Menin tänään junalla suoraan töistä näytteenottoharrastukseen. Siinä seisoskellessani junan ovella ja odotellessani junan pysähtymistä jännitys tiivistyi jälleen. Heti kun valo alkoi napin ympärillä palaa, painoin sitä ja ovi aukeni. Viereisestä vaunusta poistuva toinen nuori nainen kiihdytti vauhtia lähes pikakävelyksi ja pääsi kuin pääsikin ensimmäisenä rautatieaseman rappuset alas. Seuraavaksi eräs keski-ikäinen mies pyrki kirimään ohitseni. Kiihdytin vauhtia.
Me kaikki (noin viisi tiedostamattaan kilpailevaa suomalaista) pysähdyimme punaisiin liikennevaloihin. Moni tärisytti jalkojaan, kuin välttääkseen maitohappoja. Tiiviisti silmät liikennevaloissa kaikki ottivat melkeen sprinttiasennon, kun valojen on seuraavaksi tarkoitus vaihtua. Valo vaihtui vihreäksi. Keski-ikäinen mies pääsi parilla juoksuaskeleella ensimmäiseksi. Minä perässä, kaksi naista ja yksi tyttö heti kintereilläni. Kaikki pitivät vauhtia yllä, kunnes pikkuhiljaa porukka lähti eri suuntiin.
Tämä sama ilmiö on huomattavissa autolla ajaessa. Ei se edessä ajava auto oikeasti sinua sen vuoksi ärsytä, että se ajaa hiljaa, vaan ihan vaan koska se on sinun edelläsi. Vaikka se lisäisi vauhtia, sen ohi on päästävä. Ensimmäisenä on hyvä olla! Eipähän lennä paska naamalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti