Mitä mä sanoin?

Isäntä on viimeisen puolenvuoden aikana hukannut kaksi taskulamppua. Ensimmäinen, työtaskulamppu meni hukkaan monta kuukautta sitten. Isäntä oli "jättänyt sen siihen pöydälle" ja minä olin kuulemma sen siitä korjannut parempaan talteen. Monen monta kertaa sanoin Isännälle, että koitas nyt miettiä, missä sen taskulampun olet viimeksi nähnyt ja mihin sen olet laittanut.

"Laitoin sen siihen pöydälle!"

Noin kuukausi sitten Isäntä hukkasi oman taskulamppunsa, jonka oli ottanut mukaansa töihin hukanneensa tilalle. Alkoi armoton taskulampputuskastelu ja niitä haettiin ympäri taloa! Kysyin Isännältä, missä hän on lampun viimeksi nähnyt, ja vastaus oli: "Laitoin sen siihen pöydälle." Hieman närkästyneenä ärähdin Isännälle, että hän voisi kerrankin kaivella sen verran sitä muistiaan, että miettisi ihan tosissaan, missä on taskulamppua viimeksi käyttänyt, mitä sillä tehnyt ja miksi ja minne sen on mahdollisesti laittanut. Vaihtoehtoja ei ollut: "Siihen pöydälle". Ei miettimistä, ei muistin kaivelua, ei hetkeäkään pohdintaa. "Siihen pöydälle".

Isännällä on muutenkin tällainen pienen pieni "ongelma", että kun Isäntä esimerkiksi hukkaa lippiksen, vaihtoehtona ei ole, että hän on sen ajatuksissaan laittanut vaatekaappiin hattuhyllyn sijaan. Ei sentään. Hän vain ajeli autolla ikkuna auki ja se on varmasti lentänyt huomaamatta päästä ojan vierustalle, josta kettu sen on löytänyt. Kettu katsoi, että onpa hieno lakki ja otti sen mukaansa. Kettua vastaan tuli karhu, joka oli kovasti kateellinen ketun hienosta lakista ja vaati sitä itselleen. Kettu ei lakista hevillä luopunut ja niin alkoi armoton taistelu Isännän lippiksestä. Lippis repesi kahtia. Kettu vei toisen puolen pesäkoloonsa pentujensa lämmikkeeksi ja karhu söi toisen puolen. Nyt puolet lakista on varmasti keskellä metsää talvehtivan karhun suolistossa tai suoliston kiertäneenä, sulaneena tuotteena metsässä ja toinen on ketunpoikien repimä. Sitten se lakki löytyy yllättäen sieltä vaatekaapista.

Viimeviikolla Isäntä JÄLLEEN tuskaili hukattua lamppua ja haettiin sitä taskulamppua joka paikasta. Kysyin Isännältä, että onko hän katsonut vaatekaapistaan, josko se olisi vahingossa mennyt sinne. "Kyllä minä näin katsoin", sanoi Isäntä ja heilutteli kättään edessään. Kysyin, että ottiko hän ne vaatteet sieltä pois ja vastaus oli että "ei, kun katsoin näin" heilutelleen edelleen sitä kättä edessään. Kysyin vielä siinä vitsillä, että tunnistiko se käsi sieltä mitään taskulampun energiaa ja ei kuulemma tunnistanut.

Tänään Isäntä löysi kauan kaivatun taskulamppunsa. Arvatkaa mistä?

Sieltä vaatekaapista, kuulemma kalsarien takaa.

Kysyin Isännältä, että saanko nyt sanoa sen. En kuulemma saanut. Sanon sen nyt tänne:

"MITÄ MÄ SANOIN!?!"