Rikkauksista ryysyihin

Mulla olis niin paljon kaikkea asiaa ja juttua, mikä pitäisi pukea sanoiksi! Olen nyt koittanut hiukan kieltää itseltäni tätä liiallista hengailua täällä blogin puolella, ihan vaan koska siihen menee oikeesti (usko tai älä) ihan sikapaljon aikaa ja jostain syystä mun pitäisi nyt keskittyä vähän johonkin muuhun. Mutta hyvä että pohjustan tämän nyt tällä ajan riittämättömyydellä, niin seuraavaksi voin kertoa, mitä muuta turhaa olen tehnyt.

Ensinnäkin, tänään oli viimeinen valmennuskurssin harjoituspääsykoe. Positiivista sinänsä, että missään kohtaa ei tullut sellaista oloa, etten tietäisi asiasta mitään, mutta eri asia on sitten tiesinkö todellisuudessa asioista mitään. Tuolla kyllä huomaa, että aika monen kurssilaisen vanhemmat on suhteellisen hyvätuloisia, meinaan ei ole yksi tai kaksi kurssilaista kun kaartaa paikalle uudenkarheella kaksiovisella BMW:llä tai pikku mersullansa. Kaiken lisäksi tajusin, että olen siellä ihan muutaman vuotta nuorempien kanssa, sillä suurin osa noistahan on vasta kirjottaneita. Hauskaa on myös se, että todella monella pojalla on käsilaukku! Ihmettelin ensin, mutta tajusin että joko se on muotia tai sitten se on joku "wannabe businessman" -juttu. Parasta on kun jätkällä on sellaset alaskapenevat länkisääriä korostavat kollarit jalassa, tumput sukissa (Adidaksen sukat tottakai!), ruskeat nahkanilkkurit ja musta nahkainen käsilaukku! Tuli ihan mieleen pätkä rakkaasta, varmaan kaikille tutusta sarjasta:

No se siitä. Sitten aiheeseen, jolla ei ole mitään tekemistä kalliiden manbag:ien tai bemarien kanssa, meinaan kävin tänään kirpputorilla. Näin facessa Manhattanin Pikku Siili-kirppiksen kesänavajaispäivän postauksen ja päätin osallistua, ihan vaan astuakseni ulos mukavuusalueeltani. Harjoituspääsykokeen jälkeen suuntasin siis sinne.

No ei se kirpparitouhu nyt ihan minua varten ehkä ole. Ensinnäkään en osaa hypistellä kaikkea ja kävelen vain läpi vilkuillen ympärilleni. Lisäksi hieman ahdistaa jossain kohtaa nenään kantautuva paskan haju, kun ei tiedä tuleeko se niistä vaatteista vai siitä vieressä rattaissa istuvasta lapsesta. Muutamaa vaatetta hipelöityäni tuli olo, että on pakko päästä pesemään kädet. Mitään sellaista en uskaltanut edes katsoa, mistä en tiedä voiko sitä pestä. Kaiken lisäksi nyt on niin paljon ollut kaikkia lutikka- ja hometalotarinoita, että mistä niistä sitten ikinä tietää mistä ne on tullut. Kuulostaa nyt ehkä hieman diivamaiselta, mutta tarvitsisin ehkä jonkun kirpputoriasiantuntijan mukaani päästäkseni hommasta jyvälle. Eikä minulla siis ole mitään käytettyjä tavaroita vastaan, mutta ajatus siitä ettei tiedä mistä ne on tulleet...

Jotain positiivista kuitenkin! Suuri osa vaatteista oli tosi nukkaantuneita, joten siellä oli helppo katsoa minkä merkkiset vaatteet säilyttävät muotonsa ja pintansa nukkaantumatta heti. En myöskään kehdannut lähteä tyhjin käsin, yksin kun siellä pyörin, joten kyllä sieltä nyt jotain tarttui matkaan. Housut lähinnä värin vuoksi, sillä tuollainen beige on vaan niin silmääni miellyttävä väri. Vanupuku valikoitui lähinnä samasta syystä ja koska siinä on pöllöjä. Pöllöt on vaan niin <3. Tuolla ne nyt pyörii pesukoneessa. Ensimmäiset pesemäni vauvanvaatteet.

Pikkukaverikin potkii ensimmäistä kertaa tänään oikeen urakalla. Illalla ja aamulla jo vähän huolestuin, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Onneksi taas jaksaa muistuttaa olemassaolostaan. <3

Ps. Voitteko kuvitella, että tämänkin tekstin luomiseen meni helposti tunti!