Rv 21

Puoliväli on vihdoin ohitettu ja se suuri totuuden päivä, rakenneultrapäiväkin on jo ohi! Oli se kyllä niin kiva käydä pikkuista katsomassa. Pään mittoja meinasi olla hankala saada, kun aina kun täti tökkäsi sillä ultra-anturilla niin piti tietenkin kääntyä katsomaan, että kuka se siellä tökkii. Kovasti heilui kädet pään vierellä ja välillä meni peukku suuhunkin, kun niin tylsäksi kävi. Isäntäkin hymyili leveästi siinä pikkukaverin tohinoita katsellessa.

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miten vanhemmat ovat aina niin ylpeitä lastensa saavutuksista, jopa niistä pienistä oivalluksista, kun se vaikka tajuaa että "Hei! Tuo oon mä tuolla peilissä!". Kyllä siinä itsensä niin ylpeäksi tuntee kun joku kätilö kehuu kun on niin tasaisesti kasvanut ja niin hyvin poseeraa ja kaikki on niin ihanasti! Tämä kaveri ei ole edes syntynyt ja siltin ollaan niin ylpeitä vanhempia kun hän siellä kasvaa hyvin ja heiluttelee kätilötädille. Mitkä käytöstavatkin jo nyt!

Toisin sanoen aika pilvilinnoissa olen leijunut sitä rakenneultraa jälkikäteen miettiessä.

Sitten niitä muita asiaan liittyviä.

Närästys on saapunut viihdyttämään arkeani. Ei pahasti, mutta tunnistettavasti. Mitään pahempia mahahappoja en onneksi ole vielä joutunut nieleskelemään, mutta syömisen kanssa täytyy olla hieman varuillaan. Jos syö itsensä ihan ähkyyn niin varmasti maistaa koko loppupäivän, parhaimmassa tapauksessa vielä aamullakin, että mitä on tullut syötyä.

Viikolla vaivakseni äityi myös erittäin ikävä kurkkukipu. Onneksi olen "kotihoidossa" lukulomalla, sillä lämmintä juotavaa ja siihen ruodon tunteeseen oli jakuvasti jotain helpotusta lähellä. Nyt kurkkukipu on pääasiassa lähtenyt ja tilalle on tullut nuha. Todella ikävä tukkoisuus, joka ei suostu tulemaan tuolta nenästä lainkaan ulos! En edes ymmärrä mihin ihmeeseen se kaikki räkä tuolla päässä voi kerääntyä, poskionteloröörejäni kun on jo kahteen kertaan kirurgisesti laajennettu! Onneksi nukkuminen selällään onnistuu raskauden puolesta ainakin vielä hyvin, joten aamulla ei ole aina väkisin jompi kumpi sieraimista aivan tukossa.

Olen ollut todella epäaktiivinen tässä viimeaikoina ja oikeen innolla odotan mitä tapahtuu kun lukeminen loppuu ja teen päivisin jotain muutakin kun istun sohvalla. Illalla ei enää ikinä tule edes lähdettyä minnekään, kun lukemisen loputtua on yleensä jo aika myöhä. Jos Isäntä on kotona, niin joskus tulee sentään käytyä vähän kävelemässä, mutta nyt kun se on kaikki arkipäivät pois, ei tuonne yksin tule lähdettyä. Lukemista on onneksi jäljellä enää vajaa kuukausi, joten uskon vakaasti että tilanne tulee vielä muuttumaan. Yllätyksekseni minulla ei ole mitään kipuja oikeastaan missään vaiheessa, vaikka tosiaan tulee istuttua kaikki päivät, vaikka lannerangan vammankin piti olla helvetillinen raskausaikana. *koputtaa puuta* Varauduin tunnetusti heti alussa jo pahimpaan, joten yllätykset (kivuttomuus) on väkisinkin positiivisia.

Tämä onkin ensimmäinen täysin ajallaan kirjoitettu ja julkaistu raskausviikkopäivitys! Ikuisuuden se kesti, mutta ihanaa kun saa kirjoittaa ajankohtaisesti!