300km

Isännällä on työkeikka Turussa, joten päätettiin Lilin kanssa lähteä mukaan. Herätys oli tavallista aikaisempi, mutta tämä tienpätkä alkaa olla jo todella tuttu!

Autossa istuskellessa, ikkunasta ulos lumisadetta tuijotellessa aloin miettiä syntyjä syviä: miten minä, raumalaislähtöinen pikkukaupungin asukki olen päätynyt tähän tilanteeseen, että elämäni on ripoteltu tähän kolmensadan kilometrin matkalle.

Raum o ain Raum -sanonta pitää kyllä paikkansa. Niin raivostuttavankin sisäänpäin kääntyneeksi kaupungiksi se tuntee kyllä omansa. Piireihin on ehkä vaikea päästä, mutta helppo syntyjään kuulua. Kaikki tuntee kaikki ja ulkopuoliset tietävät asiasi ennen kun tiedät niitä itsekään, oikeen ärsytykseen asti. Raumalla on oikeasti ihme, jos törmäät ihmiseen, josta et ole koskaan kuullut! Tämä kävi ilmi jopa minun ja Isännän kohdalla: emme kuulu samaan ikäryhmään, olemme aivan eri puolilta kaupunkia, emme ole vahingossakaan käyneet samaa koulua, meillä ei ollut juurikaan yhteisiä ystäviä, mutta silti meidän valokuva-arkistosta löytyy kuvia, joissa marssimme Rauman Poikasoittokunnan riveissä ihan kylki kyljessä, minulla klarinetti ja Isännällä isorumpu. Kaikessa ärsyttävyydessään se on omalla tavallaan ihanaa tavata aina tuttuja ruokakaupassa ja poiketa kaverin luona kylässä, ihan vaan ohikulkumatkalla.

Turulla tulee aina olemaan todella erityinen asema sydämessäni. Turku on ehkä Suomen kaunein kaupunki ja jos Turkua pitäisi kuvailla kahdella sanalla, ne sanat olisivat kulttuuri ja ennakkoluulottomuus. Myös siellä piirit ovat jokseenkin pienet, mutta yliopistokaupunkina siellä on hirmuisesti muitakin sinne jämähtäneitä ulkopaikkakuntalaisia. Opiskelut, raskaus ja synnytys ovat omalla kohdallani jättäneet Turkuun ison osan elämääni ja mitä ihanampia muistoja. Olen niin onnellinen, että Turku on jättänyt jälkensä myös Lilin elämään, onhan se nyt Lilin syntymäkaupunki.

Vantaa. Se kaikkein poikkeavin kaikista. Kun Raumalla ja Turussa on molemmissa selkeä keskusta, jonka ympärillä on lähiöt ja muut alueet, Vantaa on mielessäni jotenkin todella poikkeava. En edes tiedä, mikä Vantaan keskusta on. (Minua tosin juuri valaistiin, että se on Tikkurila. Siltin, se on Tikkurila, eikä keskusta?!?) Myös Vantaalla on ihania ihmisiä, paljon tekemistä ja vähän tylsää, mutta se on jotenkin todella harmaa paikka. Vaikka asutaan "viherpuiston" vieressä ja meillä on vieressä ihan oma leikkimetsä (=citymetsä), lähistöllä graffiteja ja ties mitä, silti se on jotenkin harmaa paikka. Ehkä se johtuu siitä pääkaupunkiseudun betonitunnelmasta, joka on tällaiseen puutaloidylli-maisemaan tottuneelle aikamoinen muutos.

Vaikka aikanaan olin niin onnellinen muuttaessani Raumalta pois suureen maailmaan, jotenkin kaukaisena haaveena ehkä on päästä sinne vielä takaisin.