Yhden päivän operaatiot

Tälle päivälle oli kaksi operaatiota: mansikkakakku ja kissojen madotus.

Aloitetaan ensimmäisestä. Olen lähes koko raskauden ajan himoinnut tuoreita mansikoita. Koko pitkän kevään olen kärvistellyt, sillä viimesyksyisen muuton yhteydessä ei yksinkertaisesti ollut aikaa pakastaa mansikoita ja mansikoista tyhjyyttä ammottavan pakastimen lisäksi mansikat eivät oikeen ole tykänneet antaa satoa. Kerran ostin italialaisia mansikoita ja olisi pitänyt jättää ostamatta, sillä eihän ne juurikaan edes mansikoilta maistuneet. Olen odottanut suomalaisia mansikoita, mutta nyt juhannuksena päästessäni mansikoiden makuun mansikkakakun merkeissä, päätin itsekin ostaa ihanasta naapurimaastamme, Ruotsista Suomeen tuotuja mansikoita. Tänään kävin torilta ostamassa siis kolme litraa svenska jordgubbar.

Kotiin päästyäni kaivoin esiin viimekesän ehdottoman suosikin, mansikkakakun ohjeen. Kyseiseen kakkuun tulee siis kolme kauraläpyskää ja väleihin mansikoita ja kermavaahtoa, so simple. (Ohje löytyy täältä.) Ja voi kuinka makoisaa! Tähän väliin sisältyi hieman säätöä tuon seuraavan operaation kanssa, mutta kaiken kaikkian kakusta tuli oikeen maukas ja söin siitä heti kättelyssä neljäsosan. Vaikka se olikin aika makeaa. Ja oli hyvää! Ja ei, en kutsunut muita, vaan ajattelin syödä sen ihan itse!

Se seuraava operaatio oli tämä:

Kissojen vatsavaivoihin niiden suuhun pitäisi ruutata tuota enteromicroa ja matolääke pitäisi saada perille asti. Niille kissattomille lukijoille tiedoksi, että matolääkkeen antaminen kissalle on kuin koittaisi pujottaa lankaa neulaan, joka on kiinni pomppukeinussa pomppivassa lapsessa. Juuri kun ehkä saat sen langan siihen reiän lähelle, se ei osu sinne päinkään. Jos kuitenkin sen langan saa siitä reiän läpi, se luiskahtaa heti pois. Siskoni ohjeistuksen mukaan liuotin matolääkkeet ensin lämpöiseen veteen, imaisin litkun ruiskuun ja lähestyin Mindyä. Mindy oli valittu uhriksi nro 1, sillä kaiken epäonnistuessa Mufasan piti olla mahdollisimman vähän traumatisoitunut, sillä ainakin Mufasalle on saatava perille tuo enteromicro, sillä sen masuvaivat ovat pahemmat ja se toipuu niistä huonommin.

Ai että miten kävi? Sain ruiskun Mindyn nielun tuntumaan ja ruuttasin varmaan puoli teelusikallista perille, kun koko kissa alkoi kakoa ja rimpuilla paniikinomaisesti. Pidin väkisin kiinni hetken, kunnes Mindyn suusta alkoi tursuamaan limaista vaahtoa. Päästin irti ja kissarukka juoksi paniikissa karkuun ja oksensi lattialle. Yritin lähestyä sitä ja se tietenkin juoksi karkuun. Mindyn suusta valui ihan solkenaan sellaista limavaahtoa ympäri lattioita ja se oksensi vielä kaksi kertaa, varmasti kaiken mitä mahassa oksennettavissa oli. Niille kissattomille taas tiedoksi, että reaktio ei todellakaan ollut odotettavissa, enkä todella tiedä mitä siinä tapahtui. Mindy juoksi minua (yllättäen) paniikissa karkuun levittäen sitä suusta valuvaa limaa vähän joka puolelle. Olin ihan äimänä, sillä ikinä ennen ei ole näin käynyt! Reaktio meni onneksi viidessä minuutissa ohi. Heitin loput matolääkkeet roskiin ja soitin eläinlääkäriin varaakseni ajan kissoille madotuspiikille.

Koirakissaklinikalta minulle ehdotettiin sellaista niskaan laitettavaa matolääkettä, joka on kuulemma helppo laittaa. He kysyivät kissojen tiedot ja painot (käytetään kissoja siis oikeastaan aina samassa eläinlääkärissä) ja he lupasivat laittaa ampullit sivuun odottamaan noutoa. Lähdin melkein heti hakemaan niitä lääkkeitä ja varasin samalla ajan kissoille rokotukseen. Ne ampullit maksoi lähes saman verran kun ne matolääkkeet siellä apteekissa ja oli tosiaan todella helppoja laittaa! Kissan niskaan ja lapojen väliin tehtiin jakaus ja liuos valutettiin sinne karvojen tyveen.

Pakkaukset.

Pienen pieni ampulli.

Liuos Mufasan niskassa.

Liuos Mindyn niskassa.

Pelkäsin, että liuos kirvelee tai tuntuu ikävälle, mutta molemmat kissat antoi ihan rauhassa laittaa liuoksen niskaan. Mufasa ei varmaan edes huomannut mitään, mutta Mindyä märkä alue niskassa annostelun jälkeen selvästi hieman häiritsi. Heitin sille pari kertaa lelua ja sekin unohti tuntemuksen samoin tein. Annostelussa käytin kumihanskoja, sillä en halua tuon aineen omalta iholtani imeytyvän, etenkään nyt raskauden aikana.

Tiedoksi siis kaikille kissaihmisille, että eläinlääkäri voi kirjoittaa reseptin tähän ihanaan ja helposti annosteltavaan tuotteeseen! Me ei enää ikinä edes yritetä ruutata mitään matolääkettä nieluun. Ei ikinä!