Vatsatautitouhuja

Lilillä oli viime viikolla päiväkodissa vatsatautia. Torstaina paikalla oli kolmestatoista lapsesta kuusi, joista yksi oksensi kesken päivän. Sillon päätettiin, että koitetaan pitää Lili kotona joulunalusaika. Perjantaiaamuna Lili oli kuumeinen ja jokin pientä vaivasi pitkin viikonloppua ja alkuviikosta. Mitään selkeää se ei ollut, vaan pientä kuumeilua, itkuherkkyyttä, huonoja unia ja mitä näitä nyt on. Käytiin lääkärilläkin, mutta keuhkot ja korvat olivat puhtaat, nielu kuulemma vähän punoitti.

Meinasin jo kirjoittaa hypetyskirjoituksen tiistaina, kun vuoden viimeinen tentti oli takana. Minulla olisi ollut ylimääräinen tentti vielä torstaina, mutta päätin skipata sen, jotta voi olla Lilin kanssa kotona. Tiistai-illalla itelleni puhkesi vatsatauti. Ruokamyrkytykseksi sen mielsin, ehkä sitä se onkin, tiedä sitä. Pahin vaihe kesti vain yön, jonka jälkeen olin Lilin kanssa kotona. Oli ihan hirveetä niin vajaakuntoisena koittaa vahtia ja viihdyttää jotain pientä ihmistä, joka onneksi oli yllättävän helppo ja ihana.

Eilen lähdettiin kohti Turkua, sillä Isännän loppuviikon töiden oli tarkoitus olla Turussa. Eikös Isännälle iskenyt samanmoinen tauti tuossa kesken matkan. Onneksi pahin vaihe kesti Isännälläkin vain noin 7 tuntia ja nyt tiedossa on aikamoista heikotusta pari päivää. Ikävin koko tilanteessa on se, että emme tiedä onko Lili vielä kokonaan sairastamatta, vai oliko se hänen kumma sairastelunsa tätä samaa.

Minulla on tasan yksi toive joulupukille:

Rakas joulupukki!

Toivoisin vain terveyttä ensivuodeksi.
Olen lopen uupunut tähän jatkuvaan sairasteluun.

Koulu- ja joulukiireitä

Koulussa on ihan pikkasen hektistä. Tässä otetaan luulot pois heti alkuun sopimusoikeuden ja velvoiteoikeuden tenteillä. Kyllä ihminen voi tuntea itsensä tyhmäksi, kun oikeustapausharjoituksessa saa käyttää kirjoja ja aikaa tehtävän tekemiseen on useampi päivä ja kun olin tekevinäni tehtävät vielä huolellisesti ja hyvin, arvioinnin perusteella olisin päässyt tehtävästä hädin tuskin edes läpi, jos se olisi tenttikysymys. Toki tehtäviä oli useampia ja niistä arvioitiin vain se haastavin, mutta eipä se mieltä lämmitä. Aika jokaiseen tenttiin lukemiseen loppuu täysin kesken ja tuhat sivuisesta koealueesta tentissä on kaksi kysymystä, molemmista enintään 10 pistettä ja puolet saatava läpi että pääsee edes läpi. Tässä ei paljoa arvosanoja mietitä. Kaikki aika menee lukemiseen ja olennaisen hahmottamiseen, tai lähinnä sen yrittämiseen.

Joulu on kovaa vauhtia tulossa ja joululomasta monet kyselee. Lomasta ei paljon ole tietoa, joulukin kun sattuu kivasti viikonloppuun. Viimeinen tentti minulla on lohduttavasti 22.12 ja välipäivät menee edellä mainittujen uusintatentteihin lukiessa. Viikon loma alkaa onneksi 2.1 Saksan matkan merkeissä, toki sinnekin lähtee mukaan tenttikirja tai kaksi.

Jos pystyisin, lukisin yötä päivää. Työtä saa tehdä ihan hirmuisesti että oppii hahmottamaan oikeudelliset seikat ja ongelmat, löytää toimivan opiskelutekniikan tähän mahdottomasti materiaalia, vähän aikaa - noidankehään ja että olisi mahdollista edes päästä tenteistä läpi. Saati sitten edes kuvitella mitään kummosia arvosanoja. Onneksi lähipiiriin kuuluu hyvä opiskelija porukka, jonka myötä huomaa, että kaikki ollaan samassa veneessä ja kaikilla on samat haasteet. Se sentään edes vähän lohduttaa tässä tyhmyyden tunteessa!

Vesirokko on onneksi vihdoin enemmän ja vähemmän selätetty. Edelleen Lili nukkuu yöt Ataraxin avulla, mutta sentään edes nukkuu. Iho kutiaa edelleen rupien tipahdellessa ja ihon parannellessa. Aina kun jätetään illalla lääke antamatta, Lili herää yöllä levottomana, itkuisena ja raapien. Täytyy koputtaa puuta, mutta nyt on kaksi yötä takana yhdellä herätyksellä! En edes muista milloin viimeksi olisin saanut nukkua näin paljon!

Äitini on käymässä ja hän on ihanasti ottanut kodinhoidon hoitaakseen. Asunto on ollut pitkän aikaa niin rapakunnossa tämän kaiken koulu, joulu ja muut -rumban keskellä, että oikeen hirvittää. Arvatkaas oliko eilen illalla vähän pikkasen ihana tulla pikkujouluista (joo kyllä, nekin vielä) kotiin kun pölyt oli pyyhitty, asunto imuroitu ja vessan lavuaari ja kaakelitkin kiilsi! Pitkästä aikaa on aikaa tätäkin rustata, äiti kun keittiössä tekee pizzaa. Ikävä kyllä hän lähtee huomenna, mutta tämäkin helpottaa elämää jo enemmän kuin valtavasti, joten suurimmat kiitokset äidille!

Tämä on varmaan ensimmäinen syksy sitten sen 2012 vuoden burn outin, kun on jatkuvasti ollut ihan järkyttävä meno päällä. Kokoajan tukka putkella ja sen vertaa hädin tuskin ehtii pysähtyä, että ehtii hengähtää. No toki se lukeminen tapahtuu aika hiljaisesti ja rauhallisissa oloissa, mutta kummasti siitäkin saa panikoida, stressata ja uskokaa tai älkää, mutta puuskuttamaan se laittaa. Melkeimpä hengästyy. Silti jaksan kyllä hyvin, teen vihdoin sitä mitä olen aina haaveillut ja se kyllä laittaa jaksamaan aika hyvin!

Ihanaa ja mahdollisimman rentouttavaa (mitä se on?) joulunodotusta kaikille! Kohta se helpottaa! Tai noh, ehkä joskus se helpottaa!

Siitä vesirokosta

Alkajaisiksi haluan sanoa, että on ollut niin kamalaa, että jos meille joskus tulee toinen lapsi, niin se rokotetaan tätä vastaan heti kun mahdollista!

Se alkoi perjantaina parilla näpyllä vaippa-alueella, jotka ei oikeen tuntuneet etenevän mihinkään, edes seuraavana yönä. Epäilin tosissani, että onko tämä edes vesirokkoa, kun näppylöitä oli niin vähän ja ne olivat niin pieniä. Salaa toivoin, että päästäisiin vähällä, mutta mitä vielä! Tyyntä myrskyn edellä.

Sunnuntaina alkoi näpyn alkuja näkyä enemmän, maanantaina koko homma lähti jo käsistä. Kaikkein pahin on vaippa-alue. Se on ihan täynnä isoja näppyjä, jotka puhkesivat maanantai-yönä. Se yö oli ihan hirveä. Lili oli niin tuskissaan, että ei saanut nukuttua, vain itki kipua, kirvelyä tai sietämätöntä kutinaa. Annettiin kipulääkettä ja terveysneuvontaan soiton jälkeen kaapista löytynyttä Aeriusta. Ei auttanut. Kello näytti melkeen puolta yötä, kun Lili oli edelleen ihan tuskissaan, todella väsynyt, eikä saanut nukuttua. Lähdettiin Jorvin lastenpäivystykseen.

Oltiin päivystyksessä yli kaksi tuntia. Saatiin aika pian sinne mentyämme Ataraxia, eli sellaista lääkettä, jonka pitäisi helpottaa kutinaa hyvin. Ehkä se auttoi, en tiedä, mutta Lili raapi ihoaan kuten ennenkin. Kahden tunnin odotuksen jälkeen tavattiin lääkäri, joka antoi reseptin Ataraxiin ja totesi, että atoopikoilla vesirokkoon voidaan aloittaa asikloviirilääkitys rokon alkuvaiheessa, mutta tässä vaiheessa se ei enää auta. Atoopikoilla yleensä oireet ovat kivuliaita ja tuskallisia, koska iho on muutenkin herkempi. Ilmankos Lililläkin tämä on näin tuskallista.

Atarax auttoi ehkä vähän, mutta ei niin paljoa, että Lili olisi saanut unta. Hän ei nukahtanut autoon, eikä saanut unta myöskään sängyssä, kun vihdoin kotiin pääsimme. Lili nukahti aamuyöllä neljän jälkeen itkettyään itsensä aivan uuvuksiin. Mainittavasti ei auttanut kipulääkkeet, Atarax, vesirokkovoiteet, mentholisprii eikä kylmä. Silittelin Lilin selkää ja vatsaa jatkuvasti neidin pyöriessä sängyssä, ilmeisesti se helpotti kutinaa edes vähän.

Viime yö ei ollut juuri edellistä parempi. Alkuyö meni paremmin, mutta Lili heräsi ennen neljää, eikä saanut enää tuskiltaan nukuttua. Oltiin onneksi edellisyötä fiksumpia, ja me nukuimme Lilin kanssa sohvalla Isännän nukkuessa makuuhuoneessa yksin. Lopulta kuuden jälkeen herätin Isännän, kun en saanut tehtyä enää mitään, mikä olisi Liliä helpottanut, olin aivan rättiväsynyt ja ihan loppu kaikesta valvomisesta. Isäntä otti ihanasti kopin Lilistä ja minä sain hetken nukkua.

Kylvyssä sattuu, suihkussa sattuu, liikkuessa sattuu... Kaikkein paras on ollut ilman vaippaa, sylissä, mukavassa ilmavassa asennossa katsoa lastenohjelmia. Ja sitä neiti on saanut tehdä. Mitä tahansa, missä on hyvä olla, saa syödä mitä tahansa, kunhan syö ja juoda mitä tahansa, kunhan juo. Noita hemmetin näppylöitä on joka paikassa! Alaluomessa ihan silmän vieressä, silmäluomessa, kainaloissa, jalanpohjissa, päänahassa, ihan joka paikassa. Välillä tulee aivan lohduttomia kipuitkukohtauksia, kun Lili vaan tuskissaan liikkuu syliin ja pois ja itkee. Kaikkein kamalinta on se, kun ei tiedä mitä siinä tilanteessa voisi tehdä, kun ei tiedä mikä auttaa, mihin sattuu ja mitä tapahtuu. Ilmeisesti niiden rakkuloiden puhkeaminen aiheuttaa sitä suurinta tuskaa.

Tänään, ensimmäistä kertaa tällä viikolla Lili istui hetken lattialla ja leikki itsekseen. Hän myös hassutteli, naureskeli ja juoksi. Hän myös nautti kylpyleikeistä. Vaikka väliin mahtui myös noita tuskaisia kohtauksia ja vaikka se kylpykin lopulta päättyi tuskaiseen kipuun/kirvelyyn/kutinaan, on ihanan lohdullista nähdä, että se ihana reipas ja iloinen tyttö on sieltä tulossa takaisin. Jos meillä kohta olisi jo nämä tuskat selätetty!

Mitä tästä opimme? Onneksi tämä ei tule, ei ainakaan pitäisi tulla, enää koskaan Lilille uudestaan. Kenellekään en suosittele vesirokon sairastamista, hakekaa siihen rokote, etenkin jos lapsella on atopiaa. Jos kuitenkaan rokotetta ei saa haettua, hakekaa heti alussa lääkäriltä asikloviirilääkitys, etenkin jos lapsella on se atopia, äläkä anna näppylöiden vähäisen määrän tai oireiden lievyyden vaikuttaa tähän päätökseen. Ei saa antaa hämätä, vaikka niitä näppyjä ei heti seuraavana yönä tulisikaan kuin sieniä sateella.

Uskon, että ollaan kuitenkin jo voiton puolella.

Vesirokkolandia

Terveisiä hiljaisuuden keskeltä! Takana on nyt sopimusoikeuden tentti, jota ihan aiheesta pidetään tiedekunnassa vaikeana tenttinä. Se on jokseenkin työllistänyt paljon. Seuraava kurssi (ja tentti) painaa jo päälle ja keskiviikkona pitäisi olla luettuna vajaat 300 sivua velvoiteoikeutta ja ratkaistua pari oikeustapaustehtävää.

Meillä oli jännät päivät, kun perjantaina tuli tasan kaksi viikkoa siitä, kun tultiin Raumalle isänpäivän viettoon ja veljeni tytölle puhkesi vesirokko. Odotus loppui perjantaina, kun vaippa-alueelta löytyi ensimmäiset rakkulat. Alkuun päästiin aika vähillä rakkuloilla, mutta kuume nousi eilen. Kuume karisti viimeiset epäilykset siitä, onko tämä tosiaan vesirokkoa, näppylöitä kun tuli enemmän vasta viime yönä. Kuume nousi samoihin aikoihin, kun ensimmäiseen keskivartalon pieneen punaiseen pisteeseen nousi pieni, mutta selkeä vesirakkula. 

Tänään aamulla näppyjä oli tullut jo keskivartalollekin ja ne on jatkuvasti vaan lisääntyneet.

Toivottavasti tämä on ohi pian. Lilillä on nyt ensimmäistä kertaa ikinä kuumetta. Ihanan reipas on neiti ollut, mutta väsy toki on vaivannut ja ruoka ei maistu. Samanaikaisesti tietenkin ikenet kutiaa ja hampaita puskee läpi. 

Saatiin ihana täti-ihminen Lilin kanssa alkuviikoksi ja todennäköisesti toinen täti-ihminen torstaihin saakka viettämään Lilin kanssa sen ajan, mitä minun pitää lukea ja viettää koululla. Itselleni tuli toki tähän samaan syssyyn todella epämiellyttävä flunssa, jota on mukava koittaa parannella pätkittäisten öiden siivittämänä, Lili kun vaivoissaan heräilee pitkin yötä. Nyt näppylät ovat alkaneet myös kutiamaan ja niitä on tullut vaippa-alueelle paljon lisää ja lisäksi myös keskivartaloon ja päänahkaan. Tämä on kyllä harvinaisen kamala tauti, mutta onneksi se on kohta sairastettu. Ainakin toivottavasti.

Miksi Suomessa ei pidetä lapsista?

Viimeaikoina(kin) on paljon saanut lukea eri medioista siitä, miten Suomessa ei pidetä lapsista. Se käy ilmi monen monessa tilanteessa, etenkin kun menee ulkomaille. Ulkomailla lapsiperheitä ja lapsia kohdellaan niin eri tavalla. Kyllä Suomessakin monet ulkomaalaistaustaiset kohtelevat lapsia aivan eri tavoin, kuin suomalaiset. Tuleepa mieleeni muun muassa yksi reissu lähellä olevaan nepalilaiseen ravintolaan, jonka omistaja alkoi yhtäkkiä Lilille leperrellä ja heittelemään Liliä ilmaan. Kyllä nousi vanhemmilla molemmilla karvat pystyyn, eikä siinä oikein tiennyt miten päin olisi ollut ja mitä pitäisi tehdä.

Mutta tästä lastenvihaajakulttuurista. Ymmärrän todella hyvin.

Suomessa perhemalli on ydinperhekeskeinen ja omat sisaruksetkin (jos niitä edes on) usein jäävät hieman ulkopuolelle kun lähdetään opiskelemaan ja hankkimaan uraa. Ellei ole jotenkin suunnattoman lapsirakas, tai ellei aktiivisesti ole lasten kanssa ollut tekemisissä, lapsia näkee aika vähän. Ellei lasten kanssa ole tekemisissä, niistä tulee vähän mörköjä. Miksi? No koska lapset yleisesti ottaen ovat aika pelottavia. Ne saattavat katsoa pitkään ilman että tietää mitä ne ajattelee, ne saattavat laukoa suustaan mitä tahansa, ne saattavat toimia yllättävällä tavalla (vaikka yhtäkkiä räjähtää itkuun ilman ymmärrettävää syytä) ja niitä on ulkopuolisen ihan mahdotonta ymmärtää. Jos yrität tehdä jotain hauskaa ja vastikkeeksi toinen alkaa itkeä hillittömästi, siinä tulee todella vaivaantunut olo. Sama kun yhtäkkiä syliisi kiivennyt lapsi toteaa, että "sun henki haisee pahalle", siinä saa hetken miettiä, miten tähän tilanteeseen nyt pitäisi reagoida tai vastata. Yksinkertaisesti, ellei lasten kanssa ole tekemisissä, niiden kanssa on vaikea toimia ja niitä on todella vaikea ymmärtää ja usein tuntee olonsa vain todella vaivaantuneeksi.

Itse en edelleenkään niin lapsista välitä. Toki ystävien, sukulaisten ja tuttavien lapset ovat pääsääntöisesti tosi kivoja, mutta silti koen itseni monesti vaivaantuneeksi niiden kanssa, sillä en heitä ymmärrä. Oma lapsi on tietenkin ihan eri asia, sillä sen oppii vähän väkisinkin tuntemaan. Lilin syntymän myötä olen myös ihan hirmuisesti oppinut lapsista ja mikä ehkä kaikkein hienointa, osaan myös muiden lapsien kanssa toimia ihan eri tavalla ja sen aiemman vaivaantuneisuuden sijaan jopa nautin yhteisestä ajasta ja leikeistä. Koska nuo leikit, niiden ei todella tarvitse ihmeellisiä olla. Lapsilla on niin uskomaton mielikuvitus, että ne saa ihan mistä tahansa jännän leikin ja parasta mitä niille voi antaa, on hetki huomiota.

Uskon, että oma ymmärrykseni lapsista jatkuvasti kasvaa. Lilin päiväkodissa on muun muassa eräs (ehkä nelivuotias) poika, joka usein kiusaa toisia, heittelee toisia kohti tavaroita ja muutenkin käyttäytyy vähän ikävästi. Voitte kuvitella minun ennakkoluuloni hänestä, kun melkein aina jotakuta sattuu kun poika on näkyvillä. Yhtenä päivänä kävin viemässä Lilin päiväkotiin ja sieltä lähtiessäni kyseinen poika odotti oven edessä olevassa välitilassa vasta sataneessa lumessa maaten muun ryhmän pukeutumista ja söi lunta. Otin tyhjät rattaat mukaani ja käytiin pojan kanssa seuraava keskustelu.

Poika: "Kenen rattaat ne on?"
Minä: "Meidän rattaat ne on."
P: "Mutta kenen?"
M: "Lilin rattaat."
P: "Aaa, Lilin."
M: "Ootkos menossa ulos vai sisälle?"
P: "Ulos, muut ovat vielä pukeutumassa."
M: "Onkos kivaa kun tuli lunta?"
P: "ON! Sitä tuli vielä tosi paljon viimeyönä!"
M: "No niin tuli! Mäkin ihmettelin aamulla, kun oli niin paljon tullu lunta!"
P: "Nii'in."
M: "Noh, mutta hauskaa päivää sulle."
P: "Kiitos! Sinulle myös."

Pointtihan tässä siis oli se, että tämäkin poika oli aivan tavattoman mukava ja kohtelias, kun hänelle vähän antoi huomiota. On poikakin näyttänyt silmissäni tuon kohtaamisen jälkeen ihan erilaiselta.

Kun Isäntä selkäkipuja sai

Isännällä on selkä kipeä.

Meidän taloudessa ei oikeastaan tunneta käsitettä "man flu" ja olen siitä ollut aina niin kovin onnellinen. Kun minä ja Lili ollaan kuoleman kielissä flunssassa, Isäntä aivastaa kerran, niistää ja siinä se sen vuosiflunssa sitten oli. Olen ajatellut, että ollaan vain onnekkaita, mutta nyt ymmärsin. Minua on vain säästelty selkäkipua varten.

Olen jo pitkään valitellut, kun olemme niin jämähtäneitä paikallemme, että paikat alkaa hajota. Sitten alkoi tapahtua. Isännän alkaessa valittaa selkäkivuista kehotin häntä menemään salille. Kun mitään ei tapahtunut (kävi se kerran lenkillä), parin viikon valittelun jälkeen kehotin häntä menemään lääkäriin. Isäntä kävi fysiatrilla, joka kehotti häntä menemään salille.

Kipujen (tai ainakin valituksien) pahennuttua jatkuvasti, Isäntä kävi tänään fysioterapeutilla, jonne sai lääkäriltä lähetteen. Siellä oli vähän paineltu ja rusauteltu ja oli Isännän mukaan "ihan sairasta". Muistellaan siis, että Isäntä ei siedä hierontaa, sillä hänen mielestään on ihan hullua painaa kipeää kohtaa. Sehän sattuu. Olen monesti sanonut, että istuminen ja makaaminen on selälle pahasta, mutta jospa se nyt menisi perille, kun se tuli sieltä fysioterapeutin suusta.

Nyt Isännällä on kipulääkitys kunnossa, ohjeistus kunnossa, salijäsenyys taskussa ja seuranta kunnossa, joten eiköhän siitä vielä toimiva tule. Itse kyllä todella hyvin tiedän, mitä selkäkivut ovat ja onhan ne ikäviä, kamalia ja tuskallisia, mutta odotan kyllä jo kovasti ihanaa hiljaisuutta, kun ei joka hetki ole säestetty "aiaiai", "ouuuuh" ja "sattuu" äänteillä.

Isäntä, parane pian!

"Hei hei!"

Lili on viimeaikoina oppinut heiluttamaan! On niin ihanaa kun toinen joko heiluttaa koko käsivarttaan "heiei"-toivotusten kruunaamana tai vaihtoehtoisesti koukistelee sormiaan yleensä vähän totisempana. Kuten muutkin hienot taidot, tämäkin tapahtuu pitkälti muuten kuin pyynnöstä. Ovensuussa iskän sylissä päiväkotiin lähtiessä äiti ei saa heilutuksia kovasta yrityksestä huolimatta. Kyläilyreissuiltakin lähtiessä irtoavat heilutukset ovat hyvin vähissä. Heilutuksia ei juurikaan saa myöskään meiltä lähtevät isovanhemmat, kummit tai muut vieraat. Kuka niitä heilutuksia sitten saa?

Mufasa on siitä poikkeuksellisessa asemassa, että se saa heilutuksia pelkällä olemassaolollaan: istuessaan ovensuussa, juostessa ohi, ollessaan syömässä, nukkuessaan ja niin edelleen. Myös ruokapöydässä Lililtä pelleilyn vuoksi takavarikoitu munakas sai heilutuksia äidin vetäessä lautasen pois Lilin ulottumattomista. Lelulaatikko saa heilutuksia, saunatonttu saa heilutuksia, näkymätön makuuhuoneen henki (?) saa heilutuksia, happypotamus saa heilutuksia, pehmolammas saa heilutuksia ja ohikulkija ulkona saa heilutuksia. Kyllä sille äidillekin joskus tulee heilutettua, mutta pääosin vahingossa. Iskälle heilutetaan 10 minuuttia sen jälkeen kun se lähti ovesta ulos.

Niin mielelläni laittaisin tähän suloisen videon heiluttavasta Lilistå Heiei:n säestyksellä, mutta edellä mainitusta syystä videota ei oikeen saa. Mielikuvitusheilutukset sinne siis!

Mukavaa viikonloppua!

Mikä on asianajaja?

Tämä sopii niin passelisti tämän päivän aiheeksi, sillä tuossa seitsemän maissa tulin kotiin asianajajaliiton opiskelijaillasta. Tämä kirjoitus on lähinnä harhaluulojen oikaisemiseksi, sillä todella monella, siis toooodella monella on sellainen käsitys, että nyt kun olen oikeustieteellisessä, minusta tulee asianajaja. Sairaanmoisen väärän tiedon korjaamis-neuroosini vuoksi minun on myös aina pakko korjata asia, joten ehkä se auttaa, jos näpyttelen sen tänne! Ehkäpä minusta joskus tulee asianajaja, mutta ei. Oikeustieteellinen ei kouluta minua asianajajaksi, vaan minusta tulee juristi. Oikeustieteellinen koulutus on kuitenkin edellytys asianajajille.

Mikä sitten on asianajaja? Asianajaja on käytännössä juristi, joka toimii aina päämiehensä etua ajatellen. Pelkästään juristin koulutuksella ei voi toimia asianajajana, vaan on suoritettava asianajajan tutkinto. Asianajajan tutkinnon voi suorittaa Asianajajaliiton kautta ja se maksaa 1500 euroa jos sen läpäisee ensimmäisellä. Tutkinnon lisäksi vaaditaan työkokemusta asianajotoiminnasta 4 vuoden ajalta. Asianajotoimistossa voi siis olla töissä, mutta ei voi toimia asianajajana, eikä täten saa käyttää nimikettä "asianajaja". Asianajotoiminta on valvottua toimintaa ja sitä valvoo itsenäinen Valvontalautakunta. 

Asianajajaliitto nimestään huolimatta ei ole ammattiliitto tai vastaava, vaan julkinen yhteisö, jonka lakisääteisenä tehtävänä on säännellä ja valvoa asianajotoimintaa. Tutkintoon sisältyy kolme osaa, joiden suoritukset eivät vanhene, joten ajallisesti ne voi suorittaa milloin tahansa, aikaisintaan kuitenkin vasta, kun oikeusnotaarin paperit on kädessä. Tutkintoon kuuluu melkoisen vaativa tentti, eettinen osa ja oikeudenkäyntiosa. Vaadittavaa työkokemusta ei voi suorittaa opintojen aikana.

Eli siis tiivistetysti: juristi ei ole automaattisesti asianajaja, vaikka monet juristit suorittavatkin asianajajan tutkinnon. Asianajaja on kuitenkin käytännössä poikkeuksetta juristi.

Palkataan kodinhengetär

Nyt on mainio kodinhengettären työpaikka avoinna hulvattomassa ja tapahtumarikkaassa perheessä.

Työhön sisältyy kotitöihin motivointia, siisteyden ylläpitämistä, monipuolisen ruokavalion kehittämistä, ruokareseptien etsimistä, pyykkäysintoa ja mielenkiinnon herättämistä tiskien lajitteluun. Pölyhuiskan heilutuksen rutiinista saa ehdottomasti lisäpisteitä!

Ehdokkailta toivotaan mielellään erittäin laajakantoista huumorintajua, kykyä nauraa myös itselleen, eläinrakkautta etenkin kissoja kohtaan sekä kykyä toimia myös lapsen kanssa. Edellytyksenä on loputon vireystila lapsen yöllisistä heräämisistä, kissojen yöralleista ja loputtomista kissaeläinten yönaikaisista sängystä lattialle nostamisista huolimatta. Suotavaa on myös mielenkiinto sylitellä pientä kissaeläintä vielä illalla viimeiseksi lapsen mentyä unille. Aiempaa työkokemusta ei vaadita, mutta multitasking-kokemus katsotaan eduksi.

Työpaikka tarjoaa mainion mahdollisuuden tutustua ruuhkavuosiin ja elämään lapsiperheessä. Palkaksi saat hyvän mielen, monipuolisen kokemuksen, naurua (mikäli ymmärrät tilannekomiikan päälle), monipuolisen ravinnon (mikäli pystyt mainitunlaisen ruokavalion työssäsi kehittämään) sekä asuinpaikan. Mikäli yhteistyö sujuu mutkattomasti, työpaikka on loppuikäinen.

Työpaikka sijaitsee Vantaalla, pääkaupunkiseudun ydinalueella hyvien kulkuyhteyksien varrella. Junalla pääsee mutkattomasti Helsingin keskustaan ja siitä edelleen ihan minne tahansa. Autolla kuljetaan säännöllisen epäsäännöllisesti Vantaa- Turku-Rauma akselilla, joten kyyditys ja perhematkat ovat myös kodinhengettärelle työhön sisältyviä, tosin vapaaehtoisia.

Perheemme on pieni, yhden lapsen perhe, johon huoltoinsinööri-isän ja oikeustieteen opiskelija-äidin lisäksi kuuluu kaksi kissaa. Lapsi on iältään hieman päälle vuoden ja hän luo tilannetajullaan ja tohinoillaan päivien mittaan enemmän ja vähemmän huvittavia tilanteita, kolhuja sekä itseensä, että huonekaluihin, naurunremakkaa sekä uuden oppimisen riemua. Kissat ovat pääosin rennosti nukkumassa, mutta havahtuvat kyllä useamman kerran vuorokaudessa kerjäämään huomiota, rapsutuksia tai mukavaa petipaikkaa yöllä sängystä tyynyjen välistä.

Mikäli kiinnostuit työpaikasta, ota yhteyttä blogin oikeasta reunasta löytyvän yhteydenotto-lomakkeen avulla. Ilmoita yhteydenotossa tietosi, aiempi työkokemuksesi ja se, miksi olisit pätevä tähän työhön. Työpaikka täytetään heti sopivan ehdokkaan löydyttyä.

Supernainen

Tiedättekö sen tunteen, kun ensimmäistä kertaa miesmuistiin saat muutamana perättäisenä yönä nukuttua suhteellisen hyvin? Kun aamulla herätessä on oikeasti jopa pirteä olo? Siitä huolimatta vedin yliannoksen kahvia ja lähtiessäni junalle nautin raikkaasta ulkoilmasta, ylilämpimästä takista ja aivan ylisuuresta ihanasta villahuivista, joka varmistaa, ettei kylmä yllätä. Ensilumi on täällä ja vaikka se sataa märkänä sulaen heti katukivetykseen, vedän hupun päähän, napit korviin, laitan hyvän musiikin soimaan ja hymyilen. Tältäkö se tuntuikin olla hyväntuulinen ja pirteä?

Kävelen Helsingin rautatieaseman melko ruuhkaista kävelykatua koululle. Hyräilen äänettömästi hyviä biisejä, hymyilen ohikulkijoille ja melkeen tanssahtelen mennessäni. Olen omassa kuplassani väenpaljouden keskellä. Tunnen itseni yli-ihmiseksi, vaikka muut eivät päälläni olevaa supernaisen pukua huomaakaan.

Aivan mahtavaa ensilumen päivää kaikille!

Piknik Viikkarilla

Oltiin lauantaina Lilin ja entisen näytteenottoharrastuksen työporukan kanssa risteilyllä! Se oli Lilin ensimmäinen ruotsinristeily, Tallinnassahan Lili on jo käynyt. Päivä oli kovasti rankka sekä äidille, että Lilille. Lili juoksenteli käytävillä ihan päättömästi ja äiti koitti vähintään yhtä päättömästi pysyä perässä. Oltiin piknik-risteilyllä, eli lähdettiin aamulla Amorellalla ja tultiin Maarianhaminan kautta Gracella takaisin.

Noin 50 kertaa matkan aikana kuulin lauseen "ei hän kyllä ainakaan vierasta". No ei kyllä vierasta. Edellisestä poikkeavat huomiot olisivatkin olleet jokseenkin kummallisia ottaen huomioon kädet levällään ihmisiä vastaan juoksevan, leveästi hymyilevän Lilin, joka joskus päätyi jopa halailemaan jonkun jalkoja. Suhteellisen sosiaalinen ja aikas rohkea neiti siis kyseessä.

Käytiin vähän leikkipaikoilla, jotka ainakin pallomeren suhteen olivat äitiä kauhistuttavia. Noin 10 4-10 vuotiasta lasta hautautumassa palloihin ja hyppiessä päättömästi melkein toistensa päälle ilman yhden yhtä aikuista siinä pallomeren reunalla. Siinä koitin parhaani mukaan Liliä hieman suojella suuremmilta kolauksilta ja estää ketään hyppäämästä Lilin päälle. Lopulta tulin siihen tulokseen, että mentaliteettini ei riitä tilanteen seuraamista, joten jätin muut lapsen sinne keskenään, otin Lilin kainaloon ja mentiin muualle leikkimään. Siis juoksemaan hyttikäytäville. Menomatkalla Amorellalla oli paljon kivempi ja monipuolisempi leikkipaikka, ilman sitä pallomerta.

Hyvin meni matka ja hauskaa oli. Oli ihana nähdä entisiä työkavereita ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen! Ihan uskomatonta, että aika menee niin nopeasti, mutta silti se tuntuu ikuisuudelta! Toivottavasti nähdään heitä taas!

Suomen lakia ja tenttitouhuja

Ensimmäinen lakikirjatentti on nyt ohi. Aiheena oli valtiosääntöoikeus, eli perustuslaki- ja Euroopan ihmisoikeushommeleita ynnättynä melko teknisellä eduskunnan, hallituksen ja presidentin osuudella. Tentissä sai käyttää siis lakikirjoja, joiden sisältöä piti osata soveltaa aiheen osalta. Joka kysymykseen osasin vastata jotakin, joten ihan hyvin se taisi mennä!

Koska täällä on aika paljon oikkareita ja koska monella on lakikirjatentti saman aikaisesti, voitte vain kuvitella, että lakikirjan saaminen kirjastosta voi olla vähän kiven alla. Itse sain kirjastosta varausjonosta vihdoin Suomen Laki 2, ja Suomen Laki 3-teokset ja vilpittömästi toivoin, että oma Suomen Laki 1 -kirja tulisi minulle ennen tenttiä. Tämän vuoden kirjat siis julkaistaan siten, että ykkönen lokakuussa (15.10), kakkonen marraskuussa ja kolmas joulukuussa. Varmasti kaikki yllättyvät toden teolla, kun kerron, että ei ehtinyt se kirja sinne tenttiin. Perustuslaki löytyi onneksi sen ykkösosan lisäksi myös kakkososasta, mutta se Euroopan ihmisoikeussopimus olisi ollut hyödyllinen tentissä näin jälkikäteen todettuna. Etenkään, kun en saanut sitä edes tulostettua, kotoa kun en saanut tulostusta onnistumaan ja Aleksandriaan kun en päässyt lukittujen ovien vuoksi ajoissa. Kaikki yllättyvät varmasti vielä enemmän, kun kerron, että päästyäni kotiin, minulle tuli viesti, jonka mukaan lähetykseni on noudettavissa postista. Mikäköhän siellä voisi olla? Annan spoilerin:

Halusin ehdottomasti sisäänpääsyvuoden kirjat, viimevuoden kirjat kun olisi saanut heti. Mutta ihanaa, että se saapui! 

Tässä viimeaikoina on aikas paljon tullut luettua. Itse sitä ei niinkään tiedosta, kun kaikki päivät vaan lukee. Siskoni oli täällä pääkaupunkiseudulla kyläilemässä minun ja veljeni luona ja niinhän sitä sanotaan, että totuus tulee lasten (ja sisarusten) suusta. "Vieläkö sä luet?" "Taas sä luet?" "Sä oot lukenu jo koko päivän." Paras oli kuitenkin nyt, kun tentin jälkeen juteltiin puhelimessa ja sanoin, että pitää lopetella, kun pitää mennä lukemaan. "Mitä? Justhan sulla oli se tentti? Mitä sä nyt enää luet?"

Mitäs seuraavaksi? Tässä syksyllä nyt ainakin vielä yksityisoikeuden johdantokurssi, sopimusoikeutta, velvoiteoikeutta... Ei se lukeminen sentään tohon ensimmäiseen tenttiin päättynyt. Toistaiseksi lukeminen maistuu vielä hyvin, kun sitä tekee näin päivätyönä. Eipä siitä kyllä paljoa makseta.

Asiasta kukkaruukkuun, sain tänään vahvistuksen siitä, että ammattikorkeakoulun 3 opintopisteen arvoiset englannin ja ruotsin suoritukset on hyväksiluettu 5 opintopisteen arvoisina suorituksina tutkintooni. Saan siis pakollisen "virkamiesruotsin" ja "virkamiesenglannin" hyväksiluettua aiemmista opinnoista! Tämä siis siksi, että molemmissa on vaatimustasona sama (CEFR jotain...), vaikka opintopistemäärä on eri. Kyllä joskus aurinkokin siis paistaa sinne huussinkin alle! Kyllä kannatti käydä ammattikorkeakoulu ennen yliopistoa!

Vastaajana Isäntä

Moni on varmaan nähnyt Facebookissa pyörivän kysy lapselta-kyselyn. Koska minun lapseni ei osaa vielä puhua, ajattelin kysellä kysymykset minun toiselta huollettavaltani, elikkäs siis Isännältä. Muutamassa kohdassa suluissa oma kommenttini.

1. Mitä minä aina sanon sinulle?
- Unohtuko jotain?
2. Mikä tekee minut onnelliseksi?
- Suorittamani kotityöt.
3. Mikä tekee minut surulliseksi?
- Videot, joissa lapsille käy jotain pahaa. (Siis elokuvat ja muut. En katsele nimenomaisesti mitään kamalia videoita. :D)
4. Miten saan sinut nauramaan?
- Kertomalla jollekin muulle jotain tyhmää, mitä mä oon tehny.
5. Millainen olin lapsena?
- Kiharatukkanen.
6. Kuinka vanha olen?
- 26v
7. Kuinka pitkä olen?
- 175cm (oikea vastaus 172cm)
8. Mikä on lempipuuhaani?
- Kaljan juonti (Koska mitään muuta en tykkää tehdä.)
9. Mitä teen, kun et ole itse paikalla?
- Siivoat
10. Jos minusta tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- Sä saat Nobelin jostain. (Kröhöm.)
11. Missä olen tosi hyvä?
- Väittelyssä.
12. Missä en ole kovin hyvä lainkaan?
- Kärsivällisyydessä.
13. Mitä teen työkseni?
- Töikit ihmisiä neulalla. Tai et oikeastaan mitään. Opiskelet.
14. Mikä on lempiruokani?
- Opan tekemä pihvi ja Oman tekemä soosi. Ja Opan paistamat paistinperunat. (Aikas hyvä vastaus!)
15. Miksi olet ylpeä minusta?
- Sen lisäksi, että oot nätti ni oot vielä fiksuki. (Tällasia kehuja ei ihan joka vuosi kuule!)
16. Jos olisin joku sarjakuvahahmo, kuka olisin?
- Wagnerin Viivi. Se on fiksu ja sitä vituttaa se Wagnerin piereskely.
17. Mitä sinä ja minä teemme yhdessä?
- Syödään. (Jep. That's it.)
18. Mitä samaa on sinussa ja minussa?
- Etunimi alkaa samalla kirjaimella. Paitsi, että sulla ei edes oikeesti ala.
19. Mitä eroa meissä on?
- Sä tykkäät kirpeistä karkeista ja mä en. (Ja melkeimpä kaikki muutkin luonteenpiirteet ja makuasiat.)
20. Mistä tiedät, että rakastan sinua?
- Et oo muuttanu vielä pois.
21. Mikä on lempipaikkani, minne mennä?

- Teiän mummula. (En olisi paremmin osannut vastata!)