Siitä vesirokosta

Alkajaisiksi haluan sanoa, että on ollut niin kamalaa, että jos meille joskus tulee toinen lapsi, niin se rokotetaan tätä vastaan heti kun mahdollista!

Se alkoi perjantaina parilla näpyllä vaippa-alueella, jotka ei oikeen tuntuneet etenevän mihinkään, edes seuraavana yönä. Epäilin tosissani, että onko tämä edes vesirokkoa, kun näppylöitä oli niin vähän ja ne olivat niin pieniä. Salaa toivoin, että päästäisiin vähällä, mutta mitä vielä! Tyyntä myrskyn edellä.

Sunnuntaina alkoi näpyn alkuja näkyä enemmän, maanantaina koko homma lähti jo käsistä. Kaikkein pahin on vaippa-alue. Se on ihan täynnä isoja näppyjä, jotka puhkesivat maanantai-yönä. Se yö oli ihan hirveä. Lili oli niin tuskissaan, että ei saanut nukuttua, vain itki kipua, kirvelyä tai sietämätöntä kutinaa. Annettiin kipulääkettä ja terveysneuvontaan soiton jälkeen kaapista löytynyttä Aeriusta. Ei auttanut. Kello näytti melkeen puolta yötä, kun Lili oli edelleen ihan tuskissaan, todella väsynyt, eikä saanut nukuttua. Lähdettiin Jorvin lastenpäivystykseen.

Oltiin päivystyksessä yli kaksi tuntia. Saatiin aika pian sinne mentyämme Ataraxia, eli sellaista lääkettä, jonka pitäisi helpottaa kutinaa hyvin. Ehkä se auttoi, en tiedä, mutta Lili raapi ihoaan kuten ennenkin. Kahden tunnin odotuksen jälkeen tavattiin lääkäri, joka antoi reseptin Ataraxiin ja totesi, että atoopikoilla vesirokkoon voidaan aloittaa asikloviirilääkitys rokon alkuvaiheessa, mutta tässä vaiheessa se ei enää auta. Atoopikoilla yleensä oireet ovat kivuliaita ja tuskallisia, koska iho on muutenkin herkempi. Ilmankos Lililläkin tämä on näin tuskallista.

Atarax auttoi ehkä vähän, mutta ei niin paljoa, että Lili olisi saanut unta. Hän ei nukahtanut autoon, eikä saanut unta myöskään sängyssä, kun vihdoin kotiin pääsimme. Lili nukahti aamuyöllä neljän jälkeen itkettyään itsensä aivan uuvuksiin. Mainittavasti ei auttanut kipulääkkeet, Atarax, vesirokkovoiteet, mentholisprii eikä kylmä. Silittelin Lilin selkää ja vatsaa jatkuvasti neidin pyöriessä sängyssä, ilmeisesti se helpotti kutinaa edes vähän.

Viime yö ei ollut juuri edellistä parempi. Alkuyö meni paremmin, mutta Lili heräsi ennen neljää, eikä saanut enää tuskiltaan nukuttua. Oltiin onneksi edellisyötä fiksumpia, ja me nukuimme Lilin kanssa sohvalla Isännän nukkuessa makuuhuoneessa yksin. Lopulta kuuden jälkeen herätin Isännän, kun en saanut tehtyä enää mitään, mikä olisi Liliä helpottanut, olin aivan rättiväsynyt ja ihan loppu kaikesta valvomisesta. Isäntä otti ihanasti kopin Lilistä ja minä sain hetken nukkua.

Kylvyssä sattuu, suihkussa sattuu, liikkuessa sattuu... Kaikkein paras on ollut ilman vaippaa, sylissä, mukavassa ilmavassa asennossa katsoa lastenohjelmia. Ja sitä neiti on saanut tehdä. Mitä tahansa, missä on hyvä olla, saa syödä mitä tahansa, kunhan syö ja juoda mitä tahansa, kunhan juo. Noita hemmetin näppylöitä on joka paikassa! Alaluomessa ihan silmän vieressä, silmäluomessa, kainaloissa, jalanpohjissa, päänahassa, ihan joka paikassa. Välillä tulee aivan lohduttomia kipuitkukohtauksia, kun Lili vaan tuskissaan liikkuu syliin ja pois ja itkee. Kaikkein kamalinta on se, kun ei tiedä mitä siinä tilanteessa voisi tehdä, kun ei tiedä mikä auttaa, mihin sattuu ja mitä tapahtuu. Ilmeisesti niiden rakkuloiden puhkeaminen aiheuttaa sitä suurinta tuskaa.

Tänään, ensimmäistä kertaa tällä viikolla Lili istui hetken lattialla ja leikki itsekseen. Hän myös hassutteli, naureskeli ja juoksi. Hän myös nautti kylpyleikeistä. Vaikka väliin mahtui myös noita tuskaisia kohtauksia ja vaikka se kylpykin lopulta päättyi tuskaiseen kipuun/kirvelyyn/kutinaan, on ihanan lohdullista nähdä, että se ihana reipas ja iloinen tyttö on sieltä tulossa takaisin. Jos meillä kohta olisi jo nämä tuskat selätetty!

Mitä tästä opimme? Onneksi tämä ei tule, ei ainakaan pitäisi tulla, enää koskaan Lilille uudestaan. Kenellekään en suosittele vesirokon sairastamista, hakekaa siihen rokote, etenkin jos lapsella on atopiaa. Jos kuitenkaan rokotetta ei saa haettua, hakekaa heti alussa lääkäriltä asikloviirilääkitys, etenkin jos lapsella on se atopia, äläkä anna näppylöiden vähäisen määrän tai oireiden lievyyden vaikuttaa tähän päätökseen. Ei saa antaa hämätä, vaikka niitä näppyjä ei heti seuraavana yönä tulisikaan kuin sieniä sateella.

Uskon, että ollaan kuitenkin jo voiton puolella.

Pieni sairastapaus

Lilin antibioottikuuri loppui eilen aamulla. Samana aamuna neiti tupsahti pepulleen ja alkoi itkeä, vaikka itse en huomannut mitään syytä itkulle. Samaa on toistunut pitkin viikkoa ja olenkin sen yhdistänyt päässäni tämän korvatulehduksen aiheuttamaksi. Korvat varmaan sattuvat kun tärähtää. Tämän aamutömpsähdyksen jälkeen konsultoin erästä tulevaa lääkäriystävää ja päätin mennä viemään Liliä taas näytille. Varmuuden vuoksi. Jälleen tämä varmuus kannatti, sillä edelleen toinen korva oli kirkuvan punainen ja tulehtunut. Nyt siis vaihtui antibiootti vahvempaan ja saatiin aiempaa pidempi kuuri. Oli kyllä hyvä, että antibioottikuurien välille ei jäänyt taukopäiviä, vaan saatiin kuuri jatkumaan heti aiemmasta.

Annoin eilen lääkärin ohjeistuksen mukaan uutta antibioottia ensimmäisen annoksen jo päivällä ja toisen annoksen illalla. Lili sai siis sen tavallisen kahden sijaan kolme annosta päivässä. Toisen annoksen jälkeen hän meni päiväunille, josta hän kovin kärttyisenä heräsi. Ruoka ei maitannut, ei leikki, ei syli, eikä oikeen muukaan. Lopulta hän asettui syliini katsomaan youtubesta vauvanviihdytysvideota. Sitten hän oksensi.

Kesti hetki tajuta mitä tapahtui, Lili kun ei ole koskaan ennen oksentanut. Itku pienelle tietenkin tuli ja koitinkin saada siinä molempien vaatteet vaihdettua, annettua vettä suun huuhtomiseksi ja suodattaa tapahtumat pääni sisällä. Oksennustauti, antibiootti vai joku muu? Parin konsultaatiokyselyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että se johtui siitä ylimääräisestä antibioottiannoksesta.

Onneksi Lilin mummu tuli eilen meille ja vietti tänään päivän Lilin kanssa kotona. Antibiootti väsyttää pientä kovin ja aamuisin ei millään meinaa jaksaa yhdeksää pidemmälle ilman päiväunia. Iltapäikkäritkin jo toistamiseen venyy yli kahden tunnin mittaiseksi. Oksennus jäi onneksi ainokaiseksi kerraksi, eli vatsatautia se ei siis ole. Tuntuu kyllä ihan kamalalta lykätä lääkettä lääkkeen perään noin pieneen ihmiseen, vaikka hän ihanan reippaasti ne kamalat litkut suostuukin ottamaan.

Saisi jo pikkuhiljaa hellittää tämä kamala tauti. Niin odotan, että päästään noista antibiooteista eroon ja Lili pääsee kivuista, säryistä ja lääkkeistä eroon ja saa tavallisesta päivärytmistä taas kiinni. Tänään hän löysi laatikosta onneksi lohtusuklaata, jota ehti tietenkin maistelemaan ennen kun ehdin paikalle. Katsoin neitiä kysyvästi, että olikohan tuo nyt ihan luvanvaraista, niin hän ojensi sitä puoliksi syötyä ja puoliksi käteen sulanutta suklaanpalaa minua kohti hymyillen viettelevää suklaahymyä. Jos hän osaisi puhua, hän olisi varmasti sanonut: "ota nyt äiti sinäkin tästä, äläkä siinä kiukuttele."