Sota-aiheinen sunnuntai

Lauantai vierähti rattoisasti kaverin baby showerin merkeissä ja Isännällä pilkkihommissa ja kävipä niin, että herättiin tänään oikeen kotoa. Hetki pohdittiin, että mitäs sitä tänään keksisi ja otin Mondon Helsinki -matkaoppaan kätösiin. Ostin sen lähinnä siksi, että ajattelin että sieltä voisi löytää kaikkea kivaa tekemistä juurikin tällaisten päivien varalle. No ei sieltä varsinaisesti löytynyt, mutta se antoi Isännälle idean: sotamuseo.

Siis kuinka tylsiä meistä on tullut, kun tultiin viimeyönä hieman ennen puoltayötä kotiin rättiväsyneinä ja painettiin suoraan pehkuihin. Lauantaina. Ja sunnuntain kunniaksi lähdetään taas museoon. Onhan se jo toinen museo tässä kuukauden sisään. Joka tapauksessa ulkona oli niin mahtava ilma, että pakko oli jonnekin lähteä!

Kyllä se aurinko siellä oikeasti paistoi!

Koska ollaan nykyään pääkaupunkiseutulaisia, ei tosin pesunkestäviä sellaisia, Isäntä päätti, että nyt me mennään raitsikalla kun hyvä mahdollisuus on. No siinä kun odoteltiin sitä (raumlaisittain) raitsikkaa ylioppilastalon pysäkillä, osui silmään mielenkiintoinen yksityiskohta.

Ihan teitä varten nätisti muokkasin tuonne tuon nuolen. Ihan kun joku olisi ampunut sinne pulun.

Raitsikalla mentiin ja lopulta löydettiinkin se sotamuseo. Olen oikeasti aika todella huono historiassa, vaikka se minua kovasti kiinnostaakin. En ikinä muista mitään vuosilukuja, saati sitten mitään tapahtumia, enkä oikeen osaa sijoittaa mitään tapahtumia mihinkään ajanjaksoihin. Siitäkin syystä tuo sotamuseo oli todella mielenkiintoinen. Itseäni kiinnosti eritoten kaikki sodat, jotka siellä esitettiin mielestäni todella hyvin oolannin sodasta jatkosotaan. Isäntä tietenkin innostui kun lähestyttiin nykyaikaa ja siellä oli kaikkia tuttuja armeijajuttuja. Ainut miinus oli, että siellä oli mielestäni todella pimeää. Vähän enemmän valoa monissa paikoissa olisi ollut kyllä tervetullutta. 

Lili ihmettelee kunniamerkkejä ja itsenäisyysjulistusta. 

Lili heräsi siinä talvisodan kohdalla (noin puolessavälissä) ja oli ihan superhienosti koko ajan! Sanoinkin Isännälle, että ihan käsittämätön tämä tyttönen: sen kanssa voi tehdä ihan mitä tahansa! Kertaakaan ei hermostunut vaikka äiti pysähtyi pidemmäksikin aikaa lukemaan tekstejä.

Siinä lopuksi kun tehtiin lähtöä toisen porukan kanssa samanaikaisesti, me jäätiin ovensuuhun jumiin kun edessä oleva herrasmies pysähtyi ihan oven eteen. Siinä nousee heti rappuset ikävästi, joten oli aika hankala paikka siinä vaunujen kanssa. Kiinnitin siinä herran huomion suomalaisen simppelisti totemalla "anteeksi", johon herra vastasi välittömästi myös suomalaiseen tapaan "oi anteeksi!" ja väistyi sivuun. Kun lähdettiin siitä kävelemään, Isäntä tiedusteli minulta huomasinko kenties kuka se oli. Oli kuulemma Paavo Lipponen. Meillä oli kovasti hauskaa kun siitä käveltiin takaisin rautatietorille päin, onhan meillä samat sunnuntaiharrastukset Lipposen pariskunnan kanssa.

Mulla on ihan hirmuisesti kirjoitusaiheita, ehtisi vaan jossain välissä näpytellä! Pitäisi kertoa vähän Lilistä, meidän nukahtamisharjoituksesta, kiinteiden aloituksesta ja kaikista jutuista mitkä olen kokenut näppäräksi tässä tämän ikäisen vauvelin kanssa. Ainakin jotain näistä siis tulossa ensi viikolla!

Kaksin

Oltiin taas Lilin kanssa kaksin reissussa. Sen lähtöhäsän jälkeen kaksin vauvan kanssa reissaaminen on jotenkin terapeuttista. Siinä on joku oma juttunsa. Kaiken muun lisäksi se parantaa ongelmanratkaisukykyä ja siinä jos jossain oppii oikeasti tuntemaan lapsensa, sen reaktiot eri tilanteissa ja mikä kikka mihinkin tilanteeseen parhaiten toimii.

Kun lähtee vauvan kanssa kahdestaan mihin tahansa, tavaraa on hyvä olla sen verran mitä itse saa yksin kerralla kuskattua, se vauva mukaanlukien. Tarkat aikataulut kannattaa unohtaa täysin ja matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin. Stressiaivot kannattaa myös jättää sinne kotinarikkaan.

Toisin kun moni kuvittelee, meilläkään ei todellakaan aina viihdytä autossa. Autossa on tylsää olla hereillä ja pikapysähdyksistä harvoin on enää nykyään apua. Koska omat hermoni eivät kestä käytännössä yhtään vauvan huudattamista, vauvan viihdytys- ja rauhoittamiskeinoja on oltava takataskussa. Ne selviää oman vauvan kanssa kokeilemalla. Aina ei todella auta mikään, mutta ei se vauva siitä huutamisesta rikki mene. Hikoo vaan hemmetisti ja nostaa omaa stressitasoa. Siksi ne stressiaivot on tässä kohtaa hyvät siellä kotinarikassa. 

Näitä viihdytys- ja rauhoittamiskeinoja ovat mm. harso, käsi, erilaiset lelut ja iPad (kyllä, mihin tämä maailma on menossa eikä ihme että nykynuoret on niin pilalla). Tällä reissulla Lilin hermostuessa laitoin ison harson turvakaukalon yli ja se auttoi ihan yllättävän paljon! Jossain kohtaa kurkkasin sinne harson alle niin neiti leikki siellä tyytyväisenä Lionelilla. Enempää en uskaltanut kurkkia, ettei neiti hermostu. Myös radiolla voi vaikuttaa ja joissain tilanteissa vauvaa rauhoittaa (toisissa tilanteissa ärsyttää) äidin ääni. Voi lauleskella vaikka radion mukana. Tai sitten ei. Kannattaa välttää ylipukemista autoon, sillä kuuma on aika ikävä tuntemus. Lämpöpussi on kätevä! Matkan tekoon on hyvä varata aikaa, sillä pysähdyksiä voi tulla suunniteltua enemmän tai vähemmän. Ei oikeastaan kannata suunnitella juurikaan mitään. Menee vaan sen mukaan miltä tilanne näyttää.

Matkan vaiheita: Lionel, taianomainen harsoviritys ja alakuvissa reissuviihdykettä.

Yleisesti meidän matkat menee ihan kivasti. Me ollaan tosin harjoteltu aika paljon. Näissä kaksinmatkoissa ihan parasta on läsnäolo ja ihmisten näkeminen. Kun vauvan kanssa on poissa kotoa, sen kanssa on jotenkin automaattisesti ihan eri tavalla läsnä. Ei katsota telkkaria, ripusteta pyykkiä tai tehdä ruokaa kuten kotona. Vauva on sitterin sijaan paljon sylissä ja lattialla pyöriessäänkin tulee usein istuttu siinä vieressä tai leikiteltyä. Nyt oltiin kaksi yötä poissa kotoa ja kyllä nyt koti tuntuu kodilta.

Tämä on kyllä maailman paras matkatoveri. Siitä on ihan hirmuisesti seuraa ja sille voi rupatella oikeastaan mitä vaan. Matkanteko on rauhallista ja väkisinkin aikataulutonta. Kahvillekin mentäessä on paljon fiksumman näköistä istuskella kahvilassa vauvan kanssa kuin yksin. Kaiken lisäksi tottuu vauvakin esimerkiksi nukahtamaan erilaisissa ympäristöissä ja näkemään erinäköisiä ihmisiä.

Ps. Isäntäkin taisi järkyttyä eilisestä kirjoituksesta, käytiin meinaan seuraava keskustelu tänään facebook-messengerissä:

Hyvästi kettupuku

Lilin ensimmäinen pörröpuku oli valkoinen nallepuku, juuri sellainen jota toivoin. Saatiin se mun luokkakavereilta baby showerilla ja se oli ihana! Kokoa 50cm. Ja sitten se tuli pieneksi. Niinkuin kaikki muutkin vaatteet.

Eka kerta turvakaukalossa.

Ihastuin nettikaupassa ihanaan kettupukuun ja tilasin sen Lilille seuraavaksi pörröpuvuksi. Se oli ihan tajuttoman kätevä! Tykkäsin siitä ihan hirmuisesti ja käytettiin sitä todella paljon. Monet kiinnitti siihem huomiota, sillä se oli normaalista nallepuvusta poikkeava, kirkkaan oranssi. Tykkäsin siitä niin paljon, että kun se tuli pieneksi ostin samaa pukua seuraavan koon. Koon 68cm.

Pikku konkari <3

Nyt on käynyt niin, että on aika sanoa kettupuvulle hyvästit. Haikein sydämin on myönnettävä, että äidin pieni vauva on jo aika iso vauva. Kettupuku on palvellut paljon ja on persoonallisuudellaan valloittanut monta sydäntä. Se on pitänyt äidin murusen lämpimänä monen monta kertaa ja monen monet naurut on siinä naurettu.

Eka kerta rattaissa.

Molemmat kettupuvut kuuluvat siihen lastenvaateryhmään, jotka jätetään kaapin nurkkaan säilytykseen, jos vaikka vielä joskus. Seuraavaa kokoa ei kuitenkaan enää tule. Pörröpukuakaan ei enää tule. Tervetulos vanupuvut, välikausihaalarit ja softshellit. Lili on valmis.

Ensikosketus oli vähän reilu. Nyt se istuu jo vähän paremmin.

Pikakelattu viikonloppu

Pitkäksi ja tylsäksi viikonlopuksi suunniteltu viime viikonloppu sisälsi yllättävän paljon actionia ja se sujahti ohi merkillisen nopeasti. Lähdettiin Isännän ja Lilin kanssa perjantaina Isännän töiden jälkeen Raumalle. Tarkoitus oli viettää koko viikonloppu isäni luona, käydä läpi lapsuuden valokuviani, hengata rauhassa ja kuluttaa aikaa mahdollisimman tylsästi. No ideana hyvä, toteutus oli jotain muuta.

Koko homman tylsyys kaatui jo lähdön hetkellä. Kerrostalosta autoon piti Lilin ja tavaroiden lisäksi raahata kaksi kissaa tavaroineen, oltiinhan me koko viikonloppu poissa. Helpommin sanottu kuin tehty. Lähtö oli yhtä häsäämistä ja toiselle tiuskimista. Kun vihdoin saatiin kaikki autoon niin, ettei kissat joutuneet turhan pitkään odottamaan pienessä kopassaan, eikä Lili turvakaukalossaan päätin, että yhden yhtä tarkkaa aikataulua en tähän viikonloppuun halua.

Vauvan kanssa matkustaminen on jotenkin normaalia rennompaa. "Milloin olette täällä" -kysymykset voi normaalin kymmenen minuutin tarkkuuden sijaan kuitata sanomalla "ehkä kahdeksalta, tai kymmeneltä, riippuu montako kertaa joudutaan pysähtymään." Matkalla pysähtyminenkin on jotenkin rentouttavampaa, sillä pikapissan ja nopean aterian sijaan huoltoasemalla haahuillaan ja hengaillaan pidempään väsyttäen vauvaa, jotta se ehkä nukkuisi vielä matkalla. Yllättävää kyllä, tällaiselle kaiken etukäteen suunnittelevalle se on oikeasti todella mukavaa. Sellaista kiireetöntä reissaamista.

Oltiin aika myöhään perjantaina perillä. Lauantaina lähdettiin aamupalan jälkeen Kuivalahdelle metsäkävelylle. Loppupäivä hujahti isovanhempien ja saunan merkeissä ja lopulta kello olikin jo myöhä ja syötiin myöhäinen päivällinen. Seuraavaksi olikin vuorossa sunnuntai, päivälenkki ja aika lähteä kohti kotia. Aikamoista. Jäi valokuvien katselukin kokonaan välistä.

"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt..."

Matkaseurana saatiin nauttia äitini seurasta, joka viihtyi meillä tämänaamuiseen asti ennen kun lähti takaisin kotiinsa Saksaan. Samointein häippäsi samalle seudulle koulutettavaksi Isäntä, tosin aikaisemmalla lennolla. Käytiin puolenpäivän aikaan saattamassa äitini lentokentälle ja juuri kun astuin kotiovesta sisään totesin Lilille, että nyt saadaankin tylsistyä ihan keskenämme koko loppu päivä. Meni ehkä kaksi minuuttia, kun Lilin kummisetä Brittein saarilta laittoi viestiä ja kertoi olevansa Suomessa. Keskenään tylsistymisen sijaan saadaankin nyt nauttia siis seurasta. Tuossa ne Lilin kanssa katsoo Extreme Makeoveria kun kirjoittelen tätä. Melkoista seuraa siis!
Ps. Rauma huomio! Tullaan huomenna Lilin kanssa sinne seudulle. Perjantaina takaisin!

Pakko saada toi!

Tiedättekö sen tunteen, kun näet jonkun aivan täydellisen jutun, mikä sopisi sulle/teille aivan täydellisesti ja sä ajattelet, että sun on pakko_saada_se, mikään muu ei kelpaa?

Meillä kävi yksi tähän liittyvä tapaus juuri ennen ristiäisiä. Oltiin Raision Myllyssä tekemässä jotain ostoksia ja käytiin ostamassa Isännälle ristiäisiin valkoinen kauluspaita Petri Funista. Ristiäisten väriteemana oli syksyn värit (ja oranssi) ja näin siellä hyllyssä aivan täydellisen ihanan värisen kravatin. Se oli yksivärinen, juuri oikean oranssi ja sopi täydellisesti oranssiin pellavamekkooni, jonka olin laittamassa ristiäisiin ylleni. Kun Isäntä tuli sovituskopista, näytin sitä kravattia ja ehdotin, josko ottaisimme myös sen. Isäntää paitavalinnassa auttanut nuori myyjä alkoi sanomaan, että heillä on tuolla myös muita kravatteja ja alkoi Isännälle esittelemään kaikkia muita "nuorekkaita" ja kirjavia kravatteja. "tämä on todella nuorekas, malliltaan kapeampi ja myöskin juhlava", myyjäneiti esitteli. Voitte kuvitella, miten minä siinä hormoneissa kiihdyin ja mietin päässäni, että "en halua mitään muuta, haluan tuon oranssin yksivärisen!" Koska olin siinä vastasyntyneen kanssa ja Isäntä kiinnostui aivan täysin vääränlaisesta kravatista, en siinä kehdannut sanoa, että "me ei kuule todellakaan oteta mitään nuorekasta kun me otetaan tämä." Niin siinä sitten kävi, että lähdettiin paikalta mukanamme väärä kravatti, tyytyväinen Isäntä ja vielä ehkä hormonien vaikutuksesta ihan hirmuisesti kiihtynyt puoliso.

Siinä näkyy kastepöytä ja pöytien koristelu ja näin ollen ristiäisen väriteemaa.

Olin niin vihainen, etten oikeasti uskaltanut sanoa pitkään aikaan mitään, etten sanoisi jotain ajattelematonta. Kun oltiin kotimatkalla, otin asian puheeksi mielestäni tyynen rauhallisesti (siihen alkuperäiseen verrattuna), mutta Isäntä oli jo kääntämässä autoa, että hän menee vaihtamaan sen kravatin. En suostunut, olisihan se nyt oikeasti ollut aika noloa. Epäilen että neiti näki siellä liikkeessä jo naamasta, että tätä äitiä ei ihan kyseinen valinta miellyttänyt. Näin mentiin siis kotiin.

Tämä ei kuitenkaan jäänyt tähän. Koska tunnen itseni joissain tapauksissa aika hyvin, en voinut antaa sen tapahtua, että Isäntä olisi oikeasti ollut ristiäisissä väärä kravatti kaulassa. Joka ainoa kerta kun katsoisin niitä ristiäiskuvia, harmittelisin kun tilanteeseen olisi ollut täydellinen kravatti, mutta tämän myyjäneidin ansiota (kyllä, en syytä Isäntää) Isännällä oli väärä kravatti. Pari päivää myöhemmin Isännän ollessa työreissussa ajoin Myllyyn ja kävin hakemassa Isännälle oranssin kravatin. Koska Petri Funin myyjä minua niin suuresti ärsytti, boikotoin kyseistä kauppaa ja kävin hakemassa vastaavan Sokoksesta.

Se oikea ja se väärä.

Oikeasti Isäntä oli loppujen lopuksi kovin tyytyväinen ja onhan tuo toinenkin kravatti hieno, mutta ei siihen tilanteeseen oikea. Tuossa väärässä kravatissa on vaikka mitä värejä, joten ties kuinka moneen tilanteeseen se vielä tulee olemaan oikein hyvä kravatti. Ja voitte kuvitella niitä ilon värinöitä mitä koin kun muutamat ihmiset ovat sanoneet, että "voi kuinka hyvin tuo Isännän kravatti sopii tuohon sinun mekkoosi!" Niimpä, se on täydellinen!

Se täydellinen ristiäiskuva, jonka katsominen tuo aina hyvän mielen <3
(Isännällä näkyy siinä oikeassa kuvassa myös pää)

Sama juttu kävi, kun päätettiin pitkän harkinnan jälkeen, että ostetaan Lilille syöttötuoliksi Stokken Tripp Trapp. Koska me nyt ollaan tällaisia tumman ruskeasta pitäviä, oli päivän selvää, että tuoli tulisi meille pähkinän värisenä. Jostain katselin kuvia ja löysin aivan täydellisen pehmusteen kyseiseen tuoliin. Kävi kuitenkin niin, että sitä ei enää missään myyty ja sen saaminen oli todella hankalaa, vaikka Facebookissakin laitoin Stokke-kirpputorille kuvaa ja ostoilmoitusta. Pitkän haun jälkeen löytyi yksi Ebaysta: se oli huutokauppa, myyjä oli saksalainen ja hän suostui postittamaan vain Saksaan. Koska tiesin, että mikäli tyytyisin mihin tahansa muuhun, minua ketuttaisi yli kaiken joka ainoa kerta katsoessani sitä "korviketta", vahtasin täällä kotikoneella päivystämässä yksi torstai puolen päivän aikaan ja kävi kuin kävikin niin, että voitin sen huutokaupan ja sain sen!! Pyysin myyjää postittamaan sen Saksassa asuvalle äidilleni, joka toi sen nyt tullessaan Suomeen. Siinä se nyt on! Aivan täydellinen! <3

Koska olen ajatellut alkaa Lilillä soseiden lisäksi sormiruokailun, sillä hän selkeästi hyvin viihtyy pöydän ääressä ihmetellessään pöydällä olevia juttuja, olen harkinnut tähän vielä sitä Stokken tarjotinta. Isäntä oli sitä mieltä, että sillä ei tee mitään ja se taas maksaa ties mitä ja mitä sellasella sitten jne. Sanoin Isännälle, että voin ilomielin siivota lattian Isännän ollessa töissä, mutta tehdäämpä niin, että aina Isännän ollessa kotona Isäntä saa siivota lattian Lilin jäljiltä, katsotaan kuinka kauan menee ennen kun se on Isännän mielestä tarpeellinen. Lili ei ole saanut juuri muuta vielä sormiruokailla kun kurkkua, porkkanaa ja maissinaksuja ja tänään, 3 päivää ehdotuksen jälkeen kysyin Isännältä, että vieläkö hän on sitä mieltä että se on turha. "Noh, ihan periaatteesta en mä nyt voi mieltä enää muuttaa, mutta en mä nyt suutu jos sä sellasen tänne kiikutat." Periaatteen mies! <3

Bongaa kurkku.

Uniluento kutsut

Nyt kaikki vauvojen ja muiden lasten uniongelmista kärsivät tai uniasioita pohtivat vanhemmat huomio!! Olin tänään uniluennolla. Koska tällaisessa vauvaperheessä uni on jokseenkin ajankohtainen asia, sillä kuten viime yönä tuli todistettua, ellei nuku vauva, ei nuku vanhemmatkaan. Meillä siis Lili heräsi keskellä yötä, hengaili pari tuntia hereillä naureskellen varpaitaan ja ties mitä ja jatkoi unia reilut kaksi tuntia kestäneen vanhempien tuskailun jälkeen. Tämän tekstin epäjohdonmukaisuus saattanee siis johtua viimeyön tapahtumista ja niistä aiheutuneesta univajeesta. Nyt luennosta oppineena tiedän taas paremmin, että vauvan valvomiseen ei itse kannata/tarvitse puuttua, ellei vauva itke.

Kyseessä oli siis vauvojen unta käsittelevä luento, jonka piti Kasvun Taika -yrittäjä Heli Mäkelä. Koska me (kaveriäidin kanssa) ei löydetty meille molemmille sopivaa uniluentoajankohtaa, otti kaveri yhteyttä Heliin ja järjesti Uniluento kutsut, jossa oli meidän kahden lisäksi viisi muuta äitiä vauvoineen, yhteensä siis seitsemän vauvaa äiteineen! Luento oli kyllä kattava ja vastasi moneen mieltä askarruttaneeseen asiaan liittyen sitä ehdottoman tärkeää elinehtoa, unta. Miksi vauva vähtää yöllä, miksi se heräilee sillon kun se heräilee, miten vauvan heräilyjä voi yrittää vähentää tai oikeammin, miten vauvan voi opettaa nukahtamaan itse uudelleen herättyään ja mitä erilaisia keinoja on opettaa vauva nukahtamaan itsenäisesti. Käytiin myös läpi erilaisia unikouluja, lempeitä ja vähemmän lempeitä ja miten niiden toimivuutta voi arvioida.

Kutsujen vauvelit.

Tärkeää on, että unikoulua kokeillessa on itse johdonmukainen ja kokee oikeasti tarvitsevansa sitä. Helin mukaan "mä nyt kokeilen"-asenne unikoulun suhteen on jokseenkin turha, sillä muutosta on itse haluttava ja sen eteen on toimittava määrätietoisesti. Heli oli aivan ihana ja antoi paljon henkilökohtaisia neuvoja ja vinkkejä painottaen jokaisten omia tarpeita ja vauvojen yksilöllisyyttä ja mikä tärkeintä, painostamatta yhtään mihinkään tai sen enempää omaa mielipidettään tuputtamatta. Tärkeää on siis se, että asiaan puututaan, jos se koetaan ongelmana. Perhepeti ja yösyötöt eivät ole ongelma, ellei niitä itse koe ongelmana. Vauvan nukuttaminenkaan ei ole ongelma, ellei sitä perheen sisällä koeta ongelmana.

Mitä minä sain irti meidän perheen kohdalla? Koska Isäntä on tyyppiä silmät kiinni -> krooh pyyh ja itse vaadin nukahtamiseksi aina rauhoittumisen, sen tietyn väsymystilan ja mahdollisesti jopa tuntien sängyssä vähtäämisen ennen sen oikean väsymystilan saavuttamista, en voi olla miettimättä, onko tämä itsestään nukahtaminen jokaisen yksilöllinen ominaisuus vai vauvana opittu tapa. Tästä syystä haluaisin kokeilla opettaa Liliä nukahtamaan itsekseen ja paras aika tähän on kuulemma suurin piirtein nyt: 4-6 kuukauden iässä. Koska Lili on kuitenkin aika helppo lapsi, enkä itse pidä yhtään huudattamisesta, me kokeillaan mahdollisesti jotain hyvin lempeää tapaa, jossa pikku hiljaa edetään tissihumautuksesta itsenukahtamista kohti. Monta kertaa Heli toisti, että ongelmaa ei ole jos sitä ei itse koeta ongelmana ja konsultoituani Isäntää olen nyt tullut siihen tulokseen, että perhepeti ei ole meille minkäännäköinen ongelma. Jos siltä näyttää, että asiat lempeästi etenevät, saattaa Lili jossain kohtaa siirtyä pikku hiljaa omaan sänkyyn, mutta muuten asiaa puidaan myöhemmin, mikäli siitä tulee ongelma.

Ehkä suurin opetus oli, että vauvan yöllisiin vähtäämisiin ei tarvitse puuttua, ja mikäli se vähtääminen häiritsee omaa untani, voin itse mennä vaikka sohvalle loppuyöksi (mikäli siis haluamme nukkua perhepedissä). Yölliset vähtäämiset on meillä tällä hetkellä vähentyneet todella paljon, mutta tiedän kyllä reagoivani herkästi Lilin yöllisiin liikkeisiin tissillä, vaikka sillä ei olisi edes nälkä. Tämän ikäiset kuitenkin useimmiten vaativat ruokaa öisin, joten jossain kohtaa Lili yöllä kuitenkin syökin. Pitäisi parina yönä ehkä enemmän seurata kelloa ja Lilin unijaksoja ymmärtääkseni paremmin missä vaiheessa yötä se nälkä Lilille iskee.

Opin myös, että meidän käyttöön ottama iltarutiini (vaipanvaihto, hammaspesu, iltasatu, valojen sammutus) on hyvä olla ja siihen kaveriksi voisi vielä ottaa unilelun tai -rätin. Opin myös, että iltarutiinin päätteeksi olisi hyvä olla vauvalla läheisyystankkaus molempien vanhempien sylissä. Vauvan tulisi myös nukahtaa siellä mistä hän herääkin hämmennyksen välttämiseksi, olisihan se sinullekin kummallista nukahtaa sänkyyn ja herätä kellarista. Suuren merkityksen sai myös uni-ikkuna, eli väsymyksen merkkien tunnistaminen ja lapsen siirtäminen nukkumaan oikeaan aikaan ennen kun väsymys menee yli. Väsymyksen merkkejä ovat muun muassa haukottelu, silmien hierominen, korvien harominen, itsensä lyöminen ja muut holtittomat liikkeet. Näistä korvien haromista ja tuota itsensä "hakkaamista" en itse edes tiennyt väsymyksen merkeiksi.

Heli pitää Uniluentoja (ja muita luentoja ja kursseja, tsekkaa nettisivut!) säännöllisen epäsäännöllisesti ja antaa myös henkilökohtaista (ja asiantuntevaa) neuvontaa unijuttujen lisäksi myös lasten käyttäytymiseen (mm. kiukku) ja vanhemmuuteen liittyen. Verkkosivuilta löytyy tosiaan monipuolisesti tietoa, kannattaa käydä katsomassa. Nämä olivat Helin ensimmäiset "kutsut" ja hän varmasti mielellään lähtee uudelleenkin luennoimaan kutsuille! Hintakaan ei päätä huimaa, sillä uniluento maksaa 15e/hlö. Helin toimintaa voi seurata myös facebookissa ja Kasvun Taika -facebook sivut löytyvät täältä. Kehotan ottamaan rohkeasti yhteyttä, sillä varmasti monet muut meidän lisäksi pohtii ja tuskailee samankaltaisia vauvan uneen liittyviä asioita.

Ahh, mitkä tarjoilut meillä oli!!

5kk neuvola

Mentiin neuvolaan tänään. Ilma oli mitä mahtavin, joten laitoin Lilin vaunuihin päiväunille ja käytiin hieman kävelemässä ennen neuvolaa. Onhan se hyvä, että Lilikin saa kunnolla nukuttua ennen kamalaa koetusta. Lili nukkui niin hyvin, että päästyämme neuvolaan otin nukkuvan vauvan vaunuista, riisuin sen ulkovaatteista ja se jäi syliini vielä nukkumaan. Siinä istuskellessani nukkuva Lili sylissä, yhtäkkiä kuului: "plim plom". Hetken päästä kuului uudestaan: "plim plom". Tämä toistui, muuttui pikkuhiljaa vaativammaksi ja loppujen lopuksi oli jatkuvaa: "plim plom, plim plom, plim plom, plim plom". Kun tätä oli kuulunut noin viisi minuuttia, meinasin jo huutaa, että menkää nyt hyvänen aika joku avaamaan se ovi. Kun vihdoin joku kävi avaamassa sen oven (josta juuri olin itse tullut sisään ja joka oli auki lukosta), joku maahanmuuttajapariskunta käveli sieltä peräkanaa sisään mielissään ovenavauspalvelusta. En voi kyllä muuta kun ihmetellä, miten ei tule mieleen kokeilla sitä ovea, mutta sen sijaan soittaa monta minuuttia ovikelloa, nonstoppina?!? Lili nukkui kuitenkin tyytyväisenä, kunnes joku kollega poltti kääminsä toisessa odotussalissa totaalisesti. Pakkohan sitä on kääntyä katsomaan mikä sitä vaivaa.

Uni oli kova.

Jotain historiallistakin on tapahtunut, meillä oli todennäköisesti ensimmäisen kerran ikinä ihan oma neuvolatäti! Suomalaiseen en_kysele_turhia -tapaan en tietenkään kehdannut kysyä: "ootko sä se meiän ihan oma neukkutäti", joten päädyin tähän lopputulokseen jotenkin omatoimisesti. Kävikin niin onnellisesti, että se meidän oma neuvolatäti oli oikein mukava. Lilikin piti siitä, vaikka piikkejä taas tuli, kaksin kerroin.

Komeasti meidän neiti kasvaa. Ikää oli tänään 5 kuukautta ja 5 päivää, painoa 8545g ja pituutta 66,5cm. Nyt pituuskin oli päässyt takaisin sinne omalle käyrälle, joten se pituus-paino (bmi) -käyräkin näytti ihan normaalilta, toisin kuin viimeksi. Kyllä se tosiaan taisi niin olla, että viimeksi neuvolatäti mittasi Lilin huonosti, sen verran hurjasti tuota pituutta olisi muuten tullut kuukaudessa lisää. Ja kuten sanoin ehkä aiemminkin, ne 62 senttiset vaatteet ei viimeksikään enää päälle mahtuneet.

Meidän pieni hymytyttönen väläytteli neuvolatädille totuttuun tapaan mitä ihanimpia hymyjä ja sai paljon kehuja iloisuudestaan. Kehuja tuli myös ensiluokkaisen hienoista lelunkäsittelytaidoista. Lili nappasi välittömästi kiinni neuvolatädin näyttämään helistimeen, pyöritteli sitä hetken käsissään ja tunki sen suuhun. Sinne sen piti mennäkin.

Lopuksi oli taas sen ikävimmän vuoro: ne rokotteet. Rotarokotteen viiminen tehoste tuli tällä käynnillä ja aiempien tapaan myös se annettiin suun kautta. Tämän lisäksi saatiin pistoksena toiseen reiteen viitosrokote (hinkuyskä, polio,  kurkkumätä, jäykkäkouristus ym.) ja toiseen pneumokokkirokote. Pyysin heti alkuun, että laitetaan ne molemmat nopeasti samaan itkuun, viimeksi kun odotettiin hetki rauhoittumista siinä välissä ja koin että se oli ainakin meidän lapsen kohdalla aivan turhaa. Neuvolatäti oli tosi kiva ja tämä samaan itkuun pistäminen onnistuikin kivasti. Heti ensimmäisen jälkeen Lili ympäri, toiselle polvelle istumaan ja toinen heti perään. Ikävähän sen on pienen murhetta katsella, mutta mahdollisimman paljon näitä pakollisia juttuja samaan itkuun, kiitos. Normaalisti ensikerta säästyttäisiin rokotteilta kokonaan, mutta koska me lähdetään sinne Saksaan, annetaan Lilille jo puolivuotisneuvolassa MPR-rokote.

Lili pahoitti mielensä huomattavasti viime kertaa lievemmin ja piikkien jälkeen rauhoittuikin suhteellisen nopeasti. Tämän ikäistä on jo vähän helpompi lohduttaa, kun sen keskittymistä pystyy edes vähän kiinnittämään muualle. Kun vielä vähän harmitti, ihmeteltiin neuvolahuoneen värikästä leluvalikoimaa ja omaa naamaa lavuaarin yläpuolella olevasta peilistä. Tosin, viimeksi Lili oli ihan superväsynyt, normaalisti siihen aikaan vielä yöunilla ja ajoitus oli muutenkin todella huono. Tällä kertaa Lili oli nukkunut hyvin, hengaillut hereillä ja nukkunut vielä ensimmäiset päiväunetkin ennen kamalia piikkejä.

Viime kerralla kipuitku alkoi noin 5 tuntia rokotuksista, joten täällä nyt jännätään mitä tällä kertaa.