Meillä oli eilen neuvolatädin kotikäynti. Kaverilla on paino lähtenyt hyvin nousuun ja eilen 10 vuorokauden iässä painoa oli jo 3700g (syntymäpaino 3450g). Kaikki meni kivasti ja tädin mukaan meillä menee niin mukavasti että voidaan ihan jatkaa samaan malliin.
Isäntä oli jo ihan kypsä monen päivän kotona lusimisesta ja halusi lähteä jonnekin. Jonnekin lähdettiin siis, eli käytiin Vantaalla ja Helsingissä. Käytiin yhdessä asuntonäytössä (josta ei kyllä meidän kotia tule), Isännän työpaikalla ja veljeni luona pyörähtämässä vauvan kanssa. Hyvin meni reissu. Vauva pääasiassa nukkuu autossa tyytyväisenä ja ruokailu toimitettiin pariin otteeseen auton takapenkillä. Minusta ei ihan julki-imettäjäksi taida olla, mutta yllättävän helposti meni kyllä reissu mäkkärin vessa-vaipanvaihtoineen.
Vauvan kanssa aika menee jotenkin kauhean sutjakkaasti. Vaikka itse vauva nukkuu paljon ja tuntuu että aikaa on ihan hirveästi, jotenkin se kaikki aika kuitenkin kuluu. Tänäänkin aamulla heräiltiin tytön kanssa Isännän vielä nukkuessa. Kaveri söi ensin kaikessa rauhassa, sitten vähän rupateltiin ja vaihdettiin vaippaa ennen kun mentiin kantoliinaan ja alettiin imuroimaan. Siihen kantoliinaan oli hyvä nukahtaa melkeen heti kun imuri pärähti käyntiin. Vauvan nukkuessa tuli siis imuroitu ja käyty suihkussa ennen vauvan seuraavaa ruokailua. Seuraavan unijakson aikana syötiin Isännän kanssa aamupala ja kolmannen unijakson aikana otin vauvan seurana pienen torkut Isännän käydessä hoitamassa asioita. Sen jälkeen Isäntä puuhaili tietokoneensa parissa minun väkertäessä ristiäiskutsuja. Kutsuista laitan kuvaa sitten kun olen saanut ne lähetettyä, mutta söpöt tulee vaikka itse sanonkin!
Neljännen unijakson aikana Isännän kaveri kävi moikkaamassa uutta lauman jäsentä ja sillä samaisella unijaksolla ollaan nyt. Paljon siis olisi aikaa tehdä vaikka mitä, mutta kummasti se aika myös kuluu! Miten kotona voi olla niin paljon tekemistä? Ja päivät kuluu ihan käsittämättömän nopeasti!
Vauva on ihana. Se ihan käsittämätön rakkauden tunne mikä siinä synnytyksen yhteydessä minut valtasi vaan kasvaa päivä päivältä! Miten se edes voi olla mahdollista? Päivä päivältä tuota ihanuutta oppii tuntemaan paremmin ja jotenkin se kehittyy ihan hirveetä vauhtia jo nyt! Nyt se on muutamaan kertaan jo jutellut jotain pientä ja ne pienet silmät oppii päivä päivältä paremmin tarkentamaan kohteeseen. Välillä se hymyilee ja hassuttelee tissillä ja saa äitinsä oikeen nauramaan ääneen. Voi mikä ihana huumorintajukin sillä jo on! Isännän onneksi napatynkäkin irtosi tänään. Nautin niin paljon tuon pienen ihmisen olemassaolosta, etten kestä. Voisin vaan tuijotella sitä ja kuunnella sitä ihanaa tuhinaa vaikka kuinka kauan. Kaveri on vielä niin ihana, että nukkuu oikeastaan missä vaan ja häntä voi ihan siirrelläkin nukkuvana melkeimpä miten vaan. Pienen tuhisijan voi siis nostaa halipulassa unipesästään syliin ja takaisin unipesään kun kädet väsyy tai pieni lämpöpatteri nostaa hien pintaan. Hän viihtyy hyvin omissa oloissaan, sylissä tai kantoliinassa eikä hän häiriinny imurista, lasten kiljumisista, kissojen juoksemisesta, kattiloiden kolinasta eikä siitä kun Lukko tekee maalin.
Aikamoista vauvafiilistelyä täällä siis.
P.S. kirjotin tämän makaamalla mahallaan! En muista millon olisin viimeksi maannu mahallaan! Tällanenki asento on oikeesti mahdollinen!!
<3
VastaaPoista