Borta bra men hemma bäst

Kyllä lomalla aina on nukavaa, mutta kyllä kotiin on aina kiva tulla! Ahh, mikä ihana pyykkivuori ja matkalaukkujen purkaminen. Oih, kisut, sauna ja oma sänky! <3

Kaiken lisäksi huomenna on jännä päivä, kun menen pitkästä aikaa töihin! Ties mitä kaikkea siellä onkaan tapahtunut! Viimeksi käynyt kyseisessä paikassa kääntymässä kaksi kuukautta sitten. Huh!

Rv 25

Tämä viikko meni siis niin hujauksessa, ettei mitään järkeä! Viikko alkoi neuvolareissulla, josta sain passin sokerirasitukseen. Sokerirasitukseen. Ja minä niin luulin että olin välttänyt sen pahan! Perusteluja en sen suuremmin saanut muuta kun että "melkeen kaikki sinne joutuu". Enpähän kyllä perusteluja sen kummemmin edes kysynyt.

"Onneksi" sain ajan heti seuraavalle päivälle. Toisaalta pelkäsin lukemisen häiriintymistä jos rasituksesta tuleekin huono olo tai jotain muuta, mutta toisaalta ei tarvitse töitä alkaa järjestelemään moisen vuoksi. Raskauden aikana olen ollut aika huono syömään iltaisin, joten oli jotenkin jopa hieman tuskallista syödä illalla vielä jotain. Syödä piti jotta rasitusta edeltävästä paastosta ei tulisi liian pitkää, sillä liian pitkä paasto vaikuttaa verinäytteisiin myös omalla tavallaan. 

Tietämättömille tiedoksi, että siellä siis otetaan ensin alkunäytteet, juodaan sokerilitkua ja seurataan veren sokeripitoisuutta tunnin ja kahden päästä sokerijuoman juomisesta. Ideana on raskausajan diabeteksen seulonta. Itselleni tutkimus on ammattini puolesta hyvinkin tuttu ja aika siellä odotellessa meni suhteellisen vauhdikkaasti pääsykoekirjojen parissa. Mitään huonoa oloa ei tullut, yhtään ei tullut tuskan hikeä tai muutakaan ja koko juttu meni todella helposti. Sitä voi varmaan verrata tilanteeseen, jossa syö pussillisen karkkia hyvin lyhyen ajan sisään. Joillekin ehkä tulee huono olo, kaikille kuitenkaan ei. Todennäköisesti vaikutusta on myös sillä, miten se elimistö sitä sokeria käsittelee, eli jos jotain raskausajan diabetesta on, todennäköisesti rasituksessa voi tulla oireiluakin. En ollut kuitenkaan itse koskaan ennen ollut tutkimuksessa, joten olin yllättynyt siitä, kuinka helppo se oli. Ei paha ollenkaan. 

Seuraavana päivänä neuvolatäti soitti, että sokerirasituksessa ei ollut mitään poikkeavaa, mutta hemoglobiini oli laskenut melkeen 130:stä 114:sta. Ei tässä mitään hengenhätää siis ole, mutta ehkä se viimeviikolla kertomani uudelleen ilmestynyt raskausajan väsymys johtuukin vaan yksinkertaisesti hemoglobiinin laskemisesta. Rautakuurille määrättiin ja laatikon pohjalta löytyikin pari pakettia verenluovutuksesta saatuja rautakuureja. Pääseepähän niistäkin eroon. Ne on muuten ihan tajuttoman pitkän aikaa voimassa!

Kelallekin on nyt raskaudesta ilmoitettu ja juuri kun kuvittelin päässeeni Kelasta eroon opintotukien palautuksen myötä, saankin alkaa uuteen taistoon äitiyden myötä! Jee! Jotta asiat ei nyt ihan liian helposti menisi, niin saan nyt ensitöikseni pääsykokeen jälkeen alkaa selvittelemään niitä palkkaselvityksiä työpaikkojen osalta, sillä niitähän minulla on kaksi: päätyö ja sivutyö (aka näytteenottoharrastus). Tulojen huomioiminen tapahtuu viimeisen puolen vuoden ajalta tai 2013 (viimeimmät varmistetut verotustiedot) tulojen mukaan, joten minulla valinta kohdistui ensimmäiseen vaihtoehtoon, olinhan 2013 vielä päätoimisesti opiskelija. Oman juttunsa tähän vielä tuo tämä palkaton opintovapaa, jossa on palkkanauhojen ja työtulojen osalta vielä oma selvityksensä. Huh!

Raskausoireista vielä, että olen päässyt tosi vähillä kivuilla, kun ei ole ollut käytännössä mitään. Välillä liian reippaasti kävellessä alkaa pistävä kipu oikealla mahan alla, mutta se menee nopeasti ohi kun hetken seisoskelee. Loppuviikosta kävelin enemmän kun varmaan koko raskausaikana yhteensä kun pääsykoe oli ohi, alkoi ikävä kipu oikealla alaselässä. Tuntui että jokin rutisi ja muljui siellä koko ajan ja epäilen sen vahvasti johtuvan löystyneistä nivelsiteistä tai vastaavista. Sitähän se raskaus ilmeisesti teettää. Lisäksi kynnet on ihan tajuttoman huonokuntoiset ja hiuksia lähtee päästä niin rankasti, että olen varmaan ennen syyskuuta jo kalju. Eipä sitä hiusten kuntoakaan voi kehua, että minulla kyllä raskaus ei ole hiusten laatua ainakaan parantanut. 

Vihdoinkin paikan päällä!

Päästiinhän me vihdoin eilen perille! Kolme lentoa, lentokenttäodottelua ja yli 14 tuntia matkustelua takana. Dublinissa odotti tuulinen, mutta osittain aurinkoinen keli. Epävakaata täällä on aina, joten pari pientä sadekuuroakin tuli, meidän päälle ei onneksi mitään enempää.

Nuo lennot oli kyllä ihan erilaisilla lentokoneilla. Ensimmäinen Turku-Helsinki matka oli sellaisella "potkurilentokoneella", Helsinki-Heathrow sellaisella ihan tavallisella lentokoneella ja Heathrow-Dublin ihan uudella lentokoneella. Yhtäläisesti se ihan uusi lentokone kyllä piti meteliä, eikä matkustusmukavuudessa hieman leveämpien penkkien lisäksi ollut juurikaan mitään poikkeavaa.

Helsingissä Isäntä kävi vielä varoiksi terminaalin ulkopuolelta hakemassa astmalääkkeitä, kun pelkäsin että matkatavarat eksyvät matkalla näiden uusien järjestelyjen myötä ja ne lääkkeet oli tietenkin pakattu sinne matkalaukkuun. Lentojen vaihdon yhteydessä täti kyllä sanoi, että meidän laukut oli vielä Helsingissä. Kun vihdoin päästiin Dublinin kentälle ja odotettiin matkalaukkuja siellä hihnan vieressä, niitä ei tosiaan sieltä kuulunut. Sama homma oli niillä kahdella muulla suomalaisella, joiden reissussa oli täysin sama kuvio kun meidän. Jokin lentokenttäsetä kävi meidät siitä noutamassa ja saatti meidät tiskille, johon voisimme ilmoittaa laukkujemme kadonneen. Siinä iskin edessä oli kuitenkin kärryissä matkalaukkuja ja alettiin samaan aikaan katsomaan sitä yhtä kärryä, että "hei, noihan on meidän matkalaukut!" Ihan käsittämätön tuuri! Saatiin siitä laukut matkaan kuitenkin. Ne oli kuin olikin jollain ihmeellä ehtineet siihen alkuperäiseen koneeseen, eivätkä siis tosiaan olleet Helsingissä enää silloin kun lentoja vaihdettiin. Aina kivempi näin päin, mutta muistakaa aina laittaa ottaa ne tärkeät lääkkeet sinne käsimatkatavaroihin!

Dublinissa vietiin ensin tavarat kaverin luokse ja lähdettiin läheiseen ravintolaan syömään. Juttua illalla riitti ja laskeskelin, että olinkin ollut hereillä reilu 24 tuntia kun vihdoin menin nukkumaan. Uni kyllä maistui, mutta jokin sisäänrakennettu herätyskello kuitenkin herätti minut jo seitsemältä (kotiaikaa yhdeksältä) ja väkisin makaamalla (hihi) sain nukuttua vielä reilun tunnin.

Isännän, ja toki itsenikin, suureksi iloksi täälläkin on kissa. Oikeasti se on joku naapuruston kissa, joka on alkanut hengailemaan täällä ja jota kaverin kämppikset on alkanut ruokkimaan, mutta ihanan pieni ja kovasti sosiaalinen tapaus. Kovasti se näkee vaivaa tullakseen tänne, kun kiipeää yläkerran vessan ikkunasta sisälle ellei muuten pääse.

Tänään vuorossa jotain nähtävyyksien tapaista ja shoppailua. Otetaan oikeen kamera mukaan, että on sitten näyttää kuvia! Jos tästä seuraavaksi siirtyisi aamupalapuuhiin.

No ei nyt ihan niinku strömsössä

...mutta ei haittaa!

Tänään aamulla lähdettiin tosiaan Turusta ja ensimmäinen lento oli Turku-Helsinki. Finnairin sivuilta varattiin aikanaan lennot ja ainakin sen nettipalvelun perusteella oli ihan mahdollista ehtiä vaihtamaan konetta Helsinki-Vantaalla kymmenessä minuutissa. Lento saapui Helsinki-Vantaalle siis 7.15 ja lento Dubliniin lähti 7.25. Voin sanoa, että täällä on kaksi (koko kentällä neljä) sellaista, kenen mielestä se 10 minuuttia ei ihan riitä.

Me juostiin Isännän kanssa sinne portille asti paniikinomaisesti huomataksemme, että se on jo suljettu. Isäntä pidätteli vessahätää ja minä pitelin vatsaani pistävältä kivulta. Ne kaksi muuta ei edes vaivautunut juoksemaan sinne portille. Tulipa yllätyksenä sekin, kuinka iso Helsinki-Vantaan lentokenttä kuitenkin on, vaikka pieni onkin. En meinaan tiennyt, että siinä läpikävelyssä voi mennä yli 20 minuuttia. Se portti oli vielä ihan niin toisella puolella koko kenttää kun vaan voi olla.

Kaikkien, jopa itseni yllätykseksi mua ei oikeestaan harmittanut yhtään. Olen vaan niin iloinen, että ollaan Isännän kanssa kiireettömästi yhdessä, vaikka sitten hengattaisiin päivä lentokentillä ja koneissa. Suora lento vaihtui vaihtoon Lontoossa ja aamun (paikallista aikaa 8.35) sijaan ollaan perillä vasta illalla 18.40, jos kaikki menee tästä lähtien suunnitellusti. Isäntää tämä asia ketutti vähän enemmän, mutta ei mitenkään mahdottomasti kuitenkaan, etenkin kun löydettiin sille baden baden-tuoli, jossa se ottaa parhaillaan päikkäreitä.

Lentokentän baden baden

Lentojen vaihdon yhteydessä saatiin Finnairilta kaksi 17 euron tikettiä, jotka voi käyttää lentokentän kahviloissa. Käytiin terminaalin ulkopuolella Cesars Little Italyssa syömässä buffet-aamiainen, jossa Isäntä ensimmäistä kertaa pääsi toteamaan, että sille ”paksukaiselle” on alkanut tosiaan maistumaan ruoka. Siinä tunkiessani ruokaa nassuun Isäntä jo ähkyssään tuijotteli silmät pyöreinä, kun sitä ruokaa vaan upposi ja upposi. Ajattelin, että syön nyt kerralla niin, että jaksaa mahdollisimman pitkälle. Isäntä kuulemma ”huomasi kyllä”. Rasvaisten makkaroiden sijaan söin sentään enemmänkin leipää, jugurttia, marjoja ja puuroa.

Jotenkin nautin oikein toden teolla tästä kiireettömästä matkanteosta. Siis kuinka voikaan tuntua näin ihanalta makoilla tässä baden badenissa Isännän vieressä, kirjoitella blogia, katsella Solin työntekijöiden pesevän tupakkikopin ikkunoita ja ihmetellä vieressä olevan miehen ihme ääntelyä ja yksinpuhelua. On tänne yksi pikkulintukin eksynyt ja välillä se lentelee tuossa edestakaisin. Kiire ei ole, eikä tunnu yhtään siltä, että pitäisi tehdä jotain muuta, kuten vaikka lukea.

Mikä ihana fiilis!

Ps. Tuo selkä on alkanut vaivaamaan aika tosi ikävästi. Oikealla alaselässä tuntuu lähes jatkuvasti kipua ja välillä tuntuu, että siellä rutisee ja lonksuu jotkut ihme rustot. Onkohan tämä nyt sitä iskiasta? Välillä tulee vesi silmistä kun niin sattuu. Etenkin kumartelu on todella ikävää ja kävely on välillä todella tuskallista, kun alaselkä kipuilee ja sitten vielä alkaa tuohon oikealle alavatsaan tulee välillä rasituksessa pistävää kipua. Toivottavasti loma auttaa tuohon selkään.

Se on ohi nyt!!

Aamulla heräsin Isännän herätyskelloon 5.15. Isäntä torkutti vielä tovin ja lopulta 5.30 ajoin sen ylös sängystä. Tarkoitus oli jäädä itse vielä nukkumaan ja nauttimaan pitkästä aamusta, mutta makoiltuani 20 minuuttia sängyssä, ei se uni vaan tullut millään. Nousin ylös, hyvästelin pk-seudulle häipyvän Isännän ja aloin lukemaan blogeja, jotka olen onnistunut totaalisesti unohtamaan näiden viimisten viikkojen aikana. 

Aamupäivällä kissat sai myös osansa ja vihdoin sain aikaseksi ne harjattua! Aikamoinen karvakasa niistä irtosi, mutta nyt on kiva olla kun irtokarvat on suurimmaksi osaksi harjattu pois. Aamun rytmi oli normaalista täysin poikkeava ilman pääsykoekirjoja ja unohdin siinä kaiken keskellä pestä jopa hampaat aamulla. Siinä puuhastellessa kaikennäköistä se aamupäivä kului yllättävänkin nopeasti ja kohta oli jo aika jonottaa Calonian vessaan ja odottaa sukunimikutsua pääsykoesaliin. 

Hirveästi tuli tsemppiviestejä ihmisiltä! Kiitos ihan hirveästi! Ihana huomata kuinka moni minua muistaa ja jaksaa kannustaa, vaikka olen totaalisesti laiminlyönyt kaikki viimeisetkin sosiaaliset suhteet viimisen kahden kuukauden ajan. Miten ne kaikki muistikaan, että juuri tänään on se päivä?! olen todella otettu!

Kello löi oli 12.02 kun pääsin kääntämään kysymyspaperin ympäri. 4,5 tuntia myöhemmin astuin salin ovesta ulos, kaikkeni antaneena, helpottuneena ja ihanaa aurinkoiseksi muuttunutta keliä hymyillen. Nyt se on ohi!

Sitten se ärsyttävä, mutta pakollinen kysymys

(ratkean tähän aina myös itse!):

Noh! Baselin pankkisääntelyn kohdalta kysymykset olivat minulle hyviä, tekstiä tuli ja fiilis oli hyvä. Käytännön toteutuksesta taas ei ole mitään tietoa, mitäköhän ovat vastauksissa pisteyttäneet. 

Prosessioikeuden osalta meni osittain hyvin ja osittain vähän kyseenalaisesti. Internet commerce and law:n osalta oikeen hävetti kuinka huonosti osasin! Kysymyksen nähtyäni minua alkoi naurattaa, niin turhauttavalta se tuntui. Toisen kysymyksen osalta tiesin tasan tarkkaan mistä kysymys oli, mutta vastauksen sisällöstä minulla ei ollut käytännössä tietoa. En osannut ikinä odottaa, että kysyttäisiin niin yksityiskohtaisia käännösasioita kun siinä toisessa kysymyksessä taas oli, joten olin siihenkin valmistautunut huonosti. Olin enemmänkin keskittynyt kirjoittajan mielipiteisiin ja sanomiin kirjassa ja luottanut siihen, että yksityiskohtaisia käännöksiä ei kysytä niiden tulkinnanvaraisuuden vuoksi, joten se koitui kohtaloksi. Kaikkea kun yksinkertaisesti ei voi opetella. Toisaalta muutoksenhaussa voi tästä saada mahdollisesti vielä jotain pisteitä, jos niikseen.

Loppupäätelmät siis on, että on täysin liian aikaista sanoa pääsykokeesta sen enempää. Tulokset julkaistaan heinäkuussa, joten silloin osaan sanoa enemmän.

Tällä hetkellä fiilikset on kuitenkin fantastiset! Pääasia että se on ohi! Vaikka vielä alle viikko sitten vannoin, etten ikinä enää lähde tähän touhuun mukaan, heti pääsykokeen jälkeen tiesin, että ellei ovet aukene, ensivuonna tai mahdollisesti myöhemmin uudestaan. Opin tästä lukuprosessista ihan hirveän paljon ja tarkoituksena onkin jossain kohtaa näin jälkiviisaana jyvittää vinkkejä, vaikka vain note-to-self:nä, että voi sitten vuoden päästä lueskella ja muistella kun lukuprosessin alku taas häämöttää! 

Viimeksi kun hain (2010), niin pääsykoe tuntui jotenkin lopullisemmalta. Nyt minulla ei kuitenkaan ole mitään hätää. Minulla on jo ammatti, jolla vielä todennäköisesti saan suhteellisen helposti töitä tulevaisuudessa, joten vakituiset työtulot on kuitenkin mahdollisia saavuttaa. Lisäksi syksyllä meille syntyy vauva, joten ajankohtaiseksi tulisi joka tapauksessa miettiä opintojen lykkäämistä mahdollisesti vuodella (vaikkakaan en sitä oletuksena tee, katsotaan sitten). Joka tapauksessa minulle on tulossa aivan ihana ja todella rankka vuosi, kuului siihen oikeustieteellinen tai ei, joten en millään osaa tällä hetkellä stressata kokeen tuloksista. Olen vain niin onnellinen, että se on nyt takana päin! 

Hauskaa oli myös huomata, kuinka naiivi sitä oli kun viimeksi haki ja kuinka paljon se elämäntilanne todellakin muuttaa! Ja kuinka paljon siitä lukemisesta itsestään voi oppia! En minä viimeksi näin paljon siitä oppinut! Taas hieman fiksumpana, taakka harteilta pudonneena on hyvä jatkaa eteenpäin!

Arvatkaas, mitä tein koko loppuillan? Näin ihmisiä, otin yhteyttä ihmisiin, kävin kaupungilla, hoidin asioita, juoruilin puoliyöhön ja nautin siitä tunteesta. Siitä tunteesta kun seuraavat viikot on buukattu kalenteriin ihan täyteen ja kerrankin minä katson sitä turhautuneisuuden sijasta hymyillen ja mietin, mitä muuta sitä vielä keksisi! Sosiaalinen elämä, here I come!

Paljon kaikkea ja loppukiri!

Hengissä ollaan hei! Sekä minä, vauva että Isäntä, joka tosin eilen työpaikan tyky-iltamissa oli krossimopolla (oli kuulemma krossipyörä) ajanut aitaa päin.

Hiljaiseloa täällä puolen ylläpitää ihan hirvittävä määrä kaikkea tekemistä, joista suurin osa on lukemista. Maanantai lähestyy uhkaavasti ja joku loppukiri on pitänyt saada aikaan! Jottei koko viikko ihan lukemisessa olisi mennyt, on siihen sisältynyt myös neuvolaa, hierojaa, Hesareissua ja seuraavaksi tulevaa Isännän lääkärireissu, lukuunottamatta tietenkään sokerirasitusta, johon myös sain neuvolasta lähetteen.

Noista vauva-jutuista lisää tämän viikon raskausviikkopäivityksessä ja maanantaina on luvassa ihan käsittämättömän helpottunutta juhlamieltä luku-urakan päättymisen kunniaksi! Hetken vielä jaksan, ja niin jaksatte tekin tätä lukemisesta vouhottamista!

P.S. Isännällä on oikeesti kaikki ihan hyvin!

Rv 24

Masuvaltakunnassa kaikki puksuttaa hyvin tasaisesti. Itseasiassa jopa niin tasaisesti, että olen alkanut miettimään että kasvaako se maha edes lainkaan. Se pullahti niin yhtäkkiä ja nyt sen kasvu tuntuu tyssänneen. Tästä inspiroituneena kaivoin kameran ja ne samat vaatteet kun viikolla 20 ja otin kuvan täsmälleen samassa paikassa. Lopputulos oli tämä:

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta eipä se kauheasti eteenpäin kasvanut kyllä ole. Paidat tuntuu venyvän enemmän, johtuen ehkä siitä että maha on noussut ylemmäs. 
Kävin katselemassa äitiystoppeja, lähinnä kun kaikki nykyiset tuntuvat venyvän muodottomaksi. No voin kertoa, että löysin muutaman. Niistä suurimmasta osasta näkyi läpi ja loput oli tavallisia mustia toppeja, joita minulla on kaappi täynnä. Päätin, että venytän sitten muutaman topin tässä vaiheessa ja ostan joskus raskauden jälkeen uusia. Ehkä sitten myöhemmin kun olen valtava.
Isäntä on tosiaan pariin otteeseen päässyt tuntemaan tulokkaan potkuja, mutta joko pikkukaveri ei halua isäänsä potkia tai sitten sitä ei vaan huvita ilmoittaa isälleen sijaintiaan. Joka ainut kerta kun kaverilla on masubileet pystyssä, potkut loppuvat saman tien kun Isäntä saa kätensä potkujen sijaintikohdalle. Isäntä voi pitää kättään siinä 10 minuuttia ja mitään ei tapahdu. Kun Isäntä vihdoin nousee lähteäkseen vessaan, bileet jatkuu. Eilen illalla kun Isäntä oli taas yötä pois, kaveri bailasi niin että koko maha heilui.
Nyt on tainnut alkaa se raskauden suursyömäri-vaihe, meinaan ruokaa menee alas melkeen niin paljon kun pystyisi tunkemaan. Olen kyllä syönyt säännöllisesti ja koittanut pitää annoskoot suht samoina, meinaan nälkä ei kuitenkaan välttämättä ole. Sellanen kiva pieni "ei ole nälkä, mutta jotain voisi silti syödä". Tästä se petollinen painonnousu ehkä alkaa. Huomenna on kolmas neuvola, joten siellä taas vaaka kertoo tilanteen. En tosin ole kyllä yhtään painosta stressaavaa sorttia, joten mitään "järkytyksiä" ei ole kyllä tulossa vaikka se olisi noussut kuinka.
Yksi pieni oire, mistä en ole aiemmin ehkä maininnut on sellaisen pienen untuvakarvan kasvaminen mahaan. Se on kyllä oikein mukavaa ja erottuu erityisesti joka ilta kun rasvailen sitä mahaa neuroottisesti kuvitellen ennaltaehkäiseväni raskausarpia. Eipähän siitä kyllä haittaakaan ole, mutta itseä se hieman ehkä jopa ärsyttää. Myös väsymys on alkanut tulemaan takaisin. Yöunien pituus kasvaa ja pari kertaa on pitänyt kesken lukemisen pitää 10 minuutin torkut, ihan vaan että silmät pysyisi auki ja mieli virkeänä. Muuten olot ovat kyllä raskauden osalta olleet mainiot ja valittamista ei kyllä ole. 
Pesänrakennusvietti alkaisi hieman jo nostamaan päätään, mutta pakko lukea rajoittaa kyllä aikalailla. Toiseksi rajoittavaksi tekijäksi nousee se, ettemme tiedä missä asumme synnytyksen aikoihin. Eiköhän ne asiat ala tässä tämän viikon jälkeen selkiytyä, kun saan lopetettua lukemisen. Pikkuhiljaa kenties, tai sitten ryminällä ja yhtäkkiä, kuten kaikki tähän asti.

Just naggin'

Mun mielestä miehen oikeus valittaa nalkuttamisesta loppuu, kun samasta asiasta on toistuvasti sanottu ja siltin mikään ei muutu.

Tästä nyt vaikka esimerkkinä se, että lukemattomia kertoja olen maininnut, että vaatteiden, edes käyttövaatteiden, säilytyspaikka ei ole lattialla sängyn vieressä. Tällä kertaa imuroidessani nostin ne pois imuroinnin ajaksi ja laitoin takaisin imuroinnin päätteeksi. Isäntä voi sitten kotiin tullessaan harjoitella, että miten ne vaatteet on mahdollista viikata sinne kaappiin, vaikkakin mainiosti ne näyttää tuohonkin sopivan.

jäähyväiset luottokamulle

Mistään sen traagisemmasta ei kuitenkaan ole kysymys, kuin uudesta puhelimesta.

En muista millon olisin viimeksi pitänyt kädessäni ihan ikiomaa, täysin uutta puhelinta! Edellinen puhelimeni ostettiin käytettynä ja nykyisen ihanan luotettavan iPhone 4:n sain pari vuotta takaisin käytettynä. Olen kyllä tykännyt tuosta iLuurista ja hyvä se on käytössä ollut. Ei jumita eikä hidastele turhia, kuten kaikki muut aiemmat iäkkäämmät puhelimet. Hänellä on kuitenkin jo ikää jo 5 vuotta, päivityksiä ei enää tule ja välillä on havaittavissa joitain "ominaisuuksia", joiden osalta hän on kyllä toiminut viimeaikoina hyvin. Esimerkiksi että varottamatta ja ilmoittamatta ei enää saa yhteyttä.

Uutta puhelinta on tullut katseltua jo tovi, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Nyt osittain hetken mielijohteesta tartuin kaverin puolison vinkkiin ja kävin Isännän myötävaikutuksella hakemassa itselleni uuden luurin: LG G Flex 2:sen.

Nyt on kuulkaa luuria! En ole ottanut sitä edes hipelöitäväksi vielä, vaikka kaveri on täydessä valmiudessa sim-kortin vastaanottoon. Takakuori korjaa naarmut itsellään, on kuulkaa näyttö gorilla-lasia, 13 megapikselin kamerat ja ties mitkä superydinprosessorit! Jos tuo ei ole hyvä niin ei sitten mikään! Silmään pistävintä puhelimessa taitaa kuitenkin olla sen muotoilu. Se on meinaan kaareva.

Tuo taaempi on se uusi.

En kyllä tajua miten ikinä koskaan tulen tottumaan tohon kokoon, vaikka tuo uusikaan puhelin ei nykypuhelinten rinnalla edes ole iso!

Hellurei! Ei muuta kun luuri käteen ja tutustumaan!

Jos Isäntä ei tule Amen luo...

...niin Ame menee Isännän luo.

Ei se ihan kaavailuista huolimatta mennyt niin, että Isäntä ihan joka päivä olisi kotona saanut yönsä viettää. Viikon suunnitelmat sotki ihan täysin väliaikainen työsuhdeauto, joka piti tiistain ja keskiviikon aikana hakea Vantaalta. Tästä johtuen lähdin tiistaiaamuna Isännän mukaan työmatkalle Hankoon ja lueskelin siellä kirjastossa päivällä. Yö vietettiin Isännän vakipaikassa veljeni luona ja keskiviikkoaamuna Isännän lähtiessä töihin, minä lähdin takaisin Turkuun.

Jaettiin siellä Helsingissä 90 cm leveä sänky. Hyvin mahduttiin, vaikka asentoa ei kauheasti muutettu siinä yön aikana. Kyllä tuntui kotona 140cm leveä sänky luksukselta, vaikka normaalisti sekin on ihan liian pieni ja uudesta sängystä on puhuttu jo kauan. Kaikesta huolimatta oli kyllä tosi ihanaa olla yötä jossain muualla kun kotona!

Lukemisesta on alkanut tulla niin pakkopullaa, että välillä oikeen pahaa tekee. Ainoa lohduttava asia on se, että enää alle kaksi viikkoa! En varmaan edes jännitä sitä pääsykoetta kun toivon vaan, että se koe ja sitä myöden koko lukeminen on ohi. Odotan jo niin paljon että pääsen kokeilemaan vauvanvaatteiden ompelua, voin jatkaa pienen isoäidinneliö-peiton virkkaamista, lukea sanomalehtiä ja aikakausilehtiä hyvällä omallatunnolla, vertailla vaunuja, turvakaukaloita sun muita ja vaan tuijottaa telkkaria.

Enää reilu viikko!

Rv 23

Taas on viikko kulunut. Nyt nämä viikot tuntuvat menevän oikeen vauhdilla, ehkä koska suurin osa turhautumisesta ja vatvomisesta menee pääsykoejuttujen parissa, joten raskaus pääsee aika hyvin unohtumaan, vaikkakin yksi tuolla kovasti muistuttaa olemassaolostaan.

Liikkeitä tuntuu ihan päivittäin. On itseasiassa tuntunut päivittäin siitä lähtien kun ensimmäisen töytäisyn tunsin. Meidän kaveri on ilmeisesti todella liikkuvainen kaveri ja tekee ties mitä kuperkeikkoja, kun liikkeet tuntuvat ihan alavatsassa, navan alla, vatsan molemmilla reunoilla, alavatsan sisäpuolella ja joskus jossain muuallakin. Ei ole siis yhteen paikkaan sidottuja nämä liikkeet. Vaikka välillä iskut tulevat jo sellaisella voimalla, että vähän hätkähtää, silti se on niin ihanaa kun kaveri muistuttaa olemassaolostaan. Usein aamulla asettuessani lukemaan, aina autoa ajaessa, päivisin milloin sattuu ja aina iltaisin sänkyyn mennessäni alkaa iltajumppa. Iltajumppa taitaa olla se päivän kohokohta, meinaan olen aika varma että kaveri harjotteli cooperin testiä varten yksi ilta juoksemalla mahassa ylhäältä alas kun makasin kyljelläni. Ties mikä urheilija sieltä tulee!

Isäntäkin tunsi potkuja mahan päältä ensimmäistä kertaa! Olisi se varmasti tuntenut jo aiemminkin, mutta kun ei ole juuri koskaan kotona ja jostain syystä kaveri on yleensä välttänyt potkimasta Isännän kättä vasten silloin harvoin kun se on ollut paikalla. Tuntui kuulemma ihan kun olisin painanut hänen kättään sormella.

Mahan kasvu tuntuu pysähtyneen täysin. Toisaalta hyvä, jossei siitä vaikka tulisikaan ihan mahdottoman kokoinen. Otin napakorunkin pois. Olin alunperin ajatellut, että ostan raskausajan korun ja se saa olla koko ajan ellei mitään tule, mutta jostain syystä se ylempi reikä alkoi hieman punoittamaan, joten otin heti koko korun pois vaikka se ei kipeä ollutkaan. Se on kuitenkin ollut mulla jo niin kauan ja on aina ollut täysin oireeton, joten ilmeisesti se jotenkin veti herneen nenään. Mitä turhia sellaista sitten pitämään, saahan sen halutessaan otettua uudestaan. Jos muka tämän jälkeen vielä haluaa.

Närästys taisi olla vain vierailemassa, meinaan tämän viikon olen saanut olla sen osalta täysin rauhassa. Syödessä täyttyy todella nopeasti ja on kyllä vähän sellainen olo, että kohtu painaisi jo mahalaukkua. On muuten todella häiritsevän tuntuista kun nuo suolet on työntynyt mahasta tuohon rinnan alle. Aina kun menee suolessa joku pieni ilmakupla tai maha murisee, se tuntuu mahan sijasta heti tuossa rinnan alla. Se tunne vaatii totuttelua.

Ostettiin Torista käytettynä pinnasänky ja kyllä, hoitopöytä! Ne on juuri sellaiset kun halusin: pähkinänväriset ja Stokke-merkkiset. Oli ihan käsittämättömän hyväkuntoisetkin vielä ei naarmun naarmua ollut ennen kun tiputin yhden tukipuun varaston lattialle. Ei onneksi pahemmin käynyt. Siellä ne nyt odottaa varastossa. Täytynee huomenissa kirjoitella Isännän ajatuksia hoitopöydästä vuosi sitten, niin muutaman henkilön lisäksi muutkin ymmärtävät nämä minun ja Isännän eriävät käsitykset hoitopöydistä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja Isäntäkin on kovasti tyytyväinen!

Home alone, not!

Sain eilen Isännän takaisin kotiin. Pitkästä aikaa. Nykyään on enemmän tapa kuin poikkeus, että nukun yksin. Viikonloput se sentään on yleensä kotona, toisin kun nyt kuluneena viikonloppuna, kun Isäntä kävi perjantaina kotona kääntymässä jatkaakseen matkaa lähestulkoon heti kaverinsa polttareihin.

Se on ihan käsittämätöntä, miten toisen menot voi joskus hajottaa. Etenkin nyt, kun olen aina yksin kotona enkä käy edes töissä, niin se toisen seura on kyllä aika todella toivottua. Tuntuu että jotkut keskustelutkin tuntuu olevan hankalia, kun sanat on hukassa ja lauseet ei muodostu päähän. Onko ihmekään, kun viikkojen aikana lähes ainoat keskusteluni ovat olleet kissojen kanssa, ainoat vitsit mitkä tulee mieleen liittyy pääsykoekirjoihin ja ainut asia josta voin sanoa tällä hetkellä jotain tietäväni liittyy Euroopan pankkisääntelyyn. Surullista sinänsä, mutta onneksi tänään alkoi viimeinen kaksiviikkoinen ennen pääsykoetta. Sen ehkä vielä jaksaa. Ilmeisesti Isäntäkin on jo vähän yhteistä aikaa kaivannut, kun ensimmäistä kertaa kuulin sen toivovan mahdollisimman pikaista muuttoa pk-seudulle. Se on aina ollut todella "Helsinki"-kammoinen. Ilmeisesti kammo on hieman laantunut, kun on siellä enemmän aikaa viettänyt.

Isäntä tuli kuitenkin eilen kotiin ja nyt on kuulkaa sellasta luksusta tiedossa, että se taitaa ensiviikolla olla kaikki yöt kotona. Oli oikeen itsekin ihmeissään. Asia ei nyt ihan täysin varma ole, mutta suuresti näyttäisi siltä! Melkeen housut repee innostuksesta! Jotenkin sen toisen herääminen ja kotiintulo rytmittää omaakin päivää ihan eri tavalla ja olenkin aina paljon pirteämpi kun Isäntä on kotona. Tänäänkin sain oikeen imuroitua ja käytiin Myllyssä ja vaikka mitä!

Ps. Olen niin vannonut, että meidän lapselle ei mitään pehmoleluja osteta. Meillä on niitä pienenä ollut aina pilvin pimein ja mulla on kaappi täynnä omia tekeleitä. Kattokaas mikä Prismasta tarttui mukaan.

Hän on niiin söpö! ^^

Reserviläiskirje

Kaikki on varmaan kuullut ainakin mainittavan paljon kohua aiheuttaneesta reserviläiskirjeestä. Itse reagoin ensimmäistä kertaa Isännän ottaessa asian puheeksi, ja kysyin Isännältä että mikä se reserviläinen oikeen on. No niille jotka ovat kanssani samalla lähtöviivalla tiedoksi, että se on "sellanen kun Isäntä on. Armeijan käynyt siviilissä." Googlettamalla saa varmasti lisätietoa asiasta.

Iltalehti, Iltasanomat ja muutamat muut tahot uutisoivat äänekkäästi, että Suomen pelastusarmeija valmistautuu sotaan ja jopa Yhdysvallat on nyt varmistuneet Suomen valmistautumisesta. Nyt reserviläisille ilmoitetaan sijoituspaikat ja mahdolliset toimenpiteet, mitä me sitten tehdään kun tuo Venäjä tänne tunkee. Kaikki on aivan varmoja, että Venäjähän se on tänne tulossa ja puolustautumissuunnitelmat on jo täydessä työn touhussa.

Itseänikin ajatus hieman pelotti, kun noin vahvasti tähän Venäjän epävarmuustekijöihin suhtaudutaan ja ajattelin, että ehkä se riski tosiaan sitten on. Myös Isäntä jännittyneenä odotteli sota-ajan sijoituspaikkaansa ja näki siitä varmaan jotain uniakin. Odotin dramaattista kirjettä ja vähintään jotain Suomen karttaa, jossa on punaisella merkitty pallura jossain Itärajan tuntumassa. Mietin myös omaa asemaani, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena kun olen velvoitettu omalta osaltani kantamaan korteni sota-aikana kekoon.

Kaiken tämän spekuloinnin, kauhun ja Venäjän provosoinnin jälkeen putkahti Isännälle postiluukusta kirje. En tiedä moniko teistä on kuullut tai muistaa puolustusvoimauudistusta, josta siis puhuttiin muutama vuosi sitten. Tarkoituksena on "rakenteiden ja toimintapojen uudelleenjärjestely" sekä kustannussäästöt, kuten joka paikassa muuallakin. Joka tapauksessa, kirje alkoi näin: 

"Asevelvollisuusrekisterin tietojen tarkastaminen

Hyvä reserviläinen,

Puolustusvoimat tarkastaa ja päivittää asevelvollisuusrekisterin tietoja osana puolustusvoimauudistusta. Tämä kirje lähetetään reserviläisille. Tietosi on tulostettu asevelvollisuusrekisteristä. Liitteestä näet omat tietosi sekä sodan ajan tehtävän. Liitteen tiedot on tarkoitettu vain sinun käyttöösi ja niitä tulee käsitellä huolellisesti kuten henkilötietoja."

Tarkastettavia tietoja on mm. nimi, ammatti, osoite ja lisäksi saa ilmoittaa ammatista tai harrastuksesta syntyneestä uudesta osaamisestaan ja kiinnostuksestaan reservin tehtäviin. Kaiken lisäksi Isännän tehtävä määräytyy vasta "mahdollisessa valmiuden kohottamisessa", joten hänelle ei tosiaan tullut edes sitä karttaa. Myöskin hänen tehtäväkseen on määritelty, että hän kuuluu reserviin ja tehtävät määräytyy vasta "mahdollisessa valmiuden kohottamisessa."

Loppujen lopuksi nauroin itseni melkein hengiltä odottaessani suurta ja dramaattista kirjettä, jossa ohjeistetaan Suomen valmistautuminen vähintään ydinsotaan ja kirjee koskikin vain tietojen päivitystä. 

Rikkauksista ryysyihin

Mulla olis niin paljon kaikkea asiaa ja juttua, mikä pitäisi pukea sanoiksi! Olen nyt koittanut hiukan kieltää itseltäni tätä liiallista hengailua täällä blogin puolella, ihan vaan koska siihen menee oikeesti (usko tai älä) ihan sikapaljon aikaa ja jostain syystä mun pitäisi nyt keskittyä vähän johonkin muuhun. Mutta hyvä että pohjustan tämän nyt tällä ajan riittämättömyydellä, niin seuraavaksi voin kertoa, mitä muuta turhaa olen tehnyt.

Ensinnäkin, tänään oli viimeinen valmennuskurssin harjoituspääsykoe. Positiivista sinänsä, että missään kohtaa ei tullut sellaista oloa, etten tietäisi asiasta mitään, mutta eri asia on sitten tiesinkö todellisuudessa asioista mitään. Tuolla kyllä huomaa, että aika monen kurssilaisen vanhemmat on suhteellisen hyvätuloisia, meinaan ei ole yksi tai kaksi kurssilaista kun kaartaa paikalle uudenkarheella kaksiovisella BMW:llä tai pikku mersullansa. Kaiken lisäksi tajusin, että olen siellä ihan muutaman vuotta nuorempien kanssa, sillä suurin osa noistahan on vasta kirjottaneita. Hauskaa on myös se, että todella monella pojalla on käsilaukku! Ihmettelin ensin, mutta tajusin että joko se on muotia tai sitten se on joku "wannabe businessman" -juttu. Parasta on kun jätkällä on sellaset alaskapenevat länkisääriä korostavat kollarit jalassa, tumput sukissa (Adidaksen sukat tottakai!), ruskeat nahkanilkkurit ja musta nahkainen käsilaukku! Tuli ihan mieleen pätkä rakkaasta, varmaan kaikille tutusta sarjasta:

No se siitä. Sitten aiheeseen, jolla ei ole mitään tekemistä kalliiden manbag:ien tai bemarien kanssa, meinaan kävin tänään kirpputorilla. Näin facessa Manhattanin Pikku Siili-kirppiksen kesänavajaispäivän postauksen ja päätin osallistua, ihan vaan astuakseni ulos mukavuusalueeltani. Harjoituspääsykokeen jälkeen suuntasin siis sinne.

No ei se kirpparitouhu nyt ihan minua varten ehkä ole. Ensinnäkään en osaa hypistellä kaikkea ja kävelen vain läpi vilkuillen ympärilleni. Lisäksi hieman ahdistaa jossain kohtaa nenään kantautuva paskan haju, kun ei tiedä tuleeko se niistä vaatteista vai siitä vieressä rattaissa istuvasta lapsesta. Muutamaa vaatetta hipelöityäni tuli olo, että on pakko päästä pesemään kädet. Mitään sellaista en uskaltanut edes katsoa, mistä en tiedä voiko sitä pestä. Kaiken lisäksi nyt on niin paljon ollut kaikkia lutikka- ja hometalotarinoita, että mistä niistä sitten ikinä tietää mistä ne on tullut. Kuulostaa nyt ehkä hieman diivamaiselta, mutta tarvitsisin ehkä jonkun kirpputoriasiantuntijan mukaani päästäkseni hommasta jyvälle. Eikä minulla siis ole mitään käytettyjä tavaroita vastaan, mutta ajatus siitä ettei tiedä mistä ne on tulleet...

Jotain positiivista kuitenkin! Suuri osa vaatteista oli tosi nukkaantuneita, joten siellä oli helppo katsoa minkä merkkiset vaatteet säilyttävät muotonsa ja pintansa nukkaantumatta heti. En myöskään kehdannut lähteä tyhjin käsin, yksin kun siellä pyörin, joten kyllä sieltä nyt jotain tarttui matkaan. Housut lähinnä värin vuoksi, sillä tuollainen beige on vaan niin silmääni miellyttävä väri. Vanupuku valikoitui lähinnä samasta syystä ja koska siinä on pöllöjä. Pöllöt on vaan niin <3. Tuolla ne nyt pyörii pesukoneessa. Ensimmäiset pesemäni vauvanvaatteet.

Pikkukaverikin potkii ensimmäistä kertaa tänään oikeen urakalla. Illalla ja aamulla jo vähän huolestuin, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Onneksi taas jaksaa muistuttaa olemassaolostaan. <3

Ps. Voitteko kuvitella, että tämänkin tekstin luomiseen meni helposti tunti!

Mä en osaa

Ahdistus. Turhautuminen. Vielä vähän ahdistusta. 

Mä en ehdi millään opettelemaan noita kirjoja! Aika loppuu kesken! Mä oon niin huono! Kaikki muut osaa paljon paremmin! Tästä ei tuu mitään! Enää pari viikkoa! 

Mä en osaa! Mä en muista!

Yhyy

Juokse aika, juokse!

Mulla on ihan järkyttävä blogin tuunausvimma päällä! Teen kaikkeni hillitäkseni sitä nyt nämä viimiset lukuviikot, mutta hankalaa on! Kaikkea kivaa pitäisi tehdä ja uusia kuvia ottaa ja suunnitella logoa ja kaikkea!

Toinen mitä tekee ihan hirrrveästi mieli tehdä, on etsiä erilaisia blogeja, joita voisi seurata ja lukea! Siinä etsimisessä vaan menee hirveästi aikaa ja helposti uppoaa muutama tunti mukavasti kesken lukujen, jos sille linjalle lähtee. Laittakaa nyt hyvät ihmiset blogi-linkkejänne minulle, että säästyn edes siltä hakemiselta!

Olen suunnitellut paljon jo tiistain (26.5) varalle. Se on meinaan päivä pääsykokeen jälkeen ja ennen Dublinin matkaa. Matkatavaroiden pakkaamisen lisäksi pitäisi käydä laittamassa Kelaan paperit etenemään, tehdä kotona kevätsiivous mitä ei tässä lukemisen ohella haluista huolimatta viitsi tehdä, nähdä ihmisiä, käydä kaupungilla, tuunata sitä blogia ja ja ja...

Kamala kun sinne on pitkä aika! Miten se aika voi hetkessä mennä niin hitaasti, mutta jälkikäteen katsottuna se on juossut ennätyksiä? Voi kumpa olisi jo 25.5, niin voisin katsoa taaksepäin, kun "aikakin on mennyt niin nopeasti." Sen sijaan laitan nyt tämän tietokoneen syrjään, korkkaan Lontoon rae-suklaalevyn (<3) ja otan kirjan ja muistiinpanovälineet käteen. Huoh.

Rv 22

Taas on viikko kulunut! Nämä raskausviikot tuntuvat menevän niin huomaamattomasti kun tuskailee tuon lukemisen kanssa. Sen suhteen taas aika kuluu niin hitaasti.

Tällä viikolla oli se kontrolliultra. Mahalaukku näkyi heti pulleana ja se tuima lääkäri totesikin heti, että kyllä siellä lapsivettä on. "Ei tossa mahalaukussa ainakaan mitään ole", taisi olla tarkka tiuskaisu asian suhteen. Pienoisella siis kaikki hyvin ja matka kohti synnytystä jatkuu!

Leipä ja liha ei närästä. Jugurtti ja salaatti närästää. Sen olen oppinut tällä viikolla. Kesällä taitaa grilliruuasta upota pihvit aika mukavasti. Ruokahalu on kohdallaan, vaikkakin yksi lämmin ateria päivässä riittää hyvin. Iltaisin en saa juurikaan mitään syötyä, mutta se taitaa olla vain hyvä. Aamupala ja lounas uppoaa sitäkin paremmalla ruokahalulla.

Sykkeen hakkaaminen on ehkä kummallisin raskausoire. Sormenpäissä tuntuu syke lähes aina kun jostain pitää hetkenkin kauemmin kiinni. Ikävintä on lukiessa kun pitää kirjasta kiinni niin hyvin pian alkaa tuntua sormenpäissä tasainen jyskytys. Syke alkaa hakkaamaan oikeastaan ihan joka puolella kehoa. Ikävintä on kyljellään maatessa, kun syke alkaa jyskyttämään alavatsassa, kyljessä, hartiassa, niskassa, leuan alla, polvessa, reidessä ja nilkassa. Koko keho siis hakkaa sykkeen tahtiin. Todella raivostuttavaa.

Potkut on hieman vaimentuneet tällä viikolla, mutta niitä tuntuu kyllä sitäkin enemmän. Ultrassa kätilö meinasi, että ne eivät varsinaisesti ole potkuja, vaan ennemminkin pään liikkeitä, mutta puhun nyt kansankielellä potkuista. Sellaisista mahassa tuntuvista töytäisyistä siis.

Juurikaan mitään uutta tällä viikolla ei ole tapahtunut. Olo on hyvä ja energinen. Ulkona kelit on vaihdellut, mutta ilmeisesti kevät on kovaa vauhtia rantautumassa. Isäntä täytti taas viinapulloa koivunsilmuilla ja teki tuttuun tapaan koivunurpuviinaa, joten se on varma kevään merkki se. Nurmikkoakin saa kohta leikata. Kyllä tuo luonnon täyttävä vihreä mieltä ylentää.

Päivä jona tapahtui paljon, mutta mikään ei muuttunut

Tänään oli niin rankka päivä! Viimeyö meni taas puolivalveilla tätä päivää odotellessa. Vielä kun taustalla painaa vapun ajan huonot yöunet, jotka puolestaan johtui siitä yksinkertaisesta syystä, että nukuttiin yhdessä huoneessa suljetun oven takana kissojen kanssa. Kun viimeyönä minua valvotti ajatukset ja alitajuntainen stressi, viikonloppuna minua valvotti pallon löytänyt Mufasa ja nenäliinoilla leikkivä Mindy.

Tänään oli Isännän ajokortin suhteen se päivä, the päivä. Suuri päätöksen päivä. Aamulla suuntasimme Turun poliisiasemalle. Isäntä nappasi nöyränä lakin kouraan ja marssi ovesta sisälle. Tovin kuluttua se marssi ulos naama peruslukemilla. Siitä on aina niin vaikea lukea kauempaa tapahtumia! Autolle päästyään se ojensi minulle nipun papereita ja sanoi päätöksen olevan sivulla 5. Pitkien perustelujen päätteeksi lopussa luki: "Ajokiellon sijasta annetaan Poliisihallituksen ohjeen 2020/2012/4795 mukaisesti varoitus."

Voi mikä ihana tunne! Tuskastelut Isännän töiden suhteen ja etukäteen pohditut mahdolliset kulkuvaihtoehdot Isännän töihin pääsemiseksi olivat kaikki turhia! En ole varmaan ikinä ollut näin mielissäni siitä, että Isäntä otti taas viikoksi auton keulan kohti pk-seutua jättäen minut tänne homehtumaan yksinäni.

Päivän jännitys ei sentään loppunut siihen, vaan edessä oli vielä se kontrolliultra. Vaikka kaiken piti olla kunnossa ja kyseessä vain rutiinitarkastus, jännitti se siltin. Kymmenen jälkeen suunnistin Turun Ultraääniyksikön odotusaulaan. Lääkäri oli muutaman minuutin myöhässä ja päästessäni vastaanotolle, viivyin siellä noin 3-4 minuuttia. Lääkäri tiuskaisi minulle sinä aikana noin 5 kertaa. Ilmeisesti hän oli kyvytön esittämään asioita ilman turhautumisen merkkejä. Siitäkin meni melkein hermo, kun en heti ymmärtänyt, että hänen huitomisensa ei suinkaan tarkoittanut sitä, että ultraäänianturin johto on solmussa, vaan sitä, että makaan 5cm liian kaukana. Housut oli liian ylhäällä ja sikiö oli väärin päin. Onneksi ne päänkin mitat sieltä saatiin, vaikkakin painamalla anturia vatsaani niin kovin, että tunsin sen melkeen selkärangassa. Onneksi en ole kauhean herkkä näissä asioissa, mutta olen silti tyytyväinen, että siellä ei ehkä enään tarvitse asioida. Pääasia tuli selväksi heti ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana: "no tuossa se mahalaukku nyt on ja kyllä siellä nyt vaan lapsivettä näkyy", joten olin tämän jälkeen täysin tyytyväinen koko käyntiin. Sain kuvankin, mutta en nyt jaa sitä teidän kanssanne, sillä siinä ei näy muuta kuin reisiluu.

Jottei päivä nyt lukemisen kannalta todellakaan onnistuisi, oli seuraavaksi vuorossa Pohjolan vakuutusneuvottelu, jossa hoidettiin vakuutukset ajantasalle ja saatiin se vauvavakuutuskin alkamaan. Tämän jälkeen suuntasin entisen koulukaverini, nykyisen kollegani kanssa Science Parkiin lounaalle ja lukemaan Teutorin lukusaliin. Siinä kirjan avatessani tajusin, kuinka väsynyt olin. Olin aivan poikki, vaikka normaalisti pystyn ottamaan aika paljon univelkaa varastoon ennen kun alan olemaan uupumispisteessä. Viikonlopun jatkuva heräily, viimeyön mieltä painavat asiat ja tämä flunssa ovat ilmeisesti saaneet aikaan ihanan väsymyksen, joka on ollut kaikkea muuta kuin kivuton. Se hetken lukeminen siellä lukusalissa ja illan valmennuskurssin pienryhmäopetus vaati efforttia niin paljon, että tällä hetkellä silmissä siintää sängyn kuva, vaikka makaan jo sängyssä.

Tästä syystä toivotan teille unirikasta yötä ja painan vihdoin silmät kiinni! Öitä!

Kevätflunssa, josko jättäisit minut jo rauhaan

Ilmeisesti en ole tällä hetkellä ainoa sairastava. Mitä olen ymmärtänyt, niin mahatautia on oikeen toden teolla liikkeellä, jotain normaalia pidempääkin vielä. Se on onneksi minut jättänyt välistä. *koputtaa puuta*

Soittelin tuossa kaverille, josko he haluaisivat tulla puolisonsa kanssa meille katsomaan peliä, tämä ilta kun menee muuten minun nököttäessä vieressä Isännän pällistellessä telkkarin ruutua viiden sentin päästä. Hän ilmoitti, että mielellään, mutta koska on kipeä, hän ei halua tulla muita sairastuttamaan. Kerroin että meitähän on sitten kaksi. Myöskin hänen tautinsa on alkanut hemmetinmoisella kurkkukivulla, joka loppui kun seinään ja muuttui ärsyttäväksi tukkoisuudeksi, joka tukkii kaikki röörit päästämättä mitään ulos. Nieluun kyllä valuu, mutta niistäminen on aivan turhaa touhua. Tässä nyt toista viikkoa menossa, kohta siirtyy kolmannelle.

Onko jollain muulla ollut kyseistä vaivaa? Olisi meinaan mielenkiintoista tietää miten tämä tauti transformoituu seuraavaksi, vai joko se kohta luovuttaisi. Tänään kuitenkin haistoin jo ensimmäistä kertaa ehkä jotain. Varmaksi en voi sanoa. Myöskin aamu oli jo hieman helpompi hengenahdistuksien suhteen, joten eiköhän se elämä vielä voita!

Saadaan kun saadaankin siis pällistelyseuraa. Isäntä kaverin jonka kanssa voi hinkata neniään telkkariin ja minä kaverin, jonka kanssa voi jutella ja seurailla sitä peliä hieman taustalta. Ellei muuta niin voidaan vertailla sairaskertomuksia. Tämä homma meni siis paremmin kuin hyvin!

Toukokuu

Varsinaisia vappuhulinoita! Täältä toukokuuta tervehtii yksi harvinaisen räkäinen lukutoukka, jolla ei ole enää mitään muistikuvaa mikä on haju- tai makuaisti. Nätti keli on ollut kyllä. Olisi voinut vaikka kävelyllä käydä, ellei 1) pitäisi lukea, ja 2) olisi kipeä. Onneksi lukutouhuissa on helppo levätä, se istuminen kun ei ihan kauheasti vaadi.

Voi mikä onnen kuukausi tämä kuitenkin on! Niin paljon kaikkea tapahtumassa. Vaikka lähes koko kuukausi menee lukiessa, on tämä viimeinen lukulomakuukausi. Pääsykoe on 25.5 ja sen jälkeen minua ja Isäntää odottaa loma Dublinissa! Kaikesta huolimatta toivotan siis toukokuun läpimästi tervetulleeksi. Oi toukokuu, paranna flunssani!