Me lähdettiin Lilin kanssa Raumalle, kun Isännällä on lauantaihin saakka töissä pikkujoulujuttuja. Tultiin siis eilen. Ajomatka sujui hyvin ja Lili nukkui hyvin koko ajomatkan. Tehtiin välipysähdys Turkuun serkun luo ja ajettiin Laitilan kautta Raumalle.
Laitilassa pysähdyttiin Kattimajassa katsomassa meidän kissojen joululomamestaa. Olemme siis lähdössä jouluksi pohjoiseen, joten kissat menee hoitoon. Ne ei ole koskaan ennen ollut missään hoitolassa ja jotenkin itseä kauhistuttaa ajatus, että ne menee jonnekin hoitoon ja vielä jouluna!! Tuskimpa ne kissat tosin tajuaa, että lahjojen sijaan ne pääsi tuntemattomalle hoitoon. Kattimaja vaikutti kyllä tosi ihanalta paikalta ja uskon että meidän kissat viihtyy siellä hyvin. Mufasa saa tuttuun tapaansa nukkua lavuaarissa ja ne pääsevät oikeen ulkohäkkiinkin! Siitä epäilen niiden olevan niin innoissaan, että tuskin niitä kotiin sieltä viikon jälkeen edes saa.
Kattimaja on siis rakennettu tyhjäksi jääneeseen asuintaloon niin, että huoneista on tehty häkillisiä kissahuoneita, joista jokaisesta pääsee tuuletusikkunasta ulkohäkkiin kelien mukaan. Häkkejä on hieman erilaisia ja eri kokoisia. Meidän kissat menee lattiapinta-alaltaan suurimpaan, eli keittiöön. Saas nähdä paljonko kissat hyppii keittiön tasoilla kotona sen jälkeen. Hehe.
Pikkuhuoneessa on tilaa kiipeillä.
Isommassa huoneessa on lattiapinta-alaa. Vasemmalle jää keittiön kaapistot.
Täällä Raumalla aika kuluu jotenkin ihan käsittämätöntä vauhtia! Kauheasti on tekemistä ja kaikkia olisi kiva nähdä. Nyt jo kaksi päivää kulunut ihan siivillä ja enää yksi koko päivä jäljellä! Lililläkin on ollut niin paljon tekemistä, ettei ole nukkua malttanut. Nyt vihdoin nukkuu päikkäreitä, sylissä.
Sanotaan, että raskausaikana tyttö pilaa äitinsä kauneuden. Tämä tarkoittanee sitä, että tyttöä odottaessa yleensä iho menee huonompaan kuntoon, hiukset ja kynnet ohenee, katkeilee ja lohkeilee, pahoinvointia saattaa olla enemmän ja kaikkia muita raskausoireita, jotka vaikuttaa äidin ulkonäköön jotenkin negatiivisesti. Vatsa yleensä kasvaa enemmän sivuille leventäen olemusta, painoa saattaa kertyä enemmän, nestettä voi olla enemmän ja kaikkea tällaista.
Näistä oireista ja siitä mahasta olin raskausaikana aika varma, että meille on tulossa poika. Maha kasvoi pitkälti eteen ennen kuin sivuille, ihoni ei ole varmaan koskaan ollut niin hyvässä kunnossa ihovammaisuudesta huolimatta, pahoinvointi jäi sinne alkuraskauteen ja alkupahoinvointien jälkeen hiukset ja kynnet kasvoi jotain supervauhtia. Kaiken lisäksi synnytyksen jälkeen minulle tuli Linea Negra, eli ns. poikaviiva.
Näiden perusteella voin sanoa, että on täysin mahdotonta oireista päätellä sukupuolta. Tyttövauva oli kuitenkin aivan täydellisen ihana yllätys ja tällä hetkellä en osaisi itseäni pojan äitinä edes kuvitella.
Mutta sitten tuli synnytys.
Ei mennyt kauaa kun ihottumaa alkoi näkyä ensin käsivarsissa, sitten kaulalla, rintakehällä, nyt yläselässä, kainalon taipeissa, kasvoissa... Ja loppua ei näy. Kortisonilla rasvailukin on hieman hankalaa, kun rasvaamisen jälkeen pitäisi aina suojata iho niin, ettei Lili ole kosketuksissa kyseisen ihokohdan kanssa. En meinaan todella halua sitä kortisonia yhtään tippaa pienen vauvani iholle ilman vauvasta johtuvaa syytä. Ilmeisesti imetys ottaa sen minkä raskaus antoi. Kutina on välillä ihan helvetillinen, mutta mieltä helpottaa kovasti kun ajattelee, että kyllä se joskus helpottaa.
En tiedä miten olisi, jos ei imettäisi. Silti tuntuu omalla kohdallani täysin mahdottomalta ajatus, että en imettäisi. Kaikkien näiden "se on lapselle parasta ruokaa" -argumenttien ohella koen rintaruokinnan yksinkertaisesti myös itselle helppona. Se on ihana yhteinen hetki vauvani kanssa ja ruoka on aina mukana, se on oikean lämpöistä eikä se lopu kesken. Tuttipulloja ei tarvitse keitellä eikä mikroja etsiä. Niin kauan kun imetys muuten onnistuu, iho saa vaikka kuoriutua pois. Pidätän kuitenkin oikeuden kääntää takkini tässä asiassa.
Isäntä on yleisesti kovin suvaitsevainen ja on menossa mukana, mihin milloinkin ollaan sitten menossakaan. Yksi sana on kuitenkin sellainen, jonka kuuleminen nostattaa Isännälle tuskahien pintaan. Etenkin jos kyse on siitä, että kyseiseen paikkaan pitäisi mennä, sanan kuulemisesta alkaa sellainen tuskaisuutta ilmaiseva tuhina, joka loppuu joko siihen kun Isäntä varmistuu, että asia on unohdettu, tai siihen, että päästään reissulta kotiin. Itseasiassa, se ei välttämättä lopu edes siihen, kun päästään kotiin, sillä tämä sana on IKEA.
Se on petollinen paikka. Ensinnäkin, sieltä tarttuu mukaan aina jotain, mitä ei ollut tarkoitus ostaa. Toiseksi, jostain syystä kaikki tuntevat niiden valikoiman käytännössä ulkoa, joten aina niillä on jotain mitä tarvitsisi. Lisäksi niiden tuotteet on monissa asioissa ihan oikeasti hemmetin käytännöllisiä ja useimmiten vielä edullisia. Toki ne pitää itse kasata.
En itsekään ole mikään IKEA-fani, enkä halua kotini näyttävän samalta kun niiden huonekaluesittelyssä. Useimmiten juoksen kaupan läpi niin nopeasti kuin pystyn (eli aika hitaasti, koska ne kaikki todelliset shoppailijat siellä) ja haen sieltä ainoastaan sen, mitä lähdin hakemaan. Ja joskus jotain muutakin. Mitä sieltä tällä kertaa lähdettiin hakemaan, oli veitsiteline. Sellainen seinään kiinnitettävä magneetti. Se on ihan ehdoton.
Mukaan tuli myös olohuoneen kattolamppu, joka kuitenkin oikeasti tarvittiin myös ja lamppuja. Ja yksi laatikko. Vähällä siis päästiin! Ja Isäntä oli onneissaan kun ei tarvinut kasata mitään. Jotenkin se valmis tuote on tuollaiselle insinöörille kovin tärkeää. Sillon kun ostettiin sohvapöytä Kodin Ykkösestä, niin meinasi Isäntä laittaa bileet pystyyn, kun se oli valmiiksi kasassa, eikä tarvinnut koota mitään. Kyllä sen kunniaksi viskit otettiin.
Kun raskausaikana kasasin ja petasin pinnasängyn, kissat keksi, että siellähän on hyvä nukkua päikkärit. Hankin siihen päälle kissaverkon, niin nämä karvalapset kiipesivät siihen verkon päälle unille. Siitä tuli oikeen mukava riippumatto. Ihan lukemattomia kertoja olen nostanut kissat pois pinnasängystä. Tällä hetkellä sitä ongelmaa ei tosin ole, sillä pinnasängyn ruuvit ovat hukassa muuton jäljiltä, joten emme saa sitä kasattua.
Vaunut vasta kivat on! Mufasa otti oikeen tehtäväkseen piilottautua vaunuihin ja käyttää tilannetta hyväksi heti kun selän kääntää. Vanhalla kämpällä vaunut oli säilytyksessä olohuoneen nurkassa ja jonkun ohjeistuksesta laitoimme vaunujen päälle foliota. Ihan vaan siis revimme foliota rullasta ja levitimme sen vaunukopan jalkasuojan päälle. Se piti todella hyvin, epäilyistä huolimatta, jopa meidän kissamme pois vaunuista. Aina kuitenkin kun poistin foliot ja laitoin Liliä valmiiksi, vaunuissa oli kissa usein jo ennen kun sain vauvalle vaatteet päälle. Mufasa alkoi vielä piiloutua sinne jalkasuojan alle, ettei se ikävä äiti-ihminen niin helposti häntä sieltä bongaisi.
Ei kukaan nää.
"En ole tietoinen mistään kielletyistä alueista"
Alkuun Lili nukkui paljon unipesässä, jonka hänelle tein. Vielä nykyäänkin Lili joskus nukkuu siinä pesässä, vaikkakin se on jo hänelle aika pieni. Onni onnettomuudessa, että vauvan käyttöön tehty unipesä sopii vallan mainiosti myös kissoille. Jo Lilin käyttäessä kyseistä unisijaa, Mindy käytti tilanteen hyväkseen melkein aina, kun unipesä oli vapaa. Toisaalta ihan kiva, että unipesän käyttöikä piteni huomattavasti, mutta nähtäväksi jää, soveltuuko se kissojen käyttöön kun vauva ei sitä enää käytä.
Unipesä
Kun meille kotiutui Lilin leikkimatto, siitä vasta kissat innostuivat. Siinä on ihan hulvattomia juttuja, mitkä killuu kivalla korkeudella ja niitä on niin kiva käydä lätkimässä. Aina ei kuitenkaan leikit kiinnosta, joten leikkimatto soveltuu vallan maniniosti myös kissaeläinten nukkumapaikaksi. Eihän se nyt ihan yhtä pehmeä ole kuin unipesä, mutta mukavan värikäs.
Pari aamua sitten istuessani sohvalla, Mindy hyppäsi nukkumaan hoitopöydälle. Kohdistaessani katseeni Mindyyn, näin selvästi että kissa tiesi hyvinkin tarkkaan, että hän ei saisi kyseisessä paikassa olla. Nousin jo ylös ja melkein heitin kissan alas, kunnes päätin antaa sen jäädä siihen. Jos näiltä kavereilta jotain kieltää, ne ottavat elämäntehtäväkseen rikkoa sääntöjä.
Nyt uusimpana keksintönä Mindy viimein keksi sen, mitä olen jo hetken ehtinyt odottaa: sitteri. Kunnon pomputtelusta Mindy ei tajunnut nauttia, mutta hetken siinä oli kiva makoilla. Ilmeisesti, koska mikä on vauvan, sen on pakko olla mukava ja pehmoinen.
Myös Lilin sohvalle jäänyt kettupuku toimii mainiosti makuualustana. Kunhan se on vauvan...
Mielenkiintoista on kuitenkin se, että kummallakin kissalla on omat paikkansa: Mufasalla on vaunut, kettupuku, leikkimatto ja pinnasänky, Mindyllä on unipesä, pinnasängyn kissaverkko-riippumatto, hoitopöytä (tosin vain sen kerran) ja nyt ilmeisesti sitteri.
Ajattelin listata tähä synnytykseen ja vauva-arkeen liittyviä asioita, joista ei yleisesti puhuta. Tai en ainakaan itse ole kuullut puhuttavan ennen kun ne omalle kohdalle tapahtui.
1. Synnytyksessä se kipu ei tunnu siellä, mistä sen vauvan pitäsi tulla ulos. Kun paikat on sen 10 cm auki, se tuntuu siltä kun perse repeäisi. Olen kuullut puhuttavan siitä "kuin pusertaisi ulos isoa kakkaa". En tiedä minkälaisia kakkoja ihmisiltä yleensä tulee, mutta se on kyllä vähättelyä. Kyllä se tuntuu siltä kun pusertaisi sieltä ulos ainakin koripalloa.
2. Välilihan repeäminen. Itselleni tuli 2. asteen repeämät. En tiedä onko tämä asteikolla kuinka paha, mutta en todella ymmärrä miksi kaikki tuntuvat pelkäävän sitä välilihan repeämistä tai sitä episiotomiaa, eli välilihan leikkausta. Tikit on ehkä epämiellyttäviä, mutta itselläni paljon kipeämpi oli "limakalvonirhauma", joka ei vaatinut tikin tikkiä.
3. Edelleen ne repeämät ja nirhaumat. Ovat toki ikäviä, mutta ne paranevat päivä päivältä ja hyvää vauhtia. Kaiken lisäksi ne eivät kauheasti haittaa, niin kliseistä kun se onkin, mutta sinulla on se maailman ihanin lahja siinä sylissä. Ei siinä kauheasti omia nirhaumia tuskailla.
4. Kakkavaipat. Niiden vaihtaminen on oikeasti jopa terapeuttista. Itse tällaisena "en yhtään lapsi-ihmisenä" jännitin sitä päättymätöntä rupeamaa, joista etenkin kaikki miehet jaksoivat muistuttaa. Oikeasti se oman vauvan vaipan vaihtaminen ei ole yhtään paha. Sen tekee yhtäläin velvollisuudesta kun oman vessassakäyntinsä.
5. Vastasyntynyt voi kakata kerran päivässä. Tai viisi kertaa. Tai niin kuin meille kävi synnärillä, seitsemän kertaa yhden vaipanvaihdon aikana. Ne kaikki ovat normaalitilanteita.
6. Äidin hormonitoiminta vaikuttaa vauvoihin monella tapaa. Tosiaan vauvan rinnat voi turvota ja tyttövauvoille voi kuulemma tulla jopa veristä vuotoa äidin hormoneista johtuen.
8. Monet edellämainituista unohtuvat ihan käsittämättömän nopeasti! Kirjailin näitä ylös siinä aika pian Lilin syntymän jälkeen, nyt Lili on inan päälle 2kk ja kaikki on jotenkin ihan hassusti unohtunut!
Oltiin Lilin kanssa perjantaina harrastelijakuvaajalla kuvattavana Tampereella. Ajatus tähän lähti vantaalaistuttavalta, jonka poika on päivän Liliä vanhempi. Hän sai minut innostumaan lähtemään Lilin kanssa mukaan.
Jännitin ihan hirveästi ajomatkaa Vantaalta Tampereelle kahden kaksikuisen kanssa. Sitäkin enemmän jännitin, miten kuvien otto onnistuu: onko Lili yhtään yhteistyöhaluinen, etenkin kun alkuviikosta saatiin rota-rokote. No ensinnäkin, matkat onnistui ihan tajuttoman hyvin molempiin suuntiin! Paluumatkalla pysähdyttiin jopa tankkaamaan ilman että Lilikään heräsi. Toiseksi, voin kaikille suositella tuota kuvaamista kahden vauvan kanssa, sillä siinä on enemmän liukumavaraa kuin yhden kanssa. Siinä vaiheessa kun toinen alkaa kiukkuamaan, toista voidaan kuvata. Toisen kuvauksien aikana on hyvää aikaa imettää ja valmistella omaa vauvaansa kuvaukseen.
No kävi ilmi, että ihan turhaan jännäsin sitä Lilin yhteistyöhalukkuutta. Neiti oli valloittava ja ihan käsittämättömän ihana! Kuvauksien loppupuolella neiti nukahti nin, että häntä sai väännellä melkein miten päin tahansa. Ja ei, hän ei todella ole aina nukkuessaan sellainen. Katsokaa nyt näitä.
Me autoillaan aika paljon. Ennen muuttoa autoiltiin Lilin kanssa lähes päivittäin ja edelleenkin autoillaan aika paljon vaikkakaan ei nyt enää ihan joka päivä. Tästä syystä ollaan aika tosi tyytyväisiä, että pääasiallisesti Lili viihtyy autossa.
Suurimman osan matkustusajasta Lilihän nukkuu ja ikäväksi tilanne tulee, jos Lili herää autossa joko nälkäisenä tai tylsistyneenä. Mikäli kyse on vain nälästä, tilanne on helposti ratkaistu: auto seis ja vauva tissille. Jos kyse on tylsistymisestä, on ongelma monikantillisempi ja tilanne huomattavasti ikävämpi. Kerran tämä on tapahtunut todella ikävässä tilanteessa, josta voi lukea lisää täältä.
Kun tylsistyminen ottaa vallan, vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi. Näistä ensimmäisessä auton voi pysäyttää, ottaa vauvan syliin ja rauhoitella. Kun vauva rauhoittuu, hänet voi asettaa takaisin turvakaukaloon ja jatkaa matkaa. Tässä on riskinä se, että kun pääsee takaisin vauhtiin, vauva hermostuu jälleen, jolloin edessä on uusi pysähdys. Tästä syystä suosittelenkin vaihtoehtoa numero kaksi, jossa pysäytetään auto jonnekin massiiviselle (tai pikkuiselle) huoltoasemalle, otetaan vauva kainaloon ja marssitaan sisälle, koitetaan väkisin vähän syöttää vauvaa, vaihdetaan siltä vaippa, ostetaan itselle kahvi tai ruokaa, istuskellaan huoltoasemalla tovi, laitetaan vauva takaisin kaukaloon ja siirrytään parkkipaikalla sijaitsevaan autoon ja jatketaan matkaa. Jotenkin tämä "tilanteen nollaaminen" tuntuu toimivan huomattavasti paremmin kun vain pikainen pysähtyminen tien varteen.
Joskus vauva viihtyy autossa myös hereillä ollessaan, mutta yleensä vaatii jonkinlaista viihdykettä siinä matkalla. Hämärässä mielenkiintoa pitävät yllä ohi valuvat katuvalot, jotka on ihan huippuja. Tästä syystä vauvallisena autoilijana olen alkanut vihaamaan niitä katuvalottomia tienpätkiä, etenkin pimeällä hermostuneen vauvan kanssa ajellessa. Viihdykkeenä toimii myös toinen vanhemmista, mutta tämä tilanne tosiaan vaatii, että autossa on paikalla vähintään kaksi aikuista. Yksi meillä toimiva keino on myös laittaa vauvalle musiikkia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että laitetaan Spotifyn kautta soimaan rockabyebaby-biisejä auton kaiuttimista. Meidän neitonen jää kuuntelemaan niin tarkkaan, että usein rauhoittuu ja jossain vaiheessa nukahtaa.
Näitä on oikeesti tosi monesta eri biisistä, mutta tässä ääninäyte.
Pahinta ikinä autoilevan vauvan kanssa on kuitenkin punaiset liikennevalot. Ymmärrän ihan uudella tavalla niitä raivostuttavia ihmisiä, jotka ruuhkassakin valuvat punaisiin pikkuhiljaa liukuen. Vauva meinaan herää kun auto pysähtyy. Se on ihan sama pysähdytäänkö päätepysäkille vai punaisiin valoihin, mutta yleensä se herääminen tarkoittaa itkua, ellei siitä turvakaukalosta pääse pois vaikka syömään. Erittäin ikäviä nämä punaiset on siinä kohtaa kun vauva on jo nukkunut autossa mielestään riittävästi, uni alkaa loppua ja paikat puutua. Joskus vauvan kanssa autoilevat voivat näyttää liikennevaloissa ihan idiooteilta yrittäessään epätoivoisesti koittaa huijata kyydissä matkustavaa vauvaa, että ei tässä nyt oikeasti muka pysähdytty. Tämä saattaa näkyä juuri punaisiin liukumisena, auton nytkyttämisenä tai jonain muuna, mikä ulkopuolisten silmiin näyttää varmasti siltä, että sen auton kuski yrittää joko ajaa superekologisesti tai sitten sillä on jarru- ja kaasupoljin mennyt sekaisin. Auton kuljettaja tosiaan ei välttämättä ole kadottanut punaista lankaansa, vaan kuljettaa kyydissään vauvaa.
Me käytiin tänä viikonloppuna Raumalla ensimmäistä kertaa Vantaalta käsin. Matkustusaika siis piteni melkeen kahdella tunnilla Turun asuntoon nähden. Toisaalta, liikennevalojen määrä ennen kotia väheni ihan huomattavasti, joten kotiinpaluumatkalla vauva nukkui sikeästi ihan kotipihaan saakka. Menomatka kesti 3,5 tuntia ja sisälsi yhden syöttöpysähdyksen (oikeasti Isännän vessapysähdyksen) Paimiossa ja jonka jälkeen matkaa päästiin jatkamaan suoraan rockabyebabyn avulla. Kotimatka tuli yhtä soittoa ja kesti tasan 3 tuntia. Molempiin suuntiin ajomatka ajotettiin Lilin päiväunien aikaan, joten tämä päivä jäi Raumalla aika lyhyeksi, mutta kiva kun reissu onnistui näin hyvin. Kivempi lähteä ajamaan yksin Lilin kanssa Raumalle kun tietää, että matka voi tosiaan yhdeltä istumalta mennä.
