pöydän ääressä

Aloitettiin Lilillä "kiinteät" viiden kuukauden iässä. Monissa ohjeissa lukee, että ensin annetaan teelusikallinen, toisena päivänä kaksi, kolmantena kolme ja sitä seuraavana otetaan siihen toinen ruokalaji oheen.

Kysympä vaan, että missä ihmeen fantasiamaailmassa se onnistuu noin?!?

Ensin Lili sai porkkanaa, joka ei maistunut kertaakaan edes sitä yhtä teelusikallista. Seuraavaksi bataattia, jolla sama juttu. "Kokeile hedelmäsoseita, ne on makeampia", joku sanoi. Kokeilin. Joka ainoasta hedelmäsoseesta Lili on kyökännyt, saanut vilunväreitä, vääntänyt naamansa irvistykseen ja sen jälkeen kieltäytynyt ottamasta lisää. Kieltäytyminen tapahtuu niin, että laitetaan yläikenet ja ylähuuli alahuulen päälle. Voin kertoa, että siitä ei lusikka väkisin läpi mene. Riemuvoitto oli kun sain kerran annettua banaania noin kaksi teelusikallista niin, että mahaan asti meni ainakin se yksi teelusikallinen!

Tein Lilille hihallisen ruokalapun. Halvemmalla tosin pääsee kun
ostaa tällasen kaupasta.

Ensin ihmettelin, sitten turhauduin ja nyt olen hälläväliä -asenteella. Kai se joskus alkaa syödä. Tähän asti maito on riittänyt hyvin, joten kai se jatkossakin riittää. Tai niin kauan, kunnes ne kiinteät alkaa upota. Ei tuota nälässäkään voi pitää, eikä sitä oikeen voi pakkosyöttääkään. Toistaiseksi olen koittanut pitää jokaisen ruokailuhetken mahdollisimman mukavana, sillä en usko tämän ainakaan helpottuvan, jos Lili kieltäytyy jo tulemasta pöydän ääreen.

Sottasta puuhaa

Soseita olen nyt kokeillut noin kymmentä erilaista, eikä mikään uppoa. Ei uppoa myöskään banaani, päärynä, eikä puuro. D-vitamiinitippoja kyllä uppoisi lusikasta, niitä vaan ei saa enempää antaa.
Kaikkein mieluisin juttu on kurkunpalat ja niitä annankin aina ruokailun päätteeksi pitääkseni tapahtuman mukavana. Nyt on alkanut myös maissinaksut upota. Kerran Lili sai imeskellä varrasleipää, se maistui myös. Riisi ei ikinä päässyt suuhun asti, eikä päärynäpalatkaan olleet suurta herkkua. Luulen siis, että sormiruokailu on meidän juttu. Ei auta kun antaa neidille sormin syötäviä paloja, sillä lusikasta ei tunnu uppoavan mikään. Lusikka kyllä menee suuhun, ellei siinä ole mitään. Neiti kyllä tarkistaa lusikan hyvin skeptisesti ja tarkkaan, ettei vahingossa sen ensimmäisen yllärin jälkeen tulee lisäyllätyksiä.

Varrasleipä rapsutti ikeniäkin varmaan kivasti.

Siinäpä tämän kuun saavutukset kiinteiden osalta. Olen kyllä kovin tyytyväinen, että aloitettiin jo sillon viisikuisena ja tiedän nyt mitä on tuleman. Jos tämä olisi yllättänyt vasta puolivuotiaana, kun suositusten mukaan "kaikki lapset tarvitsevat kiinteitä lisäruokia viimeistään puolen vuoden iästä lähtien", olisin varmaan oikeasti hätääntynyt. Vaikea on antaa kiinteitä lisäruokia, ellei ne maistu. Nyt olen kuitenkin päässyt jo suurimman järkytyksen yli ja tullut siihen tulokseen, että kai ne kaikki lapset joskus kiinnostuu ruuasta. Sitä odotellessa. Ainakin ollaan päästy jo kokeilemaan eri ruokalajeja, eikä toistaiseksi mistäkään ole tullut mitään oireita.