torstai 26. lokakuuta 2017

2 vuotiaan hitit osa 1

Lili on aivan käsittämättömän ihanassa iässä. On ihan käsittämätöntä kuinka joka päivä hän oppii ja ymmärtää uutta ja pystyy jo ihan selvästi sanomaan mitä haluaa ja kertomaan asiansa. Aina ei äiti tosin ihan ymmärrä, mutta usein kyllä jälkiviisaus sitten viimeistään auttaa oivaltamaan, mitä pikkuneiti yritti kertoa. Niitä sanoja tulee päivittäin niin paljon uusia ja kun kaikki tulee taapero-aksentilla, ei vaan voi pysyä ihan mukana. Ajattelinkin listata tähän jotain pikkuneidin hittejä ja joitain huteja, jos vaan suinkin keksin.

Eläimet [emälet]
Ne ovat olleet aina Lilille tosi lähellä sydäntä. Päiväkodissakin neiti kuulemma usein laittaa "emäliä vieleen" eli eläimiä riviin. Lili oli ihan käsittämättömän fiiliksissä, kun käytiin Haltialan kotieläintilalla. Sinne mentäessä puhuttiin, että siellä on eläimiä ja kysyttiin, mitä Lili haluaisi siellä nähdä. Kuulemma dinosauruksen. Vaikka Isännän kertoman mukaan dinosaurukset katosivat siltä seudulta jokunen miljoona vuotta sitten, edelleen Lili muistaa, kuinka siellä oli vuohi [uhvi], kanoja [tana], lampaita [llammas], lehmiä [ehmä] ja poni [poni]. Muutenkin kotieläimet tuntuvat olevan kaikkein siisteimpiä, kissat ja koirat on jo vähän nähty. Pehmoleluista kaikkein tärkeimmät on unilelulammas [patta] ja Nalle Puhin tiikeri [iikeji]. Ilman niitä ei voi nukkua. Eläinleluista Lili yleisestikin kiinnostuu eniten ja joka leikissä tuntuu olevan joku eläin mukana. Aina kun neiti saa itse valita vaatteensa, kyseessä on aina kissapaita tai pupupaita.
Pappan luona on keltainen ankkapehmo, joka Lili kutsui jostain syystä Pingviiniksi. Lili löysi sen peiton alta ja huudahti iloisesti: "PINNIINI!"
Äiti: "Se on ankka."
Lili: "Joo, antta."
Äiti: "Vai onko se ankka, jonka nimi on Pingviini?"
Lili: "JOOOO!! PINNIINIANTTA!!"

Musiikki [ustiitti]
Lili lauleskelee jatkuvasti. Musiikkia hän laittaa itse soimaan Spotifysta ja tykkää tosi paljon kun lauletaan. Hän osaa hirmuisesti myös laululeikkejä, joita päiväkodissa on opittu ja myös tunteella laulaminen onnistuu. Aina, kun jossain näkyy tähtikuvio, alkaa "tuuti, tuuti, täätönen" ja heinäsirkkakin [einäsiitta] soittelee suhteellisen usein viulua [iu'ua]. Missä tahansa tilanteessa toimii Old MacDonald had a farm ja Three Little Kittens, eli myös englanninkieliset lastenlaulut toimivat erinomaisesti. Kerran kun Isäntä oli poissa, tultiin Lilin kanssa illalla autolla kylästä kotiin. Kotipihalla alkoi kauhea huuto, kun avasin Lilin turvavyön ja hän yritti vaan vetää niitä takaisin. Kysyin, että mikä on ja vastaus oli jotakuinkin "ustiitti ustiitti". Kysyin, että "musiikkiako haluat kuulla" jolloin Lili rauhoittui ja vastasi: "joo". Ehdotin, että mentäisiin sisälle kuuntelemaan mutta se ei käynyt. "Haluatko sitten ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia?" "JOO". Ei muuta kun turvavyöt kiinni, musiikki takaisin päälle ja ajelemaan runtua. Käytiin Hesestä hakemassa iltapalaranut ja jäätelö, jotka syötiin vielä autossa musiikkia kuunnellen ennen kun mentiin suosiolla sisälle. Joskus on vaan kiva ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia.

Pipsa possu [pissa possu]
Miten monta kertaa lapsi jaksaa katsoa läpi samaa ohjelmaa? Loputtomasti. Pipsa possu on vienyt lapseni mukanaan ja se voisi kuluttaa lukemattomia tunteja Pipsan seurassa. Loppua ei varmasti tulisi. Pipsa possun myötä Lili myös pomppii tunteella vesilätäköissä. Voisi se lempiohjelma onneksi pahempiki olla.

Pulla [pulla]
Voi pulla. Se toimii aina. Missä vaan, milloin vaan. Mummun pulla, mamman pulla, kaupan pulla, kanelipulla... Kunhan on pulla. Tänäänkin sain "juuri ja juuri" Lilin ylipuhuttu lähistön ostoskeskukseen kahville. Lili meinasi, että eeei, kun puistoon. Kerroin että kun mennään kahville niin siellä on pullaa. Homma oli sillä taputeltu. "Minne mennään?" "Kaaville". Kerran oltiin käymässä mummulassa (Lilin isomummula) ja Lili jäi sinne ihan hetkeksi ilman äidin vahtivaa silmää, kun kävin kaupassa. Takaisin tullessani Lili suurinpiirtein pyöri ruokapöydästä pois ja isomummu totesi: "voitko kuvitella, se söi NELJÄ pullaa." Neljännen jälkeen Lili ei ollut enää pyytänyt lisää pullaa.

Rakas [tatas]
Omassa sarjassaan on vielä ne ihanan ihanat hellyyden hetket. Lili on oikeen sylivauva ja olisi varmaan aina sylissä katsomassa Pipsa possua, jos saisi itse valita mitä haluaa tehdä. Päiväkodista kun menee hakemaan, Lili juoksee aina syliin, halaa, ottaa poskista kiinni ja katsoo silmiin leveä hymy naamallaan ja halaa taas. Sylissä on aina hyvä olla. Yhtenä iltana pikkuneitiä nukuttaessani makasin sängyssä Lilin vieressä ja näyttelin nukkuvaa. Yhtäkkiä Lili alkoi silittää poskeani ja kuiskasi: "tatas". <3

perjantai 20. lokakuuta 2017

Syysmurros

Tiedättekö, olen niin moneen kertaan alkanut kirjoittaa tänne jotain tässä syksyn aikana, mutta niin monta kertaa jättänyt kirjoituksen kesken, poistanut sen tai sitten vaan jättänyt julkaisematta. Syynä tähän on ollut kirjoituksen jo lähtökohtaisesti negatiivinen sävy.

Syksy on ollut lievästi sanottuna rankka. Pahin on ollut kesän ja syksyn murroksesta aiheutunut paine. On tullut niin konkreettisesti ilmi, mitä tarkoittaa henkinen paine ja stressi. Kesällä tein töitä ja olin Lilin kanssa siten, että menin töihin seitsemäksi ja pääsin kolmelta. Työt jäivät sinne ja niitä ei loppupäivänä enää juuri mietitty. Siitä päivästä, kun tulin takaisin pääkaupunkiseudulle, se alkoi. Opinnot alkoivat samanmoisella tömähdyksellä, kun joku olisi lekalla päähän lyönyt. Siitä se lähti.

Seuraavat kaksi viikkoa en saanut nukuttua. Väsytti ihan jumalattomasti, mutta uni ei tullut. Välillä oli pakko mennä vierashuoneeseen nukkumaan, kun kaikki pienetkin hengitysäänet tuntuivat niin ärsyttäviltä siinä unettomuutta vatvoessa. Välillä mietin, että missä vaiheessa ihminen vaan kuolee, kun ei saa nukuttua. Eräs opiskelukaverini onnistuneesti lohdutti, että kyllä ihminen kuulemma sitten nukkuu, kun se on tarpeeksi väsynyt. Ihan oikeasti. Maailmanennätys valvomisessa on kuulemma jotain kaksi viikkoa tai jotain.

Se onneksi helpotti, vaikka nukahtaminen hieman melatoniinia tarvitsikin. Edelleen nukahtaminen on hieman hankalaa, mutta nyt sentään nukahdettuani saan yöllä nukuttua.

Alku on aina hankalaa, ne sanoo. Niin se oli nytkin. Suurin ongelma oli se, että kesällä jätin koko stressaavan opiskeluajan unholaan ja elin vain siinä hyvin täsmällisessä, rutiininomaisessa ja stressittömässä elämässä. Kun oli aika palata, palautuminen ei onnistunut kovinkaan helposti. Vaikka tämänhetkinen työmäärä koulussa on moninkertainen verrattuna alkusyksyiseen, elämä on huomattavasti helpompaa, kun on jo päässyt siihen krooniseen stressitilaan. Siihen jossa ulkopuoliset ärsykkeet eivät enää sekoita joka kerta koko pakkaa. Tottumiskysymys siis.


Entäs nyt? Työmäärä on valtava, mutta siitä voin osittain syyttää vain itseäni. Keväällä tuli tehtyä ylimääräisiä kursseja, joiden suoritusaika olisi vasta nyt. Nyt on siis pakko ottaa ylimääräisiä kursseja ja nälkä kasvaa syödessä. Kuitenkin tekeminen maistuu hyvältä ja opinnot pääasiallisesti kiinnostavat, vaikka koko opiskelua lievästi sanottuna vaikeuttaa Helsingin yliopistoa mylläävä Iso pyörä-tutkintouudistus, joka professorien sanoman mukaisesti on pahin sekasotku, mitä he ovat uransa aikana kokeneet. Vaikeuksista ja opintojen suunnittelusta huolimatta tällä hetkellä suorituksessa ovat yhteisö-, arvopaperimarkkina ja tilinpäätösoikeus, markkina-, immateriaali- ja kuluttajaoikeus, vero-oikeus, rikosoikeus ja perhe- ja jäämistöoikeuden seminaari. Kyllä tässä tekemistä riittää ja mielenkiinnolla odotan, miten tästä ihminen selviää. Kyllä sitä nuorena jaksaa, eikös?

torstai 24. elokuuta 2017

Vuosikatsaus 2017

Joka vuosi olen syntymäpäiväni aikoihin tehnyt vuosikatsauksen ja blogihiljaisuudesta huolimatta en meinannut sitä skipata tänäkään vuonna. Onhan tässä aiheita vaikka kuinka paljon!


Tänä vuonna oli hieman erilainen syntymäpäivä. Syntymäpäivää edeltävä yö meni Lilin oksennellessa, joten syntymäpäivä tuli vietetty väsymyskoomassa pelkän kahvin voimalla töissä ja ilta sinnitelty lähes väkisin ennen nukkumaanmenoa. Pikkuneidillä oli ensimmäinen mahatauti ikinä. Olo oli hirveä koko päivän ja flashbackina mieleen tulivat ne railakkaat illat ja ennen kaikkea kaameat dagenefterit, joita podin siinä 18-vuotiaana ja hieman jälkeen. Sillon kun huvi meni ennen töitä ja töitä tuli tehtyä lähinnä koulussa. Oi niitä oloja, kun baarityöporukan henksuillan jälkeen piti mennä kirjoittamaan biologian abikurssin koetta. Muistan kirjoittaneeni liibalaabaa viruksista (joista tiedän tänäpäivänä paljon enemmän, btw) kolapullon levinneen koepaperille ja kaverin pelästyessä nähdessään kasvoni. Sen kokeen palautustilaisuuden jälkeen opettaja oli huolissaan, että eihän minulla vaan ole biologiaa valittu reaalin pakolliseksi. Ei onneksi ollut. Nyt ymmärrän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun sanovat iän lisääntyessä mielen nuorentuvan. En koskaan ole muistanut sen koepäivän tapahtumia tarkemmin, kun melkein kymmenen vuotta myöhemmin valvottuani yön oksentavan kaksivuotiaan kanssa.

Onneksi tämä vuoden kohokohta ei kuvasta koko vuotta, päinvastoin. Unen laatu on parantunut huomattavasti ja pikkuneidin kasvun myötä elämä helpottuu jatkuvasti. Se kehitys, mitä Lilillä on vuoteen mahtunut, on jotain aivan käsittämätöntä. Vuosi sitten tähän aikaan pikkuneiti otti ensimmäisiä askeleita ja nyt hän muun muassa juoksee, pyöräilee potkupyörällä, pyytää itse syliin, kertoo mitä haluaa syödä (yleensä jugurttia tai muroja), poimii itse puskasta marjoja, kertoo jos sattuu, minne sattuu ja osaa myös hieman kertoa, mikä mieltä painaa. Vauva-aikaa on kyllä kaikkea muuta kuin ikävä!

Myös tilannetaju on uskomattoman mainio! Eilen Lili haki leikkimökistä liitutaululta liidun, jolla piirsi pihalaattoihin. Isäntä istui leikkimökissä ja kielsi ja käski viedä liidun takaisin leikkimökkiin. Hetken ignoorattuaan Isäntää täysin, Lili käveli leikkimökin ovelle unohtaen varmaan ilonpilaaja-isän istuskelevan siellä leikkimökissä. Kun käsky taas kävi, neiti täysin ilmeettömästi totesi "moi moi" ja löi oven kiinni Isännän nenän edestä. Jos jotain, niin neidillä on valikoiva kuulo. Hän kuulee juuri sen, mitä haluaa. Yksi pahimmista loukkauksista on sana "nukkumaan". Sen kun heittää ilmoille, voi olla varma, että neiti ei katso enää edes päin. Vahingossakaan.

Mitä tämän vuoden suuremmista kuvioista voisi sanoa? Ensimmäistä kertaa ehkä koskaan minulla on tulevaisuuden suunnitelmat suuremmilta osin hyvin selvillä. Tämä kesä kotiseudulla on sekoittanut pakkaa jonkin verran, sillä nyt minulle on täysin selvää, että tulen mahdollisimman pian takaisin Raumalle. Niin se kotiseutu vetää puoleensa ja tätä paikkaa osaa arvostaa niin paljon enemmän, kun sieltä viettää aikaa poissa. En koe, että minulla olisi pääkaupunkiseudulle juurikaan annettavaa, mutta tänne voisi jopa olla. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka tietävät kuka olen ja ennen kaikkea haluan viettää vapaa-aikaani tärkeimpien kanssa. Haluan myös, että Lili saa viettää aikaa läheistensä kanssa ja että hänestä kasvaa sosiaalinen ja itsevarma nuori. Täällä tiedän, miten voin siihen kannustaa, mutta pääkaupunkiseudulla koen vain jatkuvaa tarvetta suojella Liliä. Kaiken maailman terrori-iskut ja muut ovat pääasiallisesti siellä suuremmissa kaupungeissa ja haluan Lilin kasvavan ympäristössä, jollaisessa itsekin kasvoin. Talvella on lumenluontia, kesällä puusavottaa ja autopesua, keväisin ja syksyisin vaihdetaan autoon renkaat. Lili rakastaa ulkohommia, oikeastaan ihan sama minkälaisia! Kukkien kastelua, käpyjen keräilyä, eläinten ihmettelyä, nurmikonleikkuuta... Pääkaupunkiseudulla mennään puistoon. Aina.

Edelleenkään en tiedä, mitä työtä mahdollisesti tulen tekemään, mutta minulla on suunnitelmia työkokemuksen osalle. Kaikista ennakkoajatuksista poiketen olisin ehkä sittenkin kaikkein eniten kiinnostunut sellaisesta perinteisestä lakiasiaintoimistotyöstä. Vähän kaikkea ja kaikkea siltä väliltä. Se voisi olla juttuni!

Kesä on toiminut juuri kuten suunnittelin! Keväällä oli täysin valmis tekemään hetken jotain ihan muuta ja nyt kesän jälkeen olen täysin valmis takaisin koulun penkille. Raumalla on ollut niin kivaa, että takaisin Vantaalle meneminen jopa ahdistaa. Onneksi siellä on kuitenkin maailman parhaat opiskelukaverit, jotka muistuttavat itsestään kesälläkin ja tiedossa on niin kiireinen syksy, että tiedän kotikaipuun jäävän aika pian taka-alalle.


"Tana!"

Pihahommissa.

Niin loistokasta, että häikii!

tiistai 15. elokuuta 2017

Yliopisto odottaa

Koulun alku alkaa häämöttää edessä. Melko varmasti sen tietää, kun tietokone on taas kaivettu naftaliinista, ladattu ja ainakin osittain valmiina käyttöön. Kalenteri täyttyy luennoista, tenteistä ja deadlinesta ja pikkuhiljaa juridiset kiekurat alkavan väkisinkin näkymään arjessa. Opiskelukaverit kyselevät suoritussuunnitelmista ja suoritustavoista ja kaipaavat vertaistukea yrittäessään suunnitella opintojaan suuren tutkintouudistuksen vallatessa Helsingin yliopiston ja siinä ohella myös oikeustieteellisen tiedekunnan. Muutoksia on paljon, mutta ohjeistusta vähän ja jatkuvasti kaikki suunnitelmat muuttuvat ja opiskelijoilta pyydetään "kärsivällisyyttä" ja "ymmärrystä". Koko kesän aikana opintojaan oli turha yrittää suunnitella, kun kaikki olivat lomalla ja kunnon selvitystä suoritustavoista ei saanut. Ei niitä ole saatu vieläkään ja ne muutamat selvitykset on jo ehditty kumoamaan. "Odottakaa ensiviikkoa", ne sanoo.

Olen yrittänyt olla stressaamatta asiasta vielä. Minulle on oikeastaan ihan sama tällä hetkellä, sillä tiedän varmasti, että stressilukemat tulevat hipomaan pilviä syyslukukaudella. En valita, se sopii minulle tilapäisesti hyvin, vaikka vähän viekin energiaa pois itse asiasta. Syksyn suunnitelmiin kuuluu edelleenkin opintojen vauhdittaminen. Tutkintouudistuksen myötä kasvavat läsnäolovelvoitteet verottavat lukuaikaa, joten syksyn suunnittelu on todella vaikeaa, kun edes tenttialueita ei ole missään yksilöity. Opiskelijat tulevat heittäytymään hankalaksi ja fakta on myös se, että oppilaiden vahingoksi tämä on jo väkisinkin koitunut. Joskus on vaikea muistaa, että pääasiallisesti uudistukset ovat hyvästä ja mielenkiinnolla odotan mitä tästä tulee. Siihen saakka pyrin vain pysymään pinnalla.

Vaikka päivämäärät muuttuvat varmasti vielä lukemattomia kertoja, kalenteri näyttää syksyn suhteen täydeltä. Hyvin täydeltä. Etenkin loka-marraskuu on aikaa kun ei paljoa ehdi koulun lisäksi muuta miettimään. Luennot menevät väkisin päällekkäin ja lukuaikaa ei kalenterista juuri löydy. Kesä on kuitenkin tehnyt hyvää ja on ihan hyvä välillä tehdä jotain ihan muuta. Keväällä etenkin yksinhuoltajana kesätenttiin valmistautuessa jaksaminen alkoi hipoa viimeisiä energian rippeitä. Kun tulokset tulivat vihdoin yli kuukauden päästä ja kun se arvosana ei siitä aiemmasta ykkösestä edes noussut, päätin suosiolla skipata kesän toisen tenttipäivän. Se oli tänään ja alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin mennyt korottamaan toista arvosanaa. Minulla on koko syksy aikaa päntätä ja panostaa kouluun, joten ajattelin suosiolla hyväksyä tähän hätään sen kakkosen eurooppaoikeudesta. Ennenaikaisen pänttäyksen ja stressin sijaan sainkin yhden vapaapäivän. Se on kesän ainut arkivapaa ja käytin sen tehokkaasti muuttaessa. Kesäasuntoomme muuttaa loppuviikosta syksyn asukkaat, joten vielä pari viikkoa evakossa ennen opiskeluja. Yliopisto odottaa.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Autumn is coming

Heinäkuu alkaa olla lopuillaan ja kesän ensimmäinen todellinen hellepäivä on takana. Mustanpitsinyö kolkuttaa oven takana ja pitsiviikko käy kohti loppuaan. Kesä Raumalla alkaa olla paketissa, vaikka vielä on kuukausi tehokasta työaikaa jäljellä.

Maailmani mureni, kun noin vuosi takaperin joku minulle päti, että elokuu on kuulemma kesäkuukausi. Olen syntynyt elokuussa ja olen aina mieltänyt itseni syksyn lapseksi. Noin vuoden mittaisen kriisin päätteeksi olen päättänyt, että viettäkää te kesäänne elokuussa, minä aloitan sillon syksyn! Syksyn lapsena pysyn!

Syksyn tulosta kertoo myös muutama muu seikka. Ensinnäkin arvatkaas, mikä tämä on:


Se on Rauman kirjaston edustalle maalattu ihana räsymatto. Miksi tämä kuva? Koska kirjasto ja kuten kuvasta näkee, kirjasto on siinä takanapäin. 


Noutaessani näitä varauksiani, ne jostain syystä erottui melko kauas sieltä varattujen kirjojen hyllystä. Kirjastontäti naurahti ja totesi, että "sulla on ainakin luettavaa". Sitä totisesti riittää. Nämä ovat alkumaistiaisia syksyn agendasta, eikä tässä ole läheskään vielä kaikki. 

Syksyn lähenemisestä kertoo myös se, että on aika aloittaa projekti kesäkunto. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan moista projektia itselleni ottanut, en ota nytkään, mutta se voisi sopia tähän hyvin. Pikkuneiti on toden teolla innostunut potkupyöräilystä ja voimme jo yhdessä lähteä tarkoin valituille reiteille. Uskomatonta, miten nämä pienet ovat joissain asioissa niin luonnonlahjakkuuksia! Lili osasi ihan itsestään hidastaa ja jarruttaa jaloilla, vaikkakin vähän töksähtelevästi, mutta pyynnöstä kuitenkin! Reittivalinnan kanssa on oltava kuitenkin hyvin tarkkana, sillä tuo pyörä voi ihan yhtäkkiä tuosta kääntyä jokeen, ojaan tai autotielle, mikä ikinä siinä vieressä onkaan. Matkaa tälle reitille tuli kolme kilometriä ja Lili potkutteli lähestulkoon koko matkan, jopa ne pitkät ja loivat ylämäet. Ihan uskomaton suoritus alle kaksi vuotiaalta!


Kuntoprojekti on ottanut tuulta alleen myös siellä kuntosalin puolella. Innostus on katossa, mutta toteutus vielä vähän ontuu, enimmäkseen ajanpuutteen vuoksi. Viikon päästä Isäntä muuttaa myös kuukaudeksi Raumalle ja käyttöön tulee myös iltoja, joten odotukset ovat kovat elokuun suhteen tälläkin saralla. Otin teille salilta oikeen peiliselfien. Tämä tulee aika varmasti olemaan ensimmäinen ja viimeinen salikuva ja se oli alunperin tarkoitettu Isännälle havainnollistamaan osuvaa salivarustusta. Unohdin siis salihousut kotiin ja jouduin ottamaan käyttöön vaihtohousut. Niinkin voi käydä.


Kuukausi jäljellä ja olo alkaa jo olla haikea. Töissä on kivaa ja asuminen tässä "hikisessä tuppukylässä" maistuu paremmalta kuin koskaan ennen. Ikävä tulee olla kova, mutta kuva nro 2 perusteella ei ihan hirveästi ehdi syksyllä ikävöidä. Myös motivaatio koulun penkille on kova ja kivasti saa itseään provosoitua, kun muistelee niitä pääsykoekeväitä ja ennen kaikkea sitä noin vuoden takaista ilmoitusta siitä opiskelupaikasta. Joitain asioita ei koskaan unohda.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Taaperoystävyys ♥

Lili on viimeaikoina alkanut ymmärtää enemmän muista lapsista. Toki hän on muihin lapsiin hyvin tottunut, onhan hän päiväkodissa käynyt melkein vuoden, mutta sellainen toisen kanssa leikkiminen on ollut vielä käytännössä olematonta. Nyt viimeaikoina Lili on enenevässä määrin ollut serkkutyttöjen perään ja halunnut nimenomaan osallistua leikkeihin. Serkkujen lisäksi kauheasti muita ikätovereita ei olla edes nähty.


Nähtiin eilen pitkästä aikaa yhden kaverini kanssa, jonka tytär on Liliä puolisen vuotta vanhempi. Tytöt ovat toki nähneet aiemminkin, mutta eivät ole juuri toisistaan ymmärtäneet. Mietin etukäteen, kuinka ihana olisi, jos Lili vähän ymmärtäisi ikätoverin päälle, jos edes ymmärtäisi lelujaan vähän jakaa. Kun kaverin tytär tuli ovesta sisään, kaikki odotukset ylittyivät täysin!


Tytöt olivat heti ihan silminnähden kiinnostuneita toisistaan! He leikkivät yhdessä, Lili opasti kaverinsa toki heti sänkyyn pomppimaan, ojensi lelujaan, näytti miten kissojen ruokakupista voi kantaa Mufasalle ruokaa, esitteli Mufasaa ja näytti miten Mindyä pystyy nopeasti hipaisemaan ennen kun se ehtii alta pois. Sitten yhtäkkiä, kesken leikkien Lili yhtäkkiä kietoi kätensä kaverin ympärille, antoi halin ja totesi: "Noniin". Äidit hämmästelivät tippa linssissä vieressä tätä spontaania hellyydenosoitusta, kun kaveri ensihämmästyksestä selvittyään myös kietoi käsivartensa Lilin ympärille.


En ole ikinä edes osannut ajatella, miltä se vanhemmasta tuntuu, kun lapsi löytää ensimmäisen kaverinsa. Oltiin siinä kaverini kanssa pakahtua ylpeydestä ja onnesta pienten tyttöjemme puolesta. Me tulemme niin olemaan vielä lirissä näiden kanssa, mutta on kyllä jatkossa ihan pakko treffata useammin! <3



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Häähumun jälkeen


Taas on yksi kesäinen ja juhlanhumuinen viikonloppu takana! Ensimmäistä kertaa elämässäni sain kunnian toimia ihanan ystäväni kaasona ja tyytyväisenä ja viikonlopun jälkeen lievästi väsyneenä voin onnekseni todeta, että häät olivat ihanat, onnistuneet ja aivan hääparin näköiset! Kiitos niistä!


Viikonloppuna Isäntä toi taas mukanaan kissat Raumalle ja voi miten pikkuneiti oli onneissaan nähdessään Mufasan. Nähdessään Mufasan eilen illalla viikon jälkeen, Lili konttasi kissan perässä kasvot upotettuna sen kylkeen. En tiedä tuntuiko karvapeite ihanan pehmoiselta kasvoja vasten, vai tuoksuiko kissat Lilin nenään hyvältä. Mufasa on kyllä uskomattoman kärsivällinen kissaeläin. Ei Mindykään ikinä ole Lilille mitään tehnyt, mutta ei se kyllä jää ottamaan Lilin hellyydenosoituksia vastaankaan, toisin kuin Mufasa. Aamulla lähtiessämme Lili huusi sylistäni vielä heipat "Afafalle" (Mufasa) ja "Indille" (Mindy) ennen kun ovi iskeytyi kiinni. Kyllä Mufasakin oli ilmeisesti ainakin vähän salaa Lilia ikävöinyt, sillä Lilin mentyä nukkumaan, Mufasa kiipesi sänkyyn ja käpertyi rullalle Lilin viereen.




Viikonlopun jäljiltä pää on ihan tyhjä. Olen jännittänyt noita juhlia jo pitkän aikaa ja nyt kun ne vihdoin on takana, kestää hetken että alkaa mieli asettumaan taas uutta tavoitetta kohti. Seuraava "big day" taitaa olla elokuun kesätenttipäivä ja siihen pitäisi pikkuhiljaa alkaa asennoitumaan toden teolla. Kesäkuun tenttikierroksen tulosten tultua motivaatio ei ehkä ole ihan paras mahdollinen, mutta leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei se sentään niin huonosti mennyt, että olisin jättänyt ilmoittautumatta seuraavalle kahdelle lukukaudelle, vaikka Isännältä jo tiedustelin, että haittaako jos jätän sittenkin koulun kesken.


Palkitsen itseni taas yhden tavoitepäivän saavuttamisesta noin viikon mittaisella iltavapaalla ja Lilin mentyä nukkumaan lupaan itselleni koko viikon katsoa hetken telkkaria ja tehdä käsitöitä ennen kun menen nukkumaan. Jos se kirja kouraan taas ensiviikolla?