Vuosikatsaus 2017

Joka vuosi olen syntymäpäiväni aikoihin tehnyt vuosikatsauksen ja blogihiljaisuudesta huolimatta en meinannut sitä skipata tänäkään vuonna. Onhan tässä aiheita vaikka kuinka paljon!

Tänä vuonna oli hieman erilainen syntymäpäivä. Syntymäpäivää edeltävä yö meni Lilin oksennellessa, joten syntymäpäivä tuli vietetty väsymyskoomassa pelkän kahvin voimalla töissä ja ilta sinnitelty lähes väkisin ennen nukkumaanmenoa. Pikkuneidillä oli ensimmäinen mahatauti ikinä. Olo oli hirveä koko päivän ja flashbackina mieleen tulivat ne railakkaat illat ja ennen kaikkea kaameat dagenefterit, joita podin siinä 18-vuotiaana ja hieman jälkeen. Sillon kun huvi meni ennen töitä ja töitä tuli tehtyä lähinnä koulussa. Oi niitä oloja, kun baarityöporukan henksuillan jälkeen piti mennä kirjoittamaan biologian abikurssin koetta. Muistan kirjoittaneeni liibalaabaa viruksista (joista tiedän tänäpäivänä paljon enemmän, btw) kolapullon levinneen koepaperille ja kaverin pelästyessä nähdessään kasvoni. Sen kokeen palautustilaisuuden jälkeen opettaja oli huolissaan, että eihän minulla vaan ole biologiaa valittu reaalin pakolliseksi. Ei onneksi ollut. Nyt ymmärrän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun sanovat iän lisääntyessä mielen nuorentuvan. En koskaan ole muistanut sen koepäivän tapahtumia tarkemmin, kun melkein kymmenen vuotta myöhemmin valvottuani yön oksentavan kaksivuotiaan kanssa.

Onneksi tämä vuoden kohokohta ei kuvasta koko vuotta, päinvastoin. Unen laatu on parantunut huomattavasti ja pikkuneidin kasvun myötä elämä helpottuu jatkuvasti. Se kehitys, mitä Lilillä on vuoteen mahtunut, on jotain aivan käsittämätöntä. Vuosi sitten tähän aikaan pikkuneiti otti ensimmäisiä askeleita ja nyt hän muun muassa juoksee, pyöräilee potkupyörällä, pyytää itse syliin, kertoo mitä haluaa syödä (yleensä jugurttia tai muroja), poimii itse puskasta marjoja, kertoo jos sattuu, minne sattuu ja osaa myös hieman kertoa, mikä mieltä painaa. Vauva-aikaa on kyllä kaikkea muuta kuin ikävä!

Myös tilannetaju on uskomattoman mainio! Eilen Lili haki leikkimökistä liitutaululta liidun, jolla piirsi pihalaattoihin. Isäntä istui leikkimökissä ja kielsi ja käski viedä liidun takaisin leikkimökkiin. Hetken ignoorattuaan Isäntää täysin, Lili käveli leikkimökin ovelle unohtaen varmaan ilonpilaaja-isän istuskelevan siellä leikkimökissä. Kun käsky taas kävi, neiti täysin ilmeettömästi totesi "moi moi" ja löi oven kiinni Isännän nenän edestä. Jos jotain, niin neidillä on valikoiva kuulo. Hän kuulee juuri sen, mitä haluaa. Yksi pahimmista loukkauksista on sana "nukkumaan". Sen kun heittää ilmoille, voi olla varma, että neiti ei katso enää edes päin. Vahingossakaan.

Mitä tämän vuoden suuremmista kuvioista voisi sanoa? Ensimmäistä kertaa ehkä koskaan minulla on tulevaisuuden suunnitelmat suuremmilta osin hyvin selvillä. Tämä kesä kotiseudulla on sekoittanut pakkaa jonkin verran, sillä nyt minulle on täysin selvää, että tulen mahdollisimman pian takaisin Raumalle. Niin se kotiseutu vetää puoleensa ja tätä paikkaa osaa arvostaa niin paljon enemmän, kun sieltä viettää aikaa poissa. En koe, että minulla olisi pääkaupunkiseudulle juurikaan annettavaa, mutta tänne voisi jopa olla. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka tietävät kuka olen ja ennen kaikkea haluan viettää vapaa-aikaani tärkeimpien kanssa. Haluan myös, että Lili saa viettää aikaa läheistensä kanssa ja että hänestä kasvaa sosiaalinen ja itsevarma nuori. Täällä tiedän, miten voin siihen kannustaa, mutta pääkaupunkiseudulla koen vain jatkuvaa tarvetta suojella Liliä. Kaiken maailman terrori-iskut ja muut ovat pääasiallisesti siellä suuremmissa kaupungeissa ja haluan Lilin kasvavan ympäristössä, jollaisessa itsekin kasvoin. Talvella on lumenluontia, kesällä puusavottaa ja autopesua, keväisin ja syksyisin vaihdetaan autoon renkaat. Lili rakastaa ulkohommia, oikeastaan ihan sama minkälaisia! Kukkien kastelua, käpyjen keräilyä, eläinten ihmettelyä, nurmikonleikkuuta... Pääkaupunkiseudulla mennään puistoon. Aina.

Edelleenkään en tiedä, mitä työtä mahdollisesti tulen tekemään, mutta minulla on suunnitelmia työkokemuksen osalle. Kaikista ennakkoajatuksista poiketen olisin ehkä sittenkin kaikkein eniten kiinnostunut sellaisesta perinteisestä lakiasiaintoimistotyöstä. Vähän kaikkea ja kaikkea siltä väliltä. Se voisi olla juttuni!

Kesä on toiminut juuri kuten suunnittelin! Keväällä oli täysin valmis tekemään hetken jotain ihan muuta ja nyt kesän jälkeen olen täysin valmis takaisin koulun penkille. Raumalla on ollut niin kivaa, että takaisin Vantaalle meneminen jopa ahdistaa. Onneksi siellä on kuitenkin maailman parhaat opiskelukaverit, jotka muistuttavat itsestään kesälläkin ja tiedossa on niin kiireinen syksy, että tiedän kotikaipuun jäävän aika pian taka-alalle.

"Tana!"

Pihahommissa.

Niin loistokasta, että häikii!

Autumn is coming

Heinäkuu alkaa olla lopuillaan ja kesän ensimmäinen todellinen hellepäivä on takana. Mustanpitsinyö kolkuttaa oven takana ja pitsiviikko käy kohti loppuaan. Kesä Raumalla alkaa olla paketissa, vaikka vielä on kuukausi tehokasta työaikaa jäljellä.

Maailmani mureni, kun noin vuosi takaperin joku minulle päti, että elokuu on kuulemma kesäkuukausi. Olen syntynyt elokuussa ja olen aina mieltänyt itseni syksyn lapseksi. Noin vuoden mittaisen kriisin päätteeksi olen päättänyt, että viettäkää te kesäänne elokuussa, minä aloitan sillon syksyn! Syksyn lapsena pysyn!

Syksyn tulosta kertoo myös muutama muu seikka. Ensinnäkin arvatkaas, mikä tämä on:

Se on Rauman kirjaston edustalle maalattu ihana räsymatto. Miksi tämä kuva? Koska kirjasto ja kuten kuvasta näkee, kirjasto on siinä takanapäin. 

Noutaessani näitä varauksiani, ne jostain syystä erottui melko kauas sieltä varattujen kirjojen hyllystä. Kirjastontäti naurahti ja totesi, että "sulla on ainakin luettavaa". Sitä totisesti riittää. Nämä ovat alkumaistiaisia syksyn agendasta, eikä tässä ole läheskään vielä kaikki. 

Syksyn lähenemisestä kertoo myös se, että on aika aloittaa projekti kesäkunto. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan moista projektia itselleni ottanut, en ota nytkään, mutta se voisi sopia tähän hyvin. Pikkuneiti on toden teolla innostunut potkupyöräilystä ja voimme jo yhdessä lähteä tarkoin valituille reiteille. Uskomatonta, miten nämä pienet ovat joissain asioissa niin luonnonlahjakkuuksia! Lili osasi ihan itsestään hidastaa ja jarruttaa jaloilla, vaikkakin vähän töksähtelevästi, mutta pyynnöstä kuitenkin! Reittivalinnan kanssa on oltava kuitenkin hyvin tarkkana, sillä tuo pyörä voi ihan yhtäkkiä tuosta kääntyä jokeen, ojaan tai autotielle, mikä ikinä siinä vieressä onkaan. Matkaa tälle reitille tuli kolme kilometriä ja Lili potkutteli lähestulkoon koko matkan, jopa ne pitkät ja loivat ylämäet. Ihan uskomaton suoritus alle kaksi vuotiaalta!

Kuntoprojekti on ottanut tuulta alleen myös siellä kuntosalin puolella. Innostus on katossa, mutta toteutus vielä vähän ontuu, enimmäkseen ajanpuutteen vuoksi. Viikon päästä Isäntä muuttaa myös kuukaudeksi Raumalle ja käyttöön tulee myös iltoja, joten odotukset ovat kovat elokuun suhteen tälläkin saralla. Otin teille salilta oikeen peiliselfien. Tämä tulee aika varmasti olemaan ensimmäinen ja viimeinen salikuva ja se oli alunperin tarkoitettu Isännälle havainnollistamaan osuvaa salivarustusta. Unohdin siis salihousut kotiin ja jouduin ottamaan käyttöön vaihtohousut. Niinkin voi käydä.

Kuukausi jäljellä ja olo alkaa jo olla haikea. Töissä on kivaa ja asuminen tässä "hikisessä tuppukylässä" maistuu paremmalta kuin koskaan ennen. Ikävä tulee olla kova, mutta kuva nro 2 perusteella ei ihan hirveästi ehdi syksyllä ikävöidä. Myös motivaatio koulun penkille on kova ja kivasti saa itseään provosoitua, kun muistelee niitä pääsykoekeväitä ja ennen kaikkea sitä noin vuoden takaista ilmoitusta siitä opiskelupaikasta. Joitain asioita ei koskaan unohda.

Tunnelmaa ja valaistusta

Syksy. Syksy on jälleen täällä. Olen sitä kauan odottanut. Vaikka kesä on viimeiset kaksi vuotta ollut poikkeuksellisen ihana, kiitos raskauden ja nyt pienen lapsen kanssa olemisen helppouden pukeutumisen suhteen, olen niin onnellinen syksyn koittaessa! Pienen tylleröni syntymäpäivät, pimenevät illat, kynttilät, sohvalla viltin alla makoilut, ihanat neuleet ja villapaidat, ja ennen kaikkea: tunnelmavalaistus.

Eilen alkanut päivä oli ihan paska. Yö meni valvoessa Lilin ihottumaa, hampaita tai jotain mitälie vaihetta ja aamu alkoi ihme täydellisellä väsymyksellä ja uupumuksella, säätämisellä, väärällä kahvilla ja sillä tunteella, kun mikään ei onnistu. Pakko tehdä jotain. Jotain muuta kun olla kotona. Näin ollen lähdettiin shoppailemaan muun muassa Liljan synttärikamoja, joita viikon päästä jo kovasti tarvitaan!

Suuntasimme Jumboon ja siellä tuli pyörittyä kyllä hyvä aikaa! Löytyi vaikka mitä: Lilille lämpöpussi talvea varten rattaisiin, Lilin synttärikamoja, minulle ja Isännälle vaatetta, Lilille sukkia ja viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä, niitä tunnelmavaloja!

Tämä on ensimmäinen kerta, kun tässä asunnossa minulle tulee minkään näköistä sisustusviettiä. Okei, rehellisesti sanottuna toinen, sillä viikko sitten ripustin vihdoin verhot meidän asuntoon, vain 10 kuukautta muuton jälkeen. Siihen meni kuitenkin ainakin puoli tuntia aikaa. No, anyhow, koska syksy, pimenevät illat, viltit, ihanat kynttilät ja tunnelmavalot, jälkimmäisiä on oltava! Voi että kuinka ihanaa nyt on, kun sain ne tunnelmavalot paikoilleen! Kynttilät on vielä toistaiseksi siirrettävää mallia, sillä Lilin ollessa hereillä niitä ei kauheasti Lilin ulottuvilla pidetä, Ja kissojenkin kanssa on oltava tarkkana.

Makkarikin sai ihan eri ilmeen kun ripustin sinne verhon!

Koska tänään oli taas poikkeuksellisen mukava päivä, kerron siitä ihan omassa kirjoituksessa lisää huomenna! Kyllä se eilinenkin oli loppupeleissä ihan mukava päivä, kun ne valot sai vihdoin paikoilleen!

Jonkunlainen ratkaisu tarvittiin "lisävalaistuksen" suhteen, ja se löytyi Clas ohlsonilta. Tarvittiin
siis valoa ilman, että kattolamppua pitää aina laittaa päälle.

Vihdoin sain kauan himoitsemani valopallot! <3

Se ihana, ihana syksy!

Nyt se kauan odottamani syksy on vihdoin tullut! Puiden lehdet kellastuvat ja alkavat tipahdella pois. Pellot ovat kauniin oransseja tai kauran värisiä, yöt pimeitä ja vesisateet ja pilvinen sää on alkanut olla enemmän tapa kuin poikkeus. Mikä ihaninta, iltojen pimetessä voi sytyttää pari kynttilää, makoilla viltin alla ja juoda vaikka kupin teetä. Näin arki-iltoina se oma kulta vain puuttuu vierestä.

Taidan aina jankuttaa tätä samaa, mutta syksy on vaan niin ihanaa aikaa! Parasta ikinä! Niin värikäs ja tunnelmallinen. Ulos mennessä saa laittaa enemmän vaatteita ja saa vihdoin taas vetää päälleen ne ylisuuret neuleet vaatekaapista. Pari uutta neuletta tuonne vaatekaappiin kyllä mahtuisi. En malta odottaa että kaveri tulee tuolta masusta ulos, pääsen vetämään uuden synttärilahjaksi saamani ulkoilupuvun päälle ja pääsen ulos syysilmaan vaunuilemaan!

Syksyn mukana tulee myös yksi aivan ihana asia, meinaan kotiviikonloput. Kun koko kesän on joka viikonloppu saanut mennä matalaliitoa paikasta toiseen, on enemmän kuin luksusta olla ihan vaan kotona. Perjantaina tultiin meille siskon ja tämän puolison kanssa ja tehtiin kotona hampurilaisia. Oli kyllä hyviä! Lauantai alkoi kotitöiden ja rästihommien merkeissä, kun siivouksen ohella tehtiin vähän kaikenlaista hommaa. Sai minun obelixinikin (=Opel) vihdoin uudet lamput! Asennettiin Isännän autoon myös turvakaukalon telakka valmiiksi, ettei Isännän tarvitse siihen yksinään aikaa kuluttaa sitten kun meillä ollaan jo jakaannuttu. Illalla käytiin Isännän siskon synttärikekkereissä ja elokuvissa katsomassa Southpaw.

Sunnuntaina tapahtui jotain, mikä tuntui pitkästä aikaa niin todella hassulta. Oltiin yhdessä kotona, mutta tehtiin eri hommia! Nyt kun yhteinen aika on jotenkin todella kortilla, ollaan Isännän kanssa todella harvoin kotona pidemmän aikaa eri huoneissa. Ensin se tuntui jotenkin todella väärältä, että itse istuin yläkerrassa ompelemassa Isännän pelaillessa tietokoneella, mutta ihan käsittämätöntä kuinka ihanaa se oli! Silti oli jotenkin sellainen olo, että ei saisi valittaa yhteisen ajan niukkuudesta, jos istutaan eri huoneissa sitten kun sitä yhteistä aikaa todella olisi. Isäntä oli myös niin ihana, että piirsi kaavat ja leikkasi kankaat kosteussuojakankaasta, jotta sain ommeltua pinnasänkyyn ja hoitopöydälle muotoon ommellut kosteussuojalakanat. Itseltä tuo kaavojen piirtely ja kankaan leikkely on niin tajuttoman hankalaa noiden suurempien kaavojen osalta, kun lattialla pitäisi työskennellä. Helpottaisi huomattavasti jos taipuisi edes vähän tuosta keskivartalon kohdalta.

Isäntä valmisti meille eilen oikeen gourmet-ruokaa saatuaan pelinsä päätökseen ja minun vielä ahertaessa kosteussuojien kanssa. Kaapissa oli jauhelihaa ja kun ehdotin, että tehtäisiin jotain muuta kuin jauhelihakastiketta, Isäntä päätti tehdä lihamureketta. Jauhelihan lisäksi murekkeen sekaan oli eksynyt pakkasesta purkki sieniä (hyvä että tulee käytettyä) ja koska korppujauhot olivat hyvin vähissä, niiden sijaan Isäntä oli käyttänyt kaurahiutaleita kuten jossain toisessa ohjeessa oli kuulemma tehty. Täällä leijui ilmassa ihana sipulin tuoksu ja uunissa paistui leipävuoassa ihanan näköinen lihamureke. Kun sen oli aika tulla ulos uunista ja Isäntä kippasi sen leivinpaperille, sen ulkonäkö hieman muuttui.

Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä.

Maku oli kuitenkin vallan mainio ja saatiinpahan hyvät naurut!

Ilta huipentui taas eläviin kuviin, kun käytiin toistamiseen saman viikonlopun aikana elokuvissa. Vuorossa oli Hitman: Agent 47. Täytyy kyllä sanoa, että tykättiin sekä tuosta Hitmanista että siitä lauantaisesta Southpaw:sta. Molemmat oli mukaansatempaavia, eikä kummassakaan aika käynyt pitkäksi. Itsellä alkoi etenkin Southpaw:ssa se istuminen käydä tukalaksi, niissä leffateatterin tuoleissa kun ei kauheasti asentoa muutella ja leffa kesti kuitenkin reilut kaksi tuntia. Taitaa nyt tässä jatkossa tulla elokuvat katsottua omalta kotisohvalta. Oli kyllä siitäkin poikkeuksellista, että kumpanakaan päivänä ei ostettu Finnkinosta popcornia! 

Pitkästä aikaa viikonlopun jäljiltä olo on oikeasti levännyt ja rento! Ihana syksy! Näitä lisää!