Mul on hei instagram!

Hauskaa huomata miten noi tekstit kerää välillä lukijoita. Eilen kirjottelin mielestäni ihan perus liirumlaarumia, enkä ajatellut sen raskauden puolivälin olevan ketään muuta kuin itseäni varsinaisesti edes kiinnostava asia, mutta ihan hirveän kävijäpyrähdyksen se oli tänne kerännyt! Ehkä se oli se mahakuva? Kenties, mutta ihana nähdä, että täällä käy ihan hirmuisesti lukijoita, joten käykää vaan ihmeessä jatkossakin lueskelemassa!

Aiheesta toiseen. Mulla on ollut tässä jo aika kauan sellaista pienimuotoista tuskastelua noiden kuvien kanssa. Otan aina ja ahkerasti blogikuvia (kysykää vaikka Isännältä) etenkin tällä vanhalla omenapuhelin nelosella (juu juu tiedän, osta ny jo uus!) jonka kamera on kaiken lisäksi vielä kapasiteetiltaan kyseenalainen blogikuvien ottamiseen. No joka tapauksessa ongelmana on harvinaisen usein se, etten vaan saa linkattua niiden kuvien tarkoitusta varsinaisesti blogitekstiin. Vaihtoehtona on toki se, että laitan joka kirjoituksen perään aiheeseen kuulumattoman huomion: "päivän kuvat" tai vaihtoehtoisesti vastikään saamani neronleimaus: Instagram! 

Nyt parin illan aikaisen tutustumisen jälkeen olen vihdoin saanut sen aikaiseksi! Punaisella leijonalla on ihka oma Instatili!! Sinne tulee jatkossa kaikennäköisiä kuvatuksia, blogista irrallisia tai blogiin lisättäviä, mutta todennäköisimmin kuitenkin realiajassa ja ennen blogiin lisäystä. Liittykäähän toki seuraajiksi, etenkin, koska oma instatilini on vielä kovin hiljainen ja kaipaan myös itse jotain seurattavaa!

Instattomille Instagram-kuvia näkyy jatkossa slide show:na tuolla oikeassa reunassa (--->>) blogiarkiston alla ja siinä alapuolella pitäisi olla on linkki kyseiselle sivustolle! Kuvia on jatkossa tulossa lukuisista eri aihepiireistä: kissakuvia, mahakuvia, ultrakuvia, hankintakuvia, arkipäivän ihmeitä ja ihan kaikkea mitä vaan eteen sattuu mahtumaan. 

Hieman aiheesta poiketen haluan vielä jakaa kanssanne kokemuksen viimeyöstä. Alustukseksi voin kertoa, että Mufasalla on joko teini-ikä tai vaihtoehtoisesti jokin sen kuudes (tai kymmenes) aisti valmistelee minua tuleviin yöherätyksiin. Ilmeisesti nukun Mufasan mielestä aivan liian hyvin!

Meillä on kissoilla käytössä PeeWee-pellettivessat. Kaikille kissaihmisille voin vaan suositella jos kisunne suostuvat pelletillä käymään, sillä mikään koskaan ikinä ei ole helpompaa! Tästä johtuen meidän vaatekomerossa on säkki, jossa on lämmityspellettejä kyseistä tarkoitusta varten. Mufasa on viimeaikoina keksinyt, kuinka ihanan hulvatonta on repiä sitä säkin reunaa rikki, jolloin niitä hassun hauskoja pellettejä valuu sieltä säkistä lattialle. Isäntä on jo kerran korjannut säkin jesarilla.

Viimeyönä en suinkaan herännyt siihen repimisääneen, koska ne käsittämättömän raskaudenaikaiset unenlahjat! Sen sijaan heräsin 4.50 siihen, kun joku kuusikiloinen punertava kissaeläin pyörittelee niitä pellettejä innoissaan laminaattilattialla. Nousin ylös sängystä tarkistamaan tilanteen, joka oli tämä:

Syyllinen näkyy vasemmalla. Kuva otettu aamulla.

Voitte vaan kuvitella, että en todellakaan ollut aikeissa alkaa siivoamaan tuota yöllä! Häädin kissan pois ja menin takaisin lämpimän peiton alle. Juuri ennen nukahtamista se pelleteillä leikkiminen alkoi taas (todella yllättävä käänne!). Nousin kiukkuisena sängystä, murahdin Mufasalle ja menin takaisin sänkyyn. Kolmannella kertaa en edes ehtinyt takaisin sänkyyn kun se jo jatkui. Nousin ylös, kävelin kiukkuisena makuuhuoneen ovelle nähdäkseni punaisen hännänpään vilahtavan kylpyhuoneeseen. Löin kylppärin oven kiinni Mindyn ihmetellessä rappusilla pää kenossa silmät puoliummessa ja menin takaisin sänkyyn.

Aamulla kun kylpyhuoneen ovi avautui, sieltä tuli ulos selkeästi kohtelustaan hämmentynyt Mufasa ja siivoaminen sai alkaa. Korjasin säkin uudelleen pääosin rikkoutuneista kohdista:

Uskokaa huviksenne, paljon jäi vielä paikkaamatta.

Jatkossa säkkiä pitänee säilyttää jossain lattiatason yläpuolella.

Niin ja aamulla vielä Mufasa oli ruokapöydällä tullessani alakertaan. Yritti piiloutua työntämällä päänsä pöydällä olevan kukkaruukun taakse. Olisi ehkä onnistunut, ellei se ahteri olisi ollut kaksi kertaa sen kukkaruukun kokoinen. Kehtasi kuitenkin yrittää.

20+0! Puoliväli!

Tosiaan, ellei otsikosta käynyt jo ilmi, niin tänään tuli täyteen pyöreät, eli 20+0, eli 21. raskausviikko alkaa ja on raskauden puoliväli. Jos vielä jäi epäselväksi, niin harmi.

Pituutta tulokkaalla pitäisi nyt olla kaikenkaikkiaan 25 cm, josta pää-perämitta 16cm. Painoa on kertynyt n. 325g. Liikkeitä tuntuu alavatsassa ja navan alla etenkin jos hän joutuu hieman puristuksiin. Tarkemmat mitat ja asento selviävät vajaan viikon päästä rakenneultrassa. Ihan mielenkiintoista olisi kyllä tietää, että milloin hän potkii ja milloin nyrkkeilee.

Värjäsin eilen hiukset ja sokeroisin kulmat pitkästä aikaa ja tuli kyllä ihan uusi fiilis! Päätin raskauden aikana jatkaa hiusten värjäystä, mutta rajoittaa sen minimiin. Tästä syystä ihana punapääni olikin jo kerännyt huiman tyvikasvun, joka kolmen viikon ahdistuksen jälkeen sai eilen kadota. Koko päivän ihanan tuore vastavärjätyn hiuksen tuoksu on seurannut minua paikasta toiseen! Voi miten olen ikävöinyt sitä tuoksua! 

Tuosta kulmien sokeroinnista. Koska olen varsinainen lällyperse, en kestä kulmien nyppimistä ollenkaan. Se on sinänsä hassua, sillä olen epiloinut 15-vuotiaasta, enkä harrasta höylää ollenkaan. Epilointi tosiaan nykyään rajoittuu kainaloihin ja muut hoidetaan lämminvahalla tai kotisokerilla, mutta olen siis lähes aina poistanut ihokarvani yksinkertaisesti poistamalla ne juurineen. Kulmien nyppiminen on kuitenkin ihan sietämätöntä ja käytänkin siihen nopeasti ja tehokkaasti kotisokeria, jolla tosin itse tehtynä ei saa läheskään yhtä hyvää tulosta. Onneksi olen kovin ilmeikäs ja kulmakarvani harvoin ovat samalla tasolla, joten uskon siihen että kukaan (ammattilaisia lukuunottamatta) ei kiinnitä kulmakarvoihini sen enempää huomiota. 

Hyvä kun mainitsin tämän täällä, niin varmasti kaikki tutut lukijat ensikerralla tsekkaavat hyvin tarkasti kulmakarvani, heti perinteisen "huomaamattoman" maha-tsekkauksen jälkeen. Ja ei, minua ei oikeasti haittaa vaikka sitä mahaa tuijottaisi ihan suoraan ja "häikäilemättömästi".

Mahasta puheenollen. Lupasin pyöreiden kunniaksi tänne ihka ensimmäisen mahakuvan! 

Pötsi.

Nyt on jo vähän mitä näyttää, vaikkakin se edelleenkin on "pieni" maha. Tuolta ylhäältäpäin se näyttää ihan järkyttävän suurelta. Tiedän mitä te kaikki ajattelette: "odotappas vain!" Minä odotan!

Seuraavaksi pakolliset avustaja-kuvat. Koska Isäntä on taas työreissuillansa, tällä kertaa vyötärön yläpuolella (Suomineidon vyötärön) oikeen lentokoneitse, joudun tyytymään kahteen pienempään ja hieman karvaisempaan. Uskokaa huviksenne, mutta kuvan ottamiseen niistä ei ole. Tästä syystä jouduin luovasti käyttämään itselaukaisinta tuosta alla olevan kuvan printterin päältä. Ensimmäinen avustaja veti herneet, kun ajoin sen pois kameran edestä ja painui saunaan juomaan löylykiulusta. Toinen sen sijaan "tyytyi" parin hätyytyksen jälkeen katsomaan vaan vierestä.

Linssilude.

Se tunteikkaampi.

Mindy antoi kuitenkin nopeasti anteeksi ja makoilee nyt sohvalla vieressä. Itse suuntaan tästä mikron ääreen lämmittämään lihapiirakkaa ja sen jälkeen vielä hetkeksi juridiikan ihmeelliseen maailmaan. 

Rv 20

Töytäisyt mahassa alkaa tuntumaan kovemmilta ja vaativimmilta. Pienen pelästyksen saattelemana tunsin autossa turvavyön alla sellaista nyrkkeilyä, että olin varma pienen osoittavan mieltään turvavyön kireydestä! Ei millään meinannut loppua! Hierojalla käydessäni pystyin vielä helposti makaamaan mahallani vatsan pienestä kasvusta huolimatta, mutta silloinkin se pikkukaveri potkiskeli navan alle ilmaistakseen mielipiteestä kyseisestä asennosta. Viikon loppua kohden töytäisyjä alkoi tuntua pikkuhiljaa useammin ja paljon esimerkiksi istuessa. Liikkeet tuntuu joskus ihan alavatsassa ja joskus navan alla.

Mikäli joku on miettinyt, niin hierojalla voi käydä ihan normaalisti raskausaikana. Niin kauan kun pystyy voi makoilla mahallaan, mutta kun se alkaa tuntua tukalalta, hierotaan puoli-istuvassa asennossa etunojassa. Itselläni ainakin sängyssä makaaminen on todella tuskallista ja painaa kovin alavatsaan, mutta siinä hieronta-alustalla kovemmalla alustalla makaaminen oli huomattavasti helpompaa. Normaalisti en ole käynyt hierojalla säännöllisesti, mutta jo valmiiden yläselkävaivojeni vuoksi olen päättänyt suoda itselleni sen kuukausittaisen nautinnon ja hetkellisen niskajumin helpotuksen. Alarangassa minulla onkin lannerangan instabiliteetti, joka alkaa varmasti vielä raskausaikana vaivaamaan. Siihen liittyvää oireilua ei onneksi ole ainakaan vielä ollut.

Kävi ilmi, että mikäli kärsii raskausaikana matkapahoinvoinnista, bussimatkustelua ei todella voi suositella! Ensinnäkin niiden joidenkin ihmisten erittämät hajut, on se sitten hiki, tupakka tai hajuvesi (etenkin se kaikkien kombo) ja toiseksi se, että sieltä ei ole mahdollista nähdä jatkuvasti eteenpäin aiheuttavat todella ikävät oireet. En ole aiemmin raskausaikana bussilla matkustellut, töissä kun kävin autolla ja lukuloman viihtynyt kotona, joten tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Ei siis bussimatkoja seuraavaan noin viiteen kuukauteen, ellei ole ihan välttämätöntä!

Uni maistuu edelleen mainiosti, pahoinvointi on pysynyt pitkälti poissa ja sydänäänet kuuluvat kotidopplerilla. Sillä on kyllä kiva kuunnella etenkin illalla ennen saunaan menoa, kun voi heti pestä sen geelin pois iholta. Äiti toi kaukomaanreissultansa Burt's Bee's Mama Bee:n Belly Butteria, jota voin vaihtoehtoisesti hieroa vatsanalueelle. Erittäin neuroottisesti pyrin ennaltaehkäisemään niitä raskausarpia ja nyt käytössä on The Body Shopin kaakaovoi ja tuo edellä mainittu Burt's Bee's. Tuo kaakaovoin haju alkoi etomaan jo niin pahasti, että tuo hajuton (kuulemma rasvan hajuinen, mitä minä rasvan hajuista enää 25 vuoden jatkuvan käytön jälkeen ymmärrän?) Burt's Bee's on enemmän kuin tervetullut lisä rasvavarastoon!

Hormonit on minulla ilmeisesti joten ihan nurinkurin, kun tällaisena normaalisti kesän ja auringon-vihaajana olen alkanut nauttia auringonpaisteesta täysin siemauksin ja maltan tuskin odottaa kesää ja auringon lämpöä. Enkä edes voi nauttia siitä terassilla olutta siemaillen! Kukaties alan raskauden myötä nauttimaan enemmän kesä-ajasta. Pidän kyllä tämän asian osalta option takinkäännöstä ja pidän itseäni edelleen auringoallergisena oikeutettuna tarvittaessa manaamaan paahdetta, kuumuutta, aurinkoihottumaa ja muuta tuskaa.

Rv 19

Alkuviikosta heti alkoi tuntui välillä pieniä töytäisyjä mahassa. Ihan pieniä ja ihan hetkellisiä. Ne jäi mietityttämään, mutta jossain kohtaa asettauduttuani sohvalle mukavaan asentoon, olin aivan varma, että potkuja ne on. Ei mitään perhosen siiveniskuja, kuplintaa eikä kalan evän kosketuksia, vaan ihan kunnon pieniä töytäisyjä. Voiko olla? Uskon, että kyllä ne on!

Viikot kotona lukiessa on aika yksinäisiä. Tuleepahan luettua, kun ei ole kiire minnekään, eikä tule mitään mielitekoja. Viikonloppuna käytiin lapsimessuilla pyörähtämässä ja saatiin veljiltä vauvanvaatteita. Eipä tarvitse ostella enää pieniä vaatteita, luulen että meillä on ne ensimmäiset ja pienimmät jo varastossa. Maha jatkaa kasvuaan ja Isäntä jo viikonloppuna kauhisteli, kun se on "niin iso!" Joku kommentoi sitä "pieneksi raskausmahaksi" ja meinasin järkyttyä. Sehän on niin iso jo!

Olen pitänyt pääasiassa ihonmyötäisiä paitoja, sillä suuremmat paidat saavat minut näyttämään vaan lihavalta. Mielummin näytän ylpeänä jo hieman kasvanutta raskausmahaa, vaikka joillekin se ehkä herättää epätietoisia kysymyksiä. Se on muuten outoa, kun seisoessa se maha on kiinteä, mutta istuessa se muuttuu sellaiseksi löysäksi makkaraksi. Ei se olekaan jatkuvasti kiinteä. Jännää nähdä mitä tulee tapahtumaan, kun se siitä vielä kasvaa. Vaikka onhan se jo iso!

Selällään nukkuminen on kaikista helpoin asento nukkua! Nostan aina jalat vartalotyynyn päälle niin, että ne on vähän kohollaan. Kyljellään nukkuessa, ja välillä hieman pystyssä makuuasennossa kohtu alkaa ikävästi painaa alavatsan valtimoita. Tiedättekö tunteen, kun verenpainetta mitattaessa mansetti pumpataan ensin ihan täyteen ja kun sitä aletaan löysäämään, alkaa tuntui koko käsivarressa se jumputus. Kuvitelkaa se jumputus koko vartalossa! Jokainen sydämenlyönti tuntuu kun joku taputtaisi selkään. Siinä on todella ikävä koittaa nukkua. Olen aina ennen ollut kylkinukkuja, mutta nyt olen kyllä enenevässä määrin nukkunut selällään.

Se doppler tuli vihdoin! Pakko sitä oli heti päästä testailemaan. Se ultraäänigeeli on kyllä ikävän suttaavaista tavaraa, mutta onneksi se ei jää tahmaamaan minnekään. Kyllä ne sydänäänet sieltä löytyy! Isäntäkin ehti välillä kuulemaan, vaikkakin kaveri livahti aika vikkelään pois kuuluvuusalueelta aina kun ne jostain sai bongattua.

Valmennuskurssia ja matkapahoinvointia

Tänään alkoi oikiksen valmennuskurssi! Ensimmäinen luento on nyt takana. Menin aamulla hyvissä ajoin paikan päälle Isännän kyydillä samalla kun Isäntä lähti pk-seudulle. Ehdin vielä lukemaan hieman ennen luennon alkamista. Hyviä muistutuksia ja neuvoja sain, vaikka hieman epäilin, josko kirjojen lukeminen olisi luku- ja vastaustekniikan kertaamisen sijaan tärkeämpää. Kyllä se ihan hyödyllistä oli!

Toisen luentopätkän (pääsykoekirjasta) jälkeen lähdin kohti bussipysäkkiä. Ajattelin kulkevani kurssimatkat näppärästi bussilla, jolloin voisin jopa lukea matkalla samalla. Ja bussi meneekin ihan meiltä siihen kurssipaikan lähelle. No mieli muuttui hyvin nopeasti hypättyäni bussiin. Ensimmäisen parin kilometrin jälkeen alkoi tulla hieman huono olo. Laskeskelin paljonko lounaasta oli aikaa ja ajattelin sen johtuvan ruuan puutteesta, alhaisesta verensokerista tai edessä istuvasta todella hienhajuisesta nuorestamiehestä. Napostelin siinä hieman rusinoita, jotka olin ottanut mukaan verensokerin laskemista varten.

Ei helpottanut ei. Olo vain paheni. Mikä kumma tämä on?!

Puolessa välissä matkaa sen tajusin. Tiedän mitä tämä on. Olen kokenut sen ennenkin, Isännän kyydissä muutamaan otteeseen. Se on raskausajan matkapahoinvointia.

Mikä ihana raskausajan oire, josta en ole ikinä ennen elämässäni kärsinyt. Käytännössä minun on aina nähtävä eteen autossa, muuten tulee todella huono olo. Ei sieltä bussista eteen nähnyt sitten millään. Yksi paikka ihan edessä ja siinä istui joku alkoholisoitunut ilmeisesti bussikuskille seuraa pitävä kaveri. Yritin kurkkia käytäväpaikalta eteen, mutta ei siitäkään mitään tullut. Kun vihdoin saavuin omalle pysäkille, nousin varmasti kalpeana ja äärettömän tuskanhikisenä ulos bussista. Kävin vielä pikaisesti lähikaupan kautta puuskuttaen koko matkan ja keskittyen eteenpäin katsomiseen. Kotiin päästyäni meinasin pyörtyä heti ovella. Raahauduin yläkertaan vaihtamaan vaatteet, pesin pikaisesti kasvot ja menin keittiön ja pikaisen välipalan kanssa sohvalle. Nyt, tuntia myöhemmin tärinä alkaa helpottamaan ja etominen alkaa siirtyä pois päiväjärjestyksestä. Vihdoin.

Luojan kiitos minulla on äidin auto lainassa täällä! En totisesti tiedä mitä tekisin ilman!

Keskiviikkona tulee raskauden puoliväli vastaan, eli pyöreät 20+0. Tämän vuoksi tässä tulee vielä tänään ja huomenna Raskausviikko-päivitys, jotta päästään vihdoin oikeaan aikatauluun tässä odotuksessa. Maltan tuskin odottaa niitä reaaliaikaisia päivityksiä. Taitaapi tulla jopa ensimmäinen profiilikuva mahasta! ;)

Ja jos jotain positiivistakin, niin tänään varmistui, että Isäntä pääsee viikon päästä mukaan rakenneultraan! Se oli hieman kyseenalaista vielä viikonlopun ajan, mutta tänään se varmistui! Olisi ihan hirveää olla siellä yksin, jos vaikka tuleekin huonoja uutisia.

Rv 18

Pahoinvointi alkaa siirtymään pois päivärutiineista, vaikkakin yksi yllätysoksu vielä eräänä kauniina aamuna yllätti! Hampaiden pesu on ihan helvetillinen toimenpide edelleen, se asia tuskin muuttuu koko raskauden aikana.

Olen aina ajatellut, että raskausoireet on periytyviä. Meillä äidillä on ollut raskauspahoinvointia ja mummukin muisteli alkuraskauksissa nojaillensa aamulla lehmiin ja katsellen pappan tekevän työt. Mielenkiintoista oli kuitenkin se, että Isännän äiti muisteli omaa raskausaikaansa, kun sillon hampaiden pesu oli niin kamalaa. Mistäköhän on mahtanut kyseinen oire ilmestyä!

Raskaus alkaa tuntua luonnolliselta, vaikkakin se on edelleen hyvin epärealistinen ajatus. Olen lähtenyt mukaan kaikkeen raskaushömpötykseen luodakseni vauvasta itselleni edes vähän realistisemman kuvan. On se kiva oppia huomioimaan asiaa päivittäisessä elämässä jo ennen syntymää. Sitäpaitsi kaikennäköisellä hömpötyksellä saan luotua vauvaan edes jonkinnäköisen suhteen, on se sitten sydänäänien kuuntelua, bola-korun killutusta tai vadelmanlehtiteen lipitystä.

Vatsa on alkanut kasvaa jo eteenpäin. Hetken olin jo aivan varma, että se vaan levenee. Toisin kun ajattelin, vatsa ei lähtenyt nousemaan alavatsasta, vaan juurikin siitä pömppiksen kohdalta. Makuuasennossa olen huomannut kohdun painavan alavatsan valtimoihin niin, että aina nukkumaan mennessä vatsassa hakkaa syke ja jokainen sydämenlyönti tuntuu siltä, kun joku taputtaisi selkään. Se on kyllä kaikkea muuta kuin nautinnollista. Siitä huolimatta nukahdettuani nukun kuin tukki! Välillä istuessakin huomaa vatsan oikeen tärähtelevän sykkeen tahdissa.

Nyt on ilmeisesti minullakin alkanut se raskausajan energisempi aika! Ruoka maistuu, nälkä kurnii ja elämä loistaa! Kotona lukiessa on tosin tylsää, mutta heti Isännän tullessa kotiin on pakko päästä jonnekin tai tehdä jotain. Tilasin alennusmyynnistä yhden farkkukuosisen haalarin ja bodyn. Vauvan vaatevarasto siis kasvaa! Tällä viikolla tilasin myös sen dopplerin. Aika myöhäisessä vaiheessa mutta hei, parempi myöhään kun ei milloinkaan!

Tämä oli niin hyvä päivä, kunnes...

Tämä päivä alkoi NIIN lupaavasti! Aamulla heräsin ajoissa tunteakseni selässä ihanan jomotuksen eilisen hierojan jäljiltä. Makoilin sängyssä nauttien peiton lämmöstä. Nousin jo ennen kahdeksaa hakemaan Isännälle varaston avainta. Ei mun apua siinä edes loppujen lopuksi tarvittu, mutta pääsimpähän kerrankin ajoissa ylös. Aurinkokin paistoi niin kivasti!

Isäntä suuntasi Paraisille siiankalastuskisoihin. Kisat on 10-14 se kertoi. Sai se sieltä pienen siiankin! Istuskelin ja lueskelin sohvalla katsellen välillä ikkunasta kun aurinko paistoi nätisti takapihalle. Pihalla näkyi talven jäljiltä kärsineet rottinki-tuolit, jotka vois tänään käsitellä sellaisella pinnoitusaineella, mitä ostettiin messuilta. Pitäs vaan hioa ne ensin, mutta varastossa pitäisi olla kyllä hiomapaperia.

Keitin perunoita hyvissä ajoin, että saadaan paistinperunoita sen siian kanssa sitten. Odotin Isäntää kotiin siinä viimeistään neljäksi, kunnes se ilmoitti ettei meinaa lähteä ainakaan ennen viittä. Lopetin lukemisenkin jo tovi sitten. Ei siellä enään paista edes aurinko, että jaksaisi mitään rottinkituoleja käsitellä. Paistinperunatkaan ei innosta enää. Lukemisestakin viimeiset kaksi tuntia ajatukset vain harhaili. Pitäisi alkaa siivoamaan huomista näyttöä varten. Isäntä on odotettavissa kotiin aikaisintaan puoli seitsemäksi. 

Ikinä ei pitäisi kehua päivää, kun sitä on yli puolet vielä jäljellä. Ei edes ajatella sen olevan hyvä päivä.