2 vuotiaan hitit osa 1

Lili on aivan käsittämättömän ihanassa iässä. On ihan käsittämätöntä kuinka joka päivä hän oppii ja ymmärtää uutta ja pystyy jo ihan selvästi sanomaan mitä haluaa ja kertomaan asiansa. Aina ei äiti tosin ihan ymmärrä, mutta usein kyllä jälkiviisaus sitten viimeistään auttaa oivaltamaan, mitä pikkuneiti yritti kertoa. Niitä sanoja tulee päivittäin niin paljon uusia ja kun kaikki tulee taapero-aksentilla, ei vaan voi pysyä ihan mukana. Ajattelinkin listata tähän jotain pikkuneidin hittejä ja joitain huteja, jos vaan suinkin keksin.

Eläimet [emälet]
Ne ovat olleet aina Lilille tosi lähellä sydäntä. Päiväkodissakin neiti kuulemma usein laittaa "emäliä vieleen" eli eläimiä riviin. Lili oli ihan käsittämättömän fiiliksissä, kun käytiin Haltialan kotieläintilalla. Sinne mentäessä puhuttiin, että siellä on eläimiä ja kysyttiin, mitä Lili haluaisi siellä nähdä. Kuulemma dinosauruksen. Vaikka Isännän kertoman mukaan dinosaurukset katosivat siltä seudulta jokunen miljoona vuotta sitten, edelleen Lili muistaa, kuinka siellä oli vuohi [uhvi], kanoja [tana], lampaita [llammas], lehmiä [ehmä] ja poni [poni]. Muutenkin kotieläimet tuntuvat olevan kaikkein siisteimpiä, kissat ja koirat on jo vähän nähty. Pehmoleluista kaikkein tärkeimmät on unilelulammas [patta] ja Nalle Puhin tiikeri [iikeji]. Ilman niitä ei voi nukkua. Eläinleluista Lili yleisestikin kiinnostuu eniten ja joka leikissä tuntuu olevan joku eläin mukana. Aina kun neiti saa itse valita vaatteensa, kyseessä on aina kissapaita tai pupupaita.
Pappan luona on keltainen ankkapehmo, joka Lili kutsui jostain syystä Pingviiniksi. Lili löysi sen peiton alta ja huudahti iloisesti: "PINNIINI!"
Äiti: "Se on ankka."
Lili: "Joo, antta."
Äiti: "Vai onko se ankka, jonka nimi on Pingviini?"
Lili: "JOOOO!! PINNIINIANTTA!!"

Musiikki [ustiitti]
Lili lauleskelee jatkuvasti. Musiikkia hän laittaa itse soimaan Spotifysta ja tykkää tosi paljon kun lauletaan. Hän osaa hirmuisesti myös laululeikkejä, joita päiväkodissa on opittu ja myös tunteella laulaminen onnistuu. Aina, kun jossain näkyy tähtikuvio, alkaa "tuuti, tuuti, täätönen" ja heinäsirkkakin [einäsiitta] soittelee suhteellisen usein viulua [iu'ua]. Missä tahansa tilanteessa toimii Old MacDonald had a farm ja Three Little Kittens, eli myös englanninkieliset lastenlaulut toimivat erinomaisesti. Kerran kun Isäntä oli poissa, tultiin Lilin kanssa illalla autolla kylästä kotiin. Kotipihalla alkoi kauhea huuto, kun avasin Lilin turvavyön ja hän yritti vaan vetää niitä takaisin. Kysyin, että mikä on ja vastaus oli jotakuinkin "ustiitti ustiitti". Kysyin, että "musiikkiako haluat kuulla" jolloin Lili rauhoittui ja vastasi: "joo". Ehdotin, että mentäisiin sisälle kuuntelemaan mutta se ei käynyt. "Haluatko sitten ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia?" "JOO". Ei muuta kun turvavyöt kiinni, musiikki takaisin päälle ja ajelemaan runtua. Käytiin Hesestä hakemassa iltapalaranut ja jäätelö, jotka syötiin vielä autossa musiikkia kuunnellen ennen kun mentiin suosiolla sisälle. Joskus on vaan kiva ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia.

Pipsa possu [pissa possu]
Miten monta kertaa lapsi jaksaa katsoa läpi samaa ohjelmaa? Loputtomasti. Pipsa possu on vienyt lapseni mukanaan ja se voisi kuluttaa lukemattomia tunteja Pipsan seurassa. Loppua ei varmasti tulisi. Pipsa possun myötä Lili myös pomppii tunteella vesilätäköissä. Voisi se lempiohjelma onneksi pahempiki olla.

Pulla [pulla]
Voi pulla. Se toimii aina. Missä vaan, milloin vaan. Mummun pulla, mamman pulla, kaupan pulla, kanelipulla... Kunhan on pulla. Tänäänkin sain "juuri ja juuri" Lilin ylipuhuttu lähistön ostoskeskukseen kahville. Lili meinasi, että eeei, kun puistoon. Kerroin että kun mennään kahville niin siellä on pullaa. Homma oli sillä taputeltu. "Minne mennään?" "Kaaville". Kerran oltiin käymässä mummulassa (Lilin isomummula) ja Lili jäi sinne ihan hetkeksi ilman äidin vahtivaa silmää, kun kävin kaupassa. Takaisin tullessani Lili suurinpiirtein pyöri ruokapöydästä pois ja isomummu totesi: "voitko kuvitella, se söi NELJÄ pullaa." Neljännen jälkeen Lili ei ollut enää pyytänyt lisää pullaa.

Rakas [tatas]
Omassa sarjassaan on vielä ne ihanan ihanat hellyyden hetket. Lili on oikeen sylivauva ja olisi varmaan aina sylissä katsomassa Pipsa possua, jos saisi itse valita mitä haluaa tehdä. Päiväkodista kun menee hakemaan, Lili juoksee aina syliin, halaa, ottaa poskista kiinni ja katsoo silmiin leveä hymy naamallaan ja halaa taas. Sylissä on aina hyvä olla. Yhtenä iltana pikkuneitiä nukuttaessani makasin sängyssä Lilin vieressä ja näyttelin nukkuvaa. Yhtäkkiä Lili alkoi silittää poskeani ja kuiskasi: "tatas". <3

Vuosikatsaus 2017

Joka vuosi olen syntymäpäiväni aikoihin tehnyt vuosikatsauksen ja blogihiljaisuudesta huolimatta en meinannut sitä skipata tänäkään vuonna. Onhan tässä aiheita vaikka kuinka paljon!

Tänä vuonna oli hieman erilainen syntymäpäivä. Syntymäpäivää edeltävä yö meni Lilin oksennellessa, joten syntymäpäivä tuli vietetty väsymyskoomassa pelkän kahvin voimalla töissä ja ilta sinnitelty lähes väkisin ennen nukkumaanmenoa. Pikkuneidillä oli ensimmäinen mahatauti ikinä. Olo oli hirveä koko päivän ja flashbackina mieleen tulivat ne railakkaat illat ja ennen kaikkea kaameat dagenefterit, joita podin siinä 18-vuotiaana ja hieman jälkeen. Sillon kun huvi meni ennen töitä ja töitä tuli tehtyä lähinnä koulussa. Oi niitä oloja, kun baarityöporukan henksuillan jälkeen piti mennä kirjoittamaan biologian abikurssin koetta. Muistan kirjoittaneeni liibalaabaa viruksista (joista tiedän tänäpäivänä paljon enemmän, btw) kolapullon levinneen koepaperille ja kaverin pelästyessä nähdessään kasvoni. Sen kokeen palautustilaisuuden jälkeen opettaja oli huolissaan, että eihän minulla vaan ole biologiaa valittu reaalin pakolliseksi. Ei onneksi ollut. Nyt ymmärrän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun sanovat iän lisääntyessä mielen nuorentuvan. En koskaan ole muistanut sen koepäivän tapahtumia tarkemmin, kun melkein kymmenen vuotta myöhemmin valvottuani yön oksentavan kaksivuotiaan kanssa.

Onneksi tämä vuoden kohokohta ei kuvasta koko vuotta, päinvastoin. Unen laatu on parantunut huomattavasti ja pikkuneidin kasvun myötä elämä helpottuu jatkuvasti. Se kehitys, mitä Lilillä on vuoteen mahtunut, on jotain aivan käsittämätöntä. Vuosi sitten tähän aikaan pikkuneiti otti ensimmäisiä askeleita ja nyt hän muun muassa juoksee, pyöräilee potkupyörällä, pyytää itse syliin, kertoo mitä haluaa syödä (yleensä jugurttia tai muroja), poimii itse puskasta marjoja, kertoo jos sattuu, minne sattuu ja osaa myös hieman kertoa, mikä mieltä painaa. Vauva-aikaa on kyllä kaikkea muuta kuin ikävä!

Myös tilannetaju on uskomattoman mainio! Eilen Lili haki leikkimökistä liitutaululta liidun, jolla piirsi pihalaattoihin. Isäntä istui leikkimökissä ja kielsi ja käski viedä liidun takaisin leikkimökkiin. Hetken ignoorattuaan Isäntää täysin, Lili käveli leikkimökin ovelle unohtaen varmaan ilonpilaaja-isän istuskelevan siellä leikkimökissä. Kun käsky taas kävi, neiti täysin ilmeettömästi totesi "moi moi" ja löi oven kiinni Isännän nenän edestä. Jos jotain, niin neidillä on valikoiva kuulo. Hän kuulee juuri sen, mitä haluaa. Yksi pahimmista loukkauksista on sana "nukkumaan". Sen kun heittää ilmoille, voi olla varma, että neiti ei katso enää edes päin. Vahingossakaan.

Mitä tämän vuoden suuremmista kuvioista voisi sanoa? Ensimmäistä kertaa ehkä koskaan minulla on tulevaisuuden suunnitelmat suuremmilta osin hyvin selvillä. Tämä kesä kotiseudulla on sekoittanut pakkaa jonkin verran, sillä nyt minulle on täysin selvää, että tulen mahdollisimman pian takaisin Raumalle. Niin se kotiseutu vetää puoleensa ja tätä paikkaa osaa arvostaa niin paljon enemmän, kun sieltä viettää aikaa poissa. En koe, että minulla olisi pääkaupunkiseudulle juurikaan annettavaa, mutta tänne voisi jopa olla. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka tietävät kuka olen ja ennen kaikkea haluan viettää vapaa-aikaani tärkeimpien kanssa. Haluan myös, että Lili saa viettää aikaa läheistensä kanssa ja että hänestä kasvaa sosiaalinen ja itsevarma nuori. Täällä tiedän, miten voin siihen kannustaa, mutta pääkaupunkiseudulla koen vain jatkuvaa tarvetta suojella Liliä. Kaiken maailman terrori-iskut ja muut ovat pääasiallisesti siellä suuremmissa kaupungeissa ja haluan Lilin kasvavan ympäristössä, jollaisessa itsekin kasvoin. Talvella on lumenluontia, kesällä puusavottaa ja autopesua, keväisin ja syksyisin vaihdetaan autoon renkaat. Lili rakastaa ulkohommia, oikeastaan ihan sama minkälaisia! Kukkien kastelua, käpyjen keräilyä, eläinten ihmettelyä, nurmikonleikkuuta... Pääkaupunkiseudulla mennään puistoon. Aina.

Edelleenkään en tiedä, mitä työtä mahdollisesti tulen tekemään, mutta minulla on suunnitelmia työkokemuksen osalle. Kaikista ennakkoajatuksista poiketen olisin ehkä sittenkin kaikkein eniten kiinnostunut sellaisesta perinteisestä lakiasiaintoimistotyöstä. Vähän kaikkea ja kaikkea siltä väliltä. Se voisi olla juttuni!

Kesä on toiminut juuri kuten suunnittelin! Keväällä oli täysin valmis tekemään hetken jotain ihan muuta ja nyt kesän jälkeen olen täysin valmis takaisin koulun penkille. Raumalla on ollut niin kivaa, että takaisin Vantaalle meneminen jopa ahdistaa. Onneksi siellä on kuitenkin maailman parhaat opiskelukaverit, jotka muistuttavat itsestään kesälläkin ja tiedossa on niin kiireinen syksy, että tiedän kotikaipuun jäävän aika pian taka-alalle.

"Tana!"

Pihahommissa.

Niin loistokasta, että häikii!

Mehmä ja kaverit

Lili alkaa olla aivan taivaallisen ihanassa iässä. Se höpsöttelee, hassuttelee, kujeilee ja ymmärtää jo melkeimpä kaiken! Kuukausi sitten sanoja oli ehkä kymmenkunta ja tuntuu, että niiden määrä kasvaa joka päivä kymmenellä. Joka päivä kuulen ainakin yhden sanan, mitä en ole kuullut ennen.

Kaikkein parasta on huomata pienen lapsen innostus. Lili innostuu kyllä, mutta ei kuitenkaan ihan niin helposti, mitä voisi kuvitella. Lili tykkää keskittyä asioihin, rakennella palikoilla ja Duploilla, leikkiä palikkalaatikolla, pelata pelejä ja ennen kaikkea mistä tahansa, mikä liittyy eläimiin. Eläimet on paras juttu ikinä. Kissa, hevonen, orava, kettu, hämähäkki, lehmä, lammas, hiiri ja pupu on ihan parhaita, mutta toki heti perässä tulee koira, norsu, tiikeri, kirahvi, majava ja mitä näitä nyt ikinä on. Etana on nyt ihan uusi juttu ja joka puolella näkyy etanoita. Jos on jotain, mitä Lili ei suostu tai halua tehdä, houkuttelu onnistuu juurikin eläinten avulla. Jos käsien pesu ei maistu, mennään kattomaan näkyykö lavuaarissa hiiriä. Ainahan niitä näkyy ja yleensä vielä pupun kanssa. Viimeaikojen huippujuttu on ollut mummin Lilille ostama "mehmä", eli lehmäilmapallo.

Lili on edelleen kiltti ja suhteellisen rauhallinen, vaikka toki energiaa löytyy kuin pienestä kylästä. Yleensä hän on tottelevainen ja kuuliainen, mutta valikoiva se kuulo kyllä on. Kisujen kanssa pikkuneiti on niin nätisti, että Mindykään ei enää aina Liliä väistä, vaikka aina joskus Lili menee ihan viereen ja heittää Mindylle lelun (lue: "Mindyä lelulla"). Päiväkodissa kaverilla on unileluna pehmokissa, joka oli kuulemma eräänä päivänä saanut melkolailla höykytystä. Lili oli katsellut vaiteliaana ja totisena vierestä ja kun kisun omistaja oli kääntänyt selkänsä, oli Lili mennyt hellästi silittämään kissaa. On selvästi mennyt kotona oppi perille, että kissojen kanssa ollaan "nätisti". :D

Koomiset tilanteet on nykyään arkipäivää. Se on ihan hulvatonta, jopa kaikessa kamaluudessaan. Yhtenä päivänä istuimme ruokapöydän ääressä koko perhe syömässä, kun Lili pureskeli ruokaa ja kurkki viereensä lattialle. Yhtäkkiä kuului "pthyi" ja Lili sylkäsi lattialle paprikan palasen.
Äiti: "Sylkäsitkö sä!?" (en edes tiennyt Lilin osaavan sylkeä)
Lili: (tuijottaa silmiini haudanvakavana) "Njoo."
Äiti: "Sylkäsitkö sä ton paprikan lattialle?!?"
Lili: (Edelleen sama haudanvakava katse) "Njoo-o."
En pystynyt edes torumaan, kun Isäntä nauroi pöydän toisella puolella ja itseäni nauratti niin paljon, etten saanut naurua pidätettyä. Kohta Lili yltyi oikeen kunnon tekonauruun koko vatsansa pohjasta, kun kerran äiti ja iskäkin nauraa. Ei ole tämän jälkeen kyllä neiti onneksi sylkenyt lattialle.

Kiireetön viikonloppu

Ollaan Lilin kanssa pitkästä aikaa kaksin kotona viikonloppu. Isäntä on työpaikan "pikkujouluissa" ja päätin, etten jaksa lähteä neidin kanssa kaksin ajamaan Raumalle, Lili kun ei autossa nuku, eikä juuri viihdy. Tämän ikäisen kanssa kotona olo on kyllä parasta. Sanoja alkaa olla plakkarissa jo jonkin verran ja neiti keksii vaikka mitä. Hauskoilta tilanteilta ja tilannekomiikalta ei voi välttyä.

Arki on tällä hetkellä todella kiireistä. Yliopistolla menee päivät lähes poikkeuksetta kahdeksasta neljään, usein jopa kuuteen, joten kotona ei juurikaan ehdi muuta kuin tehdä ruokaa ja muut pakolliset. Jos hetken siinä illalla Lilin kanssa ehtii leikkiä, niin päivän tavoite on saavutettu. Siivooja olisi poikaa.

Mutta tänä viikonloppuna kiire on unohdettu. Perjantaina käytiin Lilin kanssa kaupassa. Lili sai aina painaa hedelmävaa'an nappia, käydä mekaanisen ponin selässä, ihmetellä leluja leluosastolla, auttaa laittamaan tavaroita hihnalle ja lopulta muovikassiin ja meni kyllä kauppareissukin todella mukavasti, sekä äidin, että lapsen mielestä. Käytiin myös katsomassa sorsia ja ulkoilevia koiria puistossa, syötiin jälkkäriksi Ben and Jerry's:iä, pestiin yhdessä pyykkiä, täytettiin kissojen ruokakipot ja tehtiin yhdessä ruokaa. Herne-maissi-paprikan ripottelu vuokaan oli kyllä huippua. Niin hurjan moneen tuosta pikkuneidistä on jo kaveriksi!

Kyllä se sitten keksiikin. Tänään istuskelin pöydän vieressä aamukahvia hörppimässä, kun alkoi kuulumaan ihme kiljuntaa. Hetken kuulosteltuani tulin siihen tulokseen, että Lili ei ehkä kiljukkaan kiipeilypuussa ulottumattomissa oleville kissoille ja lähdin lasta etsimään. Ei ollut olohuoneessa, makuuhuoneessa, eteisessä eikä vierashuoneessa. Kylpyhuoneen ovessa on salpa, eikä Lili ole voinut ujuttautua siitä välistä. Taas kuului kiljahdus ja avasin sen kylpyhuoneen salvan. Siellä neiti oli. Pimeässä kylpyhuoneessa istui vadissa lavuaarin alla, eikä päässyt sieltä vadista omin voimin ylös. Täytynee siihen salvan tilalle vaihtaa uusi, hieman lyhempi salpa, riskinä meinaan on, että Lili käynnistelee pesukonetta.

Kenkähylly on myös parhautta. Sieltä pitää kaikki kengät, ainakin ne Lilin omat, räjäyttää eteiseen ainakin pari kertaa päivässä. Tänään sieltä löytyi myös äidin balleriina, joka tietenkin sopi Lilin jalkaan kuin nakutettu. Tässä kuitenkin hieman kuvaspämmiä meidän päivistä.

Tylsyyden ehkäisemiseksi kissojen kuljetuskoppaan on pakko saada hippo mukaan!

Pottailu on jo hyvässä vauhdissa, kuten kuvasta näkee.

Kun äidin on pakko käydä vessassa.

Pitänee alkaa iskälle puhumaan koiran hankinnasta. Niin suuri suru tuli, kun ne mäyräkoirat lähti.
Tonne ne meni!

Kyllä se äitikin sentään jotain on aikaiseksi saanut. Ensimmäisenä iltana saatuaan Lilin unille, se teki varsinaisen urotyön! Voisin veikata, että (ainakin lähes) jokainen äiti ymmärtää, mitä tämä kuva ilmentää.

Mukavaa, rauhallista ja kiireetöntä viikonloppua! 

Yksi pieni Saksanmatka

Kylläpä viime kirjoituksesta on kulunut! Mulla oli koko joulunaika, välipäivät ja vielä jälkipäivätkin tietokone käyttämättömänä sohvapöydällä ja on kyllä tehnyt ihan hyvää. Oli tosin kirjatkin vaan pöydällä, että eipä siitä lukemisestakaan lomalla mitään tullut, yllättäin.

Me tosiaan sairastuimme vatsatautiin ennen joulua, Lili pääsi onneksi vain viikonlopun kuumeilulla. Joulu meni mukavasti kaveriporukassa, välipäivät osin Turussa ja toiselta osin kotona, uusivuosi Turussa ja uudenvuoden jälkeen lähdettiin Saksaan äitini luo. On tässä reissua ollut jos jonkinlaista. Lilikään ei ollut päiväkodissa välipäivinä, päiväkoti kun oli lähiseuduilta keskitetty meille vieraaseen päiväkotiin, jonne ei haluttu Liliä sitten viedä parin päivän vuoksi.

Saksan reissu meni melkein kuin Strömsössä. Ensinnäkin, lentokentällä huomasimme, että unohdimme kotiin Lilin kengät. Miten? Kotona nappasin neidin takkini sisään kantoreppuun. Pipo päähän, takki reppuun ja menoksi. Vasta kentällä tajusin, että kengät on nyt kotona ja sillon oli jo liian myöhäistä lähteä niitä hakemaan.

Menomatkalla Dusseldorfista jatkolento peruttiin, meidät ohjattiin väärään paikkaan, odotettiin turhaan ja kun viimein päästiin oikeaan paikkaan hakemaan matkalaukkuja, tädit ihmetteli, mitä me edelleen teemme lentokentällä niin pienen lapsen kanssa. Niin no, kertokaapa te meille se. Lopulta päästiin terminaalin ulkopuolelle selvittämään jatkolentoa ja yöpaikkaa, josta meidät päästettiin vielä takaisin terminaalin puolelle niitä matkalaukkuja odottamaan. Niitä ei löytynyt, joten lähdettiin puoliltaöin viereiseen hotelliin nukkumaan, Lili kun alkoi olla todella uupunut, olihan kello jo yksi yöllä omaa aikaa. Hotellihuoneeseen kuitenkin soitettiin, että matkalaukut löytyi, joten saatiin kuitenkin onneksi vielä tavarat, puhtaat vaatteet ja muut, kun Isäntä kävi ne lentokentältä hakemassa.

Aamulla syötiin rauhassa hotelliaamiainen ja mentiin puolilta päivin kentälle. Lento oli yllättäen hieman myöhässä, mutta päästiin kun päästiinkin perille. Reissussa oli ihanaa. Varastoja tuli täytettyä, reissuhaluja tyydytettyä ja kaikennäköistä ostettua. Isäntä sai muun muassa uuden puvun, Lili (yllättäen) kengät ja pienen repun, minä juhlamekon, koululaukun ja Ahavan ihania ihonhoitotuotteita. Käytiin muun muassa Mersumuseossa, Metzingenin outlet-kylässä ja Stuttgartin keskustassa.

Takaisintulomatkalla ei saatu netissä tehtyä check in:ä. Meidän piti lentää takaisin Hampurin kautta, mutta setä matkalaukkutiskillä sanoi, että meidät on siirretty niin, että lennämmekin takaisin Berliinin kautta. Joku ilmoitus asiasta olisi toki ollut ihan kiva. Uusi lento lähteekin kolme tuntia alkuperäistä myöhemmin ja on perillä Helsingissä vasta puolen yön jälkeen, alkuperäisen kun piti olla perillä kymmenen aikaan illalla. Vuokrattiin uudelleen Lilille turvaistuin, koska oltiin istuin jo palautettu ja sitä ei saanut enää takaisin ja mentiin pariksi tunniksi takaisin äitini luo, joka onneksi asuu suhteellisen lähellä lentokenttää. Lennot meni tämän jälkeen kuitenkin ihan hyvin, tosin Lili oli aika loppu, hän kun ei näissä matkustusvälineissä nuku. Pienet 15 minuutin torkut sentään sai otettua puolilta öin, joiden voimalla jaksoi puoli kahteen saakka yöllä, jolloin päästiin kotiin ja saatiin neiti sänkyyn.

Niin, että mikä paskamagneetti? Mutta hengissä selvittiin ja ihan hyvin kaikki kuitenkin meni, vaikkei ihan kivuttomasti sentään.

Tekisit sille nyt jotain!

Käytiin tänään Lilin kanssa taas lääkärissä. Korvat olivat vihdoin siistit, nielussa ei tulehdusta ja keuhkotkin ihan ok, vaikka uusi räkätauti puskee neidille päälle. Eilen löytyi neidiltä näppylöitä, joita paniikinomaisesti seurasin ja pelkäsin niiden olevan vesirokkoa. Siskoni ajoi Raumalta katsomaan Liliä luentoni ajaksi, Isäntä kun oli työmatkalla, mutta eihän se lopulta vesirokkoa ollut. Ilmeisesti jotain enteroviruksia, jotka aiheuttaa sen ihanan flunssan lisäksi näppylöitä ja/tai ihottumaa. Mutta luento oli todella hyvä ja sain paljon vinkkejä koealueen hahmottamiseen ja kokeeseen lukuun. Luennon nimi oli kevyesti "Kuinka luen oikeustiedettä ja valmistaudun tenttiin?"

Lääkärireissun jälkeen käytiin kaupassa samaisessa ostoskeskuksessa missä lääkäriasema sijaitsi. Lili oli niin nätisti koko kauppareissun ajan ja kun vihdoin päästiin kassalle ja kaksi asiakasta meidän jonosta oli jo mennyt, oli meidän vuoro nostaa tavaroita tiskille. Siinä mennessäni rattaiden eteen seisomaan, katsoin Liliä ja kehuin, kuinka nätisti hän oli ollut koko ajan. Se oli virhe. Lili kääntyi katsomaan minua silmiin, otti pipostaan kiinni, repi sen pois ja heitti lattialle. Hän alkoi pakonomaisesti nousemaan ylös, huutamaan, repimään kuomua ja vaikka mitä. Siinä oli kyllä oikein onnistunut olo äidillä, kun nostelin niitä tavaroita siihen hihnalle ja yritin maksaa ja pakata tavaroita ostoskassiin Lilin rimpuillessa rattaissa.

Koska onnistuneesti myöhästyin ensin junasta ja seuraavaksi olin väärällä raiteella, päätin katsoa junan menevän ohi viereiseltä raiteelta, katsoa hetken kieroon ja kävellä kotiin ostosten kanssa. Matkaa ei ollut kuin yksi asemaväli, mutta rattaissa huutavan lapsen ja painavan ostoskassin kanssa siinä kilometrissäkin tuntui olevan tuhat metriä liikaa. Siinä tuntee aina itsensä niin ylvääksi taaperrella tuolla ihmisten seassa rattaissa huutavan lapsen kanssa kun ohikulkevien ihmisten kasvoilta voi lukea turhautuneen "tekisit sille nyt jotain" -katseen. Teki jossain kohtaa jo mieli alkaa kyselemään ohikulkijoilta neuvoja: "mitä tekisit tässä tilanteessa?"

Kotiin kun päästiin, neiti toki rauhoittui välittömästi. Ehkä maailman levein hymy paljasti ne upouudet ylähampaat, kun neiti tyytyväisenä käveli lelulaatikolleen. Yhden reissun taas rikkaampana, istun loppuillan oikein mielelläni sohvalla, tekemättä sen kummemmin mitään.

Ps. Lilille on ehkä hieman alkanut tuo oma tahto kehittyä.