Alkuviikosta heti alkoi tuntui välillä pieniä töytäisyjä mahassa. Ihan pieniä ja ihan hetkellisiä. Ne jäi mietityttämään, mutta jossain kohtaa asettauduttuani sohvalle mukavaan asentoon, olin aivan varma, että potkuja ne on. Ei mitään perhosen siiveniskuja, kuplintaa eikä kalan evän kosketuksia, vaan ihan kunnon pieniä töytäisyjä. Voiko olla? Uskon, että kyllä ne on!
Viikot kotona lukiessa on aika yksinäisiä. Tuleepahan luettua, kun ei ole kiire minnekään, eikä tule mitään mielitekoja. Viikonloppuna käytiin lapsimessuilla pyörähtämässä ja saatiin veljiltä vauvanvaatteita. Eipä tarvitse ostella enää pieniä vaatteita, luulen että meillä on ne ensimmäiset ja pienimmät jo varastossa. Maha jatkaa kasvuaan ja Isäntä jo viikonloppuna kauhisteli, kun se on "niin iso!" Joku kommentoi sitä "pieneksi raskausmahaksi" ja meinasin järkyttyä. Sehän on niin iso jo!
Olen pitänyt pääasiassa ihonmyötäisiä paitoja, sillä suuremmat paidat saavat minut näyttämään vaan lihavalta. Mielummin näytän ylpeänä jo hieman kasvanutta raskausmahaa, vaikka joillekin se ehkä herättää epätietoisia kysymyksiä. Se on muuten outoa, kun seisoessa se maha on kiinteä, mutta istuessa se muuttuu sellaiseksi löysäksi makkaraksi. Ei se olekaan jatkuvasti kiinteä. Jännää nähdä mitä tulee tapahtumaan, kun se siitä vielä kasvaa. Vaikka onhan se jo iso!
Selällään nukkuminen on kaikista helpoin asento nukkua! Nostan aina jalat vartalotyynyn päälle niin, että ne on vähän kohollaan. Kyljellään nukkuessa, ja välillä hieman pystyssä makuuasennossa kohtu alkaa ikävästi painaa alavatsan valtimoita. Tiedättekö tunteen, kun verenpainetta mitattaessa mansetti pumpataan ensin ihan täyteen ja kun sitä aletaan löysäämään, alkaa tuntui koko käsivarressa se jumputus. Kuvitelkaa se jumputus koko vartalossa! Jokainen sydämenlyönti tuntuu kun joku taputtaisi selkään. Siinä on todella ikävä koittaa nukkua. Olen aina ennen ollut kylkinukkuja, mutta nyt olen kyllä enenevässä määrin nukkunut selällään.
Se doppler tuli vihdoin! Pakko sitä oli heti päästä testailemaan. Se ultraäänigeeli on kyllä ikävän suttaavaista tavaraa, mutta onneksi se ei jää tahmaamaan minnekään. Kyllä ne sydänäänet sieltä löytyy! Isäntäkin ehti välillä kuulemaan, vaikkakin kaveri livahti aika vikkelään pois kuuluvuusalueelta aina kun ne jostain sai bongattua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti