Heissan igen!

Voitte ehkä kuvitella, että vähän on opettelussa tämä aika tässä mennyt! Niin monta blogikirjoitusaihetta ja ajatusta ja jotenkin se aika vaan menee nopeasti! Synnytyksestä kirjoitan sitten ihan erikseen.

Meillä on kuitenkin kaikki hyvin! Vauva on ihana ja rauhallinen, itku on miellyttävän matalaääninen ja hän on vaan täydellinen! Ei sitä oman lapsen luomaa onnea voi edes kuvitella ennen kun se omalle kohdalle tulee. Niiiiin paljon kaikkea on tapahtunut ja asiaa on ihan hirmuisesti, joten turha kuvitella että tässä kirjoituksessa on mitään kovinkaan loogista punaista lankaa. 

Sairaalassa vauva oli ensimmäisen yön iholla vieressä. Siitä se opettelu sitten alkoi! Ensimmäinen päivä vatsan ulkopuolella meni valohoidossa korkeiden bilirubiiniarvojen kanssa. Siinä hiukan äitiä itketti vauva sinne jättää, vaikka ihan rutiinijuttu onkin. Kyllä sen vauvan paikka tuntui olevan siinä vieressä ja reilu 12 tuntia eri huoneessa oli kyllä aika ikävää. Onneksi vauvan sai viereen edes syöttöjen ajaksi. Vaikka asiaa suuresti epäilin, bilirubiinit lähti nopeasti laskuun heti ensimmäisen valohoitokerran jälkeen ja lisää ei onneksi tarvittu. Toisen päivän iltana vauva oli kyllä niin keltainen, että olin ihan varma että takaisin valoon on mentävä. Ilmeisesti se kellastuminen hoidon jälkeen on ihan normaalia, vaikka hän oli kyllä paljon keltaisempi sillon kun ennen valohoitoa. Nyt väri on onneksi jo hyvin normalisoitunut eikä lisäkontrollointia tarvittu. Seuraava kontrolli on vasta viikon iässä.

Imetys on mennyt pääasiassa hyvin ja on ollut itseasiassa huomattavasti tuskattomampaa mihin olin varautunut. Olen lukenut ja kuullut niin paljon kaikkia kauhukokemuksia imetyksestä ja sen kivuista ja tuskista, että se vähän pelotti etukäteen. Maidonnousu ilmeni hieman tuskallisena paineena ja nännit on toki kovilla, mutta lanoliinivoide on ystävä. Ja sekin on alkanut jo helpottaa. Suurin haaste meillä imetyksen suhteen on se, että kun rinnat on ihan täynnä, niin kaverin on vaikea saada otetta. Ratkaisu tähän keksittiin ensimmäisen kotiyön jälkeen, kun yö meni pääasiassa valvoessa: rintapumppu. Siis niille kaikille, jotka miettii että kannattaako se rintapumppu ostaa varmuuden vuoksi kotiin, niin sanon kyllä, että kannattaa ehdottomasti!! Sen valvotun yön jälkeen oli aika luksusta tajuta mistä itku voisi johtua, kaivaa rintapumppu kaapista ja hetken tutustumisen jälkeen ratkaista ongelma pumppaamalla rintoja ennen imetystä hieman pehmeämmäksi. Sitä oman vauvan itkua kun ei hetkeäkään ylimääräistä halua kuunnella ja olisi ollut ihan tuskaa jos olisi joutunut odottamaan kauppojen avautumista ja sitä että Isäntä tulee kotiin sen pumpun kanssa. 

Vauvan itku on onneksi aika matalaäänistä ja vaikka kiukutti, niin aina hän hetkellisesti rauhottui. Vaikka se siinä yöllä ei siltä tuntunut, mutta on se oli aika luksusta, että kaveri ei alkanut huutamaan selkä kaarella rauhoittumatta hetkeksikään. Tämä yö oli kuitenkin muuten poikkeuksellinen ja vauva on pääasiassa hiljainen, rauhallinen ja tyytyväinen. Viime yönä Isäntäkin sai nukuttua, kun kaveri heräsi tarkalleen kolmen tunnin välein syömään. 

Vaikka jossain kohtaa ajattelin, että unipesä saattaa olla aika turha, se on kyllä ollut todella hyvä! Meillä on siinä sellainen pehmoinen pörröviltti taitettuna, joten kaveri on helppo nostaa siihen nukkuvana ja pesä ei tunnu kylmältä ihoa vasten. Lisäksi sitä pesää on helppo kantaa paikasta toiseen meidän mukana, vauvaa kun ei uskalla minnekään jättää yksinään ettei kissat vahingossakaan mene vauvan päälle. Tuota pesää kantamalla vauvaa ei tarvitse jatkuvasti nostaa ja siirtää. Vauva on kyllä hyvin nukkunut metelissä kuin metelissä kun vierailijoita on käynyt ja hän on tasan yhden kolmen tunnin pätkän nukkunut yksin oven takana hiljaisuudessa. Hyvin on tottunut siis elämisen ääniin, eikä herännyt edes Lukon maaleihin kotisohvalla!

Vauva unipesässä.

Jännästi tuo vauva muuttaa äitiäkin pelkällä olemassaolollaan! Ensinnäkin, unentarpeeni on vähentynyt. Vaikka tänäänkin aamulla vauva nukkui tyytyväisenä vielä useamman tunnin kello kuuden imetyksen jälkeen, en saanut enää nukuttua. Päiväunia en ole kaivannut kertaakaan, vaikka yöunet ovat jääneet vähäisiksi heti vauvan syntymän jälkeen. Toiseksi, kotona kaikki jää herkästi siihen missä sitä on viimeksi käytetty, enkä ole kodin siisteydestä juurikaan stressannut vaikka vieraita on käynyt päivittäin. Vauva kun ei kauheasti odottele tai kysele ennen kun on jotain vailla. Imuriin hän ei onneksi reagoi mitenkään. Kolmanneksi, aina kakkavaippoja kammoksunut äiti ei ole yhtään harmissaan vaipanvaihdosta, vaikka kakan lisäksi se tietää aina itkua. 

Tänään käytiin ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolella kun käytiin sosiaalitoimistossa isyydentunnustamisreissulla. Samalla käytiin kaupassa ja hakemassa äitini linja-autoasemalta. Reissu meni oikeen mallikkaasti ja kaveri nukkui melkein koko matkan ja sen mitä hän oli hereillä, hän tyytyväisenä tutkiskeli maailmaa ympärillään. Oli muuten aikamoinen huomiomagneetti tuollainen pieni vauva turvakaukalossa ja kaupassakin todella monet katseli vauvaa hymyillen tai alkoi kyselemään vauvan ikää ja sukupuolta ja alkoi kertoa omista lapsenlapsistaan. Oli muuten aika luksusta vetää jalkaan vanhat housut! Ei enää äitiyshousuja! Tervetuloa vaatevalikoima! Imetys vähän vielä rajoittaa yläosan suhteen, mutta edes alaosaa voi vähän enemmän vaihdella. Oli aika hassua myös laittaa meikkiä naamaan sitten viikon jäljiltä. 

5 vrk synnytyksestä.

Tein vauvalle sairaalareissua varten nallepipon ajatuksena, että Tyksin synnytysvuodeosastolla kaksi kertaa viikossa kiertävä valokuvaaja voi sitten ottaa hänestä kuvan pipo päässä. Vauva syntyi perjantai-illalla ja kotiin päästiin jo maanantaina päivällä, joten missattiin se valokuvaaja ihan täysin. Otettiin sitten kotona kuva pipo päässä kun kaveri makoili söpösti äidin rinnalla. Viltti äidin naaman yli, pipo päähän ja avot! 

Siinä teille, meidän maailman ihanin vauva.

Täydellinen rakkauspakkaus!