Viisuri gone!

Nyt se on ohi. Makasin siinä hammaslääkärin tuolissa kauhusta kankeana napit korvissa ja musiikkia kuunnellen. Itse hampaan poisto ei ollut todella kummoinen toimenpide. Olin varma että se pienen kokoinen naislääkäri upottaisi tongit suuhuni ja repisi sitä hammasta kaksi käsin irti. Todellisuudessa se väänsi ensin toiseen suuntaan, sitten toiseen suuntaan ja totesi, että irti on, hän nostaa sen vielä pois. Välittömästi tämän jälkeen sain harsotupon sinne hampaan jättämään koloon ja sitä piti purra, kunnes vuoto loppuu. Hetken kuluttua lääkäri otti tupon pois ja sanoi, että vuoto on loppunut.

En tiedä mistä hel*etin vuodosta se puhui, sillä tuo kolo on vuotanut KOKO päivän. Olen ollut päivän kotona (luojan kiitos), joten olen edes välillä päässyt sylkemään sitä verta myös ulos suusta, mutta olo on kun olisin nieleskellyt monta litraa tänään verta. Jatkuvasti suussa on veren maku vaikka olen välttänyt kun ruttoa koskemasta sitä koloa kielellä. Tuo kolo myös särkee ja syöminen on ihan törkeän hankalaa. Söin äsken ensimmäistä kertaa koko päivänä. Oli pakko syödä jotain pureskeltavaa kun alkoi huimaamaan.

Toisin sanoen toimenpide oli helppo kuin mikä, mutta nämä jälkiolot ei ole kehuttavat.

Tänään satoi Turkuun myös ensilumi. Olemassaolollaan se muistutti meitä talvirenkaiden vaihtamisesta. Tosin, oltaisiin vaihdettu ne tänään joka tapauksessa, mutta sainpahan luistella Isännän työpaikalle vielä kesärenkailla. Tuskin tuo kauaa maassa viihtyy, nyt jo sataa vettä.

Join eilen pienimuotoiset "suojakännit". Toisin sanoen join viisi olutta, vaikka viimeaikoina olen jättänyt iltaoluet oikeastaan kokonaan väliin. Siihen oli kaksi syytä. Ensinnäkin, kaverini sanoi, että hampaanpoiston jälkeen ei saa juoda olutta, joten oli juotava vähän varastoon. Toiseksi, en olisi ikipäivänä saanut unta, jos olisin täysin selvinpäin maannut sängyssä pohtien aamun koettelemuksia. Tuli myös todistettua, että kissat tosiaan ovat parempia lohduttamaan, kuin Isäntä.
Esimerkkinä eilen illalla kun sanoin, että "Pelottaa se huominen, et halua mennä sinne", niin Isäntä vastasi, että "No hyi hemmetti, en mäkään haluis mennä" ja jatkoi kännykkänsä näpyttelyä. Hetken päästä Mufasa käveli rintakehäni päälle, katsoi minua hieman väsynein silmin ja kävi makaamaan ja kehräämään rintakehäni päälle pieni karvainen pää kaulaani vasten.

Myöskin tänään päivällä kun puudutuksen vaikutus alkoi loppumaan ja makasin sohvalla tuskissani kun unikaan ei tullut, kissat oli seurana. Ne oli siinä. Just siinä. Siinä missä minäkin.

Oli Mindykin, mutta siitä ei ikinä saa kuvaa.

Huomenna töiden jälkeen suunta kohti Helsinkiä ja kummitytyä morottamaan! Isäntä menee sinne töiden puolesta jo päivällä. Kumpa tämä kipu helpottaisi illan myötä. En todella kuvittele syöväni huomenna normaalisti, mutta jos lämmintä kahvia pystyisi juomaan, eikä tarvitsisi tätä verta nieleskellä. Phuh!