tiistai 15. elokuuta 2017

Yliopisto odottaa

Koulun alku alkaa häämöttää edessä. Melko varmasti sen tietää, kun tietokone on taas kaivettu naftaliinista, ladattu ja ainakin osittain valmiina käyttöön. Kalenteri täyttyy luennoista, tenteistä ja deadlinesta ja pikkuhiljaa juridiset kiekurat alkavan väkisinkin näkymään arjessa. Opiskelukaverit kyselevät suoritussuunnitelmista ja suoritustavoista ja kaipaavat vertaistukea yrittäessään suunnitella opintojaan suuren tutkintouudistuksen vallatessa Helsingin yliopiston ja siinä ohella myös oikeustieteellisen tiedekunnan. Muutoksia on paljon, mutta ohjeistusta vähän ja jatkuvasti kaikki suunnitelmat muuttuvat ja opiskelijoilta pyydetään "kärsivällisyyttä" ja "ymmärrystä". Koko kesän aikana opintojaan oli turha yrittää suunnitella, kun kaikki olivat lomalla ja kunnon selvitystä suoritustavoista ei saanut. Ei niitä ole saatu vieläkään ja ne muutamat selvitykset on jo ehditty kumoamaan. "Odottakaa ensiviikkoa", ne sanoo.

Olen yrittänyt olla stressaamatta asiasta vielä. Minulle on oikeastaan ihan sama tällä hetkellä, sillä tiedän varmasti, että stressilukemat tulevat hipomaan pilviä syyslukukaudella. En valita, se sopii minulle tilapäisesti hyvin, vaikka vähän viekin energiaa pois itse asiasta. Syksyn suunnitelmiin kuuluu edelleenkin opintojen vauhdittaminen. Tutkintouudistuksen myötä kasvavat läsnäolovelvoitteet verottavat lukuaikaa, joten syksyn suunnittelu on todella vaikeaa, kun edes tenttialueita ei ole missään yksilöity. Opiskelijat tulevat heittäytymään hankalaksi ja fakta on myös se, että oppilaiden vahingoksi tämä on jo väkisinkin koitunut. Joskus on vaikea muistaa, että pääasiallisesti uudistukset ovat hyvästä ja mielenkiinnolla odotan mitä tästä tulee. Siihen saakka pyrin vain pysymään pinnalla.

Vaikka päivämäärät muuttuvat varmasti vielä lukemattomia kertoja, kalenteri näyttää syksyn suhteen täydeltä. Hyvin täydeltä. Etenkin loka-marraskuu on aikaa kun ei paljoa ehdi koulun lisäksi muuta miettimään. Luennot menevät väkisin päällekkäin ja lukuaikaa ei kalenterista juuri löydy. Kesä on kuitenkin tehnyt hyvää ja on ihan hyvä välillä tehdä jotain ihan muuta. Keväällä etenkin yksinhuoltajana kesätenttiin valmistautuessa jaksaminen alkoi hipoa viimeisiä energian rippeitä. Kun tulokset tulivat vihdoin yli kuukauden päästä ja kun se arvosana ei siitä aiemmasta ykkösestä edes noussut, päätin suosiolla skipata kesän toisen tenttipäivän. Se oli tänään ja alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin mennyt korottamaan toista arvosanaa. Minulla on koko syksy aikaa päntätä ja panostaa kouluun, joten ajattelin suosiolla hyväksyä tähän hätään sen kakkosen eurooppaoikeudesta. Ennenaikaisen pänttäyksen ja stressin sijaan sainkin yhden vapaapäivän. Se on kesän ainut arkivapaa ja käytin sen tehokkaasti muuttaessa. Kesäasuntoomme muuttaa loppuviikosta syksyn asukkaat, joten vielä pari viikkoa evakossa ennen opiskeluja. Yliopisto odottaa.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Autumn is coming

Heinäkuu alkaa olla lopuillaan ja kesän ensimmäinen todellinen hellepäivä on takana. Mustanpitsinyö kolkuttaa oven takana ja pitsiviikko käy kohti loppuaan. Kesä Raumalla alkaa olla paketissa, vaikka vielä on kuukausi tehokasta työaikaa jäljellä.

Maailmani mureni, kun noin vuosi takaperin joku minulle päti, että elokuu on kuulemma kesäkuukausi. Olen syntynyt elokuussa ja olen aina mieltänyt itseni syksyn lapseksi. Noin vuoden mittaisen kriisin päätteeksi olen päättänyt, että viettäkää te kesäänne elokuussa, minä aloitan sillon syksyn! Syksyn lapsena pysyn!

Syksyn tulosta kertoo myös muutama muu seikka. Ensinnäkin arvatkaas, mikä tämä on:


Se on Rauman kirjaston edustalle maalattu ihana räsymatto. Miksi tämä kuva? Koska kirjasto ja kuten kuvasta näkee, kirjasto on siinä takanapäin. 


Noutaessani näitä varauksiani, ne jostain syystä erottui melko kauas sieltä varattujen kirjojen hyllystä. Kirjastontäti naurahti ja totesi, että "sulla on ainakin luettavaa". Sitä totisesti riittää. Nämä ovat alkumaistiaisia syksyn agendasta, eikä tässä ole läheskään vielä kaikki. 

Syksyn lähenemisestä kertoo myös se, että on aika aloittaa projekti kesäkunto. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan moista projektia itselleni ottanut, en ota nytkään, mutta se voisi sopia tähän hyvin. Pikkuneiti on toden teolla innostunut potkupyöräilystä ja voimme jo yhdessä lähteä tarkoin valituille reiteille. Uskomatonta, miten nämä pienet ovat joissain asioissa niin luonnonlahjakkuuksia! Lili osasi ihan itsestään hidastaa ja jarruttaa jaloilla, vaikkakin vähän töksähtelevästi, mutta pyynnöstä kuitenkin! Reittivalinnan kanssa on oltava kuitenkin hyvin tarkkana, sillä tuo pyörä voi ihan yhtäkkiä tuosta kääntyä jokeen, ojaan tai autotielle, mikä ikinä siinä vieressä onkaan. Matkaa tälle reitille tuli kolme kilometriä ja Lili potkutteli lähestulkoon koko matkan, jopa ne pitkät ja loivat ylämäet. Ihan uskomaton suoritus alle kaksi vuotiaalta!


Kuntoprojekti on ottanut tuulta alleen myös siellä kuntosalin puolella. Innostus on katossa, mutta toteutus vielä vähän ontuu, enimmäkseen ajanpuutteen vuoksi. Viikon päästä Isäntä muuttaa myös kuukaudeksi Raumalle ja käyttöön tulee myös iltoja, joten odotukset ovat kovat elokuun suhteen tälläkin saralla. Otin teille salilta oikeen peiliselfien. Tämä tulee aika varmasti olemaan ensimmäinen ja viimeinen salikuva ja se oli alunperin tarkoitettu Isännälle havainnollistamaan osuvaa salivarustusta. Unohdin siis salihousut kotiin ja jouduin ottamaan käyttöön vaihtohousut. Niinkin voi käydä.


Kuukausi jäljellä ja olo alkaa jo olla haikea. Töissä on kivaa ja asuminen tässä "hikisessä tuppukylässä" maistuu paremmalta kuin koskaan ennen. Ikävä tulee olla kova, mutta kuva nro 2 perusteella ei ihan hirveästi ehdi syksyllä ikävöidä. Myös motivaatio koulun penkille on kova ja kivasti saa itseään provosoitua, kun muistelee niitä pääsykoekeväitä ja ennen kaikkea sitä noin vuoden takaista ilmoitusta siitä opiskelupaikasta. Joitain asioita ei koskaan unohda.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Taaperoystävyys ♥

Lili on viimeaikoina alkanut ymmärtää enemmän muista lapsista. Toki hän on muihin lapsiin hyvin tottunut, onhan hän päiväkodissa käynyt melkein vuoden, mutta sellainen toisen kanssa leikkiminen on ollut vielä käytännössä olematonta. Nyt viimeaikoina Lili on enenevässä määrin ollut serkkutyttöjen perään ja halunnut nimenomaan osallistua leikkeihin. Serkkujen lisäksi kauheasti muita ikätovereita ei olla edes nähty.


Nähtiin eilen pitkästä aikaa yhden kaverini kanssa, jonka tytär on Liliä puolisen vuotta vanhempi. Tytöt ovat toki nähneet aiemminkin, mutta eivät ole juuri toisistaan ymmärtäneet. Mietin etukäteen, kuinka ihana olisi, jos Lili vähän ymmärtäisi ikätoverin päälle, jos edes ymmärtäisi lelujaan vähän jakaa. Kun kaverin tytär tuli ovesta sisään, kaikki odotukset ylittyivät täysin!


Tytöt olivat heti ihan silminnähden kiinnostuneita toisistaan! He leikkivät yhdessä, Lili opasti kaverinsa toki heti sänkyyn pomppimaan, ojensi lelujaan, näytti miten kissojen ruokakupista voi kantaa Mufasalle ruokaa, esitteli Mufasaa ja näytti miten Mindyä pystyy nopeasti hipaisemaan ennen kun se ehtii alta pois. Sitten yhtäkkiä, kesken leikkien Lili yhtäkkiä kietoi kätensä kaverin ympärille, antoi halin ja totesi: "Noniin". Äidit hämmästelivät tippa linssissä vieressä tätä spontaania hellyydenosoitusta, kun kaveri ensihämmästyksestä selvittyään myös kietoi käsivartensa Lilin ympärille.


En ole ikinä edes osannut ajatella, miltä se vanhemmasta tuntuu, kun lapsi löytää ensimmäisen kaverinsa. Oltiin siinä kaverini kanssa pakahtua ylpeydestä ja onnesta pienten tyttöjemme puolesta. Me tulemme niin olemaan vielä lirissä näiden kanssa, mutta on kyllä jatkossa ihan pakko treffata useammin! <3



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Häähumun jälkeen


Taas on yksi kesäinen ja juhlanhumuinen viikonloppu takana! Ensimmäistä kertaa elämässäni sain kunnian toimia ihanan ystäväni kaasona ja tyytyväisenä ja viikonlopun jälkeen lievästi väsyneenä voin onnekseni todeta, että häät olivat ihanat, onnistuneet ja aivan hääparin näköiset! Kiitos niistä!


Viikonloppuna Isäntä toi taas mukanaan kissat Raumalle ja voi miten pikkuneiti oli onneissaan nähdessään Mufasan. Nähdessään Mufasan eilen illalla viikon jälkeen, Lili konttasi kissan perässä kasvot upotettuna sen kylkeen. En tiedä tuntuiko karvapeite ihanan pehmoiselta kasvoja vasten, vai tuoksuiko kissat Lilin nenään hyvältä. Mufasa on kyllä uskomattoman kärsivällinen kissaeläin. Ei Mindykään ikinä ole Lilille mitään tehnyt, mutta ei se kyllä jää ottamaan Lilin hellyydenosoituksia vastaankaan, toisin kuin Mufasa. Aamulla lähtiessämme Lili huusi sylistäni vielä heipat "Afafalle" (Mufasa) ja "Indille" (Mindy) ennen kun ovi iskeytyi kiinni. Kyllä Mufasakin oli ilmeisesti ainakin vähän salaa Lilia ikävöinyt, sillä Lilin mentyä nukkumaan, Mufasa kiipesi sänkyyn ja käpertyi rullalle Lilin viereen.




Viikonlopun jäljiltä pää on ihan tyhjä. Olen jännittänyt noita juhlia jo pitkän aikaa ja nyt kun ne vihdoin on takana, kestää hetken että alkaa mieli asettumaan taas uutta tavoitetta kohti. Seuraava "big day" taitaa olla elokuun kesätenttipäivä ja siihen pitäisi pikkuhiljaa alkaa asennoitumaan toden teolla. Kesäkuun tenttikierroksen tulosten tultua motivaatio ei ehkä ole ihan paras mahdollinen, mutta leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei se sentään niin huonosti mennyt, että olisin jättänyt ilmoittautumatta seuraavalle kahdelle lukukaudelle, vaikka Isännältä jo tiedustelin, että haittaako jos jätän sittenkin koulun kesken.


Palkitsen itseni taas yhden tavoitepäivän saavuttamisesta noin viikon mittaisella iltavapaalla ja Lilin mentyä nukkumaan lupaan itselleni koko viikon katsoa hetken telkkaria ja tehdä käsitöitä ennen kun menen nukkumaan. Jos se kirja kouraan taas ensiviikolla?



perjantai 14. heinäkuuta 2017

Juhannuksen jälkiflunssa

Raumalle tultuani hain kymmenen kerran salikortin ja ajattelin, että nyt vihdoin pääsen itsekin tekemään jotain! No tiedoksi, että yksinhuoltajana on jokseenkin hankalaa päästä kuntosalille, ellei sitä tee lyhennetyn työpäivän jälkeen lapsen ollessa vielä päiväkodissa ja niitä lyhennyksiä on aika vähän. Näin niin tilaisuuteni tulleen, kun Isäntä jäi juhannuksen jälkeen kahdeksi viikoksi Raumalle isyysvapaalle. Koska kaikki ei aina mene niinkuin Strömsössä, sairastuin mystiseen kurkkuflunssaan (joka työkaverin samanlaisten oireiden diagnosoimana paljastui ehkä C-ryhmän streptokokiksi), joka ei meinaa millään mennä ohi. Nyt vihdoin alkaa nielu tuntua normaalilta ja paine poskionteloissakin on jo helpottanut. Voisin jopa kuvailla itseäni terveeksi.


Aiemmin kertomani lisäksi minulla alkoi myös mystinen kulmakarvakipu. Tuntuu siis pistävää kipua oikean kulmakarvan tyvessä vähän väliä. Sellasta oikeasti aika viiltävää ja ärsyttävää. Koska en juurikaan päänsärkyjä harrasta, tietenkin googletin oireeni. Vaikka käytin luotettavinta mahdollista lähdettä, keskustelupalstoja, en kuitenkaan saanut diagnoosiksi aivokasvainta, päin vastoin. Sain tietää, että ärsyttävä pääkipuni johtuu mitä todennäköisemmin otsaryppylihaksen krampista tai jännitystilasta. Luotettavan lähteeni mukaan olen joko tihrustanut liikaa hämärässä tai kurtistanut kulmiani liian usein. En totisesti osaa sanoa, kummasta oireiluni johtuu.




Vaikka kuntosalikäynnit on tähän mennessä jääneet siihen kertaan, onnekseni Lili on vihdoin innostunut potkupyöräilystä! Tarpeeksi kun harjoittelemme, voimme siis yhdessä lähteä lenkille! Oi että, olen niin odottanut, että tulisi vihdoin se vaihe, kun pääsisi itsekin harrastamaan jotain lapsen kanssa. Toki se vaunuilukin olisi ihan mukavaa, jos meidän puistobongari jaksaisi siellä rattaissa istua.




sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kallista kuparia ja fanipuukkoja


Kävipä tänä viikonloppuna niin, että oltiin Isännän kanssa ensimmäistä kertaa sitten Lilin syntymän kokonaan yötä pois Lilin luota. Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin ajelemaan, minnekäs muualle kuin Uuraisille katsomaan Palsanmäkien huutokauppaa! Sää oli mahtava ja ihan muutama muukin oli sinne eksynyt.

Me ollaan katsottu varmasti kaikki huutokauppakeisarin jaksot, vaikka ihan hirveästi ei telkkaria ehditäkään katselemaan. Pidemmän aikaa on ollut puhetta, että sinne olisi hauskaa mennä, etenkään kun meistä kumpikaan ei ole ikinä ollut edes huutokaupassa. Nyt sitten tuli se hetki.

Saavuimme paikalle noin puoli tuntia ennen huutokauppaa ja se koko paikka oli ihan piukassa porukkaa! Parkkipaikka oli jo aikoja sitten täyttynyt ja autoja oli pitkälle tien varressa. En ollut ikinä edes tajunnut, kuinka paljon ihmisiä siihen pihaan mahtuu, mutta mikään kuva ei kyllä kerro sitä todellisuutta. Niitä oli paljon! Yllättävänkin paljon kuitenkin lapsiperheitä myös pienten lasten kanssa, vaikka me ajattelimme, että Liliä ei viitsi ottaa sinne mukaan, sillä päivä olisi neidille niin tylsä pitkän automatkan jälkeen pysyä aloillaan. Aurinko paahtoi ja pakoon ei juuri päässyt, joten en kyllä pätkääkään katunut päätöstä lähteä sinne ihan vaan aikuisten kesken.

Autoja tien varressa.

Parkkis oli jo aikoja sitten täyttynyt.
Kyseessä oli Palsanmäkien hääpäivähuutokauppa ja aloituskuparipannun hinnaksi tuli taas uusi ennätys. Kuparipannu vaihtoi omistajaa 650 euron hinnasta. Siinä on kuparilla jo vähän hintaa. Väkeä oli alkuun niin tiiviisti, että tungosta oli ihan joka suuntaan. Monet luovuttivat alun jälkeen ja lähtivät pois. Pikku hiljaa paikan päällä mahtui paremmin hengittelemään ja lopulta päästiin jopa hieman istumaan. Ei me ihan loppuun saakka oltu, mutta selvästi yli puolivälin kuitenkin. Päästiin me jotain huutamanakin kun tuotiin tuliaisina yksi opetustaulu ja Isännälle fanipuukko.

Porukka oli melko tiiviisti paikan päälle.
Isännän fanipuukko. :D

Huutokaupalta mentiin Jyväskylään ja yövyttiin Sokos Hotel Paviljongissa. Lämpimästi kyllä suosittelen! Henkilökunta oli niin mukavaa ja huoneet oli tosi kivoja, paikat siistejä ja se hotellin ravintola, Trattoria Aukio on kaukana perinteisistä S-ryhmän ravintoloista! Kyseinen ravintola yllätti laadullaan ja maukkaalla ruoallaan ja myös siellä henkilökuntaa ei voi kehua liiaksi. Kyseisessä ravintolassa jopa siistijät juttelevat ja kyselevät viihtymistä.


Näköala suoraan sängystä.
Aamupala hotellissa oli myös ensiluokkainen. Olen kerran aiemmin vastaavankaltaista aamupalaa hotellissa saanut ja se oli Dusseldorfissa kun meidät majoitettiin naapurihotelliin koska jatkolentomme peruttiin. Ikävää oli se, että enempää ei yksinkertaisesti pystynyt syömään! Kahvistakin sai valita, ottaako automaatista vai tuodaanko pöytään vaaleaa vai tummapaahtoa. Nam!

Aamupala oli hotelliravintolan yläkerrassa. Tila oli viehättävä ja aamupala ensiluokkaisen hyvä!
Aamupalan jälkeen kierrettiin naapurissa olevat kansainväliset markkinat ja jatkettiin matkaa Tuuriin. En ollut koskaan siellä käynyt ja yllätyin ihan hirmuisesti sitä palatsimaista ulkoasua. Odotin enemmän jotain tavallista kauppakeskusta tai tavarataloa. Sisään kun astuttiin, huomasin heti, että suunnittelussa on aivan varmasti käytetty muusana Las Vegasia! Tuurissa oli ihan samanlaisia pienoismalleja kaupunkien seinustoista ja taivaskattoja mitä näkee Vegasissa, tosin ehkä hieman erilaisella budjetilla ja ei ihan samanlaisessa mittakaavassa, mutta kuitenkin. Kävin Las Vegasissa ollessani vaihdossa Yhdysvalloissa ja se oli aivan ihana kokemus ja se paikka totisesti yllätti energiallaan!

Seinustatkin ovat erilaisia. Tätä tunnetumpi taitaa googlen kuvahaun perusteella olla se kellertävä palatsiseinusta.
Olihan reissussa ihanaa, mutta ikävä pikkuneitiä oli ihan hirmuinen. Välillä oli jopa vaikea nauttia omasta olostaan, kun aamupalallakin vain mietti, kuinka Lili tykkäisi näistä pikkukroisanteista. Hotellissa ensimmäisenä silmään osui kyltit leikkipaikoista ja Tuurissakin mietin kaikkia Lilin viihdyttämispaikkoja. Olisihan se siellä mukana varmasti mennyt. Lilillä oli kuitenkin ollut kummitätien ja isovanhempien kanssa oikein kivaa ja äiti ei saanut edes halia tullessaan. Tekemistä oli riittänyt, ruoka maistunut ja takaisin päästyämme vastassa odotti saunanraikas pikkuneiti leveä hymy naamallaan.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Comeback

Mukavaa kesää arvoisa blogin lukijakaarti. Olen viimeaikoina pitänyt hieman lomaa oikeastaan kaikesta muusta paitsi töistä. Loppukevät meni ihan hirvittävän luku-urakan siivittämänä ja ihmettelen itsekin, että se kuitenkin lopulta loppui. Tarkoitus oli tenttiä elokuussa täysin uusi aihe, mutta laiskuudessani päätin, että 90 opintopistettä vuoteen (tavallisesti 60) ja niistä 60 viime kevääseen saa nyt riittää. Elokuussa ajattelin yrittää korottaa eurooppaoikeuden arvosanaa, mutta sitä ei ole aika miettiä vielä!




Lupasin itselleni, että vauhditan opintoja niin kauan, kun se tuntuu hyvältä ja tuon loppuspurtin jälkeen jäljellä oli aika uupunut ranka. Nyt teen töitä, nautin tästä kesästä ja niistä kahdesta lämpimästä viikonlopusta, kirjoitan blogia (!!!) ja teen vaikka käsitöitä. Jonkun pullaromaaninkin voisin lukea, mutta sen aika ei ole ihan vielä, sillä ajatus lukemisesta nostaa hieman selkäkarvoja pystyyn ja tuskahien otsalle.




Kesä on ihanaa aikaa, Lili on ihan hirmuhauska ja menevä tättähäärä ja Isäntäkin tuli tänne pariksi viikoksi viettämään isyysvapaata. Sunnuntaina Isäntä palautuu kuukaudeksi Vantaalle, mutta koko pitkän elokuun saamme vielä nauttia Isännän seurasta ennen paluuta Vantaalle. Rauma on pitänyt meistä hyvää huolta ja on ollut aivan ihanaa törmätä tuttuihin katujen kulmilla, töissä, kaupassa ja joka paikassa! Erityisen ihanaa on nyt lähellä asuvat tutut, sukulaiset ja isovanhemmat, joita voi melko kivuttomasti iltapäivisin tavata.




Kirjoituksen aiheita putoilee millon mistäkin, joten stay tuned.


"Minä iste!"