Miten se aika noin juoksee?

Aika kuluu siis ihan käsittämätöntä vauhtia! En yhtään tajua mihin se menee! Töissä on kiire ja paljon tekemistä, että ehtisi mahdollisimman paljon tekemään ennen kun jään pois, kotona on ihan liikaa projekteja, ihmisiä olisi kiva nähdä ja ja ja...

Tämän kesän piti olla suhteellisen tylsä ja viikonloppuihin ei tuntunut aluksi olevan mitään menoja. Niin ne kaikki viikonloput on nyt jo lähes täyteen buukattuja ja vapaat viikonloput ovat siirtyneet jo jonnekin kauas. Onneksi kolmen viikon päästä on miniloma ja melkeen heti sen jälkeen alkaa äitiysloma. Kauhea kun tuo äiti-sana tuntuu pelottavalta!

Arkipäivätkin menee ihan siivillä! Töissä on kiirettä ja jatkuvasti tekemistä, joten siellä ei tule tylsää. Kaiken maailman hommia pitäisi saada tehtyä ennen kun jään pois. Lista on pitkä kuin nälkävuosi, mutta olisi kiva saada hommat mahdollisimman pitkälle ennen lomaa. Illatkin ovat vaan hujahtaneet ohi kaikkien käsitöiden, projektien ja kavereiden parissa. Jotenkin aina ennen aika tuntuu matelevan hetkessä, mutta tällä hetkellä aika juoksee ihan jatkuvasti! Ei kunnolla edes ehdi pysähtymään miettiäkseen mitä seuraavaksi, kun jotain on jo hoidettavana. Pelottavaa.

Tuntuu, että Isäntääkin näkyy kotona vähemmän kuin ennen, vaikka en tiedä voiko se kohta olla enää mahdollista. Onneksi yksi ihana on välillä viikollakin ajanut käymään kotona. Yhteiset koti-illat on niin ihania ja rentouttavia, vaikkakin ne kestääkin vaan sen muutaman tunnin ennen kun pitää mennä taas aikaisen herätyksen vuoksi nukkumaan. Eilen sain taas nauttia Isännän seurasta, tänään hän hengaileekin Saksan kamaralla. Seuraavaksi nähdään joskus perjantai-yönä, jos olen vielä hereillä Isännän saapuessa kotiin.

Tänään treffattiin taas Lauran ja aBun kanssa syyskuun odotuksen merkeissä. Kaikilla meillä on siis laskettu aika syyskuussa, joten samanlaisia ajatuksia löytyy suhteellisen paljon. Loppuilta hujahti pinnasängyn reunapehmuste-projektin parissa niin, että oli pakko kerätä itsensä, että pystyi lopettamaan kesken kaiken. Kamalaa se "tämä vielä"-ajattelu, kun seuraavaksi huomaa kellon olevan jo ihan liikaa.

Eikös mulla pitäisi ne ruuhkavuodet olla vielä edessä? Miten ihmeessä saan ajan riittämään? Saisiko muutaman ekstratunnin vuorokauteen, kiitos? Toisaalta olen erittäin kiitollinen, että tämä Isännätön ajanjakso kuluu mahdollisimman nopeasti. Ei tästä jatkuvasta erossa olosta oikein voi nauttia, etenkin kun kaikki viikonloput tuntuu menevän ihan muissa merkeissä kun yhteisenä aikana. Parisuhdetta on kauhean hankala hoitaa näin etänä ja olisi ihan kiva että kaikki olisi ajantasalla ja edes vähän keskusteltuna ennen kun kaikki muuttuu yhden pienen tulokkaan myötä. Ehkä vielä ehtii...