Tänään oli oikeesti aika paska päivä. Tunsin itseni koko päivän arvottomaksi roskasäkiksi, jota paiskitaan pitkin nurkkia ja käytetään hyväksi, koska asemani on vaan niin huono. Kuulunhan tässä yrityshierarkiassa sinne aivan pohjalle, niihin työntekijöihin, joiden työpanos ei saa kiitosta ja joiden työ on helposti korvattavissa. Tällaisena suht räikeänä persoonana tämä lietsoo luonnettani, saa minut näkemään punaista ja herättää niitä "vielä minä kuule näytän"-ajatuksia, sillä minähän en purematta niele. Ja pureskelen kyllä kunnolla. Pitäisi nämä ajatukset kirjata ylös, jotta motivaatiopulan iskiessä keväällä voin pumpata itseni täyteen vihaa ja taistelumieltä! Olen kuulkaa tullut siihen tulokseen tässä 6 vuoden aikuisikäni aikana, että tänäpäivänä jos sinua lyödään, niin toisen posken kääntämisen sijaan pitää lyödä kahta kovemmin takaisin, muuten jää jalkoihin.
Jostain kumman syystä ne kevään järjestelyt kuitenkin vaivaavat mieltä. Haluan aina kaiken olevan hyvin suunniteltua, mutta nyt se ei olekaan niin helppoa. Mitä jos kerrankin antaisin asioiden sujua omalla painollaan, ilman että yritän vaikuttaa siihen mitenkään? Kuten kotona on opetettu, asioilla on tapana järjestyä. Ja niinhän niillä on. Kuitenkaan hetkeäkään en ole epäillyt, ettäkö olisin tekemässä virheen. En vaan malttaisi odottaa sinne keväälle asti!
Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä tänään Raumalle, mutta päätinkin nukkua yön yli vielä kotona ja lähteä vasta huomenna. Olinhan tänään pitkän päivän töissä, kun oli näytteenottoharrastusta vielä päivän päätteeksi. Ja kaiken lisäksi yksi ihana kaveri on tänään, vielä töiden jälkeen tulossa kyläilemään! Juuri tätä kaipasin, sillä Isännän poissaolon vaikutus on nyt konkretisoitunut ja sosiaalisuuteni on todella kärsinyt. Kunnon keskustelun luominen tuntuu olevan todella hankalaa. Ajatus ei pysy asiassa ja aiheesta toiseen vaihtaminen käy hyvinkin helposti. Siis aivan liian helposti!
Huomenna on se päivä! Se suuri ja onnellinen päivä, kun saan rakkaan Isäntäni takaisin. Kohta kotona on jälleen joku virkistämässä mieltäni ja nauramassa surkeille vitseilleni. Joku, joka ymmärtää minua juuri tällaisena kun olen, eikä ota kirjaimellisesti kaikkia purnauksiani ja manaamisiani. Joku, jolle voi sanoa ihan mitä tahansa joutumatta jälkiviisaana miettimään, mitähän tuli sanottua. Joku, joka raivostuttavasti jättää kaapinovet auki ja syyttää niistä Mufasaa (myöskin yläkaapit). Joku, joka ei ikinä siivoa, eikä oikeastaan edes arvosta siistiä kotia, paitsi joskus harvoin kun erehtyy jonnekin epäsiistiin asuntoon ("siis olis ihan hirveetä jos meillä olis sellasta!" Jättää tiskialtaan putsaamatta, tiputtelee popkorneja sohvalle ja riisuu vaatteensa lattialle.)
Tule jo kotiin! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti