Musapulma

Tiedättekö sen tyypin, joka aina soittaa omia lempibiisejään? Se, joka bileissä aina on säätämässä taustalla soivaa Spotify -listaa oman mielensä mukaiseksi? Se, joka aina vaihtaa biisin seuraavaan, kun se edellinen on vielä kesken? Se, joka hehkuttaa jotain tosi hyvää vastikään kuulemaansa biisiä (kuten biisi nimeltä Anal Bleach), joka on oikeesti ihan paska.

Noh, tämä edellä mainittu tapaushan on Isäntä. Olen kuvitellut, että se on oikeesti pahin kaikista. IKINÄ. Sen lempipuuhaa bileissä on pitää musavisa, sattuneesta syystä. Ja mä en (yllättäen) ikinä pärjää niissä musavisoissa.m

Mutta nyt olen löytänyt Isäntää pahemman ihmistyypin. Se on sellainen, joka kuuntelee sitä omaa lempimusiikkiaan mukana kulkevasta matkakaiuttimesta ihan joka paikassa ja täysin muista ihmisistä välittämättä. Metrossa, bussissa, yliopiston rappusilla, kahvilassa, aamujunassa...

Miksi? Käyttäkää kuulokkeita, niinkuin muutkin tekee! Eilen kuuntelin junassa venäläistä räppiä. Oikeesti. En tiedä kumpi pitäisi kieltää lailla, venäläinen räppi vai ne bluetooth-kaiuttimet. Parasta tässä ihmistyypissä on se, että 1) ne hengaa lähes poikkeuksetta aina yksin, ja 2) ne popittaa sitä musiikkiaan niin kovaa, että jos junassa erehtyy tämän ihmistyypin viereen, ei kuule sitä omaa musiikkiaan niistä kuulokkeista, vaikka ne ois täysillä.

Rakkaat kanssaeläjät,
käyttäkää niitä kuulokkeita.

Koti-ikävä

Kaksi vuotta sitten olin saanut vastikään tietää, että pääsin Helsingin oikeustieteelliseen. Olin niin täynnä intoa ja riemua, että pelkästään muistelemalla sitä aikaa ja sitä ihanaa tunnetta olen saanut puserrettua yli kolmen vuoden opinnot kahteen vuoteen. Minulla on yliopiston suoritustavoitteen, 120 opintopisteen sijaan nyt 209 opintopistettä. Tavoitteena olisi saada maisterin tutkinto suoritettua ensivuoden aikana, että pääsen pois täältä. Pois pääkaupunkiseudulta, takaisin kotiin.

Tällä hetkellä päällä on viimesyksyä vastaava kestoketutus. Viimesyksynä ärsytti tulla takaisin pääkaupunkiseudulle. Nyt ärsyttää tämä loputon kuumuus, ärsyttää kun kaverit ja tutut on kaukana, ärsyttää että Lilikin on kaukana kun sen päiväkoti alkaa vasta torstaina ja täällä ei ole hoitomahdollisuuksia, ärsyttää tämä asunto muovilistoineen ja ylikuluneine parketteineen, ärsyttää työmatka, ärsyttää kun VR ei kulje, ärsyttää kun olen suorittanut opintoja niin paljon, että kavereita ei enää samoilla luennoilla näy ja ellei se jo käynyt ilmi, niin ärsyttää lähestulkoon kaikki. 

Täällä on kaikkea lähellä ja hirmuisesti mahdollisuuksia. Ihan koska vaan voi mennä lapsen kanssa HopLoppiin ja on vielä monesta varaa valita. Julkiset kulkee ja lapsenkin voi halutessaan laittaa vaikka englanninkieliseen päiväkotiin tai kouluun. Ihan lähistöllä on kylpylöitä, huvipuisto, eläintarha ja vaikka tramboliinipuisto. Niitä ei kuitenkaan juurikaan tule käytettyä. Työmatka kestää lyhyydestään huolimatta (alle 15 km) vähintään 45 minuuttia sillon kun VR sattuu kulkemaan. Kun Isäntä on poissa, vien Lilin päiväkotiin ensimmäisenä ja haen sen viimeisenä. Tässä välissä saan juuri ja juuri päivän tunnit täyteen. Kun Isäntä on kotona, teen menetetyt työtunnit takaisin ja muita rästihommia. Koti on lähes kaoottinen ja ihanan lämpöisen kesän ja aukinaisten ikkunoiden jäljiltä täynnä katupölyä, enkä jaksa edes välittää. 

Joskus yläasteella muistan saaneeni jostain ihanan lempinimen, Landepaukku. En edes muista mistä se tuli, mutta uskallan väittää että joku itseäni enemmän landepaukku sen keksi. Se kuitenkin seurasi läpi lähes koko yläasteen. Tänäpäivänä todella tiedostan itsessäni tuon puolen. Kaipaan todellakin sitä landeilua ja omakotitalotouhua, mitä ei lapsena todella osannut arvostaa. Haaveilen nurmikonleikkuusta, autonpesusta, puuhommista, talon maalaamisesta, marjapuskista ja ennen kaikkea siitä itsensä hyödylliseksi kokemisesta. Sen sijaan töistä tultuani menen istumaan läheisen puiston hiekkalaatikon reunalle ja illalla koen itseni vain löystyneeksi säkiksi, enkä enää jaksa lähteä minnekään. Olisi edes joskus jotain lumitöitä, jotka olisi vaan pakko tehdä että saa auton pihasta pois.

Lili on tänään vielä pois ja tulee onneksi huomenna. Isäntä on työmatkalla ja olen täysin yksin kotona. Vihaan sitä. Kävin äsken lenkillä tuolla mukavassa 30 asteen helteessä ja päästyäni takaisin sisälle kaulasuoni huusi vettä, sormenpäät pullottivat turvoksissa ja kyljet pisti. Lysähdin makaamaan tuohon aulan matolle ja jäin tuijottamaan kattoon. Makasin siinä hyvän tovin kattoa tuijotellen musiikki korvissa ja mietin, kuinka paljon kaipaan takaisin kotiseudulle. Mietin aikoja, kun näki tuttuja arkisinkin ja lähes aina saattoi saada lenkkiseuraa. En minä oikeasti silloin lenkkeillyt, mutta eipä moni muukaan. Mietin aikaa, kun työmatkankin saattoi kulkea pyörällä ilman, että olisi pitänyt polkea kehätietä. Mietin viime syksyä ja sitä, kuinka ahdisti tulla kesän jälkeen takaisin pääkaupunkiseudulle. Muistelin, kuinka ihanaa oli kirjoittaa päivän turhaakin turhemmista asioista blogiin ja muistella niitä arkisen hölmöjä asioita jälkeenpäin. Havahduin siihen, kun Johnny törmäsi päähäni. Nousin ylös, että lähes ainut tämän asunnon siisteydestä huolehtiva saa tehtyä työnsä kunnolla. 

Toivon, etten havahdu taas vuoden päästä tuijottamasta tuota samaa kattoa. Toivon, että saan revittyä arjesta aikaa päivittää tätä blogia.

Sohvatuunausta

Olen jo tovin haaveillut meidän sohvaan uusia jalkoja, sillä olisi tosi huippua, jos Johnny pääsisi imuroimaan myös sohvan alta. Korkeutta pitäisi siis olla 10 cm lattian ja sohvan välissä. Kun näin yliopistolla pinokaupalla Suomen Laki -kirjoja poistettavien kirjojen joukossa "saa ottaa"-kyltin alla, juolahti mieleeni ajatus suhteellisen edullisesta keinosta tuunata sohva.

Kannoin muutaman kirjan kotiin testatakseni ajatusta ja esitelläkseni sen Isännälle. Isäntä ei ihan heti ollut varma, olenko ajatukseni kanssa tosissani, mutta ei mennyt kauaa kun hänkin ajatukselle lämpeni. Lakikirjoja pitäisi joka nurkassa olla kaksi päällekkäin, että korkeus olisi vähintään sen 10 cm. Laskettiin, että yhteensä tarvittaisiin 18 lakikirjaa ja pari ylimääräistä tarvittaessa levitettävän osan alle. Seuraavana päivänä kestokassit mukaan yliopistolle ja kirjat kantoon.

Voin kertoa, että nuo lakikirjat ei ole ihan kevyimpiä opuksia kantaa. Lakikirjapäivinä jo kolmen lakikirjan kantaminen saa niskan ja hartiat huutamaan hoosiannaa ja tässä niitä oli kannossa yhteensä 13 kappaletta. Sen verran tuntui urakka välillä raskaalta, että oli pakko kotona laittaa nuo kassit vaa'alle.

13,8 ja 14,6 kg.

Isäntä ihmetteli, miten ihmeessä sain ne kannettua kotiin. Täytyy kyllä sanoa, että päättäväisyyteni joskus yllättää vähän minut itsenikin. Mutta tuli kyllä erilainen lopputulos, vaikka yllättävän vähän ne tuolta kyllä erottuu. Ja Johnnykin mahtui ongelmitta sohvan alle!

Elämää helpottava Neato

Kun aiemmin kerroin käytännöllisestä ja kätevästä kuumemittarista, meinasin nyt kertoa meidän arjen pelastuksesta. Johnnysta.

Robotti-imuri. Kuinka kivalta se ajatus kuulostaa, että joku imuroisi kotona sun puolesta? Minua houkutteli ihan hirveästi ajatus siitä, mutta en ollut kuullut robotti-imureista muuta, kuin negatiivista. Ei niitä kauheasti lähipiirissä kyllä olekaan, mutta ne muutamat käytännön kokemukset, mitä olin kuullut, eivät olleet kovinkaan positiivisia. Houkutteli se ajatus kuitenkin sen verran, että kerran kerroin unelmani ohimennen yhdelle hyvälle koulukaverille. "Meillä on sellanen! Se on ihan tajuttoman hyvä, etenkin eläintaloudessa! Ostakaa Neato! Meillä on jo toinen ja ilman ei voi enää elää!"

Yllättäen kiinnostuin heti. Tutustuin Neaton robotti-imureihin, luin erilaisia vertailuja, myös kuluttaja-lehden vertailuja, katsoin youtube-videoita ja luin käyttökokemuksia. Neatoista oli tullut paljon positiivista, ja niiden toimintaperiaate kiinnosti. Kun monet muut robotti-imurit toimivat siten, että ne menevät eteenpäin ja törmätessään esteeseen vaihtavat suuntaa, Neato menee ensin huoneen seinustat ja sitten määrätietoisesti (joskaan ei aina todellakaan loogisesti) imuroi loput. Se skannaa jotenkin esteitä, joten harvoin se törmäilee kunnolla mihinkään huonekaluihin tai esteisiin. Tosin huonekaluja, kuten tuoleja, ei saisi imuroinnin aikana siirtää.

Syksyllä tehtiin hankinta, joka mietitytti paljon. Hintaa on enemmän, kuin tavallisella imurilla (eläintalouden suodattimella varustettu imuri n. 300-400e, Neato Connected n. 650e), mutta aikaa pitäisi säästyä julmetusti. Vuosien haaveilun ja kesän kestäneen todellisen harkinta-ajan päätteeksi satsattiin. Ja niin hänestä tuli Johnny!

Siinä se on. Tänäpäivänä. On uutuudenkiilto jo karissut ja muutamat kolhut tulleet, mutta loistava peli edelleenkin!

Se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Johnny imuroi huomattavasti paremmin, kuin tavallinen imuri. Siis vaikka olisin juuri imuroinut koko talon parhaani mukaan suodattavalla eläintalouteen tarkoitetulla imurilla ja turbosuulakkeen kera, Johnnyn pölysäiliöön jää hurjasti pölyä ja karvoja. Johnnyn tulon jälkeen kissaperheen taloudessamme voi helposti käyttää mustiakin vaatteita, sillä karvoja niissä ei enää juurikaan ole. Johnny hoitaa homman poissaollessamme päivittäin ja sisäilma on huomattavasti aiempaa parempi. Lattioille ei tule jätettyä enää tavaroita, sillä kaikki haluavat, että Johnny saa työnsä tehtyä ongelmitta.

Johnnyn saa laitettua päälle sovelluksen kautta kännykällä milloin vaan. Sen saa myös ajastettua tekemään työnsä samaan aikaan päivittäin. Se ilmoittaa sovellukseen, mikäli on jumissa tai ongelmissa ja kertoo kun pölysäiliö pitää tyhjentää. Ellei se saa yhdellä latauksella imuroitua koko asuntoa (meillä saa aina, 86 neiliötä), se menee välillä latautumaan ja jatkaa hommiaan. Se pääsee yllättävän hyvin kynnysten yli ja matot se hoitaa ongelmitta. räsymatoista ollaan käännetty ne päässä olevat hapsut maton alle ja imurilla ei ole ongelmia.

Ollaan otettu imuri mukaan usein kun mennään jonnekin kylään, ja se on ollut erittäin haluttu vieras monessa paikkaa. Se on myös saanut monet itse harkitsemaan robotti-imurin hankintaa, jotkut on jo ennakkoluuloista huolimatta sellaisen hommanneet. Myös isovanhemmillani on Neato, jonka isoisäni hankki ilman konsultointia isoäitini avuksi. Isoäidin ennakkoluuloista (ette voi edes kuvitella) huolimatta isoisä on saanut kehotuksia "laittaa se siivooja hommiin" kun isoäiti menee naapuriin tekemään käsitöitä. Helppo käyttää ja hyvin toimii siis myös vanhemmalla väestöllä, sillä imuri pääsee helposti sängyn ja sohvien alle, kunhan ne ovat yli 10cm korkuisia.

Kaiken kaikkiaan kyllä on ollut aivan mahtava hankinta. Ja kun se hoitaa joka päivä lattiat niiltä osin, minne se pääsee, myöskään jemmapaikkoihin ei kerry niin paljoa pölyä. Se myös hoitaa onnistuneesti sängynalusen ja sohvaankin liittyen on vielä tulossa päivitys. Sohva kun on ollut noin 2cm korkeudella lattiasta, joten sinne ei ole Johnnylla ollut asiaa. Siitä lisää...

Nokialainen kuumemittari

Taas palaan kuin haamu uudisasuntoon ja se vaikuttaakin olevan tämän kliseisen elämäntilanteen kirous. Joka tapauksessa eroon minusta ei pääse ja taas kun juttua tumtuu tulvivan yli äyräiden, on pakko päästä jonnekin purkamaan.

Haluaisin esitellä teille Nokian kuumemittarin. Mikäli kulmasi kohosivat ja suunpieli vetäytyi sivummalle jommalle kummalle puolelle, on reaktiosi vastaava kuin omani tästä kuullessani.

Pohjustan asiaa hieman. Itse harrastan omena-laitteita. Kannan koulussa MacBookia ja taskussani painaa iPhone. Siihen on syynsä, pääasiassa käyttööni sopiva toimivuus ja se, että pahaa sanaa ei ole niistä sanottavana. Kun parin jatkuvaa huoltoa vaatineen PC:n ja älypuhelimien myötä löysin kutsumukseni, paluuta ei eräästä yrityksestä huolimatta ole. Veljeni taas on ehdoton, mitä tietokoneen suhteen tulee Windowsiin ja puhelimen suhteen Androidiin. Tai no ei ehkä ehdoton, mutta ei missään nimessä omenalogoa. Tästä on syntynyt pari päättymätöntä keskustelua, saatatte kuvitella.

Nokia taas ei ole missään nimessä ollut suosiolistallani sitten älypuhelinkauden alkamisen. Kun näin veljelläni Nokian kuumemittarin, katsoin vähintäänkin kieroon. Ehkä jopa niin kovasti, että ne jäi vähän kieroon pysyvästi. Puolustautumispuheen (”hei kuuntele”) ja parin testauskerran jälkeen aloin pohtia kyseistä välinettä myös meille. Isännän mukaan ei ole mikään ongelma mitata 2-vuotiaalta lämpöä tavallisella kuumemittarilla kainalosta, mutta hän ei sitä ole tosin koskaan joutunut tekemäänkään. ”Hyvin se on vaikuttanut sujuvan”, Isäntä sanoi, vaikka ei ole koskaan toimenpidettä varmaan nähnytkään. Ilmassa on siis kotona ollut hankinnan osalta erimielisyyttä.

Eilen aamulla Lili heräsi ensimmäisen kerran kuudelta. Tätä ei ikinä tapahdu, vaan häntä saa lähes aina arkiaamuisin herätellä. En tiedä johtuiko tämä lomalta paluusta ja siitä, että neiti ei koko joulukuun aikana ollut päiväkodissa ja aamuherätykset on taas uusi juttu, vai siitä, että joku häntä vaivasi. Hän nukahti kuitenkin uudelleen ja herätettyäni hänet herätyksellon soidessa hän oli itkuinen, kärttyinen ja sanoi että "sattuu". Yritin mitata kainalosta lämpöä itkevältä, raivoavalta ja rimpuloivalta kaksivuotiaalta Isännän ihmetellessä toimenpidettä vierestä. Oli pakko mitata kolme kertaa, joista viimeinen oli onneksi hieman rauhallisempi. Ei kuumetta. Neiti oli jo huomattavasti reippaampi ja oli jo mielellään menossa päiväkotiin, joten ajattelin, että kiukku johtui vaan aamun ensimmäisestä aikaisesta herätyksestä. Ei siinä muuta ihmettelemään, kun vaatteet päälle ja menoksi.

Asia kuitenkin jäi hieman vaivaamaan ja laitoin Isännälle viestiä, että josko kävisin hakemassa sen Nokian kuumemittarin, kun on Verkkokauppa.comissa tarjouksessakin. Isäntä totesi, että käy hakemassa, jos sillä mielenrauha saavutetaan, hän kun lähti Itä-Suomeen työmatkalle. Kävin sen sitten ostamassa.

Illalla Lili oli väsynyt ja sylinkaipuinen. Tämä ei periaatteessa ole kovinkaan poikkeavaa käytöstä aina hellyydenkipeältä Lililtä alkuviikon päiväkotipäivien jäljiltä, mutta kun uusi kuumemittari oli, oli sitä pakko testata.

Näin se väitti. Mittasin Lililtä pari kertaa uudestaan, ja sama tulos. Desimaalin ehkä heitti, mutta kuitenkin. Mittasin itseltäni, ja sain kolmella kertaa vähän päälle 37°C. Mittari siis antaa kehon todellisen lämpötilan, eli kainalolämpö + n. 0,5°C. Sama kun takapuolesta mitattaessa. Siinä Lilin keskittyessä televisioon, mittasin kainalosta digimittarilla. Sain viidellä mittauksella kahdella eri digimittarilla tuloksia 37,3-38,7°C, pääasiassa 38 paikkeilla. Vajaa pari tuntia tuosta ensimmäisestä mittauksesta alkoi Lilillä oireet. Hän valitti kipua silmissä ja tuli kovin itkuiseksi ja tuskaisen oloiseksi. 

Nokia Thermo -sovellukseen saa myös merkittyä lääkkeiden otot ja sinne tallentuu automaattisesti kaikki mittaukset. Mittauksen jälkeen tuloksen saa suoraan liitettyä tietyn henkilön tuloksiin tuosta näytöltä, missä tuloskin näkyy. Annoin Lilille särkylääkettä ja unille. Yöllä mittasin lämmön aina kun havahduin hereille ja se oli kyllä tällä mittarilla ihan tajuttoman helppoa. 

Oma lämpöni aamulla.

Mittari toimii siis niin, että laitetaan tuo tasainen pää keskelle otsaa, painetaan napista (jolloin laite värähtää), siirretään anturia suoraan otsan myötäisesti jompaan kumpaan suuntaan ohimolle (eri puolilta voi tulla parin desimaalin ero), jolloin laite värähtää kaksi kertaa ja mittaustulos ilmestyy näytölle. Mittaus kestää siis ehkä kaksi sekuntia ja se onnistuu todella helposti myös nukkuvalta lapselta. 

Täytyy kyllä vilpittömästi suositella, etenkin lapsiperheille. Korva- ja otsakuumemittareista minulla ei ole ennen tätä kokemusta, mutta tämä ainakin on tosi kätevä, nopea ja tulokset siirtyy suoraan sovellukseen niin halutessaan. Tänään neidin lämpötila on ollut jo normaali, joten ellei ilta tuo taas yllätyksiä tullessaan, voiton puolella ollaan!

2 vuotiaan hitit osa 1

Lili on aivan käsittämättömän ihanassa iässä. On ihan käsittämätöntä kuinka joka päivä hän oppii ja ymmärtää uutta ja pystyy jo ihan selvästi sanomaan mitä haluaa ja kertomaan asiansa. Aina ei äiti tosin ihan ymmärrä, mutta usein kyllä jälkiviisaus sitten viimeistään auttaa oivaltamaan, mitä pikkuneiti yritti kertoa. Niitä sanoja tulee päivittäin niin paljon uusia ja kun kaikki tulee taapero-aksentilla, ei vaan voi pysyä ihan mukana. Ajattelinkin listata tähän jotain pikkuneidin hittejä ja joitain huteja, jos vaan suinkin keksin.

Eläimet [emälet]
Ne ovat olleet aina Lilille tosi lähellä sydäntä. Päiväkodissakin neiti kuulemma usein laittaa "emäliä vieleen" eli eläimiä riviin. Lili oli ihan käsittämättömän fiiliksissä, kun käytiin Haltialan kotieläintilalla. Sinne mentäessä puhuttiin, että siellä on eläimiä ja kysyttiin, mitä Lili haluaisi siellä nähdä. Kuulemma dinosauruksen. Vaikka Isännän kertoman mukaan dinosaurukset katosivat siltä seudulta jokunen miljoona vuotta sitten, edelleen Lili muistaa, kuinka siellä oli vuohi [uhvi], kanoja [tana], lampaita [llammas], lehmiä [ehmä] ja poni [poni]. Muutenkin kotieläimet tuntuvat olevan kaikkein siisteimpiä, kissat ja koirat on jo vähän nähty. Pehmoleluista kaikkein tärkeimmät on unilelulammas [patta] ja Nalle Puhin tiikeri [iikeji]. Ilman niitä ei voi nukkua. Eläinleluista Lili yleisestikin kiinnostuu eniten ja joka leikissä tuntuu olevan joku eläin mukana. Aina kun neiti saa itse valita vaatteensa, kyseessä on aina kissapaita tai pupupaita.
Pappan luona on keltainen ankkapehmo, joka Lili kutsui jostain syystä Pingviiniksi. Lili löysi sen peiton alta ja huudahti iloisesti: "PINNIINI!"
Äiti: "Se on ankka."
Lili: "Joo, antta."
Äiti: "Vai onko se ankka, jonka nimi on Pingviini?"
Lili: "JOOOO!! PINNIINIANTTA!!"

Musiikki [ustiitti]
Lili lauleskelee jatkuvasti. Musiikkia hän laittaa itse soimaan Spotifysta ja tykkää tosi paljon kun lauletaan. Hän osaa hirmuisesti myös laululeikkejä, joita päiväkodissa on opittu ja myös tunteella laulaminen onnistuu. Aina, kun jossain näkyy tähtikuvio, alkaa "tuuti, tuuti, täätönen" ja heinäsirkkakin [einäsiitta] soittelee suhteellisen usein viulua [iu'ua]. Missä tahansa tilanteessa toimii Old MacDonald had a farm ja Three Little Kittens, eli myös englanninkieliset lastenlaulut toimivat erinomaisesti. Kerran kun Isäntä oli poissa, tultiin Lilin kanssa illalla autolla kylästä kotiin. Kotipihalla alkoi kauhea huuto, kun avasin Lilin turvavyön ja hän yritti vaan vetää niitä takaisin. Kysyin, että mikä on ja vastaus oli jotakuinkin "ustiitti ustiitti". Kysyin, että "musiikkiako haluat kuulla" jolloin Lili rauhoittui ja vastasi: "joo". Ehdotin, että mentäisiin sisälle kuuntelemaan mutta se ei käynyt. "Haluatko sitten ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia?" "JOO". Ei muuta kun turvavyöt kiinni, musiikki takaisin päälle ja ajelemaan runtua. Käytiin Hesestä hakemassa iltapalaranut ja jäätelö, jotka syötiin vielä autossa musiikkia kuunnellen ennen kun mentiin suosiolla sisälle. Joskus on vaan kiva ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia.

Pipsa possu [pissa possu]
Miten monta kertaa lapsi jaksaa katsoa läpi samaa ohjelmaa? Loputtomasti. Pipsa possu on vienyt lapseni mukanaan ja se voisi kuluttaa lukemattomia tunteja Pipsan seurassa. Loppua ei varmasti tulisi. Pipsa possun myötä Lili myös pomppii tunteella vesilätäköissä. Voisi se lempiohjelma onneksi pahempiki olla.

Pulla [pulla]
Voi pulla. Se toimii aina. Missä vaan, milloin vaan. Mummun pulla, mamman pulla, kaupan pulla, kanelipulla... Kunhan on pulla. Tänäänkin sain "juuri ja juuri" Lilin ylipuhuttu lähistön ostoskeskukseen kahville. Lili meinasi, että eeei, kun puistoon. Kerroin että kun mennään kahville niin siellä on pullaa. Homma oli sillä taputeltu. "Minne mennään?" "Kaaville". Kerran oltiin käymässä mummulassa (Lilin isomummula) ja Lili jäi sinne ihan hetkeksi ilman äidin vahtivaa silmää, kun kävin kaupassa. Takaisin tullessani Lili suurinpiirtein pyöri ruokapöydästä pois ja isomummu totesi: "voitko kuvitella, se söi NELJÄ pullaa." Neljännen jälkeen Lili ei ollut enää pyytänyt lisää pullaa.

Rakas [tatas]
Omassa sarjassaan on vielä ne ihanan ihanat hellyyden hetket. Lili on oikeen sylivauva ja olisi varmaan aina sylissä katsomassa Pipsa possua, jos saisi itse valita mitä haluaa tehdä. Päiväkodista kun menee hakemaan, Lili juoksee aina syliin, halaa, ottaa poskista kiinni ja katsoo silmiin leveä hymy naamallaan ja halaa taas. Sylissä on aina hyvä olla. Yhtenä iltana pikkuneitiä nukuttaessani makasin sängyssä Lilin vieressä ja näyttelin nukkuvaa. Yhtäkkiä Lili alkoi silittää poskeani ja kuiskasi: "tatas". <3

Syysmurros

Tiedättekö, olen niin moneen kertaan alkanut kirjoittaa tänne jotain tässä syksyn aikana, mutta niin monta kertaa jättänyt kirjoituksen kesken, poistanut sen tai sitten vaan jättänyt julkaisematta. Syynä tähän on ollut kirjoituksen jo lähtökohtaisesti negatiivinen sävy.

Syksy on ollut lievästi sanottuna rankka. Pahin on ollut kesän ja syksyn murroksesta aiheutunut paine. On tullut niin konkreettisesti ilmi, mitä tarkoittaa henkinen paine ja stressi. Kesällä tein töitä ja olin Lilin kanssa siten, että menin töihin seitsemäksi ja pääsin kolmelta. Työt jäivät sinne ja niitä ei loppupäivänä enää juuri mietitty. Siitä päivästä, kun tulin takaisin pääkaupunkiseudulle, se alkoi. Opinnot alkoivat samanmoisella tömähdyksellä, kun joku olisi lekalla päähän lyönyt. Siitä se lähti.

Seuraavat kaksi viikkoa en saanut nukuttua. Väsytti ihan jumalattomasti, mutta uni ei tullut. Välillä oli pakko mennä vierashuoneeseen nukkumaan, kun kaikki pienetkin hengitysäänet tuntuivat niin ärsyttäviltä siinä unettomuutta vatvoessa. Välillä mietin, että missä vaiheessa ihminen vaan kuolee, kun ei saa nukuttua. Eräs opiskelukaverini onnistuneesti lohdutti, että kyllä ihminen kuulemma sitten nukkuu, kun se on tarpeeksi väsynyt. Ihan oikeasti. Maailmanennätys valvomisessa on kuulemma jotain kaksi viikkoa tai jotain.

Se onneksi helpotti, vaikka nukahtaminen hieman melatoniinia tarvitsikin. Edelleen nukahtaminen on hieman hankalaa, mutta nyt sentään nukahdettuani saan yöllä nukuttua.

Alku on aina hankalaa, ne sanoo. Niin se oli nytkin. Suurin ongelma oli se, että kesällä jätin koko stressaavan opiskeluajan unholaan ja elin vain siinä hyvin täsmällisessä, rutiininomaisessa ja stressittömässä elämässä. Kun oli aika palata, palautuminen ei onnistunut kovinkaan helposti. Vaikka tämänhetkinen työmäärä koulussa on moninkertainen verrattuna alkusyksyiseen, elämä on huomattavasti helpompaa, kun on jo päässyt siihen krooniseen stressitilaan. Siihen jossa ulkopuoliset ärsykkeet eivät enää sekoita joka kerta koko pakkaa. Tottumiskysymys siis.

Entäs nyt? Työmäärä on valtava, mutta siitä voin osittain syyttää vain itseäni. Keväällä tuli tehtyä ylimääräisiä kursseja, joiden suoritusaika olisi vasta nyt. Nyt on siis pakko ottaa ylimääräisiä kursseja ja nälkä kasvaa syödessä. Kuitenkin tekeminen maistuu hyvältä ja opinnot pääasiallisesti kiinnostavat, vaikka koko opiskelua lievästi sanottuna vaikeuttaa Helsingin yliopistoa mylläävä Iso pyörä-tutkintouudistus, joka professorien sanoman mukaisesti on pahin sekasotku, mitä he ovat uransa aikana kokeneet. Vaikeuksista ja opintojen suunnittelusta huolimatta tällä hetkellä suorituksessa ovat yhteisö-, arvopaperimarkkina ja tilinpäätösoikeus, markkina-, immateriaali- ja kuluttajaoikeus, vero-oikeus, rikosoikeus ja perhe- ja jäämistöoikeuden seminaari. Kyllä tässä tekemistä riittää ja mielenkiinnolla odotan, miten tästä ihminen selviää. Kyllä sitä nuorena jaksaa, eikös?