Se ihana, ihana syksy!

Nyt se kauan odottamani syksy on vihdoin tullut! Puiden lehdet kellastuvat ja alkavat tipahdella pois. Pellot ovat kauniin oransseja tai kauran värisiä, yöt pimeitä ja vesisateet ja pilvinen sää on alkanut olla enemmän tapa kuin poikkeus. Mikä ihaninta, iltojen pimetessä voi sytyttää pari kynttilää, makoilla viltin alla ja juoda vaikka kupin teetä. Näin arki-iltoina se oma kulta vain puuttuu vierestä.

Taidan aina jankuttaa tätä samaa, mutta syksy on vaan niin ihanaa aikaa! Parasta ikinä! Niin värikäs ja tunnelmallinen. Ulos mennessä saa laittaa enemmän vaatteita ja saa vihdoin taas vetää päälleen ne ylisuuret neuleet vaatekaapista. Pari uutta neuletta tuonne vaatekaappiin kyllä mahtuisi. En malta odottaa että kaveri tulee tuolta masusta ulos, pääsen vetämään uuden synttärilahjaksi saamani ulkoilupuvun päälle ja pääsen ulos syysilmaan vaunuilemaan!

Syksyn mukana tulee myös yksi aivan ihana asia, meinaan kotiviikonloput. Kun koko kesän on joka viikonloppu saanut mennä matalaliitoa paikasta toiseen, on enemmän kuin luksusta olla ihan vaan kotona. Perjantaina tultiin meille siskon ja tämän puolison kanssa ja tehtiin kotona hampurilaisia. Oli kyllä hyviä! Lauantai alkoi kotitöiden ja rästihommien merkeissä, kun siivouksen ohella tehtiin vähän kaikenlaista hommaa. Sai minun obelixinikin (=Opel) vihdoin uudet lamput! Asennettiin Isännän autoon myös turvakaukalon telakka valmiiksi, ettei Isännän tarvitse siihen yksinään aikaa kuluttaa sitten kun meillä ollaan jo jakaannuttu. Illalla käytiin Isännän siskon synttärikekkereissä ja elokuvissa katsomassa Southpaw.

Sunnuntaina tapahtui jotain, mikä tuntui pitkästä aikaa niin todella hassulta. Oltiin yhdessä kotona, mutta tehtiin eri hommia! Nyt kun yhteinen aika on jotenkin todella kortilla, ollaan Isännän kanssa todella harvoin kotona pidemmän aikaa eri huoneissa. Ensin se tuntui jotenkin todella väärältä, että itse istuin yläkerrassa ompelemassa Isännän pelaillessa tietokoneella, mutta ihan käsittämätöntä kuinka ihanaa se oli! Silti oli jotenkin sellainen olo, että ei saisi valittaa yhteisen ajan niukkuudesta, jos istutaan eri huoneissa sitten kun sitä yhteistä aikaa todella olisi. Isäntä oli myös niin ihana, että piirsi kaavat ja leikkasi kankaat kosteussuojakankaasta, jotta sain ommeltua pinnasänkyyn ja hoitopöydälle muotoon ommellut kosteussuojalakanat. Itseltä tuo kaavojen piirtely ja kankaan leikkely on niin tajuttoman hankalaa noiden suurempien kaavojen osalta, kun lattialla pitäisi työskennellä. Helpottaisi huomattavasti jos taipuisi edes vähän tuosta keskivartalon kohdalta.

Isäntä valmisti meille eilen oikeen gourmet-ruokaa saatuaan pelinsä päätökseen ja minun vielä ahertaessa kosteussuojien kanssa. Kaapissa oli jauhelihaa ja kun ehdotin, että tehtäisiin jotain muuta kuin jauhelihakastiketta, Isäntä päätti tehdä lihamureketta. Jauhelihan lisäksi murekkeen sekaan oli eksynyt pakkasesta purkki sieniä (hyvä että tulee käytettyä) ja koska korppujauhot olivat hyvin vähissä, niiden sijaan Isäntä oli käyttänyt kaurahiutaleita kuten jossain toisessa ohjeessa oli kuulemma tehty. Täällä leijui ilmassa ihana sipulin tuoksu ja uunissa paistui leipävuoassa ihanan näköinen lihamureke. Kun sen oli aika tulla ulos uunista ja Isäntä kippasi sen leivinpaperille, sen ulkonäkö hieman muuttui.

Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä.

Maku oli kuitenkin vallan mainio ja saatiinpahan hyvät naurut!

Ilta huipentui taas eläviin kuviin, kun käytiin toistamiseen saman viikonlopun aikana elokuvissa. Vuorossa oli Hitman: Agent 47. Täytyy kyllä sanoa, että tykättiin sekä tuosta Hitmanista että siitä lauantaisesta Southpaw:sta. Molemmat oli mukaansatempaavia, eikä kummassakaan aika käynyt pitkäksi. Itsellä alkoi etenkin Southpaw:ssa se istuminen käydä tukalaksi, niissä leffateatterin tuoleissa kun ei kauheasti asentoa muutella ja leffa kesti kuitenkin reilut kaksi tuntia. Taitaa nyt tässä jatkossa tulla elokuvat katsottua omalta kotisohvalta. Oli kyllä siitäkin poikkeuksellista, että kumpanakaan päivänä ei ostettu Finnkinosta popcornia! 

Pitkästä aikaa viikonlopun jäljiltä olo on oikeasti levännyt ja rento! Ihana syksy! Näitä lisää!

Ehkä maailman siistein juttu, ikinä!

Tsekatkaas tätä!

Se on mun, tai no oikeastaan tämän blogin, uusi logo! Olen kauan haaveillu moisesta ja miettinyt mielessäni, että miten sen tekisi ja millainen siitä tulisi. Joka kerta sama haave on kaatunut siihen, että olen yksinkertaisesti niin huono kaikessa mitä tulee visuaaliseen suunnitteluun. Ihan oikeasti siis. Isäntä lähtee aina mukaani makutuomariksi jopa vaateostoksille. Isäntä on myös se, joka aina valitsee mun silmälasitkin. Ja aurinkolasit toki myös.

Joka tapauksessa tämän ongelman minulle ratkaisi Random design ja Hermanni Vuorisalo. Kerroin ajatukseni ja hän lähti luonnostelemaan logoa saman tien. Parin päivän päästä sain muutaman mallikappaleen, joista valitsin eniten mieluiseni ja sain heti sähköpostiini erikokoisia ja -muotoisia tiedostoja. Se on kyllä jännä kun jotkut näkee tällaiset suunnittelut mielessään heti niin selvänä ja toisille se voi olla niin käsittämättömän vaikeaa! Joka tapauksessa logo on prikulleen sellainen kun halusin, vaikka aika heikosti osasin toiveitani kuivailla.

Ajatus punaisesta leijonasta lähti alun perin siitä, että mietin blogille nimeä, joka olisi jotain muuta kun "Amen elämää" tai jotain arkihömppää. Nimeä miettiessäni katseeni kohtasi viimeisimmän käsityöni, Lalylalan ohjeen mukaan tekemäni punaisen leijonan. Koska pidän punaisesta ja pidän leijonista, ajattelin että siinä on blogille hyvä nimi! Koska blogin nimi tuli tästä kyseisestä leijonatekeleestä, oli myös loogista, että se olisi blogin maskottina. Logo onkin tehty alkuperäisen maskotin mukaan.

Voin kyllä lämpimästi suositella kyseistä kaveria ja Hermanni tekeekin vähän kaikennäköistä suunnittelua, on sitten kyse logoista, palvelumuotoilusta, brändäyksestä tai ihan mistä tahansa. Jos vaan joku kaipaa konsultointia tai apua mihin tahansa ideointiin tai suunnitteluun, ottakaa rohkeasti yhteyttä Random designiin.

Ja hei, ehkä siistein juttu ikinä! Tietokoneella blogia lukiessa logo näkyy tuolla  ylhäällä välilehdessä!!

Tuukkataakkotiieee

Eilen tuli tosiaan ajettua rapiat 1 000 km. Täytyy kyllä sanoa, että en mä sitä kauhean tarkkaan miettinyt, että kuinka pitkä matka se oikeesti on. Aamulla seitsemältä lähdettiin Helsingistä ja neljän aikaan lähdettiin ajamaan kotiin. Kotona oltiin siinä puoli 11 aikaan. Autossa tuli istuttua noin 12 tuntia.

Selkä ei sanonut tuosta istumisesta oikeastaan mitään, hartiat ei kiukuttele ja muutenkin matka kävi ihan käsittämättömän helposti! Aikakin meni nopeasti! Mitään supistuksiakaan ei tullut ja kaverikin oli oikein kiltisti eikä kertaakaan tunkenut kivuliaasti kylkeen. En olisi kyllä uskonut että noin kivuttomasti menee. Jalat alkoi loppua kohden vähän puutumaan ja nyt tuli jalkoihin nestettäkin sen verran, että kengät alkoi tuntumaan tukalilta, mutta ehkä tässä kohtaa on jo aikakin.

Oli kyllä oikeesti ihan hauskaa. Tuli paljon naureskeltua ja vähän jopa jostain juteltuakin. Isäntä oli mielissään kun mukana oli oma chauffeur eikä tarvinnut itse ajaa koko matkaa. Sai töitäkin tehtyä siinä samalla. Ja tuli sitten ristiäispaikkakin varattua sillä reissulla. Ehkä koko reissun lentävin läppä tuli, kun radiosta alkoi soimaan Cheekin uusi biisi: sä huudat. Kertosäkeen kohdalla Isäntä alkoi laulelemaan: "sä huuu-uudaaat, tuukkataakkotiieee". Jostain kumman syystä hän tosiaan ei kuule sanoja oikein (tuu takas kotiin). Tällä hetkellä kukaan meidät tavannut ei enää kuule laulua sen oikeilla sanoilla vaan laulaa aina väkisin Isännän sanoin. Kyllä siitä vielä sanoittaja tulee!

Tänään takana on jo Rauman reissu ja hieroja. Enää en uskaltanut suoraan varata seuraavaa aikaa, seuraavan kuukauden sisällä kun pitäisi yksi synnytys tapahtua. Sain Isännältä ehkä maailman söpöimmän syntymäpäivälahjan, kun se oli askarrellut mulle lahjakortin tonne mun hierojalle. Sanoinkin, että eniten arvostan sitä efforttia, minkä se on sen lahjakortin eteen tehnyt. Hieroja oli kuulemma luvannut laittaa lahjakortin postiin, mutta Isäntä meinasi, että ei tarvitse kun hän tekee tällaisen itse! Oli kyllä niin ihana tekele se lahjakortti! Ihanin idea ehkä ikinä! <3

Se ihana itse tehty lahjakortti!

In da bus

Tiedättekö, äitiysloman kirous on se, että kotona ollessa ei tule tehtyä sitten yhtikäs mitään! Aina kun olen kotona, istun vaan sohvalla, datailen ja pahimmassa tapauksessa tutkiskelen ties mitä kaikkea ja teen netissä heräteostoksia. Mitä tällä viikolla? Postissa tuli jo aiemmin tilaamani belly bind –liina ja tänään tilaukseen lähti ebaysta kantinkääntäjä ompeluharrastukseen. Ja en ole saanut edes ommeltua nyt kotona ollessani.

Päätin loppuviikosta tehdä jotain repäisevää ja tänään onkin ensimmäinen päivä kun olen saanut aikaiseksi oikeasti edes jotain. Kävin vakuutusneuvojan juttusilla ja sain sairaskuluvakuutustarjoukset itselleni ja Isännälle, sekä autovakuutustarjouksen. Sain varattua seurakunnan tilan ristiäisiä varten, imuroin jopa yläkerran ja nyt istun bussissa matkalla kohti Helsinkiä.  Kyllä. Päätin tässä viimeisimmilläni lähteä vielä road tripille, kun vielä voi.

Neuvolassa meinattiin, että kauas matkustelua ei kauheasti suositella, mutta koska kaveri ei anna mitään merkkejä ulospyrkimisestä ja Isäntä on huomenna lähdössä Joensuuhun työreissulle, ajattelin lähteä seuraksi. Oma loppuviikon suunnitelma onkin seuraava: Tänään bussilla Helsinkiin, huomenna Isännän seuraksi Helsingistä Joensuuhun ja sieltä Turkuun ja perjantai aamulla Isännän lähtiessä töihin matkaan bussilla Raumalle kahvittelemaan siskon ja mummun kanssa, käymään hierojalla ja palaan siskon ja tämän puolison kyydillä iltapäivällä takaisin Turkuun. Sounds like a plan!

En muista millon olisin viimeksi matkustanut bussilla. Tämä on oikeasti aika tosi kivaa. Ei tarvitse itse ajaa, voi katsella maisemia ja jumittaa ja kirjoittaa vaikka blogia. Eikä nämä penkitkään oikeasti ole mitään kauhean epämukavia ja minä olen sentään aika viimeisilläni raskaana. Lisäksi voin vinkkinä kertoa, että matkahuollon sivuilta löytyy nykyään myös nettitarjouslippuja, joilla saa ostettua bussimatkoja edullisesti! Tästäkin Turku-Helsinki –reissusta joutui pulittamaan huimat 7 euroa! Myös eri liikennöitsijöiden, kuten Pohjolan liikenteen sivuilta löytyy usein tarjouslippuja.

Kaiken lisäksi nämä bussimatkat tuntuu olevan varsinaisia elämyksiä, kun matkaseurana on ties mitä kummajaisia. Yksi kanssamatkustaja kiinnitti reppunsa penkkiin turvavyöllä, mutta ei tietenkään omaa turvallisuuttaan edistänyt omalla penkillään. Herää kysymys, mitä siellä repussa mahtaa olla?

Rv 38

Nyt neuvolakäynnit ovat tosiaan tihentyneet niin, että siellä käydään joka viikko. Tämän viikon neuvolakäynti olikin tänään. Neuvolatäti oli taas eri. Kävi ilmi, että meidän "alkuperäinen" neuvolatäti, se josta kovasti pidin, oliki tämän tädin sijainen. Viime kerralla oli kesälomasijainen ja nyt tämä täti on tullut jäädäkseen. Sama neuvolatäti on nyt siis minulla koko loppuraskauden ja tulee olemaan myös vauvan neuvolatätinä. 

Neuvolatäti oli kyllä todella mukava! Ensimmäistä kertaa minulta kunnolla kysyttiin synnytyksestä, omista ajatuksista ja käytiin läpi synnytykseen liittyviä asioita, kuten kivunlievitystä kotona. Perus lämpimän suihkun, jumppapallon ja kaurapussien lisäksi myös vuokraamani TENS-laite saapui tänään! TENS-laitteessa on neljä elektrodia, jotka lätkästään selkään supistusten alkaessa. Laitteen avulla ohjataan sähköimpulsseja hermoihin elektrodien kautta. Impulssit lisäävät kehon omia kipua lievittäviä kemikaaleja, kuten endorfiineja, ja toimii näin tietenkin jokaisella yksilöllisesti kivunlievittäjänä. Itselläni toiveissa on synnytys ilman lääkkeellistä kivunlievitystä välttääkseni lääkeainekrapulaa, sain vinkin TENSistä kuulin yhdeltä tutulta ja päätin kokeilla. Eipähän siinä mitään menetä. Kyseisiä laitteita saa tosiaan vuokrata ainakin Aktiivinen Synnytys RY:ltä. Halutessaan vuokraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä laitteet on haluttua tavaraa ja lähes kaikki oli jo varattuja kun huhtikuussa (5 kk ennen laskettua) tein varausta.

TENS-laite (ilman elektrodeja)

Verenpaine: 117/71

Paineet on edelleen tasaiset, eikä niissä ole tapahtunut oikeastaan mitään muutosta.

Painoa lisää lähtöpainoon: 6,7kg

Viikossa painoa on tullut lisää 0.5kg. Ensimmäisellä punnituksella näytti siltä, että viikossa painoa on lähtenyt 4kg, mutta vaa'an vaihdolla tämä epäkohta korjaantui. Aika paljon siinä vaa'alla seisoskellessa kyllä ensin ihmetytti kun paino lävähti näytölle. :D

Sf, eli kohdunpohjan korkeus: 33 cm

Ihan tasan keskikäyrällä mennään edelleen. 

Sikiön syke: 140

Tunnustelun ja asennon selvittelyn jälkeen neuvolatäti löysi sykkeen heti. Sieltä se kuului tasaisesti 140 molemmin puolin kuulemma. Hyvät on sykkeett kaverilla.

Sikiön liikkeet: ++

Tällä viikolla ne vasempaan kylkeen kohdistuvat potkut on loppuneet. Kaveri myllertää masussa tasaisesti aina tiettyinä aikoina päivästä. Ehkä kaveri on jo niin suuri, että liikkuminen on hankalaa tai maha on jo sen verran pinkeä että liikkeet eivät tunnu enää niin vahvoina, mutta liikkeet eivät enää kauheasti tunnu sisältä päin. Liikkeet tuntuu ja näkyy kyllä todella hyvin mahan päältä. Tämä voi myös johtua asennon muutoksesta.

Sikiön asento: pää alaspäin, RT

Neuvolatäti tunnusteli masukaveria pitkään ja hartaasti ja ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana hän puheli siinä samalla mitä tunsi. Hän meinasi, että se navan kohtaa ulos puskeva olisi selkää ja pää on ihan alhaalla. Peppu tulee tuonne oikeaan kylkeen ja ensimmäistä kertaa neuvolakortissani on myös Tarjonta-kohdassa merkintä "RT". Hän kommentoi kaveria pitkäksi. Saas nähdä mitä sieltä tulee. Kiinnittymistä ja laskeutumista ei ole vielä tapahtunut.

Virtsanäyte: puhdas

Näytteessä ei edelleenkään ollut proteiineja, leukkareita tai ketoaineita.

Turvotukset: +/-
Turvotukset ei edelleenkään juuri menoa haittaa. Aamulla vähän jalanpohjia aristaa ja välillä sormia taivuttaessa nivelissä tuntuu pientä painetta, mutta ei kyllä valittamista.

Käytiin tosiaan synnytykseen liittyviä asioita hieman läpi ja niiltä osin mieli keveni kyllä paljon! Olen aika paljon lueskellut etukäteen, mutta ajatus on jotenkin todella kaukainen, kun neuvolassa asiasta ei ole puhuttu ja mitään synnytyksen lähestymiseen viittaavaa ei ole ollut. Kysyin myös, että mitä jos olen ulkopaikkakunnalla kun synnytys alkaa. Ilmeisesti kauhean kauas lähtemistä ei suositella, mutta hätätilanteessa voi mennä lähimpään synnytyssairaalaan. Kovin ymmärtäväinen hän oli kuitenkin, kun sanoin puolisoni olevan pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja itse viettäväni viikoilla aikaa mielelläni Raumalla. Sovin jo siskoni kanssa, että mikäli synnytys siellä Raumalla ollessa käynnistyy, hän lupautui lähtemään kuskiksi Turkuun.

Kävin tänään labrassa viemässä streptokokki B -näytteen ja samalla otettiin PVK hemoglobiinin kontrolloimiseksi. Olen tunnollisesti syönyt rautaa raskasviikolta 25 asti, jolloin hemoglobiini oli laskenut 114:sta. Aluksi söin Retaferia, joka ei tuntunut nostavan hemoglobiinia ja nyt viimeisen kuukauden olen syönyt Obsidania. Nyt hemoglobiini oli 144! Obsidan on siis hyvin nostanut hemoglobiinia ja lisärautaa ei tarvitse enää syödä. Mulla ei ole varmaan ikinä ollut noin korkeaa hemoglobiinia!

Olen ehkä siitä poikkeuksellinen, että laskettuun on kaksi viikkoa aikaa ja minulla on tähän asti ollut sellainen olo, etten ole yhtään valmis äidiksi. Vaikka 9 kuukautta on pitkä aika asiaan totutella ja vaikka nyt jo rakastan masukaveria hirmuisesti, en ole edes uskaltanut kuvitella itse syntymää. Synnytys itsessään ei ole yhtään niin pelottava ajatus, kun äidiksi tuleminen. Tällä viikolla nähdessäni kuvan, jossa pieni vauva lähti synnäriltä kotiin, koin ensimmäistä kertaa sydämessäni lämpimän leimahduksen ja mielessäni pyörähti ajatus: "kohta mekin". Olen tästä enemmän kun onneissani, sillä suurin pelkoni on ollut, että vauvan syntyessä en tunne olevani yhtään valmis. Toki olen varautunut kaikkeen ja pääasiassa vielä kaikkein pahimpaan, mutta lähinnä sen valvomisen, koliikin ja masuvaivojen osalta. Kai se "paska mutsi"-fiilis voi alkaa jo tässä vaiheessa. Vaikka vieläkään en malttamattomana odota omaa vuoroani ja tärise tuskissani kotona yrittämällä kaikkia vippaskonsteja synnytyksen käynnistämiseksi, mieleni alkaa pikku hiljaa virittäytyä siihen todellisuuteen, että me ollaan ihan oikeasti kohta vanhempia! Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että olen aivan varma että synnytys menee lasketun ajan yli ja jostain syystä mielessä on synnytyksen osalta jo kauan pyörinyt se 19.9. Kyllä se kaveri sieltä syntyy, kun me ollaan kaikki valmiita. Ei kuitenkaan mitään hoppua vielä pikkuinen!

Ravustusviikonloppu 2015

Itse en tehnyt viikonloppuna juurikaan mitään, mutta Isäntä paineli menemään sitten minunkin puolestani. Sillä oli jatkuvalla syötöllä jotain hommaa ja tekemistä: riistalintujen valmistusta, mertojen valmistelua, syöttien laittoa ja vaihtamista, mertojen tarkistelua, verkkojen laskua ja sen sellaista. Takana onkin nyt ehkä se Isännän kiireisin viikonloppu. 

Rapuja ei juurikaan tullut, vain 8 kpl. Kyllä nekin kuitenkin keitettiin ja käytiin ostamassa seuraksi kiinalaisia kavereita. Tulipahan maisteltua suomalaisten itse pyydettyjen ja kiinalaisten rapujen erojakin. Kiinalaiset oli hieman pehmeämpiä, suomalaisissa oli enemmän lihaa. Esimerkiksi saksissa suomalaisten rapujen sakset oli ihan täynnä lihaa, kun kiinalaisissa oli välillä hädin tuskin mitään. Kiinalaiset maistui enemmän mudalta kuin suomalaiset. En tiedä mistä se sitten johtui, mutta niiden itse pyydettyen liha oli ehkä tästä syystä yksinkertaisesti parempaa. Ravuista en henkilökohtaisesti niin kauheasti pidä väliä, mutta täytyyhän niitä aina maistella kun niitä itse pyydetään.

Vähän oli jo hämärää kun päästiin alkuruuan pariin.

Ruoka ei todella loppunut kesken. Oli savustettua kalaa montaa eri lajia, niitä rapuja ja Isännän metsästämästä kyyhkysestä ja sorsasta tehtyä kastiketta. Tällä kertaa riistalintukokemukseni päättyi mukavammin kuin viimeksi, kun hampaideni väliin ei sattunut osumaan haulia. 

Tarkoitus oli ulkoilla kisujen kanssa nyt kun oli oikeen täydellinen tilaisuus, mutta nuo raukka parat oli niin väsyneitä jo alun ulkoiluhetkestä, että ne majaili oikeen mielellään mökissä sisällä. Mufasa pelästyi ensimmäisenä päivänä, kun mies hyppäsi laiturilta veteen ja lähti paniikissa karkuun. Valjaissa kun se oli ja yhtäkkiä lähti, ei se kauas päässyt, mutta siinä kaikessa tohinassa raukalta irtosi kaksi kynttä toisesta takajalasta. Verta ei onneksi paljoa tullut eikä tulehduksen merkkejä näy, mutta kävi kyllä pientä sääliksi.

Ei mennyt ihan nappiin Mindynkään osalta. Olen jo pidemmän aikaa huomannut, että siltä irtoaa ihan tajuttomasti karvaa. Sellaisina tuppoina oikeen, vaikka sillä on tosi ohut ja silkkinen karva ja vaikka sitä kuinka harjaisi. Mufasalta ei lähde yhtään niin paljoa, vaikka sillä on noin kymmenen kertaa enemmän karvaa. Siinä mökillä Mindyä harjatessani, huomasin että sille tulee kaljuja kohtia. En tiedä mistä mahtaa johtua, mutta tosiaan ilmeisesti se kaljuuntuisi kokonaan jos vaan jaksaisi harjata. Se karvanlähtö ei vähene tosiaan lainkaan vaikka sitä kuinka harjaisi. Kysyin facebookissa Suomen Ragdolls-ryhmästä muiden kokemuksia ja yhden kasvattajan mukaan joillain vain käy niin. Tänään soitin eläinlääkäriin, joka ehdotti näytille menoa tai vaihtoehtoisesti rasvahappolisää. Tuolle Mindylle on vaan niin tajuttoman hankala syöttää mitään lisäpillereitä, kun se ei minkäännäköisiä herkkujakaan syö, ainoastaan kuiva- ja märkäruokaa. Jotenkin sitä on myös hieman turha viedä näytille, kun iho ei ole mitenkään rikki, kissa ei sitä aristele eikä raavi. Sitä karvaa vaan lähtee. Koirakissaklinikalta ehdotettiin jotain jälleen kissan niskaan laitettavaa liuosta, jonka pitäisi sieltä karvan tyvestä imeytyä ja vaikuttaa sitä kautta. Kauppareissun yhteydessä kävinkin apteekista hakemassa niitä iholle annostetavia pipettejä, jotka ovat kyllä niin pelastus tällaisen kissan kohdalla kuin Mindy! Täytyy varmaan alkaa myös lisäämään niiden ruuan sekaan jotain hair and skin -ruokaa, jos se karvanlähtö johtuukin jostain sinkin puutteesta.

Sieltä selästä se iho kuultaa läpi.

Toivottavasti ratkaisu!

Nyt on viikonlopusta muistona mökkisängyllä ihanasti kipeytynyt selkä, yksi, oikeasti vain yksi todella kutiseva itikanpurema ja kaksi todella uupunutta kissaeläintä. Tuli käytyä noukkimassa vähän vadelmiakin äidin tyköä, joten nyt on pakkasessa talven varalle myös vattuja. Kyllä nyt kelpaa syksyn ja talven tulla! Syysverhot pitäisi vielä keittiöön saada.

Pakollinen vuosikatsaus

Vuosi on kulunut ja jälleen on se päivä vuodesta, kun ikääni kuvaava numero kasvaa yhdellä. Nyt on takana neljännesvuosisata. Niin paljon on asiat vuodessa muuttuneet, että oikein itseäkin pelottaa!

Viime vuonna olin onneni kukkuloilla! Isäntä sai vakituisen työpaikan ja asuntokauppa oli juuri varmistunut. Meistä oli tulossa asunnon omistajia! Opinnot olivat ihan loppusuoralla ja työelämä odotti. Meillä tulisi olemaan oma asunto ja aivan tavallinen arki oli alkamassa.

Vuoden aikana Isäntä sai enemmän koulutustaan vastaavaa työtä insinöörinä Vantaalta. Isännän työpaikan perässä mentäisiin ja asunto on myytävä. Nyt ollaan reilu 4 kuukautta asuttu arkisin eri osoitteissa, sillä hiljaiset asuntomarkkinat heijastuvat elämäämme myymättömänä asuntona. Kevään pänttäyksistä huolimatta en päässyt opiskelemaan unelma-ammattiani ja tulevaisuuden töistä ei minun osaltani ole mitään tietoa.

Muutosten vuodella on meille myös lahjansa, kun pieni ihminen potkii masussa muistuttaen ihanasta syksystä ja hetken kuluttua saapuvasta totaalisesta elämänmuutoksesta. Olisi toki ollut ihanaa, jos Isäntä olisi enemmän päässyt valmistautumaan tulevaan elämänmuutokseen raskausaikana arkisissa tilanteissa, mutta kaikkea haluamaansa ei vain voi saada. Vaikka arki on välillä melko raskasta kaikessa yksinäisyydessään, en voisi silti olla onnellisempi. Minulla on ihana mies, ihanan huomaavainen masukaveri, helppo raskaus, ihanat läheiset ja vaikka olen ollut paljon kotona yksin, minulla on silti ympärillä ihania ihmisiä, joiden ansiosta en koe olevani yksinäinen. Lisäksi sillä ihanalla miehellä on työ, jonne hän menee mielellään ja jossa hän viihtyy.

Arjen välimatka luo omat vaikeutensa ja haasteensa parisuhteeseen, mutta on sillä myös hyvät puolensa. Vaikka välillä ero toisesta heijastuu elämäämme asioiden selvittämättömyytenä, epätietoisuutena ja yksinäisyyden tunteena, ei se silti ole itsestään selvyys, että kaikki nämä tuntemukset puuttuisivat elämästämme jos viettäisimme yhteistä arkea. Lisäksi toisen poissaolo aiheuttaa ikävää, jonka ansiosta sen toisen läsnäoloa osaa oikeasti enemmän arvostaa.

Seuraava vuosi tuo mukanaan varmasti vielä enemmän muutosta. Edessä on meille molemmille täysin tuntematon vauvavuosi ja lapsiperhe-elämä. Näin itsekin syksyn lapsena ja syksyä rakastavana ihmisenä en voisi olla onnellisempi, että ihana tulokkaamme on ajoittanut saapumisensa myös syksyyn. Myös meidän lastamme on vastaanottamassa syysmyrskyt, ruska ja ihana luonnon värikirjo, pimenevät yöt, kynttilät ja vuoden kaunein vuodenaika.

Mielenkiinnolla odotan, mitä seuraavalla vuodella on meidän osalta suunnitelmissa. Äitini sanoin, asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa.