Jälleen melko pitkän nukutusprojektin päätteeksi uskon Lilin vihdoin nukahtaneen yöunille. Isännän kelloradion punaisena hohkaava näyttö näyttää 0:06.
Tuijotan sitä hymynaamaa ja niitä reunojen jesaripaloja. Samainen hymynaama oli hoitopöydän reunalla, lopahtaneena ja taittuneena kunnes Isäntä otti molemmat hymynaamat töihin ja laminoi ne. Tämän kyseisen hymynaaman laminointi oli se testiversio ja se meni vähän pieleen. Isäntä otti alkuperäisestä kopion ja laminoi myös sen. Nyt hoitopöydällä on edelleen kaksi hymynaamaa ja makuhuoneen katto sai yhden, Lilin iloksi. Se on hassua miten niin pieni ihminen voi saada niin suurta riemua tuollaisesta keltaisesta hymynaamasta punaisella taustalla, että se tärisi innostuksesta kun viikonlopun jälkeen sai maanantaina nuo hymynaamansa takaisin hoitopöydän sivuille.
Lili havahtuu ja otan sen syömään. Uni ei näytä pienelle taaskaan tulevan. Käydään vaihtamassa vaippa, sillä luulisi unen tulevan kivemmin puhtaassa vaipassa. Otan Lilin viereeni, mutta vähtääminen jatkuu ja uni tuntuu olevan niin lähellä, mutta niin kaukana. Lopulta nostan Lilin sängyn vieressä olevaan vaunukoppaan ja peittelen hänet ihan omalla pienellä pöllökuosisella peitollaan. Kuuntelen hetken vähtäämistä joka yhtäkkiä hiljenee. Lakanoiden kohina muuttui tasaiseksi hengityksen tuhinaksi.
Se Isännän punavaloinen kelloradio näyttää 1:02. Pienten tyttöjen nukkumaanmenoaika meni kauan sitten. Vihdoin pienokainen nukkuu ja tämä tuijottaa taas sitä keltaista hymynaamaa, Veskuksi nimettyä, ja hymyilee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti