee.

Kun äidin on pakko käydä vessassa.

Pitänee alkaa iskälle puhumaan koiran hankinnasta. Niin suuri suru tuli, kun ne mäyräkoirat lähti.
Tonne ne meni!

Kyllä se äitikin sentään jotain on aikaiseksi saanut. Ensimmäisenä iltana saatuaan Lilin unille, se teki varsinaisen urotyön! Voisin veikata, että (ainakin lähes) jokainen äiti ymmärtää, mitä tämä kuva ilmentää.

Mukavaa, rauhallista ja kiireetöntä viikonloppua! 

Siitä vesirokosta

Alkajaisiksi haluan sanoa, että on ollut niin kamalaa, että jos meille joskus tulee toinen lapsi, niin se rokotetaan tätä vastaan heti kun mahdollista!

Se alkoi perjantaina parilla näpyllä vaippa-alueella, jotka ei oikeen tuntuneet etenevän mihinkään, edes seuraavana yönä. Epäilin tosissani, että onko tämä edes vesirokkoa, kun näppylöitä oli niin vähän ja ne olivat niin pieniä. Salaa toivoin, että päästäisiin vähällä, mutta mitä vielä! Tyyntä myrskyn edellä.

Sunnuntaina alkoi näpyn alkuja näkyä enemmän, maanantaina koko homma lähti jo käsistä. Kaikkein pahin on vaippa-alue. Se on ihan täynnä isoja näppyjä, jotka puhkesivat maanantai-yönä. Se yö oli ihan hirveä. Lili oli niin tuskissaan, että ei saanut nukuttua, vain itki kipua, kirvelyä tai sietämätöntä kutinaa. Annettiin kipulääkettä ja terveysneuvontaan soiton jälkeen kaapista löytynyttä Aeriusta. Ei auttanut. Kello näytti melkeen puolta yötä, kun Lili oli edelleen ihan tuskissaan, todella väsynyt, eikä saanut nukuttua. Lähdettiin Jorvin lastenpäivystykseen.

Oltiin päivystyksessä yli kaksi tuntia. Saatiin aika pian sinne mentyämme Ataraxia, eli sellaista lääkettä, jonka pitäisi helpottaa kutinaa hyvin. Ehkä se auttoi, en tiedä, mutta Lili raapi ihoaan kuten ennenkin. Kahden tunnin odotuksen jälkeen tavattiin lääkäri, joka antoi reseptin Ataraxiin ja totesi, että atoopikoilla vesirokkoon voidaan aloittaa asikloviirilääkitys rokon alkuvaiheessa, mutta tässä vaiheessa se ei enää auta. Atoopikoilla yleensä oireet ovat kivuliaita ja tuskallisia, koska iho on muutenkin herkempi. Ilmankos Lililläkin tämä on näin tuskallista.

Atarax auttoi ehkä vähän, mutta ei niin paljoa, että Lili olisi saanut unta. Hän ei nukahtanut autoon, eikä saanut unta myöskään sängyssä, kun vihdoin kotiin pääsimme. Lili nukahti aamuyöllä neljän jälkeen itkettyään itsensä aivan uuvuksiin. Mainittavasti ei auttanut kipulääkkeet, Atarax, vesirokkovoiteet, mentholisprii eikä kylmä. Silittelin Lilin selkää ja vatsaa jatkuvasti neidin pyöriessä sängyssä, ilmeisesti se helpotti kutinaa edes vähän.

Viime yö ei ollut juuri edellistä parempi. Alkuyö meni paremmin, mutta Lili heräsi ennen neljää, eikä saanut enää tuskiltaan nukuttua. Oltiin onneksi edellisyötä fiksumpia, ja me nukuimme Lilin kanssa sohvalla Isännän nukkuessa makuuhuoneessa yksin. Lopulta kuuden jälkeen herätin Isännän, kun en saanut tehtyä enää mitään, mikä olisi Liliä helpottanut, olin aivan rättiväsynyt ja ihan loppu kaikesta valvomisesta. Isäntä otti ihanasti kopin Lilistä ja minä sain hetken nukkua.

Kylvyssä sattuu, suihkussa sattuu, liikkuessa sattuu... Kaikkein paras on ollut ilman vaippaa, sylissä, mukavassa ilmavassa asennossa katsoa lastenohjelmia. Ja sitä neiti on saanut tehdä. Mitä tahansa, missä on hyvä olla, saa syödä mitä tahansa, kunhan syö ja juoda mitä tahansa, kunhan juo. Noita hemmetin näppylöitä on joka paikassa! Alaluomessa ihan silmän vieressä, silmäluomessa, kainaloissa, jalanpohjissa, päänahassa, ihan joka paikassa. Välillä tulee aivan lohduttomia kipuitkukohtauksia, kun Lili vaan tuskissaan liikkuu syliin ja pois ja itkee. Kaikkein kamalinta on se, kun ei tiedä mitä siinä tilanteessa voisi tehdä, kun ei tiedä mikä auttaa, mihin sattuu ja mitä tapahtuu. Ilmeisesti niiden rakkuloiden puhkeaminen aiheuttaa sitä suurinta tuskaa.

Tänään, ensimmäistä kertaa tällä viikolla Lili istui hetken lattialla ja leikki itsekseen. Hän myös hassutteli, naureskeli ja juoksi. Hän myös nautti kylpyleikeistä. Vaikka väliin mahtui myös noita tuskaisia kohtauksia ja vaikka se kylpykin lopulta päättyi tuskaiseen kipuun/kirvelyyn/kutinaan, on ihanan lohdullista nähdä, että se ihana reipas ja iloinen tyttö on sieltä tulossa takaisin. Jos meillä kohta olisi jo nämä tuskat selätetty!

Mitä tästä opimme? Onneksi tämä ei tule, ei ainakaan pitäisi tulla, enää koskaan Lilille uudestaan. Kenellekään en suosittele vesirokon sairastamista, hakekaa siihen rokote, etenkin jos lapsella on atopiaa. Jos kuitenkaan rokotetta ei saa haettua, hakekaa heti alussa lääkäriltä asikloviirilääkitys, etenkin jos lapsella on se atopia, äläkä anna näppylöiden vähäisen määrän tai oireiden lievyyden vaikuttaa tähän päätökseen. Ei saa antaa hämätä, vaikka niitä näppyjä ei heti seuraavana yönä tulisikaan kuin sieniä sateella.

Uskon, että ollaan kuitenkin jo voiton puolella.

Vesirokkolandia

Terveisiä hiljaisuuden keskeltä! Takana on nyt sopimusoikeuden tentti, jota ihan aiheesta pidetään tiedekunnassa vaikeana tenttinä. Se on jokseenkin työllistänyt paljon. Seuraava kurssi (ja tentti) painaa jo päälle ja keskiviikkona pitäisi olla luettuna vajaat 300 sivua velvoiteoikeutta ja ratkaistua pari oikeustapaustehtävää.

Meillä oli jännät päivät, kun perjantaina tuli tasan kaksi viikkoa siitä, kun tultiin Raumalle isänpäivän viettoon ja veljeni tytölle puhkesi vesirokko. Odotus loppui perjantaina, kun vaippa-alueelta löytyi ensimmäiset rakkulat. Alkuun päästiin aika vähillä rakkuloilla, mutta kuume nousi eilen. Kuume karisti viimeiset epäilykset siitä, onko tämä tosiaan vesirokkoa, näppylöitä kun tuli enemmän vasta viime yönä. Kuume nousi samoihin aikoihin, kun ensimmäiseen keskivartalon pieneen punaiseen pisteeseen nousi pieni, mutta selkeä vesirakkula. 

Tänään aamulla näppyjä oli tullut jo keskivartalollekin ja ne on jatkuvasti vaan lisääntyneet.

Toivottavasti tämä on ohi pian. Lilillä on nyt ensimmäistä kertaa ikinä kuumetta. Ihanan reipas on neiti ollut, mutta väsy toki on vaivannut ja ruoka ei maistu. Samanaikaisesti tietenkin ikenet kutiaa ja hampaita puskee läpi. 

Saatiin ihana täti-ihminen Lilin kanssa alkuviikoksi ja todennäköisesti toinen täti-ihminen torstaihin saakka viettämään Lilin kanssa sen ajan, mitä minun pitää lukea ja viettää koululla. Itselleni tuli toki tähän samaan syssyyn todella epämiellyttävä flunssa, jota on mukava koittaa parannella pätkittäisten öiden siivittämänä, Lili kun vaivoissaan heräilee pitkin yötä. Nyt näppylät ovat alkaneet myös kutiamaan ja niitä on tullut vaippa-alueelle paljon lisää ja lisäksi myös keskivartaloon ja päänahkaan. Tämä on kyllä harvinaisen kamala tauti, mutta onneksi se on kohta sairastettu. Ainakin toivottavasti.

Miksi Suomessa ei pidetä lapsista?

Viimeaikoina(kin) on paljon saanut lukea eri medioista siitä, miten Suomessa ei pidetä lapsista. Se käy ilmi monen monessa tilanteessa, etenkin kun menee ulkomaille. Ulkomailla lapsiperheitä ja lapsia kohdellaan niin eri tavalla. Kyllä Suomessakin monet ulkomaalaistaustaiset kohtelevat lapsia aivan eri tavoin, kuin suomalaiset. Tuleepa mieleeni muun muassa yksi reissu lähellä olevaan nepalilaiseen ravintolaan, jonka omistaja alkoi yhtäkkiä Lilille leperrellä ja heittelemään Liliä ilmaan. Kyllä nousi vanhemmilla molemmilla karvat pystyyn, eikä siinä oikein tiennyt miten päin olisi ollut ja mitä pitäisi tehdä.

Mutta tästä lastenvihaajakulttuurista. Ymmärrän todella hyvin.

Suomessa perhemalli on ydinperhekeskeinen ja omat sisaruksetkin (jos niitä edes on) usein jäävät hieman ulkopuolelle kun lähdetään opiskelemaan ja hankkimaan uraa. Ellei ole jotenkin suunnattoman lapsirakas, tai ellei aktiivisesti ole lasten kanssa ollut tekemisissä, lapsia näkee aika vähän. Ellei lasten kanssa ole tekemisissä, niistä tulee vähän mörköjä. Miksi? No koska lapset yleisesti ottaen ovat aika pelottavia. Ne saattavat katsoa pitkään ilman että tietää mitä ne ajattelee, ne saattavat laukoa suustaan mitä tahansa, ne saattavat toimia yllättävällä tavalla (vaikka yhtäkkiä räjähtää itkuun ilman ymmärrettävää syytä) ja niitä on ulkopuolisen ihan mahdotonta ymmärtää. Jos yrität tehdä jotain hauskaa ja vastikkeeksi toinen alkaa itkeä hillittömästi, siinä tulee todella vaivaantunut olo. Sama kun yhtäkkiä syliisi kiivennyt lapsi toteaa, että "sun henki haisee pahalle", siinä saa hetken miettiä, miten tähän tilanteeseen nyt pitäisi reagoida tai vastata. Yksinkertaisesti, ellei lasten kanssa ole tekemisissä, niiden kanssa on vaikea toimia ja niitä on todella vaikea ymmärtää ja usein tuntee olonsa vain todella vaivaantuneeksi.

Itse en edelleenkään niin lapsista välitä. Toki ystävien, sukulaisten ja tuttavien lapset ovat pääsääntöisesti tosi kivoja, mutta silti koen itseni monesti vaivaantuneeksi niiden kanssa, sillä en heitä ymmärrä. Oma lapsi on tietenkin ihan eri asia, sillä sen oppii vähän väkisinkin tuntemaan. Lilin syntymän myötä olen myös ihan hirmuisesti oppinut lapsista ja mikä ehkä kaikkein hienointa, osaan myös muiden lapsien kanssa toimia ihan eri tavalla ja sen aiemman vaivaantuneisuuden sijaan jopa nautin yhteisestä ajasta ja leikeistä. Koska nuo leikit, niiden ei todella tarvitse ihmeellisiä olla. Lapsilla on niin uskomaton mielikuvitus, että ne saa ihan mistä tahansa jännän leikin ja parasta mitä niille voi antaa, on hetki huomiota.

Uskon, että oma ymmärrykseni lapsista jatkuvasti kasvaa. Lilin päiväkodissa on muun muassa eräs (ehkä nelivuotias) poika, joka usein kiusaa toisia, heittelee toisia kohti tavaroita ja muutenkin käyttäytyy vähän ikävästi. Voitte kuvitella minun ennakkoluuloni hänestä, kun melkein aina jotakuta sattuu kun poika on näkyvillä. Yhtenä päivänä kävin viemässä Lilin päiväkotiin ja sieltä lähtiessäni kyseinen poika odotti oven edessä olevassa välitilassa vasta sataneessa lumessa maaten muun ryhmän pukeutumista ja söi lunta. Otin tyhjät rattaat mukaani ja käytiin pojan kanssa seuraava keskustelu.

Poika: "Kenen rattaat ne on?"
Minä: "Meidän rattaat ne on."
P: "Mutta kenen?"
M: "Lilin rattaat."
P: "Aaa, Lilin."
M: "Ootkos menossa ulos vai sisälle?"
P: "Ulos, muut ovat vielä pukeutumassa."
M: "Onkos kivaa kun tuli lunta?"
P: "ON! Sitä tuli vielä tosi paljon viimeyönä!"
M: "No niin tuli! Mäkin ihmettelin aamulla, kun oli niin paljon tullu lunta!"
P: "Nii'in."
M: "Noh, mutta hauskaa päivää sulle."
P: "Kiitos! Sinulle myös."

Pointtihan tässä siis oli se, että tämäkin poika oli aivan tavattoman mukava ja kohtelias, kun hänelle vähän antoi huomiota. On poikakin näyttänyt silmissäni tuon kohtaamisen jälkeen ihan erilaiselta.

Piknik Viikkarilla

Oltiin lauantaina Lilin ja entisen näytteenottoharrastuksen työporukan kanssa risteilyllä! Se oli Lilin ensimmäinen ruotsinristeily, Tallinnassahan Lili on jo käynyt. Päivä oli kovasti rankka sekä äidille, että Lilille. Lili juoksenteli käytävillä ihan päättömästi ja äiti koitti vähintään yhtä päättömästi pysyä perässä. Oltiin piknik-risteilyllä, eli lähdettiin aamulla Amorellalla ja tultiin Maarianhaminan kautta Gracella takaisin.

Noin 50 kertaa matkan aikana kuulin lauseen "ei hän kyllä ainakaan vierasta". No ei kyllä vierasta. Edellisestä poikkeavat huomiot olisivatkin olleet jokseenkin kummallisia ottaen huomioon kädet levällään ihmisiä vastaan juoksevan, leveästi hymyilevän Lilin, joka joskus päätyi jopa halailemaan jonkun jalkoja. Suhteellisen sosiaalinen ja aikas rohkea neiti siis kyseessä.

Käytiin vähän leikkipaikoilla, jotka ainakin pallomeren suhteen olivat äitiä kauhistuttavia. Noin 10 4-10 vuotiasta lasta hautautumassa palloihin ja hyppiessä päättömästi melkein toistensa päälle ilman yhden yhtä aikuista siinä pallomeren reunalla. Siinä koitin parhaani mukaan Liliä hieman suojella suuremmilta kolauksilta ja estää ketään hyppäämästä Lilin päälle. Lopulta tulin siihen tulokseen, että mentaliteettini ei riitä tilanteen seuraamista, joten jätin muut lapsen sinne keskenään, otin Lilin kainaloon ja mentiin muualle leikkimään. Siis juoksemaan hyttikäytäville. Menomatkalla Amorellalla oli paljon kivempi ja monipuolisempi leikkipaikka, ilman sitä pallomerta.

Hyvin meni matka ja hauskaa oli. Oli ihana nähdä entisiä työkavereita ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen! Ihan uskomatonta, että aika menee niin nopeasti, mutta silti se tuntuu ikuisuudelta! Toivottavasti nähdään heitä taas!

EI!

Liliä nukuttaessa neiti pyörii sängyssä, jalat heiluu hulluna ja käsillä on pidettävä jalkapohjista kiinni. Hetken hän jaksaa siinä hiljaisena jalkoja heilutella, mutta kohta tulee tylsää. "EEEI! EIIIIII! EI! EeeeeIIIIII! EEeeiiiIII! Eeeei! Eiiiii! EIEIEI! Eeeeiiiii! EEEIIIII! EIIII! Eii!"

Arvaattekohan, mitä sanaa tässä on viimeaikoina ehkä hieman toisteltu? Kaikki kiinnostaa, kaikkeen pitää koskea, kaikki laatikot on räjäytettävä, kaikki laatikot saadaan auki, myös kaapit osataan avata, kaikki mihin suinkin yletytään, on vedettävä lattialle, Mufasaa on tukistettava ja joskus napattava hännästä kiinni... Onneksi vielä menee asiat suhteellisen nopeasti perille. Ainakin muutaman (kymmenen) toiston jälkeen.

Tekisit sille nyt jotain!

Käytiin tänään Lilin kanssa taas lääkärissä. Korvat olivat vihdoin siistit, nielussa ei tulehdusta ja keuhkotkin ihan ok, vaikka uusi räkätauti puskee neidille päälle. Eilen löytyi neidiltä näppylöitä, joita paniikinomaisesti seurasin ja pelkäsin niiden olevan vesirokkoa. Siskoni ajoi Raumalta katsomaan Liliä luentoni ajaksi, Isäntä kun oli työmatkalla, mutta eihän se lopulta vesirokkoa ollut. Ilmeisesti jotain enteroviruksia, jotka aiheuttaa sen ihanan flunssan lisäksi näppylöitä ja/tai ihottumaa. Mutta luento oli todella hyvä ja sain paljon vinkkejä koealueen hahmottamiseen ja kokeeseen lukuun. Luennon nimi oli kevyesti "Kuinka luen oikeustiedettä ja valmistaudun tenttiin?"

Lääkärireissun jälkeen käytiin kaupassa samaisessa ostoskeskuksessa missä lääkäriasema sijaitsi. Lili oli niin nätisti koko kauppareissun ajan ja kun vihdoin päästiin kassalle ja kaksi asiakasta meidän jonosta oli jo mennyt, oli meidän vuoro nostaa tavaroita tiskille. Siinä mennessäni rattaiden eteen seisomaan, katsoin Liliä ja kehuin, kuinka nätisti hän oli ollut koko ajan. Se oli virhe. Lili kääntyi katsomaan minua silmiin, otti pipostaan kiinni, repi sen pois ja heitti lattialle. Hän alkoi pakonomaisesti nousemaan ylös, huutamaan, repimään kuomua ja vaikka mitä. Siinä oli kyllä oikein onnistunut olo äidillä, kun nostelin niitä tavaroita siihen hihnalle ja yritin maksaa ja pakata tavaroita ostoskassiin Lilin rimpuillessa rattaissa.

Koska onnistuneesti myöhästyin ensin junasta ja seuraavaksi olin väärällä raiteella, päätin katsoa junan menevän ohi viereiseltä raiteelta, katsoa hetken kieroon ja kävellä kotiin ostosten kanssa. Matkaa ei ollut kuin yksi asemaväli, mutta rattaissa huutavan lapsen ja painavan ostoskassin kanssa siinä kilometrissäkin tuntui olevan tuhat metriä liikaa. Siinä tuntee aina itsensä niin ylvääksi taaperrella tuolla ihmisten seassa rattaissa huutavan lapsen kanssa kun ohikulkevien ihmisten kasvoilta voi lukea turhautuneen "tekisit sille nyt jotain" -katseen. Teki jossain kohtaa jo mieli alkaa kyselemään ohikulkijoilta neuvoja: "mitä tekisit tässä tilanteessa?"

Kotiin kun päästiin, neiti toki rauhoittui välittömästi. Ehkä maailman levein hymy paljasti ne upouudet ylähampaat, kun neiti tyytyväisenä käveli lelulaatikolleen. Yhden reissun taas rikkaampana, istun loppuillan oikein mielelläni sohvalla, tekemättä sen kummemmin mitään.

Ps. Lilille on ehkä hieman alkanut tuo oma tahto kehittyä.

väsymystä ja vajaita yöunia

Viimeksi kerroin koulusta, millaista on ollut ja kuinka kivaa on ollut. Tosiaan, mutta on tässä ollut vähän muutakin. Nimittäin yöt. Meidän huonot yöt vaikeuttavat ihan käsittämättömästi opiskelua. En muista milloin olisin nukkunut yhtäjaksoisen kaksituntisen ja se vaikuttaa aivotoimintaan muun muassa siten, että viestit ei yksinkertaisesti mene perille asti. Toimin ihan hullusti, unohdan asioita, luen tyyliin "hauki on kala" ja pinna on jatkuvasti kireällä.

Lili on oikeastaan aina nukkunut yöt suhteellisen hyvin, paitsi nyt kun alkoi päiväkoti. Kirjoitin aiheesta jo aiemminkin, mutta tilanne vaan jatkuu eikä tunnu helpottavan. En tosiaan tiedä mistä tilanne johtuu. Syynä voi olla itse päiväkoti, joka tulee Lilin uniin, hampaat, jotka kuultavat ikenien läpi, mutta eivät varmaan koskaan puhkea tai sitten nämä korvatulehdukset. Eilen käytiin taas lääkärissä, kun neiti on taas kipeä. Olihan se nuha ja yskä poissa huimat 4 päivää ja viikko sitten loppui yksi antibioottikuuri. Samaan tautiin kolmas kuuri menossa, seuraavaksi on tiedossa korvien putkitus.

Lili tosiaan heräilee öisin vähän väliä itkeskellen, nukkuu todella levottomasti, eikä meinaa nukahtaa eikä asettua. Huonoina öinä heräilyä on 15-45 minuutin välein, parempina reilun tunnin välein. Välillä valvotaan useampi tunti keskellä yötä, välillä Lili nukahtaa 10 minuutin äheltämisen jälkeen. Joka tapauksessa niin, että pelkkä havahtuminen itseltä ei todella riitä.

Aivotoimintani alkaa olla jo jotain käsittämätöntä luokkaa. Vastikään osallistuin aktiivisesti ryhmätyön tekoon, mutta en enää muista työn aihetta. Löydän tavaroita mitä kummallisemmista paikoista, kuten jugurttipurkkeja tiskikoneesta, lompakkoa Lilin päiväkotirepusta (jonka kävin kesken päivän sieltä hakemassa) ja hiusharjaa jääkaapista. Perjantaina yliopistolla kävin vessassa. Siinä käsiäni pestessä, vessaan tuli tyttö täyttämään vesipulloaan. Kädet pestyäni lähdin ulos ja huikkasin ovelta: "kiitos hei!"

Uskon ja luotan, että tämä helpottaa! Enemmän kun oma väsymys minua harmittaa Lilin puolesta. Korvatulehdusta toisen perään, vuotavaa nenää, yskää, kipeitä ja turvonneita ikeniä ja huonoja öitä. Viime viikolla päiväkodissa Lili oli lähes jatkuvasti halunnut olla sylissä. Kyllä siellä niitä sylejä on kuulemma riittänyt naapuriryhmienkin hoitajista, etenkin ulkona, mutta itse epäilin hoitajien "tämä on normaali vaihe" -toisteluista huolimatta, että tämä ei ole vain jokin vaihe päiväkotiin tottumisessa. Joku pientä on vaivannut. Eilen se tosiaan selvisi, kun lääkärissä käytiin.

Viikonlopun olen ottanut vain keräilyn kannalta. Eilen toki käytiin Turussa tuttavia moikkaamassa, mutta vihdoin olen saanut edes hieman enemmän unta. Huomasin tänään Lilillä puhjenneen kolmannen ylähampaan kahden viikon sisään. Nyt niitä hampaita on huimat viisi.

Energiaa neidillä tuntuu olevan sairastelusta huolimatta ja hienosti hän jo leikkii. Rinkulat menee hienosti keppiin ja nukkekin saa jo tuttipullosta maitoa. Ties mistä on tuon juottamisen keksinyt, meinaan kotona kukaan ei ole koskaan näyttänyt, miten nukkea pullosta juotetaan. Eipä hän ole koskaan itsekään tuttipullosta juonut. Oltiin Isännän kanssa ihan ihmeissään, että miten se tietää minne se pullo kuuluu laittaa!

Tänään pitäisi vielä laittaa itsensä kuntoon ja lähteä kuuntelemaan seminaaria Venäjän oikeusjärjestyksestä ja EU-jutuista, eritoten Brexitistä.

Pieni sairastapaus

Lilin antibioottikuuri loppui eilen aamulla. Samana aamuna neiti tupsahti pepulleen ja alkoi itkeä, vaikka itse en huomannut mitään syytä itkulle. Samaa on toistunut pitkin viikkoa ja olenkin sen yhdistänyt päässäni tämän korvatulehduksen aiheuttamaksi. Korvat varmaan sattuvat kun tärähtää. Tämän aamutömpsähdyksen jälkeen konsultoin erästä tulevaa lääkäriystävää ja päätin mennä viemään Liliä taas näytille. Varmuuden vuoksi. Jälleen tämä varmuus kannatti, sillä edelleen toinen korva oli kirkuvan punainen ja tulehtunut. Nyt siis vaihtui antibiootti vahvempaan ja saatiin aiempaa pidempi kuuri. Oli kyllä hyvä, että antibioottikuurien välille ei jäänyt taukopäiviä, vaan saatiin kuuri jatkumaan heti aiemmasta.

Annoin eilen lääkärin ohjeistuksen mukaan uutta antibioottia ensimmäisen annoksen jo päivällä ja toisen annoksen illalla. Lili sai siis sen tavallisen kahden sijaan kolme annosta päivässä. Toisen annoksen jälkeen hän meni päiväunille, josta hän kovin kärttyisenä heräsi. Ruoka ei maitannut, ei leikki, ei syli, eikä oikeen muukaan. Lopulta hän asettui syliini katsomaan youtubesta vauvanviihdytysvideota. Sitten hän oksensi.

Kesti hetki tajuta mitä tapahtui, Lili kun ei ole koskaan ennen oksentanut. Itku pienelle tietenkin tuli ja koitinkin saada siinä molempien vaatteet vaihdettua, annettua vettä suun huuhtomiseksi ja suodattaa tapahtumat pääni sisällä. Oksennustauti, antibiootti vai joku muu? Parin konsultaatiokyselyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että se johtui siitä ylimääräisestä antibioottiannoksesta.

Onneksi Lilin mummu tuli eilen meille ja vietti tänään päivän Lilin kanssa kotona. Antibiootti väsyttää pientä kovin ja aamuisin ei millään meinaa jaksaa yhdeksää pidemmälle ilman päiväunia. Iltapäikkäritkin jo toistamiseen venyy yli kahden tunnin mittaiseksi. Oksennus jäi onneksi ainokaiseksi kerraksi, eli vatsatautia se ei siis ole. Tuntuu kyllä ihan kamalalta lykätä lääkettä lääkkeen perään noin pieneen ihmiseen, vaikka hän ihanan reippaasti ne kamalat litkut suostuukin ottamaan.

Saisi jo pikkuhiljaa hellittää tämä kamala tauti. Niin odotan, että päästään noista antibiooteista eroon ja Lili pääsee kivuista, säryistä ja lääkkeistä eroon ja saa tavallisesta päivärytmistä taas kiinni. Tänään hän löysi laatikosta onneksi lohtusuklaata, jota ehti tietenkin maistelemaan ennen kun ehdin paikalle. Katsoin neitiä kysyvästi, että olikohan tuo nyt ihan luvanvaraista, niin hän ojensi sitä puoliksi syötyä ja puoliksi käteen sulanutta suklaanpalaa minua kohti hymyillen viettelevää suklaahymyä. Jos hän osaisi puhua, hän olisi varmasti sanonut: "ota nyt äiti sinäkin tästä, äläkä siinä kiukuttele."

Ei ehkä sittenkään vaan ne hampaat...

Tämä on nyt osittain tarkennus edelliseen ja osittain kehotus muille kanssavanhemmille viemään lapsi näytille kun tapahtuu jotain, mitä tahansa poikkeavaa. Eilen kävin läpi, kun Lilillä oli maanantaina kuumetta, joka laski nopeasti eikä enää noussut uudelleen, ja kuinka sille on tullut yskää ja nukkumaanmenot ja yöunet on olleet "hieman" kehnoja. Selitin tämän (itselleni) puhjenneella hampaalla, sillä pari yötä oli mennyt paljon paremmin ja Lili oli iloinen ja energinen oma itsensä, paitsi nukuttamisen yhteydessä. Joka tapauksessa siinä illalla leikkipuistossa päätin varata Lilille varmuuden vuoksi ajan lääkärille, kun ystäväni sanoi heidän huonojen nukkumisten johtuneen korvatulehduksesta. Onneksi asumme pääkaupunkiseudulla ja kello 18.50 sain lähes naapurista lääkäriajan vielä kello 19.30.

Kerroin lääkärille oireista, kolmen viikon huonoista yöunista, nukkumaanmenon itkuisuudesta, tiheästä heräilyistä, yskästä, päiväkodin alkamisesta, nenän vuotamisesta ja puhjenneesta hampaasta. Ensin kuunneltiin keuhkot. Kun lääkäri kuunteli oikeen pitkään ja hartaasti, arvasin jotain olevan vialla. Toinen keuhko vinkui. Seuraavaksi korvat, joissa molemmissa oli märkäinen tulehdus ja lopulta nielu, joka oli kuulemma kirkuvan punainen ja täynnä peitteitä. Että sellainen hammas.

Periaatteessa mikään näistä ei ole tarttuvaa eikä estä päiväkotiin menemistä, ellei ole kuumetta ja jos neiti on muuten energinen (kuten lääkärissä näytti olevansa), mutta hengitystä olisi hyvä seurailla ainakin päivä, sen vinkuvan keuhkon vuoksi. Mukaan saatiin antibioottia, särkylääkkeitä ja inhalaattori keuhkoja avaavaa lääkettä varten.

Olen niin kiitollinen sille kaverille, joka korvatulehduksesta vihjaisi, sillä minulle ei olisi juolahtanut pieneen mieleenikään lääkärireissua! Neiti on todella pirteä, leikkisä ja energinen, mitään suurempia oireita ei ole, kuume ei ole enää noussut, se hammas puhkesi juuri sopivasti ottamaan syitä niskoilleen ja itkiessään nukkumaan mennessä Lilillä on aina sormet suussa, joka mielestäni viittaisi niihin ikeniin. Terveyskirjasto ja sairaslapsi.com myös molemmat olivat sitä mieltä, että kuume ei ole vaarallista eikä flunssan vuoksi tarvitse käydä lääkärillä, ellei se pitkity. Yskä on ollut nyt pari päivää.

Tästä lähtien käydään lääkärissä ihan pienimmästäkin syystä. Mitä tahansa, mikä on Lilin toiminnassa poikkeavaa, on se sitten itkuinen nukahtaminen, heräily yöllä tai mitä tahansa muuta. Herkästi sitä ajattelee, ettei viitsi mennä turhan takia, mutta siinä ei menetä mitään ja ne lääkärit olisi työttömiä, ellei ihmiset siellä kävisi. Pidetään siis lääkäreille töitä -talkoot ja viedään aina lapset näytille, vaikka ihan vaan varmuuden vuoksi!

Ps. Suurkiitokset Pikkujätin ihanalle henkilökunnalle, jotka jo toistamiseen ovat meitä suuresti auttaneet!
Pps. Silti ne hampaat ovat riesa.
Ppps. Itsellänihän alkoi tänään myös oireet, joten se kuolemantauti iskee tietenkin nyt juuri kun Isäntä lähtee Pohjoiseen metsästysreissulle.

Hemmetin hampaat

On eräs ikuinen mysteeri, joka ei varmaan ikinä, koko ihmiskunnan olemassaolon aikana tule selviämään: hampaat. Näillä hampailla tarkoitan nyt siis hampaiden puhkeamista lapsena. Siinä ei ole mitään järkeä. Ne puhkeavat miten sattuu, ne oireilevat miten sattuu ja ne vaivaavat miten sattuu. Ne voi vaivata useita kuukausia ennen kun ne edes puhkeavat, kukaan ei osaa sanoa kuinka kipeää se tekee, ne puhkeavat ihan yksilöllisesti ja niiden puhkeamisesta voi tulla ties minkälaisia oireita; kuumetta, nuhaa, tulehdustiloja, univaikeuksia, kipua tai ei mitään.

Lilin toinen elinvuosi alkoi siis maanantaiaamuna kuumeella, jota oli melkein 39 astetta. Epäilin syyksi Lilillä olevaa flunssaa, joka siis yllättäen alkoi heti kun päiväkoti alkoi. Nenä Lilillä on vuotanut jo kuukauden päivät, mutta nyt kuvioihin on tullut myös yskä. Nukahtaminen on myös viimeaikoina ollut Lilillä työn ja tuskan takana ja kuten olen maininnut, viime viikkoina yöt ovat olleet äidin puolesta ihan helvetillisiä jatkuvine heräilyineen, pätkäunineen ja itkuisine herätyksineen. Syy selvisi tänään: Lilillä on juuri puhjennut ensimmäinen ylähammas. Toinen ylähammas on myös ihan puhkeamispisteessä ja myös alaien on etuhampaiden molemmilta puolilta turvoksissa.

Näitä hampaita on kauan tehty ja vielä kauemmin odotettu. Syöminen meinaan olisi huomattavasti helpompaa, jos toisella olisi vähän enemmän hampaita, kuin ne kaksi ja molemmat alhaalla. Toisilla tämän ikäisillä on jo reilut kymmenen hammasta suussa, joillain ei vielä ehkä yhtäkään, meillä on nyt kolme ja väitän, että tämä uusin tulevine kumppaneineen on vaivannut jo toista kuukautta. Myös tuo ihana kolmen viikon yöheräilyjen sarja sai vihdoin selityksen, viimeiset kaksi yötä kun ovat olleet melkein tavallisia. Kumpa ne tulisi kaikki nyt rytinällä, niin loppuisi nämä vaivat. Unille nukahtaminen on ihan kamalaa katsottavaa, kun toinen itkeskelee sormet suussa eikä tiedä mitä voisi tehdä pientä auttaakseen. Myös se vartin välein itkuisena heräily on aika ikävää. Särkylääkettäkää ei viitsi jatkuvasti syöttää, eikä se aina oikein autakkaan.

Nukkumiset poislukien minulla on tänään ollut niin ihanan reipas ja iloinen pikkuneiti. Hän on iloisena leikiskellyt upouusilla ihanilla leluillaan (kiitosta kaikille kanssajuhlijoille!), tyhjentänyt keittiön laatikoita äidin kokkaillessa ja lueskellut kirjoja. Ulkona hiekkalaatikolta hän nousi heti ylös ja suuntasi keinulle, keinui hymyillen ja tyytyväisenä yli puoli tuntia ennen kun suostui takaisin hiekkalaatikolle äidin tekemiä hiekkakakkuja rikkomaan. Ruoka ei oikein maistunut, mutta jälkkärimansikoita meni kyllä senkin edestä. Käytännössä kaikki viileä maistuu paremmin, ilmeisesti koska ne ikenet ja hampaat. Jos kuume ei enää tänään nouse, pääsee neiti huomenna takaisin päiväkotiin, jos tämä äiti saisi vaikka jotain koulujuttuja aikaiseksi.

Ruokana oli vähän vallatonta pastaa.

Isäntä on työreissussa, joten ollaan Lilin kanssa oltu kotona nyt ihan keskenämme. Meillä on kyllä ollut niin kivaa ja vähän haikeana jo muistelen sitä aikaa, kun oltiin kaikki päivät keskenämme. Kaikkea aikansa ja onneksi Lili on viihtynyt päiväkodissa niin hyvin ja tiedän, että hän tykkää siellä olevista ikätovereista ja aktiviteeteista. Olisi kyllä muuten niin haikeaa viedä toinen sinne huomenna.

Mufasakin on saanut nauttia Lilin seurasta täysin siemauksin. Harmi etten ehtinyt saada kuvaa
kun Lili oli tuolla kopassa ihan kokonaan Mufasan seurana. Kyllä, Mufasa siis makoilee siellä.

Lilin ekat synttärit

Kuvan otti Roosa.

Äidin rakas murunen täytti tänään kokonaisen vuoden! Vuoden on neitonen elämäämme ilostuttanut päivä päivältä hurmaten vanhempiaan vaan lisää. Eilen korjattiin hoitopöytä (vihdoin) pois ja vaikka niin kovin nautin tämän neidin kasvusta ja kehityksestä, oli se silti aika haikeaa korjata kaikkia harsoja ja vauvatavaroita pois, kun ei tiedä tuleeko ne enää koskaan käyttöön.

Kuvan otti Roosa.

Kuvan otti Roosa.

Joka tapauksessa, vuosi. Aika on mennyt nopeasti, mutta en edes muista mitä elämä ilman Liliä oli. Lili on nyt alkanut jo kävelemään paljon, hän ruokailee hienosti, hän osoittelee, taputtaa, ihmettelee, leikkii, naureskelee ja vaikka mitä! Lahjaksi tuli vaikka mitä lelua ja ihania vaatteita. Juhliin tehtiin käytännössä kaikkia keksejä lukuunottamatta itse, joten viikonloppu oli aika leipomistäytteinen. Nyt on olo sen mukainen, että jotain on tullut tehtyä. Kun Lili menee nukkumaan, nostan kyllä jalat ylös ja koomaan hetken sohvalla.

Koska en ole luova, taiteellinen, enkä leipuri, päädyin kakun koristelun suhteen yksinkertaiseen,
jota ei ole vaikea mokata. Yksinkertainenhan on kaunista?

Pizzaa, nakkipiiloja, jauhelihapasteijoita, muffinseja, kakku ja marianne brownieseja.
Jälleen sain tuon ihanan Pentikin Aino-sarjan kahvipöytä-kattauksen käyttöön. 

Meillä oli selvästi kohteliaita vieraita, joille oli opetettu, että viimeistä ei saa ottaa.

Ihanat juhlat on takana, neiti on nyt (19.44) tasan yhden ja nyt mennään vielä hetkeksi leikkimään uusilla leluilla ennen nukkumaanmenoa. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!