Rentouttava yhteinen saunahetki

Ollaan Isännän kanssa monen monta kertaa yritetty käydä saunassa yhdessä. Lilillä on todellakin jotain vanhempiensa yhteisiä saunahetkiä vastaan, sillä jotenkin hän ei ikinä suostu nukkumaan samaan aikaan kun sauna olisi lämmin. Olen huomannut, että teemme tämän asian suhteen pari virhettä.

Virhe 1: Sauna on aina laitettu päälle kun Lili nukkuu. Lämmin rentouttava saunahetki tulee jostain syystä mieleen aina sillon kun Lili on tyytyväisenä unilla. Tällöin sauna on aina lämmin silloin, kun Lili on hereillä tai on juuri heräämässä.

Virhe 2: Sauna on aina laitettu päälle illalla, jolloin Lilin päikkäriaika on lyhimmillään.

Tänään ajattelin, että olen Liliä askeleen edellä ja laitetaankin sauna päälle jo päiväsaikaan ja siten, että Lili on hereillä. Olen jotenkin todella arka laittamaan Liliä unille niin, että uskaltaisin jättää sitä yksin, enkä uskaltanut laittaa Liliä parvekkeelle unille ja mennä itse saunaan, jos vaikka itkuhälytin ei toimisikaan enkä kuulisi itkua saunaan. Tästä syystä päätin nukuttaa Lilin sisällä. Se oli virhe 3, sillä ulkona Lili nukkuu usein yhtäjaksoisesti ja sisällä hän heräilee vähän väliä.

Noh, jokatapauksessa päästiin tosiaan kerrankin yhdessä saunaan. Oli ihan todella rentouttavaa. Istuttiin siellä saunassa ja vilkuiltiin vähän väliä saunan ikkunasta milloin itkuhälyttimeen syttyy valo (=Lili pitelee ääntä). Isäntä juoksi vähän väliä ihanan hikisenä saunasta seinän taakse makuuhuoneeseen heiluttelemaan niitä vaunuja, joissa Lili nukkui pitääkseen heräilevän vauvan tyytyväisenä.

 Ehkä me ensikerralla mennään ihan suosiolla saunaan yksi kerrallaan. Ja missä iässä näitä vauvoja voi sinne saunaan viedä?

Hyvää pikkujoulua!!

Taas on Raumailut tältä erää ohi ja tultiin tänään takaisin. Jätin oman autoni Raumalle kun pääsin siskoni ja tämän puolison kyydillä. Kotiin asti ei ole vielä päästy, kun tultiin viettämään lauantaiehtoota lastenvahtien seurana veljeni luokse.

Vauvan kanssa autoiluun sain ihan käsittämättömän hyvän vinkin siskoni puolisolta! Meillä on siis ollut "ongelmana", että Lili herää aina kun pysähdytään, myös liikennevaloihin. Siskoni puoliso kertoi, että hän heräsi pienenä aina kun auto töksähti. Matkalla pysähdyttiin todella monesti kun reissuun kuului ruokastoppia, apteekkireissua, Motonet-visiitti ja ties mitä, eikä Lili todella herännyt pysähdyksissä, kun huomiota kiinnitettiin siihen, että auto pysähtyy tasaisesti eikä töksähtäen.

Isännälläkin tuntuu menneen pikkujoulut hyvin, kun piuhat tuntuu sillä olevan ihan tajuttoman pitkät tänään. Mikään selitys ei tunnu menevän ensimmäisellä tietokeskukseen asti, vasta muutaman "siis mitä" -kysymyksen jälkeen. Tai sitten Isäntä ei vaan enää kehtaa kysyä "mitä" ja asia jää lopullisesti ymmärtämättä. Nollaus on siis onnistunut, mutta on harmittavasti päällä vielä dagen efter.

Ihanan lämpöisää pikkujoulua kaikille! Meidän pikkujoulu menee ihanasti lapsenvahteina Frozen-leffaa pällistellessä. Kohta tehdään ranskalaisia. Muistakaa laittaa tunnelmavaloja ja paljon kynttilöitä!

Raumailua

Me lähdettiin Lilin kanssa Raumalle, kun Isännällä on lauantaihin saakka töissä pikkujoulujuttuja. Tultiin siis eilen. Ajomatka sujui hyvin ja Lili nukkui hyvin koko ajomatkan. Tehtiin välipysähdys Turkuun serkun luo ja ajettiin Laitilan kautta Raumalle.

Laitilassa pysähdyttiin Kattimajassa katsomassa meidän kissojen joululomamestaa. Olemme siis lähdössä jouluksi pohjoiseen, joten kissat menee hoitoon. Ne ei ole koskaan ennen ollut missään hoitolassa ja jotenkin itseä kauhistuttaa ajatus, että ne menee jonnekin hoitoon ja vielä jouluna!! Tuskimpa ne kissat tosin tajuaa, että lahjojen sijaan ne pääsi tuntemattomalle hoitoon. Kattimaja vaikutti kyllä tosi ihanalta paikalta ja uskon että meidän kissat viihtyy siellä hyvin. Mufasa saa tuttuun tapaansa nukkua lavuaarissa ja ne pääsevät oikeen ulkohäkkiinkin! Siitä epäilen niiden olevan niin innoissaan, että tuskin niitä kotiin sieltä viikon jälkeen edes saa.

Kattimaja on siis rakennettu tyhjäksi jääneeseen asuintaloon niin, että huoneista on tehty häkillisiä kissahuoneita, joista jokaisesta pääsee tuuletusikkunasta ulkohäkkiin kelien mukaan. Häkkejä on hieman erilaisia ja eri kokoisia. Meidän kissat menee lattiapinta-alaltaan suurimpaan, eli keittiöön. Saas nähdä paljonko kissat hyppii keittiön tasoilla kotona sen jälkeen. Hehe.

Pikkuhuoneessa on tilaa kiipeillä.

Isommassa huoneessa on lattiapinta-alaa. Vasemmalle jää keittiön kaapistot.

Täällä Raumalla aika kuluu jotenkin ihan käsittämätöntä vauhtia! Kauheasti on tekemistä ja kaikkia olisi kiva nähdä. Nyt jo kaksi päivää kulunut ihan siivillä ja enää yksi koko päivä jäljellä! Lililläkin on ollut niin paljon tekemistä, ettei ole nukkua malttanut. Nyt vihdoin nukkuu päikkäreitä, sylissä.

Tyttö pilaa äitinsä kauneuden

Sanotaan, että raskausaikana tyttö pilaa äitinsä kauneuden. Tämä tarkoittanee sitä, että tyttöä odottaessa yleensä iho menee huonompaan kuntoon, hiukset ja kynnet ohenee, katkeilee ja lohkeilee, pahoinvointia saattaa olla enemmän ja kaikkia muita raskausoireita, jotka vaikuttaa äidin ulkonäköön jotenkin negatiivisesti. Vatsa yleensä kasvaa enemmän sivuille leventäen olemusta, painoa saattaa kertyä enemmän, nestettä voi olla enemmän ja kaikkea tällaista.

Näistä oireista ja siitä mahasta olin raskausaikana aika varma, että meille on tulossa poika. Maha kasvoi pitkälti eteen ennen kuin sivuille, ihoni ei ole varmaan koskaan ollut niin hyvässä kunnossa ihovammaisuudesta huolimatta, pahoinvointi jäi sinne alkuraskauteen ja alkupahoinvointien jälkeen hiukset ja kynnet kasvoi jotain supervauhtia. Kaiken lisäksi synnytyksen jälkeen minulle tuli Linea Negra, eli ns. poikaviiva.

Näiden perusteella voin sanoa, että on täysin mahdotonta oireista päätellä sukupuolta. Tyttövauva oli kuitenkin aivan täydellisen ihana yllätys ja tällä hetkellä en osaisi itseäni pojan äitinä edes kuvitella.

Mutta sitten tuli synnytys.

Ei mennyt kauaa kun ihottumaa alkoi näkyä ensin käsivarsissa, sitten kaulalla, rintakehällä, nyt yläselässä, kainalon taipeissa, kasvoissa... Ja loppua ei näy. Kortisonilla rasvailukin on hieman hankalaa, kun rasvaamisen jälkeen pitäisi aina suojata iho niin, ettei Lili ole kosketuksissa kyseisen ihokohdan kanssa. En meinaan todella halua sitä kortisonia yhtään tippaa pienen vauvani iholle ilman vauvasta johtuvaa syytä. Ilmeisesti imetys ottaa sen minkä raskaus antoi. Kutina on välillä ihan helvetillinen, mutta mieltä helpottaa kovasti kun ajattelee, että kyllä se joskus helpottaa.

En tiedä miten olisi, jos ei imettäisi. Silti tuntuu omalla kohdallani täysin mahdottomalta ajatus, että en imettäisi. Kaikkien näiden "se on lapselle parasta ruokaa" -argumenttien ohella koen rintaruokinnan yksinkertaisesti myös itselle helppona. Se on ihana yhteinen hetki vauvani kanssa ja ruoka on aina mukana, se on oikean lämpöistä eikä se lopu kesken. Tuttipulloja ei tarvitse keitellä eikä mikroja etsiä. Niin kauan kun imetys muuten onnistuu, iho saa vaikka kuoriutua pois. Pidätän kuitenkin oikeuden kääntää takkini tässä asiassa.

Isännän kirosana

Isäntä on yleisesti kovin suvaitsevainen ja on menossa mukana, mihin milloinkin ollaan sitten menossakaan. Yksi sana on kuitenkin sellainen, jonka kuuleminen nostattaa Isännälle tuskahien pintaan. Etenkin jos kyse on siitä, että  kyseiseen paikkaan pitäisi mennä, sanan kuulemisesta alkaa sellainen tuskaisuutta ilmaiseva tuhina, joka loppuu joko siihen kun Isäntä varmistuu, että asia on unohdettu, tai siihen, että päästään reissulta kotiin. Itseasiassa, se ei välttämättä lopu edes siihen, kun päästään kotiin, sillä tämä sana on IKEA.

Se on petollinen paikka. Ensinnäkin, sieltä tarttuu mukaan aina jotain, mitä ei ollut tarkoitus ostaa. Toiseksi, jostain syystä kaikki tuntevat niiden valikoiman käytännössä ulkoa, joten aina niillä on jotain mitä tarvitsisi. Lisäksi niiden tuotteet on monissa asioissa ihan oikeasti hemmetin käytännöllisiä ja useimmiten vielä edullisia. Toki ne pitää itse kasata.

En itsekään ole mikään IKEA-fani, enkä halua kotini näyttävän samalta kun niiden huonekaluesittelyssä. Useimmiten juoksen kaupan läpi niin nopeasti kuin pystyn (eli aika hitaasti, koska ne kaikki todelliset shoppailijat siellä) ja haen sieltä ainoastaan sen, mitä lähdin hakemaan. Ja joskus jotain muutakin. Mitä sieltä tällä kertaa lähdettiin hakemaan, oli veitsiteline. Sellainen seinään kiinnitettävä magneetti. Se on ihan ehdoton.

Mukaan tuli myös olohuoneen kattolamppu, joka kuitenkin oikeasti tarvittiin myös ja lamppuja. Ja yksi laatikko. Vähällä siis päästiin! Ja Isäntä oli onneissaan kun ei tarvinut kasata mitään. Jotenkin se valmis tuote on tuollaiselle insinöörille kovin tärkeää. Sillon kun ostettiin sohvapöytä Kodin Ykkösestä, niin meinasi Isäntä laittaa bileet pystyyn, kun se oli valmiiksi kasassa, eikä tarvinnut koota mitään. Kyllä sen kunniaksi viskit otettiin.

Kissan paikka

Kun raskausaikana kasasin ja petasin pinnasängyn, kissat keksi, että siellähän on hyvä nukkua päikkärit. Hankin siihen päälle kissaverkon, niin nämä karvalapset kiipesivät siihen verkon päälle unille. Siitä tuli oikeen mukava riippumatto. Ihan lukemattomia kertoja olen nostanut kissat pois pinnasängystä. Tällä hetkellä sitä ongelmaa ei tosin ole, sillä pinnasängyn ruuvit ovat hukassa muuton jäljiltä, joten emme saa sitä kasattua.

Vaunut vasta kivat on! Mufasa otti oikeen tehtäväkseen piilottautua vaunuihin ja käyttää tilannetta hyväksi heti kun selän kääntää. Vanhalla kämpällä vaunut oli säilytyksessä olohuoneen nurkassa ja jonkun ohjeistuksesta laitoimme vaunujen päälle foliota. Ihan vaan siis revimme foliota rullasta ja levitimme sen vaunukopan jalkasuojan päälle. Se piti todella hyvin, epäilyistä huolimatta, jopa meidän kissamme pois vaunuista. Aina kuitenkin kun poistin foliot ja laitoin Liliä valmiiksi, vaunuissa oli kissa usein jo ennen kun sain vauvalle vaatteet päälle. Mufasa alkoi vielä piiloutua sinne jalkasuojan alle, ettei se ikävä äiti-ihminen niin helposti häntä sieltä bongaisi.

Ei kukaan nää.

"En ole tietoinen mistään kielletyistä alueista"

Alkuun Lili nukkui paljon unipesässä, jonka hänelle tein. Vielä nykyäänkin Lili joskus nukkuu siinä pesässä, vaikkakin se on jo hänelle aika pieni. Onni onnettomuudessa, että vauvan käyttöön tehty unipesä sopii vallan mainiosti myös kissoille. Jo Lilin käyttäessä kyseistä unisijaa, Mindy käytti tilanteen hyväkseen melkein aina, kun unipesä oli vapaa. Toisaalta ihan kiva, että unipesän käyttöikä piteni huomattavasti, mutta nähtäväksi jää, soveltuuko se kissojen käyttöön kun vauva ei sitä enää käytä.

Unipesä

Kun meille kotiutui Lilin leikkimatto, siitä vasta kissat innostuivat. Siinä on ihan hulvattomia juttuja, mitkä killuu kivalla korkeudella ja niitä on niin kiva käydä lätkimässä. Aina ei kuitenkaan leikit kiinnosta, joten leikkimatto soveltuu vallan maniniosti myös kissaeläinten nukkumapaikaksi. Eihän se nyt ihan yhtä pehmeä ole kuin unipesä, mutta mukavan värikäs.

Pari aamua sitten istuessani sohvalla, Mindy hyppäsi nukkumaan hoitopöydälle. Kohdistaessani katseeni Mindyyn, näin selvästi että kissa tiesi hyvinkin tarkkaan, että hän ei saisi kyseisessä paikassa olla. Nousin jo ylös ja melkein heitin kissan alas, kunnes päätin antaa sen jäädä siihen. Jos näiltä kavereilta jotain kieltää, ne ottavat elämäntehtäväkseen rikkoa sääntöjä.

Nyt uusimpana keksintönä Mindy viimein keksi sen, mitä olen jo hetken ehtinyt odottaa: sitteri. Kunnon pomputtelusta Mindy ei tajunnut nauttia, mutta hetken siinä oli kiva makoilla. Ilmeisesti, koska mikä on vauvan, sen on pakko olla mukava ja pehmoinen.

Myös Lilin sohvalle jäänyt kettupuku toimii mainiosti makuualustana. Kunhan se on vauvan...

Mielenkiintoista on kuitenkin se, että kummallakin kissalla on omat paikkansa: Mufasalla on vaunut, kettupuku, leikkimatto ja pinnasänky, Mindyllä on unipesä, pinnasängyn kissaverkko-riippumatto, hoitopöytä (tosin vain sen kerran) ja nyt ilmeisesti sitteri.

Asioita joista ei puhuta

Ajattelin listata tähä synnytykseen ja vauva-arkeen liittyviä asioita, joista ei yleisesti puhuta. Tai en ainakaan itse ole kuullut puhuttavan ennen kun ne omalle kohdalle tapahtui.

1. Synnytyksessä se kipu ei tunnu siellä, mistä sen vauvan pitäsi tulla ulos. Kun paikat on sen 10 cm auki, se tuntuu siltä kun perse repeäisi. Olen kuullut puhuttavan siitä "kuin pusertaisi ulos isoa kakkaa". En tiedä minkälaisia kakkoja ihmisiltä yleensä tulee, mutta se on kyllä vähättelyä. Kyllä se tuntuu siltä kun pusertaisi sieltä ulos ainakin koripalloa.

2. Välilihan repeäminen. Itselleni tuli 2. asteen repeämät. En tiedä onko tämä asteikolla kuinka paha, mutta en todella ymmärrä miksi kaikki tuntuvat pelkäävän sitä välilihan repeämistä tai sitä episiotomiaa, eli välilihan leikkausta. Tikit on ehkä epämiellyttäviä, mutta itselläni paljon kipeämpi oli "limakalvonirhauma", joka ei vaatinut tikin tikkiä.

3. Edelleen ne repeämät ja nirhaumat. Ovat toki ikäviä, mutta ne paranevat päivä päivältä ja hyvää vauhtia. Kaiken lisäksi ne eivät kauheasti haittaa, niin kliseistä kun se onkin, mutta sinulla on se maailman ihanin lahja siinä sylissä. Ei siinä kauheasti omia nirhaumia tuskailla.

4. Kakkavaipat. Niiden vaihtaminen on oikeasti jopa terapeuttista. Itse tällaisena "en yhtään lapsi-ihmisenä" jännitin sitä päättymätöntä rupeamaa, joista etenkin kaikki miehet jaksoivat muistuttaa. Oikeasti se oman vauvan vaipan vaihtaminen ei ole yhtään paha. Sen tekee yhtäläin velvollisuudesta kun oman vessassakäyntinsä.

5. Vastasyntynyt voi kakata kerran päivässä. Tai viisi kertaa. Tai niin kuin meille kävi synnärillä, seitsemän kertaa yhden vaipanvaihdon aikana. Ne kaikki ovat normaalitilanteita.

6. Äidin hormonitoiminta vaikuttaa vauvoihin monella tapaa. Tosiaan vauvan rinnat voi turvota ja tyttövauvoille voi kuulemma tulla jopa veristä vuotoa äidin hormoneista johtuen.

7. Raskausarpia ja jopa linea negra saattaa tulla vasta synnytyksessä tai synnytyksen jälkeen.

8. Monet edellämainituista unohtuvat ihan käsittämättömän nopeasti! Kirjailin näitä ylös siinä aika pian Lilin syntymän jälkeen, nyt Lili on inan päälle 2kk ja kaikki on jotenkin ihan hassusti unohtunut!

2kk kuvia

Oltiin Lilin kanssa perjantaina harrastelijakuvaajalla kuvattavana Tampereella. Ajatus tähän lähti vantaalaistuttavalta, jonka poika on päivän Liliä vanhempi. Hän sai minut innostumaan lähtemään Lilin kanssa mukaan.

Jännitin ihan hirveästi ajomatkaa Vantaalta Tampereelle kahden kaksikuisen kanssa. Sitäkin enemmän jännitin, miten kuvien otto onnistuu: onko Lili yhtään yhteistyöhaluinen, etenkin kun alkuviikosta saatiin rota-rokote. No ensinnäkin, matkat onnistui ihan tajuttoman hyvin molempiin suuntiin! Paluumatkalla pysähdyttiin jopa tankkaamaan ilman että Lilikään heräsi. Toiseksi, voin kaikille suositella tuota kuvaamista kahden vauvan kanssa, sillä siinä on enemmän liukumavaraa kuin yhden kanssa. Siinä vaiheessa kun toinen alkaa kiukkuamaan, toista voidaan kuvata. Toisen kuvauksien aikana on hyvää aikaa imettää ja valmistella omaa vauvaansa kuvaukseen.

No kävi ilmi, että ihan turhaan jännäsin sitä Lilin yhteistyöhalukkuutta. Neiti oli valloittava ja ihan käsittämättömän ihana! Kuvauksien loppupuolella neiti nukahti nin, että häntä sai väännellä melkein miten päin tahansa. Ja ei, hän ei todella ole aina nukkuessaan sellainen. Katsokaa nyt näitä.

Autoilua

Me autoillaan aika paljon. Ennen muuttoa autoiltiin Lilin kanssa lähes päivittäin ja edelleenkin autoillaan aika paljon vaikkakaan ei nyt enää ihan joka päivä. Tästä syystä ollaan aika tosi tyytyväisiä, että pääasiallisesti Lili viihtyy autossa.

Suurimman osan matkustusajasta Lilihän nukkuu ja ikäväksi tilanne tulee, jos Lili herää autossa joko nälkäisenä tai tylsistyneenä. Mikäli kyse on vain nälästä, tilanne on helposti ratkaistu: auto seis ja vauva tissille. Jos kyse on tylsistymisestä, on ongelma monikantillisempi ja tilanne huomattavasti ikävämpi. Kerran tämä on tapahtunut todella ikävässä tilanteessa, josta voi lukea lisää täältä.

Kun tylsistyminen ottaa vallan, vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi. Näistä ensimmäisessä auton voi pysäyttää, ottaa vauvan syliin ja rauhoitella. Kun vauva rauhoittuu, hänet voi asettaa takaisin turvakaukaloon ja jatkaa matkaa. Tässä on riskinä se, että kun pääsee takaisin vauhtiin, vauva hermostuu jälleen, jolloin edessä on uusi pysähdys. Tästä syystä suosittelenkin vaihtoehtoa numero kaksi, jossa pysäytetään auto jonnekin massiiviselle (tai pikkuiselle) huoltoasemalle, otetaan vauva kainaloon ja marssitaan sisälle, koitetaan väkisin vähän syöttää vauvaa, vaihdetaan siltä vaippa, ostetaan itselle kahvi tai ruokaa, istuskellaan huoltoasemalla tovi, laitetaan vauva takaisin kaukaloon ja siirrytään parkkipaikalla sijaitsevaan autoon ja jatketaan matkaa. Jotenkin tämä "tilanteen nollaaminen" tuntuu toimivan huomattavasti paremmin kun vain pikainen pysähtyminen tien varteen.

Joskus vauva viihtyy autossa myös hereillä ollessaan, mutta yleensä vaatii jonkinlaista viihdykettä siinä matkalla. Hämärässä mielenkiintoa pitävät yllä ohi valuvat katuvalot, jotka on ihan huippuja. Tästä syystä vauvallisena autoilijana olen alkanut vihaamaan niitä katuvalottomia tienpätkiä, etenkin pimeällä hermostuneen vauvan kanssa ajellessa. Viihdykkeenä toimii myös toinen vanhemmista, mutta tämä tilanne tosiaan vaatii, että autossa on paikalla vähintään kaksi aikuista. Yksi meillä toimiva keino on myös laittaa vauvalle musiikkia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että laitetaan Spotifyn kautta soimaan rockabyebaby-biisejä auton kaiuttimista. Meidän neitonen jää kuuntelemaan niin tarkkaan, että usein rauhoittuu ja jossain vaiheessa nukahtaa.

Näitä on oikeesti tosi monesta eri biisistä, mutta tässä ääninäyte.

Pahinta ikinä autoilevan vauvan kanssa on kuitenkin punaiset liikennevalot. Ymmärrän ihan uudella tavalla niitä raivostuttavia ihmisiä, jotka ruuhkassakin valuvat punaisiin pikkuhiljaa liukuen. Vauva meinaan herää kun auto pysähtyy. Se on ihan sama pysähdytäänkö päätepysäkille vai punaisiin valoihin, mutta yleensä se herääminen tarkoittaa itkua, ellei siitä turvakaukalosta pääse pois vaikka syömään. Erittäin ikäviä nämä punaiset on siinä kohtaa kun vauva on jo nukkunut autossa mielestään riittävästi, uni alkaa loppua ja paikat puutua. Joskus vauvan kanssa autoilevat voivat näyttää liikennevaloissa ihan idiooteilta yrittäessään epätoivoisesti koittaa huijata kyydissä matkustavaa vauvaa, että ei tässä nyt oikeasti muka pysähdytty. Tämä saattaa näkyä juuri punaisiin liukumisena, auton nytkyttämisenä tai jonain muuna, mikä ulkopuolisten silmiin näyttää varmasti siltä, että sen auton kuski yrittää joko ajaa superekologisesti tai sitten sillä on jarru- ja kaasupoljin mennyt sekaisin. Auton kuljettaja tosiaan ei välttämättä ole kadottanut punaista lankaansa, vaan kuljettaa kyydissään vauvaa.

Me käytiin tänä viikonloppuna Raumalla ensimmäistä kertaa Vantaalta käsin. Matkustusaika siis piteni melkeen kahdella tunnilla Turun asuntoon nähden. Toisaalta, liikennevalojen määrä ennen kotia väheni ihan huomattavasti, joten kotiinpaluumatkalla vauva nukkui sikeästi ihan kotipihaan saakka. Menomatka kesti 3,5 tuntia ja sisälsi yhden syöttöpysähdyksen (oikeasti Isännän vessapysähdyksen) Paimiossa ja jonka jälkeen matkaa päästiin jatkamaan suoraan rockabyebabyn avulla. Kotimatka tuli yhtä soittoa ja kesti tasan 3 tuntia. Molempiin suuntiin ajomatka ajotettiin Lilin päiväunien aikaan, joten tämä päivä jäi Raumalla aika lyhyeksi, mutta kiva kun reissu onnistui näin hyvin. Kivempi lähteä ajamaan yksin Lilin kanssa Raumalle kun tietää, että matka voi tosiaan yhdeltä istumalta mennä.

Äidinrakkaus

Haluan kirjoittaa aiheesta vauvaan rakastuminen ja äidinrakkaus, koska itseäni aihe pelotti raskausaikana paljon. Kuten varmasti monelle muullekin, minulle tuli raskausaikana monta kertaa epäröintiä ja paniikkia: haluanko tätä ihan todella? Voiko tämän vielä peruuttaa?

Ei voi. Se on nyt tullakseen. Tuleva vastuu ja muistot kaikista menneistä hyvistä "lapsettomista" hetkistä tulivat monta kertaa mieleen. Vaikka alunperin oli kyllä tiedossa mihin sitä on ryhdytty, tuleva muutos oli kauhistuttava. Koska en ole myöskään ikinä kokenut itseäni ollenkaan lapsi-ihmisenä ja minulle ei ole ollut selvää haluanko edes lapsia, koin ehkä vielä normaalia enemmän paniikkia asian suhteen. Vaikka loppuraskautta kohden mieli hieman keveni, siinä raskausviikoilla 20-30 pelko oli suurinta. En kuitenkaan uskaltanut aiheesta sillon kirjoittaa.

Kun synnärille mentiin, sen sijaan että odotin ihanaa tuhisevaa vauvantuoksuista pikkuihmistä menin suorittamaan: tämä kaveri pusketaan nyt ulos ja eletään sen kanssa mitä sieltä tulee. Kun pieni ihminen nostettiin eteemme, kyyneleet valuivat vuolaana. Suuri oli herkistyminen, vaikka eteen nostettu pikkuihminen oli meille täysin tuntematon. Tämä tunne on sanoinkuvaamaton ja kukaan, joka sitä ei ole kokenut ei voi sitä koskaan ymmärtää. Toisaalta jokainen sen kokenut tietää täysin mistä puhun. Myöskään sukupuoli ei meillä ollut etukäteen tiedossa ja olimme melko varmoja, että tulokas olisi poika. Kun eteemme nostettiin tyttö, oli tunne ihan käsittämätön. "Sieltä tuli Lili!"

Synnärillä huoli pienestä oli suuri, sillä koin tämän pienen ihmisen olevan vastuullani. Ennen kaikkea, sitä rakkautta ja muuta, tämä pieni ihminen oli vastuuta. Tutustumista pikkukaveriin odotin kovasti ja olin pakahtua onnesta kun siellä monien muiden lasten itkun seasta jo ensimmäisen vuorokauden jälkeen tunnistin sen oman pienoikaiseni itkun. Tämä on nyt se tyyppi, joka muuttaa elämämme. Emme tiedä yhtään kuinka hankala alkuaika tulee olemaan, saati sitten ne lukuisat vuodet, jotka tulemme viettämään yhdessä.

Lili oli alusta asti ihana. Hän oli rauhallinen, kärsivällinen ja helppo vauva, josta olin todella onnellinen! Monta päivää koin tämän pienen ihmisen olevan minulle vastuuta. Vasta Lilin toisen elinviikon loppupuolella tajusin, että tämä pienokainen on minun. Tämän oivalluksen jälkeen vasta tajusin, että kun mieleni tekee kovasti häntä pussata, voin ihan vapaasti sen tehdä. Ensimmäisen pusunsa Lili tosiaan sai minulta vasta pariviikkoisena. Siinä vaiheessa ymmärsin, mitä se äidinrakkaus on.

Joka ainoa päivä, kun olen saanut viettää tämän pienen ihmistaimen kanssa on ollut ihana ja joka ainoa aamu olen rakastanut häntä enemmän kun eilen. Tällä hetkellä se rakkaus on niin suurta, että vähintään kerran päivässä meinaan pakahtua onnesta kun vain katson häntä. Koen fyysisesti pahaa oloa kun Lilillä menee vaikka sylkeä väärään kurkkuun ja hän yskii, ihan vain sen vuoksi että harmittaa niin kovin kun toinen joutuu moista ikävää tunnetta kokemaan. Saati sitten kun hän itkee kivusta, kuten mahakivuista joihin en voi itse vaikuttaa tai etenkään minun aiheuttamastani, kuten jos häntä leikkimatolle laskiessani pää kolahtaakin ikävästi lattiaan. Se rakkaus on tällä hetkellä niin suurta, että en voi edes ymmärtää että voisin ketään, edes Liliä, rakastaa enempää. Silti se huominen ja se rakkauden määrä aina yllättää.

Vastoin kaikkia raskaudenaikaisia pelkojani, en ole yhtenäkään päivänä katunut tätä päätöstä hankkia lapsi. Tällä hetkellä koen eläväni ainoastaan tätä pientä ihanuutta varten. Vaikka monet teistä varmasti ajattelevat, että nyt alkuun se on niin ihanan vaaleanpunaista, hattaraista ja ihanaa, en usko että tämä rakkauden määrä tulee koskaan vähenemään. Toivon myös, että kun niitä rankkoja ja vaikeampia päiviä tulee, ja varmasti tulee, muistan tämän tunteen, kun se kaikki tosiaan on niin hattaraista ja ihanaa. Tämä tunne, kun se äitiys on sen vastuun lisäksi tätä suurta rakkautta, sitä hymyjen aiheuttamaa onnesta pakahtumista ja ennen kaikkea sitä onnea, jolla tuo pieni ihminen minut täyttää pelkällä olemassaolollaan.

Näiden ajatusten myötä haluan sanoa kaikille epäröintiä poteville raskaana oleville, että se on normaalia ja pelko on aivan turhaa. Haluan myös sanoa niille naisille jotka epäröivät ja miettivät haluavatko he muka koskaan hankkia lapsia, että vaikka se ajatus on kamala ja pelottava, suosittelen lämpimästi! Se vastuu on pelottava ja ne kakkavaipat kauhistuttaa, mutta sitä oman lapsensa kakkaa vaikka söisi. Ja voin sanoa, että kenellekään tuskin on tullut pakottavaa tarvetta päästä kakkavaippoja vaihtamaan ennen sitä omaa lasta. Minulle ei todella tulisi mieleenkään tarjoutua vaihtamaan toisten lasten vaippoja, mutta sen oman lapsen vaipanvaihto tuntuu yhtälailla velvollisuudelta kun oma vessassakäynti.

Terveisiä täältä hattaramaasta! Me otettiin varaslähtö jouluun tuunaamalla mainio tonttulakki!

Pesunkestäviä stadilaisia

Täällä on ollut yksi huippukiireinen, vaikka en oikeen edes tiedä mitä olen tehnyt. Ainakin parissa vauvatapaamisessa on tullut käytyä, yksillä 10v-synttäreillä ja useita asioita on hoidettu. Yksien vauvatreffien myötä tulleen äitien ystävystymisen kautta olen nyt huomenna lähdössä Tampereelle kuvauttamaan Liliä. Nälkä kasvaa syödessä, kuten sanotaan ja vaikka ostin kirpparilta tonttulakin ja kotona oli juuri tarkoitukseen sopiva mekkokin, piti kuitenkin vielä saada hienompi tonttulakki ja yllättäen Name It:stä löytyi vielä ihanampi mekkokin.

Nuo vauvanvaatteet on kyllä petollisia. Ensinnäkin, on niin ihanaa että meillä on oikeasti tyttö, sillä tytöille on niin tajuttoman ihania vaatteita! Toiseksi, vauvoille istuu melkeen mikä tahansa, joten niille on oikeasti aika helppo ostaa vaatteita. Itselle ostaessa kun joutuu käymään sen käsittämättömän sovitusrumban ja vertailemaan kokoja ja kokeilemaan useampaa erilaista ja ja ja... Ei vauvoillekaan kuitenkaan ihan kaikki istu ja meilläkin on mennyt kierrätyskoppaan useammatkin housut, jotka ovat Lilille vyötäröltä liian suuret. Tuo Name It on minulle kyllä petollinen paikka, sillä sieltä löytyy aina jotain ihanaa, joka sopii meidän Lilille täydellisesti! Tällä kertaa sieltä löytyi myös se "the tonttulakki", joka on tosin hieman liian iso ja vaatii hieman tuunausta. Sopivaa ei vaan mistään löytynyt.

Lilillä oli maanantaina 2kk neuvola ja hän sai siellä rota-rokotteen, joka on nyt hieman aiheuttanut kähinää. Ensimmäisenä yönä Lilillä oli masukipuja, jotka onneksi Panadolilla helpottuivat niin että raukka sai syötyä ja nukuttua. Eilen illallakin Lili oli paljon tavallista levottomampi ja tämä äiti olikin aika valmis sen useamman tunnin kiikuttelun ja viihdyttelyn jäljiltä, kun hetken aina oli rauhallinen ja kiinnostunut ennen kun meni hermo. Mikään ei tuntunut auttavan kun minuutin tai korkeintaan kaksi ja Isäntä oli juuri sopivasti Joensuussa työreissulla. Oli kyllä toisaalta hassua olla Lilin kanssa taas kaksin, vaikka vielä vähän aikaa sitten oltiin tosi paljon ihan vaan me kaksi. Rutiinilla tosin meni helposti, vaikkakin siinä Liliä kolmatta tuntia epätoivoisesti viihdyttäessä vähän oli Isäntää ikävä. Tosin Lili on ollut niin ihana ja helppo, että ei tuollaisesta voi edes valittaa. Myös tänään on ollut vähän normaalia enemmän itkeskelyä ja vähän se huominen kuvaus tämän puolesta jännittää. Pitäkää meille kuitenkin peukkuja, että neiti olisi valloittava ja saataisiin ihania kuvia!

Tänään onkin ollut jännä päivä, kun ollaan ensimmäistä kertaa käyty shoppailemassa Kampissa ja olin ensimmäistä kertaa ikinä Helsingin metrossa. Se oli toki myös Lilin ensimmäinen kerta, tosin ikäeroa on se 25 vuotta. Tätä menoa me ollaan kohta pesunkestäviä stadilaisia!

Tämä äiti menee nyt saumurin ja ompelukoneen äärelle ja sitten pakkaamaan Lilille ainakin matkalaukullisen tavaroita mukaan huomiselle reissulle. Jo matka itsessään vähän jännittää kahden kaksikuisen kanssa autolla Tampereelle. Saattaa olla, että tulee taas hajoituspäivitys kesken reissun.

Ps. Banaanipuhelin meni huoltoon ja käyttöön tuli taas vanha iPhone! Miksi ikinä vaihdoin omenasta pois?!

Vähän avustettu hymy

Kuten melkein kaikki muutkin, me vietettiin eilen isänpäivää. Tämä oli Isännän ihka ensimmäinen isänpäivä ja vietettiin sitä kotona ihan keskenämme. Mentiin aamulla Lilin kanssa herättämään Isäntä ja annettiin meidän ihan yhdessä askartelema kortti. Ei ole muuten kauhean helppoa askartelu tuollaisen 8 viikkosen kanssa. Vaikeuksien kautta voittoon ja saatiin kuitenkin aikaiseksi tämä:

Isäntä tykkäsi kovin, vaikka ei tuo askartelumielessä mikään taidonnäyte ole. Tuo kädenjäljen saaminen oli kyllä taidonnäyte. Lili ei millään halunnut pitää nyrkkiään auki, joten meillä oli ihan kaikki paikat tuossa musteessa. Kerran kun noita alkaa ottamaan, niin tehtiin niitä sitten muutama, joista parhaat valikoitui Isännän korttiin ja Lilin vauvakirjaan. Tuo kädenjälki on minusta kyllä niin ihana, vaikka vähän suttuinen onkin. Ehkä se tekemisen vaikeus on se mikä siinä nyt valmiina viehättää. Pakko sanoa, että olen vähän pikkasen ylpeä, sekä itsestäni että Lilistä, että saatiin ihan keskenämme ilman ulkopuolista apua tuo aikaan!

Käytiin Isänpäivän kunniaksi yhdessä myös kävellen tuossa lähistöllä Myyrmäen marrasmarkkinoilla. Eipä siellä juuri mitään ollut, mutta saatiin sentään lihavalmisteita kotikulmilta (Raumalta) kun Kivikylän kotipalvaamolla oli siellä myyntikoju. Toinen mitä ilman markkinoilta ei lähdetä on metrilaku. Sää oli sateinen, joten Isäntä kulki tippakepin kanssa ja itse vaelsin sadeviitan alla. Oli muuten todella kätevä vaunujen kanssa se sadeviitta! Sai kädet ja vaunujen aisan kivasti myös sinne alle ja sai molemmin käsin pitää vaunuista kiinni. Saatiin myös vaunujen sadesuoja todelliseen testiin. Hyvin toimi!

Eilen oli myös se päivä kun päätettiin testata parvekenukuttamista. En ole siis ennen Liliä ulkona nukuttanut muuten kuin vaunuillessa, jolloin Lili nukkuu ihan todella hyvin! Sisällä unet on aina pätkittäisiä ja pinnallisia ja huomaa, että Lilikään ei saa kunnolla levättyä. Laitettiin Lili vaunuihin, Isäntä lykkäsi vaunut eteisestä parvekkeelle ja voilá. Siis Lili nukkui siellä useamman tunnin! En tiedä kauanko hän olisi siellä nukkunut, kun siirrettiin Lili suoraan parvekkeelta turvakaukaloon kun lähdettiin käymään veljeni luona. Oli kyllä ihan käsittämättömän helppoa ja sama toistui tänään: laitoin Lilin vaunuihin, lykkäsin parvekkeelle ja nyt jo nukkuu kolmatta tuntia. Oli pakko hakea äsken vaunut sisälle jos vaikka kohta vähän heräilisi. Pitäisi saada vaippa vaihdettua ennen kun lähdetään neuvolaan. Meillä on tänään ensimmäinen neuvolakäynti täällä Vantaalla. 

Terkut meidän ihanalta hymytytöltä, joka ei koskaan kameralle hymyile!

...paitsi isänpäivänä Isännän avustuksella.

Pps. Isäntä ei saanut isänpäivänä kakkua, koska olin unohtanut ostaa kaupasta munia. Isäntä kyllä meinasi, että markkinoilta ostettu muikkuannos korvasi kakun. Jälkiruuaksi sai metrilakua.

Kolme polttavaa aihetta

Voitte varmaan kuvitella, että jokseenkin on hektistä täällä. Vauva-arki yhdistettynä muuttoon uudelle paikkakunnalle ja tekemistä riittää. Ajattelinkin nyt päivittää muutamasta tämän hetken polttavasta teemasta, omassa elämässäni siis. Muista asioista kun ei ole tietoa. Ihmettelin muun muassa kun koko viikkona ei ole juurikaan postia kuulunut, kunnes minua valaistiin, että Postilla on lakkoiltu. "Etkö lue uutisia?!" No missä välissä, etenkään kun helmikuuhun asti tuleva Turkkari ei ole tipahtanut tuosta postiluukusta!!

1. Muutto

Edistyy. Olohuonekin näyttää jo olohuoneelta nyt kun sohva on kaivettu esiin laatikoiden alta ja televisio on toiminnassa. Itseasiassa tämäkin blogikirjoitus on kirjoitettu siinä sohvalla istuen. Tänään työn touhussa tämän asian parissa on ollut Isäntä sekä mun veli, joka asuu nykyään tossa 10 minuutin ajomatkan päässä.

2. Lili

Lili on kehittynyt ihan hirmuisesti. Se on ihan käsittämätöntä! Teitä varmaan kiinnostaa ihan tajuttomasti kun kerron, että meidän tyttö on ihan hirmu fiksu ja on löytänyt oman nyrkkinsäkin jo. Yksityiskohtia ei siis sen enempää, mutta on se arki ihan tajuttomasti ihanampaa kun tyttö hymyilee (muutenkin kun kakatessa), juttelee ja heiluttelee käsiään. Yönsä Lili nukkuu hyvin sitten kun hän joskus vihdoin nukahtaa, eli siinä 00-03 aikoihin. Kerran hän oli yöunilla jo 23.00! Tämä yökyöpeli-ominaisuus ei kyllä yhtään yllätä, sillä molemmat vanhemmat ovat vahvasti iltaihmisiä ja myös tytär näyttää sopivan samaan muottiin: illat valvotaan ja aamut nukutaan. Harmi on vain se, että isä-ihmisen pitää käydä töissä ja työajat eivät ole liukuvat.

Päiväsaikaan Lili nukkuu pääasiassa vaunuissa kun lähdetään ulkoilemaan. Sisällä kotona unet ovat usein hyvin pätkittäisiä ja pinnallisia, joten ollaan oikeastaan joka päivä käyty jossain pyörimässä. Lili on hyvin tottunut kaikenlaisiin ääniin ja meteliin, joten hän ei todellakaan herää kovinkaan herkästi. Tämä on kiva, sillä myöskään kotona ei toistaiseksi ainakaan tarvitse olla hiiren hiljaa Lilin nukkuessa niiden pätkäunienkaan aikana. To do-listalla on vielä parvekkeella nukuttaminen ja se pitäisikin testata. Tämä helpottuu huomattavasti nyt kun laatikot on vähentynyt niin, että vaunut on oikeasti mahdollista saada sieltä eteisestä parvekkeelle.

3. Sosialisoituminen

Olen todella sosiaaliriippuvainen ihminen. Eniten tässä muutossa pelkäsin sitä, että olen täällä yksin kotona ja iltapäivällä Isännän kotiutuessa Isäntä on ainut aikuinen ihmiskontakti koko päivänä. Joka päivä. Tästä kärsisin sekä minä, että ennen kaikkea Isäntä. Luojan kiitos näin ei kuitenkaan ole käynyt ja tähän asiaan on suuresti vaikuttanut kaksi asiaa: Lili ja Facebook.

Mikä olisi parempi syy tavata uusia ihmisiä kun lapsi? Voin kertoa, että ei mikään. Edes opiskelu. Äitiys on niin suuri muutos elämässä ja äitiysloma niin uudenlainen tilanne, että todella moni samassa tilanteessa oleva haluaa löytää muita samassa tilanteessa olevia. Sen lisäksi, että äidit saavat seuraa toisistaan, myös lapset saavat seuraa toisistaan. Ei ehkä vielä tämän ikäisenä (2kk), mutta varmasti myöhemmin. Facebookissa on erilaisia ryhmiä monen ikäisten vauvojen ja lasten vanhemmille, eri ajatusmaailman omaaville vanhemmille ja eri seudulla asuville vanhemmille. Tätä kautta itsekin löysin heti muutaman todella mukavalta tuntuvan äiti-ihmisen ja viittä vaille äiti-ihmisen. Tämä on todella vauhdittanut Vantaalle kotiutumista: vaikka tavarat ovat seisseet muuttolaatikoissa, äidin pääkoppa on pysynyt melko skarppina (niitä tavallisia äitiyteen liittyviä unohduksia ei lasketa) ja arki suhteellisen kiireisenä. Myös Isäntä on ollut tyytyväinen kun minulla on riittänyt tekemistä, sillä mitä enemmän minun tekemiseni kohdistuvat muualle Isännän ollessa töissä, sitä enemmän Isäntä saa olla rauhassa tullessaan töistä kotiin. Jos olisin kotona kaikki päivät, kaipaisin tietenkin tekemistä Isännän tullessa iltapäivällä kotiin.

Kaiken kaikkiaan olen todella yllättynyt siitä, miten vähän muuttolaatikot ovat minua ahdistaneet ja vielä enemmän yllättynyt siitä, että olen jo tavannut fiksuja ja todella mukavan oloisia ihmisiä, joiden kanssa aika kuluu ja joiden seurassa viihdyn todella hyvin. Väitän, että muutto uudelle paikkakunnalle on tietyllä tavalla loppujen lopuksi jopa helpompaa pienen vauvan kanssa, sillä sosiaalisten suhteiden luominen helpottuu paljon, kun on niin suuri yhdistävä tekijä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Ainakin tänne pääkaupunkiseudulle, sillä lapsia ja vauvoja täällä riittää.

Ihanaa on myös huomata, että nyt jo ensimmäisen viikon aikana ollaan tavattu myös Raumalaisia kavereita, jotka ei sentään ainakaan vielä ole meitä unohtaneet. Ihanaa on myös se, että molemmat veljeni asuvat lähistöllä. Ihan hassua huomata kuinka paljon niiden seuraa on tietämättään kaivannut. Vähän kun veljeni totesi syödessään äidin tekemää kanagratiinia: "en muistanutkaan kuinka paljon olen tätä kaivannut."

Eräs päivä muuttolaatikoiden keskellä

Pitäisi saada pyykinpesukone päälle. Pyykinpesuaine on edelleen jossain laatikossa, joten lähden etsimään sitä. Oikean laatikon päällä on toinen laatikko, jossa on vaatteita. Otan laatikon kantoon ja vien sen makuuhuoneeseen. Alan purkaa laatikkoa, kunnes kesken kaiken muistan, että se astiakaapin järjestely jäi kesken. Menen keittiöön ja alan viimeistellä astiakaappia, kunnes Lili herää.

Lili saa heräillä sylissä kaikessa rauhassa. Hän syö vähän, vaihdetaan vaippa ja tanssahdellaan Spotifyn tahdissa. Hengaillaan hetki yhdessä leikkimatolla keittiössä ja jossain välissä järjestelen vähän sitä astiakaappia. Kun Lili alkaa näyttää väsymisen merkkejä, laitan Lilin vaunuihin ja lähdetään ulos tutustumaan uusiin kulmiin.

"Pizza Hott: Intialainen ja Suamalainen Ruaka Ravintola"

Kun päästään kotiin Lili herää, syö ja jutustelee. Vaihdetaan taas sitä vaippaa ja hengaillaan tovi siinä hoitopöydällä jutustelemassa. Ihailen niitä ihania hymyjä, joita Lili välillä väläyttää ja ne ihanat lyhyet jutustelut on oikeen positiivisen energian latauksia. Lili menee sitteriin katselemaan ja ihmettelemään kun alan tyhjentää isoa pahvilaatikkoa eteisen kaappiin, jotta vaunut mahtuisi vähän paremmin eteiseen. Se jää kuitenkin kesken, kun Lilille tulee itku.

Lilillä on nyt ollut vähän masuvaivaa. Pieni raasu alkaa välillä kesken jokeltelun itkeä kivusta. Naama menee punaiseksi ja itkuttaa. Onneksi siihen on nyt aika hyvin auttanut Disflatyl, masuhieronta, jalkojen pumppaaminen ja kanniskelu niin, että kädet painaa sitä mahaa. Tätä äitiä se kyllä harmittaa kovin katsoa kun pikkuinen kärsii kivuista. Sitä niin toivoo, että voisi ne kaikki kivut itselleen ottaa.

Tovin kanniskelun jälkeen Lili nukahtaa ja Isäntä tulee kotiin. Lilin nukkuessa keskustellaan vähän päivän asioista, Isännän töistä, meidän päivästä ja tarvittavista hankinnoista. Kohta Lili herää. Isännän kanniskellessa Liliä laitan pyykkejä kuivumaan ja tyhjennän sitä laatikkoa sieltä eteisestä. Isäntä selvittelee juoksevia asioita hörppien kahvia ja koittaa välillä saada jotain askaretta tehtyä. Itse siirryn kesken eteisen laatikon tyhjentämään kylpyhuoneeseen toista laatikkoa, sillä muistin että ne pyykit pitäisi saada peseytymään. Kohta Lili alkaa näyttää taas väsymisen merkkejä ja lähdetään käymään veljeni luona iltateellä, nyt kun ne asuu tossa aikas lähellä ja Lili nukkuu kivasti autossa.

Kun päästään myöhemmin takaisin kotiin, Lilillä alkaa taas kipuitku. Parhaamme mukaan koitetaan toista auttaa, mutta siinä kesken kaiken astun kissanpaskaan. Isäntä alkaa jahdata Mufasaa, jolle joskus käy näitä kakkavahinkoja kun maha on taas sekaisin ja jolle yleensä jotain herkkuja tarttuu myös perskarvoihin. Ilmeisesti siis myös Mufasalla on nyt masuvaivaa, se kun aina ensimmäisenä mahallaan reagoi kaikkiin muutoksiin ja nyt ilmeisemmin asunnon muuttumiseen. Isäntä vie Mufasan pesuhuoneeseen pesulle kun itse koitan itkevää vauvaa hyssytellä toinen sukka kissan jätöksissä. Erittäin sekava tilanne raukeaa kuitenkin niin, että saatuani Lilin hetkeksi Isännälle ja päästessäni jalkapesulle, laitan huutavalle Lilille yöpuvun, annan disflatylia ja menen makuuhuoneeseen häntä syöttämään Isännän jäädessa putsaamaan sitä lattiaa.

Lili nukahtaa puoliltaöin (edellisyönä "jo" 03.00) ja päästään kerrankin Isännän kanssa nukkumaan samaan aikaan. Päivän saldo muuton suhteen oli ne pesemättömän pyykit, yksi keskeneräinen astiakaappi, iso laatikko tukkimassa eteisessä ja yksi keskeneräinen laatikko makuuhuoneessa. Tästä on hyvä jatkaa.

Kaoottinen, kaoottisempi, kaoottisin

Aikamoista. Ei sitä voi muuta sanoa. Tosiaan perjantaina Isännällä oli muuttovapaa ja pakattiin suurin osa tavaroista kyytiin. Lauantaina pakattavaksi jäi ne kaikkein ihanimmat, ne sekalaiset tavarat, jotka ei oikeen kuulunut mihinkään tiettyyn laatikkoon. Kolmen aikaan lähdettiin Vantaan suuntaan ja ikuisuudelta tuntuneen ajomatkan jälkeen pääsin vihdoin näkemään tämän Isännän valitseman asunnon.

Asunto on tilava kerrostalokolmio. Pinnat on suurelta osin vähän vanhempia, mutta ihan hyväkuntoisia. Fiilis on jotenkin outo. Tuntuu ihan siltä kun olisi kotinsa jättänyt. Kun ajattelen "kotia", mielen täyttää vanhan asunnon tummat ikkunanpielet, valkoinen kiiltäväpintainen keittiö ja makuuhuone tummanruskealla tehosteseinällä, jossa hohti kuu. Vaikka olin valmistautunut muuttoon pääkaupunkiseudulle, tuli se siltin jotenkin yllätyksenä. Ehkä samoin kun se talvi tulee, joka vuosi. Juuri kun olen saanut elämän uralleen Turussa, tuleekin uusi alku, täysin puhtaalta pöydältä. En ollut valmistautunut ehkä ihan siihen.

Uudet asukkaat ei arvostanu meiän kuuta niin otin sen mukaan. Siellä se nyt möllöttää uudella seinällä.

Ensimmäinen päivä meni purkaessa tavaroita ja hengaillessa Lilin kanssa. Muutto tuntui välillä todella turhauttavalta, kun itse istui "toimettomana" imettämässä muiden kantaessa hikipäissään tavaroita. En todella ole tottunut sellaiseen "istuskeluun". Nyt olen kuitenkin skarpannut ja oikeasti pysähtynyt ajattelemaan, että Lili on nyt se, joka minua ensisijaisesti tarvitsee. Ei Isäntä, muuttoapu, vanhan asunnon uudet omistajat, eikä kukaan muu. Vain Lili. Tästä syystä tavaroiden purkaminen tulee tapahtumaan hitaasti, niinkuin Lilin tahtiin. Haluan päivisin kuitenkin viettää aikaa myös Lilin kanssa, enkä vaan iskeä häntä sitteriin tai leikkimatolle aina kun hän vaan suinkin jaksaa aikaansa yksin kuluttaa. Tänäänkin käytiin vähän vaunuilemassa uusilla kulmilla raittiissa ulkoilmassa (no niin raittiissa kun se täällä pääkaupunkiseudulla on) päiväuniaikaan ja tanssahdeltiin peilin edessä, ihan vaan koska Lilin mielestä se oli hauskaa. En edes jaksa stressata noista laatikoista. Kyllä ne siitä sitten pikkuhiljaa katoaa. Ja meillä on kyllä aikaa.

Vähän olohuonetta sunnuntailta. 

Eteistä sunnuntailta. Isäntä kiinniittää lamppuja.

Kyllä välillä pääsee sitteriin ihmettelemään jääkaapin magneetteja äidin
purkaessa laatikoita.

Asuntoja tulee ja menee, sehän on selvä. Varmasti tulen tähän asuntoon tottumaan, ehkä jopa hyvinkin pian kun saadaan tavarat paikoilleen ja asunto kodikkaaksi. Nyt on vaan totuttava tähän sijaintiin ja asuntoon, tänne missä vessassa on pimeässä hohtava tähtitaivas. Kysympä vaan, kuka istuu paskalla pimeässä?