Ihana kevät, kamala iho

Kuten aiemmin jo totesin, on itseäni vaivannut viimeaikoina taas iho. Pahin on silmäluomet, jotka ovat vaivanneet jo monta kuukautta. Ne ovat punaset, kiristävät, kuivat ja ohuet kuin silkkipaperi. Varasin vastikään extempore ihotautilääkäriajan seuraavalle päivälle, kun meni hermo vaivaan lopullisesti. Mikään ei siihen auta.

Hyvän ihotautilääkärin löytäminen on aina vähän ydinfysiikkaa. Olen kuitenkin todennut, että huonokin ihotautilääkäri on parempi, kuin yleislääkäri, sillä iho tuntuu olevan sellainen, että jos se on jotain muuta kuin perusihottumaa, mihin hydrokortisoni ei auta, ei osaa auttaa yleislääkärikään. Suosittelen todella lämpimästi kaikille minkä laatuisista iho-ongelmista tahansa kärsiville ihotauteihin erikoistunutta tai erikoistuvaa lääkäriä.

Kuitenkin. Selasin pääkaupunkiseudun eri yksityisten terveysasemien tarjontaa ihotautilääkäreistä ymmärtämättä niistä juurikaan mitään. Yksikään nimi ei ollut tuttu. Googlasin yksinkertaisesti vain "hyvä ihotautilääkäri" ja sain auki jonkun ah niin luotettavan suomi24-keskustelun, jossa silmiin osui kaksi nimeä. Huomasin toisen niistä olevan juuri henkilö, jonka vastaanotto minulla oli yhdellä välilehdellä auki. Hannu-Pekka Happonen oli tämä nimi. Aika oli vain 15 minuutin aika, mutta vaikka se tuntui kovin lyhyeltä, varasin ajan joka tapauksessa.

Olin paikalla hyvissä ajoin. Aikani oli 10.45 ja 10.27 lääkärini kutsui toisen asiakkaan sisään. Aika tarkkaan neljän minuutin kuluttua, 10.31 tämä edellinen asiakas astui ulos huoneesta rauhallisesti ja tyytyväisen näköisenä. Hieman ihmettelin. 10.33 minut kutsuttiin sisään. Olin huoneessa noin 4-5 minuuttia ja sain silmäluomilleni diagnoosin (joku naisille ilmeisen yleinen, hieman hankalahoitoinen kevätajan ongelma, joka paranee ultracortenolilla ja kesäauringolla, Protopicia jatkohoidoksi), ihostani tulkinnan (pintakuiva iho, jonka epäpuhtaudet on helposti hoidettavissa isotretinoiinilla) sekä vastauksen jo pitkään minua häirinneisiin kummallisiin raskausaikana ilmenneisiin ihomuutoksiin. Nämä muutoksen ovat hieman kuin luomia, mutta ihon värisiä ja ne voi nypätä pois, toki hieman kivuliaasti ja pienen verenvuodon saattelemana. Ne ovat kuulemma vanhuuden luomia, helposti laserilla poistettavia. Poistamiseen menee kuulemma pari minuuttia, ne saa kaikki pois (niitä on kymmeniä) ja ne ovat kuulemma pienin ongelmistani. Niitä on siis myös silmäluomissa, josta ne kuulemma kannattaa poistaa ihon hieman parannuttua, sillä ne kuulemma saattavat jopa ylläpitää ja aiheuttaa ihottumaa.

Täytyy kyllä sanoa, että elämäni tehokkain vajaa viisiminuuttinen. Lääkäri oli todella ammattitaitoisen oloinen ja Tehokas isolla T:llä. Olin koko lääkäriasemalta ulkona jo ennen, kun minulla piti edes olla lääkäriaika. Hannu-Pekka Happoselle kiitokset ja todella lämpimät suosittelut kyseisen lääkärin osalta!

Tyttö pilaa äitinsä kauneuden

Sanotaan, että raskausaikana tyttö pilaa äitinsä kauneuden. Tämä tarkoittanee sitä, että tyttöä odottaessa yleensä iho menee huonompaan kuntoon, hiukset ja kynnet ohenee, katkeilee ja lohkeilee, pahoinvointia saattaa olla enemmän ja kaikkia muita raskausoireita, jotka vaikuttaa äidin ulkonäköön jotenkin negatiivisesti. Vatsa yleensä kasvaa enemmän sivuille leventäen olemusta, painoa saattaa kertyä enemmän, nestettä voi olla enemmän ja kaikkea tällaista.

Näistä oireista ja siitä mahasta olin raskausaikana aika varma, että meille on tulossa poika. Maha kasvoi pitkälti eteen ennen kuin sivuille, ihoni ei ole varmaan koskaan ollut niin hyvässä kunnossa ihovammaisuudesta huolimatta, pahoinvointi jäi sinne alkuraskauteen ja alkupahoinvointien jälkeen hiukset ja kynnet kasvoi jotain supervauhtia. Kaiken lisäksi synnytyksen jälkeen minulle tuli Linea Negra, eli ns. poikaviiva.

Näiden perusteella voin sanoa, että on täysin mahdotonta oireista päätellä sukupuolta. Tyttövauva oli kuitenkin aivan täydellisen ihana yllätys ja tällä hetkellä en osaisi itseäni pojan äitinä edes kuvitella.

Mutta sitten tuli synnytys.

Ei mennyt kauaa kun ihottumaa alkoi näkyä ensin käsivarsissa, sitten kaulalla, rintakehällä, nyt yläselässä, kainalon taipeissa, kasvoissa... Ja loppua ei näy. Kortisonilla rasvailukin on hieman hankalaa, kun rasvaamisen jälkeen pitäisi aina suojata iho niin, ettei Lili ole kosketuksissa kyseisen ihokohdan kanssa. En meinaan todella halua sitä kortisonia yhtään tippaa pienen vauvani iholle ilman vauvasta johtuvaa syytä. Ilmeisesti imetys ottaa sen minkä raskaus antoi. Kutina on välillä ihan helvetillinen, mutta mieltä helpottaa kovasti kun ajattelee, että kyllä se joskus helpottaa.

En tiedä miten olisi, jos ei imettäisi. Silti tuntuu omalla kohdallani täysin mahdottomalta ajatus, että en imettäisi. Kaikkien näiden "se on lapselle parasta ruokaa" -argumenttien ohella koen rintaruokinnan yksinkertaisesti myös itselle helppona. Se on ihana yhteinen hetki vauvani kanssa ja ruoka on aina mukana, se on oikean lämpöistä eikä se lopu kesken. Tuttipulloja ei tarvitse keitellä eikä mikroja etsiä. Niin kauan kun imetys muuten onnistuu, iho saa vaikka kuoriutua pois. Pidätän kuitenkin oikeuden kääntää takkini tässä asiassa.