torstai 15. helmikuuta 2018

Sohvatuunausta

Olen jo tovin haaveillut meidän sohvaan uusia jalkoja, sillä olisi tosi huippua, jos Johnny pääsisi imuroimaan myös sohvan alta. Korkeutta pitäisi siis olla 10 cm lattian ja sohvan välissä. Kun näin yliopistolla pinokaupalla Suomen Laki -kirjoja poistettavien kirjojen joukossa "saa ottaa"-kyltin alla, juolahti mieleeni ajatus suhteellisen edullisesta keinosta tuunata sohva.

Kannoin muutaman kirjan kotiin testatakseni ajatusta ja esitelläkseni sen Isännälle. Isäntä ei ihan heti ollut varma, olenko ajatukseni kanssa tosissani, mutta ei mennyt kauaa kun hänkin ajatukselle lämpeni. Lakikirjoja pitäisi joka nurkassa olla kaksi päällekkäin, että korkeus olisi vähintään sen 10 cm. Laskettiin, että yhteensä tarvittaisiin 18 lakikirjaa ja pari ylimääräistä tarvittaessa levitettävän osan alle. Seuraavana päivänä kestokassit mukaan yliopistolle ja kirjat kantoon.


Voin kertoa, että nuo lakikirjat ei ole ihan kevyimpiä opuksia kantaa. Lakikirjapäivinä jo kolmen lakikirjan kantaminen saa niskan ja hartiat huutamaan hoosiannaa ja tässä niitä oli kannossa yhteensä 13 kappaletta. Sen verran tuntui urakka välillä raskaalta, että oli pakko kotona laittaa nuo kassit vaa'alle.

13,8 ja 14,6 kg.
Isäntä ihmetteli, miten ihmeessä sain ne kannettua kotiin. Täytyy kyllä sanoa, että päättäväisyyteni joskus yllättää vähän minut itsenikin. Mutta tuli kyllä erilainen lopputulos, vaikka yllättävän vähän ne tuolta kyllä erottuu. Ja Johnnykin mahtui ongelmitta sohvan alle!



perjantai 19. tammikuuta 2018

Elämää helpottava Neato

Kun aiemmin kerroin käytännöllisestä ja kätevästä kuumemittarista, meinasin nyt kertoa meidän arjen pelastuksesta. Johnnysta.

Robotti-imuri. Kuinka kivalta se ajatus kuulostaa, että joku imuroisi kotona sun puolesta? Minua houkutteli ihan hirveästi ajatus siitä, mutta en ollut kuullut robotti-imureista muuta, kuin negatiivista. Ei niitä kauheasti lähipiirissä kyllä olekaan, mutta ne muutamat käytännön kokemukset, mitä olin kuullut, eivät olleet kovinkaan positiivisia. Houkutteli se ajatus kuitenkin sen verran, että kerran kerroin unelmani ohimennen yhdelle hyvälle koulukaverille. "Meillä on sellanen! Se on ihan tajuttoman hyvä, etenkin eläintaloudessa! Ostakaa Neato! Meillä on jo toinen ja ilman ei voi enää elää!"

Yllättäen kiinnostuin heti. Tutustuin Neaton robotti-imureihin, luin erilaisia vertailuja, myös kuluttaja-lehden vertailuja, katsoin youtube-videoita ja luin käyttökokemuksia. Neatoista oli tullut paljon positiivista, ja niiden toimintaperiaate kiinnosti. Kun monet muut robotti-imurit toimivat siten, että ne menevät eteenpäin ja törmätessään esteeseen vaihtavat suuntaa, Neato menee ensin huoneen seinustat ja sitten määrätietoisesti (joskaan ei aina todellakaan loogisesti) imuroi loput. Se skannaa jotenkin esteitä, joten harvoin se törmäilee kunnolla mihinkään huonekaluihin tai esteisiin. Tosin huonekaluja, kuten tuoleja, ei saisi imuroinnin aikana siirtää.

Syksyllä tehtiin hankinta, joka mietitytti paljon. Hintaa on enemmän, kuin tavallisella imurilla (eläintalouden suodattimella varustettu imuri n. 300-400e, Neato Connected n. 650e), mutta aikaa pitäisi säästyä julmetusti. Vuosien haaveilun ja kesän kestäneen todellisen harkinta-ajan päätteeksi satsattiin. Ja niin hänestä tuli Johnny!

Siinä se on. Tänäpäivänä. On uutuudenkiilto jo karissut ja muutamat kolhut tulleet, mutta loistava peli edelleenkin!

Se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Johnny imuroi huomattavasti paremmin, kuin tavallinen imuri. Siis vaikka olisin juuri imuroinut koko talon parhaani mukaan suodattavalla eläintalouteen tarkoitetulla imurilla ja turbosuulakkeen kera, Johnnyn pölysäiliöön jää hurjasti pölyä ja karvoja. Johnnyn tulon jälkeen kissaperheen taloudessamme voi helposti käyttää mustiakin vaatteita, sillä karvoja niissä ei enää juurikaan ole. Johnny hoitaa homman poissaollessamme päivittäin ja sisäilma on huomattavasti aiempaa parempi. Lattioille ei tule jätettyä enää tavaroita, sillä kaikki haluavat, että Johnny saa työnsä tehtyä ongelmitta.

Johnnyn saa laitettua päälle sovelluksen kautta kännykällä milloin vaan. Sen saa myös ajastettua tekemään työnsä samaan aikaan päivittäin. Se ilmoittaa sovellukseen, mikäli on jumissa tai ongelmissa ja kertoo kun pölysäiliö pitää tyhjentää. Ellei se saa yhdellä latauksella imuroitua koko asuntoa (meillä saa aina, 86 neiliötä), se menee välillä latautumaan ja jatkaa hommiaan. Se pääsee yllättävän hyvin kynnysten yli ja matot se hoitaa ongelmitta. räsymatoista ollaan käännetty ne päässä olevat hapsut maton alle ja imurilla ei ole ongelmia.

Ollaan otettu imuri mukaan usein kun mennään jonnekin kylään, ja se on ollut erittäin haluttu vieras monessa paikkaa. Se on myös saanut monet itse harkitsemaan robotti-imurin hankintaa, jotkut on jo ennakkoluuloista huolimatta sellaisen hommanneet. Myös isovanhemmillani on Neato, jonka isoisäni hankki ilman konsultointia isoäitini avuksi. Isoäidin ennakkoluuloista (ette voi edes kuvitella) huolimatta isoisä on saanut kehotuksia "laittaa se siivooja hommiin" kun isoäiti menee naapuriin tekemään käsitöitä. Helppo käyttää ja hyvin toimii siis myös vanhemmalla väestöllä, sillä imuri pääsee helposti sängyn ja sohvien alle, kunhan ne ovat yli 10cm korkuisia.

Kaiken kaikkiaan kyllä on ollut aivan mahtava hankinta. Ja kun se hoitaa joka päivä lattiat niiltä osin, minne se pääsee, myöskään jemmapaikkoihin ei kerry niin paljoa pölyä. Se myös hoitaa onnistuneesti sängynalusen ja sohvaankin liittyen on vielä tulossa päivitys. Sohva kun on ollut noin 2cm korkeudella lattiasta, joten sinne ei ole Johnnylla ollut asiaa. Siitä lisää...

torstai 11. tammikuuta 2018

Nokialainen kuumemittari

Taas palaan kuin haamu uudisasuntoon ja se vaikuttaakin olevan tämän kliseisen elämäntilanteen kirous. Joka tapauksessa eroon minusta ei pääse ja taas kun juttua tumtuu tulvivan yli äyräiden, on pakko päästä jonnekin purkamaan.

Haluaisin esitellä teille Nokian kuumemittarin. Mikäli kulmasi kohosivat ja suunpieli vetäytyi sivummalle jommalle kummalle puolelle, on reaktiosi vastaava kuin omani tästä kuullessani.

Pohjustan asiaa hieman. Itse harrastan omena-laitteita. Kannan koulussa MacBookia ja taskussani painaa iPhone. Siihen on syynsä, pääasiassa käyttööni sopiva toimivuus ja se, että pahaa sanaa ei ole niistä sanottavana. Kun parin jatkuvaa huoltoa vaatineen PC:n ja älypuhelimien myötä löysin kutsumukseni, paluuta ei eräästä yrityksestä huolimatta ole. Veljeni taas on ehdoton, mitä tietokoneen suhteen tulee Windowsiin ja puhelimen suhteen Androidiin. Tai no ei ehkä ehdoton, mutta ei missään nimessä omenalogoa. Tästä on syntynyt pari päättymätöntä keskustelua, saatatte kuvitella.

Nokia taas ei ole missään nimessä ollut suosiolistallani sitten älypuhelinkauden alkamisen. Kun näin veljelläni Nokian kuumemittarin, katsoin vähintäänkin kieroon. Ehkä jopa niin kovasti, että ne jäi vähän kieroon pysyvästi. Puolustautumispuheen (”hei kuuntele”) ja parin testauskerran jälkeen aloin pohtia kyseistä välinettä myös meille. Isännän mukaan ei ole mikään ongelma mitata 2-vuotiaalta lämpöä tavallisella kuumemittarilla kainalosta, mutta hän ei sitä ole tosin koskaan joutunut tekemäänkään. ”Hyvin se on vaikuttanut sujuvan”, Isäntä sanoi, vaikka ei ole koskaan toimenpidettä varmaan nähnytkään. Ilmassa on siis kotona ollut hankinnan osalta erimielisyyttä.

Eilen aamulla Lili heräsi ensimmäisen kerran kuudelta. Tätä ei ikinä tapahdu, vaan häntä saa lähes aina arkiaamuisin herätellä. En tiedä johtuiko tämä lomalta paluusta ja siitä, että neiti ei koko joulukuun aikana ollut päiväkodissa ja aamuherätykset on taas uusi juttu, vai siitä, että joku häntä vaivasi. Hän nukahti kuitenkin uudelleen ja herätettyäni hänet herätyksellon soidessa hän oli itkuinen, kärttyinen ja sanoi että "sattuu". Yritin mitata kainalosta lämpöä itkevältä, raivoavalta ja rimpuloivalta kaksivuotiaalta Isännän ihmetellessä toimenpidettä vierestä. Oli pakko mitata kolme kertaa, joista viimeinen oli onneksi hieman rauhallisempi. Ei kuumetta. Neiti oli jo huomattavasti reippaampi ja oli jo mielellään menossa päiväkotiin, joten ajattelin, että kiukku johtui vaan aamun ensimmäisestä aikaisesta herätyksestä. Ei siinä muuta ihmettelemään, kun vaatteet päälle ja menoksi.

Asia kuitenkin jäi hieman vaivaamaan ja laitoin Isännälle viestiä, että josko kävisin hakemassa sen Nokian kuumemittarin, kun on Verkkokauppa.comissa tarjouksessakin. Isäntä totesi, että käy hakemassa, jos sillä mielenrauha saavutetaan, hän kun lähti Itä-Suomeen työmatkalle. Kävin sen sitten ostamassa.

Illalla Lili oli väsynyt ja sylinkaipuinen. Tämä ei periaatteessa ole kovinkaan poikkeavaa käytöstä aina hellyydenkipeältä Lililtä alkuviikon päiväkotipäivien jäljiltä, mutta kun uusi kuumemittari oli, oli sitä pakko testata.


Näin se väitti. Mittasin Lililtä pari kertaa uudestaan, ja sama tulos. Desimaalin ehkä heitti, mutta kuitenkin. Mittasin itseltäni, ja sain kolmella kertaa vähän päälle 37°C. Mittari siis antaa kehon todellisen lämpötilan, eli kainalolämpö + n. 0,5°C. Sama kun takapuolesta mitattaessa. Siinä Lilin keskittyessä televisioon, mittasin kainalosta digimittarilla. Sain viidellä mittauksella kahdella eri digimittarilla tuloksia 37,3-38,7°C, pääasiassa 38 paikkeilla. Vajaa pari tuntia tuosta ensimmäisestä mittauksesta alkoi Lilillä oireet. Hän valitti kipua silmissä ja tuli kovin itkuiseksi ja tuskaisen oloiseksi. 

Nokia Thermo -sovellukseen saa myös merkittyä lääkkeiden otot ja sinne tallentuu automaattisesti kaikki mittaukset. Mittauksen jälkeen tuloksen saa suoraan liitettyä tietyn henkilön tuloksiin tuosta näytöltä, missä tuloskin näkyy. Annoin Lilille särkylääkettä ja unille. Yöllä mittasin lämmön aina kun havahduin hereille ja se oli kyllä tällä mittarilla ihan tajuttoman helppoa. 


Oma lämpöni aamulla.
Mittari toimii siis niin, että laitetaan tuo tasainen pää keskelle otsaa, painetaan napista (jolloin laite värähtää), siirretään anturia suoraan otsan myötäisesti jompaan kumpaan suuntaan ohimolle (eri puolilta voi tulla parin desimaalin ero), jolloin laite värähtää kaksi kertaa ja mittaustulos ilmestyy näytölle. Mittaus kestää siis ehkä kaksi sekuntia ja se onnistuu todella helposti myös nukkuvalta lapselta. 

Täytyy kyllä vilpittömästi suositella, etenkin lapsiperheille. Korva- ja otsakuumemittareista minulla ei ole ennen tätä kokemusta, mutta tämä ainakin on tosi kätevä, nopea ja tulokset siirtyy suoraan sovellukseen niin halutessaan. Tänään neidin lämpötila on ollut jo normaali, joten ellei ilta tuo taas yllätyksiä tullessaan, voiton puolella ollaan!

torstai 26. lokakuuta 2017

2 vuotiaan hitit osa 1

Lili on aivan käsittämättömän ihanassa iässä. On ihan käsittämätöntä kuinka joka päivä hän oppii ja ymmärtää uutta ja pystyy jo ihan selvästi sanomaan mitä haluaa ja kertomaan asiansa. Aina ei äiti tosin ihan ymmärrä, mutta usein kyllä jälkiviisaus sitten viimeistään auttaa oivaltamaan, mitä pikkuneiti yritti kertoa. Niitä sanoja tulee päivittäin niin paljon uusia ja kun kaikki tulee taapero-aksentilla, ei vaan voi pysyä ihan mukana. Ajattelinkin listata tähän jotain pikkuneidin hittejä ja joitain huteja, jos vaan suinkin keksin.

Eläimet [emälet]
Ne ovat olleet aina Lilille tosi lähellä sydäntä. Päiväkodissakin neiti kuulemma usein laittaa "emäliä vieleen" eli eläimiä riviin. Lili oli ihan käsittämättömän fiiliksissä, kun käytiin Haltialan kotieläintilalla. Sinne mentäessä puhuttiin, että siellä on eläimiä ja kysyttiin, mitä Lili haluaisi siellä nähdä. Kuulemma dinosauruksen. Vaikka Isännän kertoman mukaan dinosaurukset katosivat siltä seudulta jokunen miljoona vuotta sitten, edelleen Lili muistaa, kuinka siellä oli vuohi [uhvi], kanoja [tana], lampaita [llammas], lehmiä [ehmä] ja poni [poni]. Muutenkin kotieläimet tuntuvat olevan kaikkein siisteimpiä, kissat ja koirat on jo vähän nähty. Pehmoleluista kaikkein tärkeimmät on unilelulammas [patta] ja Nalle Puhin tiikeri [iikeji]. Ilman niitä ei voi nukkua. Eläinleluista Lili yleisestikin kiinnostuu eniten ja joka leikissä tuntuu olevan joku eläin mukana. Aina kun neiti saa itse valita vaatteensa, kyseessä on aina kissapaita tai pupupaita.
Pappan luona on keltainen ankkapehmo, joka Lili kutsui jostain syystä Pingviiniksi. Lili löysi sen peiton alta ja huudahti iloisesti: "PINNIINI!"
Äiti: "Se on ankka."
Lili: "Joo, antta."
Äiti: "Vai onko se ankka, jonka nimi on Pingviini?"
Lili: "JOOOO!! PINNIINIANTTA!!"

Musiikki [ustiitti]
Lili lauleskelee jatkuvasti. Musiikkia hän laittaa itse soimaan Spotifysta ja tykkää tosi paljon kun lauletaan. Hän osaa hirmuisesti myös laululeikkejä, joita päiväkodissa on opittu ja myös tunteella laulaminen onnistuu. Aina, kun jossain näkyy tähtikuvio, alkaa "tuuti, tuuti, täätönen" ja heinäsirkkakin [einäsiitta] soittelee suhteellisen usein viulua [iu'ua]. Missä tahansa tilanteessa toimii Old MacDonald had a farm ja Three Little Kittens, eli myös englanninkieliset lastenlaulut toimivat erinomaisesti. Kerran kun Isäntä oli poissa, tultiin Lilin kanssa illalla autolla kylästä kotiin. Kotipihalla alkoi kauhea huuto, kun avasin Lilin turvavyön ja hän yritti vaan vetää niitä takaisin. Kysyin, että mikä on ja vastaus oli jotakuinkin "ustiitti ustiitti". Kysyin, että "musiikkiako haluat kuulla" jolloin Lili rauhoittui ja vastasi: "joo". Ehdotin, että mentäisiin sisälle kuuntelemaan mutta se ei käynyt. "Haluatko sitten ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia?" "JOO". Ei muuta kun turvavyöt kiinni, musiikki takaisin päälle ja ajelemaan runtua. Käytiin Hesestä hakemassa iltapalaranut ja jäätelö, jotka syötiin vielä autossa musiikkia kuunnellen ennen kun mentiin suosiolla sisälle. Joskus on vaan kiva ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia.

Pipsa possu [pissa possu]
Miten monta kertaa lapsi jaksaa katsoa läpi samaa ohjelmaa? Loputtomasti. Pipsa possu on vienyt lapseni mukanaan ja se voisi kuluttaa lukemattomia tunteja Pipsan seurassa. Loppua ei varmasti tulisi. Pipsa possun myötä Lili myös pomppii tunteella vesilätäköissä. Voisi se lempiohjelma onneksi pahempiki olla.

Pulla [pulla]
Voi pulla. Se toimii aina. Missä vaan, milloin vaan. Mummun pulla, mamman pulla, kaupan pulla, kanelipulla... Kunhan on pulla. Tänäänkin sain "juuri ja juuri" Lilin ylipuhuttu lähistön ostoskeskukseen kahville. Lili meinasi, että eeei, kun puistoon. Kerroin että kun mennään kahville niin siellä on pullaa. Homma oli sillä taputeltu. "Minne mennään?" "Kaaville". Kerran oltiin käymässä mummulassa (Lilin isomummula) ja Lili jäi sinne ihan hetkeksi ilman äidin vahtivaa silmää, kun kävin kaupassa. Takaisin tullessani Lili suurinpiirtein pyöri ruokapöydästä pois ja isomummu totesi: "voitko kuvitella, se söi NELJÄ pullaa." Neljännen jälkeen Lili ei ollut enää pyytänyt lisää pullaa.

Rakas [tatas]
Omassa sarjassaan on vielä ne ihanan ihanat hellyyden hetket. Lili on oikeen sylivauva ja olisi varmaan aina sylissä katsomassa Pipsa possua, jos saisi itse valita mitä haluaa tehdä. Päiväkodista kun menee hakemaan, Lili juoksee aina syliin, halaa, ottaa poskista kiinni ja katsoo silmiin leveä hymy naamallaan ja halaa taas. Sylissä on aina hyvä olla. Yhtenä iltana pikkuneitiä nukuttaessani makasin sängyssä Lilin vieressä ja näyttelin nukkuvaa. Yhtäkkiä Lili alkoi silittää poskeani ja kuiskasi: "tatas". <3

perjantai 20. lokakuuta 2017

Syysmurros

Tiedättekö, olen niin moneen kertaan alkanut kirjoittaa tänne jotain tässä syksyn aikana, mutta niin monta kertaa jättänyt kirjoituksen kesken, poistanut sen tai sitten vaan jättänyt julkaisematta. Syynä tähän on ollut kirjoituksen jo lähtökohtaisesti negatiivinen sävy.

Syksy on ollut lievästi sanottuna rankka. Pahin on ollut kesän ja syksyn murroksesta aiheutunut paine. On tullut niin konkreettisesti ilmi, mitä tarkoittaa henkinen paine ja stressi. Kesällä tein töitä ja olin Lilin kanssa siten, että menin töihin seitsemäksi ja pääsin kolmelta. Työt jäivät sinne ja niitä ei loppupäivänä enää juuri mietitty. Siitä päivästä, kun tulin takaisin pääkaupunkiseudulle, se alkoi. Opinnot alkoivat samanmoisella tömähdyksellä, kun joku olisi lekalla päähän lyönyt. Siitä se lähti.

Seuraavat kaksi viikkoa en saanut nukuttua. Väsytti ihan jumalattomasti, mutta uni ei tullut. Välillä oli pakko mennä vierashuoneeseen nukkumaan, kun kaikki pienetkin hengitysäänet tuntuivat niin ärsyttäviltä siinä unettomuutta vatvoessa. Välillä mietin, että missä vaiheessa ihminen vaan kuolee, kun ei saa nukuttua. Eräs opiskelukaverini onnistuneesti lohdutti, että kyllä ihminen kuulemma sitten nukkuu, kun se on tarpeeksi väsynyt. Ihan oikeasti. Maailmanennätys valvomisessa on kuulemma jotain kaksi viikkoa tai jotain.

Se onneksi helpotti, vaikka nukahtaminen hieman melatoniinia tarvitsikin. Edelleen nukahtaminen on hieman hankalaa, mutta nyt sentään nukahdettuani saan yöllä nukuttua.

Alku on aina hankalaa, ne sanoo. Niin se oli nytkin. Suurin ongelma oli se, että kesällä jätin koko stressaavan opiskeluajan unholaan ja elin vain siinä hyvin täsmällisessä, rutiininomaisessa ja stressittömässä elämässä. Kun oli aika palata, palautuminen ei onnistunut kovinkaan helposti. Vaikka tämänhetkinen työmäärä koulussa on moninkertainen verrattuna alkusyksyiseen, elämä on huomattavasti helpompaa, kun on jo päässyt siihen krooniseen stressitilaan. Siihen jossa ulkopuoliset ärsykkeet eivät enää sekoita joka kerta koko pakkaa. Tottumiskysymys siis.


Entäs nyt? Työmäärä on valtava, mutta siitä voin osittain syyttää vain itseäni. Keväällä tuli tehtyä ylimääräisiä kursseja, joiden suoritusaika olisi vasta nyt. Nyt on siis pakko ottaa ylimääräisiä kursseja ja nälkä kasvaa syödessä. Kuitenkin tekeminen maistuu hyvältä ja opinnot pääasiallisesti kiinnostavat, vaikka koko opiskelua lievästi sanottuna vaikeuttaa Helsingin yliopistoa mylläävä Iso pyörä-tutkintouudistus, joka professorien sanoman mukaisesti on pahin sekasotku, mitä he ovat uransa aikana kokeneet. Vaikeuksista ja opintojen suunnittelusta huolimatta tällä hetkellä suorituksessa ovat yhteisö-, arvopaperimarkkina ja tilinpäätösoikeus, markkina-, immateriaali- ja kuluttajaoikeus, vero-oikeus, rikosoikeus ja perhe- ja jäämistöoikeuden seminaari. Kyllä tässä tekemistä riittää ja mielenkiinnolla odotan, miten tästä ihminen selviää. Kyllä sitä nuorena jaksaa, eikös?

torstai 24. elokuuta 2017

Vuosikatsaus 2017

Joka vuosi olen syntymäpäiväni aikoihin tehnyt vuosikatsauksen ja blogihiljaisuudesta huolimatta en meinannut sitä skipata tänäkään vuonna. Onhan tässä aiheita vaikka kuinka paljon!


Tänä vuonna oli hieman erilainen syntymäpäivä. Syntymäpäivää edeltävä yö meni Lilin oksennellessa, joten syntymäpäivä tuli vietetty väsymyskoomassa pelkän kahvin voimalla töissä ja ilta sinnitelty lähes väkisin ennen nukkumaanmenoa. Pikkuneidillä oli ensimmäinen mahatauti ikinä. Olo oli hirveä koko päivän ja flashbackina mieleen tulivat ne railakkaat illat ja ennen kaikkea kaameat dagenefterit, joita podin siinä 18-vuotiaana ja hieman jälkeen. Sillon kun huvi meni ennen töitä ja töitä tuli tehtyä lähinnä koulussa. Oi niitä oloja, kun baarityöporukan henksuillan jälkeen piti mennä kirjoittamaan biologian abikurssin koetta. Muistan kirjoittaneeni liibalaabaa viruksista (joista tiedän tänäpäivänä paljon enemmän, btw) kolapullon levinneen koepaperille ja kaverin pelästyessä nähdessään kasvoni. Sen kokeen palautustilaisuuden jälkeen opettaja oli huolissaan, että eihän minulla vaan ole biologiaa valittu reaalin pakolliseksi. Ei onneksi ollut. Nyt ymmärrän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun sanovat iän lisääntyessä mielen nuorentuvan. En koskaan ole muistanut sen koepäivän tapahtumia tarkemmin, kun melkein kymmenen vuotta myöhemmin valvottuani yön oksentavan kaksivuotiaan kanssa.

Onneksi tämä vuoden kohokohta ei kuvasta koko vuotta, päinvastoin. Unen laatu on parantunut huomattavasti ja pikkuneidin kasvun myötä elämä helpottuu jatkuvasti. Se kehitys, mitä Lilillä on vuoteen mahtunut, on jotain aivan käsittämätöntä. Vuosi sitten tähän aikaan pikkuneiti otti ensimmäisiä askeleita ja nyt hän muun muassa juoksee, pyöräilee potkupyörällä, pyytää itse syliin, kertoo mitä haluaa syödä (yleensä jugurttia tai muroja), poimii itse puskasta marjoja, kertoo jos sattuu, minne sattuu ja osaa myös hieman kertoa, mikä mieltä painaa. Vauva-aikaa on kyllä kaikkea muuta kuin ikävä!

Myös tilannetaju on uskomattoman mainio! Eilen Lili haki leikkimökistä liitutaululta liidun, jolla piirsi pihalaattoihin. Isäntä istui leikkimökissä ja kielsi ja käski viedä liidun takaisin leikkimökkiin. Hetken ignoorattuaan Isäntää täysin, Lili käveli leikkimökin ovelle unohtaen varmaan ilonpilaaja-isän istuskelevan siellä leikkimökissä. Kun käsky taas kävi, neiti täysin ilmeettömästi totesi "moi moi" ja löi oven kiinni Isännän nenän edestä. Jos jotain, niin neidillä on valikoiva kuulo. Hän kuulee juuri sen, mitä haluaa. Yksi pahimmista loukkauksista on sana "nukkumaan". Sen kun heittää ilmoille, voi olla varma, että neiti ei katso enää edes päin. Vahingossakaan.

Mitä tämän vuoden suuremmista kuvioista voisi sanoa? Ensimmäistä kertaa ehkä koskaan minulla on tulevaisuuden suunnitelmat suuremmilta osin hyvin selvillä. Tämä kesä kotiseudulla on sekoittanut pakkaa jonkin verran, sillä nyt minulle on täysin selvää, että tulen mahdollisimman pian takaisin Raumalle. Niin se kotiseutu vetää puoleensa ja tätä paikkaa osaa arvostaa niin paljon enemmän, kun sieltä viettää aikaa poissa. En koe, että minulla olisi pääkaupunkiseudulle juurikaan annettavaa, mutta tänne voisi jopa olla. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka tietävät kuka olen ja ennen kaikkea haluan viettää vapaa-aikaani tärkeimpien kanssa. Haluan myös, että Lili saa viettää aikaa läheistensä kanssa ja että hänestä kasvaa sosiaalinen ja itsevarma nuori. Täällä tiedän, miten voin siihen kannustaa, mutta pääkaupunkiseudulla koen vain jatkuvaa tarvetta suojella Liliä. Kaiken maailman terrori-iskut ja muut ovat pääasiallisesti siellä suuremmissa kaupungeissa ja haluan Lilin kasvavan ympäristössä, jollaisessa itsekin kasvoin. Talvella on lumenluontia, kesällä puusavottaa ja autopesua, keväisin ja syksyisin vaihdetaan autoon renkaat. Lili rakastaa ulkohommia, oikeastaan ihan sama minkälaisia! Kukkien kastelua, käpyjen keräilyä, eläinten ihmettelyä, nurmikonleikkuuta... Pääkaupunkiseudulla mennään puistoon. Aina.

Edelleenkään en tiedä, mitä työtä mahdollisesti tulen tekemään, mutta minulla on suunnitelmia työkokemuksen osalle. Kaikista ennakkoajatuksista poiketen olisin ehkä sittenkin kaikkein eniten kiinnostunut sellaisesta perinteisestä lakiasiaintoimistotyöstä. Vähän kaikkea ja kaikkea siltä väliltä. Se voisi olla juttuni!

Kesä on toiminut juuri kuten suunnittelin! Keväällä oli täysin valmis tekemään hetken jotain ihan muuta ja nyt kesän jälkeen olen täysin valmis takaisin koulun penkille. Raumalla on ollut niin kivaa, että takaisin Vantaalle meneminen jopa ahdistaa. Onneksi siellä on kuitenkin maailman parhaat opiskelukaverit, jotka muistuttavat itsestään kesälläkin ja tiedossa on niin kiireinen syksy, että tiedän kotikaipuun jäävän aika pian taka-alalle.


"Tana!"

Pihahommissa.

Niin loistokasta, että häikii!

tiistai 15. elokuuta 2017

Yliopisto odottaa

Koulun alku alkaa häämöttää edessä. Melko varmasti sen tietää, kun tietokone on taas kaivettu naftaliinista, ladattu ja ainakin osittain valmiina käyttöön. Kalenteri täyttyy luennoista, tenteistä ja deadlinesta ja pikkuhiljaa juridiset kiekurat alkavan väkisinkin näkymään arjessa. Opiskelukaverit kyselevät suoritussuunnitelmista ja suoritustavoista ja kaipaavat vertaistukea yrittäessään suunnitella opintojaan suuren tutkintouudistuksen vallatessa Helsingin yliopiston ja siinä ohella myös oikeustieteellisen tiedekunnan. Muutoksia on paljon, mutta ohjeistusta vähän ja jatkuvasti kaikki suunnitelmat muuttuvat ja opiskelijoilta pyydetään "kärsivällisyyttä" ja "ymmärrystä". Koko kesän aikana opintojaan oli turha yrittää suunnitella, kun kaikki olivat lomalla ja kunnon selvitystä suoritustavoista ei saanut. Ei niitä ole saatu vieläkään ja ne muutamat selvitykset on jo ehditty kumoamaan. "Odottakaa ensiviikkoa", ne sanoo.

Olen yrittänyt olla stressaamatta asiasta vielä. Minulle on oikeastaan ihan sama tällä hetkellä, sillä tiedän varmasti, että stressilukemat tulevat hipomaan pilviä syyslukukaudella. En valita, se sopii minulle tilapäisesti hyvin, vaikka vähän viekin energiaa pois itse asiasta. Syksyn suunnitelmiin kuuluu edelleenkin opintojen vauhdittaminen. Tutkintouudistuksen myötä kasvavat läsnäolovelvoitteet verottavat lukuaikaa, joten syksyn suunnittelu on todella vaikeaa, kun edes tenttialueita ei ole missään yksilöity. Opiskelijat tulevat heittäytymään hankalaksi ja fakta on myös se, että oppilaiden vahingoksi tämä on jo väkisinkin koitunut. Joskus on vaikea muistaa, että pääasiallisesti uudistukset ovat hyvästä ja mielenkiinnolla odotan mitä tästä tulee. Siihen saakka pyrin vain pysymään pinnalla.

Vaikka päivämäärät muuttuvat varmasti vielä lukemattomia kertoja, kalenteri näyttää syksyn suhteen täydeltä. Hyvin täydeltä. Etenkin loka-marraskuu on aikaa kun ei paljoa ehdi koulun lisäksi muuta miettimään. Luennot menevät väkisin päällekkäin ja lukuaikaa ei kalenterista juuri löydy. Kesä on kuitenkin tehnyt hyvää ja on ihan hyvä välillä tehdä jotain ihan muuta. Keväällä etenkin yksinhuoltajana kesätenttiin valmistautuessa jaksaminen alkoi hipoa viimeisiä energian rippeitä. Kun tulokset tulivat vihdoin yli kuukauden päästä ja kun se arvosana ei siitä aiemmasta ykkösestä edes noussut, päätin suosiolla skipata kesän toisen tenttipäivän. Se oli tänään ja alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin mennyt korottamaan toista arvosanaa. Minulla on koko syksy aikaa päntätä ja panostaa kouluun, joten ajattelin suosiolla hyväksyä tähän hätään sen kakkosen eurooppaoikeudesta. Ennenaikaisen pänttäyksen ja stressin sijaan sainkin yhden vapaapäivän. Se on kesän ainut arkivapaa ja käytin sen tehokkaasti muuttaessa. Kesäasuntoomme muuttaa loppuviikosta syksyn asukkaat, joten vielä pari viikkoa evakossa ennen opiskeluja. Yliopisto odottaa.