Touhutiistai

Kävin tänään tosiaan kirjoittamassa sen kypsyysnäytteen. Hiukan jännitti, mutta jännitys helpotti aika lailla, kun opettaja sanoi sen olevan vain muodollisuus ja käytännössä mahdoton reputtaa. Uskoisin siis olevani kuivilla. Huomenna pääsen painotalolle kansittamaan työni. Voiton puolella aletaan olla, ei kuitenkaan valmiita vielä.

Töissä meni pitkään ja koska olin käyttänyt lounastaukoni kypsyysnäytteen kirjoittamiseen ja selvinnyt päivästä yhden leivän avulla, olin kuolemassa nälkään. Äkkiä kotiin ja ruokaa. Ruuan jälkeen katsoin keittiön tasolle, jossa komeili isältä saatu ämpärillinen omenia. Vähempikin olisi riittänyt, mutta kiitos. Tein niistä jo eilen yhden omena-kaurapaistoksen ja loput oli käytettävä ennen kun ne hemmetin pikkukärpäset valtaisivat koko asunnon. Hilloa niistä ei jaksanut tehdä, sillä osa oli niin pieniä. Paloittelin ne ja sain 2,5 litran kulhon täyteen niitä omenaviipaleita.

Omenat. Vieressä litran rommipullo vertailun vuoksi.

Mitäs nyt? No omenapiirakkaa tietenkin!

Noh, ilmeisesti omenapiirakkaan menee ihan vaan pari omenaa, sillä kasa ei juurikaan pienentynyt saadessani piirakan uunniin. Päätin tehdä taas omena-kaurapaistosta. Sitä tuli yksi iso vuoka ja toinen aika iso vuoka. Miksi aina täytyy vetää överiksi kun jotain tekee? Kaiken sen lisäksi tehtiin vielä marenki-Pavlovia, joita saa huomenna täytellä. Isännän äidin tekemät oli niin ihanan taivaallisia, että oli pakko koittaa itsekin, koska eihän tuossa vielä tarpeeksi makeaa ole.

Pavlovat uunissa.

Jos nuo marenkisetit onnistuu, niin jaan ohjeen tänne. 

P.S. Tuo omena-kaurapaistos on eräänlainen bravuuri. Tein sen kotitaloustunnilla käytännön kokeessakin. Ainut mitä osaan valmistaa laittamalla "vähän tota ja jonkinverran tota" ja se on aina hyvää. Se niistä kokintaidoista.

P.P.S. Oon huomannut, että on huomattavasti kivempi tehdä kaikkea, kun on kunnon  keittiö.

Hyvästi vanha asunto!

Kävin tänään palauttamassa vanhan asunnon avaimet. Oli se niin tyhjän ja ankean näköinen. Hieman haikea olokin tuli, kun viimisen kerran astuin siihen hitaaseen ja kauan miettivään hissiin ja matkasin viimeisen sinne ylimpään kerrokseen sen oven taakse, jossa minun ja Isännän nimet lukivat. 

Yllättävää oli se, että matka autolla töistä vanhalle asunnolle kesti yhtä kauan, kun tänne uuteen kotiin, vaikka tämä uusi koti on 7km kauempana. Kaikki tämä pelkästään siksi, että vanhalle asunnolle mennessä pitää odottaa ruuhkassa päästäkseen Helsingintieltä 8-tielle, kun tänne uudelle asunnolle tullessa voi vaan porhaltaa sen autojonon ohi. Mutta nyt vähän ennen-jälkeen kuvia.

Kylppäri ennen

Kylppäri nyt

Keittiö ennen

Keittiö nyt

Keittiöstä olkkariin ennen.

Olkkari ja keittiö nyt

Vaatekomero ennen

Vaatekomero nyt.

Makuuhuone ennen

Makuuhuone nyt

Kiitos asunto, palvelit meitä hyvin! 

P.S. Huomenna kypsyysnäyte. Pitäkää peukkuja!

Onko kissa suuri vai lavuaari pieni?

Polttarimeininkejä

Me oltiin Isännän kanssa eilen samoissa polttareissa. Nämä polttarit oli for everyone-polttarit sen sijaan, että oltaisiin tylysti yleistetty miesten polttarien olevan vain miehille. Hauskaa oli!

Sankarin lennättäminen jäi sivu suun kovan tuulen vuoksi, mutta se ei juurikaan haitannut. Sen sijaan käytiin Raumalle rantautuneen purjeveneen avoimissa ovissa polttarisankarin toiveiden mukaan. Ruoka Buena Vistassa oli hyvää, eikä me kauheasti aiheutettu pahennustakaan. Polttarisankari oli hetken ajan jo alistunut kohtaloonsa luullen, ettei saa syödäkseen muuta kuin tuunatun hernekeiton.

Petroskoin rokka.

Yllätys oli hyvinkin positiivinen kun sankari sai tilaamansa annoksenkin eteensä.

Seuraavaksi mentiin baariin, jossa sulholle oli järjestetty trivia. Meidän osaltamme päivä huipentui saunaan ja illanviettoon (mm. karaoken merkeissä) isäni luona. Virkeimmät jatkoivat vielä baariin etsimään bestmanille "Mimosaa". Melkein löytyi, mutta jatkohaaveet kaatuivat siihen, kun bestman luuli majoittavansa sulhon ja täten jatkopaikka ei ollut selvillä.

Iltaan kuului myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Yritin avata sulholle pullo-oluen sytkärillä. Ilmeisesti en ole ammattilainen, sillä onnistuin veistämään korkkia vasten palan sormestani. Onneksi yhdellä juhlijoista oli ensiapulaukussa laastari, kuulemma kummitytön jäljiltä.

On muuten ihan törkeän kipeä edelleen, vaikka laitoin siihen illalla tekolihan (=compeed rakkolaastarin) ja se on ollut siitä lähtien tekolihan suojissa. Ehkä kuitenkin juuri ja juuri selviän. Ame- janoisten sankari!

P.S. Käytiin vielä illalla hakemassa vanhalta kämpältä ihan kaikkein viimiset tavarat, eli silityslauta, yksi pyykinkuivausteline, varsi-imuri ja vanha käyttämättömäksi jäävä TV-taso. Jos joku kaipailee TV-tasoa, lisätietoa saa.

Opinnäytetyöstä

Rakkaat lukijat,

opinnäytetyöni on nyt kiertänyt ohjaavalla opettajalla, töissä olevalla ohjaajalla tai työpaikan esimiehellä. Viimiseksi lähetin sen vielä uudestaan ohjaavalle opettajalle. Tänään sain vihdoin sähköpostiini ne kauan odotetut sanat: "Katsoin työsi vielä läpi, eikä minulla ole siihen enää lisää kommentoitavaa" ja liitteenä oli opinnäytetyön viimeisin versio.

Vastasin viestiin: "mitäs nyt sitten?"

Itse työ on nyt siis valmis. Enää jotain "pientä". Ainakin se pitäisi painattaa, viedä kirjastoon, kierrättää luovutuspapereita ja julkistuspapereita ja arviointipapereita, pitää opinnäytetyöseminaari ja suorittaa kypsyysnäyte. 

Pala kakkua.

Jubsu

Nyt kun siitä vaikeasta televisionhankinnasta on selvitty, on aika haastaa itsensä jälleen. Auto pitäisi vaihtaa.

Käytiin tänään katselemassa autoja Raision autokaupoissa. Käytiin jopa koeajamassa yhtä Passattia. Siitä autonhankintaprosessista tulle kyllä hankala! Harmi että meidän Jubsu (nykyinen auto) alkaa olemaan niin surkeassa kunnossa kolinoineen, että auton vaihdon olisi parasta tapahtua aika pian, jos meinataan paalun sijaan Jubsu saada vaihdossa.

Isäntä on kyllä jo suunnitellut, että ajelee vanhaa asuntoa ympäri, sillä siinä viimeisellä tienpätkällä on ABC:n pihalta tuleva tie, jossa on STOP-merkki mihin kukaan ei ikinä pysähdy. Siitä voisi kuulemma hyvin saada Jubsun lähtemään "suorilta jaloin ja arvokkaasti", kun töräyttäisi jonkun STOP-merkin takaa eteen kiilaavan uuden karhean urheiluauton kylkeen. Tänään oli kyllä niin lähellä kun tultiin kotiin ja joku urpo tuli vasemmalta törkeästi päin punaisia. Vähän vauhdikkaammin kun olisin valoista lähtenyt tai jos Isäntä olisi ajanut, olisi Jubsu lähtenyt suorilta jaloin Accordin kyljen kautta.

Autojen katselun lisäksi käytiin tänään vanhalla kämpällä siivoilemassa. Sulatettiin pakastin ja pestiin vähän paikkoja. Pari tavaraa sinne vielä jäi, mutta sitten ollan jo valmiita palauttamaan avain. Jännää kun nyt jo tuntuu ihan kodilta tämä uusi asunto ja minä kun pelkäsin, että jos en kotiudukkaan. Se vanha asuntokin, mitä niin hehkutin ja vannoin jääväni ikävöimään, tuntuu vanhalta asunnolta, josta haluaisin jo luovuttaa avaimet ja saada sen pois päiväjärjestyksestä.

Aiemmin makoiltiin kaikki illat vaan kotona sohvalla ja nyt on joka ilta tehty jotain. Se on oikeesti tosi kivaa, kun on muutakin tekemistä kun istua sohvalla ja tuijottaa telkkaria. On järjestelyä, taulujen laittamista, siivoamista, vanhan asunnon siivoamista ja kaikkea.

Life's Good (LG)

Tässä on nyt viimeiset kaksi vuotta puhuttu uudesta telkkarista. Aina välillä se ajatus palautuu mieleen, verrataan telkkareita ja tullaan siihen tulokseen, että ehkä nyt ei ole sen aika.

Viimeaikoina on taas ollut paljon puhetta siitä töllöttimestä. Asuntokaupan mukana tuli TV-taso ja -tausta, jonka edessä pieni 32 tuumainen telkkarimme näyttää lähinnä Luxemburgilta maailman kartalla. Jotain on Isännän mukaan tehtävä.

Pitkän ja hartaan googlailun ja vertailun jälkeen Isäntä oli läytänyt hienon telkkarin. Se oli 55 tuumainen kaarevanäyttöinen Samsung. Yksi ilta päätettiin mennä katsomaan kyseistä telkkaria ihan livenä. No siinä sitä pällisteltiin ja hieno oli. Siinä kyseltyämme jävi ilmi, että myyjät olivat sitä mieltä että näytön kaarevuus on enemmänkin myyntikikka kun katselua parantava ominaisuus. Siinä Isännän tutkiskellessa Samsungia minun silmäni osuivat viereiseen saman hintaiseen LG-merkkiseen yksilöön, jossa oli suora näyttö, mutta ihan huomattavasti parempi kuva. Siinä sitten Isäntäkin siirtyi sitä katselemaan. Käytiin naapurikaupassakin katsomassa vastaavaa töllötintä ja siellä alkoi Isännän ja myyjän sen päiväinen vertailu ja keskustelu. Kävin siinä aikani kuluksi kävelemässä ympäriinsä ja löysin paikan, jossa oli palautettuja televisioita. Siellä oli Philipsiä, Sonya, Grundigia ja pääasiassa Samsungeja, muttei yhtään LG:tä. Meidän vanha telkkarikin on LG, eikä siinä ole ollut mitään vikaa, joten tultiin siihen tulokseen, että LG se on.

Nukuttiin pari yötä siihen päälle ennen kuin tehtiin mitään hätiköityä ja viikonloppuna Isäntä sen tilasi verkkokauppa.comista, josta oli löytänyt sen edullisimpaan hintaan. Eilen se saapui, eikä ollut pakkaajalla tarpeeksi huumorintajua laittaakseen paketin päälle siian kuvan. Nyt se on tuossa seinässä.

Töllötin

Se on jännää, kun vähän aikaa sitten 40 tuumainen telkkari tuntui ihan valtavan suurelta. Nyt tuo on 55 tuumanen eikä se näytä yhtään niin isolta. Isännän sanoin "olisi siihen suurempikin mahtunut". Kuva on hyvä ja selkeä. Malli on siis LG 55UB950V, jos joku sen haluaa vaikka googlata. Se on 3D telkkari, vaikka se ei vaatimuksiin kuulunutkaan, mutta hyvää ja tarkkakuvaista telkkaria on nykyään kovin vaikea löytää ilman, että siinä on 3D.

Täytyy kyllä sanoa, että tämän kahden vuoden aikaisten telkkarikeskustelujen jälkeen en edes uskonut, että meille sitä uutta televisiota tulee. Ainakaan seuraavaan kahteen vuoteen. Mutta on se nyt hyvä! Ja niin paljon siinä on nappeja ja kaukosäätimiä, että hetken saa taas opetella. Itsensä haastaminen on onneksi aina mukavaa, kun haasteeseen liittyy uusinta teknologiaa!

Elämän suuria päätöksiä

Arvatkaas missä tänään olin!

Olin näytteenottoharrastuksessa! Pitkästä aikaa. Hyvä että neula pysyi kädessä. No pysyihän se, se on kuin polkupyörällä ajoa.

Oli kyllä hauskaa. Ensimmäiseksi kun kävelin sinne, tuli vastaan asiakas, joka muisti minut ja kehui saamastaan palvelusta. Voi että kun tuli hyvä mieli! Työkaveritkin olivat mielissään nähdessään minut pitkästä aikaa ja siitäkin tuli niin hyvä mieli. Oli kyllä nitä työkavereitakin kiva nähdä. Tajusin kuinka hyvin siellä viihdyn ja kuinka mukavaa siellä on ollut. Asiakkaatkin oli tänään niin tajuttoman ihania, ettei mitään rajaa!

Kuitenkin, olen tässä viimeaikoina miettinyt sellaista "hullua" ajatusta, että tuolta AMKista kun saan paperit ulos, voisin keväällä hakea vielä yliopistoon oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Aikanaan siis hain oikeustieteelliseen ja laitoin "varalle" hakupaperin Turun ammattikorkeakouluun bioanalytiikan koulutusohjelmaan, sillä se kuulosti hauskalta. Enhän minä sinne oikikseen päässyt ja lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen olin ihan kypsä ja valmis jättämään ammattikorkeakoulun kesken, mutta kun ammattiaineet alkoivat, heräsi mielenkiinto. Se on oikeasti todella käytännönläheistä ja mielenkiintoista. Itse työ taas on hieman yksinkertaisempaa, eikä ihan niin mielenkiintoista arkea ole tässä ammatissa luvassa, mitä joskus toivoin.

No joka tapauksessa, olen alkanut miettimään, että haluanko tehdä tätä työtä loppuikäni ja tajusin, että en oikeastaan edes ikinä ole halunnut tehdä tätä työtä. Onhan se ihan kivaa, kollegat on pääasiassa mukavia ja tietoaan voi laajentaa niin paljon kun lystää, mutta onko se tarpeeksi haasteellista? Ja ennen kaikkea, onko se haaste, jolla haluaisin itseni haastaa?

Vaikeat ja raskaat ajat ovat edessä, kun ajatukseni juoksee näin. Mikäli päätän hakea, edessä on kaksi kuukautta työttömyyttä nenä kirjassa, pääsykokeen aiheuttama stressitila, työnhaun haasteet, kesän pituinen jännitys, todennäköisesti alkusyksyllä suuri pettymys ja koko prosessi lähtee alusta. Vaikka pääsisinkin, opiskeluajat tulevat olemaan rankkoja ja samanaikainen työnteko raskasta. Jos nyt sen teen, teen sen täysillä (niinkuin viimeksikin), mutta aina se ei yksinkertaisesti vain riitä. Aina kuitenkin mielessä pyörii se "mutta jos vaikka pääsisinkin."

Jos taas en hae, tuloni ovat säännölliset ja tasainen arki on tulossa. Kärjistelen alani töissä loppujen lopuksi (tiedä kuinka pitkään) väkisin, enkä löydä mistään paikkaa, jossa viihtyisin. Kun joskus havahdun, saatan ajatella, että on jo liian myöhäistä. Hoitoalalla eteneminen on tehty vaikeaksi, ja se on koko ajan muuttumassa lähes mahdottomaksi ja todennäköisesti tulen olemaan 50v urani huipulla jossain terveyskeskuksen laboratoriossa ottamassa näytteitä, kun kaikki analytiikka on niin automatisoitua, ettei laboratorion henkilökunnan tarvitse niistä enää mitään ymmärtää. Ei sekään paha tulevaisuus ole, mutta onko se minua varten? Jossain kohtaa havahdun aivan varmasti ja kadun syvästi sitä, etten hakenut enää oikeustieteelliseen. Sitä ei tiedä, onko se vuoden vai kymmenen vuoden päästä.

Rakkaat lukijat, nyt on hyvät neuvot kalliit. Toisaalta en ole valmis tavalliseen "tylsään" arkielämään, jossa päivän huippukohta on se, kun pääsen Isännän viereen sohvalle tai käydään lähimetsässä lenkillä. Toisaalta kevyt ja tasainen arki houkuttelee enemmän kuin mikään opiskelu, mutta tiedän että tulen katumaan päätöstäni, jos nyt asetun aloilleni enkä edes yritä. Siinäpä pulma.

Tämänpäiväistä ajatuksenkulkua

Tänään töissä kuului radiosta YleX. Siis kaikista maailman radiokanavista se minun ehdoton inhokkini. Ikinä sieltä ei tule mitään fiksua asiaa vaan aina ne selittävät jotain ihan omiaan ja minulle käsittämättömiä asioita. No niin kävi tänäänkin.

Joku siellä selitti alkoholimainonnan rajoituksista ja siitä kun kansa on niin kielteinen niitä rajoituksia kohtaan. Hänen mukaansa ihmiset ovat kielteisiä alkoholimainonnan rajoituksia kohtaan siksi, että kun alkoholi esitetään kielteisenä asiana, ihmisille tulee omantunnon tuskia. Sellaisia "minä olen huono ihminen kun käytän alkoholia. Alkoholi on paha asia kun sen mainontaakin rajoitetaan." Tämän puhujan mukaan ihmiset ovat tässä asiassa hölmöjä, sillä mainonnan rajoituksilla on tarkoitus vaikuttaa nuorisoon, eikä niinkään aikuisiin.

Mitäs hemmettiä?! Olen varmaan sitten aika erilainen nuori, sillä en muista itse nuoruusvuosien aikaisten alkoholimainosten vaikuttaneen omaan alkoholikäyttäytymiseeni mitenkään. En juurikaan edes juonut alaikäisenä alkoholia ja sen kerran kun ehkä saatoin maistaa, se oli jotain green cat:ia, eikä todellakaan siksi että siitä oli herkulliset mainokset, vaan koska se oli ainut mitä tiesin ja muutkin joi sitä. Tai Ofeliaa. Sillon kaikki alkoholi vaan maistui tosi pahalle. 

Toiseksi, en saa mitään tunnontuskia alkoholimainonnan rajoituksista. Entisenä baarityöntekijänä vaan tiedän, kuinka paljon omia kiemuroita se luo muun muassa ravintolan mainonnalle ja mainoksien jakamiselle. Esimerkiksi niitä kaikkien käyttämiä Jack Daniels-paitoja ei ilmeisesti saisi julkisesti käyttää, koska se on väkevän alkoholijuoman mainostusta. Tuolla ne 13v tytöt painelevat pinkeissä revityissä napapaidoissaan siitä huolimatta. Kohta siitäkin varmaan sakotetaan, kun täällä Suomessa halutaan kaikki mahdollinen nykyään valtion tasolla kieltää. Mitä vähemmän kansalaisilla on vapautta, sitä enemmän ne kansanedustajat siellä arkadianmäellä myhäilevät.

Tietenki on näitä fiksuja lupauksia kun menevät baarissa tilaamaan mojiton ja ovat silminnähden pettyneitä eteensä saamaan juomaansa, jossa "lilluu jotain ylimääräistä". Hetken aikaa neuvoteltuamme kävi ilmi, että tyttönen olisi halunnut Olvin markkinoiman mojito-lonkeron. "Juu sori, meillä ei ole niitä. Niitä saa tuolta S-Marketista."

En edes tiedä tämän kirjoituksen tarkoitusta. YleX vaan ärsytti jälleen, alkoholimainonnan rajoituksetkin ilmeisesti ärsytti, kaikki kieltolainsäädäntö ärsyttää, alkoholikäyttäytyminenkin ehkä ärsyttää ja mieleen muistui baarityön aikaisia ihania asiakaspalvelukokemuksia, jotka sillon ärsytti, nykyään naurattaa. Meillä ei kotona oli piiloteltu olutpulloja, ja mielestäni se on ihan hyvä asia. Kyllähän nuorten aina pitää kaikkea ehdottomasti kiellettyä kokeilla, joten paras taitaa olla, kun mitään ei ehdottomasti kiellä. Kyllä me saatiin pienenä saunaolutta maistaa. Hyi että se maistui sillon pahalta ja velipojan kanssa irvisteltiin kilpaa. Tiedä sitten minkälaisia alkoholisteja meistä olisi tullut jos emme olisi nuorena oppinut että kalja on pahaa. Hieman ehkä myös ärsytti se, että olin kahdeksasta ilta kuuteen töissä ja lähtiessäni töistä ihmettelin, kun varpaat kastuu. Olin lähtenyt siis sisäsandaalit jalassa sateeseen. En kääntynyt enää takaisin.

Hyvältä se rommitoti tässä sohvalla pitkän päivän päätteeksi nykyään maistuu. Koska ihmisille ei voida enää mainioksien kautta rommitotin reseptiä kertoa, jaan minä sen nyt täällä blogissa. Koska kaikkien pitäisi tietää, miten tehdä hyvä rommitoti!

Tarvitaan lämminjuomalasi tai muki, Lappihunajan Sitruskiusaus-hunajaa ja tummaa rommia. Sitruskiusaus-hunajan voi korvata sitruunalla ja hunajalla, mutta tämä on huomattavasti pätevämpi tapa olla aina valmis rommitotiin, sitruuna kun pakkaa pilaantua tai kuivua.

Laita rommia ja lusikallinen sitruunahunajaa lasiin. Vaihtoehtoisesti viipale tai kaksi sitruunaa ja lusikallinen hunajaa. Makeasta pitävä laittaa vähän isomman lusikallisen, rommin mausta enemmän nauttivat vähän pienemmän lusikallisen.

 Täytä lasi kuumalla vedellä. 

sekoita ja avot!

Vielä tunnelmavalaistus, villasukat ja ihanat, pimeät ja kylmät syysillat lämmittävät sinunkin sydäntäsi!

Yksi telkkari kiitos, ja saisiko päälle siian kuvan?

Pitkän viikonlopun jälkeen asunto on vihdoin esittelykelpoinen. Tänään onkin käynyt jo vieraita katselemassa ja oikeen kahviteltukin on. Tehtiin myös ensimmäistä kertaa ruokaa omassa keittiössä. Tähän mennessä ollaan keitetty siellä vain kahvia ja käyty jääkaapilla, jossa on seissyt samat ruuat kun vanhalla kämpällä. Vain maitopurkit on uusiutuneet.

Oltiin eilen syömässä Naantalin kylpylässä äidin ja äidin miesystävän kanssa ja pääsin samalla viettämään laatuaikaa ihanimmasta ihanimman kummitytön kanssa, joka oli kylpylähoidossa äidin luona. Käsittämättömän reippaita kavereita tämä kummityttö pikkusiskoineen.

Viimeisenä vanhalta asunnolta tuotiin perjantaina pesukone. Yllätys oli suuri, kun pesukone nostettiin alustaltaan. Sen kätkön olisi voinut vaikka kirpparilla myydä, niin paljon oli tavaraa.

Hyi.

Isäntäkin tyhjensi lauantaina jätesäkkien sisältämät vaatteet vaatekaappiinsa. Itse tein sen jo tiistaina. Tältä meidän vaatekaappi näytti melkein viikon...

Vasen Isännän, oikea minun.

...kunnes Isännältä kuulemma loppui puhtaat paidat ja oli pakko täyttää kaappi.

Muita asuntokuvia:

Olohuone.

Makuuhuone.

Keittiö

Vierashuone

Ovensuusta.

Pyykkivuori on kasvanut ihan tuhottoman kokoiseksi, kun pesukonetta ei ole saatu tasapainoon. Viritettiin tänään paperitolloja sen jalkojen alle, mutta se oli hyppinut ties minne lingotessaan. Ei se kyllä mitään kauhean pahaa ääntä pitänyt, mutta oli hypännyt kissanhiekkalapion päälle. Tänään käytiin vihdoin ostamassa siihen pidemmät jalat, jos saataisiin se vaikka toimintakuntoon.

Meidän kaikki matot on kesäpesun jäljiltä isän luona Raumalla ja on kyllä huomannut kuinka paljon matot antaa anteeksi lattialla olevia roskia. Jatkuvasti sais imuroida, etenkin yläkerrassa kun on tummat lattiat. Kaksi imuria on taas ihan näppärä, onhan molemmissa kerroksissa oma imuri.

Isäntäkin on niin kovasti uurastanut tässä muuton yhteydessä (kaikkea muuta, ei niitä muuttolaatikoita), että sai siunauksen ostaa uuden telkkarin. Äsken se laittoi tilauksen ja maksun menemään ja ensiviikolla pitäisi olla uusi telkkari lähisiwassa odottelemassa. Tiedä sitte mitä empiiristä tutkimusta Isäntä on tällä hetkellä tekemässä, sillä viimeiseksi kun sitä tilausvarmistusta vilkaisin, luki erityistoiveissa seuraavasti: "Saisinko paketin päälle siian kuvan."

Mestarien aamiainen

Rakkaat lukijat,

kaikki muoviset muuttolaatikot ovat nyt tyhjiä.

Kolmestakymmenestä (30) muuttolaatikosta purkasin ainakin kaksikymmentä kuusi (26) aivan yksin. Loppuihin Isäntä osallistu aika minimaalisesti. Isäntä on kyllä viimiseen asti pakoillut laatikoiden purkamista ja omasta puolestaan asustelisi mielellään laatikoiden keskellä, kunhan niitä ei tarvitse tyhjentää. Viiminen laatikko odotti neljä tuntia, kun Isäntä keksi jatkuvasti kaikkea muuta tärkeämpää tekemistä, kuten television asentaminen. Kerran erehdyin pyytämään Isäntää apuun lasisto-laatikon purkamisessa ja se rikkoi lasin kun ei kuulemma neljän lasin pino (sanomalehteä huimasti välissä) pysynyt keittiön pöydällä pystyssä. Onneksi se oli viiminen lasitavaraa sisältävä laatikko ja toistaiseksi muut lasit ehjiä. Sattui vaan olemaan sellainen Pentikin lasi, joiden valmistus on lopetettu. Mutta nyt vihdoin kaikki muovilaatikot on tyhjiä ja valmiita huomenna palautettaviksi. Muutamia pahvilaatikoita on vielä ja häkkivarasto on vanhalta kämpältä tyhjentämättä. Pesukonekin on vanhalla kämpällä.

Olen viimeaikoina ihmetellyt naamaani ilmestyviä suuria ja kipeitä ihonalaisia finnejä. Tässä viimeaikoina suuni ympärille on puhjennut ihottumaa ja tänään huomasin samaista ihottumaa vielä silmien kulmissa, ja kun yhdistin oireet ja googlasin, tulin siihen tulokseen, että vaivakseni olen saanut suunympärysihottuman. Ihan todella hienoa. Kävin ostamassa apteekista Rosazol-voidetta ja katsotaan kuinka käy.

Mutta jotain positiivistakin, meidän sänky saatiin tänään makuuhuoneeseen! Isännän kaverit tuli hätiin, irroitti rappusten kaiteen ja avot, siellä se nyt on! Nyt on yksi sänky vähemmän olohuoneessa ja huomenna 30 muovilaatikkoa vähemmän koko asunnossa, joten pikkuhiljaa pääsee hakemaan tavaroille omaa paikkaa.

Meillä on olohuoneen vitriinin alakaapissa ollut niinsanottu "arkistokaappi", jossa on kansioita joihin aina arkistoin tietyt laskut, pankkipaperit, tilinauhat, verolaput ja muut vastaavat. Isäntä on niitä todella laiska ollut täyttämään ja jättääkin aina paperit jonnekin lojumaan, kunnes minulla menee hermo kun ne on joka paikassa tiellä ja laitan ne lopuksi sinne kansioon paikoilleen. "Hukattuaan" paperinsa, Isäntä on oppinut kyllä hakemaan niitä oikeasta paikasta. Nyt kun meillä on oikeen työhuone, ajattelin siirtää arkistokaapin yläkerran työhuoneeseen. Isäntä oli sitä mieltä, että "ei sitä sinne voi laittaa! Aina kaikki paperit on alhaalla ja sitten pitäisi yläkertaan aina juosta niitä laittamaan! Kyllä sen kaapin pitää siellä alakerrassa olohuoneessa olla." Tuijotin Isäntää hetken aikaa ja totesin, että "sinä et kuule ole niitä sinne mappiin tähän mennessä osannut edes laittaa." Isäntä vastasi hieman itseään puolustaen, että "ihan sun parasta kuule ajattelin!"

Oli muuten pari päivää sitten Turkkarissa niin hyvin meidän Isäntää kuvaava sarjakuva, että oli pakko oikeen leikata talteen.

Muuttotohinoita

Eilen muutettiin kaikki tavarat vanhalta kämpältä uuteen. Tai lähes kaikki, lukuunottamatta yhtä Isännän pakkaamaa kaappia, joka tuli mukaan puoliksi ja pesukonetta. Myös märät pyykit jätettiin vielä kuivumaan ja haettiin ne tänään. Nyt on vanha kämppä pesukonetta ja imuria lukuunottamatta tyhjä. Onneksi me säilytettiin se vanha imuri, sillä on kyllä ollut huima apu kun sitä imuria ei tarvii jatkuvasti kuskata edestakaisin.

Vuokrattiin muuttolaatikoita ja täytyy sanoa, että ne on ihan ehdottomia. Ajatus tuli jostain Isännän puolelta ja meillä töissä kun on niitä. Niin helppoa pakata kaikki. Ei mitään pahvilaatikoiden kanssa painimista, niiden kasailua, kestävyyden arviointia ja muuta. Kaikki koviin muovilaatikoihin ja pinoon. Niissä kun on sellaiset pinoamismekanismit, että ei päällä olevat laatikot rasita allaolevien tavaroita. Me otettiin niitä 30 kappaletta ja se oli meidän omaisuusmäärään ihan hyvä määrä. Pari tavaraa laitettiin pahvilaatikoihin, tosin jos vähän tiiviimmin olisi pakannut niin olisi kyllä mahtunut kaikki.

Kissat oli eilen ihan ihmeissään kun kaikki tavarat lähti. Mindy osoitti hämmännyksensä juoksemalla viimiseen asti karkuun ja Mufasa juoksemalla ympäri kämppää ja seiniä, kun kerrankin oli tilaa. Uuteen kotiin ne on sopeutunu jo nyt ihan todella hyvin. Mufasan lempipaikka on rappusilla, sieltä kun näkee niin hyvin ympärilleen. Mindy ei ole luopunut vanhasta vakipaikastaan kiipeilytelineellä. Mindy kun juoksenteli karkuun, niin siitä ei nyt ole kauheasti muuttokuvia, mutta Mufasa puolestaan loistaa taas olemassaolollaan.

Mufasa meinaa, että hän lähtee varmasti mukaan.

Seuraavaksi lipastoon piiloutuminen.

Viimisiä vietiin ja Mufasa huolestui toden teolla. Päätti että sohvan kyydissä
pääsee hyvin.

Välillä oli hyvä ottaa lungisti ja lipaista välillä sieltä, missä
ne pallit joskus oli.

Ei kaikki ihan niin helposti kuitenkaan mennyt. Meidän sänkyä ei saatu yläkertaan. Ilmeisesti huomenna on tarkoitus koittaa nostaa sitä ikkunasta, tosin on kiikun kaakun mahtuuko se ikkunastakaan. Ihan vinkiksi kaikille, että älkää ikinä ostako 140cm leveää runkopatkasänkyä! Tämä ongelma on ollut jokapaikassa. Toivottavasti se sielt ikkunasta saadaan, tulee aika iso lovi lompakkoon jos se sänkykin pitää vielä ostaa. Ei sitä kuitenkaan mitään halpaa pa*kaa viitsisi ostaa, itse kun olen selkävammanen ja Isäntäkin tätänykyä, kun sen pari kuukautta sitten loukkasi.

Eilen illalla syötiin Isännän kanssa iltapalaksi sipsejä, Isäntä joi olutta ja minä Jaffaa, muuta kun ei kaapissa vielä ollut. Nyt on aika hyvin tavarat jo paikallaan, viisi laatikkoa enää purkamatta. Olen sairaslomalla ollut tänään, tauti kun eteni poskionteloihin, joten ihan leppoisasti on aika mennyt siinä laatikoita purkaessa. Kumartua ei ole voinut, kun heti heittää päästä. En tiedä mihin aikaan heräsin, kännykästä loppui akku ja havahduin katsomaan kelloa puoli neljältä kun Isäntä on ollut tuskissaan, että menenkö hakemaan sen töistä. Se laturi on vieläkin jossain kätkössä, mistä se ei ole löytynyt. Huomenna aamulla töihin virkeänä. Tänään pitäisi vielä testata sauna!

Ihan törkeän suuri kiitos kuuluu isälle ja niille, jotka eilen lähti Raumalta töiden jälkeen Turkuun kantamaan meidän tavaroita. Muutto-operaatio päätettiin yöllä yhdeltä. En voi ikinä kylliksi kiittää!

Nyt antibiootti nassuun ja saunan kautta unille! Asuntokuvia heti kun saadaan lamput kattoon, että on valoa ja kun päästään noista punaisista "Niemi"-laatikoista eroon.

Vieläkin kipeä

Se alkoi "närästyksellä", muuttui kurkkukivuksi, jatkui äänettömyydellä, mutatoitui räkätaudiksi ja yskäiseksi limaksi ja päätyi poskiontelotulehdukseksi.

Olin tänään töissä, muuttohommia sielläkin. Kämppä alkaa olemaan kohta muuttokuosissa. Jos sitten pääsisi lepäilemään kunnolla.

Ilmoittelen taas paremmin, kun uni ei paina väkisin silmiin, mutta hengissä vielä ollaan.

Remppauutisia!

Hei hou!

Nyt on vähän kämppä saanut uutta väriä. Eilen tehtiin lopulliset päätökset makkarin ja keittiön osalta ja tänään haettiin vielä makuuhuoneeseen maali, keittiöön oli jo valmiina.

Keittiö oli siis alunperin tämän näköinen:

Ihana sininen seinä...

Kuva ensin kauhistutti. Etenkin noi kamalaksi jätetyt reunat (?!??!), mutta
ihan hyvä siitä nyt tulee. Kiva tehoste seinällä kuitenkin.

Ihana keittiö, mutta sinistä seinää...

Kauhean edustavia kuvia en tämän päivän jälkeen saanut otettua, sillä pöydät on täynnä remppavälineistöä ja muuta, you know, mutta seinästä tulee tollainen Tikkurilan Uni-värinen. Ihan hyvältä se meidän mielestä näytti. Paperilla se näytti vähän vihertävältä, mikä epäilytti vähän, mutta seinässä se näyttikin enemmän keltaiselta, mikä ehkä epäilytti vielä enemmän. Tossa se nyt näyttää sellaselta beigeltä, mitä vähän toivottiinkin.

Toi sininen kolo tuossa tulee kyllä vaihtamaan väriä! :D

Makuuhuoneesta saan kuvia aikaisintaan huomenna, koska siellä ei ole lamppua ja oli jo aika pimeetä kun maalattiin kolmen pöytälampun valossa. Siinä Isännän lopuksi jo kiukutellessa turhastuneena maalaamiseen, jätin Isännän maalaamaan yksin ja menin siivoamaan meidän vaatehuonetta. "Vaatehuone on kiva" ne sanoo, "on kyllä kiva että on vaatehuone". Niin minäkin olin sanonut, kunnes nyt menin sinne vaatehuoneeseen oikeen todenteolla tutustumaan.

Ensinnäkin siinä oli ovena sellainen rikkinäinen rämisevä "liukuovi", mikä oli ihan tajuttoman epäkäytönnöllinen ja ruma. Ne hyllyt siellä oli varmaan 1980-luvulta, ihan alkuperäset ja ihan naarmuuntuneet ihan kamalaksi! Ja ne seinätki oli ihan kamalat, likaset, mustuneet ja kaikkea. Katsotaan mitä sinne keksitään kun nyt ensin on saanut maalipintaa osakseen. Kuvia:

Otin ne hyllyt pois ja jäi tollaset rytkyt seinälle.
Ne on nyt irti ja jos joku ne haluaa, niin laittakoon
viestiä. Autotallissa vois olla ihan kätevät.

Kattokaa nyt noita naarmuja.

Ja se ovi!?

Meille jäi tota Tikkurilan Uni-maalia vielä keittiöstä tosi paljon yli, niin ajateltiin vedellä toi vaatehuone vielä sillä ja hakea sinne joku fiksun näkönen säilytyskokonaisuus. Se tuli tosiaan ihan ex-tempore se ajatus tänään kun kiukuspäissäni pyyhin niitä hyllyjä. Mutta oli Isäntä siitä kyllä samaa mieltä kun revittiin ne -83 seinään naulatut ja teipatut (?!) tangon telineet sieltä seinästä. Kyllä tosta vielä nätti saadaan. Ovensuihin pitää kyllä saada listat kanssa.

Näin ihan ummikkona, varmaan ikinä ennen sisämaalia maalaamattomana (siis sekä Isäntä että allekirjoittanut) voin kyllä sanoa, että Kuninkojan K-Rauta on ollut ihan ehdoton. Siellä sellanen nuori poika on nyt kahtena päivänä peräkkäin vastaillut meidän tyhmiin kysymyksiin, kertonut meille alusta alkaen ihan kaikki (himmeä, puolihimmeä maali, seinien pesu, reikien kittaaminen, välineiden valitseminen) melkeen rautalangasta vääntämällä. Bauhauksessa odoteltiin eikä saatu mitään apua. Että voin kyllä oikeen sydämellisesti suositella sitä Kuninkojan K-Rautaa.

Huomenna lisää! Kauniita unia nassukat!

Facebook-masennus

Tiedättekö, mulle on tullut facebook-masis. Me ajateltiin, että syyskuussa on hyvä muuttaa, koska syyskuussa ei enää ikinä tapahdu mitään. No ilmeisesti kaikki muutkin on ajatellut näin ja päättänyt toimia aktiivisen syyskuun puolesta. Pelkästään tänä viikonloppuna olisi yhdet Partylite-kutsut, yhdet Tupperware-kutsut, yhdet vessakeittiösynttärijuhlabilebakkanaalit (uusi vessa, uusi keittiö ja synttärit) ja yhdet maailmanluokan bileet, jossa juhlitaan syntymäpäiviä. Kaikista näistä minua muistuttaa Facebook. "Muista nämäkin kemut". "Täälläkin olisi hauskaa, jos vaan pääsisit". Ja mitä me tehdään?

Me remppaillaan meidän ihan omaa kämppää.

Ja tämä jatkuu koko syyskuun, ihan loppuun asti! Paljon menoa, melskettä ja meininkiä olisi luvassa, mutta meillä on muuttohommia ja maalausta. Kaikkein hauskinta on se, että en pysty painamaan sitä "not going"-nappulaa sieltä facebookista, kun harmittaa niin. 

Kyllä mä sitte laitan teille hienoja kuvia meidän hienosta uudesta ei-sinisestä keittiöstä. Nih!

Mut hei! Meil on oma kämppä ny!

Sairasvuoteelta kuulumisia

Ei ollu närästystä se. Se alkoi huonosta olosta ja närästysmäisestä poltteesta kurkusta. Se muuttui kurkkukivuksi, pieneksi lämpöilyksi ja heikotukseksi ja nyt se on räkätauti. Mielenkiintoinen tämä oirekirjo kyllä, joka päivä jotain uutta eikä yksikään ole samanlainen.

Jos jotain negatiivista niin sitten positiivistakin. Olen meinaan päässyt koulujutuissa aika huiman harppauksen eteenpäin. Aikani olen hyvin pitkälti viettänyt sängyksi levitetyllä sohvalla. Tämä sohvan levittäminen on tullut tavaksi ja tapahtuu aina kun olen kipeä. Jännitykseksi jää, ehdinkö tekemään huomenna vielä KAKSI tehtävää ennen kun mennään ostamaan kämppä. Kyllä, huomenna on THE päivä!

Kävin tänään lääkärissä todistamassa olevani sairas ja istuin sohva/sängylle kello 10.50. Nousin sohva/sängyltä kello 16.00. Kerran oli perse niin puuduksissa, että oli pakko mennä kyljelleen. Siinä alkoi niska jumittamaan, joten oli pakko taas istua. Loppuaika meni sellaisessa puolittaisessa vähdissä, mutta istuin yli 5 tuntia melkeen samassa asennossa tietokone sylissä ja kirja vieressä ja suoritin VIHDOIN loppuun kaikki solu- ja molekyylibiologian syventävät. Enää patologiaa pari tehtävää.

Jos jotain olen tämän prosessin aikana oppinut, niin älkää KOSKAAN ajatelko tai uskoko näitä "sitten on enää opinnäytetyö ja pari juttua". Se kaikki voi vielä kaatua siihen. Olen nyt korjannut opinnäytetyötäni kerran opettajan kommentoimana, kerran ohjaajan kommentoimana ja nyt vielä esimiehen korjaamana ja se ei vieläkään ilmeisesti ole palautuskelpoinen. Vähän alkaa käpy palaa kun sitä ei edes julkaista, niin ei sitä kukaan edes lue. No, tuleepahan ainakin viilattua. Poltan koko roskan kun vihdoin saan sen kansiin. Ja juon shamppanjaa vieressä.

Omituinen olotila

Aamulla herätessäni kurkku muistutti olemassaolostaan ikävällä kivulla ja yöllä oli paljon hengenahdistuksia. Otin normaaliin tapaan kahvin mukaan ja lähdin kohti juna-asemaa. Matkalla ihmettelin, kun kahvi ei oikeen maistunut ja kaadoin lopun kahvin töissä viemäriin. Aloitin työt normaalisti ja yhtäkkiä tuli ihan jumalattoman paha olo. En tiedä mitä se on, mutta kurkku on kipeä, henkeä ahdistaa ja ylähengitysteitä sattuu. Palleassa asti tuntuu. Jotain heikottamisen, oksettamisen ja huimauksen välitilaa. Työkaveri sanoi, että kuulostaa närästykseltä. NÄRÄSTYKSELTÄ! Mistä semmonen nyt on tullut?! No joka tapauksessa lähdin kotiin ja kotiin tultuani oli vähän lämpöäkin. Hain koulukirjat sohvan reunalle, mutta mitään sellaisia siltä ololta pysty tekemään. Laitoin tyynyn ison sohvatyynyn päälle (jos se nyt sitä närästystä on) ja unta palloon.

Kohta piippasi puhelin. Laivalla työskentelevä kaveri on Naantalin satamassa ja tulee kylään. "Lähden nyt polkemaan" viesti saavutti aivosolut ja viimeinen muistamani ajatus oli "hetken vielä ehtii nukkua". BLIBLING!! (ovikello) Voi paska. Äkkiä ylös, painamaan summeria ja vaatekaapille laittamaan jotain vaatetta päälle. Ovi auki ja takaisin sohvalle. "Ai sä oot kipee vai? Olisit sanonu ni olisin tuonu sulle apteekista jotain droppia. Jos mä teen sulle kuumaa mehua? Missä teiän vedekeitin on? Onks teillä mustaherukkamehua?" Mä olin vaan monttu auki tästä miespuolisen henkilön huomaavaisuudesta enkä saanut sanaa suusta. Kohta mulla olikin iso lämmin muki mehua kädessä. Ihmettelin ääneen tätä tilannetta ja kaveri kysyi, että mitä Isäntä sitten yleensä tekee. "No tossa koneella se yleensä istuu". Niinhän se tekee.

Päivä sujui siinä rattoisasti peiton alla maaten ja jutellen. Pelattiin erä Yatzya, koska meillä on aika heikko lautapelivalikoima. Menee kyllä pidemmän tähtäimen ostoslistalle ne lautapelit, niitä on saatava. Isäntä tuli apteekin kautta kotiin hieman ennen viittä.

Tämä on meidän viiminen viikko kun täyspäiväisesti asutaan vaan tässä asunnossa. Nyt on tiistai ja meillä on viikon molempina päivinä ollut joku tyypittämässä meidän saunaa Isännän seurana. Eilen serkku, tänään kaveri. Että tänne vaan ohikulkijat, kyllä sauna lämpee!

Ainiin, tilattiin molemmille lenkkarit ja mulle uudet Lonsdalet Sports Directistä. Olin ne vanhat, nyt jo leveästi hyvyilevät ja kaikkea muuta kuin vedenpitävät ostanu sieltä kivijalkakaupasta Lontoosta, joten koko oli aika helppo valita. Isäntä kävi tänään hakemassa ne Postista.

Kenkälaatikoita

Siinä niitä nyt on. Kun on hyväksi todistettu tai kävelty,
vanhat saa mennä.

Eipä mulla muuta.

Mielummin luottaa ihmisiin liikaa ja ottaa joskus köniinsä, kun ei luota keneenkään ja katkeroituu.

Piristykseksi kisut kotona-kuva <3

Huomenna on se näyttö...

Ahh, kuinka eläimenomistajaitsetuntoni on saanut kolhuja tänä viikonloppuna! Pupun tuleva uusi omistaja kävi tänään katsomassa pienoista ja jätin haikeat hyvästit. Oikeasti en jättänyt hyvästejä, koska olen maailman huonoin jättämään hyvästejä ja mielummin vain vilkaisen viimeisen kerran ja kävelen pois, etenkin jos yritän välttää raivokasta räkäitkua. Onhan hän nyt koko kesän viettänyt siellä isän pihalla, että ei se omistajaitsetunto siitäkään kohentunut ole. Viimeisenä päivänä hän pääsi nauttimaan vielä kynsien leikkuusta ja rapsutuksista. Alkuviikosta pupu siirtyy uuteen kotiinsa. Kunpa kaikki menisi hyvin!

Pupu kesälaitumella.

Pupunen

krapsu krapsu

Toisen kolauksen eläimenomistajaitsetuntoni sai, kun vietiin kissat tänään suoraan Raumalta hoitoon. Oikeen sääliksi kävi, kun Mindy oikeen tuijotteli silmiin se "ihanaa, nyt mennään kotiin" -ilme kissanaamallaan ja sitten dumppaan sen hoitoon. Hyvähän niiden siellä Isännän siskolla hoidossa ollessa on, mutta silti. Huomenna on siis se näyttö heti meidän töiden jälkeen, ja monimuotoisen tarinan jälkeen meillä kun ei täällä "lemmikkieläimettömässä kodissa" pitäisi olla kuin yksi kissa ja senkin löytökissa. joten parempi ettei nuo meidän sinisilmäiset puolipitkäkarvaiset löytökissat ole täällä asunnonkatsojia vastassa. Ainoastaan tuo kissojen kiipeilypuu saa todistaa mahdollista kissan asuinympäristöä.

Kämppä alkaa olemaan kuosissa ja sauna lämmin. Käytiin hakemassa kiinalaista ettei tota juuri putsattua liettä tarvitse käyttää. Kyllä uni tulee sutjakkaasti, sen verran pitkä päivä takana. Pitkästä aikaa sain viettää aikaa myös ihanista ihanimman kummityttöni kanssa. Mikä iso puhelevainen tyttö hänestäkin on jo tullut, vaikka juuri hän oli sellainen ihan pieni vauva! Kohta minäkin olen siinä vaiheessa, että tuttujen lapsia nähdessä ihailen kun ne on kasvanut niin paljon ja lepertelen liian vanhoille lapsille, että "viimeksi näin sinut kuule tämän korkusena". Kamalaa.

Päivän pelastaja

Eilen oli se päivä kun kaikki meni päin honkia. Töissä oli ihanan turhauttavaa tehdä samat asiat kolme kertaa ainoastaan oman sättäämisen ansiosta. Kiitos sen, töissä meni pidempään. Isäntä haki minut töistä 16.40, Raumalle piti lähteä 17.00 ja sitä ennen piti mennä kotiin, pakata tavarat ja laittaa kämppä näyttökuntoon, sillä sunnuntai-illalla on kotiinpaluu ja maanantaina heti töiden jälkeen ensimmäinen näyttö. Ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan, mutta päästiin lähtemään 17.20, Isäntä ehti juuri ja juuri Lukon pelin alkuun ja sunnuntaina menee myöhään, ennen kun kämppä on täysin näyttökunnossa.

Päivän pelasti kyllä kummasti iltamyöhäiset. Oltiin matkalla uniosoitteeseemme isän luokse saunanlämmitys puuhiin, kun sisko soitti ja kertoi olevansa juuri lähdössä isän luota äidin luokse, sillä siellä on pihvejä tarjolla. Sisko tunnettuna pihvi-ihmisenä kiirehti ettei vahingossakaan jäisi ilman. Soitin äidille ja ilokseni kuulin, että siellä on sauna lämpimänä. Kurssi vaihtui.

Ruoka oli erinomaista, enkä eläissäni ole syönyt niin isoja hevosen ulkofilee pihvejä. Äidin pippurikastiketta ei voita mikään ja viini oli erinomaista. Harmi, että olin autolla ja pääsin vain vähän maistelemaan.

Siinä pihvi-illallista nautiskellessamme ja veljen syntymäpäivää viettäessämme tuli mieleeni, että me ei Isännän kanssa ikinä olla käyty ulkona syömässä mitään pippuripihvejä. En kyllä silti koe mitään menettäneeni, sillä mikään pihvilounas ei ikinä ole niin hyvää, kun mitä siellä äidin luona saa. Eikä se jättänyt kylmäksi, tälläkään kertaa. Kyllä me sinne saunaankin lopulta päästiin ja uni tuli siinä kahden jäljissä.

Niin, ja kävin tänään hierojalla! Se on kyllä harmi, kun en ole Turusta löytänyt mitään hyvää hierojaa, mutta Haapion Teroa Rauman Syväraumankadulta voi kyllä lämpimästi suositella. Ainut ihminen, joka tajusi viiden vuoden aikaisten hengenahdistusteni johtuvan astman, keuhkoahtauman tai –syövän sijaan johtuvan lihasjumista.

Loppupäivä menee sukuloinnissa, sekä omissa, että Isännän.