Kaoottinen, kaoottisempi, kaoottisin

Aikamoista. Ei sitä voi muuta sanoa. Tosiaan perjantaina Isännällä oli muuttovapaa ja pakattiin suurin osa tavaroista kyytiin. Lauantaina pakattavaksi jäi ne kaikkein ihanimmat, ne sekalaiset tavarat, jotka ei oikeen kuulunut mihinkään tiettyyn laatikkoon. Kolmen aikaan lähdettiin Vantaan suuntaan ja ikuisuudelta tuntuneen ajomatkan jälkeen pääsin vihdoin näkemään tämän Isännän valitseman asunnon.

Asunto on tilava kerrostalokolmio. Pinnat on suurelta osin vähän vanhempia, mutta ihan hyväkuntoisia. Fiilis on jotenkin outo. Tuntuu ihan siltä kun olisi kotinsa jättänyt. Kun ajattelen "kotia", mielen täyttää vanhan asunnon tummat ikkunanpielet, valkoinen kiiltäväpintainen keittiö ja makuuhuone tummanruskealla tehosteseinällä, jossa hohti kuu. Vaikka olin valmistautunut muuttoon pääkaupunkiseudulle, tuli se siltin jotenkin yllätyksenä. Ehkä samoin kun se talvi tulee, joka vuosi. Juuri kun olen saanut elämän uralleen Turussa, tuleekin uusi alku, täysin puhtaalta pöydältä. En ollut valmistautunut ehkä ihan siihen.

Uudet asukkaat ei arvostanu meiän kuuta niin otin sen mukaan. Siellä se nyt möllöttää uudella seinällä.

Ensimmäinen päivä meni purkaessa tavaroita ja hengaillessa Lilin kanssa. Muutto tuntui välillä todella turhauttavalta, kun itse istui "toimettomana" imettämässä muiden kantaessa hikipäissään tavaroita. En todella ole tottunut sellaiseen "istuskeluun". Nyt olen kuitenkin skarpannut ja oikeasti pysähtynyt ajattelemaan, että Lili on nyt se, joka minua ensisijaisesti tarvitsee. Ei Isäntä, muuttoapu, vanhan asunnon uudet omistajat, eikä kukaan muu. Vain Lili. Tästä syystä tavaroiden purkaminen tulee tapahtumaan hitaasti, niinkuin Lilin tahtiin. Haluan päivisin kuitenkin viettää aikaa myös Lilin kanssa, enkä vaan iskeä häntä sitteriin tai leikkimatolle aina kun hän vaan suinkin jaksaa aikaansa yksin kuluttaa. Tänäänkin käytiin vähän vaunuilemassa uusilla kulmilla raittiissa ulkoilmassa (no niin raittiissa kun se täällä pääkaupunkiseudulla on) päiväuniaikaan ja tanssahdeltiin peilin edessä, ihan vaan koska Lilin mielestä se oli hauskaa. En edes jaksa stressata noista laatikoista. Kyllä ne siitä sitten pikkuhiljaa katoaa. Ja meillä on kyllä aikaa.

Vähän olohuonetta sunnuntailta. 

Eteistä sunnuntailta. Isäntä kiinniittää lamppuja.

Kyllä välillä pääsee sitteriin ihmettelemään jääkaapin magneetteja äidin
purkaessa laatikoita.

Asuntoja tulee ja menee, sehän on selvä. Varmasti tulen tähän asuntoon tottumaan, ehkä jopa hyvinkin pian kun saadaan tavarat paikoilleen ja asunto kodikkaaksi. Nyt on vaan totuttava tähän sijaintiin ja asuntoon, tänne missä vessassa on pimeässä hohtava tähtitaivas. Kysympä vaan, kuka istuu paskalla pimeässä?