Punssikahvit

Nyt, se kaikkien odottama päivitys. Vihdoin! Ensinnäkin, kaikki meni tosi hyvin! Lilin ensimmäinen päivä erossa äidistä ja äidin ensimmäinen koulupäivä!

Lähdin aamulla kahdeksan jälkeen. Lili ehti onneksi herätä ennen kun lähdin ja hän jäi mummun kanssa syömään aamupalaa kun menin junalaiturille naapuriin. Minä lähdin kohti Porthanian ovia ja tavattiin pienen jo aiemmin treffaaman ryhmän kanssa jo junassa. Paikan päällä oli aloitusluentoja, jossa käytiin läpi opintojen kulkua ja saatiin toki kauheasti onnitteluja, kun nyt ollaan arvostetussa opinahjossa, päästy arvostettuun tiedekuntaan ja opiskellaan arvostettuun ammattiin. Jee me.

Onneksi meidät oli jaettu tutor-ryhmiin ja vielä iän perusteella. Näin ollen meidän ryhmässä kaikilla on jo aiempi koulutus, ellei kokonaisuudessaan, ainakin osittain käyty. Tämän lisäksi meidän ryhmässä oli "stadilaisia", jotka suunnistivat hienosti meidät paikasta toiseen. Itse tutustuin uusiin "stadilaisiin" termeihin, kuten "steissi" (=rautatietori). Hienosti huusin kaverille "varo sitä METROA" kun hän meinasi jäädä "sporan" (=raitiovaunu) alle ja muita huvitti kun en tosiaan tiennyt minne oltiin menossa, kun "steissille" matkattiin. Tästä saatiin onneksi hyvät naurut ja vitsin aiheet loppuillaksi ("mennään sinne Jätkäsaareen sporalla, eli sillä maan päällä kulkevalla metrolla, muistatkos?") Oli kyllä hauskaa! Onneksi itseironiani on voittamaton ja toiset pitivät minusta huolta. Lupasivat myös noutaa minut jatkossa jos (kun) eksyn.

Tämän jälkeen oli lounas, vielä yksi luento (yhdistysten ja järjestöjen esittäytymisiä) ja punssikahvien etkot. Mentiin siis jonnekin opiskelija-asuntolan kerhotiloihin, joihin ei ihan kaikki mahtuneet. Hengailtiin siinä rappukäytävällä porukalla viinin merkeissä ja hauskaa oli. Tämä oli ehkä sen tämänpäiväisen tutustumisen kannalta se tärkein hetki. Siitä matka jatkui kuuden maissa kohti punssikahveja, eli tilaisuutta, jossa eri osakunnat, järjestöt, tapahtumanjärjestäjät ja opiskelijajärjestö esittäytyivät omilla ständeillään, joissa tarjolla oli runsaasti alkoholia, tietoa ja mahdollisuus liittyä sähköpostilistoille.

Ensinnäkin, minulle yliopistotoiminta on entuudestaan täysin tuntematonta, enkä yhtään tiennyt mitä odottaa ja voinkin sanoa, että oli kyllä ihan uskomatonta. Se alkoholi minua ei niinkään kiinnostanut, mutta se ryhmähenki, se miten innostuneita porukka oli omasta toiminnastaan, miten vastaanottavaisia he olivat ja miten erilaista toimintaa siellä oli tarjolla. Itse liityin muun muassa viinikerhon ja satulasankarien (heppatouhuja) sähköpostilistalle. Siellä oli golf klubia, osakuntien juristikerhoja, laskettelutoimintaa, kristillistä toimintaa, opiskelijajärjestön hallituksen treffaamista ja vaikka mitä. Oli kyllä todella mielenkiintoista ja onneksi lähdin mukaan, vaikka kovasti se mietitytti, Lili kun oli mummun kanssa ollut jo koko päivän! Kun olin mielestäni tutustunut pääpiirteittäin vähän joka ständiin ja niihin "pakollisiin" toimijoihin (mm. opiskelijajärjestön hallitus) lähdin juoksujalkaa kohti kotia. Kotona olin kahdeksan aikoihin.

Kotona odotti tyytyväinen tyttö, joka tuli innoissaan äidin syliin, viihtyi siinä sen normaalin tovin ja halusi takaisin lattialle. Hienosti esiteltiin taaperokärryn kanssa kävelyä asunnon toisesta päästä toiseen päähän. Ihan kohta tuo neitonen kävelee ihan kunnolla! Päivä mummun kanssa oli mennyt hyvin. Päivään oli kuulunut muun muassa päiväkotiin tutustumista, joka oli mennyt kuten perjantaina meidänkin kanssa: Lili oli mennyt touhuihinsa, sekä ulkoilua. Päiväunille Lili oli nukahtanut ihan hyvin ja suurempia kiukkuja ei ollut. Minua jännitti ihan hirmuisesti, viimeiset kaksi yötä kun on mennyt ihan harakoille ja uni on tullut käytännössä vain Panadolin avustuksella. Ne hemmetin ikenet. Tulisi jo ne hampaat läpi ja lakkaisivat toista kiusaamasta!

Nyt Lili on nukkumassa ja sohvalla näpyttelee yksi koulusta ja jännityksestä väsynyt äiti-ihminen. Monet opiskelutoverit sanoivat jännittävänsä koulun alkua. Minä jännitän Lilin päiväkodin alkua. Nyt sen alkaa ymmärtää, miten ne omat ajatukset kohdistuu siihen lapseen, kun ei itseään ehdi enää lainkaan ajatella. Kivaa oli, mutta onneksi huomenna on lyhyempi päivä!

siivouspäivä

Kotona on ollut kiireistä. Aika on mennyt yllättäen erinäisten asioiden hoitamisessa ja siivoamisessa. Koska kiireinen arki on ihan poronkuseman päässä, haluan, että kotona joka nurkka on siivottu viimisen päälle ennen koulun alkua. Se päivä oli tänään.

Käytiin aamulla avoimien ovien Pompdelux-"kutsuilla" sovittelemassa ja tilaamassa Lilille välikausivaatteita. Oli siellä uudessa mallistossa vaikka mitä ihanaa, kannattaa käydä katsomassa. Tämän jälkeen lähdettiin kävelemään lähiostariin asioille, josta kotiutui muun muassa mikrokuituinen pölyhuisku (äidilläni tapasin, suosittelen). Isännälle kerroin suunnitelmastani siivota oikein hyvin nyt vielä ennen arjen alkamista. Kun sanoin, että häädän Isännän ja Lilin tänään ulos, Isäntä ihmetteli, että tänäänkö meinaan siivota. "Tottakai! Sitten ei huomenna tarvitse." Isäntä tähän: "minä olisin siivonnut vasta huomenna. Sitten ei tänään tarvitsisi."

Huomenna meinaan ottaa rennosti. Makoilla vain puhtaassa kodissa. Nyt on sohvan tyynynpääliset pesukoneessa, matot ja petivaatteet tuulettumassa, lattiat pesty, pölyt huiskutettu (<3) ja bloginäpyttely tietenkin vaiheessa. Ahh. Huomenna on selkä jumissa mattojen tamppaamisesta, matoissa kissankarvoja ja keittiön lattia Lilin jäljiltä kuten ennenkin, mutta tunteepahan jotain tehneensä.

En malta odottaa koulun alkamista! Ostettiin keittiön pöydälle arkikukatkin. Pitkä päivä takana, mutta kohta saa petivaatteet ja matot sisälle ja tyynynpäälliset tyynyjen päälle. Ja kotona tuoksuu puhtaus! Ihanaa arjen alkua/jatkoa kaikille!

Lilin päiväkoti

Käytiin tänään tutustumassa Lilin päiväkotiin. Meillä kävi ihan mieletön munkki ja saatiin päiväkotipaikka ihan naapurista. Kotiovelta matkaa hoitopaikkaan on alle 200 metriä! Tänään oli ensimmäinen tutustumiskäynti kyseisessä paikassa. Aamulla heräsin ensimmäisenä ja nostin Lilin sänkymme vieressä olevaan pinnasänkyyn jatkamaan unia, ettei hän vaan tipu sängystä herättyään. Ollessani vessassa meikkaamassa, kuului makuuhuoneesta hieman pelokas älähdys. Menin katsomaan ja siellä Lili seisoi pinnasängyn pinnaa vasten odottamassa äitiä. Kun otin hänet syliin, hän katsoi ihmeissään pinnasänkyä, sitten minua ja uudelleen pinnasänkyä samalla osoittaen sitä samaista paikkaa, josta hän ihmeissään heräsi kuin sanoakseen: "mitä ihmettä minä tuolla tein?!"

Päiväkotiin mentäessä alkuun ihmeteltiin pihalla, minne meidän kuuluu mennä, mutta kohta kuului lasten ääntä ja itkua ja joku mainitsi Lilin tulevan ryhmän nimen. Oli ihan tajuttoman kiva, että päästiin Isännän kanssa molemmat sinne tutustumaan samaan aikaan, Isäntä kun oli vielä tämän päivän lomalla. Mentiin alkuun ulkoilemaan Lilin tulevan päiväkotiryhmän kanssa. Lili paineli menemään omissa leikeissään, välillä ihmetteli muita, eikä ollut yhtään vanhempiensa perään. En ole kyllä yllättynyt. 

Hirmuisesti siellä oli itkua. Jatkuvasti joku itki. Eräs hoitaja valaisi hieman ja sanoi, että vähän voi olla ikävä ajankohta tulla tutustumaan, moni kun on juuri aloittanut ja ilmassa on melko paljon ikävää ja itkua. Useimmat juuri aloittaneista on 2-3 vuotiaita ja niille näytti muutos olevan melkoinen. Neljä aloittanutta tämän ikäistä, joista kolme oli jatkuvasti hoitotädin sylissä/lahkeessa kiinni ja itki jos vähänkään joutui tädistä kauemmas tai maahan. Mielenkiinnolla odotin, tuleeko Lililtä sympatiaitkuja, monet siellä kun alkoivat sympatiasta itkemään kaanonissa. Lili ei. Hän tuijotti hetken, ihmetteli ja jatkoi touhuaan. Sekä ulkona, että myöhemmin sisällä. Sympatiaitkua ei tullut edes myöhemmin, kun Lili oli jo selvästi todella väsynyt.

Päästiin tutustumaan päiväkodin tiloihin, ruokailutilaan, leikkitiloihin ja unihuoneeseen. Lilillä oli jo oma pyyhenaulakko vessassa, oma lokerikko vaatteille sekä naulakko ulkovaatteille. Lilin eläinsymboli on pieni hiiri. Päiväkotiin pitää viedä vaihtovaatteita, teippivaippoja, ulkoiluvaatteet ja halutessaan ksylitolipastilleja, joita lapset sitten saavat ruokailun jälkeen. Allekirjoitettiin lupalappuja, perustietolomaketta, hoitosopimus ja saatiin vielä kotiin lapsi kotona-lomake, joka täytetään viikonlopun aikana. 

Todella suuri tulee olemaan tämä muutos, mutta olen aika varma, että meidän pieni superreipas neitokainen pärjää hyvin. Muutos on suuri myös vanhemmille, sillä kummallakaan ei ole aiempaa kokemusta päiväkodista. Vielä kuukausi sitten Lili ei olisi ollut valmis hoitoon, mutta nyt tuntuu siltä, että Lili pärjää oikein hyvin. Kun itse pääsisin vielä tästä järkytyksestä yli. Ehkä ensiviikolla asia todella konkretisoituu. Eniten minua pelottaa ensiviikko ihan kokonaisuudessaan, sillä ensimmäistä kertaa olen päivät Lilistä erossa. Heti maanantaina vielä pitkän päivän.

Takaisin Vantaalle

Tänään palattiin kotiin Vantaalle kuukauden tauon jälkeen sekalaisin fiiliksin. Toisaalta on ihana päästä kotiin, omaan sänkyyn ja omaan keittiöön ja ennen kaikkea on ihana päästä kissojen kanssa saman katon alle, ne kun ovat olleet paljon siskoni luona loman aikana. Kova ikävä tulee kuitenkin perhettä, sukulaisia, ystäviä ja meidän pientä kommuunia, jossa oli ihan hulvattoman hauskaa, ihania illanviettoja, hyvää kahviseuraa, maukkaita aterioita ja paljon lämmintä saunaa, joskus jopa paljua. Kiitos ihmiset, lomamme oli ihana!

Nyt oli aika palata kotiin ja alkaa valmistautua hieman ensi viikolla alkavaan arkeen. Keskiviikkona saimme puhelun, että Lili on päässyt meidän naapurissamme sijaitsevaan päiväkotiin pienten ryhmään. Odotin puhelua kuin kuuta nousevaa, sen kun piti tulla viimeistään maanantaina. Kerran jo soitin perään ja kyselin ja sain vastaukseksi, että "muistaakseni" hänet sijoitettiin tähän kyseiseen päiväkotiin. Ihan jostain kumman syystä en uskaltanut vielä riemusta hihkua, mutta ehkä aamulla jo vähän uskaltaa, sillä olemme menossa kyseiseen päiväkotiin tutustumaan.

Lilin päiväkotiin tutustuminen jää vähän viime tippaan, sillä sijoittamiskokous oli vasta viime viikolla ja puhelu päiväkodista tuli keskiviikkona. Nyt (perjantaina) on ainut kerta kun päästään Isännän kanssa käymään päiväkodissa tutustumassa, maanantaina kun minulla alkaa jo koulu ja Isännällä jatkuu työt. Lilin mummu tulee meille Liliä vahtimaan maanantaista keskiviikkoon ja he käyvät sitten päivittäin päiväkodissa ihmettelemässä menoa ja melskettä. Kyllä kuulkaa äitiä jännittää!

Nyt koti on täynnä tavaraa vailla järjestystä. Tässä samalla on hyvä käydä läpi pieneksi jääneet vaatteet, päiväkotivaatteet ja erotella kaikki hieman toisistaan. Myös imetyspaidat saa siirtyä kaapin perälle. Nyt on vihdoin aika käyttää taas niitä kaikkia ihania värejä, joita tuolta kaapista löytyy!

Vuosikatsaus 2016

Tiedättekö, nyt on taas se aika vuodesta, kun syntymäpäiväni on käsillä ja on aika näpytellä vuosikatsaus. Vuoden 2014 (elämän)katsauksen voi lukea täältä ja 2015 löytyy täältä. Kuten viime vuonna sitä povailin, asioilla tosiaan oli taas tapana järjestyä ja kaikki meni loppupeleissä ihan hyvin!

Tällä elämänkokemuksella voin rehellisesti sanoa, että viimeinen vuosi elämästäni on ollut elämäni ehdottomasti paras. Elämäämme syntyi rikastuttamaan maailman ihanin tyttö. En ole juurikaan lapsi-ihminen, mutta voin sanoa, että sitä oman lapsen tuottamaa onnea ei voi sanoin kuvailla ja olen niin onnellinen, että päätettiin antaa lapsen tulla elämäämme. Tuo pieni neiti on maailman paras! Hän ilostuttaa olemassaolollaan, hymyllään ja toilailuillaan ja mitä enemmän ikää karttuu, sitä seurallisempi ja ihanampi hän on. Ja se rakkaus. Kliseisesti voin sanoa, että nyt sen ymmärtää, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan sen rakkauden vain kasvavan. Päivä päivältä.

Vuoteen mahtui paljon! Oli synnytystä, asunnon myyntiä, muuttoa Turusta Vantaalle, uudelle paikkakunnalle totuttelua, pääsykokeeseen lukemista, Saksassa asustelua ja vauvantuoksun muuttumista taaperon tohinaan. Asuntomme tällä hetkellä ei ehkä ole se kodikkain tai juuri se, joka tuntuu täysin omalta kodilta, mutta se on tilava ja hyvällä sijainnilla tällä hetkellä kaiken suhteen. Kyllä sitä aikansa asuu melkeimpä missä tahansa.

Toinen tänä vuonna saavutettu elämäni kohokohta on nyt alkava juristin koulutus. Jos joku asia on ohjannut elämääni, se on kunnianhimo. Lapsena en ollut missään oikeasti hyvä. Pienenä harrastin kilpavoimistelua ja joukkueemme ihan hyvin pärjäsikin, mutta en koskaan ollut mikään joukkueen helmi. Tuntui, että ympärillä oli paljon muita, joiden varaan luotettiin paljon ja joista piti tulla jotain suurta. En tiennyt, mitä minusta pitäisi tulla, en ollut hyvä oikein missään, en ollut nätti, en ollut erityisen hyvä koulussa, enkä minua voinut kuvailla edes kiltiksi. Olin keskiverto kaikessa, sitä massaa.

Tyypillisenä leijonana pidin esiintymisestä ja siinä joskus teini-iässä minut valtasi halu olla jotain. Olla jotain muuta kun sitä massaa. Koulussa oli uramessut, joissa oli nuori mies puku päällä seuranaan nuori nainen mustassa kynähameessaan ja mustassa bleiserissään ja huomasin, kuinka ne erottuivat sieltä muista. Juristeja heistä kuulemma tulee. Silloin päätin: minä haluan juristiksi.

Hain ensin kahtena vuonna. En ollut koulussa koskaan juuri päntännyt, joten pääsykokeeseen lukeminen oli minulle jotain ihan uutta. Monikaan ei varmasti uskonut minun koskaan pääsevän sisään. Koulussakin olin sitä massaa, keskiarvo lukion päättötodistuksessa taisi olla siinä kasin pintaan. Kun ovet Turun oikeustieteelliseen ei toisella hakukerralla avautuneet, lähdin ammattikorkeaan opiskelemaan bioanalytiikkaa, jolloin moni luuli minun luopuneen haaveestani. Mutta se kunnianhimo. Se on se, mikä kannustaa eteenpäin, kun omalla alalla ei juuri kehittymismahdollisuuksia ole ja kun tuntuu siltä, että en ole vielä minä. En ole valmis. Se on se muisto niistä kahdesta mustapukuisesta nuoresta siellä uramessuilla. Sitä minä haluan.

Voi niitä kannustavia kommentteja, mitä koko tänä aikana hakuprosessien aikana sain, kun ihmiset kuulivat minun hakevan oikeustieteelliseen. ”Minun serkkuni pääsi oikikseen sisään ensimmäisellä.” ”Minun pikkuserkkuni veljen kaima pääsi sekä oikikseen, että lääkikseen molempiin heti lukiosta.” ”Minun veljeni haki myös, mutta jäi 0,25 pisteen päähän.” ”Ellei kolmannella kerralla pääse sisään, ei pääse lainkaan.” ”Jos pääset sisään, niin siitä se lukeminen vasta alkaa.” Oli niitä oikeasti kannustaviakin, niitä jotka tsemppasivat, kun motivaatio oli karkuteillä ja niitä, jotka kannustivat pitämään unelmista kiinni. Ja se kunnianhimo.

Tässä olen. Koulu alkaa viikon päästä ja vihdoin suuren suuri unelma on käymässä toteen. Joku on ehkä päässyt sisään ekalla, joku tokalla, toiset ehkä samalla hakukerralla kaikkiin mahdollisiin opinahjoihin, mutta minä pääsin nyt. Minulla on maailman paras tytär, ihana puoliso, mahtava perhe ja tukiverkko ja kauan haaveiltu opiskelupaikka. Minulla on tällä hetkellä ihan kaikki.

Tuossa tänään autossa radiosta tuli Ellinooran ”Leijonakuningas” ja meinasi ihan tippa tulla linssiin, kun ensimmäistä kertaa kuuntelin ajatuksella niitä sanoja.

”Koulussa kun kysyttiin, mikä musta tulee isona. Laulaja tai lätkänpelaaja. Ei lapsena häpeää tunneta, ennen ku joku luokas nauraa. En koskaan vastannut tehtävänantoon, mieli samos metsiä, raaputin pulpettia. Tutkin kämmenen viivoja ja ne kertoi, ei musta mitään tuu, unelmani täyteen panee joku muu. Lauletaan kovempaa, kun pitäs olla hiljaa, ei paineta leukaa rintaan ennen ku kasvetaan viljaa. Nostetaan, keskikaljamaljat ilmaan, tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas. Tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas.”

Nostetaan ne keskikaljamaljat ilmaan, luotetaan unelmiin, pidetään niistä kiinni ja ollaan kaikki huomenna leijonakuninkaita!

Ravustusta

Tämä viikonloppu on jo perinteeksi muodostunut ravustusviikonloppu ja aiemmasta poiketen tänä vuonna ei saatu yhden yhtään rapua. Tämä vuosi meni siis pakasteravuilla ja ensivuonna taas uudestaan!

Lili on vielä aika pikkanen ravustustoimintaan, sillä uniaika painaa kovasti päälle juuri niihin aikoihin, kun niitä rapuja aletaan pyytämään. Isäntä on touhusta niin innoissaan, että parin vuoden päästä Lili varmasti kulkee Isännän mukana sohottamassa taskulampulla veteen mertoja ihmettelemässä. Minun ja Lilin osalta tämä viikonloppu oli lähinnä mökkeilyä.

Koska joka paikkaan pitää kiivetä ja kaikkea pitää ihmetellä. 

Ihan kuin Mellin mainoskuva, mutta pipo ja body oli oikeasti vähän vahingossa samaa kuosia.

"Äiti älä kutita"

 Ostettiin Lilille kesän alussa pelastusliivit "kun halvalla sai". Toistaiseksi ne on ollut käyttämättömänä, mutta nyt otettiin ne mukaan ja pitihän niitä päästä pukemaan päälle. Lili tykkäsi kovasti soutelusta ja nautiskeli vielä vähän kesäisestä säästä, veden lotinasta ja maisemista.

Tarkkasilmäisille kommentti, että tuo sormus on edelleen oikeassa kädessä. Ei siis
ole tapahtunut kihlautumista.

Pääsi Lili vähän kokeilemaan soutamistakin Iskän kanssa.

Siinä meni meidän viimeinen lomaviikonloppu Raumalla. Vielä vähän ensiviikolla ja seuraava viikonloppu vietetään kotona Vantaalla arkeen valmistautuen.

Kiireinen loma

Lomailu on ihan käsittämättömän kiireistä aikaa! Ajattelin etukäteen, että voi kuinka ihanaa, ehdin blogiakin kirjoittaa vaikka kuinka. Mitä vielä!? Jatkuvasti ollaan menossa, tekemistä on koko ajan ja hetken rauhaa ei juurikaan ole ollut.

Joitain asioita pitää tässä loman aikana kuitenkin hoitaa. En oikeasti tiedä, olenko se vain minä, mutta tuntuu, että kaikki muut on lomalla aina kun yritän asioita saada hoidettua.

Olen ollut kuluttajakeskuksen kanssa yhteydessä tapauksesta Jollyroom. Kerroin aiemmin tekemistäni tarjouslöydöistä, joiden ei ihan ollutkaan niin edullisia ilmeisesti, kuin piti. Tästä aiheesta lisää myöhemmin, kun asiasta tulee ehkä jokin selvyys. Joka tapauksessa ensin se henkilö, jonka kanssa asiaa hoidin, lähti lomalle. Kun hän tuli lomalta, asia oli keskitetty usean yhteydenoton vuoksi toiselle henkilölle, joka lomaili. Nyt vihdoin kaikki ovat takaisin töissä ja jos vihdoin asia saisi jotain selvyyttä.

Soitin Lilin päiväkotihakemuksesta läheisen päiväkodin johtajalle ja kävi ilmi, että meidän hakemusta ei oltu edes rekisteröity kiireiseksi, sillä olin vahingossa laittanut aloitusvuodeksi 2015 (maalaisjärki?). Sain siis tietää opiskelupaikasta vasta 1.7, päiväkotipaikkaa haettiin 1.9 lähtien ja paikkaa olisi pitänyt hakea 4kk ennen aloitusajankohtaa, ellei ole kiireellistä syytä saada paikkaa. Onneksi soitin ja saatiin hakemus haettavien joukkoon. Siinä alettiin hoitaa asioita ja toimitin opiskelijatodistusta ja muuta sinne johtajalle, joka tietekin jäi seuraavana päivänä lomalle. Sekin asia seisoi sitten kuukauden ja nyt tämän viikon loppuun mennessä tulee ehkä jotain lopullista tietoa. Ihan kiva näin viikkoa ennen kun hoidon pitäisi täyspäiväisesti alkaa.

Soitin Vantaan hammashoidon ajanvarausnumeroon vaihtaakseni minun ja Lilin hammaslääkäriaikoja, sillä ne menevät pahasti päällekkäin koulun kanssa. Koska sain vasta luonnoksen orientaatioviikon suht intensiivisestä lukujärjestyksestä, en voinut asiaa aiemmin hoitaa. Koitin soittaa reilut kaksi viikkoa ennen hammaslääkäriaikaa, mutta ensimmäisellä kerralla minulle vastasi automaatti, että ajanvarauksessa on ongelmaa, ja soita myöhemmin uudelleen. Soitin seuraavana päivänä ja samainen automaatti kertoi, että ajanvarauspuhelimeen vastataan vain maanantaista torstaihin ja nyt oli perjantai. Alkuviikosta sain vihdoin sen hemmetin luurin edes hälyttämään. Odotin puoli tuntia puhelimessa ennen, kun se saatanan sama automaatti antoi vaihtoehdoksi, että he soittavat minulle takaisin. Niin ne soittivatkin parin tunnin päästä, mutta olisin mieluusti valinnut sen vaihtoehdon jo siinä vaiheessa, kun se automaatti ensimmäisen minuutin jälkeen sanoi maksimi odotusajan olevan tunti.

Nyt meinasin soittaa ja varata Lilille 1-vuotisneuvolan, jonka tietenkin olin melkeimpä jo unohtanut. No onneksi muistin, hain numeron ja meinasin soittaa ja varata ajan. Se päivä oli 17.8 ja kello oli 14.00.

Siis onko kumma, jos lomalla on ollut kiirettä, kun olen ihan turhaan koittanut hoitaa ties mitä, kun kaikki tuntuvat olevan LOMALLA?! Kuka edes lomailee elokuussa?!

Pokemon Go

Kyseinen peli herättää ulkopuolisissa turhautuneita tuhahduksia, innostusta, mielenkiintoa, pään pudistusta, ennakkoluuloja ja vaikka mitä. Itse olin alkuun tyypillinen kalkkis: virnistin, pudistin päätäni ja tuhahdin. Teinit.

Mitä sitten kävi?

Eräs kaveri tuli kylään, asia tuli puheeksi ja tajusin, että myös lukuisat ikäiseni pelaavat peliä. Kun kiinnitin asiaan enemmän huomiota (myös mammaryhmissä), kävi ilmi, että kyseinen peli motivoi liikkumaan. Tavallinen postinhakureissu saa pituutta lisää, kun käydään pokestopin kautta tai kun nähdään, että lähellä on Pokemon, mitä itseltä ei vielä löydy.

Katsoin peiliin ja mietin, haluanko tulevaisuudessa olla sellainen paheksuva kalkkis, jota ei edes kiinnosta yrittää ymmärtää nuorten hömpötyksiä, vai haluanko mennä kehityksessä mukana ja ymmärtää, mitä minunkin lapseni myöhemmin tekee. Onko se noloa vai ei? Välillä kaupungilla puhelin kädessä käyskennellessä pokestoppien luren (Pokemon-houkutin pokestopin läheisyydessä) vieressä tulee katseltua ympärille ja mitä siellä oikeasti näkyy? Siellä näkyy paljon nuoria, siellä näkyy aikuisia, siellä näkyy naisia, yksinäisiä ihmisiä, nuorisoa, meidän ikäisiä, vanhempia, perheitä, äitejä, isiä, lapsia ja ihan kaikkia. Ja mikä heitä kaikkia yhdistää? Pokemon go.

Onko tämä paha asia? Ei todellakaan. Mielestäni on oikeasti ihanaa, että koen jotain yhteistä itseni ja sellaisen väestön välillä, joiden kanssa normaalioloissa meillä ei ole mitään yhteistä. On hauskaa, että ne lähistöllä olevat pikkupojat hihkuvat onneissaan vierestä löytyvästä Pokemonista, siitä samasta, jota itse himoitsen omiin keräilyihini. Kuinka monta kertaa olen nähnyt onnellisen lapsen vanhempansa kanssa, molemmilla puhelin kädessä vertailemassa keskenään Pokemoneja? Monta. Kuinka mukavaa se on yleensäkin puhua jollekin asiasta, minkä se toinen ymmärtää ja kuinka se varmasti lapsellekin merkitsee paljon, kun he innostuvat jostain ja kertovat innoissaan vanhemmilleen saamistaan Pokemoneista tai muusta ja vanhemmat ymmärtävät mistä on kyse.

Vaikka se toimii älypuhelimella ja vaikka se liittyy teknologian ja yhteiskunnan kehitykseen, se on silti peli ja se voi yhdistää lapsia ja aikuisia ihan samalla tavalla, kun yhteinen korttipeli, lautapeli tai mikä tahansa muu vastaava. Kaiken lisäksi se motivoi lapsia, nuoria, aikuisia ja kaikkia pelaajia liikkumaan ja kerääntymään yhteisiin paikkoihin. Jos turhauttava ongelma on ollut lasten lukittautuminen sisätiloihin erilaisten videopelien pariin, voisiko tässä olla alku tämän lisäksi useammankin ongelman ratkaisemiseen? Syrjäytyminen, ihmisten liikkumattomuus ja ylipaino, nuorison ja aikuisväestön erkaantuminen ja ties mitä.

Minusta on ihanaa, että Isäntä myötäelää oman Pokemon-addiktionsa kanssa ja hän ymmärtää pelin mukana tulevan jargonin. Nautin siitä, kun sain 2 km munasta Pikatchun ja Isäntä tuhahti hieman kateellisena saadessaan omasta  5 km munastaan Weedlen. On mukavaa, että kesken matkan päätetään yhtäkkiä sittenkin kiertää kirkon kautta keräämässä Pokestopit ja miten molemmat ollaan kiinnostuneita toistemme pelistä, kun toisella kuoriutuu muna. Mikä parasta, tässä loman aikana meille on tullut käveltyjä kilometrejä ihan hurjasti enemmän, mitä ilman kyseistä peliä olisi tullut, kun kävellään kilometrejä vaativia munia, kierretään pokestoppeja ja käydään Poke-huntilla. Myös Lili nautiskelee manducassa tai rattaissa nukkuessaan kun kierrellään ulkona. Asia on paljon esillä etenkin tässä loman aikana, sillä meillä on ihan oikeasti aikaa lähteä vain ulos käyskentelemään. Ja hakemaan Pokemoneja.

synttärikutsuja

Lili on jo niin iso tyttö, että kuukauden kuluttua me juhlimme jo Lilin 1-vuotissynttäreitä. Mihin ihmeeseen se aika menee!? Kun Lili syntyi ja kummisetäni tuli häntä katsomaan, totesi kummisetä, että onnea valitsemallenne tielle nyt kun olette sitten valinneet tämän elämän, jossa olette jumissa seuraavat 18 vuotta. Siihen perään hän totesi naureskellen, että kovin nopeasti se 18 vuotta on mennyt. Kyseisen kummisedän viimoinen lapsonen lensi juuri pesästä ja setä on puolisoineen jo muutamana vuonna viettänyt kunnon pätkän kesälomastaan moottoripyöräilemällä Euroopassa. 

Melkein itken jo verta, että enää 17 tämän mittaista vuotta ja pieni vauvani on jo täysi-ikäinen! Nyt pitää nukkua vauva kainalossa, viettää kaikki ylimääräinen aika Lilin kanssa ja omistaa joka päivä ainakin tovi vain neitoselle. Kohta Lili ei enää halua äidin viereen nukkumaan, ei halua hengailla kanssani ja viettää mielummin iltansa kavereidensa kanssa kun minun kanssani. 

Tämä vauvani kasvaa-kriisi on pahempi kun mikään ikäkriisi mitä olen käynyt läpi.

Saatiin vihdoin tehtyä kutsut Lilin 1-vuotissynttäreille.

Oli ihan mielenkiintoista etsiä sopivaa lorua Lilin synttärikutsuihin. Oli kyllä internetti täynnä toinen toistaan kamalampia lurituksia. Esimerkiksi tämä:

"Synnyin vuosi sitten

-kauan kauan sitten!

Maitohetkiä satamäärin,

aina meni jotain väärin,

kaiken nurinkurin käänsin

ja itkuakin väänsin.

Mutt' tuskin nuhteita mä sain

vaan suukkoja kilottain.

hassut temput, hullut temput

monenlaiset kenkuttelut

toistuu päivittäin

ja hyväilyt ja hellittelyt,

koko suvun lellittelyt

kun huusin äkeissäin.

Isi, äiti yötä monta

valvoi vallan unetonta:

hammaskivut, vatsanpurut,

- oi monet huolet, surut!

Vaan kävelen ja kompastelen

hieman horjun, huojahtelen

sanojakin tavoittelen

ja pian keron sen:

en enää vauva ole, EN!"

On varmasti jollain ollut aivan mahdottoman ihania vauvamuistoja.

Joka tapauksessa meidän kutsuissa on seuraava runo:

"En tiedä mitään niin ihanaa, 

kuin oman yksivuotiaan.

On kaikki suurta ja mahtavaa,

kun maailmaa hän valloittaa.

Vihersilmä, punatukka,

iskän äidin oma kukka."