Kaksin

Oltiin taas Lilin kanssa kaksin reissussa. Sen lähtöhäsän jälkeen kaksin vauvan kanssa reissaaminen on jotenkin terapeuttista. Siinä on joku oma juttunsa. Kaiken muun lisäksi se parantaa ongelmanratkaisukykyä ja siinä jos jossain oppii oikeasti tuntemaan lapsensa, sen reaktiot eri tilanteissa ja mikä kikka mihinkin tilanteeseen parhaiten toimii.

Kun lähtee vauvan kanssa kahdestaan mihin tahansa, tavaraa on hyvä olla sen verran mitä itse saa yksin kerralla kuskattua, se vauva mukaanlukien. Tarkat aikataulut kannattaa unohtaa täysin ja matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin. Stressiaivot kannattaa myös jättää sinne kotinarikkaan.

Toisin kun moni kuvittelee, meilläkään ei todellakaan aina viihdytä autossa. Autossa on tylsää olla hereillä ja pikapysähdyksistä harvoin on enää nykyään apua. Koska omat hermoni eivät kestä käytännössä yhtään vauvan huudattamista, vauvan viihdytys- ja rauhoittamiskeinoja on oltava takataskussa. Ne selviää oman vauvan kanssa kokeilemalla. Aina ei todella auta mikään, mutta ei se vauva siitä huutamisesta rikki mene. Hikoo vaan hemmetisti ja nostaa omaa stressitasoa. Siksi ne stressiaivot on tässä kohtaa hyvät siellä kotinarikassa. 

Näitä viihdytys- ja rauhoittamiskeinoja ovat mm. harso, käsi, erilaiset lelut ja iPad (kyllä, mihin tämä maailma on menossa eikä ihme että nykynuoret on niin pilalla). Tällä reissulla Lilin hermostuessa laitoin ison harson turvakaukalon yli ja se auttoi ihan yllättävän paljon! Jossain kohtaa kurkkasin sinne harson alle niin neiti leikki siellä tyytyväisenä Lionelilla. Enempää en uskaltanut kurkkia, ettei neiti hermostu. Myös radiolla voi vaikuttaa ja joissain tilanteissa vauvaa rauhoittaa (toisissa tilanteissa ärsyttää) äidin ääni. Voi lauleskella vaikka radion mukana. Tai sitten ei. Kannattaa välttää ylipukemista autoon, sillä kuuma on aika ikävä tuntemus. Lämpöpussi on kätevä! Matkan tekoon on hyvä varata aikaa, sillä pysähdyksiä voi tulla suunniteltua enemmän tai vähemmän. Ei oikeastaan kannata suunnitella juurikaan mitään. Menee vaan sen mukaan miltä tilanne näyttää.

Matkan vaiheita: Lionel, taianomainen harsoviritys ja alakuvissa reissuviihdykettä.

Yleisesti meidän matkat menee ihan kivasti. Me ollaan tosin harjoteltu aika paljon. Näissä kaksinmatkoissa ihan parasta on läsnäolo ja ihmisten näkeminen. Kun vauvan kanssa on poissa kotoa, sen kanssa on jotenkin automaattisesti ihan eri tavalla läsnä. Ei katsota telkkaria, ripusteta pyykkiä tai tehdä ruokaa kuten kotona. Vauva on sitterin sijaan paljon sylissä ja lattialla pyöriessäänkin tulee usein istuttu siinä vieressä tai leikiteltyä. Nyt oltiin kaksi yötä poissa kotoa ja kyllä nyt koti tuntuu kodilta.

Tämä on kyllä maailman paras matkatoveri. Siitä on ihan hirmuisesti seuraa ja sille voi rupatella oikeastaan mitä vaan. Matkanteko on rauhallista ja väkisinkin aikataulutonta. Kahvillekin mentäessä on paljon fiksumman näköistä istuskella kahvilassa vauvan kanssa kuin yksin. Kaiken lisäksi tottuu vauvakin esimerkiksi nukahtamaan erilaisissa ympäristöissä ja näkemään erinäköisiä ihmisiä.

Ps. Isäntäkin taisi järkyttyä eilisestä kirjoituksesta, käytiin meinaan seuraava keskustelu tänään facebook-messengerissä:

Pikakelattu viikonloppu

Pitkäksi ja tylsäksi viikonlopuksi suunniteltu viime viikonloppu sisälsi yllättävän paljon actionia ja se sujahti ohi merkillisen nopeasti. Lähdettiin Isännän ja Lilin kanssa perjantaina Isännän töiden jälkeen Raumalle. Tarkoitus oli viettää koko viikonloppu isäni luona, käydä läpi lapsuuden valokuviani, hengata rauhassa ja kuluttaa aikaa mahdollisimman tylsästi. No ideana hyvä, toteutus oli jotain muuta.

Koko homman tylsyys kaatui jo lähdön hetkellä. Kerrostalosta autoon piti Lilin ja tavaroiden lisäksi raahata kaksi kissaa tavaroineen, oltiinhan me koko viikonloppu poissa. Helpommin sanottu kuin tehty. Lähtö oli yhtä häsäämistä ja toiselle tiuskimista. Kun vihdoin saatiin kaikki autoon niin, ettei kissat joutuneet turhan pitkään odottamaan pienessä kopassaan, eikä Lili turvakaukalossaan päätin, että yhden yhtä tarkkaa aikataulua en tähän viikonloppuun halua.

Vauvan kanssa matkustaminen on jotenkin normaalia rennompaa. "Milloin olette täällä" -kysymykset voi normaalin kymmenen minuutin tarkkuuden sijaan kuitata sanomalla "ehkä kahdeksalta, tai kymmeneltä, riippuu montako kertaa joudutaan pysähtymään." Matkalla pysähtyminenkin on jotenkin rentouttavampaa, sillä pikapissan ja nopean aterian sijaan huoltoasemalla haahuillaan ja hengaillaan pidempään väsyttäen vauvaa, jotta se ehkä nukkuisi vielä matkalla. Yllättävää kyllä, tällaiselle kaiken etukäteen suunnittelevalle se on oikeasti todella mukavaa. Sellaista kiireetöntä reissaamista.

Oltiin aika myöhään perjantaina perillä. Lauantaina lähdettiin aamupalan jälkeen Kuivalahdelle metsäkävelylle. Loppupäivä hujahti isovanhempien ja saunan merkeissä ja lopulta kello olikin jo myöhä ja syötiin myöhäinen päivällinen. Seuraavaksi olikin vuorossa sunnuntai, päivälenkki ja aika lähteä kohti kotia. Aikamoista. Jäi valokuvien katselukin kokonaan välistä.

"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt..."

Matkaseurana saatiin nauttia äitini seurasta, joka viihtyi meillä tämänaamuiseen asti ennen kun lähti takaisin kotiinsa Saksaan. Samointein häippäsi samalle seudulle koulutettavaksi Isäntä, tosin aikaisemmalla lennolla. Käytiin puolenpäivän aikaan saattamassa äitini lentokentälle ja juuri kun astuin kotiovesta sisään totesin Lilille, että nyt saadaankin tylsistyä ihan keskenämme koko loppu päivä. Meni ehkä kaksi minuuttia, kun Lilin kummisetä Brittein saarilta laittoi viestiä ja kertoi olevansa Suomessa. Keskenään tylsistymisen sijaan saadaankin nyt nauttia siis seurasta. Tuossa ne Lilin kanssa katsoo Extreme Makeoveria kun kirjoittelen tätä. Melkoista seuraa siis!
Ps. Rauma huomio! Tullaan huomenna Lilin kanssa sinne seudulle. Perjantaina takaisin!

Iskä viihdyttää

Käytiin taas viikonloppuna pikainen Rauma-visiitti. Lauantaina Raumalle, sunnuntaina pois. Matkanteko on edelleenkin helpointa Lilin ensimmäisten päiväunien aikaan, vaikka koko 3,5 tunnin ajomatkan kestävät päiväunet ovat nykyään jo pelkkä muisto. Menomatkalla Isäntä ajoi ja Turkuun asti istuin etupenkillä. Turussa minun piti siirtyä takapenkille viihdyttämään pientä ihmistä, sillä hereillä automatkustus on niin kovin tylsää. Takapenkillä kanssamme oli noin 100 erilaista lelua, oli värikästä helisevää palloa, Eetu-kettua, kissahelistintä, kirahvipurulelua, pöllöhelistintä ja vaikka mitä erilaisia esineitä, joita heiluttelin siinä vauvan naaman edessä ilveillen, naureskellen ja erinäisiä äänieffektejä pitäen. Tästä kovasta yrityksestä huolimatta Lilin naama välillä vääntyi irvistykseen ja pääsi parkaisuja. Onnistuin tekemään tätä noin 20 minuuttia, joista viimeiset 10 minuuttia melko huonolla menestyksellä. Tämän jälkeen vihdoin pysähdyttiin Isännän isovanhempien luona. Olin aivan loppu. Pysähdyksen jälkeen oli seuraavien päiväunien aika, jolloin päästiin loppuun asti nukkuvan vauvan kanssa.

Paluumatkalla minä ajoin. Päästiin Saloon asti niin, että Lili nukkui ja kun Kivihovin Teboilille näytti olevat 2km matkaa, Isäntä raportoi takapenkiltä, että "täällä herättiin." Tiedustelin, että joko pysähdytään Kivihovissa, mutta Isäntä meinasi, että "Lohjalle ajaa 23 minuuttia." Myhäilin itsekseni, että kerrankin Isäntä saa kontolleen Lilin viihdyttämisen ja jos se vaikka vihdoin tajuaisi kuinka uuvuttavaa hommaa se pidemmän päälle on. Isäntä selaili takapenkillä tovin puhelintaan Lilin heräillessä hiljalleen, mutta ei mennyt kauaa kun ensimmäinen parkaisu kuului. "Jaahas", Isäntä totesi, kaivoi viereltään iPadin ja hetken naputtelun jälkeen alkoi kuulua Mertarannan selostusta. "Mitäs siellä katotaan?" tiedustelin. "2011 finaalia", Isäntä vastasi.

Sitä ensimmäistä seuraava parkaisu tuli juuri ennen Lohjan liittymää, sen 20 minuuttia myöhemmin. 

Autoilua

Me autoillaan aika paljon. Ennen muuttoa autoiltiin Lilin kanssa lähes päivittäin ja edelleenkin autoillaan aika paljon vaikkakaan ei nyt enää ihan joka päivä. Tästä syystä ollaan aika tosi tyytyväisiä, että pääasiallisesti Lili viihtyy autossa.

Suurimman osan matkustusajasta Lilihän nukkuu ja ikäväksi tilanne tulee, jos Lili herää autossa joko nälkäisenä tai tylsistyneenä. Mikäli kyse on vain nälästä, tilanne on helposti ratkaistu: auto seis ja vauva tissille. Jos kyse on tylsistymisestä, on ongelma monikantillisempi ja tilanne huomattavasti ikävämpi. Kerran tämä on tapahtunut todella ikävässä tilanteessa, josta voi lukea lisää täältä.

Kun tylsistyminen ottaa vallan, vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi. Näistä ensimmäisessä auton voi pysäyttää, ottaa vauvan syliin ja rauhoitella. Kun vauva rauhoittuu, hänet voi asettaa takaisin turvakaukaloon ja jatkaa matkaa. Tässä on riskinä se, että kun pääsee takaisin vauhtiin, vauva hermostuu jälleen, jolloin edessä on uusi pysähdys. Tästä syystä suosittelenkin vaihtoehtoa numero kaksi, jossa pysäytetään auto jonnekin massiiviselle (tai pikkuiselle) huoltoasemalle, otetaan vauva kainaloon ja marssitaan sisälle, koitetaan väkisin vähän syöttää vauvaa, vaihdetaan siltä vaippa, ostetaan itselle kahvi tai ruokaa, istuskellaan huoltoasemalla tovi, laitetaan vauva takaisin kaukaloon ja siirrytään parkkipaikalla sijaitsevaan autoon ja jatketaan matkaa. Jotenkin tämä "tilanteen nollaaminen" tuntuu toimivan huomattavasti paremmin kun vain pikainen pysähtyminen tien varteen.

Joskus vauva viihtyy autossa myös hereillä ollessaan, mutta yleensä vaatii jonkinlaista viihdykettä siinä matkalla. Hämärässä mielenkiintoa pitävät yllä ohi valuvat katuvalot, jotka on ihan huippuja. Tästä syystä vauvallisena autoilijana olen alkanut vihaamaan niitä katuvalottomia tienpätkiä, etenkin pimeällä hermostuneen vauvan kanssa ajellessa. Viihdykkeenä toimii myös toinen vanhemmista, mutta tämä tilanne tosiaan vaatii, että autossa on paikalla vähintään kaksi aikuista. Yksi meillä toimiva keino on myös laittaa vauvalle musiikkia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että laitetaan Spotifyn kautta soimaan rockabyebaby-biisejä auton kaiuttimista. Meidän neitonen jää kuuntelemaan niin tarkkaan, että usein rauhoittuu ja jossain vaiheessa nukahtaa.

Näitä on oikeesti tosi monesta eri biisistä, mutta tässä ääninäyte.

Pahinta ikinä autoilevan vauvan kanssa on kuitenkin punaiset liikennevalot. Ymmärrän ihan uudella tavalla niitä raivostuttavia ihmisiä, jotka ruuhkassakin valuvat punaisiin pikkuhiljaa liukuen. Vauva meinaan herää kun auto pysähtyy. Se on ihan sama pysähdytäänkö päätepysäkille vai punaisiin valoihin, mutta yleensä se herääminen tarkoittaa itkua, ellei siitä turvakaukalosta pääse pois vaikka syömään. Erittäin ikäviä nämä punaiset on siinä kohtaa kun vauva on jo nukkunut autossa mielestään riittävästi, uni alkaa loppua ja paikat puutua. Joskus vauvan kanssa autoilevat voivat näyttää liikennevaloissa ihan idiooteilta yrittäessään epätoivoisesti koittaa huijata kyydissä matkustavaa vauvaa, että ei tässä nyt oikeasti muka pysähdytty. Tämä saattaa näkyä juuri punaisiin liukumisena, auton nytkyttämisenä tai jonain muuna, mikä ulkopuolisten silmiin näyttää varmasti siltä, että sen auton kuski yrittää joko ajaa superekologisesti tai sitten sillä on jarru- ja kaasupoljin mennyt sekaisin. Auton kuljettaja tosiaan ei välttämättä ole kadottanut punaista lankaansa, vaan kuljettaa kyydissään vauvaa.

Me käytiin tänä viikonloppuna Raumalla ensimmäistä kertaa Vantaalta käsin. Matkustusaika siis piteni melkeen kahdella tunnilla Turun asuntoon nähden. Toisaalta, liikennevalojen määrä ennen kotia väheni ihan huomattavasti, joten kotiinpaluumatkalla vauva nukkui sikeästi ihan kotipihaan saakka. Menomatka kesti 3,5 tuntia ja sisälsi yhden syöttöpysähdyksen (oikeasti Isännän vessapysähdyksen) Paimiossa ja jonka jälkeen matkaa päästiin jatkamaan suoraan rockabyebabyn avulla. Kotimatka tuli yhtä soittoa ja kesti tasan 3 tuntia. Molempiin suuntiin ajomatka ajotettiin Lilin päiväunien aikaan, joten tämä päivä jäi Raumalla aika lyhyeksi, mutta kiva kun reissu onnistui näin hyvin. Kivempi lähteä ajamaan yksin Lilin kanssa Raumalle kun tietää, että matka voi tosiaan yhdeltä istumalta mennä.

Paska reissu mutta tuleepahan tehtyä

Me päätettiin, että Isäntä lähtee kuorma-auton kyydissä, missä on melkein koko meidän omaisuus. Minä taas lähdin ajamaan Isännän uudella autolla, jossa matkustaa myös kissat ja Lili. Riemukseni Isäntä tuli torstaina kotiin peräkärryn kanssa, joka oli suunnitteilla kiinnittää siihen samaiseen Skodaan, jonka kanssa minun oli tarkoitus matkata kohti Vantaata. 

Taustatietona, että peräkärry on ihan kiva, kunhan minun ei tarvitse sen kanssa ajaa. Toistaiseksi kuitenkin kaikki ihan ok, kunhan sen kanssa ei ole tarvinnut peruutella. 

Matka alkoi Turusta. Lili heräsi hieman ennen Paimiota, joten Paimion ABC:lla oli ensimmäinen ruokailuhetki. Siitä eteenpäin ei kaveria edes väsyttänyt, vaan matka jatkui valveilla olevan vauvan kanssa. Lili tosiaan ei ollut ennen matkustanut hereillä, joten hieman tämä jännitti. Hieman ennen Kivihovin Teboilia alkoi huuto. Pysähdyttiin siis Kivihovilla ja Lili söi taas. Etupenkin turvakaukalossa makoili tyytyväinen vauva, kunnes päästiin moottoritielle. Lili huusi koko matkan, kunnes vihdoin ja viimein saavutettiin Ykköspesä. Vauva rauhottui syliin saman tien. Taas kun matka jatkui moottoritiellä, huuto alkoi. Kirsikkana kakun päällä aina kun Lili huusi, Mindy säesti takapenkillä ja repi häkin seiniä. 

Nyt ollaan Lohjan ABC:llä, tämä äiti on ihan loppu! Jätin kissat autoon, webaston päälle, otin vauvan kainaloon ja otetaan nyt pieni breikki! Voitte kuvitella kun päästiin lastenhoitohuoneeseen, laitoin oven lukkoon ja joku epäonninen pariskunta yritti tunkeutua KAHDEKSAN KERTAA siihen samaan lastenhoitohuoneeseen oven ollessa lukossa. Piti oikeen nieleskellä, että sen sijaan että olisin avannut sen oven ja alkanut raivota karjahdin sieltä lastenhoitohuoneesta vaan melko tomerasti, että "mä tuun IHAN KOHTA ulos täältä". Se ulkomaalaispariskunta oli ilmeisesti "oh, we're so sorry" pahoitteluista päätellen kovasti pahoillaan. Olen itsekin pahoillani, mutta varmasti he ymmärtäisivät äänensävyn jos tietäisivät minkälaista konserttia olen autossa kuunnellut viimeisen tunnin. Ehkä jopa pidempään.

Nyt vauva nukkuu sylissä tyytyväisenä puhtaassa vaipassa ja matka jatkuu kohta, kun saan tuon hampurilaisen pistettyä poskeen.

Toivottakaa tsemppiä, tai edes rautaisia hermoja!