Imetysongelmia(ko)

Ei meillä varsinaisesti mitään ongelmia ole. Ehkä. Tai riippuu keneltä kysyy. Pikkutyttö on välillä sitä mieltä, että ei hemmetti kun ei tuo äiti vaan tajua.

Imetys lähti ihan hyvin käyntiin, mitä nyt vähän oli alkuunsa otteen kanssa ongelmia. Pikkukaveri ei vaan sitä otetta meinannut saada. Aina se kuitenkin lopulta saatiin, kiitos TYKSin synnytysvuodeosasto kakkosen henkilökunnan, joka kärsivällisesti jaksoi meitä auttaa. Juttu kuitenkin jatkui kotona kun maito oikeen kunnolla nousi. Otetta ei vaan pinkeästä rinnasta meinannut saada ja äidin avustusyritykset painamisineen ja puristamisineen olivat sekä äidille tuskallisia että lapselle tehottomia. Ensimmäisenä aamuna kotona äiti tajusi ottaa esille rintapumpun, jolla pumppaamalla rinta sen verran pehmeni, että kaveri sai otteen.

Edelleen otteen saaminen on välillä hankalaa. Pitää vaihdella asentoja ja vauvan korkeuksia ja välillä pitää heittää kaikki tyynyt pois, ottaa vauva vaan käsivarsille ja hartiat korvissa vaihdella korkeutta ja asentoa, että ote saadaan. Kun sen vihdoi saa, voi hiukan hellittää. Sitten se yleensä myös pysyy.

Parina päivänä äiti teki niin väärin, kun se pumppasi ihan vaan oman olonsa helpottamiseksi. Kaikista "pumppaat kerran, pumppaat aina" -varotuksista huolimatta olotila oli niin tuskallinen, että en nähnyt vaihtoehtoja olevan. Kyllä se sitten tasoittuu, ne sanoo. Äiti ei pystynyt kärsivällisesti odottamaan, että se tasoittuu.

Kyllä se nyt on vähän tasoittunutkin. Pumppaamisesta huolimatta kaksi päivää on ollut huomattavasti helpompaa. Nyt mielessä vaivaa ajatus, että tuleeko sitä maitoa lainkaan tarpeeksi, kun ne tissit ei jatkuvasti ole tuskallisen pinkeät.

Edellisyönä meillä oli taas imetysongelma, kun äiti siinä tajuttoman väsyneenä kahden aikaan yritti saada pikkutyttöä syömään. Siinä makuuasennossa sängyllä niska ja hartiat jännittyneenä yritettiin saada kunnollista otetta. Aina kun tyty sai kunnon otteen, äiti sammutti valot ja rentoutti ylävartalon tyynylle. Kohta vauva irrotti ja alkoi kiukuttelu. Tätä jatkui reilu tunti, kun se äiti taisi torkahtaa vauvan saatua otteen niin, että se valo jäi päälle. Vauva söi tyytyväisenä ja se äiti havahtui melkeen heti taas hereille. Sitten se äiti sen tajusi. Vauva ei halua syödä pimeässä.

Loogista sinänsä, eihän se tyttö ole yhtään enempää yöeläin kun äitikään. Millon itse olet viimeksi aterioinut pimeässä?

Ei se äiti aina heti tajua. Mutta me täällä vasta harjotellaan. Kohta me ollaan ihan mestareita. Tsemppiä kaikille muille imetystä harjoitteleville!