Vappufiiliksissä

Tänään oli sellanen päivä, että olis saanu jäädä välistä.
Aamusta voisin siteerata Pekka Ruuskaa: "kurkku kipeänä aamun ankeaan". Siihen voi vielä lisätä räänäyteisen ja täysin tukkoisen pään, josta laulu ei kerro.

Lukemisen kannalta olisi ollut hyvä päivä, ellei olisi tullut jatkuvasti keskeytyksiä. Ensinnäkin, tajusin yöllä, että meillä on ensiviikolla näyttö samaan aikaan kun minun pitäisi olla valmennuskurssin pienryhmätunnilla. Ne tuskin tykkää jos otan pari karvalasta sinne mukaan, joten aamulla ensimmäiseksi sain pohtia, että mihis kisut menee sitten siksi aikaa. Onneksi nyt yksi ihana ilmoittautui todennäköiseksi vapaaehtoiseksi hoitotädiksi.

Tänään oli mukavasti viiminen päivä ja sehän ei tarkoita mitään mukavampaa, kun palkkapäivää! Sen sijaan että olisin vaan voinut nauttia lomapalkastani, sain selvitellä palkkanauhakiemuroita ja soitella rakkaalle ystävälleni Kelaan tiedustellen kaikkea mahdollista äitiyspäivärahaselvityksistä. Miten ihmiseltä voidaan viedä ilot näinkin positiivisesta asiasta?

Viimeisenä, ei suinkaan vähäisimpänä, tuli LähiTapiolalta vakuutuspäätös, että he eivät korvaa Isännän reissussa hajoamia silmälaseja. Yksinkertaisesti koska nuorisovakuutuksesta ei kuulemma silmälaseja korvata. Onneksi ne silmälasit hankittiin jo ja se konkurssi on osittain jo kärsitty, mutta kyllä sitä rahasummaa aika kipeästi olisi takaisin kaivattu. Toisaalta olen tähän erittäin tyytyväinen, sillä vauvavakuutuksen otamme Pohjolasta ja olen miettinyt paljon, haluanko siirtää kaikkia vakuutuksia pois LähiTapiolasta vai keksinkö jotain muuta. Voin kertoa että päätös tuli nopeasti tehtyä ja veikkaan että tämän maun häiventyminen suusta ei ihan hetkessä tapahdu.

Vielä kirsikkana kakun päälle, on vappu, eikä meillä ole edes munkkeja. Isännän simat ovat sentään kohottaneet rusinat hattuun viimeyön aikana, joten onhan se parempi kun ei mitään.

Nyt lopetan itsesäälissä rypemisen, kerään itseni lukupaikalta (=sohva), menen suihkuun ja toivotan hetken päästä vappuhuumaisen Isännän kotiin ennen kun siirrymme mahdollisesti jonnekin sosiaalisempaan paikkaan istumaan iltaa. Onneksi huomenna on pyhä, eikä tule palkkoja eikä vakuutuspäätöksiä!

Ja kaikesta huolimatta aivan mahtavan ihanaa vappua kaikille! Syökää tippaleipiä, täyttäkää itsenne munkeilla, ja älkää hukkuko simaan! Ja olkaa varovaisia sen väkevämmän siman kanssa! Lopuksi vielä aiheeseen sopiva kuva.

Rv 21

Puoliväli on vihdoin ohitettu ja se suuri totuuden päivä, rakenneultrapäiväkin on jo ohi! Oli se kyllä niin kiva käydä pikkuista katsomassa. Pään mittoja meinasi olla hankala saada, kun aina kun täti tökkäsi sillä ultra-anturilla niin piti tietenkin kääntyä katsomaan, että kuka se siellä tökkii. Kovasti heilui kädet pään vierellä ja välillä meni peukku suuhunkin, kun niin tylsäksi kävi. Isäntäkin hymyili leveästi siinä pikkukaverin tohinoita katsellessa.

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miten vanhemmat ovat aina niin ylpeitä lastensa saavutuksista, jopa niistä pienistä oivalluksista, kun se vaikka tajuaa että "Hei! Tuo oon mä tuolla peilissä!". Kyllä siinä itsensä niin ylpeäksi tuntee kun joku kätilö kehuu kun on niin tasaisesti kasvanut ja niin hyvin poseeraa ja kaikki on niin ihanasti! Tämä kaveri ei ole edes syntynyt ja siltin ollaan niin ylpeitä vanhempia kun hän siellä kasvaa hyvin ja heiluttelee kätilötädille. Mitkä käytöstavatkin jo nyt!

Toisin sanoen aika pilvilinnoissa olen leijunut sitä rakenneultraa jälkikäteen miettiessä.

Sitten niitä muita asiaan liittyviä.

Närästys on saapunut viihdyttämään arkeani. Ei pahasti, mutta tunnistettavasti. Mitään pahempia mahahappoja en onneksi ole vielä joutunut nieleskelemään, mutta syömisen kanssa täytyy olla hieman varuillaan. Jos syö itsensä ihan ähkyyn niin varmasti maistaa koko loppupäivän, parhaimmassa tapauksessa vielä aamullakin, että mitä on tullut syötyä.

Viikolla vaivakseni äityi myös erittäin ikävä kurkkukipu. Onneksi olen "kotihoidossa" lukulomalla, sillä lämmintä juotavaa ja siihen ruodon tunteeseen oli jakuvasti jotain helpotusta lähellä. Nyt kurkkukipu on pääasiassa lähtenyt ja tilalle on tullut nuha. Todella ikävä tukkoisuus, joka ei suostu tulemaan tuolta nenästä lainkaan ulos! En edes ymmärrä mihin ihmeeseen se kaikki räkä tuolla päässä voi kerääntyä, poskionteloröörejäni kun on jo kahteen kertaan kirurgisesti laajennettu! Onneksi nukkuminen selällään onnistuu raskauden puolesta ainakin vielä hyvin, joten aamulla ei ole aina väkisin jompi kumpi sieraimista aivan tukossa.

Olen ollut todella epäaktiivinen tässä viimeaikoina ja oikeen innolla odotan mitä tapahtuu kun lukeminen loppuu ja teen päivisin jotain muutakin kun istun sohvalla. Illalla ei enää ikinä tule edes lähdettyä minnekään, kun lukemisen loputtua on yleensä jo aika myöhä. Jos Isäntä on kotona, niin joskus tulee sentään käytyä vähän kävelemässä, mutta nyt kun se on kaikki arkipäivät pois, ei tuonne yksin tule lähdettyä. Lukemista on onneksi jäljellä enää vajaa kuukausi, joten uskon vakaasti että tilanne tulee vielä muuttumaan. Yllätyksekseni minulla ei ole mitään kipuja oikeastaan missään vaiheessa, vaikka tosiaan tulee istuttua kaikki päivät, vaikka lannerangan vammankin piti olla helvetillinen raskausaikana. *koputtaa puuta* Varauduin tunnetusti heti alussa jo pahimpaan, joten yllätykset (kivuttomuus) on väkisinkin positiivisia.

Tämä onkin ensimmäinen täysin ajallaan kirjoitettu ja julkaistu raskausviikkopäivitys! Ikuisuuden se kesti, mutta ihanaa kun saa kirjoittaa ajankohtaisesti!

Muutama fakta tästä päivästä

Isäntä lähti taas tänään.

Nukuin tosi huonosti.

Oli ihan paska lukupäivä. Prosessioikeuden kiemurat ei oikeen auennut.

Sain hoidettua ihan todella paljon kaikkia rästiasioita tänään!

Enemmän kun 10 kertaa lukeminen keskeytyi, kun kisu vaan oli niin söpö.

Joko valo häikii tai mä haisen.

Mikä ergonomia.

Mufasan on pakko päästä aina mun seuraksi vessaan, jopa kesken sikeimpien päiväunien.

Vaikka vaan nukkumaan sinne pöydälle, mutta sinne on päästävä.

Keitin teetä neljä (4) kertaa samasta teepussista.

Ulkona oli tosi nätti keli.

Isäntä oli jättänyt ajattelevaisesti siman valmistuksesta jääneet käyneet sitruunat roskikseen mun (ja mun erityissensitiivisen nenän) löydettäväksi.

Meille myönnettiin Pohjolan syntymättömän vauvan vakuutus! 

(vakuutuksista tulossa vähän lisää tässä jossain kohtaa kun ehdin kirjottaa)

Masuvaltakunnan uutisia!

Koitin koko viikonlopun olla ajattelematta rakenneultraa ja onneksi oli paljon tekemistä ja lukemista ja kaikkea, että kauheasti en ehtinyt asiaa edes murehtimaan. Aina tuskastuessani ja asiasta mainitessani Isäntä hoki perus "kaikki on ihan hyvin" -mantraa ja pääsi vielä jälkeenpäin laukomaan "mitäs mä sanoin" -mantrankin.

Tänään oli myös valmennuskurssin harjoituspääsykoe, joten eipä sitä tullut jännitettyä sitten tipan tippaa! Viimeyönä ei onneksi tullut nähtyä painajaisia, mutta nukuin niin valveunta, että kahden aikaan yöllä herätessäni tuntui kun en olisi edes nukkunut. Heräilin koko yön vähän väliä ja aina se nukahtaminen oli yhtä hankalaa.

Sitten asiaan!

Tällä kertaa ultrauksen teki kätilö, viimeksi kun sen teki lääkäri. Kätilö oli oikeen mukava ja selosti jatkuvasti mitä tekee. Hauskaa oli se, että hän jutteli tulokkaalle jatkuvasti, itselle kun se sikiölle puhuminen ei tunnu yhtään luontevalta. Saatiin useampi ihana profiilikuva ja yksi vähän vähemmän ihana kasvokuva, joka kätilönkään mielestä "ei ole ehkä se söpöin mahdollinen kuva", mutta siinä näkyi kuulemma hyvin kasvot edestä. 

Kaveri hengaili siellä pää lantiossa. Mittojen mukaan hän on pari päivää laskettua viikkomäärää pienempi, mutta kasvu on kuulemma todella tasaista ja pään, reisiluun, pikkuaivojen ja vartalon mitat olivat laskennallisesti hyvin lähellä samaa viikkomäärää. Enää ei mitattu pää-perämittaa vaan painoarvio (357g) laskettiin edellämainittujen mukaan. Kaksi kättä, kaksi jalkaa ja kaksi munuaista löytyi. Napasuonia oli 3, kuten pitääkin ja aivoista ja vartalosta löydettiin kaikki mitä siellä piti ollakin. Sydän toimi juuri kuten sen pitikin toimia. Mahalaukun toimintaa kätilö ei nähnyt, sillä kaveri ei suostunut juomaan tutkimuksen aikana. Huolta kuulemma ei ole, sillä virtsarakko toimi normaalisti, joten kyllä hän kuulemma normaalisti juo. Mahalaukun toiminta kontrolloidaan viikon kuluttua lääkärin tekemässä ultrassa. Ei kyllä haittaa mennä katsomaan uudestaan pikkukaveria, vaikka Isäntä todennäköisesti ei pääse sillon mukaan.

Istukka on kuulemma synnytyksen kannalta parhaassa mahdollisessa paikassa, sillä se on ihan kohdun yläosassa taittuneena sekä eteen että taakse. Oli ihan mielenkiintoista kuulla, siitä kun ei aiemmin ole mainittu mitään. Kätilön mukaan kaveri on kuulemma oikein poseeraaja ja oli oikein mallikkaasti esillä koko ajan. Kova liikehdintä kävi siinä ultran aikana ja on käynyt melkeen koko päivän sen jälkeenkin. Sukupuolta ei haluttu tietää.

Kaiken kaikkiaan siis Isännän sanojen mukaan "kaikki on ihan hyvin" ja vatsassa asustelee 357 grammaa puhdasta kultaa! <3

Yksi pieni vapaapäivä

Eilen oli jo kauan sitten varattu Laitilan Ratsastajien järjestämä jouhikorukurssi. Mukana oli edesmenneen heposeni jouhia ja jouhia siskon parilta hevoselta. Alkusukimisen jälkeen päästiin letityspuuhiin. Voin sanoa, että alku oli kyllä hankalaa! Letitys tapahtui käytännössä kahdeksalla osiolla, joista neljä oli jouhitupsuja ja toiset neljä hopealankaa. Loppu meni ihan hyvin ja valmis korutuotos näyttää tältä:

Nättihän siitä tuli!

Matka jatkui äidin luo illallistamispuuhiin, jotka vähän venyi. Tarkoitus oli lähteä kotiin hyvissä ajoin, että pääsen aamulla sitten hyvissä ajoin lukemaan! Tarkoitus siis oli...

Siinä yhdentoista tietämillä, ehkä jopa jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Turkua. Tässä vaiheessa Isäntä oli maistellut punaviiniä ja oli kovasti lähdössä vielä viihteelle, kun vaan kotiin päästäisiin. Näin kovasti vaivaa koko automatkan, että Isäntä pysyisi hereillä, sillä mikään ei ole ikävämpää kun ajaa yksin pimeässä väsyneenä toisen nukkuessa vieressä. Ensimmäinen puoli tuntia meni täysin kivuttomasti, sillä Mousehuntissa oli kuulemma jokin erikoispaikka, mistä sai paljon jotain juttuja mitä siinä sitten tarvitaan (?!!!?). Seuraava tunti autossa menikin rattoisasti jatkuvasti Isännältä kysymyksiä kysellen ja asioita pyöritellen. Hämmästyin itsekin, kun vasta noin 3 km ennen kotia Isännällä alkoi se totaalista unitilaa ennustava, kitarisoja kutitteleva haukottelu. Ennustuksistani huolimatta Isäntä siis ei nukahtanut kotimatkalla! Pisteet tästä saavutuksesta tulivat pääasiassa minulle. Ehkä hieman Isännällekin, joka vasten tahtoaan minun ahkerasta painostuksestani suostui ottamaan äidin tyköä matkamukiin kahvia. Ensin se raukkaparka poltti siihen suunsa ja sitten se lipitti sitä epätoivoisena puolen matkaa, kun "se ei lopu ikinä". 

Mikäs kotona odotti? No siman pullotus tottakai! Pakko kuulemma pullottaa "nyt", ei mahda mitään. Isäntä alkoi pesemään pulloja kun itse aloin valmistautumaan iltapuulle. Vihdoin tuli se hetki kun minun apuani tarvittiin ja saatiin se hemmetin sima niihin pulloihin. 

Kello oli jotain siinä kahden jäljissä kun päästiin sänkyyn. Ei kuulemma Isäntä sitten "viitsinyt" lähteä bailabaila, kun en aiemmin ollut lupautunut häntä kaupungille viemään. Lupasin viedä. Sen jälkeen Isäntä ei enää "jaksanut oikeen". Sentään jokin ennustuksistani piti paikkansa.

Voin kertoa, että hiukan meinasi olla hankalaa asettua takaisin lukumoodiin, kun viikko on mennyt valmennuskurssilla ja siihen päälle vielä vapaapäivä. Valmennuskurssin aikana en pystynyt enää iltaisin lukemaan kotona käytännössä lainkaan. Ajatukset eivät lainkaan pysyneet kasassa päivän keskittymisen jälkeen, joten annoin suosiolla olla. Eilen ilta venyi pitkään ja nukuin suosiolla niin kauan kun väsytti, sillä väsyneenä lukemista ei kyllä tule yhtään mitään! Puoli kymmeneltä aloitin ja yllättävän nopeasti se päivä tässä kyllä meni!

Isäntä on kotona!

Arvatkaas kuka eilen tuli kotiin? No ISÄNTÄ! Se tuli illalla 10 jälkeen kolistelemaan. Siinä ei meinannut uni tulla lainkaan kun oli niin paljon taas viikon asioita läpikäytävänä. Oli kyllä ihana herätä aamulla, kun sai herätä jonkun vierestä. Sitä tämä työpaikkaerakkous sitten on! Isännällä on tiedossa pitkä viikonloppu, kun se menee seuraavan kerran vasta tiistaina töihin. Ensiviikko vasta onkin superlyhyt, sillä on vaan kolme työpäivää, perjantai kun on vappu. Itse en osaa yhtään fiilistellä tuleviä pyhiä, kun päivät saa kuitenkin viettää naama kirjassa.

Huomenna on suuntana Laitila ja jouhikorukurssi, jonne olen menossa äidin ja siskon kanssa. Ajatuksena oli lukea huomenna aamulla hieman ennen lähtöä (klo 10.00), mutta tämänpäivän uuvutuksen jälkeen päätin pitää huomenna todennäköisesti viimisen (ja ehkä jopa ensimmäisen) täysin lukemisesta vapaan päivän. Huomisen jälkeen on 29 päivää aikaa tehdä ihmeitä. Varaa muihin täysiin vapaapäiviin ei siis ole. Isännälle tämä vasta tuntuukin olevan raskasta, kun vappu ja muut arkipyhät ja juhlapäivät menee pääasiassa minun lukiessa kotona. Toki Isäntä on vapaa menemään miten tykkää, mutta ilmeisesti se jo vähän ikävöi minun seuraani.

En tiedä mainitsinko, mutta noin viikko sitten kolahti Isännälle kirje Varsinaissuomen poliisilaitokselta niistä ylinopeuksista. Asia käsitellään kirjallisessa menettelyssä ja Isäntä saa halutessaan antaa lausuman asiasta. Tänään naputeltiin sitten lausuma poliisille. Nyt ei auta kun odottaa päätöstä. Odottavan aika on pitkä.

Tänään meillä koomataan ilta kotona ja tehdään simaa. Joo, vähän ehkä myöhäistä, mutta kyllä Isäntä ne simat hörppää vaikka vapun jälkeen vasta. Kovasti innoissaan se tuolla ahertaa elämänsä ensimmäisiä simoja. Saas nähdä mitä siitä tulee. Jospa menisi vähän katsomaan ja ehkä jopa kommentoimaan siihen viereen. Koska yhdessäolo <3

Mul on hei instagram!

Hauskaa huomata miten noi tekstit kerää välillä lukijoita. Eilen kirjottelin mielestäni ihan perus liirumlaarumia, enkä ajatellut sen raskauden puolivälin olevan ketään muuta kuin itseäni varsinaisesti edes kiinnostava asia, mutta ihan hirveän kävijäpyrähdyksen se oli tänne kerännyt! Ehkä se oli se mahakuva? Kenties, mutta ihana nähdä, että täällä käy ihan hirmuisesti lukijoita, joten käykää vaan ihmeessä jatkossakin lueskelemassa!

Aiheesta toiseen. Mulla on ollut tässä jo aika kauan sellaista pienimuotoista tuskastelua noiden kuvien kanssa. Otan aina ja ahkerasti blogikuvia (kysykää vaikka Isännältä) etenkin tällä vanhalla omenapuhelin nelosella (juu juu tiedän, osta ny jo uus!) jonka kamera on kaiken lisäksi vielä kapasiteetiltaan kyseenalainen blogikuvien ottamiseen. No joka tapauksessa ongelmana on harvinaisen usein se, etten vaan saa linkattua niiden kuvien tarkoitusta varsinaisesti blogitekstiin. Vaihtoehtona on toki se, että laitan joka kirjoituksen perään aiheeseen kuulumattoman huomion: "päivän kuvat" tai vaihtoehtoisesti vastikään saamani neronleimaus: Instagram! 

Nyt parin illan aikaisen tutustumisen jälkeen olen vihdoin saanut sen aikaiseksi! Punaisella leijonalla on ihka oma Instatili!! Sinne tulee jatkossa kaikennäköisiä kuvatuksia, blogista irrallisia tai blogiin lisättäviä, mutta todennäköisimmin kuitenkin realiajassa ja ennen blogiin lisäystä. Liittykäähän toki seuraajiksi, etenkin, koska oma instatilini on vielä kovin hiljainen ja kaipaan myös itse jotain seurattavaa!

Instattomille Instagram-kuvia näkyy jatkossa slide show:na tuolla oikeassa reunassa (--->>) blogiarkiston alla ja siinä alapuolella pitäisi olla on linkki kyseiselle sivustolle! Kuvia on jatkossa tulossa lukuisista eri aihepiireistä: kissakuvia, mahakuvia, ultrakuvia, hankintakuvia, arkipäivän ihmeitä ja ihan kaikkea mitä vaan eteen sattuu mahtumaan. 

Hieman aiheesta poiketen haluan vielä jakaa kanssanne kokemuksen viimeyöstä. Alustukseksi voin kertoa, että Mufasalla on joko teini-ikä tai vaihtoehtoisesti jokin sen kuudes (tai kymmenes) aisti valmistelee minua tuleviin yöherätyksiin. Ilmeisesti nukun Mufasan mielestä aivan liian hyvin!

Meillä on kissoilla käytössä PeeWee-pellettivessat. Kaikille kissaihmisille voin vaan suositella jos kisunne suostuvat pelletillä käymään, sillä mikään koskaan ikinä ei ole helpompaa! Tästä johtuen meidän vaatekomerossa on säkki, jossa on lämmityspellettejä kyseistä tarkoitusta varten. Mufasa on viimeaikoina keksinyt, kuinka ihanan hulvatonta on repiä sitä säkin reunaa rikki, jolloin niitä hassun hauskoja pellettejä valuu sieltä säkistä lattialle. Isäntä on jo kerran korjannut säkin jesarilla.

Viimeyönä en suinkaan herännyt siihen repimisääneen, koska ne käsittämättömän raskaudenaikaiset unenlahjat! Sen sijaan heräsin 4.50 siihen, kun joku kuusikiloinen punertava kissaeläin pyörittelee niitä pellettejä innoissaan laminaattilattialla. Nousin ylös sängystä tarkistamaan tilanteen, joka oli tämä:

Syyllinen näkyy vasemmalla. Kuva otettu aamulla.

Voitte vaan kuvitella, että en todellakaan ollut aikeissa alkaa siivoamaan tuota yöllä! Häädin kissan pois ja menin takaisin lämpimän peiton alle. Juuri ennen nukahtamista se pelleteillä leikkiminen alkoi taas (todella yllättävä käänne!). Nousin kiukkuisena sängystä, murahdin Mufasalle ja menin takaisin sänkyyn. Kolmannella kertaa en edes ehtinyt takaisin sänkyyn kun se jo jatkui. Nousin ylös, kävelin kiukkuisena makuuhuoneen ovelle nähdäkseni punaisen hännänpään vilahtavan kylpyhuoneeseen. Löin kylppärin oven kiinni Mindyn ihmetellessä rappusilla pää kenossa silmät puoliummessa ja menin takaisin sänkyyn.

Aamulla kun kylpyhuoneen ovi avautui, sieltä tuli ulos selkeästi kohtelustaan hämmentynyt Mufasa ja siivoaminen sai alkaa. Korjasin säkin uudelleen pääosin rikkoutuneista kohdista:

Uskokaa huviksenne, paljon jäi vielä paikkaamatta.

Jatkossa säkkiä pitänee säilyttää jossain lattiatason yläpuolella.

Niin ja aamulla vielä Mufasa oli ruokapöydällä tullessani alakertaan. Yritti piiloutua työntämällä päänsä pöydällä olevan kukkaruukun taakse. Olisi ehkä onnistunut, ellei se ahteri olisi ollut kaksi kertaa sen kukkaruukun kokoinen. Kehtasi kuitenkin yrittää.

20+0! Puoliväli!

Tosiaan, ellei otsikosta käynyt jo ilmi, niin tänään tuli täyteen pyöreät, eli 20+0, eli 21. raskausviikko alkaa ja on raskauden puoliväli. Jos vielä jäi epäselväksi, niin harmi.

Pituutta tulokkaalla pitäisi nyt olla kaikenkaikkiaan 25 cm, josta pää-perämitta 16cm. Painoa on kertynyt n. 325g. Liikkeitä tuntuu alavatsassa ja navan alla etenkin jos hän joutuu hieman puristuksiin. Tarkemmat mitat ja asento selviävät vajaan viikon päästä rakenneultrassa. Ihan mielenkiintoista olisi kyllä tietää, että milloin hän potkii ja milloin nyrkkeilee.

Värjäsin eilen hiukset ja sokeroisin kulmat pitkästä aikaa ja tuli kyllä ihan uusi fiilis! Päätin raskauden aikana jatkaa hiusten värjäystä, mutta rajoittaa sen minimiin. Tästä syystä ihana punapääni olikin jo kerännyt huiman tyvikasvun, joka kolmen viikon ahdistuksen jälkeen sai eilen kadota. Koko päivän ihanan tuore vastavärjätyn hiuksen tuoksu on seurannut minua paikasta toiseen! Voi miten olen ikävöinyt sitä tuoksua! 

Tuosta kulmien sokeroinnista. Koska olen varsinainen lällyperse, en kestä kulmien nyppimistä ollenkaan. Se on sinänsä hassua, sillä olen epiloinut 15-vuotiaasta, enkä harrasta höylää ollenkaan. Epilointi tosiaan nykyään rajoittuu kainaloihin ja muut hoidetaan lämminvahalla tai kotisokerilla, mutta olen siis lähes aina poistanut ihokarvani yksinkertaisesti poistamalla ne juurineen. Kulmien nyppiminen on kuitenkin ihan sietämätöntä ja käytänkin siihen nopeasti ja tehokkaasti kotisokeria, jolla tosin itse tehtynä ei saa läheskään yhtä hyvää tulosta. Onneksi olen kovin ilmeikäs ja kulmakarvani harvoin ovat samalla tasolla, joten uskon siihen että kukaan (ammattilaisia lukuunottamatta) ei kiinnitä kulmakarvoihini sen enempää huomiota. 

Hyvä kun mainitsin tämän täällä, niin varmasti kaikki tutut lukijat ensikerralla tsekkaavat hyvin tarkasti kulmakarvani, heti perinteisen "huomaamattoman" maha-tsekkauksen jälkeen. Ja ei, minua ei oikeasti haittaa vaikka sitä mahaa tuijottaisi ihan suoraan ja "häikäilemättömästi".

Mahasta puheenollen. Lupasin pyöreiden kunniaksi tänne ihka ensimmäisen mahakuvan! 

Pötsi.

Nyt on jo vähän mitä näyttää, vaikkakin se edelleenkin on "pieni" maha. Tuolta ylhäältäpäin se näyttää ihan järkyttävän suurelta. Tiedän mitä te kaikki ajattelette: "odotappas vain!" Minä odotan!

Seuraavaksi pakolliset avustaja-kuvat. Koska Isäntä on taas työreissuillansa, tällä kertaa vyötärön yläpuolella (Suomineidon vyötärön) oikeen lentokoneitse, joudun tyytymään kahteen pienempään ja hieman karvaisempaan. Uskokaa huviksenne, mutta kuvan ottamiseen niistä ei ole. Tästä syystä jouduin luovasti käyttämään itselaukaisinta tuosta alla olevan kuvan printterin päältä. Ensimmäinen avustaja veti herneet, kun ajoin sen pois kameran edestä ja painui saunaan juomaan löylykiulusta. Toinen sen sijaan "tyytyi" parin hätyytyksen jälkeen katsomaan vaan vierestä.

Linssilude.

Se tunteikkaampi.

Mindy antoi kuitenkin nopeasti anteeksi ja makoilee nyt sohvalla vieressä. Itse suuntaan tästä mikron ääreen lämmittämään lihapiirakkaa ja sen jälkeen vielä hetkeksi juridiikan ihmeelliseen maailmaan. 

Rv 20

Töytäisyt mahassa alkaa tuntumaan kovemmilta ja vaativimmilta. Pienen pelästyksen saattelemana tunsin autossa turvavyön alla sellaista nyrkkeilyä, että olin varma pienen osoittavan mieltään turvavyön kireydestä! Ei millään meinannut loppua! Hierojalla käydessäni pystyin vielä helposti makaamaan mahallani vatsan pienestä kasvusta huolimatta, mutta silloinkin se pikkukaveri potkiskeli navan alle ilmaistakseen mielipiteestä kyseisestä asennosta. Viikon loppua kohden töytäisyjä alkoi tuntua pikkuhiljaa useammin ja paljon esimerkiksi istuessa. Liikkeet tuntuu joskus ihan alavatsassa ja joskus navan alla.

Mikäli joku on miettinyt, niin hierojalla voi käydä ihan normaalisti raskausaikana. Niin kauan kun pystyy voi makoilla mahallaan, mutta kun se alkaa tuntua tukalalta, hierotaan puoli-istuvassa asennossa etunojassa. Itselläni ainakin sängyssä makaaminen on todella tuskallista ja painaa kovin alavatsaan, mutta siinä hieronta-alustalla kovemmalla alustalla makaaminen oli huomattavasti helpompaa. Normaalisti en ole käynyt hierojalla säännöllisesti, mutta jo valmiiden yläselkävaivojeni vuoksi olen päättänyt suoda itselleni sen kuukausittaisen nautinnon ja hetkellisen niskajumin helpotuksen. Alarangassa minulla onkin lannerangan instabiliteetti, joka alkaa varmasti vielä raskausaikana vaivaamaan. Siihen liittyvää oireilua ei onneksi ole ainakaan vielä ollut.

Kävi ilmi, että mikäli kärsii raskausaikana matkapahoinvoinnista, bussimatkustelua ei todella voi suositella! Ensinnäkin niiden joidenkin ihmisten erittämät hajut, on se sitten hiki, tupakka tai hajuvesi (etenkin se kaikkien kombo) ja toiseksi se, että sieltä ei ole mahdollista nähdä jatkuvasti eteenpäin aiheuttavat todella ikävät oireet. En ole aiemmin raskausaikana bussilla matkustellut, töissä kun kävin autolla ja lukuloman viihtynyt kotona, joten tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Ei siis bussimatkoja seuraavaan noin viiteen kuukauteen, ellei ole ihan välttämätöntä!

Uni maistuu edelleen mainiosti, pahoinvointi on pysynyt pitkälti poissa ja sydänäänet kuuluvat kotidopplerilla. Sillä on kyllä kiva kuunnella etenkin illalla ennen saunaan menoa, kun voi heti pestä sen geelin pois iholta. Äiti toi kaukomaanreissultansa Burt's Bee's Mama Bee:n Belly Butteria, jota voin vaihtoehtoisesti hieroa vatsanalueelle. Erittäin neuroottisesti pyrin ennaltaehkäisemään niitä raskausarpia ja nyt käytössä on The Body Shopin kaakaovoi ja tuo edellä mainittu Burt's Bee's. Tuo kaakaovoin haju alkoi etomaan jo niin pahasti, että tuo hajuton (kuulemma rasvan hajuinen, mitä minä rasvan hajuista enää 25 vuoden jatkuvan käytön jälkeen ymmärrän?) Burt's Bee's on enemmän kuin tervetullut lisä rasvavarastoon!

Hormonit on minulla ilmeisesti joten ihan nurinkurin, kun tällaisena normaalisti kesän ja auringon-vihaajana olen alkanut nauttia auringonpaisteesta täysin siemauksin ja maltan tuskin odottaa kesää ja auringon lämpöä. Enkä edes voi nauttia siitä terassilla olutta siemaillen! Kukaties alan raskauden myötä nauttimaan enemmän kesä-ajasta. Pidän kyllä tämän asian osalta option takinkäännöstä ja pidän itseäni edelleen auringoallergisena oikeutettuna tarvittaessa manaamaan paahdetta, kuumuutta, aurinkoihottumaa ja muuta tuskaa.

Rv 19

Alkuviikosta heti alkoi tuntui välillä pieniä töytäisyjä mahassa. Ihan pieniä ja ihan hetkellisiä. Ne jäi mietityttämään, mutta jossain kohtaa asettauduttuani sohvalle mukavaan asentoon, olin aivan varma, että potkuja ne on. Ei mitään perhosen siiveniskuja, kuplintaa eikä kalan evän kosketuksia, vaan ihan kunnon pieniä töytäisyjä. Voiko olla? Uskon, että kyllä ne on!

Viikot kotona lukiessa on aika yksinäisiä. Tuleepahan luettua, kun ei ole kiire minnekään, eikä tule mitään mielitekoja. Viikonloppuna käytiin lapsimessuilla pyörähtämässä ja saatiin veljiltä vauvanvaatteita. Eipä tarvitse ostella enää pieniä vaatteita, luulen että meillä on ne ensimmäiset ja pienimmät jo varastossa. Maha jatkaa kasvuaan ja Isäntä jo viikonloppuna kauhisteli, kun se on "niin iso!" Joku kommentoi sitä "pieneksi raskausmahaksi" ja meinasin järkyttyä. Sehän on niin iso jo!

Olen pitänyt pääasiassa ihonmyötäisiä paitoja, sillä suuremmat paidat saavat minut näyttämään vaan lihavalta. Mielummin näytän ylpeänä jo hieman kasvanutta raskausmahaa, vaikka joillekin se ehkä herättää epätietoisia kysymyksiä. Se on muuten outoa, kun seisoessa se maha on kiinteä, mutta istuessa se muuttuu sellaiseksi löysäksi makkaraksi. Ei se olekaan jatkuvasti kiinteä. Jännää nähdä mitä tulee tapahtumaan, kun se siitä vielä kasvaa. Vaikka onhan se jo iso!

Selällään nukkuminen on kaikista helpoin asento nukkua! Nostan aina jalat vartalotyynyn päälle niin, että ne on vähän kohollaan. Kyljellään nukkuessa, ja välillä hieman pystyssä makuuasennossa kohtu alkaa ikävästi painaa alavatsan valtimoita. Tiedättekö tunteen, kun verenpainetta mitattaessa mansetti pumpataan ensin ihan täyteen ja kun sitä aletaan löysäämään, alkaa tuntui koko käsivarressa se jumputus. Kuvitelkaa se jumputus koko vartalossa! Jokainen sydämenlyönti tuntuu kun joku taputtaisi selkään. Siinä on todella ikävä koittaa nukkua. Olen aina ennen ollut kylkinukkuja, mutta nyt olen kyllä enenevässä määrin nukkunut selällään.

Se doppler tuli vihdoin! Pakko sitä oli heti päästä testailemaan. Se ultraäänigeeli on kyllä ikävän suttaavaista tavaraa, mutta onneksi se ei jää tahmaamaan minnekään. Kyllä ne sydänäänet sieltä löytyy! Isäntäkin ehti välillä kuulemaan, vaikkakin kaveri livahti aika vikkelään pois kuuluvuusalueelta aina kun ne jostain sai bongattua.

Valmennuskurssia ja matkapahoinvointia

Tänään alkoi oikiksen valmennuskurssi! Ensimmäinen luento on nyt takana. Menin aamulla hyvissä ajoin paikan päälle Isännän kyydillä samalla kun Isäntä lähti pk-seudulle. Ehdin vielä lukemaan hieman ennen luennon alkamista. Hyviä muistutuksia ja neuvoja sain, vaikka hieman epäilin, josko kirjojen lukeminen olisi luku- ja vastaustekniikan kertaamisen sijaan tärkeämpää. Kyllä se ihan hyödyllistä oli!

Toisen luentopätkän (pääsykoekirjasta) jälkeen lähdin kohti bussipysäkkiä. Ajattelin kulkevani kurssimatkat näppärästi bussilla, jolloin voisin jopa lukea matkalla samalla. Ja bussi meneekin ihan meiltä siihen kurssipaikan lähelle. No mieli muuttui hyvin nopeasti hypättyäni bussiin. Ensimmäisen parin kilometrin jälkeen alkoi tulla hieman huono olo. Laskeskelin paljonko lounaasta oli aikaa ja ajattelin sen johtuvan ruuan puutteesta, alhaisesta verensokerista tai edessä istuvasta todella hienhajuisesta nuorestamiehestä. Napostelin siinä hieman rusinoita, jotka olin ottanut mukaan verensokerin laskemista varten.

Ei helpottanut ei. Olo vain paheni. Mikä kumma tämä on?!

Puolessa välissä matkaa sen tajusin. Tiedän mitä tämä on. Olen kokenut sen ennenkin, Isännän kyydissä muutamaan otteeseen. Se on raskausajan matkapahoinvointia.

Mikä ihana raskausajan oire, josta en ole ikinä ennen elämässäni kärsinyt. Käytännössä minun on aina nähtävä eteen autossa, muuten tulee todella huono olo. Ei sieltä bussista eteen nähnyt sitten millään. Yksi paikka ihan edessä ja siinä istui joku alkoholisoitunut ilmeisesti bussikuskille seuraa pitävä kaveri. Yritin kurkkia käytäväpaikalta eteen, mutta ei siitäkään mitään tullut. Kun vihdoin saavuin omalle pysäkille, nousin varmasti kalpeana ja äärettömän tuskanhikisenä ulos bussista. Kävin vielä pikaisesti lähikaupan kautta puuskuttaen koko matkan ja keskittyen eteenpäin katsomiseen. Kotiin päästyäni meinasin pyörtyä heti ovella. Raahauduin yläkertaan vaihtamaan vaatteet, pesin pikaisesti kasvot ja menin keittiön ja pikaisen välipalan kanssa sohvalle. Nyt, tuntia myöhemmin tärinä alkaa helpottamaan ja etominen alkaa siirtyä pois päiväjärjestyksestä. Vihdoin.

Luojan kiitos minulla on äidin auto lainassa täällä! En totisesti tiedä mitä tekisin ilman!

Keskiviikkona tulee raskauden puoliväli vastaan, eli pyöreät 20+0. Tämän vuoksi tässä tulee vielä tänään ja huomenna Raskausviikko-päivitys, jotta päästään vihdoin oikeaan aikatauluun tässä odotuksessa. Maltan tuskin odottaa niitä reaaliaikaisia päivityksiä. Taitaapi tulla jopa ensimmäinen profiilikuva mahasta! ;)

Ja jos jotain positiivistakin, niin tänään varmistui, että Isäntä pääsee viikon päästä mukaan rakenneultraan! Se oli hieman kyseenalaista vielä viikonlopun ajan, mutta tänään se varmistui! Olisi ihan hirveää olla siellä yksin, jos vaikka tuleekin huonoja uutisia.

Rv 18

Pahoinvointi alkaa siirtymään pois päivärutiineista, vaikkakin yksi yllätysoksu vielä eräänä kauniina aamuna yllätti! Hampaiden pesu on ihan helvetillinen toimenpide edelleen, se asia tuskin muuttuu koko raskauden aikana.

Olen aina ajatellut, että raskausoireet on periytyviä. Meillä äidillä on ollut raskauspahoinvointia ja mummukin muisteli alkuraskauksissa nojaillensa aamulla lehmiin ja katsellen pappan tekevän työt. Mielenkiintoista oli kuitenkin se, että Isännän äiti muisteli omaa raskausaikaansa, kun sillon hampaiden pesu oli niin kamalaa. Mistäköhän on mahtanut kyseinen oire ilmestyä!

Raskaus alkaa tuntua luonnolliselta, vaikkakin se on edelleen hyvin epärealistinen ajatus. Olen lähtenyt mukaan kaikkeen raskaushömpötykseen luodakseni vauvasta itselleni edes vähän realistisemman kuvan. On se kiva oppia huomioimaan asiaa päivittäisessä elämässä jo ennen syntymää. Sitäpaitsi kaikennäköisellä hömpötyksellä saan luotua vauvaan edes jonkinnäköisen suhteen, on se sitten sydänäänien kuuntelua, bola-korun killutusta tai vadelmanlehtiteen lipitystä.

Vatsa on alkanut kasvaa jo eteenpäin. Hetken olin jo aivan varma, että se vaan levenee. Toisin kun ajattelin, vatsa ei lähtenyt nousemaan alavatsasta, vaan juurikin siitä pömppiksen kohdalta. Makuuasennossa olen huomannut kohdun painavan alavatsan valtimoihin niin, että aina nukkumaan mennessä vatsassa hakkaa syke ja jokainen sydämenlyönti tuntuu siltä, kun joku taputtaisi selkään. Se on kyllä kaikkea muuta kuin nautinnollista. Siitä huolimatta nukahdettuani nukun kuin tukki! Välillä istuessakin huomaa vatsan oikeen tärähtelevän sykkeen tahdissa.

Nyt on ilmeisesti minullakin alkanut se raskausajan energisempi aika! Ruoka maistuu, nälkä kurnii ja elämä loistaa! Kotona lukiessa on tosin tylsää, mutta heti Isännän tullessa kotiin on pakko päästä jonnekin tai tehdä jotain. Tilasin alennusmyynnistä yhden farkkukuosisen haalarin ja bodyn. Vauvan vaatevarasto siis kasvaa! Tällä viikolla tilasin myös sen dopplerin. Aika myöhäisessä vaiheessa mutta hei, parempi myöhään kun ei milloinkaan!

Tämä oli niin hyvä päivä, kunnes...

Tämä päivä alkoi NIIN lupaavasti! Aamulla heräsin ajoissa tunteakseni selässä ihanan jomotuksen eilisen hierojan jäljiltä. Makoilin sängyssä nauttien peiton lämmöstä. Nousin jo ennen kahdeksaa hakemaan Isännälle varaston avainta. Ei mun apua siinä edes loppujen lopuksi tarvittu, mutta pääsimpähän kerrankin ajoissa ylös. Aurinkokin paistoi niin kivasti!

Isäntä suuntasi Paraisille siiankalastuskisoihin. Kisat on 10-14 se kertoi. Sai se sieltä pienen siiankin! Istuskelin ja lueskelin sohvalla katsellen välillä ikkunasta kun aurinko paistoi nätisti takapihalle. Pihalla näkyi talven jäljiltä kärsineet rottinki-tuolit, jotka vois tänään käsitellä sellaisella pinnoitusaineella, mitä ostettiin messuilta. Pitäs vaan hioa ne ensin, mutta varastossa pitäisi olla kyllä hiomapaperia.

Keitin perunoita hyvissä ajoin, että saadaan paistinperunoita sen siian kanssa sitten. Odotin Isäntää kotiin siinä viimeistään neljäksi, kunnes se ilmoitti ettei meinaa lähteä ainakaan ennen viittä. Lopetin lukemisenkin jo tovi sitten. Ei siellä enään paista edes aurinko, että jaksaisi mitään rottinkituoleja käsitellä. Paistinperunatkaan ei innosta enää. Lukemisestakin viimeiset kaksi tuntia ajatukset vain harhaili. Pitäisi alkaa siivoamaan huomista näyttöä varten. Isäntä on odotettavissa kotiin aikaisintaan puoli seitsemäksi. 

Ikinä ei pitäisi kehua päivää, kun sitä on yli puolet vielä jäljellä. Ei edes ajatella sen olevan hyvä päivä.

Huomenna on perjantai!!

Nyt on jo torstai! Tämä viikko on mennyt NIIIN nopeasti! Päivät on menny lukiessa ja illat olen parhaani mukaan kerännyt sosiaalista minääni kasaan, että jaksan taas yksin kotona. Ensiviikolla alkaa valmennuskurssi, joten jotain sosiaalisia kontakteja on päivien aikana edes tulossa. Mutta kyllä kotiseudulla on mukavaa! Kyllä sitä ikävöi perhettä ja kavereita tuolla Turussa ja olenkin nauttinut täysin siemauksin seurasta iltaisin, nyt kun siihen on ollut mahdollisuus. Eilen istuskeltiin mummulassa pelaamassa korttia iltamyöhään, enkä keksi mitään mikä olisi mukavampaa.

Huomenna on jo perjantai ja näen Isännänkin viikon jälkeen! Olen jo aikoja sitten varannut huomenillaksi hierojan, joten pääsen vasta sen jälkeen lähtemään Turkuun. Nähtäväksi jää tuleeko Isäntä Rauman kautta, vai menenkö minä äidin autolla Turkuun. Muuten olisimme varmaan viettäneet viikonlopun Raumalla, mutta Isännällä on lauantaina kauan odotettu siiankalastuskilpailu Paraisilla. Pakko mennä! Ja saanhan minä siinä päivän lueskella kotona rauhassa.

Tänään kävin äidin kanssa Vanhassa Raumassa Cafe Salissa salaatilla. Siinä ruuan, mummun silmälasi-makutuomaroinnin ja pikaisen kirjakauppa-reissun jälkeen mentiin samaiseen paikkaan vielä kahville. Äidin ilme oli kyllä mainio, kun hänen normaalisti kofeiini-addikti tyttärensä tilasi kahvin sijaan ensimmäisen silmiin osuneen: vaahtokarkkikaakaon. Oli kyllä komea!

Äiti meinasi, että nämä on kuulemma nyt niitä ihmeellisiä mielihaluja. En kuitenkaan koskaan ole ollut kummoinenkaan kaakaon juoja.

Nyt pitäisi vielä saada hieman luettua. Olen jumissa niin vaikeasti ymmärrettävässä ja tylsässä kappaleessa, että sen kun saan vielä puristettua tänään loppuun niin annan olla.

Rv 17

Viimisiä aikoja töissä. Ahh että tuntuu ihanalta ajatukselta jäädä vaan kotiin! Vaikkakin kaikki aika menee pääsykoekirjojen parissa, nautin silti kotona oleilusta kissojen kanssa. Jopa omaksi yllätyksekseni, ensimmäiset pitkät päivät kotona ei ahdista yhtään!

Syöminen on vieläkin jokseenkin hankalaa ja hidasta. Oloa helpottaa huomattavasti päivien rytmittäminen ja siitä syystä herään aamuisin ihan niinkuin ennenkin ja syön kuten töissäkin, välipalaa x 2 ja lounaan päivän aikana. Iltaisin käydään joskus vähän kävelemässä nyt kun Isäntä on illat kotona.

Isäntä huomautti ensimmäisen kerran vatsasta. Olin kyllä kovin mielissäni kommentista, sillä itse en vatsan kasvua ole juuri huomannut. Rasvailen kylkiä ja vatsan ihoa ahkerasti iltaisin, tällä hetkellä The Body Shopin kaakaovoi-body butterilla. Jostain syystä (liekö hajusteet vai ihovamma muuten), lantionluiden päällä on aika suuret punaiset kesivät alueet, jotka eivät tosin kutise tai oireile muuten, mutta ovat kovin ruman näköisiä ja kuivia alueita. En pääse niistä millään eroon ja olen jo pääosin luopunut ajatuksesta niiden johtuvan hajusteista, juurikin sen oireettomuuden vuoksi. Pelkään lähinnä pintakuivan ihon arpeutumista mahan kasvaessa. Eipä sitä tosin kauhean tehokkaasti estetä, lääketieteellinen kanta kun on, että raskausarpia ei voi ehkäistä. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta ja meinaan hieroa rasvaa vatsan seudulle koko raskauden ajan!

Viikonloppuna vaatevarastoon eksyi äitiyshousut! Tosin, tämä ei johtunut ylisuuresta mahasta, vaan enemmänkin laihtumisesta ja hieman eteenkasvaneesta mahasta. Housut eivät siis istu. Ainoat edes jostain istuvat housut ovat korkeavyötäröiset, jotka pysyvät ylhäällä sukkahousujen ja sen mahan ansiosta, ja nekin istuvat vaan siitä mahan kohdalta. Harva ostaa äitiyshousuja laihtumisen vuoksi, mutta eipä kauhean järkevältä tunnu ostaa pienempiä housuja tässä vaiheessa. Ne istuu! Ja hyvin!

Mitään vaivoja ei oikeastaan ole. Välillä joidenkin liikkeiden yhteydessä mahaan pistää, mutta kipu menee nopesti ohi kevyesti painamalla. Alavatsassa tuntuu tiettyjen rasitusten tai ärsykkeiden (mahallaan makuu) aikana ja jäljiltä painetta, ihan kun joku siellä ilmottaisi että "lopeta, mä litistyn!" Kovasti olen liikkeitä koittanut tunnustella, mutta ei juuri mitään tunnu. Ei ainakaan mitään käsitystä mistään "kuplimisesta" tai "kalan evän kosketuksesta" tai mistään muustakaan mistä ihmiset puhuu.

Tällä viikolla käytiin hakemassa myös se baby box Lastentarvikkeesta ja tutustuttiin vähän taas vaunujen ja lastentarvikkeiden maailmaan. Tajusin myös, että olen ollut koko viikon mielessäni viikon vähemmän raskaana. Aika ilmeisesti kuluu niin hujauksessa, että yllätys oli mieluinen kun tajusinkin olevani viikon pidemmällä.

Sateet ovat saapuneet tänne keväiseen Turkuun. Sitä suuremmalla syyllä ei harmita yhtään lueskella kotisohvalla viltin alla kehräävä kissa vieressä! Ulkona sataa räntää.

Rv 16

Viikko alkoi mukavasti neuvolakäynnillä! Tällä kertaa menin yksin, kun ajateltiin että Isäntää siellä tuskin tarvitaan. Meidän neuvolatäti on kyllä ihan supermukava! Siinä sitten juteltiin kaikista, muun muassa tulevista muutoksista (Isännän työt, muutto yms.) ja kysyipä neuvolatäti sitten että ollaanko mietitty miten meidän elämä tulee muuttumaan sitten kun lapsi syntyy. Hieman huvittuneena vastasin, että eipä kyllä kauheasti olla ehditty ajattelemaan, kun pääasiassa selvitetty miten asiat tulee muuttumaan tässä ennen lapsen syntyä. Toki, jatkuvasti ja kaikessa ollaan otettu huomioon syksyllä tuleva perheenlisäys, että ei hän todellakaan unohtunut ole!

Punnitus oli kyllä yllätys! Paino oli tippunut 6 kiloa. Aikamoinen tehodieetti tuo alkuraskaus. En ikinä itse näe omaa laihtumistani kun aina tuntuu siltä että lihon ja vaakaa kun en kotona harrasta oikeastaan lainkaan. Ja siis ihan normaalipainoinen olen, että en laiha enkä lihava. Ehkä vielä normaalia enemmän hämää se kohdun kasvun aiheuttama vatsamakkaroiden eteenpäin työntyminen. Tästä eteenpäin on siis kiinnitettävä huomiota enemmän siihen syömiseen. Koska annoskokoon en pysty juurikaan vaikuttamaan, on yritettävä syödä siis useammin. Laihduttaminen on tietenkin täysin kielletty!

Verenpaineet oli mainiot ja sykkeetkin sieltä kuului! Se sykkeiden kuuleminen on jotenkin kyllä niin ihanaa! Sekä siellä ultrassa, että neuvolassa. Tämä oli ensimmäinen kerta dopplerilla ja neuvolatäti varoittelikin, että välttämättä ei kuulu, mutta sieltä ne kaikui! 150 molemmin puolin vaihteli sykkeet. Oli kyllä taas ihanan kevyt olo kun kävelin autolle ja soitin kuulumiset Isännälle.

Töissä olo on helpottunut jo huomattavasti pahoinvoinnin osalta. Huomasin sen tällä viikolla. Pahoinvointi on lähtenyt välillä jo kokonaan pois ja välillä se puskee päiväksi tai kahdeksi takaisin. Yleensä viikonloppujen jäljiltä olo on huonompi. Olettaisin tämän johtuvan arjen rytmistä sekä unen, heräämisen ja ruokailun suhteen.

Monet valittelevat jatkuvaa virtsaamisen tarvetta, etenkin öisin. Minä nukun ainakin toistaiseksi yöni kuin tukki, enkä heräile vessaan, vaikka illalla viimeiseksi juonkin vettä lasillisen tai kaksi. Ainut mikä joskus herättää on kyynerpäällään minua nenään iskevä Isäntä. Nukun oikeastaan ehkä jopa hieman paremmin kuin ennen raskautta. Nautin tästä nyt vielä kun voin! Myöskään päiväsaikaan pissaamisen tarve ei juurikaan ole ongelma. Ainut "ongelma" on se, että istuessa ei tunnu mitään, mutta heti kun nousee seisomaan kohtu alkaa ilmeisesti painamaan kovasti virtsarakkoa ja vessaan on päästävä. Istuvaltaan ei saa minkäännäköistä varotusta asiasta. Ongelma tämä oli tasan kerran, kun oltiin elokuvissa. Kun nousin seisomaan sen parin tunnin istumisen jälkeen, minut yllätti aivan hirvittävä pissahätä. Oltiin tietenkin tungoksessa viimeisiä ulospääseviä ja vessajonot oli tajuttoman pitkiä. Äkkiä autolle ja kotiin. Autossa se tosin istuessa jo helpotti.

Tällä viikolla tehtiin ensimmäinen vauva-hankinta! Tulokkaamme sai ihanan suloisen Napikkaan bodyn, joka sopii sitten ihanasti Isännän kollareihin! En ole mikään shoppailija-tyyppi ja tästä syystä olin niin kovin mielissäni kun Isäntä oli mukana valitsemassa ja tekemässä tätä hankintaa. Yhdessä ostettiin, ensimmäinen ikinä! <3 Nopeasti se aika vaan kuluu!

Tuliaisia messureissulta

Terveisiä lapsimessuilta! 

Paljon siellä oli tavaraa ja porukkaa! Jos olisin jokatavaran hiplaaja, niin siellä olisi kyllä viihtynyt huomattavasti pidempään, mutta itse olin hieman ehkä pettynyt siihen vauva-ajan tarjontaan. Olisin toivonut enemmän vaunuesittelijöitä ja sen sellaisia, mutta siellä oli Britax/Brio ja Stokke. Siinäpä ne. Ei kauheasti vaunujakaan vertailtu tai ihmetelty. Pakolliset messuvaateostokset tuli kuitenkin tehtyä.

Pipo ja pökät

Siellä oli samalla kädentaitomessut, OutletExpo, ModelExpo ja PetExpo. Kädentaitomessut oli aika yhtä tyhjän kanssa niiden Turun kädentaitomessujen jälkeen, mutta löytyi sieltä yksi nahankäsittelyaine, jota oli pakko ostaa sitä testattua vanhaan nahkatakkiin. OutletExpossa ei ollut mitään meitä varten ja ModelExpossa en tiedä edes käytiinkö. PetExpo sen sijaan oli ehdottomasti Isännän lempipaikka. Siellä oli ensinnäkin pupuja, jotka kierrettiin toki kaikki läpi. Isännän teki valtavasti mieli tunkea sormensa jokaiseen häkkiin kieltolapuista huolimatta. Isännän ehdoton ykkönen oli kuitenkin PetExpon yläkerta, jossa oli kissoja. Siellä sitten kierreltiin ja ihasteltiin rotukissoja. Ei ollut meidän kissojen kasvattajia osallistumassa siellä olleeseen näyttelyyn, mutta kaikkia mahdollisia rotuja siellä melkein oli! Ostettiin meidän kisuillekin tuliainen sieltä Ragdoll-esittelykojulta!

Maksoi euron. 

Reissun suurin anti oli kuitenkin kotimatkalla, kun käytiin morottamassa veljiä ja niiden lapsia. Saatiin vauvanvaatteita sen verran, että meillä taitaa alkuajan vaatteet olla kasassa! Vaatteita sateli etenkin toisen veljen puolelta, veljellä kun on tammikuun lopulla syntynyt suloisen suloinen lapsonen, jolta jää jatkuvasti vaatteita pieneksi. Tuohon vielä lisää ne muutamat itseostetut.

Kaikki kokoa 54-64

Kokoa 68-74. 

Eiköhän me alkuun päästä!

Nyt mennään Isännän kanssa saunaan viettämään viimeistä yhteistä saunahetkeä viikkoon! Huomenna Isännällä alkaa uudet tuulet uudella työmaalla ja itse lähden Raumalle karkuun yksinäisyyttä ja kaatuvia kotiseiniä!

Rv 15

Pahoinvointi alkaa vihdoin hellittää! Jatkuva etominen ei enää seuraa koko päivää mukana ja jopa ihana, ihana näläntunne on vallanut vartaloni hetkellisesti! Ruokailu on edelleenkin hieman hankalaa, mutta vihdoin se edes jotenkin onnistuu! Vihreät omenat ovat uponneet koko raskauden ajan ja edelleen ne ovat sitä helpoiten alas menevää välipalaa. Mitä happamampi, sitä parempi.

Meillä ei ole Isännän kanssa mitään vakiintunutta kutsumanimeä tulokkaalle. Isäntä puhui ensin Pötkystä, sitten Klöntistä ja viimeisimpänä kaverilta opittu Droidi. Itse olen pääasiassa puhunut Bebestä, sikiöstä, pikkukaverista, "tuosta" ja nyt viimeisimpänä vastalauseena tuohon Isännän "Droidiin" Masukista. Isännän mielestä vastenmielisin kutsumanimi ikinä on "Masuasukki". Olenko ainoa, jonka mielestä on ihan käsittämättömän kummallista, että "Masuasukki" kuulostaa vastenmieliseltä, mutta "Droidi" tai "Klöntti" ei?!? Voitte kuvitella niitä yhteisiä riemunkiljahduksia kun joskus yritämme päästä yhteisymmärrykseen pienoikaisemme nimestä. Jostain syystä kun en halua Isännän edes vitsillä kutsuvan mitään minussa asustavaa Vittu-Liisaksi.

Myös väsymys alkaa helpottamaan ja energisyys alkaa tulla takaisin. Jännityskin tekee taas tuloaan kun seuraavalla viikolla on neuvola ja pääsen ehkä kuulemaan pienokaisen sydänääniä. Miten kaikki neuvolat ja ultrat onkaan niin jännittäviä!

Alan olla jatkuvasti varmempi siitä, etten halua etukäteen tietää lapsen sukupuolta. Näin täysin suhteellisen kärsimättömänä ihmisenä olen aina ollut täysin varma, että haluan etukäteen tietää sukupuolen, mutta niin se mieli muuttuu kun tilanne on oikeasti kohdalla. Hassua on se, miten kummallisena ihmiset pitävät sitä ajatusta, ettei joku haluaisi etukäteen tietää. Kaikki kysyvät ensimmäisenä, että jokos on sukupuoli tiedossa ja kaikki hämmentyvät yhtälailla kun kerron että "ei ole, eikä varmaan haluta tietääkkään."

Myös muitakin mielenmuutoksia ja takinkääntöjä on tässä alkuraskaudessa tullut tehtyä. Olen jotenkin aina ollut aivan varma, että haluan pojan. Sukupuolellahan ei oikeasti ole yhtään mitään väliä, mutta ihmetyksekseni alan pikkuhiljaa kuitenkin kallistumaan enemmän sinne tyttö-ajatuksen/toiveen puolelle. Mitään tuntemusta itselläni siis lapsen sukupuolesta ei ole. Isäntä on varma, että poika sieltä tulee.

Isännän proteiinismoothie

Tiedättekö ne ruokakaupassa maistiaisia antavat myyjät? Isäntä ei koskaan maista mitään ilman että sen on ostettava kyseinen tuote. Viimeksi kyseessä oli tyttö, joka tarjosi munanvalkuaiseen tehdyn proteiini-smoothien maistiaisia, tällaisia. Itse suhtauduin hyvin kyseenalaisesti munanvalkuais-tuotteeseen, mutta Isäntä tarttui pikku-kipposeen ja heitti huiviin. Myyjätyttö mainosti, että se on hyvä urheilijalle. Pakko sellanen oli siitä mukaan ottaa kun kerran oli maistanut. Koko matkan kassalle Isäntä valitteli, kun sellanenkin piti tulla otettua, eikä hän edes mitään urheile. Oli siinä pikkutetrassa varmaan 4-5 dl ja se maksoi saman verran euroissa.

3-4 viikkoa myöhemmin Isäntä nosti sen jääkaapista pois lähtiessään viemään roskia. Hieman ihmetellen siinä totesin, että "et sitten meinaa sitä juoda, sellainen kun oli saatava." Oli kuulemma ihan "saatanan kamalaa". Terveisiä kuulemma sille promotytölle, että "pikkukippo vielä meni, mutta koitas ite juoda sitä lasillinen ja mieti samalla, että se on munanvalkuaista." Oli vielä avattu, eikä kuulemma säilynyt avattuna kun kaksi päivää. Pilalle oli siis mennyt. 

Syvästi suositellen,

Isäntä.

Edit. korjattu linkki. :D

Just because I can

Mä ostin meille liput viikonloppuna Helsinkiin Lapsi-messuille. Siellä samalla on kädentaito-, PetExpo-, ModelExpo- ja OutletExpo-messut, joten eiköhän sieltä jotain mielenkiintoista löydy. Ajatus lähti lähinnä siitä, kun meistä kumpikaan (minä ja Isäntä) tiedetä vauvoista oikeestaan mitään. Ja ehkä jopa siitä, kun Isäntä on nyt päässyt reissailemaan yksinään niin paljon, että palan jo halusta poistua kotoa päiväksi, vaikkakin se paikka olisi Helsingin messukeskus ja väenpaljous.

Katselin eilen Bola-koruja netistä. Ajatus lähti siitä, kun salaisessa facebook-ryhmässämme yhden osallisen koru oli saapunut. En edes tiennyt niistä ennen ja niitä on ihan törkeä valikoima eri nettikaupoissa! Se on siis perus raskaushömppää, ideana että koru helisee siinä mahan päällä raskausaikana ja sitten vauvan synnyttyä se helinä rauhottaa sitä vauvaa ja saa sen tuntemaan olonsa turvalliseksi. En kuitenkaan ostanut mitään, katsellaan ehkä myöhemmin uudelleen.

Olen nyt kuullut jonkun verran näitä arvostelevia "en olis uskonu sua raskaushömppä-ihmiseksi" ja ihanan kannustavia "kaikki on kuule vielä mahdollista" -kommentteja, ja olen nyt kuitenkin päättänyt nauttia tästä raskausajasta täysin siemauksin ja olla ajattelematta niitä pahimpia mahdollisia skenaarioita. Voihan se sikiö toki kuolla kohtuun, mennä vielä kesken, olla vaikeasti vammainen, kuolla kätkyt kuoleman, sairastua myöhemmin tai jäädä vaikka auton alle, mutta minkä ihmeen takia mun pitäis koko raskausaika ajatella ensin pahinta? Muutaman lannistavan kommentin ja parin yksinäisen mietintähetken jälkeen olen päättänyt jättää ne kommentit omaan arvoonsa. Että kattokaa vaan kun kohta killuttelen Bola-korua mahan päällä, kuuntelen niitä sydänääniä heilutellen sormusta mahan päällä ja litkien samalla vadelmanlehtiteetä. Just because I can.

Moi Isäntä! Moi moi Isäntä!

Sain nauttia Isännän seurasta huimat kaksi päivää! Tänään töidensä jälkeen Isäntä suuntasi auton itään kohti uuteen työpaikkaan liittyvää koulusta. Seuraavan kerran nähdään taas torstaiyönä. Pitänee varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja oikeasti lähteä täältä vähän uloskin välillä ja mennä niillä julkisilla tuonne Turun keskustaan. Ellei muuta niin vain katsomaan tuntemattomia ja hakemaan edes jotain ihmiskontaktia, vaikka aiheuttamalla pahennusta ellei mitään muuta keksi. Tiedoksi kaikille, että enemmän kun mielelläni olen valmis tapaamaan ihmisiä tässä lähi-iltoina! Kissatkin kun alkavat olla hyvin kyllästyneitä kuuntelemaan tätä yksinäistä, ihmiskontaktia kaipaavaa palvelijaansa. 

Tilasin tänään kotidopplerin. Tietämättömille, se on laite jolla voi kuunnella sikiön sydänääniä. Olen miettinyt sitä monta kertaa jo raskauden alkuaikoina ja miettinyt monesti sen olevan kuitenkin suhteellisen turha. Nyt kuitenkin tekemisen puutteessa hairahduin verkkokauppoihin ja huijasin itseäni tilaamaan tämän välineen ajatuksella "voinpahan edes keskenäni kuunnella niitä sydänääniä, liikkeitä kun ei kerran tunnu". Tilasin sellasen, että voin äänittää niitä kännykällä ja lähettää sitten Isännälle, missä lie reissussa ikinä onkaan. Isäntä sanoi, että voihan sitä sitten sen kaksi kertaa käyttää, kaikissa käytettyjen myynti-ilmoituksissa kun lukee: "käytetty 2 kertaa". 

Jos jotain oikein positiivista koitan keksiä, niin maha alkaa jo näyttämään enemmän raskausmahalta kun vaan läskiltä. Nyt se jo hieman kaventuu eteenpäin, eikä näytä vaan sellaiselta koko kehon kiertävältä pelastusrenkaalta. Isäntä tosin jo jossain kohtaa ehdotti, että se sikiö kasvaa siellä poikittain muodostaen sellaisen ylimääräisen pelastusrenkaan tuohon navan kohdille. Ilman vaatteita näytän silti vaan lihavalta. Ette kyllä siltin tule saamaan tänne masukuvaa. Katsellaan sitten joskus 30+ tietämillä. 

Miten noi kissat VOI nukkua noin paljon!? Päivän kohokohta oli kun Mindy sai nukkuessaan jonkun sätkyn. Sillä meni ainakin 2 minuuttia ennen kun pystyi nukahtamaan uudelleen ja varmistettuaan, ettei siellä pedissä ollut mitään hiirtä tai muuta, joka häntä puri. 

Rv 14

Odottavia äitejä on joka puolella! Tosin niitä oli jo ennen tätä raskautta, mutta pikkuhiljaa alkaa ymmärtämään mitä ne kaikki odottavat ovat käyneet läpi. Jotkin vaikeamman kautta ja toiset hieman helpompaa reittiä.

Pahoinvointi jatkuu edelleen. Pahoinvoinnin seuraksi on tullut ruokahaluttomuus. Vähänkin kun syö, niin on ihan täynnä lähes koko loppu päivän. En olisi kyllä uskonut tämän ruokailun olevan näin tajuttoman hankalaa! Hajut etoo, ruuat etoo, hyvätkin ruuat ja hajut etoo! Mistään ei tiedä pystyykö syömään ennen kun tunkee ensimmäistä annosta suuhun. Ongelmallista tämä on toki joka kerta ruokaa lautaselle annosteltaessa, sillä väkisin syöminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Odotan innolla sitä aikakautta, kun pystyn syömään jotain eilisiä ruokia jääkaapista. Tai ahh, sitä ihanaa nälän tunnetta!! Tämä jatkuva täysinäisyyden tunne johtuu ilmeisesti ruuansulatuksen hidastumisesta, joka on raskauden sivuoire. Saamattomuudesta en ole varma, johtuuko se yleisestä mielentilasta vai jatkuvasta kakomisesta. Tai sitten vaan väsymyksestä. 

Facebook-ryhmässä monet on laittaneet jo vatsakuvia, joissa vatsa pömpöttää oikein kunnolla. Itsellä ei ole raskausmahasta kyllä tietoakaan. Pömppis on ehkä jonkun verran kasvanut, mutta oletan sen raskausmahan kuitenkin nousevan sieltä alavatsasta joka on edelleenkin tasainen. Mitään sen suurempia turvotuksiakaan ei ole, joten mahdun vallan mainiosti normaalistikin ehkä hieman väljiin vaatteisiini. 

Mitään konkreettista ei ole tullut tulokkaalle vielä hankittua, mutta käytiin me Isännän kanssa vierailulla yhdessä lastentarvikeliikkeessä Vantaalla. Vaunuja ja turvakaukaloita on tullut hieman katseltua ja vauvavakuutuksia vertailtua. Ensimmäisen hankinnan laitoin tilaukseen, kun tilasin Lastentarvikkeen tarjoaman ilmaisen Baby Boxin! Noista vakuutuksista saatan kirjoitella joskus oikeen erikseen, niissä kun on niin paljon vertailtavaa.

Yksi pieni erakko

Tiedättekös mikä päivä eilen oli? Paitsi lankalauantai, oli myös blogin vuosipäivä! Jee! Koska mulla ei ole asian osalta sen enempää juhlistamisen aihetta, jatkan muilla asioilla.

Koska olen nyt homehtunut kotona lähes viikon ja niistä viimiset kolme päivää yksin, ette voi edes kuvitella voitte vaan kuvitella kuinka sekaisin olen. Esimerkiksi voin antaa vaikka sen, että tässä kirjoitellessa imeskelen samalla Bonbon-tikkaria ja huomasin äsken kuolan valuvan oikeasta suunpienestä vasta siinä vaihessa, kun kuolaa tippui tietokoneelle. Enkä mä oikeesti hei edes kuolaa. Tai en ainakaa myönnä.

Joka tapaukssa Isäntä tuli kotiin, jossa odotti tämä:

Kuva on oikeesti netistä ladattu. Noh, ketä mä yritän huijata... Kuvitelkaa
toi vielä räpsyttävän noita silmiään korostetusti.

Kosiskelin jo aiemmin Isännältä vaihtoehtoa että se ottais auton avuksi ja vaikka veis mut edes ihan hetkeksi pois täältä. Täällä me nyt ollaan, Isäntä suihkussa lähdössä Ugiin moikkaamaan kaveria mökille ja paistamaan makkaraa. Koko automatkan ajattelin pitää Isännän karvattomasta (vrt. kissa) kädestä kiinni. Ihan vaan varmistaakseni, etten ole yksin. Ihmisiä! Seuraa! Uujea!

Pääsiäinen á la Ame

Päivä 2/3, alone.

Olen varmaan maailmankaikkeuden ainut ihminen, joka viettää pääsiäisensä aivan yksin. Isäntä lähti tosiaan kalareissulle vieden mukanaan iltaseuran ja auton. Olen homehtunut kotona neljän seinän sisällä syöden mitä sattuu ja mikä helposti on käden ulottuvilla. Ulos toki voisi mennä, jos siellä ei olisi synkkää, harmaata ja sadetta. Tuli aamulla muutama lumihiutalekin, ei kuitenkaan mitään jäänyt maahan.

Aika kuluu kuitenkin suhteellisen näppärästi pääsykoekirjojen ja blogien seurassa. On sitä telkkariakin tultu välillä katsottua, kun silmät ei yksinkertaisesti enää suostu tarkentamaan lähietäisyydelle.

Nousin aamulla 9 aikaan lukemaan. Tuossa hieman ennen puolta päivää soi ovikello melko vaativasti kahteen kertaan. Nousin sohvalta ja menin ihmetellen avaamaan oven. Siellä oli kaksi nuorta naista kahden 3-5 vuotiaan pojan kanssa tarjoamassa sielunruokaa. Olin niin onneissani nähdessäni ihmisiä, että melkein kutsuin ne kahville, pojatkin kun tuntuivat pitävän ovenraosta kurkistelevasta Mufasasta. Hieman vaivaantuneena koitin siinä samalla kuunnella heidän asiaansa ja potkia samalla vieraista innostunutta Mufasaa takaisin sisälle ovenraosta. Puhuva nainen ilmeisesti huomasi tämän ja jossain kohtaa kysyi, että meneekö turhan syvälliseksi näin heti aamulla. Havahduin, olinhan jo ollut tunteja hereillä.

Meinasin revetä nauruun tajutessani miltä varmasti näytin. Naama oli ollut kiinni kirjassa viimeiset kolme tuntia niin, ettei silmät enää tarkentaneet muualle kun 15cm päähän. Räpyttelin silmiäni tehostetusti, hiukset olivat harjaamatta, päällä kuluneet kollarit ja vanha reikäinen baarityöpaita, potkin siinä kissaa sisälle ja hymyilin vaivaantuneena. Totesin vaan, että: "vähän on aikaista joo." Siinä kohtaa kun alettiin lukemaan raamatusta psalmeja päätin jättää kahvikutsun kaikesta huolimatta väliin. Kuuntelin pari psalmia tulevaisuudesta, kiitin saamastani esitteestä ja suljin oven heidän käännyttyään ovelta pois.

Jotenkin nämä uskovaiset kiinnostavat minua. Ensinnäkin, uskovaisten lapset on lähes aina tosi tottelevaisia ja hyvätapaisia. Ne on aina todella perhekeskeisiä ja niillä on joku (se Jumala) keneen ne voi aina ja ihan kaikissa asioissa luottaa. Ne on usein itsekin todella hyvätapaisia ja auttavaisia. Niillä on yhteisiä tapoja ja ne kunnioittaa perinteitä vahvasti. Kyllä siellä kirkossakin voisi olla ihan kivaa, jos pappi puhuisi pikkasen ripeämmin ja vähemmän monotonisesti. Jostain syystä musta ei kuitenkaan ehkä ole siihen touhuun. Ja olisi mielenkiintoista kyllä nähdä Isännän reaktio, kun ilmoitan sille että me mennään nyt muuten kirkkoon ja aletaan uskovaisiksi. Mutta kyllä toisten asia silti pitää kuunnella. Kyllä mua ainakin ärsyttää jos joku ei anna mun asialle edes mahdollisuutta niin, että kuuntelisi mitä sanottavaa mulla on. Se on niille tosi tärkeetä, että edes kuunnellaan ja aika pieni vaiva kuitenkin hetki seisoa siinä ovella. Toki eri asia jos vaikka maitopohjainen puuro palaa samanaikaisesti hellalla pohjaan.

No mitäs muuta? Ainakin hyvä ruoka!

On mulla mämmiäkin. Ja pakastepizzaa. Ja vihreetä japanilaista "oriental beauty"-teetä, joka ei ole kyllä toiminut.

Ja en mä nyt oikeesti ihan yksin ole. On mulla välillä ihan hyvää seuraakin. Seura pakkaa olemaan vaan vähän nukkuvaista sorttia (n. 19/24h unta). Onneksi ne on edes tosi söpöjä nukkuessaan ja tonne Mufasan voi aina työntää käden jos oikeen tekee mieli jotain pehmeää ja karvaista rapsuteltavaa. Mindylta turha kuvitella saavansa huomiota, ellei hän itse sitä kaipaa, näkeehän sen jo olemuksesta.

Meillä ei ole edes mitään pääsiäiskoristeita. En tiedä omistetaanko edes mitään kelta-vihreitä tipuja tai kanoja, eikä meillä ole narsissejakaan. Luotan siihen että sitä koristeluintoa alkaa tulla sitten lapsen myötä. Meillä kotona aina koristeltiin ja äiti piilotti kindermunia joita sitte etittiin. Äiti käski nytkin piilottaa, mutta pitäs eka ottaa kännit ja piilottaa sitten, ettei heti tiedä mihin ne on itse piilottanut. Jostain syystä se nyt ei kuulemma ole vaihtoehto.

Mutta hei aivan mahtavan ihanaa pääsiäistä! Ottakaa rennosti, haistelkaa narsisseja ja nauttikaa vapaista! <3

Rv 13

Ensimmäinen yö oli aivan hirveä! Koko yön näin painajaisia keskeytyneestä keskenmenosta, vauvan kasvaimista tai järkyttävistä niskaturvotuksista. Mitä jos sykettä ei enää kuulukkaan? Myös päivä oli ihan hirveä. Jännitin niin kovin, etten saanut pahoinvointiini syötyä mitään ja viel iltapäivällä rintakehääni ahdisti sen jännityksen jäljiltä.

Niskaturvotus-ultra oli kello 12.50. Olin pahoinvoinnin vuoksi kotona. Sovittiin Isännän kanssa tapaavamme siellä kaupunginsairaalan parkkipaikalla ja ajaessani sinne, näkö välillä hämärtyi ja kylmä hiki pukkasi päälle. Jälkeenpäin ajatelle en varmasti ollut täysissä sielun ja ruumiin voimissa auton rattiin, mutta selvisin kuitenkin sinne paikan päälle. Odotustilassa kaikki kehoni lihakset oli jännityksestä tiukkana. Miksi tämä tuntuu niin tuomiopäivältä?! Tänään on 12+0, se maaginen raja, kun keskenmenon riski pienenee huomattavasti ja vauvalla on suuret mahdollisuudet selvitä ja pelkään että pienoisella ei olekaan kaikki hyvin.

Lääkäri katsoi ensin kohdunsuun. Joku nuppineulan pään kokoinen polyyppi, joka alkoi vähän vuotamaan. Ei pitäisi olla juuri mitään ja voi kuulemma kadota synnytyksessä. Sitten se hetki, jota olin kauan odottanut. Sieltä se pienoinen tuli ruudulle. Laite oli selvästi heikomman laatuinen kun siellä Varsinais Suomen Lääkäripalvelussa ja en heti huomannut sitä pientä sykkivää sydäntä siellä. Melkein heti kuitenkin lääkäri sanoi, että siellä on sydän ja mittasi sykkeen. 166. Tuntui kun jättimäinen kivi olisi poistettu päältäni, vedin syvään henkeä ja katsoin hymyillen Isäntään. Isäntä katsoi minua takaisin "mitä minä sanoin"-ilme kasvoillaan. Olisin voinut huutaa onnesta.

Pienellä oli kaikki hyvin ja niskaturvotus oli 1,1 mm, eli ihan hyvä. Siellä hän kovasti heilutteli. Lääkäri oli aika niukkasanainen ja sanoi vaan pääasiassa tarvittavat. En muuta kyllä kaivannutkaan. Pääasia että kaikki olisi hyvin.

Toivoin pahimman pahoinvoinnin helpottavan nyt kun pahin jännitys on takana, mutta illalla oksentelin taas kaikki sulamattomat päivän ruuat. Seuraavana päivänä soitin neuvolaan ja varasin ajan lääkärille. Pahoinvointi ei ota loppuakseen ja olinkin koko viikon sairalomalla kotosalla. Vatsalaukkukin tuntuu pienentyneen vatsan tyhjennyksistä ja pienistä ruokamääristä niin paljon, että edes syötyä ei saa kunnolla. Viikon lopullakin pahoinvoinnin hieman helpottaessa annoskoot ovat hyvin pieniä ja syöminen vaatii paljon työtä.

Edit. Lisäsin kuvan! :D

Ergonomia kunniaan

Tässä kaksi päivää pöydän ääressä istuneena alkaa selkä huutamana hoosiannaa. Se johtuu pitkälti pöydän korkeudesta ja tuolin joustamattomuudesta. Kyllä sitä alkaa pikkuhiljaa haaveilemaan työtuolista.

Vaikka vanha on (lähes) aina hyvä niin täytyy kyllä sanoa että mummulasta meille tiensä löytänyt suomalainen vanha design ei nyt aja enää nykypäivänä asiaansa. Tuolin reunukset estävät tehokkaasti asennon vaihtamisen ilman todella kipeitä ja puutuneita raajoja, ja tuolien mainio design ei mahdollista edes tyynyn asettamista selän taakse tyynyn putoamatta lattialle. Vaihtoehtona on ainoastaan yksi kelvollinen asento, selkä hieman kyyryssä ja pääasiassa ilman mitään tukea selälle. Kahden reilu 8-tuntisen jälkeen alkaa jo vähän perse ja selkä huutamaan hoosiannaa. Jotain on tehtävä.

Kaiken lisäksi tuon vanhan suomalaisen designin on
pitänyt kolmen meillä viettämänsä vuoden aikana saada
uudet tyynynpäälliset, sillä uusia pehmusteita ei ole
oikean kokoisena saatavilla. Harmi että tälläkin hetkellä
tekemistä on ihan riittämiin.

Jotain on tehty! Jumppapallo! Välillä voi istuskella jumppapallon päällä ja jos oikein paha tulee, niin voihan sillä vaikka jumpata!

Ojensin Isännälle tyhjän pallon ja käsipumpun. Isäntä totesi kaikessa yksinkertaisuudessaan ennen elettäkään, että "ei saatana", haki biltemasta ostetun halvan sähkökäyttöisen ilmapatja-pumpun, asetti pumpun paikalleen, painoi On-nappia käynnistäen aikamoisen hurinan, ihaili silminnähden kättensä työtä ja mainiota insinööri-oivallustaan ja toisteli siinä pallon pikkuhiljaa täyttyessä: "Ei, hei mieti nyt jollain kusisella käsipumpulla hei!" Isännän  ranteet on vielä siis kunnossa ja saipa kissatkin hetkeksi ihmeteltävää.

ICAL

Tänään oli toinen täyspäiväinen lukupäivä. Aloitin tosiaan maanantaina tuolla Baselin pankkisääntelystrategiat-kirjalla, joka oli sekä puuduttavaa, että yllättävän mielenkiintoista luettavaa. Päätin, että luen kaikki kirjat nyt aluksi vaan läpi ja aloitan tarkemman seulonnan kun olen edes vähän perillä aiheesta. Wroooooong! Sain tänään aamulla heti luettua Basel-kirjan loppuun ja sen osalta tiedän miten lähden sitä tarkemmin seulomaan. Seuraavaksi toisiksi haastava kirja, Internet Commerce and Law, lyhennettynä nyt vaikka tuttavallisemmin ICAL.

No voi paska voin sanoa. Ainoa positiivinen asia jonka asian tiimoilta keksin on, että se on kaikille muillekin yhtä hankala ja yllättävä. Valmennuskurssin mukaan Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on tarkentanut valintakokeeseen vastaamista toteamalla, että "valintakokeessa hakija voi käyttää valintaperusteiden mukaisesti suomen tai ruotsin kieltä. Valintakoekysymykset laaditaan suomen kielellä."

Toisin sanoen, saan käytännössä kääntää koko kirjan suomeksi!! Koska "valttikorttini" on vielä englanti, jonka olen oppinut englantia puhumalla, en suomen pohjalta, en todella osaa edes kääntää mitään. Kaiken lisäksi englanninkielinen juridinen teksti ei jostain kumman syystä ole vahvuuksiani. Valintakokeeseen vastaaminen menee siis small talkilla.

Aloitin lukemisen tänään 8.15. Pidin tauon 10.30 saatuani Basel-kirjan loppuun. Aloitin läpikäymään (=suomentamaan kirjaa sen marginaaleihin) ICALia noin 10.50. Pidin yhden 20 minuutin lounastauon ja lopetin 17.00. Sain käytyä läpi 24 sivua. 24 sivua!!! Luojan kiitos on vasta toinen lukupäivä ja Isäntä on auton kanssa Korppoossa kalareissulla perjantai aamusta sunnuntai-iltaan. Saan kiukutella täällä ihan keskenäni.

Hei, jotain positiivistakin kuitenkin! Sain vihdoin yhdistettyä blogini fiksusti Google+ -tilin kanssa! Nyt kaikki siellä seuraamaan ja tykkäämään ja liittymään lukijaksi (bloggerissa) ja kaikkea! Some rules! Ehkä vielä joskus pääsen sinne Instagramiin ja twitteriin asti. Kenties joskus...