Kissan paikka

Kun raskausaikana kasasin ja petasin pinnasängyn, kissat keksi, että siellähän on hyvä nukkua päikkärit. Hankin siihen päälle kissaverkon, niin nämä karvalapset kiipesivät siihen verkon päälle unille. Siitä tuli oikeen mukava riippumatto. Ihan lukemattomia kertoja olen nostanut kissat pois pinnasängystä. Tällä hetkellä sitä ongelmaa ei tosin ole, sillä pinnasängyn ruuvit ovat hukassa muuton jäljiltä, joten emme saa sitä kasattua.

Vaunut vasta kivat on! Mufasa otti oikeen tehtäväkseen piilottautua vaunuihin ja käyttää tilannetta hyväksi heti kun selän kääntää. Vanhalla kämpällä vaunut oli säilytyksessä olohuoneen nurkassa ja jonkun ohjeistuksesta laitoimme vaunujen päälle foliota. Ihan vaan siis revimme foliota rullasta ja levitimme sen vaunukopan jalkasuojan päälle. Se piti todella hyvin, epäilyistä huolimatta, jopa meidän kissamme pois vaunuista. Aina kuitenkin kun poistin foliot ja laitoin Liliä valmiiksi, vaunuissa oli kissa usein jo ennen kun sain vauvalle vaatteet päälle. Mufasa alkoi vielä piiloutua sinne jalkasuojan alle, ettei se ikävä äiti-ihminen niin helposti häntä sieltä bongaisi.

Ei kukaan nää.

"En ole tietoinen mistään kielletyistä alueista"

Alkuun Lili nukkui paljon unipesässä, jonka hänelle tein. Vielä nykyäänkin Lili joskus nukkuu siinä pesässä, vaikkakin se on jo hänelle aika pieni. Onni onnettomuudessa, että vauvan käyttöön tehty unipesä sopii vallan mainiosti myös kissoille. Jo Lilin käyttäessä kyseistä unisijaa, Mindy käytti tilanteen hyväkseen melkein aina, kun unipesä oli vapaa. Toisaalta ihan kiva, että unipesän käyttöikä piteni huomattavasti, mutta nähtäväksi jää, soveltuuko se kissojen käyttöön kun vauva ei sitä enää käytä.

Unipesä

Kun meille kotiutui Lilin leikkimatto, siitä vasta kissat innostuivat. Siinä on ihan hulvattomia juttuja, mitkä killuu kivalla korkeudella ja niitä on niin kiva käydä lätkimässä. Aina ei kuitenkaan leikit kiinnosta, joten leikkimatto soveltuu vallan maniniosti myös kissaeläinten nukkumapaikaksi. Eihän se nyt ihan yhtä pehmeä ole kuin unipesä, mutta mukavan värikäs.

Pari aamua sitten istuessani sohvalla, Mindy hyppäsi nukkumaan hoitopöydälle. Kohdistaessani katseeni Mindyyn, näin selvästi että kissa tiesi hyvinkin tarkkaan, että hän ei saisi kyseisessä paikassa olla. Nousin jo ylös ja melkein heitin kissan alas, kunnes päätin antaa sen jäädä siihen. Jos näiltä kavereilta jotain kieltää, ne ottavat elämäntehtäväkseen rikkoa sääntöjä.

Nyt uusimpana keksintönä Mindy viimein keksi sen, mitä olen jo hetken ehtinyt odottaa: sitteri. Kunnon pomputtelusta Mindy ei tajunnut nauttia, mutta hetken siinä oli kiva makoilla. Ilmeisesti, koska mikä on vauvan, sen on pakko olla mukava ja pehmoinen.

Myös Lilin sohvalle jäänyt kettupuku toimii mainiosti makuualustana. Kunhan se on vauvan...

Mielenkiintoista on kuitenkin se, että kummallakin kissalla on omat paikkansa: Mufasalla on vaunut, kettupuku, leikkimatto ja pinnasänky, Mindyllä on unipesä, pinnasängyn kissaverkko-riippumatto, hoitopöytä (tosin vain sen kerran) ja nyt ilmeisesti sitteri.

Asioita joista ei puhuta

Ajattelin listata tähä synnytykseen ja vauva-arkeen liittyviä asioita, joista ei yleisesti puhuta. Tai en ainakaan itse ole kuullut puhuttavan ennen kun ne omalle kohdalle tapahtui.

1. Synnytyksessä se kipu ei tunnu siellä, mistä sen vauvan pitäsi tulla ulos. Kun paikat on sen 10 cm auki, se tuntuu siltä kun perse repeäisi. Olen kuullut puhuttavan siitä "kuin pusertaisi ulos isoa kakkaa". En tiedä minkälaisia kakkoja ihmisiltä yleensä tulee, mutta se on kyllä vähättelyä. Kyllä se tuntuu siltä kun pusertaisi sieltä ulos ainakin koripalloa.

2. Välilihan repeäminen. Itselleni tuli 2. asteen repeämät. En tiedä onko tämä asteikolla kuinka paha, mutta en todella ymmärrä miksi kaikki tuntuvat pelkäävän sitä välilihan repeämistä tai sitä episiotomiaa, eli välilihan leikkausta. Tikit on ehkä epämiellyttäviä, mutta itselläni paljon kipeämpi oli "limakalvonirhauma", joka ei vaatinut tikin tikkiä.

3. Edelleen ne repeämät ja nirhaumat. Ovat toki ikäviä, mutta ne paranevat päivä päivältä ja hyvää vauhtia. Kaiken lisäksi ne eivät kauheasti haittaa, niin kliseistä kun se onkin, mutta sinulla on se maailman ihanin lahja siinä sylissä. Ei siinä kauheasti omia nirhaumia tuskailla.

4. Kakkavaipat. Niiden vaihtaminen on oikeasti jopa terapeuttista. Itse tällaisena "en yhtään lapsi-ihmisenä" jännitin sitä päättymätöntä rupeamaa, joista etenkin kaikki miehet jaksoivat muistuttaa. Oikeasti se oman vauvan vaipan vaihtaminen ei ole yhtään paha. Sen tekee yhtäläin velvollisuudesta kun oman vessassakäyntinsä.

5. Vastasyntynyt voi kakata kerran päivässä. Tai viisi kertaa. Tai niin kuin meille kävi synnärillä, seitsemän kertaa yhden vaipanvaihdon aikana. Ne kaikki ovat normaalitilanteita.

6. Äidin hormonitoiminta vaikuttaa vauvoihin monella tapaa. Tosiaan vauvan rinnat voi turvota ja tyttövauvoille voi kuulemma tulla jopa veristä vuotoa äidin hormoneista johtuen.

7. Raskausarpia ja jopa linea negra saattaa tulla vasta synnytyksessä tai synnytyksen jälkeen.

8. Monet edellämainituista unohtuvat ihan käsittämättömän nopeasti! Kirjailin näitä ylös siinä aika pian Lilin syntymän jälkeen, nyt Lili on inan päälle 2kk ja kaikki on jotenkin ihan hassusti unohtunut!

2kk kuvia

Oltiin Lilin kanssa perjantaina harrastelijakuvaajalla kuvattavana Tampereella. Ajatus tähän lähti vantaalaistuttavalta, jonka poika on päivän Liliä vanhempi. Hän sai minut innostumaan lähtemään Lilin kanssa mukaan.

Jännitin ihan hirveästi ajomatkaa Vantaalta Tampereelle kahden kaksikuisen kanssa. Sitäkin enemmän jännitin, miten kuvien otto onnistuu: onko Lili yhtään yhteistyöhaluinen, etenkin kun alkuviikosta saatiin rota-rokote. No ensinnäkin, matkat onnistui ihan tajuttoman hyvin molempiin suuntiin! Paluumatkalla pysähdyttiin jopa tankkaamaan ilman että Lilikään heräsi. Toiseksi, voin kaikille suositella tuota kuvaamista kahden vauvan kanssa, sillä siinä on enemmän liukumavaraa kuin yhden kanssa. Siinä vaiheessa kun toinen alkaa kiukkuamaan, toista voidaan kuvata. Toisen kuvauksien aikana on hyvää aikaa imettää ja valmistella omaa vauvaansa kuvaukseen.

No kävi ilmi, että ihan turhaan jännäsin sitä Lilin yhteistyöhalukkuutta. Neiti oli valloittava ja ihan käsittämättömän ihana! Kuvauksien loppupuolella neiti nukahti nin, että häntä sai väännellä melkein miten päin tahansa. Ja ei, hän ei todella ole aina nukkuessaan sellainen. Katsokaa nyt näitä.

Autoilua

Me autoillaan aika paljon. Ennen muuttoa autoiltiin Lilin kanssa lähes päivittäin ja edelleenkin autoillaan aika paljon vaikkakaan ei nyt enää ihan joka päivä. Tästä syystä ollaan aika tosi tyytyväisiä, että pääasiallisesti Lili viihtyy autossa.

Suurimman osan matkustusajasta Lilihän nukkuu ja ikäväksi tilanne tulee, jos Lili herää autossa joko nälkäisenä tai tylsistyneenä. Mikäli kyse on vain nälästä, tilanne on helposti ratkaistu: auto seis ja vauva tissille. Jos kyse on tylsistymisestä, on ongelma monikantillisempi ja tilanne huomattavasti ikävämpi. Kerran tämä on tapahtunut todella ikävässä tilanteessa, josta voi lukea lisää täältä.

Kun tylsistyminen ottaa vallan, vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi. Näistä ensimmäisessä auton voi pysäyttää, ottaa vauvan syliin ja rauhoitella. Kun vauva rauhoittuu, hänet voi asettaa takaisin turvakaukaloon ja jatkaa matkaa. Tässä on riskinä se, että kun pääsee takaisin vauhtiin, vauva hermostuu jälleen, jolloin edessä on uusi pysähdys. Tästä syystä suosittelenkin vaihtoehtoa numero kaksi, jossa pysäytetään auto jonnekin massiiviselle (tai pikkuiselle) huoltoasemalle, otetaan vauva kainaloon ja marssitaan sisälle, koitetaan väkisin vähän syöttää vauvaa, vaihdetaan siltä vaippa, ostetaan itselle kahvi tai ruokaa, istuskellaan huoltoasemalla tovi, laitetaan vauva takaisin kaukaloon ja siirrytään parkkipaikalla sijaitsevaan autoon ja jatketaan matkaa. Jotenkin tämä "tilanteen nollaaminen" tuntuu toimivan huomattavasti paremmin kun vain pikainen pysähtyminen tien varteen.

Joskus vauva viihtyy autossa myös hereillä ollessaan, mutta yleensä vaatii jonkinlaista viihdykettä siinä matkalla. Hämärässä mielenkiintoa pitävät yllä ohi valuvat katuvalot, jotka on ihan huippuja. Tästä syystä vauvallisena autoilijana olen alkanut vihaamaan niitä katuvalottomia tienpätkiä, etenkin pimeällä hermostuneen vauvan kanssa ajellessa. Viihdykkeenä toimii myös toinen vanhemmista, mutta tämä tilanne tosiaan vaatii, että autossa on paikalla vähintään kaksi aikuista. Yksi meillä toimiva keino on myös laittaa vauvalle musiikkia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että laitetaan Spotifyn kautta soimaan rockabyebaby-biisejä auton kaiuttimista. Meidän neitonen jää kuuntelemaan niin tarkkaan, että usein rauhoittuu ja jossain vaiheessa nukahtaa.

Näitä on oikeesti tosi monesta eri biisistä, mutta tässä ääninäyte.

Pahinta ikinä autoilevan vauvan kanssa on kuitenkin punaiset liikennevalot. Ymmärrän ihan uudella tavalla niitä raivostuttavia ihmisiä, jotka ruuhkassakin valuvat punaisiin pikkuhiljaa liukuen. Vauva meinaan herää kun auto pysähtyy. Se on ihan sama pysähdytäänkö päätepysäkille vai punaisiin valoihin, mutta yleensä se herääminen tarkoittaa itkua, ellei siitä turvakaukalosta pääse pois vaikka syömään. Erittäin ikäviä nämä punaiset on siinä kohtaa kun vauva on jo nukkunut autossa mielestään riittävästi, uni alkaa loppua ja paikat puutua. Joskus vauvan kanssa autoilevat voivat näyttää liikennevaloissa ihan idiooteilta yrittäessään epätoivoisesti koittaa huijata kyydissä matkustavaa vauvaa, että ei tässä nyt oikeasti muka pysähdytty. Tämä saattaa näkyä juuri punaisiin liukumisena, auton nytkyttämisenä tai jonain muuna, mikä ulkopuolisten silmiin näyttää varmasti siltä, että sen auton kuski yrittää joko ajaa superekologisesti tai sitten sillä on jarru- ja kaasupoljin mennyt sekaisin. Auton kuljettaja tosiaan ei välttämättä ole kadottanut punaista lankaansa, vaan kuljettaa kyydissään vauvaa.

Me käytiin tänä viikonloppuna Raumalla ensimmäistä kertaa Vantaalta käsin. Matkustusaika siis piteni melkeen kahdella tunnilla Turun asuntoon nähden. Toisaalta, liikennevalojen määrä ennen kotia väheni ihan huomattavasti, joten kotiinpaluumatkalla vauva nukkui sikeästi ihan kotipihaan saakka. Menomatka kesti 3,5 tuntia ja sisälsi yhden syöttöpysähdyksen (oikeasti Isännän vessapysähdyksen) Paimiossa ja jonka jälkeen matkaa päästiin jatkamaan suoraan rockabyebabyn avulla. Kotimatka tuli yhtä soittoa ja kesti tasan 3 tuntia. Molempiin suuntiin ajomatka ajotettiin Lilin päiväunien aikaan, joten tämä päivä jäi Raumalla aika lyhyeksi, mutta kiva kun reissu onnistui näin hyvin. Kivempi lähteä ajamaan yksin Lilin kanssa Raumalle kun tietää, että matka voi tosiaan yhdeltä istumalta mennä.

Äidinrakkaus

Haluan kirjoittaa aiheesta vauvaan rakastuminen ja äidinrakkaus, koska itseäni aihe pelotti raskausaikana paljon. Kuten varmasti monelle muullekin, minulle tuli raskausaikana monta kertaa epäröintiä ja paniikkia: haluanko tätä ihan todella? Voiko tämän vielä peruuttaa?

Ei voi. Se on nyt tullakseen. Tuleva vastuu ja muistot kaikista menneistä hyvistä "lapsettomista" hetkistä tulivat monta kertaa mieleen. Vaikka alunperin oli kyllä tiedossa mihin sitä on ryhdytty, tuleva muutos oli kauhistuttava. Koska en ole myöskään ikinä kokenut itseäni ollenkaan lapsi-ihmisenä ja minulle ei ole ollut selvää haluanko edes lapsia, koin ehkä vielä normaalia enemmän paniikkia asian suhteen. Vaikka loppuraskautta kohden mieli hieman keveni, siinä raskausviikoilla 20-30 pelko oli suurinta. En kuitenkaan uskaltanut aiheesta sillon kirjoittaa.

Kun synnärille mentiin, sen sijaan että odotin ihanaa tuhisevaa vauvantuoksuista pikkuihmistä menin suorittamaan: tämä kaveri pusketaan nyt ulos ja eletään sen kanssa mitä sieltä tulee. Kun pieni ihminen nostettiin eteemme, kyyneleet valuivat vuolaana. Suuri oli herkistyminen, vaikka eteen nostettu pikkuihminen oli meille täysin tuntematon. Tämä tunne on sanoinkuvaamaton ja kukaan, joka sitä ei ole kokenut ei voi sitä koskaan ymmärtää. Toisaalta jokainen sen kokenut tietää täysin mistä puhun. Myöskään sukupuoli ei meillä ollut etukäteen tiedossa ja olimme melko varmoja, että tulokas olisi poika. Kun eteemme nostettiin tyttö, oli tunne ihan käsittämätön. "Sieltä tuli Lili!"

Synnärillä huoli pienestä oli suuri, sillä koin tämän pienen ihmisen olevan vastuullani. Ennen kaikkea, sitä rakkautta ja muuta, tämä pieni ihminen oli vastuuta. Tutustumista pikkukaveriin odotin kovasti ja olin pakahtua onnesta kun siellä monien muiden lasten itkun seasta jo ensimmäisen vuorokauden jälkeen tunnistin sen oman pienoikaiseni itkun. Tämä on nyt se tyyppi, joka muuttaa elämämme. Emme tiedä yhtään kuinka hankala alkuaika tulee olemaan, saati sitten ne lukuisat vuodet, jotka tulemme viettämään yhdessä.

Lili oli alusta asti ihana. Hän oli rauhallinen, kärsivällinen ja helppo vauva, josta olin todella onnellinen! Monta päivää koin tämän pienen ihmisen olevan minulle vastuuta. Vasta Lilin toisen elinviikon loppupuolella tajusin, että tämä pienokainen on minun. Tämän oivalluksen jälkeen vasta tajusin, että kun mieleni tekee kovasti häntä pussata, voin ihan vapaasti sen tehdä. Ensimmäisen pusunsa Lili tosiaan sai minulta vasta pariviikkoisena. Siinä vaiheessa ymmärsin, mitä se äidinrakkaus on.

Joka ainoa päivä, kun olen saanut viettää tämän pienen ihmistaimen kanssa on ollut ihana ja joka ainoa aamu olen rakastanut häntä enemmän kun eilen. Tällä hetkellä se rakkaus on niin suurta, että vähintään kerran päivässä meinaan pakahtua onnesta kun vain katson häntä. Koen fyysisesti pahaa oloa kun Lilillä menee vaikka sylkeä väärään kurkkuun ja hän yskii, ihan vain sen vuoksi että harmittaa niin kovin kun toinen joutuu moista ikävää tunnetta kokemaan. Saati sitten kun hän itkee kivusta, kuten mahakivuista joihin en voi itse vaikuttaa tai etenkään minun aiheuttamastani, kuten jos häntä leikkimatolle laskiessani pää kolahtaakin ikävästi lattiaan. Se rakkaus on tällä hetkellä niin suurta, että en voi edes ymmärtää että voisin ketään, edes Liliä, rakastaa enempää. Silti se huominen ja se rakkauden määrä aina yllättää.

Vastoin kaikkia raskaudenaikaisia pelkojani, en ole yhtenäkään päivänä katunut tätä päätöstä hankkia lapsi. Tällä hetkellä koen eläväni ainoastaan tätä pientä ihanuutta varten. Vaikka monet teistä varmasti ajattelevat, että nyt alkuun se on niin ihanan vaaleanpunaista, hattaraista ja ihanaa, en usko että tämä rakkauden määrä tulee koskaan vähenemään. Toivon myös, että kun niitä rankkoja ja vaikeampia päiviä tulee, ja varmasti tulee, muistan tämän tunteen, kun se kaikki tosiaan on niin hattaraista ja ihanaa. Tämä tunne, kun se äitiys on sen vastuun lisäksi tätä suurta rakkautta, sitä hymyjen aiheuttamaa onnesta pakahtumista ja ennen kaikkea sitä onnea, jolla tuo pieni ihminen minut täyttää pelkällä olemassaolollaan.

Näiden ajatusten myötä haluan sanoa kaikille epäröintiä poteville raskaana oleville, että se on normaalia ja pelko on aivan turhaa. Haluan myös sanoa niille naisille jotka epäröivät ja miettivät haluavatko he muka koskaan hankkia lapsia, että vaikka se ajatus on kamala ja pelottava, suosittelen lämpimästi! Se vastuu on pelottava ja ne kakkavaipat kauhistuttaa, mutta sitä oman lapsensa kakkaa vaikka söisi. Ja voin sanoa, että kenellekään tuskin on tullut pakottavaa tarvetta päästä kakkavaippoja vaihtamaan ennen sitä omaa lasta. Minulle ei todella tulisi mieleenkään tarjoutua vaihtamaan toisten lasten vaippoja, mutta sen oman lapsen vaipanvaihto tuntuu yhtälailla velvollisuudelta kun oma vessassakäynti.

Terveisiä täältä hattaramaasta! Me otettiin varaslähtö jouluun tuunaamalla mainio tonttulakki!

Pesunkestäviä stadilaisia

Täällä on ollut yksi huippukiireinen, vaikka en oikeen edes tiedä mitä olen tehnyt. Ainakin parissa vauvatapaamisessa on tullut käytyä, yksillä 10v-synttäreillä ja useita asioita on hoidettu. Yksien vauvatreffien myötä tulleen äitien ystävystymisen kautta olen nyt huomenna lähdössä Tampereelle kuvauttamaan Liliä. Nälkä kasvaa syödessä, kuten sanotaan ja vaikka ostin kirpparilta tonttulakin ja kotona oli juuri tarkoitukseen sopiva mekkokin, piti kuitenkin vielä saada hienompi tonttulakki ja yllättäen Name It:stä löytyi vielä ihanampi mekkokin.

Nuo vauvanvaatteet on kyllä petollisia. Ensinnäkin, on niin ihanaa että meillä on oikeasti tyttö, sillä tytöille on niin tajuttoman ihania vaatteita! Toiseksi, vauvoille istuu melkeen mikä tahansa, joten niille on oikeasti aika helppo ostaa vaatteita. Itselle ostaessa kun joutuu käymään sen käsittämättömän sovitusrumban ja vertailemaan kokoja ja kokeilemaan useampaa erilaista ja ja ja... Ei vauvoillekaan kuitenkaan ihan kaikki istu ja meilläkin on mennyt kierrätyskoppaan useammatkin housut, jotka ovat Lilille vyötäröltä liian suuret. Tuo Name It on minulle kyllä petollinen paikka, sillä sieltä löytyy aina jotain ihanaa, joka sopii meidän Lilille täydellisesti! Tällä kertaa sieltä löytyi myös se "the tonttulakki", joka on tosin hieman liian iso ja vaatii hieman tuunausta. Sopivaa ei vaan mistään löytynyt.

Lilillä oli maanantaina 2kk neuvola ja hän sai siellä rota-rokotteen, joka on nyt hieman aiheuttanut kähinää. Ensimmäisenä yönä Lilillä oli masukipuja, jotka onneksi Panadolilla helpottuivat niin että raukka sai syötyä ja nukuttua. Eilen illallakin Lili oli paljon tavallista levottomampi ja tämä äiti olikin aika valmis sen useamman tunnin kiikuttelun ja viihdyttelyn jäljiltä, kun hetken aina oli rauhallinen ja kiinnostunut ennen kun meni hermo. Mikään ei tuntunut auttavan kun minuutin tai korkeintaan kaksi ja Isäntä oli juuri sopivasti Joensuussa työreissulla. Oli kyllä toisaalta hassua olla Lilin kanssa taas kaksin, vaikka vielä vähän aikaa sitten oltiin tosi paljon ihan vaan me kaksi. Rutiinilla tosin meni helposti, vaikkakin siinä Liliä kolmatta tuntia epätoivoisesti viihdyttäessä vähän oli Isäntää ikävä. Tosin Lili on ollut niin ihana ja helppo, että ei tuollaisesta voi edes valittaa. Myös tänään on ollut vähän normaalia enemmän itkeskelyä ja vähän se huominen kuvaus tämän puolesta jännittää. Pitäkää meille kuitenkin peukkuja, että neiti olisi valloittava ja saataisiin ihania kuvia!

Tänään onkin ollut jännä päivä, kun ollaan ensimmäistä kertaa käyty shoppailemassa Kampissa ja olin ensimmäistä kertaa ikinä Helsingin metrossa. Se oli toki myös Lilin ensimmäinen kerta, tosin ikäeroa on se 25 vuotta. Tätä menoa me ollaan kohta pesunkestäviä stadilaisia!

Tämä äiti menee nyt saumurin ja ompelukoneen äärelle ja sitten pakkaamaan Lilille ainakin matkalaukullisen tavaroita mukaan huomiselle reissulle. Jo matka itsessään vähän jännittää kahden kaksikuisen kanssa autolla Tampereelle. Saattaa olla, että tulee taas hajoituspäivitys kesken reissun.

Ps. Banaanipuhelin meni huoltoon ja käyttöön tuli taas vanha iPhone! Miksi ikinä vaihdoin omenasta pois?!

Vähän avustettu hymy

Kuten melkein kaikki muutkin, me vietettiin eilen isänpäivää. Tämä oli Isännän ihka ensimmäinen isänpäivä ja vietettiin sitä kotona ihan keskenämme. Mentiin aamulla Lilin kanssa herättämään Isäntä ja annettiin meidän ihan yhdessä askartelema kortti. Ei ole muuten kauhean helppoa askartelu tuollaisen 8 viikkosen kanssa. Vaikeuksien kautta voittoon ja saatiin kuitenkin aikaiseksi tämä:

Isäntä tykkäsi kovin, vaikka ei tuo askartelumielessä mikään taidonnäyte ole. Tuo kädenjäljen saaminen oli kyllä taidonnäyte. Lili ei millään halunnut pitää nyrkkiään auki, joten meillä oli ihan kaikki paikat tuossa musteessa. Kerran kun noita alkaa ottamaan, niin tehtiin niitä sitten muutama, joista parhaat valikoitui Isännän korttiin ja Lilin vauvakirjaan. Tuo kädenjälki on minusta kyllä niin ihana, vaikka vähän suttuinen onkin. Ehkä se tekemisen vaikeus on se mikä siinä nyt valmiina viehättää. Pakko sanoa, että olen vähän pikkasen ylpeä, sekä itsestäni että Lilistä, että saatiin ihan keskenämme ilman ulkopuolista apua tuo aikaan!

Käytiin Isänpäivän kunniaksi yhdessä myös kävellen tuossa lähistöllä Myyrmäen marrasmarkkinoilla. Eipä siellä juuri mitään ollut, mutta saatiin sentään lihavalmisteita kotikulmilta (Raumalta) kun Kivikylän kotipalvaamolla oli siellä myyntikoju. Toinen mitä ilman markkinoilta ei lähdetä on metrilaku. Sää oli sateinen, joten Isäntä kulki tippakepin kanssa ja itse vaelsin sadeviitan alla. Oli muuten todella kätevä vaunujen kanssa se sadeviitta! Sai kädet ja vaunujen aisan kivasti myös sinne alle ja sai molemmin käsin pitää vaunuista kiinni. Saatiin myös vaunujen sadesuoja todelliseen testiin. Hyvin toimi!

Eilen oli myös se päivä kun päätettiin testata parvekenukuttamista. En ole siis ennen Liliä ulkona nukuttanut muuten kuin vaunuillessa, jolloin Lili nukkuu ihan todella hyvin! Sisällä unet on aina pätkittäisiä ja pinnallisia ja huomaa, että Lilikään ei saa kunnolla levättyä. Laitettiin Lili vaunuihin, Isäntä lykkäsi vaunut eteisestä parvekkeelle ja voilá. Siis Lili nukkui siellä useamman tunnin! En tiedä kauanko hän olisi siellä nukkunut, kun siirrettiin Lili suoraan parvekkeelta turvakaukaloon kun lähdettiin käymään veljeni luona. Oli kyllä ihan käsittämättömän helppoa ja sama toistui tänään: laitoin Lilin vaunuihin, lykkäsin parvekkeelle ja nyt jo nukkuu kolmatta tuntia. Oli pakko hakea äsken vaunut sisälle jos vaikka kohta vähän heräilisi. Pitäisi saada vaippa vaihdettua ennen kun lähdetään neuvolaan. Meillä on tänään ensimmäinen neuvolakäynti täällä Vantaalla. 

Terkut meidän ihanalta hymytytöltä, joka ei koskaan kameralle hymyile!

...paitsi isänpäivänä Isännän avustuksella.

Pps. Isäntä ei saanut isänpäivänä kakkua, koska olin unohtanut ostaa kaupasta munia. Isäntä kyllä meinasi, että markkinoilta ostettu muikkuannos korvasi kakun. Jälkiruuaksi sai metrilakua.