lauantai 7. maaliskuuta 2015

RV 6

Heti 5+ alkaessa alkoi satunnaisesti ponnistelujen yhteydessä tihkumaan verta. Yhden keskenmenon kokeneena olin heti ihan maassa ja varma siitä, että tämä päättyy kuten aiempikin. Alkuviikko meni masistellessa, mutta muutaman päivän jälkeen lähinnä Isännän jatkuvasta toistelusta sain itseni motivoitua ajattelemaan, että tulee mitä tulee, ei sille itse voi mitään. Ajatus tulevasta terveestä lapsesta on kuitenkin utopistinen, sillä parasta ei uskalla edes ajatella. Pessimisti ei pety.

Satunnainen paha olo alkoi viikon puolivälissä. Vaikka oireettomuus jo vähä pelästyttikin, ei tämäkään niin hienoa ole. En oikein tiedä mikä siihen auttaisi. Onneksi ei tarvitse oksentamassa käydä (vielä ainakaan), mutta kyllä se töissä oleminen on huomattavasti epämiellyttävämpää, kun jatkuvasti etoo. Toisaalta, ompahan olo vähän lohdullisempi sen asian suhteen, että kai siellä oikeasti jotain on.

Vuodot sai pohtimaan myös alunperin turhalta tuntunutta alkuraskauden ultraa. Vuoto oli kuitenkin sen verran vähäistä, että ajattelin ettei se siitä sitten muuksi muutu, vaikka siellä ultrassa kävisikin. Ei kuitenkaan auta kun katsoa päivä kerrallaan, mitä tuleman pitää. On muuten ihan hirveän paniikinomaista ja jännittävää aikaa tämä alkuraskaus, jo tässä vaiheessa.

Loppuviikosta soitin neuvolaan. Oli vähän lykännyt sitä puhelua, sillä odotin vaan milloin se vuoto alkaa oikein kunnolla. Viikon kohokohta oli, kun pääsin puhumaan asiasta yhdelle raskaana olevalle kaverilleni, joka sen perinteisen "ihan hyvin se menee", "älä murehdi" sijaan sanoi asiat realistisesti niinkuin ne on ja jakoi myös kokemuksia alkuraskauden peloista. Hänen sanojensa tahdittamana ("Get over it ja soita sinne neuvolaan") soitin sitten heti seuraavana päivänä neuvolaan ja varasin ajan. Tottahan se on, että Bebe on tässä vaiheessa vielä niin pieni, että ei sitä välttämättä tiedä onko se tullut jo ulos vai ei, vaikka vuoto vähäistä onkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti