Hei ne tuparithan oli ihan kohta?

Tänään heräsin oikein hyvissä ajoin ja ajattelin, että herätettyäni myös Isännän, ehditään molemmat oikein hyvissä ajoissa, jopa aikaisessa töihin. No ehdittiinhän me. Sain hätäviestin (lue sairastapaus) näytteenottoharrastuksesta ja riensin jopa sinne suoraan töistä! Kotona odotti juuri töistä kotiutunut Isäntä ja lämmin sauna.

Siellä saunassa juteltiin ja tajuttiin, että tässähän on enään yksi päivä ja sitten onkin se iso päivä, tuparit.

Mitä me tarjotaan?
Pitäisi varmaan oikeen ruokaa olla tarjolla?
Mitäs muuta?
Boolia? Jotain muuta?
Pahoitteluviesti metelöinnistä naapureille?
Piti elokuvissakin käydä vielä ennen kuun loppua, smartumit kun menee vanhaksi. Mahtaakohan ehtiä?
Pitäisköhän siivota?

Eiköhän tässä ehditä. Pitäähän ihmisen vähän ekstratyötä tehdä ansaitakseen sen kameran, eikö?
Huomenna on taas uusi päivä. Kauppapäivä?

Onnea on oma pieni metsä

Eihän se oikeasti ole meidän metsä, mutta tuollainen pieni metsäläntti tuossa ihan vieressä.

Heräilin siinä puolenpäivän aikaan nukuttuani eilen lähes koko loppupäivän, lukuunottamatta paria tuntia. Uni siis ilmeisesti maistui ihan hyvin. Aamu alkoi kahvilla, joka meni sujuvasti alas. Seuraavaksi vuorossa oli pienen pieni mangopiltti, joita olen aina vähän aikuisilla kummastellut. Olen toki itsekin sellaisen välipalaksi syönyt. Siinä menee se viisi sekuntia ja jos on nälkäinen, siitä tulee vain kiukkuiseksi. Tänään aamulla sen mangopiltin syömiseen upposi 10-15 minuuttia ja se oli ehkä jopa liiankin maittava reilun vuorokauden paaston päätteeksi.

Vuorokauden jatkuvan ryhdittömän makoilun jälkeen selkäkipu lähes pakotti liikkeelle. Lisäksi viimeksi keuhkoihin vedetystä raittiista ilmasta tuntui olevan ainakin vuosi. Tästä syystä lähdettiin erittäin rauhalliselle sunnuntaikävelylle siihen lähimetsään. Ei olla siellä juurikaan aikaa vietetty, aina kun tuntuu olevan pimeää kun olisi mahdollisuus mennä metsäilemään.

Mikä tuntui ehkä vielä paremmalta, oli sunnuntaikävelyn jälkeinen sauna. Teki aika hyvää peseytyä vuorokauden vuorottaisen hikoilun ja palelun jäljiltä. Vielä enemmän kutaa kuitenkin teki hampaiden pesu, eilen kun ei olisi juolahtanut pieneen mieleenikään tunkea suuhun mitään ylimääräistä, lähes kaikki ylös tullutkin kun oli materialtaan juuri juotua vettä.

Hengissä selvittiin ehkä siis sittenkin vaikkakin se eilen kovasti epäilytti, eilen kun ei ollut energiaa edes pitää vartaloa pystyssä WC-pyttyä vasten. Nyt tuli jo syötykin jotain ja huomattavasti pienemmällä vaivalla kuin aamuinen mangopiltti. Jäljelle jäänyt kurkkukipu tosin on perin ikävä, mutta eiköhän siitä jo selvitä.

Hädin tuskin hengissä

Mikä on pahempaa, kun sairastella mahatautia jossain muualla kuin kotona?

Sairastaa mahatautia autossa!

Joulun jälkimeiningit on kyllä tunnollisesti tullut ulos ja eipä tarvitse suunnitella mitään detox -paastoa ja pasko kaikki ulos -kuuria tammikuussa. Ei niin, että olisi tapana, mutta muutamalla tutulla on.

Toiveena olikin viettää joku päivä vaan sohvan pohjalla televisiota katsellen. Tänään tosin olisi ollut tiedossa vaikka mitä kivaa, kun oli niin nätti kelikin. Ehkä sitten huomenna ihan kotosalla, jos uskaltaa ulos lähteä kurkistamaan.

Päästiinpähän matkustamaan päiväsaikaan ja Isäntä sai nauttia satunnaisesti oksentavasta matkaseurasta. Parka joutui kaikki tavarat pakkaamaan ja purkamaan ihan yksin, itse kun en saanut heikotukseltani ja energiavajeeltani edes läppäriä autoon. Nyt kolmen tunnin päikkärien jälkeen olen ehkä voiton puolella. Ainakin vesi on toistaiseksi pysynyt sisällä.

Koti <3

Joulun kuvakooste

Nyt on kierretty paikasta toiseen niin, ettei ole edes ehtinyt kirjottaa mitään! Kaikki suunnitellut menot on nyt hoidettu on aika rauhottua. Sen suurempia suunnitelmia ei tehdä ja mennään sinne minne nenä näyttää ja vaistot vie!

Lahjoja tuli ihan törkeän paljon ja ihmetyttää kyllä kovin, että onko sitä tosiaan niin kilttejä oltu! Aattoiltana nähtiin ensimmäisessä paikassa oikeen joulupukki, joka oli kyllä niin hyvin naamioitunut serkkupoika, etten olisi kyllä tietämättä tunnistanut. En tosin tunnistanut, vaikka tiesinkin, joten taisipa se olla ihan se yksi ja ainoa oikea pukki, vaikka yhden lapsosen mukaan "Pukilla on tekonenä!! Pukilla on tekonenä!"

Pukki ja tekonenä.

Lähdettiin sieltä jouluaattoiltana niin vauhdikkaasti ja harmittavasti kesken kemujen, että unohtui seuraavan paikan lahjat ja käsityökassi. Isäntä meinasi, että lahjoja ei enää lähdetä 30 km takaa hakemaan ja käsityökassin unohtuminen kävi ilmi vasta myöhemmin, joten lähdin ihan yksinäni joulupäivänä jouluajelulle käymään siellä ensimmäisessä juhlapaikassa. Tiet olivat lähes autiot ja maisema niin kaunis! Menomatkalla taivas oli harmaa, mutta paluumatkalla aurinko nousi ja valaisi lumiset maisemat niin kauniisti, että meinasin haljeta! Olisin voinut kyllä ajella vaikka kuinka kauan kuunnellen siinä autossa musiikkia ja pällistellen maisemia.

Menomatka.

Paluumatka

Ja lisää aurinkomaisemia.

Luonnossa näytti kyllä huomattavasti kauniimmalta!

Kuten mainitsin, niitä joululahjoja tuli ihan tuhottomasti ja kaikkea ihanaa! Tässä nyt kuvia joistain lahjoista. Ikävä kyllä niistä kalsareista ja joistain muista en laita tänne kuvia, mutta muutamista valituista.

Saatiin Isännän veljeltä ja tämän puolisolta olutlaseja. Puoliso oli kuulemma
blogia lukenut ja päätellyt, että niille saattaisi olla tarvetta. Hyvin päätelty!

Ihana, ihana, IHANA sähkösavustin, jonka Isäntä sai vanhemmiltaan!
Nyt meilläkin tehdään savukalaa! Arvatkaas mitä uuden vuoden tupareissa
on tarjolla?

Ihana serkkutyttö oli itse tehnyt punaisen korin! Aivan ihana! On kauan ollut
mielessä tehdä alakerran punaiseen vessaan punainen kori, mutta eihän
suutarin lapsilla kenkiä ole. Eikä tarvinnut itse tehdä!

Hiiri-juustolautanen ja juustoveitsi! Sitä juustoveistä on kyllä monesti kaipailtu!

Huivi! <3

Isännän siskolta saatiin palovaroitin! Sitäkin on kauan suunniteltu!

Veljeltä saatiin tuollanen purkki, mihin oli laitettu kuiva-
ainekset valmiiksi ja ohje kylkeen jouluhyvällisiksi!
Aivan ihana idea! Ne oli hienosti kerrostettu, mutta
nyt ne on jo kärsinyt kuljetuksessa. 

Hei, kattokaa ny tätä! Mitä muuta raumalainen tarvii?

Kiitos kaikille ihan tuhottomasti kaikista näistä ihanista lahjoista! Jos joulun jälkimyynneistä löytyisi hyvä kamera, voisin muistaa kaikkia blogini lukijoita ostamalla itselleni kameran, jolla saisin vähän vähemmän pikselöityneitä kuvia. Ilmeisesti tuon vanhan omppupuhelimen kamera ei niin kauhean kummoinen ole. Miten ihanan epäitsekäs ajatus, eikö?

Yksi pävä jouluun on...

Joulupaniikki pääsi jo kurkistamaan. 

Rakastan joulua! Ihan oikeasti siis! Näkee perhettä ja ystäviä ja syödään hyvin ja perinteisesti ja saa antaa lahjoja! Lahjojen antaminen on mielestäni ihaninta mitä tiedän! Joku lahja, missä on oikein todella ajatus kohdillaan ja kun lahjan saaja avaa paketin ja yllättyy ja se katse ja ne ilmeet on aivan parasta! Tämän vuoksi tahdon lahjojen olevan persoonallisia ja yleensä jotain muuta kuin rahaa. 

Lahjoista en siis stressaa. Ellen löydä tai onnistu tekemään mitään sopivaa, en osta mitään ylimääräistä. Esimerkiksi tänä vuonna Loimuglögi ajaa asiansa, tuleehan se kuitenkin juotua. Mikä minua stressaa ja ahdistaa, on ne järjestelyt! Siis ihan järkyttävää kun kaikkia haluaisi nähdä ja tavata ja päiviä on se kolme-neljä. Jokapaikassa pitäisi olla samanaikaisesti, koska kaikkihan on aattona kotona ja muulloin ties missä. Lisäksi ne eläinjärjestelyt! Meillä kulkee mukana 2 kissaa, siskolla koira, äidillä koira, veljellä kaksi, isällä kissa ja Isännän veljellä kaksi kissaa. Voitte vaan kuvitella mikä järjestely, kun kaikkia ei voi todella päästää samaan tilaan. Mikä joulussa siis ahdistaa ja stressaa, on se aikataulutus, koska kaikki aikatauluttaminen tietyllä tapaa tuntuu suorittamiselta ja lomalla suorittaminen vaan jostain syystä ahdistaa. 

Eihän sen kuuluisi tuntua tältä?! Minunhan pitäisi olla iloinen ja innoissani kaikesta hyvästä ruuasta ja ihmisistä, jotka tulen tapaamaan ja todellisuudessa aikataulutuksen ja paikasta toiseen siirtymisen aiheuttama ahdistus kuluttaa joulufiilistä ihan törkeästi jo paljon ennen joulua! Loppujen lopuksi se ei ikinä kuitenkaan ole niin kamalaa tai ahdistavaa siinä hetkessä, ainoastaan se ajatus on paha! Ajatus siis siitä, että olet juuri syönyt itsesi ähkyyn ja makoilet sohvalla ja sen sijaan, että voisit ottaa pienet päiväunet kahdeksan aikaan illalla siinä mahan vieressä, sinun pitääkin lähteä siirtymään seuraavaan kohteeseen. Tai sen sijaan, että ihailisit niitä lahjoja niiden muiden kanssa, pakkaatkin ne kassiin ja lähdet seuraavaan paikkaan. 

Olin tänään töissä yli kahteen ilman lounastaukoa. Ahdistuspaniikki oli venytetty äärimmilleen päästessäni kotiin, jossa odotti pakkaaminen. Tällä hetkellä istutaan autossa matkalla kohti Raumaa ja olotila on rento ja leppoisa. Kiitos autoa ajavan Isännän ja vaalean velkopopovickyn. Määränpäässä odottaa loma ja tällä hetkellä ei yhtään niin ahdistava joulu! Silti luulen tämän olevan meidän viiminen joulu, jonka aikana pyrimme kiertämään kaikki paikat. Jatkossa joko sovitaan menevämme yhteen paikkaan koko jouluksi, tai ollaan vaan kotona.

Yksi päivä jouluun on....

♪ Kaksi päivää jouluun on ♫

Tänään piti käydä ostamassa kissoille ruokaa ja lankamaailmasta lankoja ja puikkoja ja hakea Isännän vene huollosta ja käydä kaupassa ja apteekissa ja Siwassa (postin toimipisteellä) ja nyt päästiin kotiin. Perus kaksi päivää ennen joulua? Apteekissa ei kyllä käyty.

Isäntä kävi Siwassa hakemassa "mitäköhän?" Kun päästiin kotiin niin Isäntä käski minut pois keittiöstä, jotta voi paketoida "mitäköhän".

Keittiöstä alkaa kuulua ääniä...
Skruiiiiiiiid (lahjapaperia leikataan)
skriiiiik (lahjapaperi repeää)
&€%("& (Isäntä ärähtää)
Kriiiik, dum (Teippi löytää paikalleen)
Whuuuuuup (naru irtautuu rullasta)
&#%"€& (Isäntä ärähtää)

Isäntä: "Mitä &"%#& tämmönen naru nyt muka on?!"

Minä: "Se ruskea vai?"

Isäntä: "No niin!!"

Minä: "Juu, älä käytä sitä." (koristenyöriä)

Uing, uing, doing (narua venytetään)
#%&"€ (Isäntä ärähtää)
Skwuiiiiiiiid (Nyt se lahjanaru irtautuu rullasta)
Kwiiiiiiiiiid (Sakset vetäytyy lahjanarun pinnalla)
&€%#% (Isäntä ärähtää)
Kwiiiiiiiiiiid (sakset vetäytyy taas lahjanarun pinnalla)
&%#€& (Isäntä ärähtää)

Isäntä: "Ei %#€%, ku ei kiharru!!!!"

Minä: "Koita sitä lahjanarun sisäpintaa pitkin."

Isäntä: "Mä oon koittanu ja tehny niinku AINA ennenkin, 

mut ei %&#€%€ kiharru, ni ei kiharru!!!!"

Pahoittelen kuvan laatua, mutta tärähti siinä nauraessa.

Isäntä meinasi, ettei siihen tarvitse kuulemma laittaa pakettikorttia, kun näkyy kyllä kuka sen on paketoinut. Musta se on ihan hyvä! Kiharsin kuitenkin ne narut Isännälle.

Yllättävää kyllä, kukaan muu kuin minä ei saa Isännän paketoimaa lahjaa tänä jouluna. Meni aika paljon eforttia jo tähänkin!

Seuraavaksi Isäntä siirtyi ruuanlaittohommiin. Ostettiin kaupasta hetken mielijohteesta kalapuikkoja, Isännälle cheddar-jalopenoja ja minulle mozzarellatikkuja.

Isäntä: "Sun mozzarella tikut tota vähän niinku...."

Minä: "PALOI VAI?!"

Isäntä: "Eeeei ne mitään palanu, ne on vaan vähän tota,

taiteellisen näkösiä."

1 viikonloppu, 61 tavattua ihmistä!

Huhhuh, mikä viikonloppu! Tuli nähtyä niin paljon ihmisiä, etten muista millon olisi kolmen päivän sisään nähty moista poppoota! Kuitenkaan ei oltu yksissäkään häissä eikä hautajaisissa.

Perjantaina noudettiin se toveri sieltä Helsinki-Vantaalta ja käytiin tosiaan siinä matkalla pikaisesti velipojan tykönä. Nähtiin siinä samalla kummityty ja sen siskot.

Lauantaina vietiin se kaveri vanhempiensa seuraan Uuteenkaupunkiin mökille, syötiin siinä ja lähdettiin entiseen mummulaan Eurajoelle sukusaunaan. Siellä oli ihan kiitettävästi porukkaa, jotain siinä viidenkymmenen hengen pintaan! Lähes kaikki kahdesta suvusta siis! Kiitos kemujen isännöitsijöille! Matka jatkui lauantai-iltana vielä isän luokse, jossa oli toinen velipoika perheineen. 

Kuva by Serkku the first.

Tänään syötiin aikainen joululounas isän luona hiukan laajennetulla porukalla ja poikettiin jälkiruokakahvilla Isännän vanhempien luona. Nyt vihdoin ollaan takaisin kotona kissojen seurana! Sauna lämpiää ja asento on mukava! 

Jotkut oli heti ovesta sisään tullessa vastassa.
Ilmeisesti olivat varmoja, että heidät on hylätty
ja yllättyivät kun tultiinkin vielä takaisin.

Aivan mainio viikonloppu ja kaikken parasta koko viikonlopussa oli se, että paikka paikasta siirryttiin toiseen useasti, tuntui että joka paikassa sai istuskella kiireettömästi ja kuitenkin ihan rauhassa! Ajettiin sieltä Uudestakaupungista Raumalle rantatien kautta ja voin sanoa, että oli aivan ihanan tunnelmallinen reitti! Ihmisten jouluvalaistukset oli NIIN kauniita ja niitä oli ihana katsella siellä ajellessa! Ihan vaan vinkiksi, että ei sitä ihan aina kannata niitä suuria teitä suosia.

P.S. Unohdin silmälasit TAAS! Koska unohdan niitä jatkuvasti jokapaikkaan, ajattelin viivan vetämisen sijaan kirjoittaa siitä tänne.

Nyt se tulee!!

Tänään, 19.12 perjantaina, vihdoin se kauan odotettu kaveri sieltä Irkuista saapuu koto-Suomen kamaralle! Täällä me ollaan Isännän kanssa matkalla toivottamaan se tervetulleeksi synkkään, mutta jouluiseen Suomen maahan! 

Mukana on glögitiivistettä, termari, joulupipareita, suklaata ja salmiakkia. Tarkoitus on käydä velipojan luona Helsingissä täyttämässä se termari Marlin ainoalla ja oikealla glögillä ja luoda tunnelmaa jo heti lentokentältä lähtiessä! Pitäisi varmaan soittaa sille veljelle muuten tulostamme, sillä ollaan jo Lohjan kohdalla.

Tällaisina tunnetusti liikenneonnettomuus-magneetteina oltiin taas liikkeellä juuri kun 1-tiellä on rekkakolarin takia kiertotie käytössä. Millon 8-tiellä on hirvikolaria, millon meidät törkeästi viimehetkillä ohittanut ajaa edellämme STOP-merkin takaa tulevaa autoa päin ja millon ratapihankadulla on kaasuvuotoa, me ollaan aina liikkeellä. Onneksi ei vielä ikinä omalle kohdalle ole mitään käynyt. *kop kop*

Mutta kohta, niin kohta on joulukin! Ensiviikon luulisi menevän nopeasti, mulla on meinaan kaksi työpäivää ja ainakin viiden päivän työt! Edessä taas aktiviteettirikas viikonloppu! Millonpa ei olisi!

Tänään on hyvä päivä!

Sain töistä joululahjan! Oli kyllä hyvä lahja, koska meillä ei entuudestaan ollut suola- ja pippurimyllyä! Jee!

Tänään tuli myös ne kauan odotetut ruotsista tilatut käsityömerkit! Tänäjouluna meinasin tunkea ton kaikkiin tekemiini töihin. Laitoin sen jo muutamaan! Jee!

En muista kerroinko jo siitä kun tilasin nämä, mutta jos kerroin niin kerron nyt uudestaan. Etsin kauan ja hartaasti, että mistä saisin sellaisia töihini kiinnitettäviä merkkejä. Joka paikassa tuntui olevan jotenkin hiukan huonosti, joko värien tai muiden vuoksi. Vihdoin löysin paikan, jossa ne sai kustomoida itse, labelsandribbon.se. No ruotsinkielinen sivuhan se oli, enka tajunnut juurikaan mitään. Siinä sitten google.translaten avulla koitin, mutta eihän siitä mitään tullut. Tunnun pähkäilyn jälkeen keksin, että laittamalla sen nettiosoitteen perään .se:n tilalle .com, sain saman sivun englanniksi. Siinä sitten tein lappuseni valmiiksi ja olin jo tilaamassa, kun tajusin olevani jenkkisivustolla, josta ei saa tilattua suomeen. 

Great.

Käytin sitten sitä jenkkisivustoa apuna, että sain tilattua ne hemmetin laput sieltä Ruotsista. Ja nyt ne on täällä!!

Suunnitelmissa oli, että jossain vaiheessa jonkun avustuksella väsään itselleni logon, jossa on pelkästään tuo "AME", koska eihän näitä tällaisia voi laittaa kun tekeleiden nurjalle puolelle. Olisi hauskempi, jos sen voisi laittaa oikeen näkyville, niinkuin "merkiksi". Ja tuolta sivustolta ei saa eri kokoisia merkkejä muuten kun sen oman logon kanssa, joten ellei sitä ole, on ainoastaan tämä yksi koko. Tuossa lapun keskellä vain "AME" näyttäisi aika todella tylsältä. Jos jollain on tietotaitoa piirtää mulle logo, niin apu is very welcome!

Personalisoitiin tänään myös Isännän tekemät joulusinapit! Ostin pullon savuista viskiä, itseasiassa Caol ilaa noita varten ja niihin meni huimat 2 lusikallista sitä. No ainakin on hyvää viskiä sitten Isännällä tarjota. Ja teki se Isäntä minun pyynnöstäni myös pari Cointreau-sinappia. Aika sympaattisia niistä tuli, vaikka itse sanonkin. Nuo Sinooperin laatua olevat purkit ovat aika söpöjä, vaikka yhdestä irtosi tuo lusikkakahva pesukoneessa jo ennen käyttöönottoa.

 Tajusin muuten tänään, että joulu on ensviikolla. Mihin ihmeeseen se kaikki aika on mennyt?! Me laitettiin joulukortitkin postiin vasta eilen, kun mä luulin että viiminen päivä joulutervehdyksille on 16 päivä ja Isäntä muisteli, että 18 päivä. Niin me se sitten missattiin kun kuultiin 13 päivä, että ne piti "eilen" olla postissa. Että sellasta. Hyvää joulua vaan kaikille!

Mikä hoppu muka?

Tänään meni taas töissä vähän pitkään. Isäntä oli lähtenyt Kotkasta (tai jostain, aina sanon väärin) ajamaan neljän aikaa, eikä kiirettä kotiin ollut. Siinä vielä kuuden jälkeen olin töissä kahden vaiheilla alanko vielä pitoisuuksia mittaamaan spektrofotometrillä, mutta koska se on niin hidasta touhua, päätin että ilta ei ole sille touhulle sopivaa aikaa ja lähdin kotiin.

Matkalla suunnittelin olevani kotona todella tehokas! Ennen kun Isäntä pitäisi hakea toimistolta noin kello 20.20, pitäisi värjätä hiukset ja sokeroida ihokarvat. Kotiin päästyäni laitoin heti veden kiehumaan (sokerin pehmentämistä varten) ja vein suojasanomalehdet yläkerran vessaan värjäystouhuja varten valmiiksi. Juuri kun sain vaatteet riisuttua, tajusin ettei mulla oo hiusväriä. Mulla on aina hiusväriä jemmassa! Paitsi tänään.

Vaatteet päälle, keitinlevy pois päältä ja autolla lähikauppaan. Kello on 18.45. Pikaisesti juoksin kaupan ympäri ja mukaan tarttui nämä:

Ostokset oikeastaan kertoo aika paljon, mutta kauppatäti tuskin tajusi, että näiden ostosten perusteella se tuntisi mut melkeinpä yhtä hyvin kun Isäntä. Hiushoitoa ja kevyttä iltapalaa. Joka tapauksessa kotiin palattuani kello oli 18.57.

Sain kun sainkin värin päähän viidessätoista minuutissa. Siinä puolen tunnin vaikutusajan alussa sokeri oli pehmeää, toimi hyvin ja nyt sääret kiiltää. Kaikki meni niin oppikirjamaisesti, että olin valmis vaikutusajan loputtua, jolloin kello oli 19.45. Äkkiä suihkuun ja olin suihkun raikkaana, iho rasvattuna, tukka letillä jo kello 20.00. Olen vaan niin tykki!

Sitten Isäntä soitti, että ei tarvitsekkaan tulla hakemaan, se tulee kotiin työautolla.

Tuossa se nyt hörppii omaa oluttaan vieressä...

Mun!

Silleen seuraksi vaan

Lähdin tänään töistä varttia yli seitsemän. Ruiskadun koululla olisi ollut valmistujaisjuhlat kaikille sieltä nyt vuodenvaihteessa valmistuville, mutta skippasin nekin. Ei toisaalta ollut kauheat fiiliksetkään sinne päästä, se valmistuminen kun ei oikeen miltään elämän huippuhetkeltä tuntunut.

Töistä lähtiessäni autossa haikailin sitä, kun muutama vuosi sitten tämän tunnetilan iskiessä menin jomman kumman parhaan kaverini luokse olemaan. Useinkaan ei puhuttu illan aikana kun pari sanaa ja tämäkin usein nälän iskiessä. Jalat nostettiin sohvapöydälle ja vaan oltiin. Joskus katsottiin telkkaria, toisinaan juotiin Cointreau-Gin-Karpaloa tai olutta, pelattiin perheentappopeliä tai koottiin palapeliä. Kiire ei ollut minnekään. Sinne saattoi mennä myös vaan nukkumaan, jos oikein väsytti.

Nykyään ystävien kanssa oleminen on oikeastaan aina väkisinkin sosiaalinen tilanne. Nähdään niin harvoin, että tapahtumien kulkua pitää päivitellä, eikä mahdollisuutta vain olla enää oikeastaan ole. Näistä pääasiassa edellämainistuista kahdesta kaverista toinen on töissä merillä ja toinen asuu ulkomailla. Monista muista samankaltaisista kavereista ei ole kuulunut moneen vuoteen ja aktiivinen yhteydenpito nykyäänkin olisi vähintään hankalaa eri asuinpaikkakuntien vuoksi.

Miksi se vakituinen virastoaikatyö on niin tavoiteltua? Joskus ajattelin, että ainakin saisi olla vapaalla silloin kun kaikki muutkin, eikä olisi aina töissä siellä, missä toiset on vapaalla, kuten kesäterassilla, baarissa tai jäähallilla. Nykyään kaikki muut tuntuu olevan jossain ihan muualla sillon kun kaipaisin seuraa. En halua lähteä minnekään kreisibailaamaan keskustaan vaan tänne, ihan sohvalle vaan istuskelemaan ja olemaan vaikka ihan hiljaa. Seuraksi.

Kaali, kaali, kaali, kaali, kaali

Olen viimevuosiin asti ollut kaaliruokien kestovihaaja, kunnes kerran sosiaalisesta painostuksesta maistoin äidin tekemää kaalilaatikkoa. Kuten olen ehkä ennenkin maininnut, olen alkanut tapojeni vastaisesti maistelemaan kaikkea "uutta" tässä muutenkin vasta viimevuosina. Tästä johtuen kauhean monta ihmistä tuskin hämmästyttää, että se kaalilaatikko oli ihan taivaallisen hyvää. Siitä lähtien en ole enää kammoksunut niinkään kaaliruokia.

Viimeviikolla se tapahtui. Töiden jälkeen soitin Isännälle, että "käyppä ostaas kaalia". Tänään se toimenpide pantiin toteen, kun töistä kotiuduttuamme aloimme raastamaan kaalia, keittämään riisiä ja paistamaan jauhelihaa. Tunnetusti tällaisina kotikokkeina saimme kun saimmekin sen uuniin! Ihka ensimmäinen kaalilaatikkomme!!

Siellä se nyt odottaa valmistumistaan! Voin kertoa, että oli aika sottaavaista puuhaa. Etenkin kun me tuossa ohella vihdoin valmistettiin viime jouluna lahjaksi saatu raakasuklaan valmistuspakkaus. Raakasuklaat on jääkaapissa valmistumassa, mutta sen seoksen mausta päätellen uskon olevani Isännän kanssa samaa mieltä siitä, että "mä oon kyllä enemmän maitosuklaamiehiä". Päästin tuossa kaalilaatikon valmistuksessa myös testaamaan ensimmäistä kertaa äidiltä saatua Tupperwaren muovista vuokaa. Äidille tiedoksi, ettei tuntunut kyllä meistä yhtään hassulta laittaa muovia uuniin, enkä ymmärrä mistä puhuit. Tosin, voin kyllä lähettää kuvan, jos tuo vuoka sulaa tuonne uunin pohjalle ja hautoo meidän kaalilaatikon sisäänsä. Toistaiseksi kaikki hyvin, onhan se siellä jo vartin ollut.

Valtakunnassa on nyt keittiö putsattu kaalista ja suklaasta, uunissa muhii päivän ateria, sauna on tulilla (sähkösauna tosin) ja keittiöstä kantautuu tiskikoneen tasainen lotina. Jospa vaikka vaihteeksi ne kutimet käteen, onhan tässä jo touhuttu!

Töppössi

Mikäs olisi parempi paikka käsitöille, kun auton takapenkki ja ykköstie? Tie on niin suora, että pahaa oloa ei tule ja valon voi pitää päällä kuskin häiriintymättä helpommin kuin etupenkillä.

Viimeaikoina on ollut jokseenkin vähän aikaa käsitöille, kun näytteenottoharrastukset ja muut ovat vieneet myös aikaa, joten jo viikon verran työnalla olleet tossut esimiehen tulevalle lapselle on ollut myös vaiheessa.

Koska ympärille tulee niin tuhottomasti lapsosia tässä lähiaikoina, olen ajatellut tekeväni jokaiselle lähistölle syntyvälle töppöset. Ohje on jo entuudestaan, mutta se oli aika huono. Siis helppo sellaiselle, joka vain tekee ohjeesta ja on tulokseen tyytyväinen, mutta haastava sellaiselle, jota häiritsee työssä jokainen pieni virhe. Aluksi tein kolme kertaa testiversion, jonka purin kaksi kertaa. Lopullisia töppösiä tein parin, joista ensimmäistä purin moneen otteeseen. Täytynee tehdä heti perään uudet ja kirjoittaa muutokset ohjeeseen samalla, jotta säästyy jatkossa näiltä pieniltä korjauksilta. Näistäkään ei tullut täysin minua tyydyttävät, mutta nyt ne on valmiit.

Töppöset

Virheet on sellaisia, että asiasta tietämätön sitä tuskin huomaa, mutta itseä ne häiritsee. Ohjeen mukaan tehtävät lisäykset on todella hankala tehdä huomaamattomiksi ja ne jäi mielestäni ihan liikaa näkyviin toiselle puolelle, enkä tiedä miten saisin ne näkymättömiksi. Tässäkin harjoitus tekee varmasti mestarin. Ohje löytyy täältä.

Lisäykset tuossa sivussa näkyy mielestäni vähän liikaa.

Toisen tossun lisäykset näkyy melkeempä paremmin.

Jospa seuraavat onnistuisi taas paremmin, mutta näiden purkaminen ja uudelleenvalmistus alkoi jo käydä hermoille, joten saavat nyt kelvata.

Kummityty sai tänään lohdutuslahjaksi (siskon synttärit) nallekaulurin. 

Vähäsen se on söpömpi ehkä päässä...

Saas nähdä tuleeko noita vielä tehtyä. Siellä on myös yksi supersöpö kettukauluriohje, joka vähän kiinnostaisi, mutta oikean väristä kutittamatonta lankaa ei tahdo oikein löytyä. Ohje on täältä, mutta on virkatun sijaan kudottu, koska virkatusta tuli niin harvaa, että pienikin tuuli menisi heti läpi.

Isäntä sai viikonloppuna alpakkavillasukat, joita en tosin ole itse tehnyt. Helppohan moiset olisi ollut itsekin tehdä, mutta tuo lanka oli aika erikoista. Lyhyen googlauksen jälkeen Skanssin joulutorin lisäksi niitä ilmeisesti saa myös agrimarketista. Isännän pieneen 47 kokoiseen jalkaan mahtui koko 46. Sukkaa ei olisi sen suurempana saanutkaan.

Eilisten joulupiparien leipominen meni sen verran myöhäiseksi, että piparkakkutaloa ei jaksettu enää kasata. Myös koristelu oli aika laiskaa ja sen kyllä näkee. Isäntä töhersi kymmenkunta piparia samassa ajassa kun muut koristeli ensimmäistä. Nuo Isännän koristelut oli kyllä aika vertaansa vailla. Kaikki valkoinen on Isännän käsialaa.

Loppujen lopuksi reissuviikonloppu oli aika leppoisa ja jotain käsitöitäkin sai tosiaan aikaiseksi. Seuraavat lasketut ajat (3 kpl) on vasta helmikuussa, joten suurta paniikkia töppösten kanssakaan ei ole. Hetkeksi vielä kutimet käteen ennen kun arki alkaa.

Kun se tunne helpottaa

Eilen oli ihan hirveä päivä. Suorastaan tällainen:

Töiden jälkeen tultiin pikaisesti käymään kotona ja lähdettiin Raumalle. Siinä matkalla vitutusolut alkoi jo vaikuttaa ja loppupäivä oli leppoisa ja huomattavasti hauskempi kuin ikuisuudelta tuntunut työpäivä. Koska olen täällä blogissa viimeaikoina jo vuodattanut aika paljon, päätin että lukijoidenkin mielenrauhan vuoksi jätän kirjoituksen väliin.

Aamulla kun heräsin, vitutus oli tiessään. Lähdettiin siitä hetken heräilyn ja aamupalan jälkeen Turkuun, jossa käytiin siskon kanssa polttamassa rahat jouluostoksilla. Eksyttiin ensin vahingossa Myllyyn, jossa oli porukkaa kun pipoa. Myöhemmin kävi ilmi, että Anna Abreu veti puoleensa ihmisiä ja ilmeisesti siitä syystä myös parkkipaikan löytäminen oli lähes mahdoton tehtävä. 

Seuraavaksi suunnattiin Skanssiin, joka on nykyään minun mielestäni muutenkin huimasti mukavampi ostospaikka. Siellä on paljon ja erityisesti monipuolisesti liikkeitä ja sieltä löydän melkein aina tarvitsemani. Sitäpaitsi siellä on kaiken muun lisäksi myös Sinooperi, josta tälläkin kertaa löytyi Isännälle sinappipurkkeja.

Huomenna matkataan Helsinkiin kummitytön siskon synttäreille. Täyteen tulee ensimmäinen vuosi! Loppuilta menee siskon seurassa rentoutuen ja kortteja askarrellen sekä kirjoitellen. Isännällä ja siskon puolisolla on meneillään sinapin valmistus. Jännän äärellä täällä ollaan! Joululahjat alkaa kyllä olemaan plakkarissa. Joulufiiliskin alkaa pikkuhiljaa puskea päälle ja näyttäisi siltä, että se jo hieman pidempään jatkunut kestovitutuskin on helpottamaan päin. 

Biorytmienikin mukaan sekä äly, tunne, että fyysisyyteni ovat nyt nousujohtoisesti plussan puolella. 

Sauna-avautuminen

Kaksi päivää töitä ja näytteenottoharrastusta heti perään takana. Mieliala on pitkälti pysynyt samana. Töitä on onneksi niin paljon, ettei paljoa muuta ehdi ajatella. Eilen tosin purin ajatukseni Isäntään sauna-avautumisena. Se on helppo ja melko kivuton tapa puhdistaa ilmaa.

Kuten mainitsin jo aiemmin, meillä on pienimuotoinen tilanne tulossa, kun Isäntä todennäköisesti menettää ajokorttinsa ja joutuu näin pakosta työttömäksi, töitään kun ei voi ilman autoa tehdä. Hätä ei ole tämännäköinen, onhan meillä rahaa säästössä. Näin meinaa Isäntä. Minä taas meinaan, että onhan meillä rahaa säästössä, sitä minun opintovapaatani ja kelaa varten. Jostain kumman syystä minua ahdistaa aika kovin ajatus siitä, että stressaan jotain muuta kun niitä pääsykokeita tuossa lukuprosessin aikana.

Olen pyrkinyt olemaan ymmärtäväinen, enkä ole syyllistänyt, kettuillut tai mitään muutakaan tästä kortinmenettämisaiheesta, mutta eilen meinasi takapuoli revetä. Menimme saunaan, lauoin kaikki ajatukseni, turhautuneisuuteni ja ahdistukseni itkun säestämänä, nousin ylös, astuin saunasta suihkuun ja pesin kaiken sen ahdistuksen pois. Ainakin toistaiseksi. Sinne ne asiat ja huolet jäi. Saunan oven taakse. Ilma puhdistui kun sain ongelmani purettua, eikä niitä sen koommin jauhettu.

Simple as that.

Voisin melkein patentoida tämän.

Kun kaikki menee just nappiin!

Hou hou hou! Joulumieli jo kopistelee ovilla, muttei täällä. Loppukuu menee hyvin kiireisissä merkeissä sekä töissä, että vapaa-ajalla. Joululahjat pitäisi saada valmiiksi, pari muuta työtä pitäisi saada valmiiksi, kortit pitäisi lähettää, asunto pitäisi koristella ja minua ei vaan kiinnosta. Ei kiinnosta Isäntääkään, joka myös puolestaan painaa töissä niska limassa, eikä tämän vuoden työrupeama tunnu helpottavan.

Kuten kaikki ehkä osaavat laskea, keväästä tulee olemaan rahallisesti aika tiukka. Olen kaksi kuukautta opintovapaalla, Kela haluaa saataviaan toukokuussa ja nyt kaikkein hauskin juttu on edessä: Isännältä lähtee todennäköisesti ajokortti.

Tuossa viikko sitten kerroin kun Isäntä väläytti kameran pakun takakopasta. No siinä sitten mietittiin, että montakos on vuoden sisään tullut, Isäntä kun pääasiassa työnsä puolesta ajelee ympäri pitäjiä. Tänään kotiin päästyämme Trafi oli muistanut Isäntää kirjeellä, johon on päivätty liikennerikkomukset (ylinopeudet) helmikuussa ja heinäkuussa 2014. Tämä oli siis vuoden sisään kolmas. Aikamoista kettuilua kun heinäkuussa on viimeisin ylinopeus ja nyt jo muistivat kirjeellä. No eipähän ole aiemmin tämä asia hermoja kiristänyt.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Isäntä pääsee pakkolomalle.

Nyt jännityksellä odotetaan Isännän kutsua poliisilaitokselle. Pelkään, että tämä on vasta näiden takaiskujen alku ja kaikki ikävimmät asiat kulminoituvat maalis-huhtikuulle, jollon minun ajatukseni pitäisi olla vain ja ainoastaan oikeustieteellisen pääsykoekirjoissa. Eikös se yleensä niin mene, että kun luulee olevansa pohjalla, huomaa että siinä jalkojen alla on vielä pari sataa metriä paskaa ennen kun oikeasti tömähtää sinne kivipohjalle. Sieltä ei sitten onneksi ole muuta suuntaa kuin ylöspäin.

Mutta kuten joku joskus jossain sanoi: "itsensä keräämiseen menee kymmenen kertaa enemmän aikaa kun romahtamiseen." Näinollen siis leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Olisiko ollut muuten siinä uusimmassa Nälkäpelissä tuo sanonta.

Opinnäytetyökonferenssi....

Se viikonloppuna koettu "hetken aika" jäi tosiaan hetkeksi! Nyt on palattu takaisin arkeen kevyellä 10 tunnin työpäivällä ja palaamalla koulumaailman hienouteen, jälleen kerran.

Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että minulla on ihana ja vapautunut tunne valmistumisen johdosta. Oikeasti en ole missään tilanteessa kokenut valmistumisen hienoutta, enkä usko että tulen enää kokemaankaan. Tarkoituksena oli valmistua nopeammin, mitä se todellisuudessa onnistui, joten aikainen valmistuminen oli minulle joka tapauksessa myöhäinen valmistuminen ja näinollen epäonnistuin tavoitteissani. Toiseksi koulun kanssa joutui painimaan niin kauan ja se jännitys ja lisätehtävien odottaminen jatkui niin loppuun asti, että hienouden tunnetta ei juurikaan tullut.

Viimeviikolla oli Bioanalyytikkoliiton järjestämä valmistujaistilaisuus meidän luokalle. Sielläkin kaikki puhuivat, että "nyt kun olette valmistumassa" ja "tuossa vaiheessa kun opinnäytetyö on loppusuoralla". Pari opettajaa muisti minun valmistuneen jo ja toivat asian erikseen esille, kun "muut paitsi Ame ovat loppusuoralla" ja sekin tuntui kiusalliselta.

Huomenna on luokkamme opinnäytetyökonferenssi, jonne ei ole kuulemma pakko mennä, mutta opettajan pyynnöstä lupauduin juuri menemään kertomaan omasta työstäni muulle luokalle. Ikävä kyllä en voi töiden vuoksi osallistua koko tilaisuuteen, vaan menen käymään siellä pikaisesti ruokatunnilla. Missä kohtaa se koulu on ihan tosissaan on edes ohi? Ensiviikolla on vielä yksi valmistujaisjuhla koululla. Ehkä se sitten alkaa tuntumaan viimeiseltä velvollisuudelta ja se kauan odotettu hyvänolon ja helpotuksen tunne pääsee pintaan.

Sitä odotellessa. Ihanasti kouluajoista muistuttaa myös omalta osaltaan Kela, joka odottaa "vapaaehtoisesti" palautettavia saataviaan. Palautus tapahtuu siis "vapaaehtoisesti" silloin, kun opiskelija on itse pitänyt huolen tulorajoistaan ja maksaa ylimääräiset tuet ennen perintää takaisin. Käytännössä siis vapaaehtoisen palautuksen ja perinnän ero on 15 % korko.

Nyt pitäisi varmaan tehdä joku esitys sinne huomiseen konferenssiin.

Joulukortteja ja muuta joulutohinaa

Tämä on nyt nuoren elinikäni aikana kolmas kerta, kun lähetän joulukortteja. Monen muun nuoren tavoin säästyisin huomattavalta vaivalta, jos olisin vaan jättänyt kortit lähettämättä. Tähän näkemääni vaivaan on kuitenkin muutama syy.

Ensinnäkin, on kiva saada postissa joskus jotain muutakin kun laskuja.

Toiseksi, on edes jokin syy pitää tiettyjen ihmisten osoitetietoja ajan tasalla.

Kolmanneksi, on edes jokin syy ottaa yhteyttä joihinkin ihmisiin, joiden kanssa olisi kiva olla enemmän tekemisissä, mutta toteutumisen tasolla ajatus on todella hankala.

Ja neljänneksi, joulukorttien askartelu on hauskaa ja terapeuttista.

Joulukortteja ei ikinä kannata alkaa väkertää kiireessä. Olen siinä mielessä todella huono antamaan korttiaskarteluvinkkejä, että olen aika noviisi itsekin. Kuitenkin kannattaa etukäteen katsella muutamia malleja vaikka netistä, että tietää minkälaista jälkeä haluaa saada aikaan. Kaikista korteista ei kannata tehdä samanlaisia, vaan kannattaa kokeilla kaikkea erilaista ja antaa luovuuden viedä. Kaikista ei todella tule lopuksi mieltäsi lämmittäviä, mutta ajatus on tärkein, eikö?

Tämän vuoden korttisato.

Nämä kaikki ovan minun käteni jälkiä. Kyllä se Isäntäkin kuitenkin jotain teki, vaikka omien sanojensa mukaan ei koskaan ole askartelusta juurikaan innostunut. Tähän täytyy kyllä sanoa omasta puolestani, että kyllä se Isäntä innoissaan väänsi joulukorttia kaverilleen, joka viimevuonna lähetti meille itse piirtämänsä Isäntä-tikku-ukko -tonttukortin, joka oli ehkä hauskin saamamme joulukortti. Mitä Isäntä sitten sai aikaiseksi?

Isännän tekemä kortti. Siinä on kuulkaa nyt leimattu ja käytetty kohojauhetta ja kohotustarroja ja ties mitä!

Isäntä leimaili myös tämän vuoden pakettikortit!

Tuo pakettikorttien tekeminen itse on kyllä niin superhelppoa! Leimasin ja sakset käteen niin noita tulee kun liukuhihnalta. Voi vaikka Isännältä kysyä. Itse tekemillä pakettikorteilla saa myös hieman omaa persoonallisuuttaan siihen lahjaan, etenkin jos joulumuistamisena on pääasiassa jotain niinkin persoonallista kun Loimu-glögiä, kuten allekirjoittaneilla.

Tässä joulun alla ei kauheasti voi päivitellä mitään käsityöjuttuja sattuneesta syystä, mutta on sitä vähän jotain itsellekin koitettu tehdä. Meillä on nimittäin ihanan punainen vessa.

Se punainen vessa.

Heti nähdessäni tämn vessan, tiesin että punaista sinne tulee. Nuo laatikot löytyivät erittäin pitkän etsinnän jälkeen Prismasta, josta jostakin kumman syystä ei tullut ensimmäisenä etsittyä. Alunperin kaavailin tuonne jotain itsetehtyä mattoa, mutta koska aika ja kiinnostus oli silloin kortilla, väliaikaisratkaisu löytyi Ikeasta.

Se Ikeamatto. Ja nuo kaksi tunkee joka kuvaan.

No nyt kaivoin kaapista sen kauan sitten ostamani matonkuteen ja aloin virkata. No kävipä sitten niin, että olin ostanut sen yhden rullan ja se alkoi hiipua maton ollessa den kokoinen, että siinä voi yhdellä jalalla seisoskella. Nenä kohti jättirättiä ja uutta kainaloon. No eihän sellaista saman väristä enää löydy mistään. Muutenkin kirkkaan punainen on jotenkin hankala väri löytyä, kun kaikki ovat jotain vaaleanpunaiseen, aniliiniin tai violettiin taipuvia. Sen on oltava punainen! Aloitin uutta mattoa siitä uudesta matonkuteesta.

Vasemmalla puolella siitä uudesta kuteesta tehtyä ja oikealla puolella siitä vanhasta kuteesta, joka loppuu kesken.

Mitä kuvasta ei näe, että tuo uusi kude (vasemmalla) ei ole yhtä siistiä, kun tuo vanha. Jälki on siis huomattavasti röpelöisempää. En tiedä mitä teen. Minulla on nyt kaksi tuollaista yhden jalan mattoa, jotka ovat keskenään eri värisiä. Se mitä olisi mahdollisuus jatkaa, ei ole ulkonäöllisesti yhtään niin nätti, kun tuo vanha kude, mutta on huomattavasti punaisempi ja sitä olisi vielä paljon jäljellä. Olen nyt käyttänyt niin paljon joulunalusaikaa tähän turhaan projektiin, että taitaa matot nyt päästä hetkeksi keskeneräisten hyllylle.

Maton kokoluokkaa. Miten ne kissat on aina siellä missä tapahtuu. 

Tuo keskeneräisten hylly on vaan todella petollinen paikka, sillä töillä on taipumusta viipyä siellä niin kauan, että ne vaipuvat unholaan. Kun ne vihdoin löydetään sieltä unholasta, kudetta on liian vähän, ei muisteta enää mistä se on ostettu tai se on jo väärän väristä. 

Jos takaisin näihin joulutöihin. Kohta saadaan lähteä jo Raumalle!

6.12

Ensiksikin, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Me mentiin eilen hetisuoraan töistä Paraisille saaristoon saunomaan Isännän serkun luo tynnyrisaunaan! Löylyt oli mainiot. Isäntä kävi dippaamassa napaan asti ja minä tietenkin heti aloitin "eikös sitä samalla vaivalla mene loppuun asti" -manauksen. Pienen provosoinnin jälkeen talsin saunasta pilkkopimeässä liukkaalle laiturille ja kävin kuin kävinkin dippaamassa itseni siellä meressä. Ei kahta ilman kolmatta, kun Isäntä jälleen provosoitui ja kasteli oikeen päänsäkin. Näin meidän itsenäisyyspäivän aatto.

Tänään herättiin sieltä Paraisilta ja lähdettiin kotiin. Meillä oli tänään Isännän inhoama päivä, eli siivouspäivä. Koska me ei olla viimeaikoina juurikaan oltu päivällä kotona, se siivouspäivä osui sitten itsenäisyyspäivään. Nyt on kämppä siivottu ja pyhäsaunas saunottu! Seuraavaksi joulukorttien askartelua ja joulun tilannekatsaus, eli paketoidaan ne mitä paketoitavissa on ja katsotaan mitä puuttuu. Joulukoristeet ei aiemmista suunnitelmista poiketen vielä päässyt paikoilleen, mutta katsellaan niitä sitte ensiviikolla.

Me ei ehkä ikinä saada sitä toista Carrington-yöpöytää, sillä ne on loppunut sekä Kodin1:stä, että NetAnttilasta. Olen surun murtama. Lohdutukseksi menen tosin huomenna serkkuflikan luo tutustumaan Perfect Home -tuotteisiin. En muista millon viimeksi oltaisiin ajettu Raumalle vain päivävisiitille.

Nyt nousen lämmittämään meille glögiä ja levittämään korttiaskarteluvälineet tuonne keittiön pöydälle. Ihanaa joulunodotusaikaa kaikille ja nauttikaa linnan juhlista! Me jatkamme edelleen perinnettämme olla katsomatta sitä.

Kansalaisaloite

Töissä vapaapalokunnassa aktiivinen kollega kertoi, VPK:ssa olevista ongelmista uuden lakimuutoksen vuoksi. Lakimuutoksen vuoksi hälytysajoja saa kuulemma edelleen ajaa kuka vaan, mutta muihin ajoihin tarvitaan jatkokouluttautunut kuorma-autonkuljettaja, joka VPK:ssa ei ole kuulemma helposti saatavissa. Ongelmalliseksi koituvat tilanteet, joissa pitäisi mennä harjoituksiin tai tehdä jonkin näköistä avustustyötä, kuten mökille veden viemisiä tankkiautolla ja muita tällaisia avustuksia rahaa vastaan.

Minä sitten tietenkin autossa asiasta kaiken tietävänä selitin Isännälle, että jatkossa kuorma-autoa ei saa ajaa ilman jatkokoulutusta. Isännän vastaus tähän oli tomera ja voimasanoja varomaton: "MITÄ?! Minä ajoin kuorma-autokortin siksi, että saan ajaa kuorma-autoa aina kun huvittaa! Mitä tämmönen nyt on?! Minä ainakin teen kansalaisalotteen, että haistakaa kaikki paska!"

Noh, asiaa hieman konstaapeli kummisedältäni tiedusteltuani kävi ilmi, että kyllä Isäntä sitä kuorma-autoa saa jatkossakin ajaa. Ammattikuljettajan pätevyyttä vaaditaan kuulemma ainoastaan sellaisiin tilaisuuksiin, kun tehdään jotain rahaa vastaan. Esimerkiksi siis näitä VPK:n hoitamia avustushommia, joiden avulla he rahoittavat yhteisötoimintaansa. Ja ilmeisesti niitä hälytysajojakaan nyt ei saa ihan kuka vaan ajaa, vaan kyllä sekin ajokortin vaatii. Ihan vaan tiedoksi, että ei nyt ehkä kaikkien mopopoikien kannata sen vuoksi VPK toimintaan ryhtyä.

Olkaa siis huoleti, emme ole tulossa ovienne taakse keräämään nimiä tähän Isännän kansalaisaloitteeseen.

Isännän huono päivä.

Isännällä oli tänään huono päivä. Huono päivä sai johdantonsa jo eilen, kun kaivoin esiin Kodin1:sen etusetelin, jolla saa -30% mistä tahansa sisustustuotteesta. Kuten aiemmin jo mainitsin niistä Carrington yöpöydistä, arvatkaa vaan alkoiko säästettävät eurot pyöriä silmissä?! No tottakai! 200 euron yöpöytä 140 eurolla. Tähän jo Isäntäkin suostui ja niin lykkäsin etusetelin Isännälle, joka lupasi tänään mennä käymään siellä työpäivän aikana kun ajoi siitä ohi.

Isäntä oli Kuninkojan Kodin1:ssä odottanut palvelua, kun edessä oli ollut yksi asiakas. Asiakas with a problem. Sen jälkeen Isäntä oli odottanut, kun myyjä oli luvannut hakea tuotteen "yläkerrasta". 25 minuutin jälkeen Isäntä oli lähtenyt kiukuspäissään, sillä oli kuluttanut työpäivästään jo 40 minuuttia tähän touhuun.

Tästä oli alkanut Isännän kun-mikään-ei-suju -päivä, joka kulminoitui pakun takakopasta välähtävään liikenteenvalvontakameraan. Se päivä oli taputeltu ja Isäntä oli aivan varma, että kortti lähtee kuivumaan ja poliisit tulevat noutamaan hänet kotiovelta suoraan vankilaan, sillä eihän mitään muuta vaihtoehtoa ole. Varmistaakseen, ettei enää kotiin päästyä tarvitse lähteä minnekään tänä kamalana päivänä, Isäntä palasi Kodin1:een työpäivänsä päätteeksi noutamaan sen "kirotun pöydän".

Nyt meille on hankittu toinen niistä yöpöydistä ja Isännän "yöjakkara" on vihdoin saatu korvattua!

Ennen...

... jälkeen.

Isännän huonon päivän kunniaksi tänään emme ilmeisesti ole liikahtamassa kotoa minnekään. Koti-ilta alkoi katsomalla jakso The Joulukalenteria Youtubesta. Otimme tänävuonna tavaksi katsoa joka päivä päivän jakso The Joulukalenteria. Taidan päivän kunniaksi lukea oikeen rauhassa päivän Turkkarin ja pestä oikeen pyykkiä!

"Jeeeeeee, on rankkaa olla tonttumies.

Jejejejeeeee, it's hard to be a tonttu!"

Uskontona ev.lut

Mä oon ihmetelly tätä kirkkotouhua jo pidemmän aikaa. Päivi Räsänen heittää kristillisdemokraattina jotain perinteisen suvaitsematonta, niin nämä niin kutsutut vapaamieliset eroavat kirkosta. Nyt kun eduskunnassa menee läpi vapaamielisten edustama ajatus tasa-arvosta ja homoparien oikeudesta avioliittoon, konservatiivit eroavat kirkosta.

Näin koko myllytyksestä suuntaan tai toiseen kallistuvana epäselväksi on minulle jäänyt myös se, mitä se vapaamielisyys on? Suomessa saa vapaasti kailottaa mielipidettään, kunhan se mielipide on oikea! Miksi mielipiteet ja omat tuntemukset pitää nykyään niin kauhean tarkkaan perustella? Jos vahingossa joku päästää suustaan poikkeavan mielipiteensä, leimataan hänet saman tien suvaisemattomaksi. Ennen kaikkea mielestäni nämä "vapaamieliset" ovat suvaitsemattomia.

Palatakseni takaisin kirkkoaiheeseen, jos hetkeksi pysähdytään ja mietitään, mitä se "meille ei mitään antava" kirkko oikeasti meille antaa. Ensinnäkin kirkko tarjoaa lapsille vaikka mitä. On kerhoa, iltapäiväkerhoa, ties mitä perhetukipisteitä, askartelukerhoja ja perhekerhoa, vanhusten tapaamistilaisuuksia ja muita. Lisäksi kirkko tarjoaa nuorille paljon nuorisotoimintaa ja muun muassa rippikoulun, joka on käytännössä nuorten ilmainen ja traditionaalinen leiri. En tiedä teistä, mutta itsekin nuorena Rauman Kalliokamarissa nuorisoseurakunnan nuorten illassa aikaa viettäneenä voin sanoa, että huomattavasti mielummin antaisin lasteni viettää perjantai-iltojaan siellä, kun kylmässä puistossa pussikaljottelevien keskuudessa. 

Toisaalta, mitä väliä sillä on, ajautuuko kirkko Suomessa konkurssiin? Ateismi on niin jees ja papit vaan raiskaa pikkulapsia! Ei kirkossa Suomessa ole kysymys siitä, uskotko Jumalaan vai Big Bang -teoriaan. Kirkossa on kyse yhteenkuuluvuudesta ja toisien auttamisesta. Ja kyllähän niitä sairaita mieliä on ihan ateistejakin. Kaikki häät, hautajaiset, kastetilaisuudet ja rippijuhlat keräävät suvun ja kaverit yhteen juhlaan. Ei näissä juhlissa Jumalaa juhlita.

Minä alan olemaan niitä harvinaisia tämän ikäisiä kun ei ole vielä klikannut sitä nappia siellä eroakirkosta.fi sivustolla. Vaikka tämänhetkisessä elämäntilanteessa kirkko ei välttämättä tarjoa minulle juurikaan, olen saanut kirkolta paljon ja tulevaisuudessa voin saada vielä enemmän. Kyllä mielestäni myös lasten kastetilaisuudet, kummit, kirkkohäät ja lopulta se kirkon vierestä löytyvä hautapaikka on jotain sellaista, josta voin hyvin maksaa sen prosentin verran palkastani. Eikä se tunnu missään.

Vuosipäivä

01.12.2011 lähdin hieman nihkein mielin opiskelijarientoihin Elba ry:n järjestämälle Biopoly kierrokselle. Ideana oli seikkailla pitkin Turkua suorittamassa rasteilla tehtäviä ja saada vinkkejä ekstrarastia varten. Sinä vuonna seurasimme ryhmäni kanssa ekstrarastin ohjeita ja saavuimme Eerikinkadulle Galaxie Centerin eteen. Siinä baarin edessä seisoskeli jollain tapaa hyvin tutun näköinen nuori mies. Ohimennen sanoin, että "anteeksi, ihan pakko kysyä, että mistä sinä olet kotoisin?". Nuori mies katsoi minua hieman ylimielisen epäilevästi ja vastasi: "Raumalt. Kuini?"

Siitä alkoi koko rastin kestävä jutustelu, jonka aikana kävi ilmi, että nuorimies oli Turussa muutamaan otteeseen kuullut kettuiluaan kotikaupungistaan ja epäilevä katse ja niukka vastaus johtui siitä. Tämä nuori mies sai minut ylipuhuttua rastikierroksen jatkobileisiin, joihin olin ehdottomasti kieltäytynyt menemästä, sillä pääesiintyjänä oli Petri Nygård, jota vain en yksinkertaisesti voi sietää. Siellä jatkobileissä hajoillessani esiintyjään, istuskelin Black Jack pöydässä. Kaksi parasta kaveriani jakoi työkseen tätä samaista korttipeliä Rauman yöelämässä, joten peli oli jokseenkin tullut tutuksi. Kun eräs vanhempi herrasmies alkoi käydä liiaksi iholleni, siirryin pakoon baaritiskin luo. Ajattelin juuri lähteväni kotiin, kun se nuori mies tunki sieltä väenpaljouden seasta luokseni. "Ei tuo Petri kyllä juurikaan kummoinen ole", se sanoi.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, istumme yhteisellä sohvalla katsellen yhteistä telkkaria. Vuosia tuntuu kuluneen jo ainakin kolme kertaa tuo todellisuus. Molemmilla on nyt opinnot käytynä ja tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä. Juuri ennen tuota kolmen vuoden takaista olin aivan varma ikisinkkuisuudestani ja olin jo suunnitellut tulevaisuuteni niin, että viettäisin sen yksin. 

Emme juurikaan käy ravintoloissa syömässä ja tänäänkin päätimme kokata itse. Emme juuri ole kummoisia kokkeja, mutta tekemällä oppii ja ei sitä koskaan kauean pahaa ruokaa ole onnistuttu tekemään. Hyvin se Isäntä tänäänkin ne naudan sisäfileepihvit paistoi, ja kermaperunat oli aivan loistavia äidin ohjeen mukaan tehdyn pippurikastikkeen kanssa.

Pihvit vielä kuivana lautasella.

Jälkiruuaksi korkattiin puolitoista vuotta sitten Unkarin reissulta ostettu Tokaji-pullo ja syötiin juustoja. Kaapista löytyi tuollainen varmaan vuoden vanha konvehtirasia, joissa oli ihan ylimakeita konvehteja. Etenkin tuon viinin kanssa!

Tokaji ja juustolautanen!

Suklaakonvehdit.

Kaikille juustojen ystäville vinkiksi, että tuo Rainbown Valko-sini-homejuusto on ihan taivaallisen hyvää! Isältä taisin sen vinkin saada ja jaan sitä nyt eteenpäin!

Tämän näköinen siis.

Nyt jatkan ruokaoluen hörppimistä jälleen täällä sohvalla. Ihanaa meidän vuosipäivää myös teille! <3