Se ihana, ihana syksy!

Nyt se kauan odottamani syksy on vihdoin tullut! Puiden lehdet kellastuvat ja alkavat tipahdella pois. Pellot ovat kauniin oransseja tai kauran värisiä, yöt pimeitä ja vesisateet ja pilvinen sää on alkanut olla enemmän tapa kuin poikkeus. Mikä ihaninta, iltojen pimetessä voi sytyttää pari kynttilää, makoilla viltin alla ja juoda vaikka kupin teetä. Näin arki-iltoina se oma kulta vain puuttuu vierestä.

Taidan aina jankuttaa tätä samaa, mutta syksy on vaan niin ihanaa aikaa! Parasta ikinä! Niin värikäs ja tunnelmallinen. Ulos mennessä saa laittaa enemmän vaatteita ja saa vihdoin taas vetää päälleen ne ylisuuret neuleet vaatekaapista. Pari uutta neuletta tuonne vaatekaappiin kyllä mahtuisi. En malta odottaa että kaveri tulee tuolta masusta ulos, pääsen vetämään uuden synttärilahjaksi saamani ulkoilupuvun päälle ja pääsen ulos syysilmaan vaunuilemaan!

Syksyn mukana tulee myös yksi aivan ihana asia, meinaan kotiviikonloput. Kun koko kesän on joka viikonloppu saanut mennä matalaliitoa paikasta toiseen, on enemmän kuin luksusta olla ihan vaan kotona. Perjantaina tultiin meille siskon ja tämän puolison kanssa ja tehtiin kotona hampurilaisia. Oli kyllä hyviä! Lauantai alkoi kotitöiden ja rästihommien merkeissä, kun siivouksen ohella tehtiin vähän kaikenlaista hommaa. Sai minun obelixinikin (=Opel) vihdoin uudet lamput! Asennettiin Isännän autoon myös turvakaukalon telakka valmiiksi, ettei Isännän tarvitse siihen yksinään aikaa kuluttaa sitten kun meillä ollaan jo jakaannuttu. Illalla käytiin Isännän siskon synttärikekkereissä ja elokuvissa katsomassa Southpaw.

Sunnuntaina tapahtui jotain, mikä tuntui pitkästä aikaa niin todella hassulta. Oltiin yhdessä kotona, mutta tehtiin eri hommia! Nyt kun yhteinen aika on jotenkin todella kortilla, ollaan Isännän kanssa todella harvoin kotona pidemmän aikaa eri huoneissa. Ensin se tuntui jotenkin todella väärältä, että itse istuin yläkerrassa ompelemassa Isännän pelaillessa tietokoneella, mutta ihan käsittämätöntä kuinka ihanaa se oli! Silti oli jotenkin sellainen olo, että ei saisi valittaa yhteisen ajan niukkuudesta, jos istutaan eri huoneissa sitten kun sitä yhteistä aikaa todella olisi. Isäntä oli myös niin ihana, että piirsi kaavat ja leikkasi kankaat kosteussuojakankaasta, jotta sain ommeltua pinnasänkyyn ja hoitopöydälle muotoon ommellut kosteussuojalakanat. Itseltä tuo kaavojen piirtely ja kankaan leikkely on niin tajuttoman hankalaa noiden suurempien kaavojen osalta, kun lattialla pitäisi työskennellä. Helpottaisi huomattavasti jos taipuisi edes vähän tuosta keskivartalon kohdalta.

Isäntä valmisti meille eilen oikeen gourmet-ruokaa saatuaan pelinsä päätökseen ja minun vielä ahertaessa kosteussuojien kanssa. Kaapissa oli jauhelihaa ja kun ehdotin, että tehtäisiin jotain muuta kuin jauhelihakastiketta, Isäntä päätti tehdä lihamureketta. Jauhelihan lisäksi murekkeen sekaan oli eksynyt pakkasesta purkki sieniä (hyvä että tulee käytettyä) ja koska korppujauhot olivat hyvin vähissä, niiden sijaan Isäntä oli käyttänyt kaurahiutaleita kuten jossain toisessa ohjeessa oli kuulemma tehty. Täällä leijui ilmassa ihana sipulin tuoksu ja uunissa paistui leipävuoassa ihanan näköinen lihamureke. Kun sen oli aika tulla ulos uunista ja Isäntä kippasi sen leivinpaperille, sen ulkonäkö hieman muuttui.

Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä.

Maku oli kuitenkin vallan mainio ja saatiinpahan hyvät naurut!

Ilta huipentui taas eläviin kuviin, kun käytiin toistamiseen saman viikonlopun aikana elokuvissa. Vuorossa oli Hitman: Agent 47. Täytyy kyllä sanoa, että tykättiin sekä tuosta Hitmanista että siitä lauantaisesta Southpaw:sta. Molemmat oli mukaansatempaavia, eikä kummassakaan aika käynyt pitkäksi. Itsellä alkoi etenkin Southpaw:ssa se istuminen käydä tukalaksi, niissä leffateatterin tuoleissa kun ei kauheasti asentoa muutella ja leffa kesti kuitenkin reilut kaksi tuntia. Taitaa nyt tässä jatkossa tulla elokuvat katsottua omalta kotisohvalta. Oli kyllä siitäkin poikkeuksellista, että kumpanakaan päivänä ei ostettu Finnkinosta popcornia! 

Pitkästä aikaa viikonlopun jäljiltä olo on oikeasti levännyt ja rento! Ihana syksy! Näitä lisää!

Ehkä maailman siistein juttu, ikinä!

Tsekatkaas tätä!

Se on mun, tai no oikeastaan tämän blogin, uusi logo! Olen kauan haaveillu moisesta ja miettinyt mielessäni, että miten sen tekisi ja millainen siitä tulisi. Joka kerta sama haave on kaatunut siihen, että olen yksinkertaisesti niin huono kaikessa mitä tulee visuaaliseen suunnitteluun. Ihan oikeasti siis. Isäntä lähtee aina mukaani makutuomariksi jopa vaateostoksille. Isäntä on myös se, joka aina valitsee mun silmälasitkin. Ja aurinkolasit toki myös.

Joka tapauksessa tämän ongelman minulle ratkaisi Random design ja Hermanni Vuorisalo. Kerroin ajatukseni ja hän lähti luonnostelemaan logoa saman tien. Parin päivän päästä sain muutaman mallikappaleen, joista valitsin eniten mieluiseni ja sain heti sähköpostiini erikokoisia ja -muotoisia tiedostoja. Se on kyllä jännä kun jotkut näkee tällaiset suunnittelut mielessään heti niin selvänä ja toisille se voi olla niin käsittämättömän vaikeaa! Joka tapauksessa logo on prikulleen sellainen kun halusin, vaikka aika heikosti osasin toiveitani kuivailla.

Ajatus punaisesta leijonasta lähti alun perin siitä, että mietin blogille nimeä, joka olisi jotain muuta kun "Amen elämää" tai jotain arkihömppää. Nimeä miettiessäni katseeni kohtasi viimeisimmän käsityöni, Lalylalan ohjeen mukaan tekemäni punaisen leijonan. Koska pidän punaisesta ja pidän leijonista, ajattelin että siinä on blogille hyvä nimi! Koska blogin nimi tuli tästä kyseisestä leijonatekeleestä, oli myös loogista, että se olisi blogin maskottina. Logo onkin tehty alkuperäisen maskotin mukaan.

Voin kyllä lämpimästi suositella kyseistä kaveria ja Hermanni tekeekin vähän kaikennäköistä suunnittelua, on sitten kyse logoista, palvelumuotoilusta, brändäyksestä tai ihan mistä tahansa. Jos vaan joku kaipaa konsultointia tai apua mihin tahansa ideointiin tai suunnitteluun, ottakaa rohkeasti yhteyttä Random designiin.

Ja hei, ehkä siistein juttu ikinä! Tietokoneella blogia lukiessa logo näkyy tuolla  ylhäällä välilehdessä!!

Tuukkataakkotiieee

Eilen tuli tosiaan ajettua rapiat 1 000 km. Täytyy kyllä sanoa, että en mä sitä kauhean tarkkaan miettinyt, että kuinka pitkä matka se oikeesti on. Aamulla seitsemältä lähdettiin Helsingistä ja neljän aikaan lähdettiin ajamaan kotiin. Kotona oltiin siinä puoli 11 aikaan. Autossa tuli istuttua noin 12 tuntia.

Selkä ei sanonut tuosta istumisesta oikeastaan mitään, hartiat ei kiukuttele ja muutenkin matka kävi ihan käsittämättömän helposti! Aikakin meni nopeasti! Mitään supistuksiakaan ei tullut ja kaverikin oli oikein kiltisti eikä kertaakaan tunkenut kivuliaasti kylkeen. En olisi kyllä uskonut että noin kivuttomasti menee. Jalat alkoi loppua kohden vähän puutumaan ja nyt tuli jalkoihin nestettäkin sen verran, että kengät alkoi tuntumaan tukalilta, mutta ehkä tässä kohtaa on jo aikakin.

Oli kyllä oikeesti ihan hauskaa. Tuli paljon naureskeltua ja vähän jopa jostain juteltuakin. Isäntä oli mielissään kun mukana oli oma chauffeur eikä tarvinnut itse ajaa koko matkaa. Sai töitäkin tehtyä siinä samalla. Ja tuli sitten ristiäispaikkakin varattua sillä reissulla. Ehkä koko reissun lentävin läppä tuli, kun radiosta alkoi soimaan Cheekin uusi biisi: sä huudat. Kertosäkeen kohdalla Isäntä alkoi laulelemaan: "sä huuu-uudaaat, tuukkataakkotiieee". Jostain kumman syystä hän tosiaan ei kuule sanoja oikein (tuu takas kotiin). Tällä hetkellä kukaan meidät tavannut ei enää kuule laulua sen oikeilla sanoilla vaan laulaa aina väkisin Isännän sanoin. Kyllä siitä vielä sanoittaja tulee!

Tänään takana on jo Rauman reissu ja hieroja. Enää en uskaltanut suoraan varata seuraavaa aikaa, seuraavan kuukauden sisällä kun pitäisi yksi synnytys tapahtua. Sain Isännältä ehkä maailman söpöimmän syntymäpäivälahjan, kun se oli askarrellut mulle lahjakortin tonne mun hierojalle. Sanoinkin, että eniten arvostan sitä efforttia, minkä se on sen lahjakortin eteen tehnyt. Hieroja oli kuulemma luvannut laittaa lahjakortin postiin, mutta Isäntä meinasi, että ei tarvitse kun hän tekee tällaisen itse! Oli kyllä niin ihana tekele se lahjakortti! Ihanin idea ehkä ikinä! <3

Se ihana itse tehty lahjakortti!

In da bus

Tiedättekö, äitiysloman kirous on se, että kotona ollessa ei tule tehtyä sitten yhtikäs mitään! Aina kun olen kotona, istun vaan sohvalla, datailen ja pahimmassa tapauksessa tutkiskelen ties mitä kaikkea ja teen netissä heräteostoksia. Mitä tällä viikolla? Postissa tuli jo aiemmin tilaamani belly bind –liina ja tänään tilaukseen lähti ebaysta kantinkääntäjä ompeluharrastukseen. Ja en ole saanut edes ommeltua nyt kotona ollessani.

Päätin loppuviikosta tehdä jotain repäisevää ja tänään onkin ensimmäinen päivä kun olen saanut aikaiseksi oikeasti edes jotain. Kävin vakuutusneuvojan juttusilla ja sain sairaskuluvakuutustarjoukset itselleni ja Isännälle, sekä autovakuutustarjouksen. Sain varattua seurakunnan tilan ristiäisiä varten, imuroin jopa yläkerran ja nyt istun bussissa matkalla kohti Helsinkiä.  Kyllä. Päätin tässä viimeisimmilläni lähteä vielä road tripille, kun vielä voi.

Neuvolassa meinattiin, että kauas matkustelua ei kauheasti suositella, mutta koska kaveri ei anna mitään merkkejä ulospyrkimisestä ja Isäntä on huomenna lähdössä Joensuuhun työreissulle, ajattelin lähteä seuraksi. Oma loppuviikon suunnitelma onkin seuraava: Tänään bussilla Helsinkiin, huomenna Isännän seuraksi Helsingistä Joensuuhun ja sieltä Turkuun ja perjantai aamulla Isännän lähtiessä töihin matkaan bussilla Raumalle kahvittelemaan siskon ja mummun kanssa, käymään hierojalla ja palaan siskon ja tämän puolison kyydillä iltapäivällä takaisin Turkuun. Sounds like a plan!

En muista millon olisin viimeksi matkustanut bussilla. Tämä on oikeasti aika tosi kivaa. Ei tarvitse itse ajaa, voi katsella maisemia ja jumittaa ja kirjoittaa vaikka blogia. Eikä nämä penkitkään oikeasti ole mitään kauhean epämukavia ja minä olen sentään aika viimeisilläni raskaana. Lisäksi voin vinkkinä kertoa, että matkahuollon sivuilta löytyy nykyään myös nettitarjouslippuja, joilla saa ostettua bussimatkoja edullisesti! Tästäkin Turku-Helsinki –reissusta joutui pulittamaan huimat 7 euroa! Myös eri liikennöitsijöiden, kuten Pohjolan liikenteen sivuilta löytyy usein tarjouslippuja.

Kaiken lisäksi nämä bussimatkat tuntuu olevan varsinaisia elämyksiä, kun matkaseurana on ties mitä kummajaisia. Yksi kanssamatkustaja kiinnitti reppunsa penkkiin turvavyöllä, mutta ei tietenkään omaa turvallisuuttaan edistänyt omalla penkillään. Herää kysymys, mitä siellä repussa mahtaa olla?

Rv 38

Nyt neuvolakäynnit ovat tosiaan tihentyneet niin, että siellä käydään joka viikko. Tämän viikon neuvolakäynti olikin tänään. Neuvolatäti oli taas eri. Kävi ilmi, että meidän "alkuperäinen" neuvolatäti, se josta kovasti pidin, oliki tämän tädin sijainen. Viime kerralla oli kesälomasijainen ja nyt tämä täti on tullut jäädäkseen. Sama neuvolatäti on nyt siis minulla koko loppuraskauden ja tulee olemaan myös vauvan neuvolatätinä. 

Neuvolatäti oli kyllä todella mukava! Ensimmäistä kertaa minulta kunnolla kysyttiin synnytyksestä, omista ajatuksista ja käytiin läpi synnytykseen liittyviä asioita, kuten kivunlievitystä kotona. Perus lämpimän suihkun, jumppapallon ja kaurapussien lisäksi myös vuokraamani TENS-laite saapui tänään! TENS-laitteessa on neljä elektrodia, jotka lätkästään selkään supistusten alkaessa. Laitteen avulla ohjataan sähköimpulsseja hermoihin elektrodien kautta. Impulssit lisäävät kehon omia kipua lievittäviä kemikaaleja, kuten endorfiineja, ja toimii näin tietenkin jokaisella yksilöllisesti kivunlievittäjänä. Itselläni toiveissa on synnytys ilman lääkkeellistä kivunlievitystä välttääkseni lääkeainekrapulaa, sain vinkin TENSistä kuulin yhdeltä tutulta ja päätin kokeilla. Eipähän siinä mitään menetä. Kyseisiä laitteita saa tosiaan vuokrata ainakin Aktiivinen Synnytys RY:ltä. Halutessaan vuokraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä laitteet on haluttua tavaraa ja lähes kaikki oli jo varattuja kun huhtikuussa (5 kk ennen laskettua) tein varausta.

TENS-laite (ilman elektrodeja)

Verenpaine: 117/71

Paineet on edelleen tasaiset, eikä niissä ole tapahtunut oikeastaan mitään muutosta.

Painoa lisää lähtöpainoon: 6,7kg

Viikossa painoa on tullut lisää 0.5kg. Ensimmäisellä punnituksella näytti siltä, että viikossa painoa on lähtenyt 4kg, mutta vaa'an vaihdolla tämä epäkohta korjaantui. Aika paljon siinä vaa'alla seisoskellessa kyllä ensin ihmetytti kun paino lävähti näytölle. :D

Sf, eli kohdunpohjan korkeus: 33 cm

Ihan tasan keskikäyrällä mennään edelleen. 

Sikiön syke: 140

Tunnustelun ja asennon selvittelyn jälkeen neuvolatäti löysi sykkeen heti. Sieltä se kuului tasaisesti 140 molemmin puolin kuulemma. Hyvät on sykkeett kaverilla.

Sikiön liikkeet: ++

Tällä viikolla ne vasempaan kylkeen kohdistuvat potkut on loppuneet. Kaveri myllertää masussa tasaisesti aina tiettyinä aikoina päivästä. Ehkä kaveri on jo niin suuri, että liikkuminen on hankalaa tai maha on jo sen verran pinkeä että liikkeet eivät tunnu enää niin vahvoina, mutta liikkeet eivät enää kauheasti tunnu sisältä päin. Liikkeet tuntuu ja näkyy kyllä todella hyvin mahan päältä. Tämä voi myös johtua asennon muutoksesta.

Sikiön asento: pää alaspäin, RT

Neuvolatäti tunnusteli masukaveria pitkään ja hartaasti ja ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana hän puheli siinä samalla mitä tunsi. Hän meinasi, että se navan kohtaa ulos puskeva olisi selkää ja pää on ihan alhaalla. Peppu tulee tuonne oikeaan kylkeen ja ensimmäistä kertaa neuvolakortissani on myös Tarjonta-kohdassa merkintä "RT". Hän kommentoi kaveria pitkäksi. Saas nähdä mitä sieltä tulee. Kiinnittymistä ja laskeutumista ei ole vielä tapahtunut.

Virtsanäyte: puhdas

Näytteessä ei edelleenkään ollut proteiineja, leukkareita tai ketoaineita.

Turvotukset: +/-
Turvotukset ei edelleenkään juuri menoa haittaa. Aamulla vähän jalanpohjia aristaa ja välillä sormia taivuttaessa nivelissä tuntuu pientä painetta, mutta ei kyllä valittamista.

Käytiin tosiaan synnytykseen liittyviä asioita hieman läpi ja niiltä osin mieli keveni kyllä paljon! Olen aika paljon lueskellut etukäteen, mutta ajatus on jotenkin todella kaukainen, kun neuvolassa asiasta ei ole puhuttu ja mitään synnytyksen lähestymiseen viittaavaa ei ole ollut. Kysyin myös, että mitä jos olen ulkopaikkakunnalla kun synnytys alkaa. Ilmeisesti kauhean kauas lähtemistä ei suositella, mutta hätätilanteessa voi mennä lähimpään synnytyssairaalaan. Kovin ymmärtäväinen hän oli kuitenkin, kun sanoin puolisoni olevan pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja itse viettäväni viikoilla aikaa mielelläni Raumalla. Sovin jo siskoni kanssa, että mikäli synnytys siellä Raumalla ollessa käynnistyy, hän lupautui lähtemään kuskiksi Turkuun.

Kävin tänään labrassa viemässä streptokokki B -näytteen ja samalla otettiin PVK hemoglobiinin kontrolloimiseksi. Olen tunnollisesti syönyt rautaa raskasviikolta 25 asti, jolloin hemoglobiini oli laskenut 114:sta. Aluksi söin Retaferia, joka ei tuntunut nostavan hemoglobiinia ja nyt viimeisen kuukauden olen syönyt Obsidania. Nyt hemoglobiini oli 144! Obsidan on siis hyvin nostanut hemoglobiinia ja lisärautaa ei tarvitse enää syödä. Mulla ei ole varmaan ikinä ollut noin korkeaa hemoglobiinia!

Olen ehkä siitä poikkeuksellinen, että laskettuun on kaksi viikkoa aikaa ja minulla on tähän asti ollut sellainen olo, etten ole yhtään valmis äidiksi. Vaikka 9 kuukautta on pitkä aika asiaan totutella ja vaikka nyt jo rakastan masukaveria hirmuisesti, en ole edes uskaltanut kuvitella itse syntymää. Synnytys itsessään ei ole yhtään niin pelottava ajatus, kun äidiksi tuleminen. Tällä viikolla nähdessäni kuvan, jossa pieni vauva lähti synnäriltä kotiin, koin ensimmäistä kertaa sydämessäni lämpimän leimahduksen ja mielessäni pyörähti ajatus: "kohta mekin". Olen tästä enemmän kun onneissani, sillä suurin pelkoni on ollut, että vauvan syntyessä en tunne olevani yhtään valmis. Toki olen varautunut kaikkeen ja pääasiassa vielä kaikkein pahimpaan, mutta lähinnä sen valvomisen, koliikin ja masuvaivojen osalta. Kai se "paska mutsi"-fiilis voi alkaa jo tässä vaiheessa. Vaikka vieläkään en malttamattomana odota omaa vuoroani ja tärise tuskissani kotona yrittämällä kaikkia vippaskonsteja synnytyksen käynnistämiseksi, mieleni alkaa pikku hiljaa virittäytyä siihen todellisuuteen, että me ollaan ihan oikeasti kohta vanhempia! Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että olen aivan varma että synnytys menee lasketun ajan yli ja jostain syystä mielessä on synnytyksen osalta jo kauan pyörinyt se 19.9. Kyllä se kaveri sieltä syntyy, kun me ollaan kaikki valmiita. Ei kuitenkaan mitään hoppua vielä pikkuinen!

Ravustusviikonloppu 2015

Itse en tehnyt viikonloppuna juurikaan mitään, mutta Isäntä paineli menemään sitten minunkin puolestani. Sillä oli jatkuvalla syötöllä jotain hommaa ja tekemistä: riistalintujen valmistusta, mertojen valmistelua, syöttien laittoa ja vaihtamista, mertojen tarkistelua, verkkojen laskua ja sen sellaista. Takana onkin nyt ehkä se Isännän kiireisin viikonloppu. 

Rapuja ei juurikaan tullut, vain 8 kpl. Kyllä nekin kuitenkin keitettiin ja käytiin ostamassa seuraksi kiinalaisia kavereita. Tulipahan maisteltua suomalaisten itse pyydettyjen ja kiinalaisten rapujen erojakin. Kiinalaiset oli hieman pehmeämpiä, suomalaisissa oli enemmän lihaa. Esimerkiksi saksissa suomalaisten rapujen sakset oli ihan täynnä lihaa, kun kiinalaisissa oli välillä hädin tuskin mitään. Kiinalaiset maistui enemmän mudalta kuin suomalaiset. En tiedä mistä se sitten johtui, mutta niiden itse pyydettyen liha oli ehkä tästä syystä yksinkertaisesti parempaa. Ravuista en henkilökohtaisesti niin kauheasti pidä väliä, mutta täytyyhän niitä aina maistella kun niitä itse pyydetään.

Vähän oli jo hämärää kun päästiin alkuruuan pariin.

Ruoka ei todella loppunut kesken. Oli savustettua kalaa montaa eri lajia, niitä rapuja ja Isännän metsästämästä kyyhkysestä ja sorsasta tehtyä kastiketta. Tällä kertaa riistalintukokemukseni päättyi mukavammin kuin viimeksi, kun hampaideni väliin ei sattunut osumaan haulia. 

Tarkoitus oli ulkoilla kisujen kanssa nyt kun oli oikeen täydellinen tilaisuus, mutta nuo raukka parat oli niin väsyneitä jo alun ulkoiluhetkestä, että ne majaili oikeen mielellään mökissä sisällä. Mufasa pelästyi ensimmäisenä päivänä, kun mies hyppäsi laiturilta veteen ja lähti paniikissa karkuun. Valjaissa kun se oli ja yhtäkkiä lähti, ei se kauas päässyt, mutta siinä kaikessa tohinassa raukalta irtosi kaksi kynttä toisesta takajalasta. Verta ei onneksi paljoa tullut eikä tulehduksen merkkejä näy, mutta kävi kyllä pientä sääliksi.

Ei mennyt ihan nappiin Mindynkään osalta. Olen jo pidemmän aikaa huomannut, että siltä irtoaa ihan tajuttomasti karvaa. Sellaisina tuppoina oikeen, vaikka sillä on tosi ohut ja silkkinen karva ja vaikka sitä kuinka harjaisi. Mufasalta ei lähde yhtään niin paljoa, vaikka sillä on noin kymmenen kertaa enemmän karvaa. Siinä mökillä Mindyä harjatessani, huomasin että sille tulee kaljuja kohtia. En tiedä mistä mahtaa johtua, mutta tosiaan ilmeisesti se kaljuuntuisi kokonaan jos vaan jaksaisi harjata. Se karvanlähtö ei vähene tosiaan lainkaan vaikka sitä kuinka harjaisi. Kysyin facebookissa Suomen Ragdolls-ryhmästä muiden kokemuksia ja yhden kasvattajan mukaan joillain vain käy niin. Tänään soitin eläinlääkäriin, joka ehdotti näytille menoa tai vaihtoehtoisesti rasvahappolisää. Tuolle Mindylle on vaan niin tajuttoman hankala syöttää mitään lisäpillereitä, kun se ei minkäännäköisiä herkkujakaan syö, ainoastaan kuiva- ja märkäruokaa. Jotenkin sitä on myös hieman turha viedä näytille, kun iho ei ole mitenkään rikki, kissa ei sitä aristele eikä raavi. Sitä karvaa vaan lähtee. Koirakissaklinikalta ehdotettiin jotain jälleen kissan niskaan laitettavaa liuosta, jonka pitäisi sieltä karvan tyvestä imeytyä ja vaikuttaa sitä kautta. Kauppareissun yhteydessä kävinkin apteekista hakemassa niitä iholle annostetavia pipettejä, jotka ovat kyllä niin pelastus tällaisen kissan kohdalla kuin Mindy! Täytyy varmaan alkaa myös lisäämään niiden ruuan sekaan jotain hair and skin -ruokaa, jos se karvanlähtö johtuukin jostain sinkin puutteesta.

Sieltä selästä se iho kuultaa läpi.

Toivottavasti ratkaisu!

Nyt on viikonlopusta muistona mökkisängyllä ihanasti kipeytynyt selkä, yksi, oikeasti vain yksi todella kutiseva itikanpurema ja kaksi todella uupunutta kissaeläintä. Tuli käytyä noukkimassa vähän vadelmiakin äidin tyköä, joten nyt on pakkasessa talven varalle myös vattuja. Kyllä nyt kelpaa syksyn ja talven tulla! Syysverhot pitäisi vielä keittiöön saada.

Pakollinen vuosikatsaus

Vuosi on kulunut ja jälleen on se päivä vuodesta, kun ikääni kuvaava numero kasvaa yhdellä. Nyt on takana neljännesvuosisata. Niin paljon on asiat vuodessa muuttuneet, että oikein itseäkin pelottaa!

Viime vuonna olin onneni kukkuloilla! Isäntä sai vakituisen työpaikan ja asuntokauppa oli juuri varmistunut. Meistä oli tulossa asunnon omistajia! Opinnot olivat ihan loppusuoralla ja työelämä odotti. Meillä tulisi olemaan oma asunto ja aivan tavallinen arki oli alkamassa.

Vuoden aikana Isäntä sai enemmän koulutustaan vastaavaa työtä insinöörinä Vantaalta. Isännän työpaikan perässä mentäisiin ja asunto on myytävä. Nyt ollaan reilu 4 kuukautta asuttu arkisin eri osoitteissa, sillä hiljaiset asuntomarkkinat heijastuvat elämäämme myymättömänä asuntona. Kevään pänttäyksistä huolimatta en päässyt opiskelemaan unelma-ammattiani ja tulevaisuuden töistä ei minun osaltani ole mitään tietoa.

Muutosten vuodella on meille myös lahjansa, kun pieni ihminen potkii masussa muistuttaen ihanasta syksystä ja hetken kuluttua saapuvasta totaalisesta elämänmuutoksesta. Olisi toki ollut ihanaa, jos Isäntä olisi enemmän päässyt valmistautumaan tulevaan elämänmuutokseen raskausaikana arkisissa tilanteissa, mutta kaikkea haluamaansa ei vain voi saada. Vaikka arki on välillä melko raskasta kaikessa yksinäisyydessään, en voisi silti olla onnellisempi. Minulla on ihana mies, ihanan huomaavainen masukaveri, helppo raskaus, ihanat läheiset ja vaikka olen ollut paljon kotona yksin, minulla on silti ympärillä ihania ihmisiä, joiden ansiosta en koe olevani yksinäinen. Lisäksi sillä ihanalla miehellä on työ, jonne hän menee mielellään ja jossa hän viihtyy.

Arjen välimatka luo omat vaikeutensa ja haasteensa parisuhteeseen, mutta on sillä myös hyvät puolensa. Vaikka välillä ero toisesta heijastuu elämäämme asioiden selvittämättömyytenä, epätietoisuutena ja yksinäisyyden tunteena, ei se silti ole itsestään selvyys, että kaikki nämä tuntemukset puuttuisivat elämästämme jos viettäisimme yhteistä arkea. Lisäksi toisen poissaolo aiheuttaa ikävää, jonka ansiosta sen toisen läsnäoloa osaa oikeasti enemmän arvostaa.

Seuraava vuosi tuo mukanaan varmasti vielä enemmän muutosta. Edessä on meille molemmille täysin tuntematon vauvavuosi ja lapsiperhe-elämä. Näin itsekin syksyn lapsena ja syksyä rakastavana ihmisenä en voisi olla onnellisempi, että ihana tulokkaamme on ajoittanut saapumisensa myös syksyyn. Myös meidän lastamme on vastaanottamassa syysmyrskyt, ruska ja ihana luonnon värikirjo, pimenevät yöt, kynttilät ja vuoden kaunein vuodenaika.

Mielenkiinnolla odotan, mitä seuraavalla vuodella on meidän osalta suunnitelmissa. Äitini sanoin, asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa.

Ihanan vihastuttava Kela

Kela. Se ihana laitos, jota monet tuntuvat niin ylistävän. On se ihanaa kun meillä suomalaisilla ei ole hädän päivää, kun valtio pitää meistä huolta!

Omat kokemukseni Kelasta on vähän toisenlaiset. Lähes koko opiskeluajan sain taistella kyseisen laitoksen kanssa väsymykseen saakka. Tarkat laskelmat oli aina tehty siitä, paljonko voi tienata, mutta aina ne jotenkin kusi. Kuka nyt osaisi huomioida kesätyöpaikan lomarahat verotettavaksi tuloksi jo alkuvuonna, etenkin kun baarihommissa aina maksettiin lomarahat palkan ohella. Kun perui loppuvuoden opintotukia, kukaan ei ennalta maininnut, että myös opintolainan valtiontakaus menee siinä samalla. Siinä sitten teet kahta kauheammin koulun ohella töitä ihan vaan vuokran ja ruuan eteen ja maksat vielä seuraavana vuonna tukia takaisin.

Mielestäni opintotuen maksamisen osalta ei pitäisi vaikuttaa mikään muu, kuin opintojen eteneminen. Kuitenkin niistä työtuloistakin joutuu maksamaan vielä enemmän veroja kun nostaa tukia ja se niiden tulojen laskeminen ja seuraaminen on kaikkea muuta kuin helppoa juurikin näiden ylimääräisten juhlapyhälisien ja lomarahojen ansiosta. Mikäs valtion mielestä on mukavampaa, kun ajetaan ne ahkerat ja työtä mielellään tekevät ihmiset oikeasti sinne burn outin partaalle, niin jos saataisiin niidenkin elämät niin pilalle, että saadaan niistäkin valtion elätettäviä. Tämä koko systeemi on kuitenkin itseään ruokkiva noidankehä niille opiskelijoille. Tekee töitä ja tienaa -> peruu tukia -> ei saa opintolainaa -> tekee lisää töitä -> peruu lisää tukia -> maksaa seuraavana vuonna takaisin ja kaiken hauskinta on se, että ellei maksa seuraavana vuonna toukokuuhun mennessä "vapaaehtoisesti" tukia takaisin, ne saa maksaa sitä seuraavana vuonna 15 prosentin koron kera. Jos tuet palauttaa "vapaaehtoisesti", mitään vaihtoehtoisia maksujärjestelyjä ei ole saatavilla, eli homma on tässäkin tilanteessa kustava kokonaan ennen kun valtiolta saa minkäänlaista sympatiaa. Tai maksujärjestelyjä.

No niin nyt taas kävi, että koska nyt olen siirtynyt sieltä Kelan "opintotuki" puolelta sinne "lapsiperheiden" puolelle, edelleen on ongelmia. Oman hankaluutensa jo tuo se, että minulla oli kaksi työpaikkaa: päätyö ja näytteenottoharrastus. Näistä päätyö ei maksa minulle äitiysloman ajalta palkkaa, mutta näytteenottoharrastus maksaa vähän. Tämän lisäksi tulot lasketaan viimeisen 6 kuukauden ajalta ja sinne väliin kuuluu yksi reilu kuukauden palkaton opintovapaajakso, joka on päätyöpaikan ilmoituksessa ilmoitettu. Vähän osasin arvata, että ei kaikki voi mennä heti oikein.

Päätöksen tultua tätä palkatonta jaksoa ei tosiaan ole huomioitu laskelmissa lainkaan. Vuoden tulot on siis laskettu puolen vuoden perusteella, jossa on alle 5 kuukauden tulot. Toisin sanoen tämän hetken laskelmien mukaan olen saamassa tukia sen mukaan, että 9 kuukauden tienistit olisivat koko vuoden tulot. Ihan riemusta täällä hypin.

Otin nyt ensimmäisen puhelun sinne Kelaan, ja poika puhelimen toisessa päässä oli sitä mieltä, että ei sitä palkatonta jaksoa kyllä ole huomioitu. Hän palautti asian takaisin sille jollekin, joka tästä asiasta tekee laskelmat ja sen päättää, mutta epäili, että koska kyseessä ei ollut työttömyys, vaan palkaton opintovapaa, tätä ei ehkä huomioida laskelmissa lainkaan. Varmaksi hän ei kuitenkaan osannut asiaa sanoa. Nyt odotetaan sitten Kela-päättäjältä puhelua, että kuinkas tässä nyt sitten käy. Mielenkiinnolla odottelen, sillä sillon ennen opintovapaata soitin Kelaan ja varmistin, että tämä palkaton opintovapaa sitten varmasti huomioidaan tulojen laskemisessa. Kuulemma huomioidaan, kunhan se vaan ilmoitetaan.

Ihan tajuttoman mukavasti alkoi taas tämäkin asiointi Kelan kanssa. Jos tämä menee edes jotenkin vähän kivuttomasti läpi ilman sen suurempia ongelmia, lupaan toimittaa Turun Kelaan pellillisen raparperipiirakkaa. Hieman on kyllä sellainen fiilis, että saadaan Isännän kanssa mussuttaa sitä piirakkaa ihan vaan täällä kotosalla.

Loppuviikko lomalla

Tämän viikon Turku-velvollisuudet on hoidettu ja tänään on suuntana Rauma. Maanantaina oli neuvola ja eilen sain kyläilijän oikeen Vaasasta saakka. Kyseisen vierailun seurauksena myös tulokkaan tuleva opinahjo on ilmeisesti päätetty.

Tuleva äiti sai pipan! Lisää sitä valkopyykkiä.

Leima pepussa!

Isäntä tuli eilen illalla yöksi kotiin ja alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin Isännän lähtiessä jo heti kuuden jälkeen pakannut tavarat ja lähtenyt siirtymään kohti Raumaa. Eilen kävi kuitenkin ilmi, että isälläni on työreissu tänään täällä päin ja pääsisin iltapäivällä hänen kyydissä. Tämähän sopii paremmin kuin hyvin, sillä nyt voimme sunnuntaina tulla Isännän kanssa yhdellä autolla takaisin Turkuun!

Isännällä oli eilen illalla kova pakkailu ja pohdinta, sillä tulevana viikonloppuna on taas se vuoden kohokohta, se mitä on vuosi odotettu: ravustusviikonloppu. Taskulamput ja otsalamput pitää olla ladattuna ja piti taas vuoden takaa oikeen miettiä, että mitä siellä oikeen tarvittiin. Vielä on muutama päivä aikaa ennen perjantaita ja sitä H-hetkeä. Kelien osalta on tänäkin vuonna luvattu lämpöistä, mutta illan pimetessä syksy alkaa jo tuntua. Itseäni tuo ravustus ei nyt niin kauheasti kiinnosta, mutta jo perinteeksi tullut mökkiviikonloppu syntymäpäiväviikonloppuna on kyllä odottamisen arvoinen. Edessä on se viikonloppu, kun kisutkin pääsee kunnolla ulkoilemaan. Mufasan lempipuuhaa!

Tänään on se 37 viikkoa odotettu (no oikeasti 33, kun 4 ensimmäistä viikkoa meni tietenkin raskaudesta tietämättä) virstanpylväs, kun masukaveri on täysiaikainen. Nyt hän saa luvan kanssa tulla milloin vain! Tai milloin vain muuten, paitsi ensiviikon loppupuolella, kun Isäntä on työreissulla Joensuussa. Katsotaan vaan niin juuri sillon alkaa kaveri ilmoittamaan tulostaan. Asia alkaa omassakin päässä hieman realisoitumaan, vaikka en todella ole vielä valmis synnyttämään. Eiköhän se tässä muutaman viikon aikana tähänkin päähän iskostu, että kohta meitä on oikeasti kolme. Tai viisi, jos kissat lasketaan.

Tässä vielä se pieni täysiaikaisuusmasu.

37+0

Rv 37

Tämän viikon jälkeen tulokas on täysiaikainen, joten periaatteessa perheenlisäystä voi tulla koska tahansa! Odotukset ei kauhean korkealla tosin ole, sillä oireettomuus ei viittaa ainakaan kauhean nopeasti lähestyvää synnytystä. Itse en edes odota vauvan syntyvän ennenaikaisena, joten vielä ei ainakaan aika kulu tuskastuttavan hitaasti.

Tällä viikolla oli neuvolalääkäri ja synnytystapa-arvio. Neuvolakäyntiin kuului kaikki samat kuin aina ennenkin ja lisäksi lääkärin tekemä lantiotutkimus, jossa sisäkautta tutkittiin onko jotain estettä alatiesynnytykselle. Mitään estettä ei löytynyt, eli mitään lantioluiden ulokkeita tai vastaavia ei ollut ja häntäluu antoi kuulemma hyvin periksi. Itse tutkimus ei ollut kovinkaan miellyttävä ja teki aikalailla kipeää.

Olisin halunnut tietää hieman kohdunsuun tilanteesta samalla kun alakautta tutkittiin ja luulin, ettei sitä edes katsottu, mutta neuvolakorttiin oli kuitenkin jokin merkintä tullut. En tiedä onko se tämä helppo raskaus vai Turun alueen tapa, mutta tuntuu että neuvolakäynneistä jää aina kauhean vähän käteen. Mitään synnytyksestä ei ole sen kummemmin puhuttu, mihinkään ei juurikaan valmistella ja kauhean vähän saa tietoa. Imetys on ainoa josta kerran sain enemmän tietoa, mutta senkin lappusten muodossa. Sf-mittaa alettiin mittaamaan vasta todella myöhäisessä vaiheessa, kohdunkaulasta ei edes puhuta ja mitään kokoarviota ei ole saatavilla. Nyt kun kysyin, niin lääkäri sanoi, ettei sikiö kauhean isolta hänen käteensä tuntunut, että varmaan ihan normaalikokoinen kaveri on tulossa. Hoitaja vieressä sanoi ensisynnyttäjien vauvojen olevan noin 51cm ja 3,5kg, joten sellaista ehkä meillekin kuulemma odotettavissa.

Verenpaine: 118/68

Paineet on edelleen pysynyt samoissa ja niitä kovasti kehuttiin. En kyllä tiedä, kuinka herkästi ne yleensä loppua kohden nousee, mutta ihan hyvä että on tasaiset!

Painoa lisää lähtöpainoon: 6,2kg

Viimeaikoina on ruoka ja herkut kyllä maistunut aikalailla, etenkin kun yksikseni istuskelen kotona, joten hieman ihmettelen, ettei viimekerrasta ole tullut lisää kuin 1,3kg, viime kerralla punnitus kun oli 3 viikkoa sitten. Etenkin kun nyt on auringonpaisteen ja auringossa hengailun myötä tullut ehkä hieman turvotuksiakin.

Sf, eli kohdunpohjan korkeus: 32 cm

Edelleen keskikäyrillä mennään, eli ihan normaalikokoinen masu se on, vaikkakin taas on tullut (jopa alan ammattilaiselta) kommenttia, että maha on niin pieni, ettei uskoisi lasketun olevan niin lähellä. 

Sikiön syke: 145

Tällä kertaa lääkäri tunnusteli ensin kaverin asennon ja sanoi, että mikäli hän nyt oikin tämän asennon ymmärsi, niin tuosta (navan vasemmalta puolelta) pitäisi kuulua sydänäänet. Siihen geeliä ja anturi ja sydänäänet kuului heti. Siellä se pieni sydän jumputti. Jotenkin tuo sydänäänien kuuleminen on aina niin ihanaa, vaikkei se dopplerin ääni itsessään niin kauhean miellyttävä ole.

Sikiön liikkeet: ++

Kaveri myllertää edelleen aktiivisesti. Ellei häntä kiinnosta liikkua tai jos hän nukkuu, mitään ei ole tehtävissä, mutta sille päälle sattuessaan koko maha heiluu. Heti kun joku koittaa jotain liikkeitä kämmenellä kokeilla, niin liikkeet loppuu kuin seinään. Kaveri on selvästi sitä mieltä, että nämä on privaattikekkerit. Peppu työntyy välillä aika kipeästikin tuonne oikean kyljen alle ja joku (ehkä pää?) työntyy tuosta navan vasemmalta puolelta. Potkut tuntuu tuolla pitkällä vasemmassa kyljessä. Niin pitkällä, etten edes tiennyt kohdun ylettyvän sinne asti, melkein selän puolella. Myös alaspäin tuntuu joitain iskuja, en tiedä olisiko ne pään vai käsien iskuja. Edelleen liikkeet on pääasiassa rauhallisia myllerryksiä, vaikka joskus vähän peläyttäviäkin iskuja tulee. Aika ihanasti äitinsä huomioiva kaveri tämä kyllä on.

Sikiön asento: pää alaspäin

Lääkäri epäili kaverin olevan pää alaspäin ja ne sydänäänetkin löytyi sieltä mistä piti. Aika ylhäällä kaveri kuitenkin hengaa kun tuonne kylkeenkin puskee, eikä lääkäri ainakaan maininnut mitään kiinnittymisistä tai muusta.

Virtsanäyte: puhdas

Ei ollut proteiineja, leukkareita tai ketoaineita. Kaikki siis siltäkin osin hyvin.

Turvotukset: +/-
Mitään kovin pahoja turvotuksia ei ole juurikaan ollut, mutta aamuisin sängystä noustessa jalanpohjat on sen verran arat, että tietää siellä vähän olevan nestettä. Lisäksi yksi päivä kun hengasin enemmän auringossa, illalla jalat tuntui ihan pölkyiltä. Onneksi Isännän antama jalkahieronta ja viilentävä jalkavoide olivat saatavilla ja olo jalkojen suhteen oli nukkumaan mennessä jo huomattavasti parempi. Aurinko siis aiheuttaa turvotuksen kerääntymistä elimistöön raskauden aikana, joten ilmeisesti sen vuoksi lämpimät ja aurinkoiset kelit raskauden aikana koetaan tuskallisiksi.

Kohdunsuu: pituus 2cm, kiinteä ja kiinni
Näistä lääkäri ei puhunut mitään, enkä edes tiennyt että niitä huomioitiin ennen kun vasta kun aloin neuvolakorttia tutkimaan. Tämä oli siis tämän raskauden aikana toinen alapään tutkimus, ensimmäisen kerran se tehtiin raskausviikolla 13 niskaturvotusultran yhteydessä. Sillon pituus oli 3cm, ja kohdunsuu kiinteä ja kiinni. Eipä siis mitään kaverin syntymään viittaavaa muutosta alakerrassakaan.

Sohvalta ylös nousemisesta on tullut tietynlainen operaatio. Asento on valittava aina sen mukaan, onko Isäntä (tai joku muu) mahdollisesti auttamassa minut ylös, vai onko vaan taisteltava itse itsensä takaisin jalkeille. Tämä johtuu lähinnä lantion ja selän kivuista, jotka todennäköisesti taas johtuvat raskauden löystyttämistä luuliitoksista. Myös istumisen jälkeen kävely alkaa yleensä hieman vaappuen ja rauhallisesti, kun tuntuu siltä kun puristaisi pallo tuolla jalkojen välissä.

Ajattelin mainita pari sanaa myös tästä kliseisestä aiheesta. Se on tietyllä tapaa jännä kun raskaana olevan mahaa ja muutoksia saa ulkopuoliset vapaasti kommentoida, mutta eipä sitä itselle tulisi mieleen kysyä mahan pienuutta ihmetelleeltä, että millos sitä itsellä on laskettu, vai onko lapset jo saatu. Itse en juurikaan kommenteista loukkaannu, mutta kyllä se aina joskus vähän pysäyttää, kun ei tiedä miten asiaan oikeen pitäisi reagoida, harvemmin sitä normitilanteessa kukaan tuttu heittää "onpas sitä lihottu viimenäkemästä"-kommenttia. Onhan se nyt selvä, että raskauden aikana kasvaa, mutta se kasvaminen on kuitenkin hieman eri asia, kun lihavuus ja jostain syystä sitä lihoa -sanaa käytetään tässä yhteydessä tosi paljon. Ei oikein tiedä, että kommentoitiinko tässä nyt oikeasti kasvojen vai mahan pyöreyttä. Onneksi lähipiiriltä ei niin kauheasti näitä kommentteja tule ja puolitutuille voi vaan näyttää hölmistyneeltä, mutta voin vaan kuvitella kuinka joitain ärsyttää, jos noita kommentteja tulee jostain suunnasta jatkuvasti. Mitään "odotas vaan kun sohvapöydällä ei voi enää säilyttää mitään ja et nuku öitäsi enää moneen vuoteen" -kommentteja en ole kyllä omalle kohdalleni saanut vielä yhden yhtäkään. Toisaalta, olen ehkä sellainen ihminen, että sanoisin kyllä varmana jotain nasevaa takaisin, ihan vaan ilmaistakseni mielipiteeni tästä "perus negaamisesta".

Se pieni maha, selinmakuulla.

Tällä viikolla olen alkanut hieman enemmän lukemaan ja selvittelemään synnytyksestä ja kivunlievityksestä, tuolta neuvolasta kun ei kauheasti ole tietoa tähän mennessä saanut. Toki oli se synnytys -aiheinen perhevalmennus ja ihmettelenkin, miten jotkut voivat edes valmistua synnytykseen käymättä edes siellä! Itselleni sentään tuo naisen alapää on ammatin kautta tullut väkisinkin tutuksi (gynekologiset näytteet ja syöpien muutokset) ja anatomiassakin taidettiin synnytystä jonkin verran käydä läpi. Tai sitten joitain ei ehkä edes kiinnosta mitä siellä tapahtuu. Kummalliselta tuntuu kyllä sekin!

Tästä lähtien niitä neuvolakäyntejä onkin sitten viikoittain. Jos sieltä vielä jotain synnytykseen liittyvää tietoa saisi imettyä!

Nyt ne on täällä!!

Ensiviikon keskiviikkona raskautta tulee täyteen 37 kokonaista viikkoa ja sehän tarkoittaa sitä, että masukaveri on täysiaikainen! Vaikka olen valmistautunut siihen, että vauva syntyy sen kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen käynnistyksellä (23.9), on myös huomioitava mahdollisuus, että kaveri tulee etuajassa. Koska ensiviikonloppu menee Raumalla ja lopuista viikonlopuista ei ole vielä tietoa, Isäntä on viikot pois ja kaikki ei mahdu minun autooni, päätettiin hakea vaunut ja turvakaukalo kotiin Isännän autolla jo nyt. Mietin, että onko vielä liian aikaista, mutta konsultoituani muutamia muita syyskuisten odottajia ja kuultuani, että monella on kamat olleet kotona hankittuna jo keväällä, tulin siihen tulokseen, että ehkä tämä on ihan hyvä aika.

Nyt ne on sitten kotona! <3

Vaunuiksi valittiin tosiaan Emmaljungan Duo Edget ja väriksi valikoitui Dakar. Runkovaihtoehdoista valittiin Classic Chrome. Kääntyvät etupyörät olisi varmasti olleet ihan kätevät, mutta myyjä meinasi, että pitkällä matkalla ne renkaat heijaa sen verran, että jos tarkoitus on lykätä enemmän pitkää matkaa, hän suosittelee lämpimästi kiinteitä renkaita niiden keveyden vuoksi. Rungon väriksi valittiin tuo kromi, sillä ajateltiin sen olevan pidemmän päälle anteeksiantavampi kuin se maalattu musta. Juurikaan noita ei ole vielä lykitty, mutta siinä kaupasta ne pois rullatessa ne tuntui ihan tajuttoman kevyiltä!! Mukaan lähti vielä tuo samaa kuosia oleva hoitolaukku. Eipä tarvitse hoitolaukkua miettiä siis erikseen!

Vaunut kotisäilytyksessä.

Vaunujen väri pääsee paremmin oikeuksiinsa ulkona luonnonvalossa.

Turvakaukaloksi valitsimme Maxi-Cosin Pebblen. Turvakaukalossa miellytti muotoilu, värit ja se, että nuo vyöt löystyvät automaattisesti kun vyönsoljet avaa. Mietin vielä siellä kaupassa, että onkohan tuo nyt vähän överöintiä, kun myyjäkin painotti, että tämä on tosiaan markkinoilla ainoa malli, jossa on nuo automaattivyöt on, joten ilmankin pärjää varmasti. Siinä mukana makutuomarina ollut äitini karkotti ajatukseni toteamalla, että on juuri muutaman viikonlopun putkeen hoitanut veljeni lapsia ja taistellut niiden vöiden kanssa, joten ei kuulemma ole turhaa överöintiä. Tuo väri oli ainoa kappale ja oli vielä näytekappaleena, mutta onhan se nyt ihan syötävän herkullisen värinen! Ja nuo koristetikkaukset tuolla vasemmalla on ihanat! Toki kyseinen turvakaukalo on menestynyt autoliiton testeissäkin. Toisena vaihtoehtona olisi ollut samaa hintaluokkaa ollut Britax Baby Safe Plus, mutta kyllä tuo Maxi-Cosi veti meitä molempia enemmän puoleensa. Ja oli se tuota Britaxia vähän kevyempikin. Tuon turvakaukalon kaveriksi otettiin Maci-Cosin 2-WayFix jalusta, jossa on isofix-kiinnitys. Jalustan valinta oli Isännän tehtävä, ja mitäs muuta se insinööri valitsisi, kuin sen mallin, joka Isofixin lisäksi kertoo valojen ja äänen avulla, onko jalusta ja istuin kiinnitetty oikein. Ja saahan tuohon samaan jalustaan kiinnitettyä sen seuraavan turvaistuimen, 9-18 kiloisille tarkoitetun Maxi-Cosi Pearlin, jonka saa sitten myöhemmin käännetty niin, että lapsi matkustaa kasvot eteenpäin. Koitan muistaa sitten myöhemmin raportoida turvakaukalosta käytännössä ja etenkin noista automaattivöistä. Ainut mikä hieman ärsyttää on tuo kaukalon oikeassa reunassa näkyvä varoitus-liimakuva, jota ei ilmeisesti saa irti. Tosi kivasti noin nätti kuva laitettu noin näkyvälle paikalle.

Lisäksi otettiin pakettiin mukaan vielä adapteri, jolla saadaan tuo turvakaukalo kiinni tuohon Emmajungan runkoon. Itse en alunperin edes tiennyt, että Maxi-Cosin saa liitettyä Emmaljungan vaunuihin, mutta se oli todella positiivinen yllätys! Sitä adapteria pitää vielä ensiviikon aikana testata! Vielä puuttuu rengassuojat, sillä meillä nuo vaunut ei mahdu eteiseen säilytykseen ja niitä pitää jatkossa rullailla olohuoneen toiselle puolelle. Tästä syystä rengassuojat on varmaan aika käytännölliset.

En malta odottaa, että saadaan nämä ihanuudet oikeasti käyttöön! Nyt pitää vaan koittaa suojata ne kahdelta karvaiselta kanssamatkustajalta, joilla on ihan käsittämättömän kova hinku testata kaikki ihanan pehmeät nukkumapaikat! Piti vaunutkin jo suojata sittä integroidulla hyttysverkolla.

Kalastajan puoliso

En tiedä kuinka moni teistä tietää kalastuksesta mitään, mutta ihan yleissivistyksen vuoksi suosittelen, että jokainen joskus käy kalastusvälineitä myyvässä liikkeessä. Olen muutaman kerran ollut Isännän mukana ja voin kertoa, että tällaiselle kalastamisesta tietämättömälle se vaikuttaa ihan hullun hommalta. Tiedän jo entuudestaan, että on koukkuja ja uistimia ja jigejä ja tietenkin onkia ja virveleitä, mutta se todellisuus on ihan HC touhua.

Jigien (ne muoviset toukat) pitää olla juuri oikeanlaisia! Tällä kertaa etsittiin punaisia. Yksi punainen löytyi, mutta se oli kalan mallinen. Olisi pitänyt olla toukan mallinen. Löytyi toinen punainen, mutta se oli liian vaalean punainen. Löytyi kolmas punainen, mutta se oli liian pieni. Valikoimaa oli enemmän kun citymarketissa irtokarkkeja ja myös hinta meni aina sadan gramman mukaan, mutta oikeanlaista ei vaan löytynyt. Jotain sieltä kuitenkin mukaan tarttui. Sitten piti valita koukku. Niitä koukkuja on miljoonaa erilaista ja jo pelkästään niitä jigikoukkuja (vai mitälie) löytyi varmaan 30-40 erilaista ja eri kokoa.

Sitten uistimet. Tällä kertaa tiedossa oli, että sen pitää olla tietynlainen (taas punanen) tasuri. Aina se tietää ihan tasan tarkkaan mitä se hakee, on kyseessä sitten vaappu tai tasuri tai lippa tai mikä tahansa niistä käsittämättömän monista erilaisista, joissa itse en juurikaan näe edes eroa. Jokaista on kuitenkin ainakin 20 eri väriä, 5 eri kokoa ja ties minkä mallisia. Kerran se tilasi netistä (tiedot varmistettu Isännältä) tasapainopilkin, joka maksoi 35 euroa. Siis 35 euroa! Sellainen hemmetin kala kun laitetaan ongen päähän, heitetään kerran ja harmitellaan kun se jäi pohjaan. Miten sellasta uskaltaa edes käyttää?!

Tämän päivän tarkoitus oli kuitenkin ostaa Isännälle pelastautumispuku. Isäntä on puhunut siitä jo kauan ja olen itsekin hieman toivonut, että olisi varaa sellainen sille ostaa. Vaikka se maksaa ihan törkeästi, on se mielestäni silti halpa henkivakuutus. Etenkin viime talvena, kun jäät oli mitä oli ja pilkille oli päästävä, olin itse välillä oikeasti huolissani ja vain odotin, että Isäntä tulee kotiin. Ei Isäntä onneksi mitenkään mielenvikaisesti heikoille jäille halaja, mutta oli se viime talvenakin ihan kestävällä jäällä tepastellut ja kairatessaan seuraavan reiän huomannut, että heikoilla jäillä ollaan. Oli kuulemma todella varoen hipsitty takaisin tulosuuntaan.

Eilen Isäntä bongasi läheisestä kalastustarvikkeita myyvässä liikkeessä Ursuit Sea Horse -pukujen olevan tarjouksessa. Ei ne edelleenkään ilmaisia olleet, mutta huomattavasti edullisempia kuin normaalisti. Kuulemma juuri sellaisia, joita hän oli katsellut. Puku on kelluttava ja täysin vedenpitävä. Se päällä voi kuulemma vaikka uida rannasta jäälle, jos ensi talvena on jälleen se tilanne, että rannasta on sula mutta jäälle päästyä jää on kestävä. Kyse oli edullisemmasta erikoiskokoerästä, joka oli pituudeltaan XL ja leveydeltään L. Myyjän mukaan hoikan miehen pukuja. Nyt on Isäntä onnellinen uudesta Ursuitin puvustaan ja allekirjoittanut voi olla vauvan kanssa kotona huolettomammin Isännän ollessa kalastusreissuillaan. Ja ompahan Isännällä edes joku syy olla päästämättä itseään lihomaan. Oli se sen verran hintava puku, että muutaman makkaran takia ei kyllä uutta osteta!

Ainakin se näkyy jos se jäihin tippuu.

Ps. Isäntä antoi propsit kuvan blurrauksesta. 

Valokuvassa

Tämän päivän agendalla oli mahan ikuistaminen valokuvan/-ien muodossa. Serkkutyttö toimi kuvaajana ja saatiinhan me muutama ihan kiva kuva. Tarkoitus on vielä myöhemmin ottaa sellaiset, joissa Isäntä on mukana ja mahdollisesti ulkona. 

Jännää tästä valokuvaamisesta teki se, että mallille käy aina näin:

Valokuvassa

Itseasiassa sekä minulle, että isännälle käy aina näin, joten innolla odotan yhteistä kuvaushetkeä. Juuri kun toinen saa naamansa peruslukemille, toinen näyttää paviaanilta. 

Tässä nyt kuitenkin näytille nimenomaisesti teille nähtäväksi valittu kuva.

Toinen tämän päivän nakki liittyy enemmän tai vähemmän Isäntään. Isännällä oli tänään viimeinen koeaikapäivä töissä. Käytännössä se siis tarkoittaa, että tästä lähtien Isäntä on vakituinen työntekijä! Koeaikakakku on istuttu ja sen kunniaksi Isäntä halusi viedä huomenna työkavereille jotain naposteltavaa. Lupasin tehdä pullia. Olin kyllä enemmänkin hengessä mukana, kun serkkutyttö hoiti taikinan valmistuksen. Ihan itse tein kyllä nuo voisilmät noihin pulliin!

Siitä saa Isäntä valita mieleisensä töihin vietäväksi, osa pääsee pakkaseen ja loput jää syötäväksi. Omnom!

P.s. Kinuskikissan pullataikinaohje oli aika hyvä!