Pyykkipulma - apua kaivataan!

Loman ajatuksena oli tehdä "ei mitään". Voitte kysyä Isännältä kuinka tämä on onnistunut. On kyllä saatu istuskella ja lepäilläkin, mutta mä oon vaan niin tajuttoman huono olemaan tekemättä mitään.

Loma alkoi kun ensin siivottiin näyttöä varten ja heti samana iltana kannettiin (en minä sentään kantanut) lipasto vauvan huoneeseen ja tyhjennettiin ja raahattiin työpöytä pois. Isä kuljetti samaisena iltana työpöydän säilytykseen ja meille jäi kaaos. Kämppä on ollut siinä kuosissa, että oikeen ahdistaa. En muista että muutonkaan aikaan olisi ihan näin sekaisessa kunnossa ollut. No ehkä sillon oikeasti oli. Tavarat käytiin läpi kovalla kädellä ja paljon tavaraa löysi itsensä roskapusseista. On muuten ihan käsittämätöntä mikä ketjureaktio tuollaisesta tulee, sillä jonnekin ne loput, säästettävätkin tavarat on pakko sijoittaa. Nyt on sitten monella tavaralla uusi sijoituspaikka. Jää nähtäväksi, että oppiiko niitä kyniä ja papereita hakemaan työpöydän sijaan olohuoneen laatikosta.

Vierashuone näyttää jo lastenhuoneelta. Saatiin kaikki hyvin mahtumaan ja saatiin pidettyä mummulan vanha nahkasohvakin siellä vielä. Halusin viimiseen asti pitää sohvan lastenhuoneessa, sillä tulossa on valvottavia öitä ja Isännän todella aikaisia herätyksiä, joten pakko olla joku varasuunnitelma jos Isännän unenlahjat pettävät eikä hän saakkaan kunnolla nukuttua öitä. En meinaan halua kyllä valmiiksi väsynyttä Isäntää päästää ajelemaan tuota moottoritietä kuuden aikaan aamulla.

Vaikka kuinka sanoin kasaavani pinnasängyn ja hoitopöydän vasta kun äitiysloma alkaa, voin ilokseni ilmoittaa että olen kääntänyt asiassa takkini. Pinnasänky tuli kasattua jo reunapehmustetta valmistettaessa ja Isäntä kantoi ja kokosi hoitopöydän eilen. Se oli yllättävän painava! Enää puuttuu kasseissa olevien vauvanvaatteiden pesu ja viikkaaminen ja jonka aion hoitaa tässä pikkuhiljaa. Ihanaa kun tavaroille on jokin sijoituspaikka! Siis jokin muu kun se Prisman kestokassi siellä makuuhuoneen yläkaapissa tai äitiyspakkauslaatikko siellä rappusten alla.

Tässä vauvanvaatteiden pesuoperaatiossa olen huomannut, kuinka sivistymätön oikeasti olen! Olen aina ollut surkea pesemään valkoista pyykkiä, sillä en voi sanoa omistavani oikeastaan yhtäkään valkoista vaatekappaletta. Isäntä on tästä ollut hyvin tietoinen jo jonkin aikaa, kun hänen valkoiset paitansa ovat kummasti pikkuhiljaa käsittelyssäni tummentuneet. Hän on myös saanut luvan pestä itse pyykkinsä, mutta ei ole kuitenkaan ihan sille linjalle vielä lähtenyt. Ei Isännälläkään niitä valkoisia paljoa ole, joten en vaan raaski laittaa pesukonetta yksin pyörimään yhden valkoisen T-paidan vuoksi. Nyt tilanteen on kuitenkin pakko muuttua, sillä vauva ja vauvanvaatteet. Ongelmana onkin, että Isäntä on asiassa loppujen lopuksi mielestäni yhtä saapas kuin minä.

Vaatteita on miljoonia vaaleita sävyjä, valkoisia, valkoisia värillisillä raidoilla ja kuvilla ja ties mitä! Onko nyt siis "valkoiset" ja "vaaleat" eri asia ja voiko valkoiset värillisillä kuvioilla pestä valkoisten (tai vaaleiden) kanssa, vai täytyykö ne laittaa värillisiin? Jos ne laittaa värillisiin, niin valkoiset kohdat tummuvat. Neuvot ovat nyt kultaakin arvokkaampia. Laitan alle numeroituna kuvia, joissa vasemmalla puolella on (melkein) valkoinen vaate ja oikealla puolella se mieltä askarruttava. Voitte vaikka kommenttina vastata, mihin pyykkiin (valkoiset/vaaleat/värilliset) laittaisit kyseisen vaatekappaleen ja pesetkö erikseen vain valkoiset/vaaleat ja värilliset vai myös valkoiset ja vaaleat erikseen. Laitan kohta vauvan vaatevaraston uusiksi.

Kuva 1.

Kuva 2.

 Kuva 3.

Kuva 4.

Kuva 5.

Tekisiköhän joku marttakerho kotikäyntejä?

Rv 34

Kaveri vaan kasvaa ja olo alkaa selkeästi käydä tukalammaksi. Liikkeet on oikeastaan kaikki ulospäin näkyviä ja jopa hikka pomputtaa mahaa yleensä aika lailla. Kaveri on myös alkanut täyttää vatsan yläosaa ja välillä puskee tuonne oikealle puolelle kylkiluiden alle niin, että on pakko taivuttaa ylävartaloa vasemmalle puolelle että pystyy olemaan.

Turvotuksia en ole huomannut vieläkään, enkä juurikaan supistuksia. Edellisyönä herättyäni herätyskellon ensipärinään tunsin toistuvasti noin 5 minuutin välein aaltomaisia vatsakipuja. Vatsa ei kovettunut eikä kivut olleet edes pahoja. Noustessani ylös aamupala ei meinannut millään maistua ja olin aika pahoinvoiva. Tuli ne alkuajan pahoinvoinnit mieleen ja pelkäsin jo pahinta, että taasko se alkaa. Onneksi olo helpotti päivän mittaan ja näitä kipuja ei ole sen koommin tuntunut. Samana päivänä oli neuvola, joten pääsin kysymään asiaa sieltä. Kehottivat ottamaan yhteyttä jos niitä vielä tulee, seuraavan kerran kun menen lääkärineuvolaan vasta reilu kahden viikon jälkeen. Sen jälkeen neuvoloita alkaa kuulemma olla lähes viikottain.

Neuvolassa oli neuvolatäti vaihtunut. Entinen on nyt kesälomalla ja loman jälkeen siirtyy muihin tehtäviin, joten nyt oli sijainen ja ensikerralla joku uusi neuvolatäti. Harmi, se vanha kun oli niin mukava. Ja lisäksi saan kaikki yleisluontoiset asiat selittää joka kerta uudelleen. Oli kyllä kiva kun neuvolatäti oli hyvin tietoinen kaikesta mitä meillä on meneillään, joten ei tarvinnut paljoa selitellä. Toisin se on nyt tästä eteenpäin.

Muita neuvolakuulumisia:

Verenpaine: 117/65

Paineet on pysyneet jatkuvasti samanlaisina, eikä ole muuttunut oikeastaan ollenkaan. Ensimmäisen kerran kun neuvolassa mitattiin, ne oli 124/63. 

Painoa lisää lähtöpainoon: 5kg

En ole seurannut painoa kotona ollenkaan, joten samalla vaa'alla on aina punnittu. Aluksi toki painoa vähän lähti pahoinvointien myötä, mutta nyt on lähtenyt ihan hyvin nousuun. On kyllä ruokakin maistunut aika hyvin tässä viimeaikoina.

Sf, eli kohdunpohjan korkeus: 31 cm

Kuukausi sitten sf oli 24 cm, eli sama kuin edelliskerralla kaksi kuukautta sitten. Alunperin keskikäyrälle sijoittunut sf siis tippui ihan alakäyrälle. Neuvolassa sanottiin, että johtuu todennäköisesti vauvan asennosta, eikä mitään erityiskontrolleja määrätty. En itsekään osannut asiasta huolestua, kun tuntuu että koko raskauden ajan se maha on kasvanut aika sykäyksissä. Nyt sf-mitta on kasvanut hyvin ja ollaan jopa vähän siellä keskikäyrän yläpuolella. Että kaikille "ompa sulla pieni maha"-kommentoijille tiedoksi, että en tiedä minkälaisiin jättimasuihin olette tottuneet, ihan normaali maha se on. :D

Sikiön syke: 135

Kaveri ei lainkaan meinannut suostua kuultavaksi. Ensin ei meinannut millään löytyä ja lopulta aina luikahti alta pois. Neuvolatäti meinasi jo huolestua kun ei mitään sieltä kuullut. Lopulta kaveri pari kertaa taas potkaisi anturia ja neuvolatäti meinasi, että kyllä siellä joku ainakin liikkuu. Sykkeet vaihteli aika paljon siinä 115-150 välissä ja välillä oma sykkeeni sekoittui kaverin sydänääniin. Saatiin ne sieltä kuitenkin kuulumaan. 

Sikiön liikkeet: ++

Itse tunnen kaverin liikkeet hyvin. Aamupäivällä hän jumppailee, lounasaikaan uinuu, iltapäivällä jumppailee ja kun töistä lähtee kotiin niin kaveri yleensä lepäilee. Viimeksi neuvolassa neuvolatäti ihmetteli, kun kaveri ei lainkaan liikkunut vaikka hän sitä kuinka yritti ärsytellä. Itse en asiasta huolestunut, sillä kaveri oli koko päivän ennen neuvolaa riehunut. Kyllä sillä selkeästi taitaa Isänsä unenlahjat olla, sillä ei ihan helposti herännyt. Tällä kertaa join juuri ennen neuvolaa välipalajugurtin, jos vaikka sokeri saisi kaverin vähän liikkeelle. Kyllä hän siihen tunnusteluun sitten heräsikin ja tunsi neuvolatätikin ne liikkeet.

Sikiön asento: pää alaspäin

Ilmeisesti kaveri hengailee siellä jossain tosi omalaatuisessa asennossa. Neuvolatädin tunnustellessa ensimmäinen kommentti oli, että "kyllä täällä ainakin jotain kasvaa". En tiedä tarkottiko tämä sitä, että kaveri on suuri vai sitä että on asettunut niin että tuntuu helposti. Kuitenkaan asennon selvittäminen ei ihan niin helppoa ollut, kun sykkeitä ei meinattu millään saada kuuluviin. Viimeisin veikkaus oli, että pää alaspäin siellä majaillaan. Itse epäilen samaa, hikka kun tuntuu yleensä tuolla alakerrassa. Aikaa on toki vielä kääntyä, mutta toivotaan että pysyisi vaan näin päin. Asian pitäisi varmistua sitten reilu parin viikon päästä siellä lääkärineuvolassa.

Virtsanäyte: puhdas

Ei ollut proteiineja, leukkareita tai ketoaineita. Kaikki siis siltäkin osin hyvin. 

SE ON LOMA NY

Neljä päivää plus viikonloppu! Tänään odotetaan Isäntää vielä kotiin ja huomenna NIIIIN nukutaan pitkään! Valvon koko yön!

(Kerron sitten huomenna kun sammuin kahdeksan jälkeen ja heräsin ennen seitsemää.)

Läksiäisiä, mansikoita ja yksi perhepeti

Eilen vietettiin lähisuvun kesken äidin ja tämän puolison yllätysläksiäisiä. Ilmeisesti onnistuttiin juhlakalut yllättämään ja iltaa vietettiin leppoisasti rupattelun ja vanhan saunan merkeissä. Kävi myös ilmi, että sukujuhlat kannattaa jatkossa järjestää yllättäen ja ex tempore, niin mahdollisimman moni pääsee paikalle. Porukkaa tähän lähisukuun kun kuuluu noin kolmekymmentä aikuista yksilöä plus porukan pikkuväki, niin kaikille sopivaa ajankohtaa on käytännössä mahdotonta järjestää. Nämä kekkerit järjestettiin viikon varoajalla, kun ajatus välähti serkkutytön mieleen ja juhlakalujen aikataulu on aika tiukassa muuttotohinoissa. Se ulkomaille muuttaminen kun ilmeisesti ei käy ihan yhdessä päivässä.

Nukkumaan päästiin tällä kertaa ihan hyvissä ajoin. Koitettiin siinä isän luona vielä elokuvaa katsella, mutta jossain kohtaa heräsin sohvalta pää nukkuvan Isännän sylissä ja siirryttiin sänkyyn. Se on jännä miten kotona aina herään seitsemän-kahdeksan aikaan enkä saa millään enää unta ja muualla nukkuessa uni maistuu niin paljon pidempään. Ennen raskautta sain vallan mainiosti nukuttua kotonakin. Aamulla kuitenkin heräsin kymmenen aikaan Mindyn ja Isännän välistä. Jaoin saman tyynyn Mindyn kanssa lähes koko yön. Siitä tulee aina sellainen perskärpänen kun ollaan jossain muualla yötä. Aamulla Mufasa liittyi seuraan ja meillä oli oikeen perhepeti.

Eilen ostaessani Raumalta mansikoita, joku setä siinä kyseli myyjältä, että vieläkö ensiviikolla saa mansikoita. Myyjä lupasi että ensiviikolla vielä saa, mutta jatkosta ei sitten tiedä. Tästä johtuen käytiin tänään hakemassa Köyliöstä Torkkelin mansikoita 10 kiloa ja nyt on vuoden varalle taas mansikat pakkasessa. Oli muuten ihan käsittämättömän maukkaita mansikoita, joten voin vaan suositella! Ihan muutaman mansikan tänävuonna syöneenä...

Tämän viikonlopun jälkeen työviikko alkaa positiivisissa tunnelmissa sekä minulla, että Isännällä. Töitä on vain huomenna ja edessä on ensimmäinen yhteinen palkallinen neljän päivän loma. 

Can't wait!!

MPY

Isäntä tuli eilen töistä kotiin, syötiin, pakattiin kissat ja lähdettii kohti Raumaa. Raumalle päästyämme tajuttiin, että kissojen reppu (jossa on mm. kissojen ruuat ja matkaruokakipot) jäi Turkuun ja meillä ei ole mukana mitään ilmaa ravitsevampaa kissoille. Hienosti hoidettu. Tietenkin kello oli jo paljon eikä mikään eläinliike ollut auki. Onneksi majoituspaikassamme asustelee kissa, joten edes jotain saatiin kisuille tarjolle.

Suuntasimme kohti vuoden suurinta raumalaistapahtumaa, MPY:tä eli mustanpitsinyötä. Se on se ilta kun kaikki raumalaiset ja lähiseutulaiset kaivautuu koloistaan ja kokoontuu Vanhaan Raumaan ja keskustan tietämille. Kyse on kulttuuri-illasta, mutta Isännän sanoin kyseinen kulttuuriehtoo on vain hyvä syy kerääntyä joukolla pämppäämään.

Näin raumalaislähtöisenä tämä on loistava ilta mennä käyskentelemään kaupungille ja treffaamaan tuttuja. Kuten yleensäkin, tälläkin kertaa riitti suurimmaksi osaksi kun seisoi paikallaan ja jutteli ohi yrittävien tuttujen kanssa. Tämä on se ilta kun vanhan Rauman kaupat on auki neljän jälkeen (paitsi ne eläinliikkeet josta me kaivattiin kissanruokaa), kiire ei ole, ihmiset on iloisia ja kaikki jäävät suustaan kiinni.

Ilta venyi ja Isäntäkin sai nukkua aamulla pitkään kun allekirjoittanut lähti 11 aikaan hierojalle. Nyt on yläselkä kuoseissa, kissoilla omaa ruokaa ja jääkaapissa tuoreita mansikoita. Huomaa kyllä, että valvominen verottaa ja paikat kiittelevät tänään valvomisen jäljiltä. Tuli myös huomattua, että kun päivä vaihtuu iltaan, pimeyden mukana laskeutuu kylmyys, joka ikävästi kaivautuu luihin ja ytimiin. Oli aika luksusta kun pääsi vihdoin peiton alle lämpimään!

Mitkä hormonit?!

Olen monesti sanonut, ettei minulle ole tullut mistään hormoneista mitään herkistyksiä. Kerran aloin itkemään kun jossain lehdessä oli kuva vauvasta, joka oli niin kovin ruma. Muuten en ole itkenyt millekään vaippamainoksille tai tavallista herkemmin oikeastaan millekään. 

Viimeviikolla kerroin kamalasta suojeluvaistosta ja hirmuisista monen päivän omantunnon tuskista liittyen kissojen rokotukseen. No nyt tuli kuitenkin vastaan ehkä se viimeinen niitti, jonka jälkeen voin jo myöntää, että jotain hormonaalista herkistymistä tai äidinvaistoja on havaittavissa.

En pystynyt, siis oikeasti kyennyt pystynyt syömään näitä karkkeja. Sehän on ihan selvästi perhe.

Pinnasängyn reunapehmuste

Sain se eilen vihdoin valmiiksi!! Saumurinkorjaajasetä laittoi eilen viestin, jossa luki: "saumuri kunnossa". Ei pisteitä, ei muita merkkejä, eikä keneltä viesti on. Vain "saumuri kunnossa". Asia tuli kuitenkin harvinaisen selväksi ja kävinkin noutamassa sen saumurin heti töistä päästyäni!

Olin niin tohkeissani, että heti kotiin päästyäni aloin hommiin. Isäntä tuli kotiin 1,5 h myöhemmin ja ihmetteli, että miksi saumuri ei surise. Hän sai osakseen tyytyväisen virneen ja kehotuksen käydä katsomassa yläkerrassa. "Se on valmis".

Meidän lapsi totutetaan heti astetta kovempaan makuualustaan. Välttää sitten selkävaivat myöhemmin.

Päädyn kiinnitys.

Tarrakiinnitteiset kiinnitykset pinnoihin.

Naru, joka jää patjan alle ja pitää reunapehmusteen paikallaan.

 Otin mallia siitä Stokken omasta reunapehmusteesta, mutta noiden tarrakiinnitysten saaminen kohdilleen oli jokseenkin haastavaa. Kankaan sisällä on oikean kokoiseksi lyhennetty Ikean reunapehmuste. Koin nauhakiinnityksen jotenkin tylsäksi, joten tein nuo tarrakiinnitykset, vaikkakin jälkeenpäin ajateltuna se nauhakiinnityskin olisi ollut ihan kelvollinen.

Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ainakin se sopii nyt yhteen verhojen kanssa. Koitan vielä saada aikaiseksi tehdä unipesän samasta kankaasta.

Rv 33

Jos olen ollut yleisesti iloinen, hyväntuulinen ja aurinkoinen tässä viimeaikoina, aurinko on kyllä mennyt pahasti pilveen tässä parin edellisen päivän aikana. Tänään on taas onneksi hieman parempi päivä, mutta alkuviikko oli kyllä aikamoista pärinää ja salamointia. Veikkaan kyllä, ettei sitä voi hormonien piikkiin laittaa, vaikka moni ärsyttänyt asia johtui välillisesti raskaudesta.

Maha.

Tässä vaiheessa se näyttää tältä.

Kuva on itseasiassa 33+0, eli raskausviikon 34 puolelta. Tänään siis
otettu.

Se on niin ihana, mutta samanaikaisesti niin ärsyttävä. Sen takaa ei näe alapäätään tai edes napaansa. Saati sitten mitään tahraa paidassa. Varpaan kynsien leikkuu oli operaatio vailla vertaa. Sen kanssa ei voi kanniskella juurikaan mitään, koska sitä vasten ei voi kantaa mitään. Mitään ei voi myöskään nostaa ja painaa kylkiä vasten, koska maha on kylkien kohdalta pyöristynyt sivuille niin, ettei mikään pysy ylhäällä. Kaikki nostaminen tapahtuu käytännössä suorilta käsiltä eteen. Koitappa itse pari päivää.

Selkä.

Se on ihan tohjona. Lavat on ihan todella todella jumissa ja kaiken lisäksi alaselkä särkee käytännössä jatkuvasti. Joskus vuosia sitten huomasin vaivakseni kummallisia satunnaisesti pienten selänojennusten yhteydessä tulevia erittäin kovia alaselkävihlaisuja. Kivut paheni niin, että niiden yhteydessä yhtäkkiä saattoi lähteä jalat alta. Kerran maatessani kivuissani Rauman Prisman parkkipaikalla kaatosateessa päätin, että tohtorisetää on vaivan vuoksi nähtävä. Diagnoosiksi tuli lannerangan instabiliteetti, eli yksi nikama liikkuu siellä poikittain. Hoidoksi sain fysioterapiaa ja sisäisten vatsalihasten vahvistusta. Lääkäri vielä huikkasi, että raskauden aikana vaiva saattaa olla aika tuskallinen.

No voin kertoa nyt, että aika tuskallinen on. Vihlaisut tulee jokaisen pienenkin ojennuksen yhteydessä, enkä tiedä miten niitä voisi ehkäistä, sillä vatsalihakseni on jossain teillä tuntemattomilla, enkä edes tiedosta niiden olemassaoloa enää. Lisäksi koko alaselän (lannerangan) tienoolla on jatkuva selkäsärky. Välillä makuuasennossa se helpottaa, mutta helpotus ei ole pitkäaikaista. Särkylääkettä en ole vaivaan ottanut, koska en usko sen auttavan enempää kun se, että koittaa olla ajattelematta ja keskittymättä kipuun. Se on se paras lääke vaivaan. Kaikkein ikävintä on kaikenlainen kumartuminen ja lattialta tavaroiden nostaminen. Kivaa on se, että töissä kaikki pöytätasot on jotenkin ihan käsittämättömän alhaalla ja vaikka istuisi tuolilla, silti saa olla selkä kummallisessa asennossa nähdäkseen tietokoneiden ja laitteiden näytöltä jotain muuta kuin heijastumia. Ja edelleenkin ne kaikki tavarat tuntuvat tippuvan, joten sieltä lattialtakin saa aika paljon nostella tavaraa.

Ruokahalu.

Sitä on. Voisin syödä niin paljon kun ruokaa vain on saatavilla. Ilmeisesti kaveri on nyt siirtynyt pois mahalaukun tienoilta, eikä paina sitä enää kasaan. Onneksi närästystä ei ole liiemmin nyt ollut. Vältän kyllä syömistä ennen makuuasentoon asettumista, muuten närästys on varma seuraus.

Vessahätä.

Se alkaa olemaan aina yllätys. Yhtäkkiä tulee tarve pissalle ja saadessani tuskalliselta tuntuvan ajanjakson jälkeen lyllerrettyä vessaan ja saadessani äitiysvaatteet pois tieltä, istun pytylle ja mitään ei tule ulos. Great. Hätä on edelleen kova. Siinä vähän koittaa asentoa muutella, jos vaikka jotain vahingossa tulisi, mutta ei. Ei auta kun nousta ylös, kiskoa ne kaikki vaatteet takaisin sen kipeän selän kanssa ja astua ulos vessasta luottaen siihen, että se oikea vessahätä ehkä tuntuukin erilaiselta. Tai sitten painua takaisin sinne vessaan kokeilemaan, josko olisi tällä kertaa parempi onni.

Välimatkat.

Onnistuu hitaasti. Ellei tulokas paina jotenkin hassusti mahassa niin, että tuntuu kuin olisi tennispallo ahterissa, niin hetken kävelyn jälkeen alkaa jommalta kummalta puolelta alavatsaa vihloa oikeen kunnolla. Muiden tahdissa on turha edes yrittää enää pysyä. Vauhti on tasainen ja askel sekä hidas että lyhyt.

Siinä ne tämän hetken polttavimmat. Muuten kaikki on oikein mainiosti! Kaveri liikkuu kivasti ja myllertää oikeen kunnolla kaiken hereilläoloaikansa. Onneksi ne jalanojennukset pelkästään yhteen kohtaan on loppuneet, teki meinaan pidemmän päälle todella kipeää, kun joku tökkii kaksi viikkoa säännöllisesti samaa kohtaa. Pahoinvointia eikä väsymystä ei ole ollut, joten töissä jaksaa selkäkivuista huolimatta vielä hyvin. Enää pari viikkoa, oikeastaan lomapäivät (ne 4 kpl) huomioiden vain 5 päivää töitä. Vähiin käy ennen kun loppuu! 

Vinkiksi muuten kaikille kanssaodottajille ja miksei vaikka muillekin, paljon joka paikassa kehuttu Babybjörnin Balance soft -sitteri on Citymarketissa tarjouksessa hintaan 87,50€ (Ovh. 175€). Nettikaupoista olen halvimmillaan bongannut kyseisen sitterin hintaan 139€, joten nyt on halpaa kuin saippua! Meilläkin osittain hankintalistalla ollut tuote kotiutui Citymarketista eilen. Alun perin suunnittelin sen ostavani, jos näyttää siltä että sitterille olisi käyttöä. Nyt sille on pare olla käyttöä!

Tässä oli onneksi kantokahva, niin oli huomattavasti kivempi kantaa kipeällä selällä. Raskaana olevat on selvästi huomioitu!

Värivaihtoehtoja ei ollut kuin yksi, mutta tämä tummanharmaa sopii meille vallan mainiosti!

Taas näitä maailmanloppuja

Ai vitsi että rakastan näitä päiviä kun kaikki menee perseelleen. Ja vaikka se epäonnistuminen/vahinko/muu ei varsinaisesti olisikaan maailmanloppu, se tuntuu siltä. Vielä kun niitä tulee useampia peräjälkeen. 

Töissä kaikki tuntuu menevän vaikeimman kautta. Ellen itse tee jotain mokaa, putki tippuu kesken kaiken käsistä ja saan aloittaa koko homman alusta tai vaihtoehtoisesti laitteessa on jokin vika, jonka vuoksi saan tehdä kaiken uudestaan. Tätä se on ollut viimeiset kaksi päivää. Hermo on todella kireänä ja kaikki pienetkin asiat suoraan sanottuna vituttaa. Kaikki tippuu lattialle ja kiitos ihanan kipeän selän, nostaminen on aina tuskallinen operaatio. 

Eilen pinnasängyn reunapehmuste jäi kesken, kun en saanut saumurin lankojen kireyksiä säädettyä kunnolla. Tänään vein sen huoltosedälle ja sinne se jäi. Sen saa noutaa ensiviikolla 80e rahasummaa vastaan. Ei siis reunapehmustetta tai muutakaan saumuria vaativaa työtä enää tälle viikolle. Myös tuo oma ompelukone pitäisi huoltaa ennen käyttöä, mutta sen huoltosetä on yllättäen kesälomalla ja palaa töihin vasta äitiysloman alkaessa. Äitiysloman alussa ei siis ainakaan ommella. Olen surun murtama.

Päivällä sain tekstiviestin, että paketti Dermosililtä on noudettavissa postista. Kotiin tullessani kävin noutamassa paketin postista. Kun pääsin kotipihaan ja avasin postilaatikon, siellä oli kissojen ruokalähetyksen saapumisilmoitus. Sieltä samaisesta postista. En sitten lähtenyt enää sinne takaisin. Vaikka se posti on lähi-Siwassa alle kilometrin kävelymatkan päässä, autolla sekin on sieltä haettava, kun en tämän selän kanssa pysty mitään kantelemaan. Ehkä Isäntä saa hakea sen huomenna tullessaan kotiin. Jos tulee kotiin.

Tämän ihanan päivän kunniaksi vajoan kotisohvalle hämärään katsomaan telkkaria ja syömään mitä ikinä käteen sattuu. 

Projekti reunapehmuste ja kylkiäiset

Otsikosta huolimatta se pinnasängyn reunapehmuste ei ole valmis, eikä niin esittelykelpoinen, että laittaisin siitä teille tänne kuvaa. Tästä reunapehmusteprojektista johtuen mulla on ihan hirvee ompelukonekuume! Mulla on siis itsellä ihan perusompelukone (Bernette Fun style) jonka ostin kun muutin omilleni Turkuun ja aloitin opinnot. Hän on oikein hyvin minua palvellut kaikissa perusjutuissa, kuten housujen lyhennyksissä, korjaamisissa ja olen sillä jokusen paidankin itselleni kyhännyt. Ei siis siis mitään kummallisuuksia ole tullut tehtyä. Kovin paksuihin kankaisiin siitä ei ole ja harmittavan usein saan sillä langat solmuun (aina tietenkin sille oikealle puolelle) tai laitteen jumiin. Olen aina ajatellut, että en ehkä vain osaa tai sitten se on päivästä kiinni. 

Kun tuossa ehkä vuosi sitten aloin kaipaamaan saumuria lähinnä virkkuutöiden sisäkankaiden ompeluun, löysin juuri mainion torista. Samaisella myyjällä oli myynnissä Berninan 1008 ompelukone, jonka äitini silloin osti. No se Bernina on nyt ollut minulla käytössä ja olen niin löytänyt ompelun hienoudet taas! Se toimii niin kivasti, enkä ole kertaakaan saanut sillä lankoja yhtälailla solmuun kun omalla koneella, eikä se ole kertaakaan vetänyt kangasta (ja lankaa) jumiin. Todellakin vika todennäköisesti on minussa, mutta silti se on huomattavasti mukavampi ommella kun se ompelu yksinkertaisesti onnistuu.

Nyt kun äitini on muuttamassa Saksaan, hän kaipailee ompelukonetta mukaansa. Vaikka toki hän sen lupasi myöhemmin toimittaa takaisin, olen nyt vakaasti sitä mieltä, että olisi se minulle sopiva ompelukone itselläkin kiva olla. Tänään kävin kyselemässä käytettyjä ompelukoneita Turkulaisessa ompelukoneliikkeessä ja setä esitteli minulle Pfaffin Passport 2.0:n. Vaikka Pfaff on minulle entuudestaan täysin tuntematon, olen myyty. Olisiko se minun uusi hyvä ystäväni, jolla uskaltaisin kokeilla vauvanvaatteidenkin ompelua ilman jatkuvaa taistelua jumittuneen ja pidemmän päälle rikkoutuneen kankaan kanssa?

Tänään taas pinnasängyn reunapehmuste otti aimo askeleen eteenpäin. Berninan luovutus tapahtuu perjantaina ja reunapehmusteen pitäisi olla ennen sitä valmis. Saadakseni siitä varmasti oikeanlaisen ja -kokoisen, minun piti kasata pinnasänky, jotta pääsen sitä testaamaan. Reunapehmuste olisi jo valmis, ellei homma olisi tyssännyt saumuriongelmaan, jonka ajattelin ratkaista huomenna. En millään saa sitä tikkiä oikeanlaiseksi, joten ajattelin ottaa koko vehkeen kainaloon ja painella sen saumurin kanssa sinne samaiseen puotiin, jossa tänään tutustuin Pfaffiin. 

Ehkä mä en vaan osaa?

Lopuksi pari kuvaa siitä pinnasängystä, ihan vaan koska se on nyt kasattu. 

Kaikki alkoi tästä. Ruuvien levittäminen lattialle kissataloudessa ei muuten ikinä ole kovin viisasta.

Päästiin hieman pidemmälle. En siis olisi millään pärjännyt ilman apua.

Thataaa!! Valmis! <3

Kyllä tulee muuten naisesta avuton kun se asuu miehen kanssa, joka aina korjaa kaiken ja vaihtaa lamput. Oli kauhean hankalaa aloittaa tätä operaatiota "pinnasänky". Työkaluja ei meinannut löytyä ja ohjeet näytti ihan insinöörin koulukirjalta. Mutta hei, onnistuin! Tai ainakin se näyttää pinnasängyltä. Ja Isäntä on niin ylpeä!! Isäntä saa kyllä vielä käydä tuon läpi ennen kun sinne mitään lasta uskaltaa laittaa...

Lazy sunday

Nyt on viikonlopun juhlat juhlittu. Siinä aamuyön tunteina kotiin ajaessamme Isäntä onnistui kippaamaan oluensa autoon. Yllättäen se siinä hetkessä enemmän naurutti kun harmitti. Tänään aamulla Isännän ilme oli suhteellisen vakava kertoessani tästä eilisiltaisesta "onnettomuudesta". Hetki sitten Isäntä päätti mennä katsomaan "mitä sille autolle on tapahtunut" ja samalla siivoamaan sotkut. Täytin ämpärin pesuvedellä ja pyysin Isäntää ottamaan juuriharjan siivouskaapista. "Tarviiks sä jotain muuta kun sen juuriharjan", se kysyi.

Pysähdyin, ja tiedustelin, että anteeksi kuinka. Isäntä tajusi tilanteen ja korjasi lauseensa: "Siis tarvitaanko me jotain muuta kun se juuriharja?"

Otettiin me sitten pesurättikin mukaan. 

Tämä sunnuntai ajateltiin pyhittää sohvalle. Suunnitelmissa on katsoa kaikki rästijaksot Orange is the New Blackista ja kyhjöttää sohvalla rinnatusten. Ehkä jopa vähän kainalossa jossain kohtaa.

Jotain juhlavaatetta

Taas koitti tekemisentäyteinen viikonloppu! Lauantai alkaa kevyesti näytteenottoharrastuksella, josta sitten aamuvuoron jälkeen suunnataan Naantaliin juhlistamaan kesäkuussa avioitunutta Isännän kaveripariskuntaa.

Kuten asiaan kuuluu, aloin hyvissä ajoin (lue eilen) miettimään, että mitäs sitä sitten pukisi päälle. Suureksi yllätykseksi tajusin, että vaatevarastossani on hyvin vähän mitään juhlakelpoista päälle pantavaa tämän pallomahan kanssa. Vaikka masuni on pieni ja siro, kuten monet sitä kuvailevat, sitä ei silti saa tungettua kovinkaan juhlallisiin tamineisiin. Loppujen lopuksi vaihtoehtoja oli kaksi: pellavamekko, jossa näytin oranssilta muumilta ja musta-harmaa äitiystunika. Melkein kiukku tuli, kun tajusin että olisihan Turussa ollut esimerkiksi Ozbaby Länsikeskuksessa, josta olisi voinut käydä mekkoja katselemassa. Nuo aiemmin mieleen tulleet Lindexit ja H&M:t kun on äitiysvaatteiden osalta niin nähty. Ehkä ennen seuraavia kemuja käyn hakemassa jonkun kivasti mahan kanssa laskeutuvan mekon, vaikka sieltä Ozbabystä.

Toinen mielenkiintoinen ja yllättävä ongelma tuli myös eilen illalla vastaan, kun aloin leikkaamaan ja lakkaamaan varpaankynsiä. Mulla alkaa aina peukalovarpaan kynsi leikkaamisen jälkeen kasvamaan sisään, enkä ole vielä keksinyt miten välttäisi sen parin viikon tuskan muuten kuin antamalla sen kasvaa. Leikkaan ne siis vasta kun on ihan pakko. No se pakko oli eilen. Seuraava vinkki on tarkoitettu kaikille kanssaodottajille, joiden maha on vielä pienempi ja sirompi kuin minun: leikatkaa varpaankynsiä mahdollisimman usein! En meinannut mitenkään päin taipua sitä operaatiota toimittamaan ja se oli pakko tehdä! Isäntä naureskeli vierestä, kun näytti niin epätoivoiselta, mutta alkoi heti virnistelemään pelästyneenä kun ojensin hänelle jalan ja kynsisakset. Ei suostunut Isäntä sitä tekemään. Monen tuskallisen yrityksen jälkeen ainoa toimiva tapa oli Isännän neuvon mukaan WC-pytyn äärellä niin, että seisoo pytyn edessä toinen jalka nostettuna pytyn reunalle, maha hengaili jalan sisäpuolella ja siitä kumartuen. Siltikin yksi pikkukaveri osoitti mieltään potkimalla kovin aina siihen sisäreiteen, johon hänen majansa nojasi ja Isäntä naureskeli vieressä. Kynsien lakkaaminen oli taas ihan oma operaationsa, joka ei kovinkaan hyvin onnistunut ja jälki on sen mukaista. Luotan kuitenkin siihen, että kukaan ei ala varpaitani kauhean tarkkaan paikan päällä tuijottelemaan.

Rokotuspäivä

Meidän pikkuisilla vauveleilla oli tänään neuvolapäivä. Huomaan itsessäni jotain kummallisia (kenties niitä äidillisiä) muutoksia, sillä olen ollut jo monta päivää ihan harmissani kun joudun kuljettamaan pienet viattomat kisumme eläinlääkärille piikitettäväksi. Tänäänkin olo oli ihan hirveä melkeen koko päivän! Koitin hokea itselleni, että ne on "vaan" kissoja, mutta ei auttanut yhtään. Erittäin pahoillani ja vastentahtoisesti kannoin kisut autoon ja lähdettiin kohti Koirakissaklinikkaa. Mitä ihmettä tämä tulee olemaan sen vauvan kanssa!?

Yleensä en ole mikään hössöttäjä, enkä oikeen siedä edes sellaista ylimääräistä hössötystä. Nyt siellä eläinlääkärissä lääkärin mennessä hakemaan niitä rokotteita, mainitsin oikeen Isännälle kun hävettää kun tuntuu että hössötän. Silittelin ja juttelin ja rauhottelin ja tuli ihan sellainen olo, että tuo lääkäri varmaan suosittelee minulle kohta valkoista huonetta. Isännän mielestä en kuulemma hössöttänyt mitään ylimääräistä, mutta tuli kyllä tyhmä olo kun niin huolissani olin pikku kisuistani, sehän on vain yksi pieni piikki.

Käytiin samaisessa paikassa rokotteella viimevuonna, ja sillon kokemus oli kyllä aika ikävä. Silloinen eläinlääkäri vaikutti olleen hyvin vähän tekemisissä kissojen kanssa, tuikkasi rokotteen (ja lämpömittarin) ilman varoitusta ja oli lopuksi vielä sitä mieltä, että Mindyllä on asennevamma.  Ei jäänyt siitä kauhean ammattitaitoista kuvaa kyllä. Kaiken lisäksi tänään kävi ilmi, että se oli laittanut meidän kissoille väärät rokotteet. Niiden olisi pitänyt saada kissaflunssa JA kissaruttotokotteet, mutta oli annettu vain flunssarokote. Nyt saadaan sitten vuoden päästä hakea vielä uudelleen molemmat ennen kun ne on kolme vuotta voimassa, muuten olisi voinut murehtia seuraavan kerran rokotteita vasta kolmen vuoden päästä.

Tällä kertaa oli onneksi vähän eri ääni kellossa. Eläinlääkäri oli selvästi ammattitaitoisempi kuin viimekerralla ja osasin itsekin varautua hieman eri tavalla siihen kiinnipitämiseen. Yritin vielä viime hetkellä saada Isäntää pitämään kiinni, koska herkkistely, mutta Isäntä on luonnostaan näissä neula-asioissa minun raskaustilan aiheuttamaakin tilaa herkempi, joten kukas muu sai pidellä kisuista kiinni kuin minä. Itse rokotus meni ihan käsittämättömän näppärästi ja nopeasti, eikä kumpikaan kissoista vaikuttanut edes huomanneen pistosta! Heti alkajaisiksi huoneeseen mennessämme ilmoitin, että ellei ihan pakollista tarvetta lämmön mittaamiseen ole, sitä ei tarvitse tehdä. Sitä ei myöskään tehty. Ja siellä odotushuoneessa oli ovi, minkä sai kiinni ja kiipeilypuu! Päästettiin meidän kissat sitten tutustumaan, kun keskenämme siellä odoteltiin.

Kissojen leikkipaikka!

Oli kisut ihan onneissaan kun pääsi vähän tuulettumaan kantokopasta.

Mutta hei jee! Tällä kertaa säästyttiin mun paikkailuilta ihan kokonaan ja kissatkaan ei ole pahoillaan! Viimekerran kokemuksesta voi halutessaan lukea täältä.

Isännän kuulumisia

Isäntä tosiaan hengailee nykyään arkisin pääasiassa Helsinki-Vantaa -akselilla, päivät töissä ja illat veljeni perheen majoituksessa. Ollaan ihan käsittämättömän kiitollisia, että ne jaksaa sitä siellä katsella, sillä muuten Isäntä joutuisi joka päivä ajamaan Turku-Helsinki -väliä. Ajomatkat verottaa, etenkin kun työpäivät venyy välillä pitkäksi, sillä Isäntä ei ole sitä tyyppiä, jolta työkalut tippuu kädestä tasan neljältä. Joskus Isännällä on koulutus- tai työreissuja jonnekin kauemmas, kuten Saksaan, Sveitsiin, Ruotsiin jne. Toisin sanoen lentäminen sille on tullut jo aika tutuksi tässä muutaman kuukauden aikana.

Välillä Isäntä tulee käymään arki-iltaisin kotona, mutta yleensä takana on jo pitkä päivä ajomatkoineen, kotiin saapuu varsin sohvankaipuinen Isäntä ja aamulla odottaa aikainen herätys. Muun muassa eilen hän kävi täällä visiitillä. Kotona hän oli siinä puoli seitsemän jäljistä illalla, väsymys alkoi painaa yhdeksän maissa, poikkeuksellisesti oltiin sängyssä jo pian yhdeksän jälkeen ja aamulla kello herättikin puoli kuudelta. Isännän sanoin ne kuuden herätykset ei ole enää niin pahoja kuin aluksi. Tykkään kyllä kovasti, kun hän jaksaa välillä viikollakin käydä kotosalla, vaikkei muuta kuin nukkumassa.

Viikonloppuisin aika kuluu ihan tajuttoman nopeasti! Useimmiten viikonloppuisin on jotain actionia, eikä juurikaan ehditä kotosalla keskenämme olemaan. Näin se näyttää lähitulevaisuudessa myös menevän, mutta mieltä keventää kummasti heinäkuun viimeisellä viikolla yhteinen miniloma, joka on tarkoitus pitää parisuhdelomana vielä ennen uuden perheenjäsenen saapumista. Suunnitelmissa on tehdä "ei mitään" ja suunnitemia kyseiselle ajanjaksolle ei juurikaan olla valmiita ottamaan vastaan. Jospa vihdoin kyseisenä ajanjaksona saisin nauttia Isännän seurasta sen verran, että saisin vaikka vielä yhden Isännän suusta-kirjoituksen ennen loputtomia vauva-päivityksiä. Tässä tilanteessa kun näen Isäntää niin vähän, että mitään hulvattomia kertomuksia ei ole tarjolla, edes minulle.

Töissä Isännällä menee hyvin, hän on tykätty työntekijä ja on itsekin viihtynyt erittäin hyvin. Kokee siis olevansa omalla alallaan. Työn suhteen tärkeintä mielestäni on kuitenkin se, että tykkää aamulla mennä töihin, eikä työpäivät tunnu tuskallisilta, joten olen hyvin tyytyväinen Isännän puolesta. Hyvin Isäntä on vielä jaksanut tätä etäsuhdettakin. Ollaan toki tosi aktiivisesti jutussa, mutta onhan se selvä, että se suhde on erilainen kun pääasiassa aikaa vietetään eri paikkakunnilla. Parasta tässä ehkä on se, että osaa todella arvostaa toisen läsnäoloa ja seuraa, kun sitä ensin viikon verran ikävöi. Arkikeskustelut jää välillä aktiivisesta yhteydenpidosta huolimatta vähemmälle ja tästä syystä moni asia jää toiselta kertomatta. Harvemmin mitään tärkeää, mutta hyvin usein huomaa kertovansa toiselle jotain, jonka taustoista toisella ei ole hajuakaan. Se on ehkä se kaikkein ärsyttävin asia, se niiden arkisimpien asioiden unohtuminen.

Hyvin tässä ollaan vielä puolin ja toisin jaksettu, joten huolta ei ainakaan tähän hätään ole. Isännän jaksaminen tosin saattaa joutua koetukselle, kun pikkukaveri saapuu arkea vilkastuttamaan. Jos joku onnekas tästä piakkoin löytäisi itselleen ihanan asunnon, niin päästäisiin vihdoin sinne saman katon alle.

Rv 32

Karvoja karvoja karvoja. Olen ihan täynnä pientä hahtuvakarvaa. Ihan tajuttoman rasittavaa. Olen koittanut välillä sokeroida niitä pois, muun muassa mahan alueelta, mutta tilalle tulee pieniä näppylöitä, joten se ei mieltä juurikaan kevennä. Ei niistä onneksi mitään haittaa ole, silmään ne vaan ärsyttävästi pistää. Jos jotain positiivista, niin hiukset ja kynnet on ensimmäistä kertaa raskausaikana kunnossa. Enää ne ei katkea jatkuvasti ja suihkun lattiakaivokaan ei enää joka pesukerta täyty pitkistä punaisista hiuksista. Vahvemmat kynnet on myös onnea, sillä yllättävän usein niitä kynsiä tarvitaan.

Pikkukaverin hikka on alkanut olemaan lähes päivittäistä. Käy kyllä niin sääliksi välillä, kun hikka vain jatkuu ja jatkuu, eikä lainkaan jätä pientä rauhaan. Se voi jatkua kerralla melkeen tunnin ja alkaa itsestäkin tuntua jo aika ikävältä, kun lantiossa on jatkuvaa nykimistä. Hikka on tosiaan normaalia ja se on jopa tärkeä osa vauvan keuhkojen kehitystä.

Pikkukaverin liikkeet on alkaneet käydä välillä aika tuskalliseksi. Peppu tunkee väkisin ulos oikealta puolen mahaa ja joku polvi tai jalka ojentuu vasemmalta puolen mahaa, ja etenkin kun nämä tapahtuvat samanaikaisesti, olo on todella tuskainen. Ei se varsinaisesti kipeää tee, mutta aiheuttaa sellaisen ikävän paineen tunteen, joka vaatii pysähtymistä ja hetken hengittelyä. Olo alkaa tosiaan olemaan jo sellainen, että tuolla mahassa on melkein pari kiloa vauvaa. Vielä reilu kilo pitäisi tulla parin kuukauden aikana, joten olot varmasti paranevat. Liikkeet on nyt myös sellaisia koko mahaa höllyttäviä ufo-liikkeitä, joihin ulkopuolistenkin silmät välillä kiinnittävät huomiota. Mahan päältä tunnustellessa kaikki epäilevät, että minä tein itse jotain, eihän niin pieni kaveri niin suurta myllerrystä aikaan voi saada! Liikkeitä on alkanut tuntua kummallisesti myös alaspäin. Ne on myös omalla tavallaan todella epämiellyttäviä, sillä joka kerta tulee sellainen olo, että lirahtaisi jotain. Onneksi kertaakaan ei ole niin vielä käynyt! Yhtenä päivänä olin jo aivan varma, että kaveri on kääntynyt peppu alaspäin, kun niitä iskuja tuli niin paljon alaspäin. Onneksi nyt lähipäivinä se peppu (?) on tosiaan työntynyt ulos tuolta oikealta puolen mahaa, ja ne jalat tosiaan ojentuu tuonne vasemmalle puolelle, joten kyllä se kaveri taitaa siellä ihan pää alaspäin olla. En kyllä kaipaa mitään perätila-jännityksiä, vaikka olisihan sitä aikaa vielä kääntyä.

Kengät oli jo melkeen pakko vaihtaa sellaisiin helposti jalkaan potkaistaviin, sillä kumartumisesta ja nauhojen solmimisesta on tullut sen verran ikävä toimenpide. Sukat saa onneksi helposti jalkaan, kun nostaa jalan poikittain toisen reiden päälle, mutta ei kauheasti kyllä kumartuilla. Nostelukin tapahtuu pääasiassa selkä suorassa ja jalkoja koukistamalla. Ainakin ryhti pysyy kunnossa!

Töissä olen jaksanut hyvin, eikä työnteko ja sen myötä myös jatkuva istuminen tunnu erityisen tuskalliselta. Turvotuksia en ole edelleenkään huomannut, mutta olen kyllä pannut merkille, että tavarat tippuvat käsistä välillä todella helposti. Olisiko siis kuitenkin jotain pientä turvotusta, johon en vain osaa kiinnittää huomiota. Tulin tuossa pari päivää sitten miettineeksi, että syön niin paljon mansikoita, että mahdollisesti sekin poistaa nesteitä, diureetti kun on. Isäntä on jo välillä epäillyt, että saan jonkinlaisen mansikkamyrkytyksen, mutta luotan siihen, etten voi niitä niin paljoa syödä, että siitä mitään sen kummempaa haittaa olisi. Ne on kuitenkin "vain" mansikoita.

Käsistä ja muualta on alkanut verisuonet hieman pullottamaan. En tiedä johtuuko se siitä, että olen raskauden myötä laihtunut, vai johtuuko se itse raskaudesta, mutta välillä on todella hassun nököistä kun rystysten sivuilta pullistuu ihan kunnolla verisuonet. Yleensä ne ei siis juurikaan pullottele, joten huomiota niihin itse kiinnittää heti.

Tajusin eilen, että se vauva voi tosiaan tulla jo ennen laskettuakin. Ihan hassu ajatus! Itse olen koko ajan ajatellut, että synnytys menee reilusti lasketun ajan yli. Itse epäilen, että kaveri syntyisi 19.9, eli 10 päivää lasketun ajan jälkeen. Mahdottomalta ei myöskään tunnu käynnistys sitten kun lasketusta on se kaksi viikkoa. Kertaakaan ei ole tullut edes mieleen, että hän ennen laskettua syntyisi. Etenkään, kun mitään synnytykseen viittaavia oireita ei ole ollut, ei edes niitä harjoitussupistuksia.

Pitkästä aikaa on ehkä taas aika laittaa masukuva. Tänään siis 31+6. Pikkuhiljaa se kasvaa. Kasvun huomaa erityisesti siitä, miten töissä labratakki alkaa käydä ahtaaksi! Kohta pitää jo vaihtaa takkia suurempaan!

31+6

Baby Shower

Eilen meille tuli joukko vanhoja luokkakavereita, jotka olivat järjestäneet minulle baby showerit! Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja oli kyllä hauskaa! Lisäkseni porukasta oli toinenkin raskaana, joten vauvajutuista keskusteleminen kävi luonikkaasti, jopa niiden kanssa joilla ei asiasta mitään kokemusta ole.

Lahjaksi sain heiltä ihanan itse kasatun vaippakakun ja pienen, koon 50 pörröpuvun. Juuri sellaisen, jota olen toivonut vauvalle kotiipaluupuvuksi! Katselin juuri samana päivänä kyseisiä pukuja kaupassa, mutta jäi ostamatta, sillä tarpeeksi pientä kokoa ei löytynyt. Voitte siis kuvitella, että lahja oli kyllä niin nappisuoritus!

Vaippakakku ja "Yoda"

"Yoda" avattuna. Ihana pörröpuku! <3

Koska en ole ikinä baby showereissa ollut, eikä ollut ilmeisesti kukaan vieraistakaan, en osannut yhtään odottaa mitään. Kaikki pidettiin salassa viime hetkeen saakka ja itse en saanut tehdä edes mansikkakakkua. Upotin mansikat sitten tervetuliaismaljoihin, joihin mielikuvituksellisesti laitoin mansikoita ja ananas light -Jaffaa. Tarjolle porukka toi vaikka mitä ja ohjelmaakin oli kaikkea erilaista!

Alkumaljat

Tarjontaa

Ohjelmana oli vauva-aiheinen tietovisa, jonka kysymykset ei todella ollut ihan helpoimmasta päästä, mm. montako vauvaa Suomessa syntyi vuonna 2014. Toiseksi oli pilttien maistelua, jossa piti arvata kyseinen maku. Ne hedelmämaut oli ihan kivoja, mutta hyi olkoon jotkut niistä "suolaisista", kuten maissisose, maistui ihan järkyttävän kamalalle. Oppii arvostamaan kyllä mausteita ruuassa kun maistelee pilttejä. Yhtenä ohjelmanumerona oli vatsanympäryksen arvailua ja viimeisenä musiikkivisa, jossa arvailtiin lastenohjelmien tunnareita. Sen järjestäminen ei ollutkaan ihan helppoa, sillä melkeen kaikissa tunnareissa mainitaan kyseisen lastenohjelman nimi ja sen sensuroiminen oli mute-napin ja ohjelman juontajan varassa. Täytyy kyllä sanoa, että yllättävän hyvin se onnistui! Katseltiin ja ihmeteltiin sitten äitiyspakkauksen sisältöäkin ja joitain vaatehankintoja, joita on tullut tehtyä.

Kaiken kaikkiaan oli ihan tajuttoman ihanaa nähdä porukkaa taas pitkän ajan jälkeen ja oli aivan todella ihanaa kun jaksoivat järjestää kyseiset kemut! Kiitos vielä kerran kaikille! <3

Pikku Mindy

Tänään on kulunut tasan kaksi vuotta siitä kun rakas esikoiskisumme Mindy saapui piristämään arkeamme. Alkaessamme kissanhakuprojektiin ja päätyessämme Ragdolliin (tai vaihtoehtoisesti pyhään Birmaan), sanoin Isännälle, että värillä ei ole väliä, kunhan ei ole bicolour. Käytiin useassa paikassa pentuja katsomassa ja tavatessamme pikkuisen sinisen bicolour-tytön Hyvinkäällä Nipin Napin kissalassa, tiesimme heti, että tämä on meidän kissa. Hän oli kovasti suloinen ja sosiaalinen ja ihana. Ja niin vaalea vielä sillon.

Mindy kasvattajan sylissä

Kun sitten kaksi vuotta sitten tällä päivämäärällä pikkuinen saapui meille, sulimme heti täysin. Koko matkan raukka parka itki koti-ikävää ja tästä syystä en koskaan suosittele kissan hakemista kovinkaan kaukaa. Kotona hän asettui hyvin pian taloksi ja seurasi meitä heti alusta asti pitkälti joka paikkaan. 

Tänä päivänä Mindy on "niin aikuinen", ainakin verrattuna Mufasaan. Tai ainakin luulee olevansa. Hän tulee aina mukaan saunaan, vihaa harjaamista, pelkää lapsia yhden ikävän kokemuksen jäljiltä, väistää kättä silittäessä ja tulee aamulla herättämään lempeästi puskemalla ja kirmailemalla. Sohvalla istuessa hän tulee kehräämään, tallomaan mahaa ja puskemaan märkää nenäänsä mihin ikinä koloon se sitten mahtuukin. Hän on aina paikalla seuraamassa mitä tapahtuu, tunkee itsensä jokaiseen koloon tai laatikkoon mitä saataville tulee, nauttii makoiluista erilaisten lattialle jääneiden pussien, kuten muovipussien päällä. Valjaissa Mindy lamautuu ja tästä syystä nauttiikin ulkoilusta paikallaan hengaten ja ilmaa haistellen. Hän on pienen pieni pelkuri suuressa maailmassa, mutta kotona hän on niin rohkea, että uhmaa joskus jopa imuria. Hän on itsetietoinen, lempeä ja kaikin puolin valloittava sylikissa. Ja niin söpö!

Mindy kirjoittaa usein myös blogia.

Mindy kasaa grilliä.

Takana on aivan ihanat kaksi vuotta. Kumpikaan meistä Isännän kanssa ei voisi enää edes kuvitella kissatonta elämää. Voin myös parin vuoden kokemuksella lämpimästi suositella kyseistä kissarotua, ihan kaikille!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Ukkosesta ja kaatosateesta huolimatta Ame nukkui kuin tukki. Itse asiassa näin syksyn lapsena hän nukkuu myrskysäässä jopa normaalia paremmin. 

Seuraavana päivänä olo oli pirteä. Töiden jälkeen kotimatka kiersi Itäharjun Prisman kautta, josta Ame päätti sen parin litran sijaan ostaa kokonaiset 5 kiloa mansikoita. Meni niistä pari purkkia pakkaseenkin, mutta jos ne ei nyt ihan heti kuitenkaan loppuisi.

Kun mansikat oli perattu, oli kissojen vuoro. Se niiden vihaama toimenpide oli taas käsillä, nyt kun kaupasta haettiin uusi suka Raumalle jääneen tilalle. Karvaa lähti taas kuin sulkia sulkasadon aikaan ja kissat kiukuttelivat minkä ehtivät. Mufasa-raukalle kävi vähän hassusti, kun Ame ei ihan ylettynyt harjaamaan pakoon yrittäneen Mufasan häntää loppuun asti. Mufasan häntä on nyt siis entisen tuuhean sijaan tuuhea vain hännän päästä, jonne harja ei ylettynyt. Hännästä on vaikea saada kuvamateriaalia, koska se aika usein joko heiluu tai sitten on maata vasten, jolloin kyseistä efektiä ei oikein näe.

Toimenpiteen jälkeen leppyneet kissaotukset olivat tavattoman väsyneitä. Kidutuksesta huolimatta heille kelpasi unipaikka sohvalta, Amen lähettyviltä. Ei kuitenkaan ihan käden ulottuvilta. Katsoa saa, muttei koskea.

Verhokangas on nyt vihdoin saanut lopullisen muotonsa ja löytänyt paikkansa. Jotain se ehkä kaipaa tuohon rinnalle, kenties valkoisen pellavaverhon? Mutta ihana siitä tuli! Vauvan huoneen ensimmäinen sisustuselementti on nyt löytänyt paikkansa. Myös pinnasängyn reunapehmuste on saanut muotoa, mutta valmiiksi sen saa vasta kun sänky on kasattu ja reunapehmustetta pääsee kokeilemaan kohteeseen. Sitä saa odotella vielä siis kuukauden päivät.

Taas päivän aherruksen jälkeen Amelle maistuu (taas) kulhollinen mansikoita! Mikäs niiden kanssa olisi parempaa, kuin vanilijakermavaahto. Mainio iltapala, joku voisi jopa sanoa. Nyt Ame ottaa rennon asennon sohvan keskeltä, ottaa puikoilla makoilevan toukkapussinpuolikkaan kätösiinsä, laittaa telkkarin päälle ja odottaa yöllä vihdoin kotiin saapuvaa Isäntää. 

Miten se aika noin juoksee?

Aika kuluu siis ihan käsittämätöntä vauhtia! En yhtään tajua mihin se menee! Töissä on kiire ja paljon tekemistä, että ehtisi mahdollisimman paljon tekemään ennen kun jään pois, kotona on ihan liikaa projekteja, ihmisiä olisi kiva nähdä ja ja ja...

Tämän kesän piti olla suhteellisen tylsä ja viikonloppuihin ei tuntunut aluksi olevan mitään menoja. Niin ne kaikki viikonloput on nyt jo lähes täyteen buukattuja ja vapaat viikonloput ovat siirtyneet jo jonnekin kauas. Onneksi kolmen viikon päästä on miniloma ja melkeen heti sen jälkeen alkaa äitiysloma. Kauhea kun tuo äiti-sana tuntuu pelottavalta!

Arkipäivätkin menee ihan siivillä! Töissä on kiirettä ja jatkuvasti tekemistä, joten siellä ei tule tylsää. Kaiken maailman hommia pitäisi saada tehtyä ennen kun jään pois. Lista on pitkä kuin nälkävuosi, mutta olisi kiva saada hommat mahdollisimman pitkälle ennen lomaa. Illatkin ovat vaan hujahtaneet ohi kaikkien käsitöiden, projektien ja kavereiden parissa. Jotenkin aina ennen aika tuntuu matelevan hetkessä, mutta tällä hetkellä aika juoksee ihan jatkuvasti! Ei kunnolla edes ehdi pysähtymään miettiäkseen mitä seuraavaksi, kun jotain on jo hoidettavana. Pelottavaa.

Tuntuu, että Isäntääkin näkyy kotona vähemmän kuin ennen, vaikka en tiedä voiko se kohta olla enää mahdollista. Onneksi yksi ihana on välillä viikollakin ajanut käymään kotona. Yhteiset koti-illat on niin ihania ja rentouttavia, vaikkakin ne kestääkin vaan sen muutaman tunnin ennen kun pitää mennä taas aikaisen herätyksen vuoksi nukkumaan. Eilen sain taas nauttia Isännän seurasta, tänään hän hengaileekin Saksan kamaralla. Seuraavaksi nähdään joskus perjantai-yönä, jos olen vielä hereillä Isännän saapuessa kotiin.

Tänään treffattiin taas Lauran ja aBun kanssa syyskuun odotuksen merkeissä. Kaikilla meillä on siis laskettu aika syyskuussa, joten samanlaisia ajatuksia löytyy suhteellisen paljon. Loppuilta hujahti pinnasängyn reunapehmuste-projektin parissa niin, että oli pakko kerätä itsensä, että pystyi lopettamaan kesken kaiken. Kamalaa se "tämä vielä"-ajattelu, kun seuraavaksi huomaa kellon olevan jo ihan liikaa.

Eikös mulla pitäisi ne ruuhkavuodet olla vielä edessä? Miten ihmeessä saan ajan riittämään? Saisiko muutaman ekstratunnin vuorokauteen, kiitos? Toisaalta olen erittäin kiitollinen, että tämä Isännätön ajanjakso kuluu mahdollisimman nopeasti. Ei tästä jatkuvasta erossa olosta oikein voi nauttia, etenkin kun kaikki viikonloput tuntuu menevän ihan muissa merkeissä kun yhteisenä aikana. Parisuhdetta on kauhean hankala hoitaa näin etänä ja olisi ihan kiva että kaikki olisi ajantasalla ja edes vähän keskusteltuna ennen kun kaikki muuttuu yhden pienen tulokkaan myötä. Ehkä vielä ehtii...

Rv 31

No nyt on iskenyt jonkinnäköinen pesänrakennusvietti! Kaikki pitäisi saada "nyt heti" ja vaatii ihan hirveästi kärsivällisyyttä, etten lähde kaikkia tavaroita (hoitopöytä, pinnasänky, vaunut, lipasto) retuuttamaan ja hamstraamaan tänne sisälle, tosiaan "nyt heti". Olisi kiva saada noita vauvan vaatteita jonnekin muualle tuolta yläkaapista. Ja olisihan se ihan kiva saada tavaroita parempaan järjestykseen, ellei muuten niin nähdäkseen mitä oikeasti vielä tarvitaan.

Jos viime viikon neuvolassa se sf-mitta oli täysin sama kun viimeneuvolassa, se pitäisi mitata nyt uudelleen. Viikko sitten mainostin, että napaa on vielä hyvin jäljellä, no nyt se meinaa jo pikkuhiljaa loppua. Tuntuu että välillä tuo maha on pitkään ihan saman kokoinen ja joka kerta se kasvaa kerralla aina ihan hirveän sykäyksen! Tämä viikko oli siis sykäys-aikaa, sillä napa alkaa olla jo sen verran pinnassa, että se on harvinaisen helppo puhdistaa.

Viimeviikon neuvolan jälkeen olen myös huomattavasti paremmin ymmärtänyt vauvan liikkeitä, sillä nyt tiedän missä asennossa hän siellä majailee. Asento ei ole muuttunut ja edelleen liikkeet tuntuu pääasiassa keskellä mahaa tai hieman vasemmalla ja ihan alavatsassa. Aiemmin ei ollut tullut mieleenkään, missä asennossa kaveri siellä mahtaa hengata, mutta on se kyllä kiva kun tietää millon hieroo kaverin selkää ja millon kutittaa jalanpohjasta. Nyt hän on alkanut työntämään toista jalkaansa ulospäin tuosta mahan vierestä niin, että välillä saisi jalanpohjasta kiinni. Välillä se tekee jopa hieman kipeää. Liikkeistä tai liikkeettömyydestä en ole oikein osannut olla huolissani, kaveri kun välillä liikkuu ihan tajuttoman aktiivisesti ja välillä on pitkän aikaa ihan hissukseen. Neuvolasta tuli liikelaskentaohjeet, mikäli liikkeettömyys alkaa huolestuttaa, mutta ei ole toistaiseksi ainakaan ollut tarvetta moisille.

Neuvolatäti kyseli viimeksi myös hikasta, että onko sellaista ollut. Vastasin "ei" ja aloin miettimään, että miltäköhän se sitten tuntuu ja mistä sen sitten tietää. No eilen illalla meillä oli ihan varmasti hikka! Tuolla lantion pohjalla tuntui sellainen nykäys aina tasaisin väliajoin varmaan reilun viiden minuutin ajan. Melkein sydän pakahtui kun pienoinen siellä niin kovin hikkasi. Siellä se ihan tosissaan hengailee!

Välillä tulee vatsan alueelle lähinnä kovasta paineesta aiheutuvia kipuja, mutta ei mitään pahempaa. Kivut tulee suurimmaksi osaksi liikkeelle lähdön yhteydessä ja ne häipyvät hetken seisoskelun jälkeen. Kunnon selkäkivut eivät vieläkään ole tulleet takaisin ja helteet eivät tuntuneet sen kummosemmilta kuin viime kesänäkään, vaikka olin jopa päivän töissä 30 asteen kuumuudessa. Närästyskään ei ole kummosemmin vaikuttanut ja olo on muutenkin edelleen mainio!

Seuraavaksi hankintalistalla on ainakin itkuhälytin ja rintapumppu, joten suosituksia ja omia kokemuksia voi kirjoitella kommentteihin tai laittaa vaikka sähköpostia tai viestiä, ellei kommenttia halua jättää.

Jos ei kaupasta löydy just sellaista kun haluat...

...voit aina tehdä itse.

Olen metsästänyt täydellistä verhokangasta, mutta mistään en sitä tuntunut löytävän. Tiesin heti, että haluan beigeä, jossa on valkoisia, mahdollisimman suuria tähtiä. Pieniä tähtiä kyllä löytyy, mutta kauhean etsinnän takana tuntui tämä olevan. Loppujen lopuksi se löytyi, mistäs muualta kuin jätti rätistä.

Meillä on pinnasänkyyn sellainen stokken oma reunapehmuste, joka on mielestäni tosi ruma. Tai ehkei tosi ruma, mutta ei se ainakaan meidän valko-beige-ruskea teemaan sovi. Otin samalla sitä kangasta sen verran, että teen siitä meille myös reunapehmusteen. On ainakin sitten sävy sävyyn verhojen kanssa!

Stokken reunapehmuste.

Se juuri oikea täydellinen kangas!

Tästä tulee niin hieno!! Poikkeavia mielipiteitä ei kuunnella.

Viimeinen työpäivä näytteenottoharrastuksessa

Turussa on tänään harvinaisen paljon krapulaista porukkaa. Syy tähän on Ruisrock. Jälleen kerran porukka pääsi juhlimaan aivan käsittämättömän lämpöisessä kelissä. Meidän osalta viimevuoden ex tempore-Ruisrockreissu oli kyllä paras ikinä ja kivasti se jäi ainakin toistaiseksi viimeiseksi ruissikeikaksi. Ihanat muistot on ainakin.

Tämä viikonloppu meni itsellä töissä näytteenottoharrastuksessa. Viimeinen työvuorolistaan merkitty näytteenottoharrastusvuoro oli tänään. Nähtäväksi jää, tuleeko kesän aikana vielä päivystysluontoista keikkaa, mutta periaatteessa tämän päivän jälkeen kaikki vuorot on tehty. Haikea ajatus kyllä. Tajusin tänään, että jäädessäni äitiyslomalle olen oikeasti työtön. En ole koskaan täysikäisenä vielä kyseistä kokenut, joten jännän äärellä ollaan. Äitiysloman jälkeen luvassa on todennäköisesti siis työnhakua, jos me täältä Turusta joskus sinne pääkaupunkiseudulle päästään muuttamaan.

Näytteenottoharrastuksessa oli sisällä tänään kevyet 30 astetta lämmintä. Ihan niiden kaikkien muiden työntekijöiden puolesta todellakin toivon hieman viileämpiä tai ainakin pilvistä säätä ensiviikolle. Siinä ei kauheasti tuulettimetkaan auttanut, kun se ilma tuntui iholla lähinnä lehmän hönkäykseltä. Onneksi ilta oli rauhallinen, vaikka loppuillan aktiviteetit saikin naaman ja jopa silmät punottamaan. Näytin lopuksi ihan krapulaiselta punasine silmineni. Päivää piristi kummasti, kun ihanainen Isäntä toi minulle töihin mansikoita, oikeen suomalaisia. Kaikki meni. Hyviä oli!

Odotan ihan kauhulla sitä äitiyslomaa, joka alkaa siis 5.8. Mitä silloin kuuluisi tehdä, kun on kaikki päivät vaan kotona, yksin? No ainakin mulla on nyt auto, jolla pääsee halutessaan vaikka minne. Äitiyslomalle tekemisvinkkejä saa kyllä antaa!

Kaikkea kivaa

Kaikista maailman ihmisistä on varmasti todella hämmentävää kuulla minun nauttivan lämmöstä ja helteistä, etenkin näin raskausaikana! Tietämättömille tiedoksi, että normaalitilanteessa olen aurinkoallerginen, aina heti palava kesänvihaaja. Joka tapauksessa on nyt päässyt käymään niin, että olen päässyt nauttimaan kesästäpäivistä. Johtuen ehkä juurikin tästä raskaudesta, aurinkoihottuma on huomattavasti lievempi kun koskaan, enkä ole vielä palanut kertaakaan, vaikka en ole aurinkorasvaakaan laittanut muualle kun kasvoihin. Tänään täytyy kyllä rasvata, lähdetään meinaan paatteilemaan oikeen merelle!

Lupasin kertoa niistä kaikista kivoista jutuista, mitä tässä nyt on tapahtunut. Ensinnäkin, Isäntä sai töistä "lahjakortin", jossa luki suurinpiirtein näin: "Kiitos! Olet paljon pois kotoa, teet töitä nöyrästi, epäitsekkäästi, ammattitaidolla ja kelloon katsomatta. Tämä "lahjakortti" oikeuttaa puolison kanssa 100€ illalliseen valitsemassanne paikassa ja maksamaan laskun yrityksen luottokortilla."

Niin minä, kun kaikki muutkin Isännän tavanneet tietävät, että puolisoni on vaan paras ikinä. Nyt se on ihanalla tavalla huomioitu myös töissä. On ihan käsittämättömän hienoa ja ihanaa, että joissain työpaikoissa tällaisia asioita oikeasti huomioidaan! Itsestä tuntuu ihanalta myös se, että sillon kun Isäntä oli menossa työhaastatteluun kyseiseen paikkaan, keskustelin töissä huoltomiehen (Isännän nykyisen kollegan) kanssa, siitä että "puolisoni on tulossa teille haastatteluun". Sillon kehuin Isännän olevan työhön juuri oikea. Kerroin hänen olevan luotettava, sosiaalinen, ahkera ja oikeasti kiinnostunut työstä. Eipä tarvitse koskaan miettiä, tuliko sillon puhuttu ohi suun. Onnea Isäntä! Olet paras! <3

Olen saattanut mainita myös siitä, että en ole koskaan ollut lomalla. Kaikki lomapäivät meni tänävuonna tuohon luku-urakkaan ja koskaan aina ennen palkalliset lomapäivät on vaan maksettu rahana. No kävi ilmi, että saan sittenkin ihan oikean loman! En tarkoita nyt äitiyslomaa, vaan kesälomaa! Se on tosin vaan 4 päivää, mutta hei, loma mikä loma! Heinäkuun viimeisellä viikolla olen töissä vain maanantaina ja loppuviikon niin lomalla!!

Ostaessamme pätkän rivaria, meidän piti ostaa myös grilli. Jotenkaan sitä ei tullut hankittua syksyllä ja nyt ajateltiin että kun asunto kerran myydään ja muutto todennäköisesti kerrostaloon on edessä, grillin ostaminen saa jäädä. Näillä näkymin kun näyttää siltä, että asunto ei mene heti kaupaksi ja siinä tullaan vielä tovi asustelemaan, grilliruokahimot iskivät todenteolla ja saatiin vihdoin omaan pihaan pieni söpö hiiligrilli. Koeajettiin se eilen ja hyvin toimi! Tervetuloa vaan grillaamaan!

Grillin kasausta. Mindy luuli ensin että hän sai uuden pedin.

Rilli kuumaks! Pieni, matala ja söpö!

Eilisilta meni rauhallisesti kotioloissa. Toimintaa oli grillailun jälkeen juuri sen verran, että käytiin viime hetkellä ennen jäätelöauton saapumista Länsikeskuksen Prismassa ostamassa Carcassonne, jota sitten testailtiin Isännän ja serkkutytön kanssa. Ehdittiin kotiin juuri sopivasti jäätelöautolle ja nyt on taas pakkasessa jäätelöä kesän varalle. Ensimmäistä kertaa jätskiauto kävi niin, että Isäntäkin oli kotona. Tosin Isäntää enemmän kyseisestä ostospaikasta innoissaan taisi olla allekirjoittanut. Loppuhuipennukseksi käytiin vielä saunassa, sillä mikäs on parempi paikka helteellä kun sauna. Jotenkin nautin kaikkein eniten tällaisista rauhallisista koti-illoista, kun mitään ei tarvitse tehdä, mutta halutessaan voi tehdä mitä vaan!

Vinkiksi muuten kaikille helteistä yöllä kärsiville, että yöllä kuumuutta helpottaa kummasti jalkopäässä sänkyyn puhaltava tuuletin. Viime vuonna kärsittiin kovin niistä loppuvuoden helteistä ja jalkopäässämme puhalsi melko kovaääninen tuolille nostettu Lidlin tornituuletin. Tänä vuonna meillä on hieno, hiljainen ja jalallinen Hugin! Koottiin sekin eilen ja oli kyllä helteestä huolimatta hyvin nukuttu yö. Se on ihan käsittämätön lisämukavuus, mitä se sänkyyn puhaltava tuuletin kuumana yönä auttaa! Meilläkin oli sisällä +27°C, tuuletin puhalsi ykkösteholla (maksimi 4), enkä herännyt kertaakaan hikisenä. Oujea!

Kaikkea kakkaa

Kauheesti kaikkia ihania juttuja on tapahtunut, mutta jostain tuntuu kokoajan tulevan jotain murheita ja surullisia uutisia! Kirjottelen niistä kivoista jutuista myöhemmin, kun itse pääsee enemmän siihen ihanaan fiilikseen myös mukaan. Kauhean tuntuu olevan ristiriitaiset tunteet jatkuvasti, mutta nämä fiilikset ei johdu kyllä raskaushormoneista!

Eilen tosiaan kävi ilmi, että olen varasijalla 27. En ymmärrä miksi edes jotain varasijoja pitää ilmottaa oikeustieteellisen osalta, koska kuka niillä nyt sisään pääsee?! Noh, tänään soitin pisteet ja tosiaan kahden pisteen päähän jäi. Pisteraja oli 46,5 ja minulla pisteitä oli huimat 44,5. Eipä se paljoa lohduta, mutta sen verran että virheensä kun tunnistaa niin parantamalla voi vielä onnistua! Tuo varasijamenettely hämmentää, että jos kahden pisteen päässä on varasijalla 27, niin miten ne varasijat mahtaa määräytyä? Ensikerralla sitten lukutekniikka kuntoon heti alusta asti ja toivotaan, että ensivuonna ei ole englanninkielistä kirjaa. Luotin liikaa siihen, että pääsykoelautakunta ei kysy yksityiskohtaisia tulkinnanvaraisia suoria käännöskysymyksiä siitä englanninkielisestä kirjasta ja niiden sijaan olin panostanut enemmän kirjoittajan omiin perusteluihin ja lakiviittauksiin. Siinä meni pahasti pieleen, kun kysymykset olikin juuri niitä oikeustieteelliselle tavanomaisia suoria käännöskysymyksiä. Osaamisesta se siis oli kiinni täysin. Varasin kuitenkin omat tulokseni ja käyn ne vielä hakemassa ja ajatuksella ja ajan kanssa läpi, ihan vaikka vaan oppimisen kannalta. Ikävä kyllä kun ihan kaikkea ei voi ulkoa opetella kahdessa kuukaudessa. Ilmeisesti ei ollut muutenkaan meidän suvun osalta hohdokas vuosi, kukaan muukaan meidän suvusta ei ilmeisesti menestynyt pääsykoevalinnoissa. Sympatiat heille, tiedän täysin miltä se tuntuu.

Tässä nautiskelen päivästä omien kissojen seurassa. Lähipiirin lemmikit sairastelee niin paljon, että en voisi olla onnellisempi näiden terveydestä. Hetki sitten näidenkin vatsavaivat tuntuivat itsestä niin pahalta, mutta aika pieniä ongelmia meillä kuitenkin on ollut. Yksi lähipiirin koira on todella kipeä ja toisen kissa lopetettiin. Harmittaa toisten puolesta kyllä niin kovin ja otan osaa. Ei sitä halua edes ajatella, että jos meidän pitäisi jommasta kummasta luopua. Nytkin tähän sohvalle istuessani Mufasa tuli viereen, rötkähti ihan tuohon iholle ja nukkua tuhistaa nyt siinä. <3 Jaksamisia kaikille kenen lemmikki sairastelee! Tai vaikka lapsi!

Tuo ruskea möhkäle vasemmalla olen minä.

Isännän piti tulla tänään yöksi kotiin minulle seuraksi, mutta sovittiin että jää vielä Helsinkiin yöksi, kun huomenaamulla ensimmäinen työkeikka on ihan siinä väliaikaisasunnon lähettyvillä. Sen sijaan saan onneksi ihanaisen serkkutytön pitämään seuraa ja ihmettelemään vauvanvaatteita! Jotain muuta ajateltavaa on kyllä niiiiiin tervetullutta! Kyllä niitä kivojakin uutisia on tosiaan tullut, että ei tämä nyt pelkkää surua ja murhetta ole. Kävin torilta hakemassa (taas) nelisen litraa mansikoita, joten ei mahda olla vaikeaa arvata mitä meillä on tänään iltapalaksi. Vanilijakerma kuohkeaksi ja omnom!

Niistä oikeustieteellisen ovista

Eihän ne auenneet vieläkään.

Opintopolku.fi -palvelussa lukee, että valintatilanne on vielä kesken ja opiskelijavalinta on kesken, mutta kuitenkin siellä oikealla pienellä präntillä lukee tylysti "27. VARASIJALLA. VARASIJOJA TÄYTETÄÄN 12. ELOKUUTA 2015 ASTI."

Toisin sanoen aika toivotonta. Vaikka olin tähän varautunut, niin vituttaa se suomeksi sanottuna aika huolella. Virallisten tulosten julkistuspäivä on perjantaina, joten sitten vaan kerjäämään omia vastauksia takaisin ja tekemään mahdollisesti oikaisupyyntöä. Tuskimpa se asiaa tosin miksikään muuttaa, veikkaan että monella muulla on samanmoiset aikeet mielessä.

Jos positiivisesti yritetään ajatella, niin eipähän tarvitse pk-seudulta käydä Turussa koulussa, jos me nyt ikinä sinne pk-seudulle päästään edes muuttamaan. Ja toisaalta ainakin voi ihan täysillä keskittyä syksyllä vauvaan. Se on aika suuri etu. Vaikkakin keväällä tilanteen salliessa alkaa todennäköisesti uusi yritys pääsykokeen suhteen. Tällä hakukerralla opin ainakin hirmuisesti siitä itse lukemisesta, joten ensivuonna pääsee toivottavasti ihan alusta lähtien lukemaan ihan erilaisella tekniikalla.

Ei sitä aina voi voittaa. Ei edes joka kerta.