Pieni sairastapaus

Lilin antibioottikuuri loppui eilen aamulla. Samana aamuna neiti tupsahti pepulleen ja alkoi itkeä, vaikka itse en huomannut mitään syytä itkulle. Samaa on toistunut pitkin viikkoa ja olenkin sen yhdistänyt päässäni tämän korvatulehduksen aiheuttamaksi. Korvat varmaan sattuvat kun tärähtää. Tämän aamutömpsähdyksen jälkeen konsultoin erästä tulevaa lääkäriystävää ja päätin mennä viemään Liliä taas näytille. Varmuuden vuoksi. Jälleen tämä varmuus kannatti, sillä edelleen toinen korva oli kirkuvan punainen ja tulehtunut. Nyt siis vaihtui antibiootti vahvempaan ja saatiin aiempaa pidempi kuuri. Oli kyllä hyvä, että antibioottikuurien välille ei jäänyt taukopäiviä, vaan saatiin kuuri jatkumaan heti aiemmasta.

Annoin eilen lääkärin ohjeistuksen mukaan uutta antibioottia ensimmäisen annoksen jo päivällä ja toisen annoksen illalla. Lili sai siis sen tavallisen kahden sijaan kolme annosta päivässä. Toisen annoksen jälkeen hän meni päiväunille, josta hän kovin kärttyisenä heräsi. Ruoka ei maitannut, ei leikki, ei syli, eikä oikeen muukaan. Lopulta hän asettui syliini katsomaan youtubesta vauvanviihdytysvideota. Sitten hän oksensi.

Kesti hetki tajuta mitä tapahtui, Lili kun ei ole koskaan ennen oksentanut. Itku pienelle tietenkin tuli ja koitinkin saada siinä molempien vaatteet vaihdettua, annettua vettä suun huuhtomiseksi ja suodattaa tapahtumat pääni sisällä. Oksennustauti, antibiootti vai joku muu? Parin konsultaatiokyselyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että se johtui siitä ylimääräisestä antibioottiannoksesta.

Onneksi Lilin mummu tuli eilen meille ja vietti tänään päivän Lilin kanssa kotona. Antibiootti väsyttää pientä kovin ja aamuisin ei millään meinaa jaksaa yhdeksää pidemmälle ilman päiväunia. Iltapäikkäritkin jo toistamiseen venyy yli kahden tunnin mittaiseksi. Oksennus jäi onneksi ainokaiseksi kerraksi, eli vatsatautia se ei siis ole. Tuntuu kyllä ihan kamalalta lykätä lääkettä lääkkeen perään noin pieneen ihmiseen, vaikka hän ihanan reippaasti ne kamalat litkut suostuukin ottamaan.

Saisi jo pikkuhiljaa hellittää tämä kamala tauti. Niin odotan, että päästään noista antibiooteista eroon ja Lili pääsee kivuista, säryistä ja lääkkeistä eroon ja saa tavallisesta päivärytmistä taas kiinni. Tänään hän löysi laatikosta onneksi lohtusuklaata, jota ehti tietenkin maistelemaan ennen kun ehdin paikalle. Katsoin neitiä kysyvästi, että olikohan tuo nyt ihan luvanvaraista, niin hän ojensi sitä puoliksi syötyä ja puoliksi käteen sulanutta suklaanpalaa minua kohti hymyillen viettelevää suklaahymyä. Jos hän osaisi puhua, hän olisi varmasti sanonut: "ota nyt äiti sinäkin tästä, äläkä siinä kiukuttele."

Hemmetin hampaat

On eräs ikuinen mysteeri, joka ei varmaan ikinä, koko ihmiskunnan olemassaolon aikana tule selviämään: hampaat. Näillä hampailla tarkoitan nyt siis hampaiden puhkeamista lapsena. Siinä ei ole mitään järkeä. Ne puhkeavat miten sattuu, ne oireilevat miten sattuu ja ne vaivaavat miten sattuu. Ne voi vaivata useita kuukausia ennen kun ne edes puhkeavat, kukaan ei osaa sanoa kuinka kipeää se tekee, ne puhkeavat ihan yksilöllisesti ja niiden puhkeamisesta voi tulla ties minkälaisia oireita; kuumetta, nuhaa, tulehdustiloja, univaikeuksia, kipua tai ei mitään.

Lilin toinen elinvuosi alkoi siis maanantaiaamuna kuumeella, jota oli melkein 39 astetta. Epäilin syyksi Lilillä olevaa flunssaa, joka siis yllättäen alkoi heti kun päiväkoti alkoi. Nenä Lilillä on vuotanut jo kuukauden päivät, mutta nyt kuvioihin on tullut myös yskä. Nukahtaminen on myös viimeaikoina ollut Lilillä työn ja tuskan takana ja kuten olen maininnut, viime viikkoina yöt ovat olleet äidin puolesta ihan helvetillisiä jatkuvine heräilyineen, pätkäunineen ja itkuisine herätyksineen. Syy selvisi tänään: Lilillä on juuri puhjennut ensimmäinen ylähammas. Toinen ylähammas on myös ihan puhkeamispisteessä ja myös alaien on etuhampaiden molemmilta puolilta turvoksissa.

Näitä hampaita on kauan tehty ja vielä kauemmin odotettu. Syöminen meinaan olisi huomattavasti helpompaa, jos toisella olisi vähän enemmän hampaita, kuin ne kaksi ja molemmat alhaalla. Toisilla tämän ikäisillä on jo reilut kymmenen hammasta suussa, joillain ei vielä ehkä yhtäkään, meillä on nyt kolme ja väitän, että tämä uusin tulevine kumppaneineen on vaivannut jo toista kuukautta. Myös tuo ihana kolmen viikon yöheräilyjen sarja sai vihdoin selityksen, viimeiset kaksi yötä kun ovat olleet melkein tavallisia. Kumpa ne tulisi kaikki nyt rytinällä, niin loppuisi nämä vaivat. Unille nukahtaminen on ihan kamalaa katsottavaa, kun toinen itkeskelee sormet suussa eikä tiedä mitä voisi tehdä pientä auttaakseen. Myös se vartin välein itkuisena heräily on aika ikävää. Särkylääkettäkää ei viitsi jatkuvasti syöttää, eikä se aina oikein autakkaan.

Nukkumiset poislukien minulla on tänään ollut niin ihanan reipas ja iloinen pikkuneiti. Hän on iloisena leikiskellyt upouusilla ihanilla leluillaan (kiitosta kaikille kanssajuhlijoille!), tyhjentänyt keittiön laatikoita äidin kokkaillessa ja lueskellut kirjoja. Ulkona hiekkalaatikolta hän nousi heti ylös ja suuntasi keinulle, keinui hymyillen ja tyytyväisenä yli puoli tuntia ennen kun suostui takaisin hiekkalaatikolle äidin tekemiä hiekkakakkuja rikkomaan. Ruoka ei oikein maistunut, mutta jälkkärimansikoita meni kyllä senkin edestä. Käytännössä kaikki viileä maistuu paremmin, ilmeisesti koska ne ikenet ja hampaat. Jos kuume ei enää tänään nouse, pääsee neiti huomenna takaisin päiväkotiin, jos tämä äiti saisi vaikka jotain koulujuttuja aikaiseksi.

Ruokana oli vähän vallatonta pastaa.

Isäntä on työreissussa, joten ollaan Lilin kanssa oltu kotona nyt ihan keskenämme. Meillä on kyllä ollut niin kivaa ja vähän haikeana jo muistelen sitä aikaa, kun oltiin kaikki päivät keskenämme. Kaikkea aikansa ja onneksi Lili on viihtynyt päiväkodissa niin hyvin ja tiedän, että hän tykkää siellä olevista ikätovereista ja aktiviteeteista. Olisi kyllä muuten niin haikeaa viedä toinen sinne huomenna.

Mufasakin on saanut nauttia Lilin seurasta täysin siemauksin. Harmi etten ehtinyt saada kuvaa
kun Lili oli tuolla kopassa ihan kokonaan Mufasan seurana. Kyllä, Mufasa siis makoilee siellä.

Lilin ekat synttärit

Kuvan otti Roosa.

Äidin rakas murunen täytti tänään kokonaisen vuoden! Vuoden on neitonen elämäämme ilostuttanut päivä päivältä hurmaten vanhempiaan vaan lisää. Eilen korjattiin hoitopöytä (vihdoin) pois ja vaikka niin kovin nautin tämän neidin kasvusta ja kehityksestä, oli se silti aika haikeaa korjata kaikkia harsoja ja vauvatavaroita pois, kun ei tiedä tuleeko ne enää koskaan käyttöön.

Kuvan otti Roosa.

Kuvan otti Roosa.

Joka tapauksessa, vuosi. Aika on mennyt nopeasti, mutta en edes muista mitä elämä ilman Liliä oli. Lili on nyt alkanut jo kävelemään paljon, hän ruokailee hienosti, hän osoittelee, taputtaa, ihmettelee, leikkii, naureskelee ja vaikka mitä! Lahjaksi tuli vaikka mitä lelua ja ihania vaatteita. Juhliin tehtiin käytännössä kaikkia keksejä lukuunottamatta itse, joten viikonloppu oli aika leipomistäytteinen. Nyt on olo sen mukainen, että jotain on tullut tehtyä. Kun Lili menee nukkumaan, nostan kyllä jalat ylös ja koomaan hetken sohvalla.

Koska en ole luova, taiteellinen, enkä leipuri, päädyin kakun koristelun suhteen yksinkertaiseen,
jota ei ole vaikea mokata. Yksinkertainenhan on kaunista?

Pizzaa, nakkipiiloja, jauhelihapasteijoita, muffinseja, kakku ja marianne brownieseja.
Jälleen sain tuon ihanan Pentikin Aino-sarjan kahvipöytä-kattauksen käyttöön. 

Meillä oli selvästi kohteliaita vieraita, joille oli opetettu, että viimeistä ei saa ottaa.

Ihanat juhlat on takana, neiti on nyt (19.44) tasan yhden ja nyt mennään vielä hetkeksi leikkimään uusilla leluilla ennen nukkumaanmenoa. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Väsymysputki

Tässä on ollut päällänsä astetta pidempi väsymysputki. Koko viime viikko unta tuli hyvin vähäisesti, kun yöllä Lili tapasi heräilemään ja valvoi pari tuntia useampana yönä. Nuo yövalvomiset on kyllä kaikkein ärsyttävimpiä, sillä yöllä herätessä kaikki, aika, äänet ym. tuntuu ihan tajuttomasti päiväsaikaa pahemmalta, pidemmältä ja kovemmalta. Kun aamulla oli joka tapauksessa herättävä aikaisin, ikävästi kertyi univelkaa pahemman kerran.

Lauantaina herättyäni ja yöllä useamman tunnin valvottuani päivä oli ihan helvetillinen. Se uupumus oli ihan käsittämätöntä ja se väsymys todella tuskallista. Tähän vielä kun lisätään se, että en kerta kaikkisesti pysty nukkumaan päivällä, vaikka kuinka haluaisin ja toivoisin. Lauantainakin yritin nukkua Lilin kanssa samaan aikaan, mutta (jälleen kerran) tuloksetta.

Sunnuntaiaamuna Isäntä nousi Lilin kanssa. Toki heräilin vähän väliä Lilin äänähdyksiin, mutta sain silti nukuttu niitä pahimpia univelkoja pois. Isäntä oli vielä niin ihana, että lähti nukuttamaan Liliä ensimmäisille päiväunille ulos, joten sain kaikessa rauhassa heräillä ja makoilla sängyssä vielä 11 aikaan. Kun heräsin, maailma näytti ihan erilaiselta!

Voi sitä energian määrää ja sitä hyvää mieltä, mikä minulla oli! Se on ihan hullua, miten sen uupumuksen ja sen vaikutuksen ymmärtää vasta, kun saa sen yhden päivän ilman väsymystä. Koko päivä mieleni oli todella aurinkoinen, minua hymyilytti pienemmätkin asiat, jaksoin leikkiä ja hassutella Lilin kanssa ihan eri tavalla, leivoin, tein ruokaa, siivosin ja kaikki ihan ilman pakon tunnetta.

Nyt on niin kiva lähteä uuteen viikkoon ihan uudenlaisen energian kanssa! Oli kyllä todella hyvä idea jäädä viikonlopuksi kotiin lataamaan akkuja ja hengailemaan ensimmäisen ihan uudenlaisen viikon jälkeen! Toisaalta, myös tämä viikko näyttää menevän väsymyskoomassa, ainakin parin viimeyön perusteella, mutta onpahan edes vähän saatu energiaa takaisin viimeviikolta.

synttärikutsuja

Lili on jo niin iso tyttö, että kuukauden kuluttua me juhlimme jo Lilin 1-vuotissynttäreitä. Mihin ihmeeseen se aika menee!? Kun Lili syntyi ja kummisetäni tuli häntä katsomaan, totesi kummisetä, että onnea valitsemallenne tielle nyt kun olette sitten valinneet tämän elämän, jossa olette jumissa seuraavat 18 vuotta. Siihen perään hän totesi naureskellen, että kovin nopeasti se 18 vuotta on mennyt. Kyseisen kummisedän viimoinen lapsonen lensi juuri pesästä ja setä on puolisoineen jo muutamana vuonna viettänyt kunnon pätkän kesälomastaan moottoripyöräilemällä Euroopassa. 

Melkein itken jo verta, että enää 17 tämän mittaista vuotta ja pieni vauvani on jo täysi-ikäinen! Nyt pitää nukkua vauva kainalossa, viettää kaikki ylimääräinen aika Lilin kanssa ja omistaa joka päivä ainakin tovi vain neitoselle. Kohta Lili ei enää halua äidin viereen nukkumaan, ei halua hengailla kanssani ja viettää mielummin iltansa kavereidensa kanssa kun minun kanssani. 

Tämä vauvani kasvaa-kriisi on pahempi kun mikään ikäkriisi mitä olen käynyt läpi.

Saatiin vihdoin tehtyä kutsut Lilin 1-vuotissynttäreille.

Oli ihan mielenkiintoista etsiä sopivaa lorua Lilin synttärikutsuihin. Oli kyllä internetti täynnä toinen toistaan kamalampia lurituksia. Esimerkiksi tämä:

"Synnyin vuosi sitten

-kauan kauan sitten!

Maitohetkiä satamäärin,

aina meni jotain väärin,

kaiken nurinkurin käänsin

ja itkuakin väänsin.

Mutt' tuskin nuhteita mä sain

vaan suukkoja kilottain.

hassut temput, hullut temput

monenlaiset kenkuttelut

toistuu päivittäin

ja hyväilyt ja hellittelyt,

koko suvun lellittelyt

kun huusin äkeissäin.

Isi, äiti yötä monta

valvoi vallan unetonta:

hammaskivut, vatsanpurut,

- oi monet huolet, surut!

Vaan kävelen ja kompastelen

hieman horjun, huojahtelen

sanojakin tavoittelen

ja pian keron sen:

en enää vauva ole, EN!"

On varmasti jollain ollut aivan mahdottoman ihania vauvamuistoja.

Joka tapauksessa meidän kutsuissa on seuraava runo:

"En tiedä mitään niin ihanaa, 

kuin oman yksivuotiaan.

On kaikki suurta ja mahtavaa,

kun maailmaa hän valloittaa.

Vihersilmä, punatukka,

iskän äidin oma kukka."