Kiireetön viikonloppu

Ollaan Lilin kanssa pitkästä aikaa kaksin kotona viikonloppu. Isäntä on työpaikan "pikkujouluissa" ja päätin, etten jaksa lähteä neidin kanssa kaksin ajamaan Raumalle, Lili kun ei autossa nuku, eikä juuri viihdy. Tämän ikäisen kanssa kotona olo on kyllä parasta. Sanoja alkaa olla plakkarissa jo jonkin verran ja neiti keksii vaikka mitä. Hauskoilta tilanteilta ja tilannekomiikalta ei voi välttyä.

Arki on tällä hetkellä todella kiireistä. Yliopistolla menee päivät lähes poikkeuksetta kahdeksasta neljään, usein jopa kuuteen, joten kotona ei juurikaan ehdi muuta kuin tehdä ruokaa ja muut pakolliset. Jos hetken siinä illalla Lilin kanssa ehtii leikkiä, niin päivän tavoite on saavutettu. Siivooja olisi poikaa.

Mutta tänä viikonloppuna kiire on unohdettu. Perjantaina käytiin Lilin kanssa kaupassa. Lili sai aina painaa hedelmävaa'an nappia, käydä mekaanisen ponin selässä, ihmetellä leluja leluosastolla, auttaa laittamaan tavaroita hihnalle ja lopulta muovikassiin ja meni kyllä kauppareissukin todella mukavasti, sekä äidin, että lapsen mielestä. Käytiin myös katsomassa sorsia ja ulkoilevia koiria puistossa, syötiin jälkkäriksi Ben and Jerry's:iä, pestiin yhdessä pyykkiä, täytettiin kissojen ruokakipot ja tehtiin yhdessä ruokaa. Herne-maissi-paprikan ripottelu vuokaan oli kyllä huippua. Niin hurjan moneen tuosta pikkuneidistä on jo kaveriksi!

Kyllä se sitten keksiikin. Tänään istuskelin pöydän vieressä aamukahvia hörppimässä, kun alkoi kuulumaan ihme kiljuntaa. Hetken kuulosteltuani tulin siihen tulokseen, että Lili ei ehkä kiljukkaan kiipeilypuussa ulottumattomissa oleville kissoille ja lähdin lasta etsimään. Ei ollut olohuoneessa, makuuhuoneessa, eteisessä eikä vierashuoneessa. Kylpyhuoneen ovessa on salpa, eikä Lili ole voinut ujuttautua siitä välistä. Taas kuului kiljahdus ja avasin sen kylpyhuoneen salvan. Siellä neiti oli. Pimeässä kylpyhuoneessa istui vadissa lavuaarin alla, eikä päässyt sieltä vadista omin voimin ylös. Täytynee siihen salvan tilalle vaihtaa uusi, hieman lyhempi salpa, riskinä meinaan on, että Lili käynnistelee pesukonetta.

Kenkähylly on myös parhautta. Sieltä pitää kaikki kengät, ainakin ne Lilin omat, räjäyttää eteiseen ainakin pari kertaa päivässä. Tänään sieltä löytyi myös äidin balleriina, joka tietenkin sopi Lilin jalkaan kuin nakutettu. Tässä kuitenkin hieman kuvaspämmiä meidän päivistä.

Tylsyyden ehkäisemiseksi kissojen kuljetuskoppaan on pakko saada hippo mukaan!

Pottailu on jo hyvässä vauhdissa, kuten kuvasta näkee.

Kun äidin on pakko käydä vessassa.

Pitänee alkaa iskälle puhumaan koiran hankinnasta. Niin suuri suru tuli, kun ne mäyräkoirat lähti.
Tonne ne meni!

Kyllä se äitikin sentään jotain on aikaiseksi saanut. Ensimmäisenä iltana saatuaan Lilin unille, se teki varsinaisen urotyön! Voisin veikata, että (ainakin lähes) jokainen äiti ymmärtää, mitä tämä kuva ilmentää.

Mukavaa, rauhallista ja kiireetöntä viikonloppua! 

Yksi pieni Saksanmatka

Kylläpä viime kirjoituksesta on kulunut! Mulla oli koko joulunaika, välipäivät ja vielä jälkipäivätkin tietokone käyttämättömänä sohvapöydällä ja on kyllä tehnyt ihan hyvää. Oli tosin kirjatkin vaan pöydällä, että eipä siitä lukemisestakaan lomalla mitään tullut, yllättäin.

Me tosiaan sairastuimme vatsatautiin ennen joulua, Lili pääsi onneksi vain viikonlopun kuumeilulla. Joulu meni mukavasti kaveriporukassa, välipäivät osin Turussa ja toiselta osin kotona, uusivuosi Turussa ja uudenvuoden jälkeen lähdettiin Saksaan äitini luo. On tässä reissua ollut jos jonkinlaista. Lilikään ei ollut päiväkodissa välipäivinä, päiväkoti kun oli lähiseuduilta keskitetty meille vieraaseen päiväkotiin, jonne ei haluttu Liliä sitten viedä parin päivän vuoksi.

Saksan reissu meni melkein kuin Strömsössä. Ensinnäkin, lentokentällä huomasimme, että unohdimme kotiin Lilin kengät. Miten? Kotona nappasin neidin takkini sisään kantoreppuun. Pipo päähän, takki reppuun ja menoksi. Vasta kentällä tajusin, että kengät on nyt kotona ja sillon oli jo liian myöhäistä lähteä niitä hakemaan.

Menomatkalla Dusseldorfista jatkolento peruttiin, meidät ohjattiin väärään paikkaan, odotettiin turhaan ja kun viimein päästiin oikeaan paikkaan hakemaan matkalaukkuja, tädit ihmetteli, mitä me edelleen teemme lentokentällä niin pienen lapsen kanssa. Niin no, kertokaapa te meille se. Lopulta päästiin terminaalin ulkopuolelle selvittämään jatkolentoa ja yöpaikkaa, josta meidät päästettiin vielä takaisin terminaalin puolelle niitä matkalaukkuja odottamaan. Niitä ei löytynyt, joten lähdettiin puoliltaöin viereiseen hotelliin nukkumaan, Lili kun alkoi olla todella uupunut, olihan kello jo yksi yöllä omaa aikaa. Hotellihuoneeseen kuitenkin soitettiin, että matkalaukut löytyi, joten saatiin kuitenkin onneksi vielä tavarat, puhtaat vaatteet ja muut, kun Isäntä kävi ne lentokentältä hakemassa.

Aamulla syötiin rauhassa hotelliaamiainen ja mentiin puolilta päivin kentälle. Lento oli yllättäen hieman myöhässä, mutta päästiin kun päästiinkin perille. Reissussa oli ihanaa. Varastoja tuli täytettyä, reissuhaluja tyydytettyä ja kaikennäköistä ostettua. Isäntä sai muun muassa uuden puvun, Lili (yllättäen) kengät ja pienen repun, minä juhlamekon, koululaukun ja Ahavan ihania ihonhoitotuotteita. Käytiin muun muassa Mersumuseossa, Metzingenin outlet-kylässä ja Stuttgartin keskustassa.

Takaisintulomatkalla ei saatu netissä tehtyä check in:ä. Meidän piti lentää takaisin Hampurin kautta, mutta setä matkalaukkutiskillä sanoi, että meidät on siirretty niin, että lennämmekin takaisin Berliinin kautta. Joku ilmoitus asiasta olisi toki ollut ihan kiva. Uusi lento lähteekin kolme tuntia alkuperäistä myöhemmin ja on perillä Helsingissä vasta puolen yön jälkeen, alkuperäisen kun piti olla perillä kymmenen aikaan illalla. Vuokrattiin uudelleen Lilille turvaistuin, koska oltiin istuin jo palautettu ja sitä ei saanut enää takaisin ja mentiin pariksi tunniksi takaisin äitini luo, joka onneksi asuu suhteellisen lähellä lentokenttää. Lennot meni tämän jälkeen kuitenkin ihan hyvin, tosin Lili oli aika loppu, hän kun ei näissä matkustusvälineissä nuku. Pienet 15 minuutin torkut sentään sai otettua puolilta öin, joiden voimalla jaksoi puoli kahteen saakka yöllä, jolloin päästiin kotiin ja saatiin neiti sänkyyn.

Niin, että mikä paskamagneetti? Mutta hengissä selvittiin ja ihan hyvin kaikki kuitenkin meni, vaikkei ihan kivuttomasti sentään.

Vatsatautitouhuja

Lilillä oli viime viikolla päiväkodissa vatsatautia. Torstaina paikalla oli kolmestatoista lapsesta kuusi, joista yksi oksensi kesken päivän. Sillon päätettiin, että koitetaan pitää Lili kotona joulunalusaika. Perjantaiaamuna Lili oli kuumeinen ja jokin pientä vaivasi pitkin viikonloppua ja alkuviikosta. Mitään selkeää se ei ollut, vaan pientä kuumeilua, itkuherkkyyttä, huonoja unia ja mitä näitä nyt on. Käytiin lääkärilläkin, mutta keuhkot ja korvat olivat puhtaat, nielu kuulemma vähän punoitti.

Meinasin jo kirjoittaa hypetyskirjoituksen tiistaina, kun vuoden viimeinen tentti oli takana. Minulla olisi ollut ylimääräinen tentti vielä torstaina, mutta päätin skipata sen, jotta voi olla Lilin kanssa kotona. Tiistai-illalla itelleni puhkesi vatsatauti. Ruokamyrkytykseksi sen mielsin, ehkä sitä se onkin, tiedä sitä. Pahin vaihe kesti vain yön, jonka jälkeen olin Lilin kanssa kotona. Oli ihan hirveetä niin vajaakuntoisena koittaa vahtia ja viihdyttää jotain pientä ihmistä, joka onneksi oli yllättävän helppo ja ihana.

Eilen lähdettiin kohti Turkua, sillä Isännän loppuviikon töiden oli tarkoitus olla Turussa. Eikös Isännälle iskenyt samanmoinen tauti tuossa kesken matkan. Onneksi pahin vaihe kesti Isännälläkin vain noin 7 tuntia ja nyt tiedossa on aikamoista heikotusta pari päivää. Ikävin koko tilanteessa on se, että emme tiedä onko Lili vielä kokonaan sairastamatta, vai oliko se hänen kumma sairastelunsa tätä samaa.

Minulla on tasan yksi toive joulupukille:

Rakas joulupukki!

Toivoisin vain terveyttä ensivuodeksi.
Olen lopen uupunut tähän jatkuvaan sairasteluun.

Koulu- ja joulukiireitä

Koulussa on ihan pikkasen hektistä. Tässä otetaan luulot pois heti alkuun sopimusoikeuden ja velvoiteoikeuden tenteillä. Kyllä ihminen voi tuntea itsensä tyhmäksi, kun oikeustapausharjoituksessa saa käyttää kirjoja ja aikaa tehtävän tekemiseen on useampi päivä ja kun olin tekevinäni tehtävät vielä huolellisesti ja hyvin, arvioinnin perusteella olisin päässyt tehtävästä hädin tuskin edes läpi, jos se olisi tenttikysymys. Toki tehtäviä oli useampia ja niistä arvioitiin vain se haastavin, mutta eipä se mieltä lämmitä. Aika jokaiseen tenttiin lukemiseen loppuu täysin kesken ja tuhat sivuisesta koealueesta tentissä on kaksi kysymystä, molemmista enintään 10 pistettä ja puolet saatava läpi että pääsee edes läpi. Tässä ei paljoa arvosanoja mietitä. Kaikki aika menee lukemiseen ja olennaisen hahmottamiseen, tai lähinnä sen yrittämiseen.

Joulu on kovaa vauhtia tulossa ja joululomasta monet kyselee. Lomasta ei paljon ole tietoa, joulukin kun sattuu kivasti viikonloppuun. Viimeinen tentti minulla on lohduttavasti 22.12 ja välipäivät menee edellä mainittujen uusintatentteihin lukiessa. Viikon loma alkaa onneksi 2.1 Saksan matkan merkeissä, toki sinnekin lähtee mukaan tenttikirja tai kaksi.

Jos pystyisin, lukisin yötä päivää. Työtä saa tehdä ihan hirmuisesti että oppii hahmottamaan oikeudelliset seikat ja ongelmat, löytää toimivan opiskelutekniikan tähän mahdottomasti materiaalia, vähän aikaa - noidankehään ja että olisi mahdollista edes päästä tenteistä läpi. Saati sitten edes kuvitella mitään kummosia arvosanoja. Onneksi lähipiiriin kuuluu hyvä opiskelija porukka, jonka myötä huomaa, että kaikki ollaan samassa veneessä ja kaikilla on samat haasteet. Se sentään edes vähän lohduttaa tässä tyhmyyden tunteessa!

Vesirokko on onneksi vihdoin enemmän ja vähemmän selätetty. Edelleen Lili nukkuu yöt Ataraxin avulla, mutta sentään edes nukkuu. Iho kutiaa edelleen rupien tipahdellessa ja ihon parannellessa. Aina kun jätetään illalla lääke antamatta, Lili herää yöllä levottomana, itkuisena ja raapien. Täytyy koputtaa puuta, mutta nyt on kaksi yötä takana yhdellä herätyksellä! En edes muista milloin viimeksi olisin saanut nukkua näin paljon!

Äitini on käymässä ja hän on ihanasti ottanut kodinhoidon hoitaakseen. Asunto on ollut pitkän aikaa niin rapakunnossa tämän kaiken koulu, joulu ja muut -rumban keskellä, että oikeen hirvittää. Arvatkaas oliko eilen illalla vähän pikkasen ihana tulla pikkujouluista (joo kyllä, nekin vielä) kotiin kun pölyt oli pyyhitty, asunto imuroitu ja vessan lavuaari ja kaakelitkin kiilsi! Pitkästä aikaa on aikaa tätäkin rustata, äiti kun keittiössä tekee pizzaa. Ikävä kyllä hän lähtee huomenna, mutta tämäkin helpottaa elämää jo enemmän kuin valtavasti, joten suurimmat kiitokset äidille!

Tämä on varmaan ensimmäinen syksy sitten sen 2012 vuoden burn outin, kun on jatkuvasti ollut ihan järkyttävä meno päällä. Kokoajan tukka putkella ja sen vertaa hädin tuskin ehtii pysähtyä, että ehtii hengähtää. No toki se lukeminen tapahtuu aika hiljaisesti ja rauhallisissa oloissa, mutta kummasti siitäkin saa panikoida, stressata ja uskokaa tai älkää, mutta puuskuttamaan se laittaa. Melkeimpä hengästyy. Silti jaksan kyllä hyvin, teen vihdoin sitä mitä olen aina haaveillut ja se kyllä laittaa jaksamaan aika hyvin!

Ihanaa ja mahdollisimman rentouttavaa (mitä se on?) joulunodotusta kaikille! Kohta se helpottaa! Tai noh, ehkä joskus se helpottaa!

Siitä vesirokosta

Alkajaisiksi haluan sanoa, että on ollut niin kamalaa, että jos meille joskus tulee toinen lapsi, niin se rokotetaan tätä vastaan heti kun mahdollista!

Se alkoi perjantaina parilla näpyllä vaippa-alueella, jotka ei oikeen tuntuneet etenevän mihinkään, edes seuraavana yönä. Epäilin tosissani, että onko tämä edes vesirokkoa, kun näppylöitä oli niin vähän ja ne olivat niin pieniä. Salaa toivoin, että päästäisiin vähällä, mutta mitä vielä! Tyyntä myrskyn edellä.

Sunnuntaina alkoi näpyn alkuja näkyä enemmän, maanantaina koko homma lähti jo käsistä. Kaikkein pahin on vaippa-alue. Se on ihan täynnä isoja näppyjä, jotka puhkesivat maanantai-yönä. Se yö oli ihan hirveä. Lili oli niin tuskissaan, että ei saanut nukuttua, vain itki kipua, kirvelyä tai sietämätöntä kutinaa. Annettiin kipulääkettä ja terveysneuvontaan soiton jälkeen kaapista löytynyttä Aeriusta. Ei auttanut. Kello näytti melkeen puolta yötä, kun Lili oli edelleen ihan tuskissaan, todella väsynyt, eikä saanut nukuttua. Lähdettiin Jorvin lastenpäivystykseen.

Oltiin päivystyksessä yli kaksi tuntia. Saatiin aika pian sinne mentyämme Ataraxia, eli sellaista lääkettä, jonka pitäisi helpottaa kutinaa hyvin. Ehkä se auttoi, en tiedä, mutta Lili raapi ihoaan kuten ennenkin. Kahden tunnin odotuksen jälkeen tavattiin lääkäri, joka antoi reseptin Ataraxiin ja totesi, että atoopikoilla vesirokkoon voidaan aloittaa asikloviirilääkitys rokon alkuvaiheessa, mutta tässä vaiheessa se ei enää auta. Atoopikoilla yleensä oireet ovat kivuliaita ja tuskallisia, koska iho on muutenkin herkempi. Ilmankos Lililläkin tämä on näin tuskallista.

Atarax auttoi ehkä vähän, mutta ei niin paljoa, että Lili olisi saanut unta. Hän ei nukahtanut autoon, eikä saanut unta myöskään sängyssä, kun vihdoin kotiin pääsimme. Lili nukahti aamuyöllä neljän jälkeen itkettyään itsensä aivan uuvuksiin. Mainittavasti ei auttanut kipulääkkeet, Atarax, vesirokkovoiteet, mentholisprii eikä kylmä. Silittelin Lilin selkää ja vatsaa jatkuvasti neidin pyöriessä sängyssä, ilmeisesti se helpotti kutinaa edes vähän.

Viime yö ei ollut juuri edellistä parempi. Alkuyö meni paremmin, mutta Lili heräsi ennen neljää, eikä saanut enää tuskiltaan nukuttua. Oltiin onneksi edellisyötä fiksumpia, ja me nukuimme Lilin kanssa sohvalla Isännän nukkuessa makuuhuoneessa yksin. Lopulta kuuden jälkeen herätin Isännän, kun en saanut tehtyä enää mitään, mikä olisi Liliä helpottanut, olin aivan rättiväsynyt ja ihan loppu kaikesta valvomisesta. Isäntä otti ihanasti kopin Lilistä ja minä sain hetken nukkua.

Kylvyssä sattuu, suihkussa sattuu, liikkuessa sattuu... Kaikkein paras on ollut ilman vaippaa, sylissä, mukavassa ilmavassa asennossa katsoa lastenohjelmia. Ja sitä neiti on saanut tehdä. Mitä tahansa, missä on hyvä olla, saa syödä mitä tahansa, kunhan syö ja juoda mitä tahansa, kunhan juo. Noita hemmetin näppylöitä on joka paikassa! Alaluomessa ihan silmän vieressä, silmäluomessa, kainaloissa, jalanpohjissa, päänahassa, ihan joka paikassa. Välillä tulee aivan lohduttomia kipuitkukohtauksia, kun Lili vaan tuskissaan liikkuu syliin ja pois ja itkee. Kaikkein kamalinta on se, kun ei tiedä mitä siinä tilanteessa voisi tehdä, kun ei tiedä mikä auttaa, mihin sattuu ja mitä tapahtuu. Ilmeisesti niiden rakkuloiden puhkeaminen aiheuttaa sitä suurinta tuskaa.

Tänään, ensimmäistä kertaa tällä viikolla Lili istui hetken lattialla ja leikki itsekseen. Hän myös hassutteli, naureskeli ja juoksi. Hän myös nautti kylpyleikeistä. Vaikka väliin mahtui myös noita tuskaisia kohtauksia ja vaikka se kylpykin lopulta päättyi tuskaiseen kipuun/kirvelyyn/kutinaan, on ihanan lohdullista nähdä, että se ihana reipas ja iloinen tyttö on sieltä tulossa takaisin. Jos meillä kohta olisi jo nämä tuskat selätetty!

Mitä tästä opimme? Onneksi tämä ei tule, ei ainakaan pitäisi tulla, enää koskaan Lilille uudestaan. Kenellekään en suosittele vesirokon sairastamista, hakekaa siihen rokote, etenkin jos lapsella on atopiaa. Jos kuitenkaan rokotetta ei saa haettua, hakekaa heti alussa lääkäriltä asikloviirilääkitys, etenkin jos lapsella on se atopia, äläkä anna näppylöiden vähäisen määrän tai oireiden lievyyden vaikuttaa tähän päätökseen. Ei saa antaa hämätä, vaikka niitä näppyjä ei heti seuraavana yönä tulisikaan kuin sieniä sateella.

Uskon, että ollaan kuitenkin jo voiton puolella.

Vesirokkolandia

Terveisiä hiljaisuuden keskeltä! Takana on nyt sopimusoikeuden tentti, jota ihan aiheesta pidetään tiedekunnassa vaikeana tenttinä. Se on jokseenkin työllistänyt paljon. Seuraava kurssi (ja tentti) painaa jo päälle ja keskiviikkona pitäisi olla luettuna vajaat 300 sivua velvoiteoikeutta ja ratkaistua pari oikeustapaustehtävää.

Meillä oli jännät päivät, kun perjantaina tuli tasan kaksi viikkoa siitä, kun tultiin Raumalle isänpäivän viettoon ja veljeni tytölle puhkesi vesirokko. Odotus loppui perjantaina, kun vaippa-alueelta löytyi ensimmäiset rakkulat. Alkuun päästiin aika vähillä rakkuloilla, mutta kuume nousi eilen. Kuume karisti viimeiset epäilykset siitä, onko tämä tosiaan vesirokkoa, näppylöitä kun tuli enemmän vasta viime yönä. Kuume nousi samoihin aikoihin, kun ensimmäiseen keskivartalon pieneen punaiseen pisteeseen nousi pieni, mutta selkeä vesirakkula. 

Tänään aamulla näppyjä oli tullut jo keskivartalollekin ja ne on jatkuvasti vaan lisääntyneet.

Toivottavasti tämä on ohi pian. Lilillä on nyt ensimmäistä kertaa ikinä kuumetta. Ihanan reipas on neiti ollut, mutta väsy toki on vaivannut ja ruoka ei maistu. Samanaikaisesti tietenkin ikenet kutiaa ja hampaita puskee läpi. 

Saatiin ihana täti-ihminen Lilin kanssa alkuviikoksi ja todennäköisesti toinen täti-ihminen torstaihin saakka viettämään Lilin kanssa sen ajan, mitä minun pitää lukea ja viettää koululla. Itselleni tuli toki tähän samaan syssyyn todella epämiellyttävä flunssa, jota on mukava koittaa parannella pätkittäisten öiden siivittämänä, Lili kun vaivoissaan heräilee pitkin yötä. Nyt näppylät ovat alkaneet myös kutiamaan ja niitä on tullut vaippa-alueelle paljon lisää ja lisäksi myös keskivartaloon ja päänahkaan. Tämä on kyllä harvinaisen kamala tauti, mutta onneksi se on kohta sairastettu. Ainakin toivottavasti.

Miksi Suomessa ei pidetä lapsista?

Viimeaikoina(kin) on paljon saanut lukea eri medioista siitä, miten Suomessa ei pidetä lapsista. Se käy ilmi monen monessa tilanteessa, etenkin kun menee ulkomaille. Ulkomailla lapsiperheitä ja lapsia kohdellaan niin eri tavalla. Kyllä Suomessakin monet ulkomaalaistaustaiset kohtelevat lapsia aivan eri tavoin, kuin suomalaiset. Tuleepa mieleeni muun muassa yksi reissu lähellä olevaan nepalilaiseen ravintolaan, jonka omistaja alkoi yhtäkkiä Lilille leperrellä ja heittelemään Liliä ilmaan. Kyllä nousi vanhemmilla molemmilla karvat pystyyn, eikä siinä oikein tiennyt miten päin olisi ollut ja mitä pitäisi tehdä.

Mutta tästä lastenvihaajakulttuurista. Ymmärrän todella hyvin.

Suomessa perhemalli on ydinperhekeskeinen ja omat sisaruksetkin (jos niitä edes on) usein jäävät hieman ulkopuolelle kun lähdetään opiskelemaan ja hankkimaan uraa. Ellei ole jotenkin suunnattoman lapsirakas, tai ellei aktiivisesti ole lasten kanssa ollut tekemisissä, lapsia näkee aika vähän. Ellei lasten kanssa ole tekemisissä, niistä tulee vähän mörköjä. Miksi? No koska lapset yleisesti ottaen ovat aika pelottavia. Ne saattavat katsoa pitkään ilman että tietää mitä ne ajattelee, ne saattavat laukoa suustaan mitä tahansa, ne saattavat toimia yllättävällä tavalla (vaikka yhtäkkiä räjähtää itkuun ilman ymmärrettävää syytä) ja niitä on ulkopuolisen ihan mahdotonta ymmärtää. Jos yrität tehdä jotain hauskaa ja vastikkeeksi toinen alkaa itkeä hillittömästi, siinä tulee todella vaivaantunut olo. Sama kun yhtäkkiä syliisi kiivennyt lapsi toteaa, että "sun henki haisee pahalle", siinä saa hetken miettiä, miten tähän tilanteeseen nyt pitäisi reagoida tai vastata. Yksinkertaisesti, ellei lasten kanssa ole tekemisissä, niiden kanssa on vaikea toimia ja niitä on todella vaikea ymmärtää ja usein tuntee olonsa vain todella vaivaantuneeksi.

Itse en edelleenkään niin lapsista välitä. Toki ystävien, sukulaisten ja tuttavien lapset ovat pääsääntöisesti tosi kivoja, mutta silti koen itseni monesti vaivaantuneeksi niiden kanssa, sillä en heitä ymmärrä. Oma lapsi on tietenkin ihan eri asia, sillä sen oppii vähän väkisinkin tuntemaan. Lilin syntymän myötä olen myös ihan hirmuisesti oppinut lapsista ja mikä ehkä kaikkein hienointa, osaan myös muiden lapsien kanssa toimia ihan eri tavalla ja sen aiemman vaivaantuneisuuden sijaan jopa nautin yhteisestä ajasta ja leikeistä. Koska nuo leikit, niiden ei todella tarvitse ihmeellisiä olla. Lapsilla on niin uskomaton mielikuvitus, että ne saa ihan mistä tahansa jännän leikin ja parasta mitä niille voi antaa, on hetki huomiota.

Uskon, että oma ymmärrykseni lapsista jatkuvasti kasvaa. Lilin päiväkodissa on muun muassa eräs (ehkä nelivuotias) poika, joka usein kiusaa toisia, heittelee toisia kohti tavaroita ja muutenkin käyttäytyy vähän ikävästi. Voitte kuvitella minun ennakkoluuloni hänestä, kun melkein aina jotakuta sattuu kun poika on näkyvillä. Yhtenä päivänä kävin viemässä Lilin päiväkotiin ja sieltä lähtiessäni kyseinen poika odotti oven edessä olevassa välitilassa vasta sataneessa lumessa maaten muun ryhmän pukeutumista ja söi lunta. Otin tyhjät rattaat mukaani ja käytiin pojan kanssa seuraava keskustelu.

Poika: "Kenen rattaat ne on?"
Minä: "Meidän rattaat ne on."
P: "Mutta kenen?"
M: "Lilin rattaat."
P: "Aaa, Lilin."
M: "Ootkos menossa ulos vai sisälle?"
P: "Ulos, muut ovat vielä pukeutumassa."
M: "Onkos kivaa kun tuli lunta?"
P: "ON! Sitä tuli vielä tosi paljon viimeyönä!"
M: "No niin tuli! Mäkin ihmettelin aamulla, kun oli niin paljon tullu lunta!"
P: "Nii'in."
M: "Noh, mutta hauskaa päivää sulle."
P: "Kiitos! Sinulle myös."

Pointtihan tässä siis oli se, että tämäkin poika oli aivan tavattoman mukava ja kohtelias, kun hänelle vähän antoi huomiota. On poikakin näyttänyt silmissäni tuon kohtaamisen jälkeen ihan erilaiselta.