Vuosikatsaus 2017

Joka vuosi olen syntymäpäiväni aikoihin tehnyt vuosikatsauksen ja blogihiljaisuudesta huolimatta en meinannut sitä skipata tänäkään vuonna. Onhan tässä aiheita vaikka kuinka paljon!

Tänä vuonna oli hieman erilainen syntymäpäivä. Syntymäpäivää edeltävä yö meni Lilin oksennellessa, joten syntymäpäivä tuli vietetty väsymyskoomassa pelkän kahvin voimalla töissä ja ilta sinnitelty lähes väkisin ennen nukkumaanmenoa. Pikkuneidillä oli ensimmäinen mahatauti ikinä. Olo oli hirveä koko päivän ja flashbackina mieleen tulivat ne railakkaat illat ja ennen kaikkea kaameat dagenefterit, joita podin siinä 18-vuotiaana ja hieman jälkeen. Sillon kun huvi meni ennen töitä ja töitä tuli tehtyä lähinnä koulussa. Oi niitä oloja, kun baarityöporukan henksuillan jälkeen piti mennä kirjoittamaan biologian abikurssin koetta. Muistan kirjoittaneeni liibalaabaa viruksista (joista tiedän tänäpäivänä paljon enemmän, btw) kolapullon levinneen koepaperille ja kaverin pelästyessä nähdessään kasvoni. Sen kokeen palautustilaisuuden jälkeen opettaja oli huolissaan, että eihän minulla vaan ole biologiaa valittu reaalin pakolliseksi. Ei onneksi ollut. Nyt ymmärrän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun sanovat iän lisääntyessä mielen nuorentuvan. En koskaan ole muistanut sen koepäivän tapahtumia tarkemmin, kun melkein kymmenen vuotta myöhemmin valvottuani yön oksentavan kaksivuotiaan kanssa.

Onneksi tämä vuoden kohokohta ei kuvasta koko vuotta, päinvastoin. Unen laatu on parantunut huomattavasti ja pikkuneidin kasvun myötä elämä helpottuu jatkuvasti. Se kehitys, mitä Lilillä on vuoteen mahtunut, on jotain aivan käsittämätöntä. Vuosi sitten tähän aikaan pikkuneiti otti ensimmäisiä askeleita ja nyt hän muun muassa juoksee, pyöräilee potkupyörällä, pyytää itse syliin, kertoo mitä haluaa syödä (yleensä jugurttia tai muroja), poimii itse puskasta marjoja, kertoo jos sattuu, minne sattuu ja osaa myös hieman kertoa, mikä mieltä painaa. Vauva-aikaa on kyllä kaikkea muuta kuin ikävä!

Myös tilannetaju on uskomattoman mainio! Eilen Lili haki leikkimökistä liitutaululta liidun, jolla piirsi pihalaattoihin. Isäntä istui leikkimökissä ja kielsi ja käski viedä liidun takaisin leikkimökkiin. Hetken ignoorattuaan Isäntää täysin, Lili käveli leikkimökin ovelle unohtaen varmaan ilonpilaaja-isän istuskelevan siellä leikkimökissä. Kun käsky taas kävi, neiti täysin ilmeettömästi totesi "moi moi" ja löi oven kiinni Isännän nenän edestä. Jos jotain, niin neidillä on valikoiva kuulo. Hän kuulee juuri sen, mitä haluaa. Yksi pahimmista loukkauksista on sana "nukkumaan". Sen kun heittää ilmoille, voi olla varma, että neiti ei katso enää edes päin. Vahingossakaan.

Mitä tämän vuoden suuremmista kuvioista voisi sanoa? Ensimmäistä kertaa ehkä koskaan minulla on tulevaisuuden suunnitelmat suuremmilta osin hyvin selvillä. Tämä kesä kotiseudulla on sekoittanut pakkaa jonkin verran, sillä nyt minulle on täysin selvää, että tulen mahdollisimman pian takaisin Raumalle. Niin se kotiseutu vetää puoleensa ja tätä paikkaa osaa arvostaa niin paljon enemmän, kun sieltä viettää aikaa poissa. En koe, että minulla olisi pääkaupunkiseudulle juurikaan annettavaa, mutta tänne voisi jopa olla. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka tietävät kuka olen ja ennen kaikkea haluan viettää vapaa-aikaani tärkeimpien kanssa. Haluan myös, että Lili saa viettää aikaa läheistensä kanssa ja että hänestä kasvaa sosiaalinen ja itsevarma nuori. Täällä tiedän, miten voin siihen kannustaa, mutta pääkaupunkiseudulla koen vain jatkuvaa tarvetta suojella Liliä. Kaiken maailman terrori-iskut ja muut ovat pääasiallisesti siellä suuremmissa kaupungeissa ja haluan Lilin kasvavan ympäristössä, jollaisessa itsekin kasvoin. Talvella on lumenluontia, kesällä puusavottaa ja autopesua, keväisin ja syksyisin vaihdetaan autoon renkaat. Lili rakastaa ulkohommia, oikeastaan ihan sama minkälaisia! Kukkien kastelua, käpyjen keräilyä, eläinten ihmettelyä, nurmikonleikkuuta... Pääkaupunkiseudulla mennään puistoon. Aina.

Edelleenkään en tiedä, mitä työtä mahdollisesti tulen tekemään, mutta minulla on suunnitelmia työkokemuksen osalle. Kaikista ennakkoajatuksista poiketen olisin ehkä sittenkin kaikkein eniten kiinnostunut sellaisesta perinteisestä lakiasiaintoimistotyöstä. Vähän kaikkea ja kaikkea siltä väliltä. Se voisi olla juttuni!

Kesä on toiminut juuri kuten suunnittelin! Keväällä oli täysin valmis tekemään hetken jotain ihan muuta ja nyt kesän jälkeen olen täysin valmis takaisin koulun penkille. Raumalla on ollut niin kivaa, että takaisin Vantaalle meneminen jopa ahdistaa. Onneksi siellä on kuitenkin maailman parhaat opiskelukaverit, jotka muistuttavat itsestään kesälläkin ja tiedossa on niin kiireinen syksy, että tiedän kotikaipuun jäävän aika pian taka-alalle.

"Tana!"

Pihahommissa.

Niin loistokasta, että häikii!

Yliopisto odottaa

Koulun alku alkaa häämöttää edessä. Melko varmasti sen tietää, kun tietokone on taas kaivettu naftaliinista, ladattu ja ainakin osittain valmiina käyttöön. Kalenteri täyttyy luennoista, tenteistä ja deadlinesta ja pikkuhiljaa juridiset kiekurat alkavan väkisinkin näkymään arjessa. Opiskelukaverit kyselevät suoritussuunnitelmista ja suoritustavoista ja kaipaavat vertaistukea yrittäessään suunnitella opintojaan suuren tutkintouudistuksen vallatessa Helsingin yliopiston ja siinä ohella myös oikeustieteellisen tiedekunnan. Muutoksia on paljon, mutta ohjeistusta vähän ja jatkuvasti kaikki suunnitelmat muuttuvat ja opiskelijoilta pyydetään "kärsivällisyyttä" ja "ymmärrystä". Koko kesän aikana opintojaan oli turha yrittää suunnitella, kun kaikki olivat lomalla ja kunnon selvitystä suoritustavoista ei saanut. Ei niitä ole saatu vieläkään ja ne muutamat selvitykset on jo ehditty kumoamaan. "Odottakaa ensiviikkoa", ne sanoo.

Olen yrittänyt olla stressaamatta asiasta vielä. Minulle on oikeastaan ihan sama tällä hetkellä, sillä tiedän varmasti, että stressilukemat tulevat hipomaan pilviä syyslukukaudella. En valita, se sopii minulle tilapäisesti hyvin, vaikka vähän viekin energiaa pois itse asiasta. Syksyn suunnitelmiin kuuluu edelleenkin opintojen vauhdittaminen. Tutkintouudistuksen myötä kasvavat läsnäolovelvoitteet verottavat lukuaikaa, joten syksyn suunnittelu on todella vaikeaa, kun edes tenttialueita ei ole missään yksilöity. Opiskelijat tulevat heittäytymään hankalaksi ja fakta on myös se, että oppilaiden vahingoksi tämä on jo väkisinkin koitunut. Joskus on vaikea muistaa, että pääasiallisesti uudistukset ovat hyvästä ja mielenkiinnolla odotan mitä tästä tulee. Siihen saakka pyrin vain pysymään pinnalla.

Vaikka päivämäärät muuttuvat varmasti vielä lukemattomia kertoja, kalenteri näyttää syksyn suhteen täydeltä. Hyvin täydeltä. Etenkin loka-marraskuu on aikaa kun ei paljoa ehdi koulun lisäksi muuta miettimään. Luennot menevät väkisin päällekkäin ja lukuaikaa ei kalenterista juuri löydy. Kesä on kuitenkin tehnyt hyvää ja on ihan hyvä välillä tehdä jotain ihan muuta. Keväällä etenkin yksinhuoltajana kesätenttiin valmistautuessa jaksaminen alkoi hipoa viimeisiä energian rippeitä. Kun tulokset tulivat vihdoin yli kuukauden päästä ja kun se arvosana ei siitä aiemmasta ykkösestä edes noussut, päätin suosiolla skipata kesän toisen tenttipäivän. Se oli tänään ja alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin mennyt korottamaan toista arvosanaa. Minulla on koko syksy aikaa päntätä ja panostaa kouluun, joten ajattelin suosiolla hyväksyä tähän hätään sen kakkosen eurooppaoikeudesta. Ennenaikaisen pänttäyksen ja stressin sijaan sainkin yhden vapaapäivän. Se on kesän ainut arkivapaa ja käytin sen tehokkaasti muuttaessa. Kesäasuntoomme muuttaa loppuviikosta syksyn asukkaat, joten vielä pari viikkoa evakossa ennen opiskeluja. Yliopisto odottaa.