Ensimmäinen kuukausi oikiksessa

Ensimmäinen varsinainen kurssi, valtiosääntöoikeus on nyt alkanut. Nuo professorit ovat todella mielenkiintoisia. He toimivat mitä mielenkiintoisimmissa tehtävissä ja tuolla todella huomaa minkälainen asema yhteiskunnassa juristeilla on. Esille tulee myöskin minkälainen asema Helsingin yliopistolla ja varmasti toki muillakin yliopistoilla yhteiskunnassa on.

Meille on luennoinut vasta muutama professori ja niistä yksi käy puhumassa eduskunnalle, toinen toimii perustuslakivaliokunnassa ja kolmas käy kansainvälisissäkin tilaisuuksissa puhumassa oikeushistoriasta ja eri oikeuskulttuureista. Ei mitään turhanpäiväisiä heppuja siis. Koska kyseiset professorit toimivat tiiviisti yhteistyössä eri tahojen kanssa ja toimivat jatkuvasti muissakin tehtävissä kuin luentojen pitäjinä, henkilöiltä saadut esimerkit ovat todella ajankohtaisia ja mielenkiintoisia.

Erilaiset juristin näkökulmat alkavat tulla esille. Historiallisesti voidaan pohtia, mikä on oikeutta, miksi se velvoittaa ja mihin se perustuu. Esimerkiksi, onko oikeus vaikka moraalia vai kirjoitettua lakia? Velvoittaako se, koska se on yleisesti hyväksytty velvoittavaksi vai koska se on eduskunnan säätämä? Perustuuko se yleiseen moraalikäsitykseen, tai vaikkapa kuninkaan tai jumalan sanaan? Erittäin yleinen tapa on lähestyä asioita lain pohjalta. Sillä ei juurikaan ole merkitystä, miten asia yleisesti tulisi ratkaista, vaan enemmänkin sillä, mitä laissa lukee, mitä siitä voidaan johtaa ja mitä mahdollisesti eri asioita tulee keskenään punnita.

Mitä se opiskelu sitten on? Tähän saakka se on ollut lähinnä aineistohakua, opettelua, esseen kirjoittamista, ryhmätöitä ja lukemista. Mitä se tulee olemaan? Aineistohakua, opettelua, kirjoittamista, ryhmätöitä ja ennen kaikkea lukemista. Luentoja on aika vähän ja nekin yleensä viikon-parin jaksoissa, mutta tenttimateriaalit ovat laajoja, useat yli tuhatsivuisia. Siihen opiskelun oheen on ympätty hirmuinen määrä erilaisia bileitä, sitsejä, info-tapahtumia, excursioita, luentoja, seminaareja ja vaikka mitä. Useimmat bileet olen suosiolla jättänyt väliin, kuten jatkossakin tulee tapahtumaan, mutta moneen tapahtumaan olen osallistunut ja pyrin jatkossakin osallistumaan. Onneksi tapahtumia on myös päiväsaikaan ja viikonloppuisin, joten kaikki ei aina tapahdu sinä ainoana vuorokauden aikana, kun voisin viettää aikaa Lilin kanssa.

Oma asennoituminen opiskeluun eroaa tällä hetkellä ihan hirmuisesti aiemmasta. Ammattikorkeakoulun aikana (ihme kyllä) pikku hiljaa oppi, että itseäni varten minä siellä opiskelen. Tämä oli aika oleellinen havainto, sillä erilaisiin töihin paneutuessa on hyvä pitää mielessä, että sitä työtä tekee itseään varten, eikä ajatella, että kunhan sen nyt jotenkin saa väsättyä, että proffa on tyytyväinen. Ei sitä professoria ihan kauheasti kiinnosta yhden oppilaan oppimenestys, toki on varmaan mukavampaa lukea jotain asiaa kun ympäripyöreää jahkailua. Etenkin alussa kun innostusta vielä on, on hyvä opetella asiat juurta jaksain. Myöhemmin on huomattavasti mukavampaa kirjoittaa kirjoitelmia, kun osaa tehdä viittaukset ja lähdeluettelon oikein sekä käyttää oikeaoppisesti pykälämerkkejä.

Tähän mennessä koulu on ollut ihan huisia! Sen lisäksi, että oikeustiede on pääasiassa todella ajankohtaista, jatkuvasti on todella paljon mielenkiintoisia tapahtumia, joihin olenkin melko aktiivisesti osallistunut ja osallistumassa. Kävin jo excuilemassa Saksan suurlähetystössä, Boreniuksen risteilyllä sekä Krogeriuksella, ja olen vielä menossa elämäni ensimmäisille sitseille ja luennolle, joka koskee Venäjän oikeusjärjestelmää sekä Brexit-juttuja. Näistä lisää ehkä myöhemmin.

Pikakelausta yhtä kaikki

Pienimuotoista kiirettä on pitänyt. Tuntuu, että kun koulu alkoi, elämäni on yhtä pikakelausta ja pause-nappulaa ei löydy.

Koulussa riittää tekemistä. Pari ryhmätyötä, yksi essee ja useita materiaalihakuja ja selailuja on nyt takana, kuten myös ensimmäiset kaksi kurssia! Kasassa on nyt huimat 7 opintopistettä. Enää 173 opintopistettä notaarin tutkintoon. Huomenna alkaa valtiosääntöoikeus, eli ensimmäinen ihan kunnon kurssi.

Viime viikko meni melko vauhdikkaasti Isännän ollessa metaästysreissulla. Lili sai viikko sitten uuden antibioottikuurin ja sen väsyttämänä ja hieman masuvaivaisena hän vietti melkeimpä koko viikon mummunsa kanssa meillä. Meillä on kyllä käsittämättömän ihana tukiverkko, vaikka kaikki kaukana asuvatkin! Itse sain ennätysmäärän kouluhommia aikaiseksi, kaikki palautukset helposti ajallaan ja vielä hyvin paneuduttu ryhmätöihinkin, joten mummu oli kyllä ihan käsittämättömän suuri apu!

Uusi viikko on alkamassa toistaiseksi hyvin tervehtyneen pikkuneidin kanssa ja Isännän läsnäollessa. Isännällä on vuoden odotetuin viikko nyt takana ja seuraavaa kertaa odotetaan jo kovasti. Jotta ei liian tylsää olisi, tietokoneeni jumittui kesken päivityksen (koska akku loppui kesken) ja nyt en saa sitä enää pälle. Pari kikkaa vielä pitää koittaa, mutta muuten tulee huomenna reissu huoltoliikkeeseen ja pahimmassa tapauksessa kauppaan uutta konetta ostamaan. Näillä näkymin aamupäivä menee siis lukemisen sijaan tietokoneen kanssa painiessa. Ei sen puolen, että sillä vanhuksella on jo ikää melkein 7 vuotta, joten ei se ennen aikojaan ainakaan lahoa.

Pieni sairastapaus

Lilin antibioottikuuri loppui eilen aamulla. Samana aamuna neiti tupsahti pepulleen ja alkoi itkeä, vaikka itse en huomannut mitään syytä itkulle. Samaa on toistunut pitkin viikkoa ja olenkin sen yhdistänyt päässäni tämän korvatulehduksen aiheuttamaksi. Korvat varmaan sattuvat kun tärähtää. Tämän aamutömpsähdyksen jälkeen konsultoin erästä tulevaa lääkäriystävää ja päätin mennä viemään Liliä taas näytille. Varmuuden vuoksi. Jälleen tämä varmuus kannatti, sillä edelleen toinen korva oli kirkuvan punainen ja tulehtunut. Nyt siis vaihtui antibiootti vahvempaan ja saatiin aiempaa pidempi kuuri. Oli kyllä hyvä, että antibioottikuurien välille ei jäänyt taukopäiviä, vaan saatiin kuuri jatkumaan heti aiemmasta.

Annoin eilen lääkärin ohjeistuksen mukaan uutta antibioottia ensimmäisen annoksen jo päivällä ja toisen annoksen illalla. Lili sai siis sen tavallisen kahden sijaan kolme annosta päivässä. Toisen annoksen jälkeen hän meni päiväunille, josta hän kovin kärttyisenä heräsi. Ruoka ei maitannut, ei leikki, ei syli, eikä oikeen muukaan. Lopulta hän asettui syliini katsomaan youtubesta vauvanviihdytysvideota. Sitten hän oksensi.

Kesti hetki tajuta mitä tapahtui, Lili kun ei ole koskaan ennen oksentanut. Itku pienelle tietenkin tuli ja koitinkin saada siinä molempien vaatteet vaihdettua, annettua vettä suun huuhtomiseksi ja suodattaa tapahtumat pääni sisällä. Oksennustauti, antibiootti vai joku muu? Parin konsultaatiokyselyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että se johtui siitä ylimääräisestä antibioottiannoksesta.

Onneksi Lilin mummu tuli eilen meille ja vietti tänään päivän Lilin kanssa kotona. Antibiootti väsyttää pientä kovin ja aamuisin ei millään meinaa jaksaa yhdeksää pidemmälle ilman päiväunia. Iltapäikkäritkin jo toistamiseen venyy yli kahden tunnin mittaiseksi. Oksennus jäi onneksi ainokaiseksi kerraksi, eli vatsatautia se ei siis ole. Tuntuu kyllä ihan kamalalta lykätä lääkettä lääkkeen perään noin pieneen ihmiseen, vaikka hän ihanan reippaasti ne kamalat litkut suostuukin ottamaan.

Saisi jo pikkuhiljaa hellittää tämä kamala tauti. Niin odotan, että päästään noista antibiooteista eroon ja Lili pääsee kivuista, säryistä ja lääkkeistä eroon ja saa tavallisesta päivärytmistä taas kiinni. Tänään hän löysi laatikosta onneksi lohtusuklaata, jota ehti tietenkin maistelemaan ennen kun ehdin paikalle. Katsoin neitiä kysyvästi, että olikohan tuo nyt ihan luvanvaraista, niin hän ojensi sitä puoliksi syötyä ja puoliksi käteen sulanutta suklaanpalaa minua kohti hymyillen viettelevää suklaahymyä. Jos hän osaisi puhua, hän olisi varmasti sanonut: "ota nyt äiti sinäkin tästä, äläkä siinä kiukuttele."

Pullasorsat ja kiviä heittelevä poika

Isäntä lähti perjantaina jokavuotiselle metsästysreissulleen jättäen minut ja Lilin märehtimään kotiin. Ei olla sitten koskaan oltu Lilin kanssa keskenämme viikonloppua vaan kotona ja olemmekin nyt tehneet sellaista, mitä ennen ei olla täällä tehty! Eilen käytiin muun muassa ihmettelemässä sorsia tuossa lähipuistossa. Ei viety niille leipää, sillä muistelin, että niitä ei saisi ruokkia. Lopulta kuitenkin lähdettiin pois, koska minua niin suuresti raivostutti muiden lapset. Tai oikeammin, niiden lasten vanhemmat, sillä jonkun niille lapsille pitäisi toimintatapoja opettaa.

Tätä on ehkä syytä avata hieman enemmän. Olimme siis siinä lammen rannalla katselemassa sorsia. Siinä joku äiti-ihminen poikansa kanssa heitteli sorsille vaaleita leivänpaloja ihan sorsien ruokintakieltomerkin vieressä. Ei tässä mitään, en oikeastaan edes tiedä näitä syitä näiden kieltojen taustalla ja ainahan niitä sorsia on ruokittu. Olivat vielä täysikasvuisia yksilöitä ja leipäkin vaaleaa, joten minun puolestani go for it. Mutta seuraavaksi siihen tuli isä poikansa kanssa. Heillä oli myöskin leipäpussi mukana. Veteen alkoi lennellä tummempia leipäpaloja ja sorsat tulivat taas ahnaasti lähistölle. Poika alkoi heittämään kiviä veteen sorsia kohti siinä samalla kun isä heitteli niitä leipiä sorsille. Isä ei sanonut pojalle mitään. Tämä toistui. Ja vielä. Ja vielä. Ja vielä, kunnes kiviä osui sorsaan, eikä isä vieläkään sanonut mitään, seurasi vaan pojan touhuja siinä vieressä. Isä siis ei missään kohtaa kieltänyt poikaa heittämästä kiviä niitä sorsia kohti.

Siis mitä ihmettä?!

Olenko minä tosiaan niin puskassa kasvanut ja liikaa eläinten keskellä, jos minun mielestäni jokaisen aikuisen järjen pitäisi sanoa, että mitään eläimiä ei heitetä millään? Ei kivillä, ei palloilla, ei omenilla, ei millään. Voit heittää hevoselle omenan (jos sinulla on siihen omistajan lupa), mutta et heitä hevosta omenalla. Koirallekin voi heittää palloa, mutta koiraa ei heitetä pallolla. Ei myöskään sorsia, sen enempää kuin mitään muitakaan lintuja, edes puluja, heitetä kivillä tai millään muullakaan. Nyt kun me aikuiset tämän tiedämme, opettakaamme se myös lapsillemme. Ne olemme me vanhemmat ja muut aikuiset (vaikka isovanhemmat), jotka ne rajat niille lapsillemme luomme ja tässä menee yksi sellainen. Ja jos meidän yksivuotias usean toiston jälkeen ymmärtää, että kiviä ei nyt heitetä, kyllä varmasti se kolmevuotiaskin sen oppii.

Edit. katselimme Lilin kanssa niitä sorsia sieltä toiselta puolelta lampea, joten en saanut sille isäihmiselle asiasta huomautettua.

Ei ehkä sittenkään vaan ne hampaat...

Tämä on nyt osittain tarkennus edelliseen ja osittain kehotus muille kanssavanhemmille viemään lapsi näytille kun tapahtuu jotain, mitä tahansa poikkeavaa. Eilen kävin läpi, kun Lilillä oli maanantaina kuumetta, joka laski nopeasti eikä enää noussut uudelleen, ja kuinka sille on tullut yskää ja nukkumaanmenot ja yöunet on olleet "hieman" kehnoja. Selitin tämän (itselleni) puhjenneella hampaalla, sillä pari yötä oli mennyt paljon paremmin ja Lili oli iloinen ja energinen oma itsensä, paitsi nukuttamisen yhteydessä. Joka tapauksessa siinä illalla leikkipuistossa päätin varata Lilille varmuuden vuoksi ajan lääkärille, kun ystäväni sanoi heidän huonojen nukkumisten johtuneen korvatulehduksesta. Onneksi asumme pääkaupunkiseudulla ja kello 18.50 sain lähes naapurista lääkäriajan vielä kello 19.30.

Kerroin lääkärille oireista, kolmen viikon huonoista yöunista, nukkumaanmenon itkuisuudesta, tiheästä heräilyistä, yskästä, päiväkodin alkamisesta, nenän vuotamisesta ja puhjenneesta hampaasta. Ensin kuunneltiin keuhkot. Kun lääkäri kuunteli oikeen pitkään ja hartaasti, arvasin jotain olevan vialla. Toinen keuhko vinkui. Seuraavaksi korvat, joissa molemmissa oli märkäinen tulehdus ja lopulta nielu, joka oli kuulemma kirkuvan punainen ja täynnä peitteitä. Että sellainen hammas.

Periaatteessa mikään näistä ei ole tarttuvaa eikä estä päiväkotiin menemistä, ellei ole kuumetta ja jos neiti on muuten energinen (kuten lääkärissä näytti olevansa), mutta hengitystä olisi hyvä seurailla ainakin päivä, sen vinkuvan keuhkon vuoksi. Mukaan saatiin antibioottia, särkylääkkeitä ja inhalaattori keuhkoja avaavaa lääkettä varten.

Olen niin kiitollinen sille kaverille, joka korvatulehduksesta vihjaisi, sillä minulle ei olisi juolahtanut pieneen mieleenikään lääkärireissua! Neiti on todella pirteä, leikkisä ja energinen, mitään suurempia oireita ei ole, kuume ei ole enää noussut, se hammas puhkesi juuri sopivasti ottamaan syitä niskoilleen ja itkiessään nukkumaan mennessä Lilillä on aina sormet suussa, joka mielestäni viittaisi niihin ikeniin. Terveyskirjasto ja sairaslapsi.com myös molemmat olivat sitä mieltä, että kuume ei ole vaarallista eikä flunssan vuoksi tarvitse käydä lääkärillä, ellei se pitkity. Yskä on ollut nyt pari päivää.

Tästä lähtien käydään lääkärissä ihan pienimmästäkin syystä. Mitä tahansa, mikä on Lilin toiminnassa poikkeavaa, on se sitten itkuinen nukahtaminen, heräily yöllä tai mitä tahansa muuta. Herkästi sitä ajattelee, ettei viitsi mennä turhan takia, mutta siinä ei menetä mitään ja ne lääkärit olisi työttömiä, ellei ihmiset siellä kävisi. Pidetään siis lääkäreille töitä -talkoot ja viedään aina lapset näytille, vaikka ihan vaan varmuuden vuoksi!

Ps. Suurkiitokset Pikkujätin ihanalle henkilökunnalle, jotka jo toistamiseen ovat meitä suuresti auttaneet!
Pps. Silti ne hampaat ovat riesa.
Ppps. Itsellänihän alkoi tänään myös oireet, joten se kuolemantauti iskee tietenkin nyt juuri kun Isäntä lähtee Pohjoiseen metsästysreissulle.

Hemmetin hampaat

On eräs ikuinen mysteeri, joka ei varmaan ikinä, koko ihmiskunnan olemassaolon aikana tule selviämään: hampaat. Näillä hampailla tarkoitan nyt siis hampaiden puhkeamista lapsena. Siinä ei ole mitään järkeä. Ne puhkeavat miten sattuu, ne oireilevat miten sattuu ja ne vaivaavat miten sattuu. Ne voi vaivata useita kuukausia ennen kun ne edes puhkeavat, kukaan ei osaa sanoa kuinka kipeää se tekee, ne puhkeavat ihan yksilöllisesti ja niiden puhkeamisesta voi tulla ties minkälaisia oireita; kuumetta, nuhaa, tulehdustiloja, univaikeuksia, kipua tai ei mitään.

Lilin toinen elinvuosi alkoi siis maanantaiaamuna kuumeella, jota oli melkein 39 astetta. Epäilin syyksi Lilillä olevaa flunssaa, joka siis yllättäen alkoi heti kun päiväkoti alkoi. Nenä Lilillä on vuotanut jo kuukauden päivät, mutta nyt kuvioihin on tullut myös yskä. Nukahtaminen on myös viimeaikoina ollut Lilillä työn ja tuskan takana ja kuten olen maininnut, viime viikkoina yöt ovat olleet äidin puolesta ihan helvetillisiä jatkuvine heräilyineen, pätkäunineen ja itkuisine herätyksineen. Syy selvisi tänään: Lilillä on juuri puhjennut ensimmäinen ylähammas. Toinen ylähammas on myös ihan puhkeamispisteessä ja myös alaien on etuhampaiden molemmilta puolilta turvoksissa.

Näitä hampaita on kauan tehty ja vielä kauemmin odotettu. Syöminen meinaan olisi huomattavasti helpompaa, jos toisella olisi vähän enemmän hampaita, kuin ne kaksi ja molemmat alhaalla. Toisilla tämän ikäisillä on jo reilut kymmenen hammasta suussa, joillain ei vielä ehkä yhtäkään, meillä on nyt kolme ja väitän, että tämä uusin tulevine kumppaneineen on vaivannut jo toista kuukautta. Myös tuo ihana kolmen viikon yöheräilyjen sarja sai vihdoin selityksen, viimeiset kaksi yötä kun ovat olleet melkein tavallisia. Kumpa ne tulisi kaikki nyt rytinällä, niin loppuisi nämä vaivat. Unille nukahtaminen on ihan kamalaa katsottavaa, kun toinen itkeskelee sormet suussa eikä tiedä mitä voisi tehdä pientä auttaakseen. Myös se vartin välein itkuisena heräily on aika ikävää. Särkylääkettäkää ei viitsi jatkuvasti syöttää, eikä se aina oikein autakkaan.

Nukkumiset poislukien minulla on tänään ollut niin ihanan reipas ja iloinen pikkuneiti. Hän on iloisena leikiskellyt upouusilla ihanilla leluillaan (kiitosta kaikille kanssajuhlijoille!), tyhjentänyt keittiön laatikoita äidin kokkaillessa ja lueskellut kirjoja. Ulkona hiekkalaatikolta hän nousi heti ylös ja suuntasi keinulle, keinui hymyillen ja tyytyväisenä yli puoli tuntia ennen kun suostui takaisin hiekkalaatikolle äidin tekemiä hiekkakakkuja rikkomaan. Ruoka ei oikein maistunut, mutta jälkkärimansikoita meni kyllä senkin edestä. Käytännössä kaikki viileä maistuu paremmin, ilmeisesti koska ne ikenet ja hampaat. Jos kuume ei enää tänään nouse, pääsee neiti huomenna takaisin päiväkotiin, jos tämä äiti saisi vaikka jotain koulujuttuja aikaiseksi.

Ruokana oli vähän vallatonta pastaa.

Isäntä on työreissussa, joten ollaan Lilin kanssa oltu kotona nyt ihan keskenämme. Meillä on kyllä ollut niin kivaa ja vähän haikeana jo muistelen sitä aikaa, kun oltiin kaikki päivät keskenämme. Kaikkea aikansa ja onneksi Lili on viihtynyt päiväkodissa niin hyvin ja tiedän, että hän tykkää siellä olevista ikätovereista ja aktiviteeteista. Olisi kyllä muuten niin haikeaa viedä toinen sinne huomenna.

Mufasakin on saanut nauttia Lilin seurasta täysin siemauksin. Harmi etten ehtinyt saada kuvaa
kun Lili oli tuolla kopassa ihan kokonaan Mufasan seurana. Kyllä, Mufasa siis makoilee siellä.

Lilin ekat synttärit

Kuvan otti Roosa.

Äidin rakas murunen täytti tänään kokonaisen vuoden! Vuoden on neitonen elämäämme ilostuttanut päivä päivältä hurmaten vanhempiaan vaan lisää. Eilen korjattiin hoitopöytä (vihdoin) pois ja vaikka niin kovin nautin tämän neidin kasvusta ja kehityksestä, oli se silti aika haikeaa korjata kaikkia harsoja ja vauvatavaroita pois, kun ei tiedä tuleeko ne enää koskaan käyttöön.

Kuvan otti Roosa.

Kuvan otti Roosa.

Joka tapauksessa, vuosi. Aika on mennyt nopeasti, mutta en edes muista mitä elämä ilman Liliä oli. Lili on nyt alkanut jo kävelemään paljon, hän ruokailee hienosti, hän osoittelee, taputtaa, ihmettelee, leikkii, naureskelee ja vaikka mitä! Lahjaksi tuli vaikka mitä lelua ja ihania vaatteita. Juhliin tehtiin käytännössä kaikkia keksejä lukuunottamatta itse, joten viikonloppu oli aika leipomistäytteinen. Nyt on olo sen mukainen, että jotain on tullut tehtyä. Kun Lili menee nukkumaan, nostan kyllä jalat ylös ja koomaan hetken sohvalla.

Koska en ole luova, taiteellinen, enkä leipuri, päädyin kakun koristelun suhteen yksinkertaiseen,
jota ei ole vaikea mokata. Yksinkertainenhan on kaunista?

Pizzaa, nakkipiiloja, jauhelihapasteijoita, muffinseja, kakku ja marianne brownieseja.
Jälleen sain tuon ihanan Pentikin Aino-sarjan kahvipöytä-kattauksen käyttöön. 

Meillä oli selvästi kohteliaita vieraita, joille oli opetettu, että viimeistä ei saa ottaa.

Ihanat juhlat on takana, neiti on nyt (19.44) tasan yhden ja nyt mennään vielä hetkeksi leikkimään uusilla leluilla ennen nukkumaanmenoa. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Terkut kiireen keskeltä

Tiedättekö, mulla olisi niiin paljon asiaa, niin paljon ihania aiheita ja niin vähän aikaa. Tämä viikko on lähtenyt käyntiin räjähdysmäisesti ja siinä samassa se jo loppuukin. Koulu on pitänyt kiireisenä, vaikka tuntuu etten mitään ole saanut tehtyä. On ollut tapahtumia, vierailuja, paneelikeskusteluja ja ties mitä. Voitettiin ohimennen Pykälän fuksiaisten joukkuepalkintokin (Kröhöm. Taas. Voitin myös aikanaan AMKin keltanokkabileissä.), tosin itse olin jo kotona kun joukkueellemme palkittiin, mutta hengessä olin mukana. Hauskaa on ollut, mutta myös todella kiireistä.

Lilillä on mennyt päiväkodissa paremmin kuin hyvin. Hän nukahtaa päiväunille ilmeisesti useimmiten helposti, hän menee sinne mielellään ja haettaessa hän tulee iloisesti luokse tai naureskelee hiekkalaatikolta iloisena. Ihana pieni reipas tyllerö. Tällä viikolla aloitettiin 8-16 päivät Lilin päiväkodissa ja kaikki on mennyt käytännössä ongelmitta. Iltapäiväunet on ilmeisesti jäämässä pois ja ehkä nuo yövalvomiset johtuvat siitä. Ne on tosiaan edelleen jatkuneet. Yksi yö meni jo normaalisti, mutta viimeyö oli taas aikamoinen tämän äidin parin tunnin nukkumisella. Huoh. Onko se sitten kumma, että aika tuntuu vilistävän naaman edestä, kun kokoajan menee jossain ihme koomassa. Eiköhän tämä tästä.

Viikonloppuna on Lilin syntymäpäivä, joten kaiken tämän kiireisen arjen keskellä on pitänyt suunnitella myös viikonloppua ja synttäreitä. Minun piti aloitella jo hyvissä ajoin, mutta paskat. Jääkaappi on niin tyhjä, että en saanut maitoa kahviin tänään aamulla ja vessapaperi on ollut loppu jo pari päivää. Eilen tein ennen luentoa ostoslistan foodien kautta Prisman kauppakassiin, sillä aikaa kaupassa käyntiin synttäritarvikkeita varten ei ole. Olisi se maito ja vessapaperikin ihan kiva lisä tähän arkeen. Myöhemmin voin kertoa siitä ehkä lisää.

Tänään on Boreniuksen excursio ja pukukoodina smart casual. Onneksi ostin sen kynähameen etukäteen ja pohdin jakkupuku-juttuja ennen opintojen alkua. Ja vielä kuvittelin, että se on turhaa hifistelyä. Noh, tällä hetkellä kiitän itseäni sydämeni pohjasta, että hifistelin, sillä muuten joutuisin varmaan menemään paikan päälle alasti. Koska asu löytyi suhteellisen helposti ja koska lykkään siivoamista iltaan ja huomiselle, ehdin jopa tämän pätkän kirjoittaa!

Aivotoiminta on tällä hetkellä jotain ihan uskomatonta. Niin paljon olisi muistettavaa, mutta mikään ei pysy korvien välissä. Pääni on täynnä listoja, joista en muista mihin ne liittyivät. Onneksi nyt ehkä tärkeimmät, ne Lilin synttäritarvikkeet on tilattu ja Lilille on lahja jo ostettu. Seuraavaksi suuntaan luennolle, sieltä excursiolle ja sieltä pikapikaa kotiin valmistelemaan sunnuntaita. Vielä kun muistaisi mitä kaikkea sunnuntaita varten piti tehdä.

Ps. Otetaan vastaan ideoita, mitä viedä Lilin päiväkotiin maanantaina Lilin synttäreiden kunniaksi. Maidoton, munaton ja jotain sellaista, mitä Lili saa noilla kahdella alahampaalla syötyä (rusinat joo, viinirypäleet ei.)

Väsymysputki

Tässä on ollut päällänsä astetta pidempi väsymysputki. Koko viime viikko unta tuli hyvin vähäisesti, kun yöllä Lili tapasi heräilemään ja valvoi pari tuntia useampana yönä. Nuo yövalvomiset on kyllä kaikkein ärsyttävimpiä, sillä yöllä herätessä kaikki, aika, äänet ym. tuntuu ihan tajuttomasti päiväsaikaa pahemmalta, pidemmältä ja kovemmalta. Kun aamulla oli joka tapauksessa herättävä aikaisin, ikävästi kertyi univelkaa pahemman kerran.

Lauantaina herättyäni ja yöllä useamman tunnin valvottuani päivä oli ihan helvetillinen. Se uupumus oli ihan käsittämätöntä ja se väsymys todella tuskallista. Tähän vielä kun lisätään se, että en kerta kaikkisesti pysty nukkumaan päivällä, vaikka kuinka haluaisin ja toivoisin. Lauantainakin yritin nukkua Lilin kanssa samaan aikaan, mutta (jälleen kerran) tuloksetta.

Sunnuntaiaamuna Isäntä nousi Lilin kanssa. Toki heräilin vähän väliä Lilin äänähdyksiin, mutta sain silti nukuttu niitä pahimpia univelkoja pois. Isäntä oli vielä niin ihana, että lähti nukuttamaan Liliä ensimmäisille päiväunille ulos, joten sain kaikessa rauhassa heräillä ja makoilla sängyssä vielä 11 aikaan. Kun heräsin, maailma näytti ihan erilaiselta!

Voi sitä energian määrää ja sitä hyvää mieltä, mikä minulla oli! Se on ihan hullua, miten sen uupumuksen ja sen vaikutuksen ymmärtää vasta, kun saa sen yhden päivän ilman väsymystä. Koko päivä mieleni oli todella aurinkoinen, minua hymyilytti pienemmätkin asiat, jaksoin leikkiä ja hassutella Lilin kanssa ihan eri tavalla, leivoin, tein ruokaa, siivosin ja kaikki ihan ilman pakon tunnetta.

Nyt on niin kiva lähteä uuteen viikkoon ihan uudenlaisen energian kanssa! Oli kyllä todella hyvä idea jäädä viikonlopuksi kotiin lataamaan akkuja ja hengailemaan ensimmäisen ihan uudenlaisen viikon jälkeen! Toisaalta, myös tämä viikko näyttää menevän väsymyskoomassa, ainakin parin viimeyön perusteella, mutta onpahan edes vähän saatu energiaa takaisin viimeviikolta.

Tunnelmaa ja valaistusta

Syksy. Syksy on jälleen täällä. Olen sitä kauan odottanut. Vaikka kesä on viimeiset kaksi vuotta ollut poikkeuksellisen ihana, kiitos raskauden ja nyt pienen lapsen kanssa olemisen helppouden pukeutumisen suhteen, olen niin onnellinen syksyn koittaessa! Pienen tylleröni syntymäpäivät, pimenevät illat, kynttilät, sohvalla viltin alla makoilut, ihanat neuleet ja villapaidat, ja ennen kaikkea: tunnelmavalaistus.

Eilen alkanut päivä oli ihan paska. Yö meni valvoessa Lilin ihottumaa, hampaita tai jotain mitälie vaihetta ja aamu alkoi ihme täydellisellä väsymyksellä ja uupumuksella, säätämisellä, väärällä kahvilla ja sillä tunteella, kun mikään ei onnistu. Pakko tehdä jotain. Jotain muuta kun olla kotona. Näin ollen lähdettiin shoppailemaan muun muassa Liljan synttärikamoja, joita viikon päästä jo kovasti tarvitaan!

Suuntasimme Jumboon ja siellä tuli pyörittyä kyllä hyvä aikaa! Löytyi vaikka mitä: Lilille lämpöpussi talvea varten rattaisiin, Lilin synttärikamoja, minulle ja Isännälle vaatetta, Lilille sukkia ja viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä, niitä tunnelmavaloja!

Tämä on ensimmäinen kerta, kun tässä asunnossa minulle tulee minkään näköistä sisustusviettiä. Okei, rehellisesti sanottuna toinen, sillä viikko sitten ripustin vihdoin verhot meidän asuntoon, vain 10 kuukautta muuton jälkeen. Siihen meni kuitenkin ainakin puoli tuntia aikaa. No, anyhow, koska syksy, pimenevät illat, viltit, ihanat kynttilät ja tunnelmavalot, jälkimmäisiä on oltava! Voi että kuinka ihanaa nyt on, kun sain ne tunnelmavalot paikoilleen! Kynttilät on vielä toistaiseksi siirrettävää mallia, sillä Lilin ollessa hereillä niitä ei kauheasti Lilin ulottuvilla pidetä, Ja kissojenkin kanssa on oltava tarkkana.

Makkarikin sai ihan eri ilmeen kun ripustin sinne verhon!

Koska tänään oli taas poikkeuksellisen mukava päivä, kerron siitä ihan omassa kirjoituksessa lisää huomenna! Kyllä se eilinenkin oli loppupeleissä ihan mukava päivä, kun ne valot sai vihdoin paikoilleen!

Jonkunlainen ratkaisu tarvittiin "lisävalaistuksen" suhteen, ja se löytyi Clas ohlsonilta. Tarvittiin
siis valoa ilman, että kattolamppua pitää aina laittaa päälle.

Vihdoin sain kauan himoitsemani valopallot! <3

Arkimaistiaisia

Hieman on jo päästy jotain arjen tapaista maistamaan. Tämä viikko on mennyt koulussa orientaation merkeissä ja paljon on ollut infotilaisuuksia ja iltaohjelmaa. Kuten jo aiemmin mainitsin, osallistuin ensimmäisenä päivänä Pykälän (=opiskelijajärjestö) punssikahveille ja eilen illalla oli lakimiesliiton infotilaisuus, jossa oli tarjolla ruokaa ja juomaa. Mielenkiintoista sinänsä, opiskellessani bioanalyytikoksi ainoan kerran saimme ilmaista syötävää/juotavaa kun bioanalyytikkoliitto tarjosi meille kakkukahvit kun valmistuimme. Aloitin opinnot oikiksessa, ensimmäinen viikko ei ole vielä edes takana ja kaksi kertaa olisi voinut jo juoda itsensä hengiltä. Ilmaiseksi.

Pikkuhiljaa kanssaopiskelijat alkavat käydä tutuiksi. Pykälä on todella aktiivinen ainejärjestö ja kaikenlaista tapahtumaa on jatkuvasti! Mitä enemmän tietoa saa ja mitä enemmän kaikkiin tapahtumiin törmää, tuntuu oikis jakuvasti enemmän omalta jutulta. Tapahtumilla en nyt tarkoita niitä opiskelijaryyppäjäisiä tai sitä itsensä hengiltä juomisia, vaan erilaisia excursioita, eli tutustumiskäyntejä eri paikkoihin (asianajotoimistoihin, yrityksiin, suurlähetystöihin), opintomatkoja ulkomaille, seminaareja, oikeustapauskilpailuja ja ties mitä!

Oikein janoan sitä, että pääsen pänttäämään niitä kauhistuttavan paksuja opuksia, tuskailemaan seminaaritöiden parissa, valuttamaan hikikarpaloita tiedonhaun ongelmatilanteissa ja osallistumaan luennoille! Toivottavasti tämä innokkuus pysyy yllä, tai ehkä ennemminkin, toivottavasti muistan tämän hetken fiilikset, kun tentit ja työt kasaantuu ja seminaari pukkaa päälle.

Lili oli tänään ensimmäistä päivää päiväkodissa ilman vanhempia tai mummua. Hyvin oli mennyt ja unikin oli lopulta tullut "yllättävän helposti". Kun menin hakemaan, Lili vain jatkoi leikkejään tyytyväisenä. Meinasi sydän murtua, jotenkin sitä odotti, että toinen tulisi innoissaan heti syliin paijattavaksi. Ehkä parempi kuitenkin näin.

Odotan jo kauhulla syysflunssan rantautumista meille. Se on pomminvarmasti tulossa, sillä Isäntä meni lomalta takaisin töihin, minä lähdin vuoden kotonaolon jälkeen kouluun ja Lili aloitti päiväkodin. Lilillä alkoi nenä vuotaa heti kun meni päiväkotiin ja nyt on vähän ääni painuksissa. Onneksi ei ole pahempaa ollut, mutta alkuviikosta yöt oli jokseenkin levottomia. Vähän on onneksi jo helpottanut.