Suurimman osan matkustusajasta Lilihän nukkuu ja ikäväksi tilanne tulee, jos Lili herää autossa joko nälkäisenä tai tylsistyneenä. Mikäli kyse on vain nälästä, tilanne on helposti ratkaistu: auto seis ja vauva tissille. Jos kyse on tylsistymisestä, on ongelma monikantillisempi ja tilanne huomattavasti ikävämpi. Kerran tämä on tapahtunut todella ikävässä tilanteessa, josta voi lukea lisää täältä.
Kun tylsistyminen ottaa vallan, vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi. Näistä ensimmäisessä auton voi pysäyttää, ottaa vauvan syliin ja rauhoitella. Kun vauva rauhoittuu, hänet voi asettaa takaisin turvakaukaloon ja jatkaa matkaa. Tässä on riskinä se, että kun pääsee takaisin vauhtiin, vauva hermostuu jälleen, jolloin edessä on uusi pysähdys. Tästä syystä suosittelenkin vaihtoehtoa numero kaksi, jossa pysäytetään auto jonnekin massiiviselle (tai pikkuiselle) huoltoasemalle, otetaan vauva kainaloon ja marssitaan sisälle, koitetaan väkisin vähän syöttää vauvaa, vaihdetaan siltä vaippa, ostetaan itselle kahvi tai ruokaa, istuskellaan huoltoasemalla tovi, laitetaan vauva takaisin kaukaloon ja siirrytään parkkipaikalla sijaitsevaan autoon ja jatketaan matkaa. Jotenkin tämä "tilanteen nollaaminen" tuntuu toimivan huomattavasti paremmin kun vain pikainen pysähtyminen tien varteen.
Joskus vauva viihtyy autossa myös hereillä ollessaan, mutta yleensä vaatii jonkinlaista viihdykettä siinä matkalla. Hämärässä mielenkiintoa pitävät yllä ohi valuvat katuvalot, jotka on ihan huippuja. Tästä syystä vauvallisena autoilijana olen alkanut vihaamaan niitä katuvalottomia tienpätkiä, etenkin pimeällä hermostuneen vauvan kanssa ajellessa. Viihdykkeenä toimii myös toinen vanhemmista, mutta tämä tilanne tosiaan vaatii, että autossa on paikalla vähintään kaksi aikuista. Yksi meillä toimiva keino on myös laittaa vauvalle musiikkia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että laitetaan Spotifyn kautta soimaan rockabyebaby-biisejä auton kaiuttimista. Meidän neitonen jää kuuntelemaan niin tarkkaan, että usein rauhoittuu ja jossain vaiheessa nukahtaa.
Näitä on oikeesti tosi monesta eri biisistä, mutta tässä ääninäyte.
Pahinta ikinä autoilevan vauvan kanssa on kuitenkin punaiset liikennevalot. Ymmärrän ihan uudella tavalla niitä raivostuttavia ihmisiä, jotka ruuhkassakin valuvat punaisiin pikkuhiljaa liukuen. Vauva meinaan herää kun auto pysähtyy. Se on ihan sama pysähdytäänkö päätepysäkille vai punaisiin valoihin, mutta yleensä se herääminen tarkoittaa itkua, ellei siitä turvakaukalosta pääse pois vaikka syömään. Erittäin ikäviä nämä punaiset on siinä kohtaa kun vauva on jo nukkunut autossa mielestään riittävästi, uni alkaa loppua ja paikat puutua. Joskus vauvan kanssa autoilevat voivat näyttää liikennevaloissa ihan idiooteilta yrittäessään epätoivoisesti koittaa huijata kyydissä matkustavaa vauvaa, että ei tässä nyt oikeasti muka pysähdytty. Tämä saattaa näkyä juuri punaisiin liukumisena, auton nytkyttämisenä tai jonain muuna, mikä ulkopuolisten silmiin näyttää varmasti siltä, että sen auton kuski yrittää joko ajaa superekologisesti tai sitten sillä on jarru- ja kaasupoljin mennyt sekaisin. Auton kuljettaja tosiaan ei välttämättä ole kadottanut punaista lankaansa, vaan kuljettaa kyydissään vauvaa.
Me käytiin tänä viikonloppuna Raumalla ensimmäistä kertaa Vantaalta käsin. Matkustusaika siis piteni melkeen kahdella tunnilla Turun asuntoon nähden. Toisaalta, liikennevalojen määrä ennen kotia väheni ihan huomattavasti, joten kotiinpaluumatkalla vauva nukkui sikeästi ihan kotipihaan saakka. Menomatka kesti 3,5 tuntia ja sisälsi yhden syöttöpysähdyksen (oikeasti Isännän vessapysähdyksen) Paimiossa ja jonka jälkeen matkaa päästiin jatkamaan suoraan rockabyebabyn avulla. Kotimatka tuli yhtä soittoa ja kesti tasan 3 tuntia. Molempiin suuntiin ajomatka ajotettiin Lilin päiväunien aikaan, joten tämä päivä jäi Raumalla aika lyhyeksi, mutta kiva kun reissu onnistui näin hyvin. Kivempi lähteä ajamaan yksin Lilin kanssa Raumalle kun tietää, että matka voi tosiaan yhdeltä istumalta mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti