Lilin antibioottikuuri loppui eilen aamulla. Samana aamuna neiti tupsahti pepulleen ja alkoi itkeä, vaikka itse en huomannut mitään syytä itkulle. Samaa on toistunut pitkin viikkoa ja olenkin sen yhdistänyt päässäni tämän korvatulehduksen aiheuttamaksi. Korvat varmaan sattuvat kun tärähtää. Tämän aamutömpsähdyksen jälkeen konsultoin erästä tulevaa lääkäriystävää ja päätin mennä viemään Liliä taas näytille. Varmuuden vuoksi. Jälleen tämä varmuus kannatti, sillä edelleen toinen korva oli kirkuvan punainen ja tulehtunut. Nyt siis vaihtui antibiootti vahvempaan ja saatiin aiempaa pidempi kuuri. Oli kyllä hyvä, että antibioottikuurien välille ei jäänyt taukopäiviä, vaan saatiin kuuri jatkumaan heti aiemmasta.
Annoin eilen lääkärin ohjeistuksen mukaan uutta antibioottia ensimmäisen annoksen jo päivällä ja toisen annoksen illalla. Lili sai siis sen tavallisen kahden sijaan kolme annosta päivässä. Toisen annoksen jälkeen hän meni päiväunille, josta hän kovin kärttyisenä heräsi. Ruoka ei maitannut, ei leikki, ei syli, eikä oikeen muukaan. Lopulta hän asettui syliini katsomaan youtubesta vauvanviihdytysvideota. Sitten hän oksensi.
Kesti hetki tajuta mitä tapahtui, Lili kun ei ole koskaan ennen oksentanut. Itku pienelle tietenkin tuli ja koitinkin saada siinä molempien vaatteet vaihdettua, annettua vettä suun huuhtomiseksi ja suodattaa tapahtumat pääni sisällä. Oksennustauti, antibiootti vai joku muu? Parin konsultaatiokyselyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että se johtui siitä ylimääräisestä antibioottiannoksesta.
Onneksi Lilin mummu tuli eilen meille ja vietti tänään päivän Lilin kanssa kotona. Antibiootti väsyttää pientä kovin ja aamuisin ei millään meinaa jaksaa yhdeksää pidemmälle ilman päiväunia. Iltapäikkäritkin jo toistamiseen venyy yli kahden tunnin mittaiseksi. Oksennus jäi onneksi ainokaiseksi kerraksi, eli vatsatautia se ei siis ole. Tuntuu kyllä ihan kamalalta lykätä lääkettä lääkkeen perään noin pieneen ihmiseen, vaikka hän ihanan reippaasti ne kamalat litkut suostuukin ottamaan.
Saisi jo pikkuhiljaa hellittää tämä kamala tauti. Niin odotan, että päästään noista antibiooteista eroon ja Lili pääsee kivuista, säryistä ja lääkkeistä eroon ja saa tavallisesta päivärytmistä taas kiinni. Tänään hän löysi laatikosta onneksi lohtusuklaata, jota ehti tietenkin maistelemaan ennen kun ehdin paikalle. Katsoin neitiä kysyvästi, että olikohan tuo nyt ihan luvanvaraista, niin hän ojensi sitä puoliksi syötyä ja puoliksi käteen sulanutta suklaanpalaa minua kohti hymyillen viettelevää suklaahymyä. Jos hän osaisi puhua, hän olisi varmasti sanonut: "ota nyt äiti sinäkin tästä, äläkä siinä kiukuttele."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti