Pupu-uutisointia!

Pupu on löytänyt uuden kodin! Se on mieltä lämmittävä ilouutinen! Homman nimi on siis se, että Isäntä on pahasti allerginen heinälle ja kuten moni arvata saattaa, heinä on yksi pupu-eläimen elinehto ja välttämättömyys. Pupu ei varsinaisesti ole ollut myynnissä, mutta tuttuja on kehotettu pitämään silmät ja korvat höröllä pupukaipuisista ihmisistä ja nyt sellainen on vihdoin löytynyt!

Pupu <3

Pupusta oli hetken aikaa ilmoitus yhdellä kanipalstalla ja yhteyttä otti kaksi tyyppiä, molemmat vielä varmistivat, että varmasti on leikkaamaton uros. No arvatkaa vaan alkoiko hälytyskellot soida että pieni pupuseni joutuu jonneki pentutehtaalle. EI! Isännän kanssa oltiin molemmat sitä mieltä, että ellei hyvää kotia löydy, emme hänestä luovu. 

Ensimmäisenä tietenkin uutta (mahdollista) omistajaa kiinnostaa hinta. Kuinka paljon? Olin tietenki niin onnesta soikeena hyvästä omistajavaihtoehdosta, että suinpäin vaan sanoin seuraavan: "en kaipaa hänestä mitään rahaa, kunhan pääsisi hyvään kotiin." Ensikerralla pitää tässä tilanteessa muistaa pahin kokemansa konkurssi ja esittää asia ennemminkin, että: "kunhan minulle ei siitä koidu lisäkustannuksia". Tällä hetkellä tilanne on se, että penniäkään ei ole kotiinpäin tulossa ja lupauduin vielä maksamaan puolet kastraatiokustannuksista. Onneksi on uros, nartun sterilaatio olisi kalliimpaa.

Leikki sikseen, pääasia nyt kuitenkin on se, että pupunen pääsisi hyvään kotiin, mitä muuta eläimen omistaja voi toivoa? Ja jos oikeen syvällisesti ajatellaan, niin itseni olen vastuuseen asettanut pupun hommatessani, joten vähintä mitä sen eteen voin tehdä on tosiaan kantaa siitä vastuuni. Jos itse en pysty pupua pitämään, sille on löydettävä hyvä koti, maksoi mitä maksoi. 

Jos nyt kuitenkin pupun ostajaehdokas tätä lukee, olen luvannut suorittaa vain puolet kastraatiokustannuksista! Vähän heinää ja ruokaa voi saada kaupanpäällisiksi, suomalaiset kun niin pitävät kaupanpäällisistä.

On muuten varmaan ensimmäinen kerta kun uskallan etukäteen kertoa tälle blogiin jostain isommasta jutusta. Eiköhän tämäkin homma vielä käsiin kuse, mutta ainakin on sitten paikka mihin siitäkin voi avautua. Ja tosiaan asiat on viimeaikoina menneet niin hyvin, että kyllä se karma vielä tasoittaa tilit.

P.S. Suuri Käsityölehden lasku tuli ja päätin peruttaa tilauksen, koska en ole edes ehtinyt tekemään käsitöitä viimeaikoina. Viimeiset 15 minuuttia olen ollut jonossa, sillä "kaikki asiakaspalvelijamme ovat edelleen varattuja, palvelemme sinua niin pian kuin mahdollista." Lopettaisi edes hokemasta..

Apukoululainen

Tiedättekö, vaikka kovasti uhoin, eilen nöyränä tyttönä vastasin opettajan sähköpostiin (niistä kahden tunnin korvaavista tehtävistä), että josko voisin saada ne tehtävät. Nyt sitten kirjoittelen tieteellisiin artikkeleihin perustuvaa blablaata realibiliteetistä, validiteetistä, spesifisyydestä ja sensitiivisyydestä. Juuri tänään kävin kirjastossa ja huomenna saan mennä uudelleen. Huoh. Toisaalta yksi niistä kolmesta korvaavasta tehtävästä oli ehkä hieman hyödyllinen ja oikeasti koin vähän jotain oppineenikin.

Olen nyt niin paljon luonut hienoa tekstiä viimeaikoina, että ajattelin antaa teille hieman maistiaisia! Lopussa on myös pari hauskaa juttua, ihan vaan että varmistan parannan todennäköisyyttä että edes joku on lukenut edes pätkän jostain tekstistä, mitä olen kovalla vaivalla luonut.

Pätkä numero 1. Lukupäiväkirja Heikki Ahon teoksesta "Histologiset menetelmät patologiassa". Koko teksti on samanlaista ja valitsin tähän vain sattumanvaraisesti pätkän, josta itseasiassa ymmärränkin ehkä jotain. Tämä siis on kaikkia naisia koskettava, sillä Papanicolaoun värjäystä käytetään papa-kokeessa, siinä kohdunkaulasyövän seulontakokeessa.

"Papanicolaoun värjäyksessä näytelasi käsitellään alkoholilla ja rehydroidaan, jonka jälkeen tumat värjätään Harrisin hematoksylliinilla. Suolahappo- ja ammoniakkikäsittelyn jälkeen näyte dehydroidaan ja värjätään happamalla Orange G 6-fosfovolframihapolla ja eosiini-asuurilla. Peittausaine on fosfovolframihaposta ja litiumkarbonaatista. Etikkahapon käyttö nopeuttaa värjäystä ja tekee väristä voimakkaampaa. Lopuksi näyte dehydroidaan ja kirkastetaan. Tuma värjäytyy mustaksi tai tumman siniseksi, sytoplasma sinertäväksi tai punertavaksi."

Pätkä numero 2. Raportti aiheesta "Kvantitatiivinen real-time PCR". Pyysin Isäntää oikolukemaan sen, että se olisi edes vähän johdonmukainen. Se luki kappaleen ja alkoi haukottelemaan niin kovin, että näköä haittasi. Ensimmäinen kappale on siis oikoluettu, tämä pätkä ei tosin ole se kappale.

"Spesifisessä sitoutumisessa väriaine on konjugoitu monistettavan DNA:n sekvenssin suhteen spesifiseen koettimeen, jolloin koetin sitoutuu ainoastaan spesifistä nukleiinihapposekvenssiä vastaavaan sekvenssiin. Toisin sanoen koettimena on kopioitavalle kohteelle komplementaarisia, 18-30 emäsparia pitkiä, leimattuja DNA-pätkiä.Väriaine voi olla joko sellainen, että sen fluoresenssi on voimakas, mutta se peitetään sammuttajavärillä, jolloin väriaineen fluoresenssi voimistuu sen irrotessa sammuttajavärin läheisyydestä, tai sellainen, että väriaineen floresenssiominaisuudet muuttuvat sen sitoutuessa DNA:han. Tällaisia yleisiä energiansiirtotekniikoita ovat FRET, eli fluoscence resonance energy transfer ja Proximal, eli proximal quenching."

Pätkä numero 3. Raportti aiheesta "Nukleiinihappojen eristys ja puhdistus". Tämä on jännää! Vähän niinkun CSI:tä. Nauttikaahan:

"Useimmiten käytetyt mRNA:n eristysmenetelmät perustuvat solujen nopeaan hajoitukseen guanidiinitiosyaniitin tai guanidiini-isotiosyanaatin läsnä ollessa, jolloin solut hajoavat välittömästi ja RNaasit inaktioituvat. Kasvikudoksilla solut hajoitetaan usein SDS:llä, uutetaan fenoli-kloroformilla ja RNA saostetaan LiCl:lla, jossa RNA saostuu valikoivasti, mutta DNA ei. Muiden solujen, paitsi bakteerisolujen mRNA:n eristäminen muiden RNA:iden joukosta voidaan tehdä esimerkiksi oligo-(dT)-pylväällä, kiinnittämällä oligo-(dT)-ketjut magnettipartikkeleihin tai vaihtoehtoisesti jollain kaupallisella kitillä, jotka ovat usein helppokäyttöisiä ja tehokkaita, mutta perinteisiä menetelmiä kalliimpia. mRNA:t (paitsi bakteerisolujen mRNA) tarttuvat poly-(A)-hännistään oligo-(dT)-ketjuihin niin, että niiden A- ja dT-vastinemästen välille syntyy vetysidoksia. Tämän jälkeen muut RNA:t voidaan pestä pois ja mRNA saadaan kerättyä talteen muuttamalla reaktion olosuhteita."

Kas noin. Lisää tekstiä on tulossa, ei ehkä teille, mutta minulle. Noi kaikki edellä mainitut 

yhteensä ovat 27 sivua ja vielä on 16 sivua kirjoittamatta. Nopeasti laskisi että voiton puolella, mutta ne 27 sivua vaatii vielä 300 sivua lukemista. Niin ja lisäksi tietenkin ne ihanat lisätehtävät, jotka sain.

Sitten niihin arkisiin muihin asioihin. Tiedettekös mikä tämä on?

Tämä on oli meidän löylykauha. Se oli valmiiksi jo vähän kehno ja vedessä lillutus oli aiheuttanut sen pohjapalan irtoamisen ja se vuosi ja oli aika huono, mutta nyt se tippui lattialle.

Nyt meillä on tällainen:

Itseasiassa tämä on mielestäni aika hauskaa, sillä tämä samainen "löylykuppi" oli meillä toimittamasa samaa virkaa ensimmäisen vuoden yhdessäasumisen ajan, kun meillä ei vielä ollut "oikeaa" löylykauhaa. Nyt se tuli takaisin ja se tulee todennäköisesti olemaan meidän uudessakin kodissa löylykuppina. Ja tolla on oikeasti aika hyvä heittää vettä kiukaalle. Hyvin lentää ja helppo annostella. Samaa ei voi sanoa kaikista "oikeista" löylykauhoista.

 Olen ehkä joskus maininnut, että Isännälle tulee näitä hienoja ymmäryksen hetkiä, tiedättekö kun tajuaa, että lapsena huudetun lähtölaskennan "än yy tee NYT" alkuosa muodostaa kirjaimina sanan "NYT". Vähän kuin "hoo ee ii, HEI", ellei joku ihan tajunnut. Joka tapauksessa se on hienoa huomata, että parisuhteessa on oppimisen jatkumo. Aina sitä oppii jotain uutta, eikä välttämättä aina ihan suoranaisesti siitä toisesta vaan toinen voi myös opettaa muissa asioissa. Yksi päivä siis Isäntä pohti autossa, että "pienenä aina vaklattiin naapurin tyttöjen kanssa. Oltiin aina ikkunan alla ja vaklattiin, mutta mitä se vaklaaminen oikeen on?" Nostin katseeni hitaasti, ja käännin katseeni mietteliään Isännän suuntaan. Osotin katsekontaktia ennen kun paljastin tämän suuren mysteerin: "Isäntä, se on vakoilemista." Harmi etten saanut kuvaa siitä oivalluksen hetkestä.

No joka tapauksessa, tänään oppisin vuorostani jotain Isännältä ja ehkä vähän Isännästäkin. Oltiin tulossa kotiin ja edessä oleva auto hidasti juuri ennen kaistan vaihtoa. Isäntä toteaa siihen, että "mitä ihmettä toi apukoululainen oikeen hommaa!?" Noh, se "apukoululainen" päästi toisen auton naapurikaistalta eteensä, mutta Isäntä jatkoi: "No just, mikä apukoululainen, apariii." Ehkä Isäntä osasi päätellä ilmeestäni jotain, sillä hän jatkoi silmät pyöreenä: "Eks sä tienny, et apari on apukoululainen?" 

En tiennyt.

Manaaminen kannattaa aina

Kannatti taas manata! Aina pahimpaan mahdolliseen varautumalla yllättyy aina positiivisesti kun kaikki ei menekään suunnitelman mukaan. Niin myös tänään! 

Koulun kehityskeskustelussa käytiin siis läpi kaikki mitä olen jo suorittanut ja mitä on vielä suorittamatta. Joko opettaja on tyytyväinen päästessään minusta eroon, olenhan jo pari vuotta roikkunut perässä vaatien erikoishuomiota ennenaikaisen valmistumisen merkeissä tai sitten opettajakin on jo niin kypsä alati muuttuvaan ammattikorkeakouluun (edelleenkään ei niin positiiviseen suuntaan) että en saanut kertaakaan sitä epäilevää katsetta kulmien alta. Päinvastoin! Tällä kertaa opettaja jopa kannusti, että kyllä sä paperit ainakin pari kuukautta etuajassa saat ulos. Tämä tosin voi johtua myös siitä, että kyseisen opettajan kursseja minulla on jatkossa 0.

Niin tai näin! Monta kouluum turhautumista mahtuu vielä tähän syksyyn ja tulette kuulemaan niitä, aivan varmasti! Tämä jo siksi, että en tunne yhtäkään ihmistä (poislukien se yksi yrittäjäserkku), joka olisi täysin tyytyväinen työhönsä tai täsaä minun tapauksessani kouluunsa. Olen nyt tullut siihe tulokseen, että sen on pakko johtua siitä, että työpaikoilla joku muu päättää rivityöntekijöiden asioista ja se joku muu on lähes aina sellainen henkilö, jolla itsellä ei ole kokemusta päätöksen vaikutuksesta rivityöntekijöiden työhön. 

Olen puhunut. Nyt kohti eilistä parempaa  ja vähenmän turhauttavaa päivää!

Pari paikkausta

Mä puhun läpiä päähäni, paljon. Tai ne jotka mut tuntee, ne sen tietää. Ne on arkisia asioita, joskus vähemmän arkisia asioita ja harvemmin pidemmän päälle niitä tarkoitan. Kun asiat on hyvin, ne on todella hyvin, kun huonosti, ne on todella huonosti.

No nyt asiat vaivaa niin paljon, etten saa nukuttua. Pari korjausta kuitenkin tuohon edelliseen:

Oon siis oikeesti tosi tyytyväinen mun tämän hetken tilanteeseen. Koulu on hyvä juttu ja koulutus vielä parempi, mutta luulisi sen olevan niin, että se koulun tarkoitus on opettaa mut työhön. En vaan ymmärrä, että mikä siellä laitoksessa on niin sitä työntekoa vastaan. Jos sieltä joltain korkeammalta taholta sitä tiedustelee, niin ei tietenkään mikään, mutta kun se jostain syystä ei vaan toimi niin loogisesti kuin kuvittelisi. Ja harmittaa yli kaiken tuo koulumaailman muuttaminen yrityksiksi. Ei koulun tarkoitus pitäisi olla voiton tuottaminen, vaan opettaminen. Se opetus vaan kummasti kärsii kun koulun pitää tuottaa enemmän voittoa.

Huomenna mulla on "kehityskeskustelu" koulussa. Katsellaan fiiliksiä siitä sen jälkeen enemmän.

Ja noista töistä. Mä tykkään mun työstä. Se on mielenkiintoista, siinä on aivotyöskentelyä ja kehityn jatkuvasti. Ymmärrän toki myös sen, että ihmiset haluaa ajatella mun parasta monessakin asiassa, mutta mitä sitten kun se niiden ajattelema "mun paras" ei ehkä todellisuudessa olekkaan mun parasta? En halua tässä syyllistää ketään, mutta olen aina joko "nuori ja jaksan vielä" tai sitten olen "opiskelija" ja multa vaaditaan ihan törkeästi joustamista. Voin kertoa, että olen joustanut aika paljon ja aika monessa asiassa ja joko mun nuoruusvuodet on ohi, tai sitten olen vaan kulutettu puhki tuolla iänikuisella tilanteenpelastaja-lausahduksella, jonka mukaan ikävuoteni huomioonottaen minun pitäisi painaa kuin duracell pupu, väsymättä.

Yleinen fakta nykyään on se, että asiat muuttuvat. Ne muuttuvat yleensä huonompaan suuntaan (koska säästöt tai muut) ja ne ei koskaan muutu takaisin. Yhtenä esimerkkinä tämä ammattikorkeakoulun muuttaminen osakeyhtiöksi. Turun AMK:n sivuilta: "Yhtiöittäminen on osa opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallista AMK-uudistusta." Sitten sitä lakikirjaa: Osakeyhtiölain 5§ Toiminnan tarkoitus: "Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin." Ja opiskelijat joutuu tähän ristituleen väkisin, koska osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa. Paluuta vanhaan luento-opetukseen ei ole. Ensihoitajatkin tekevät elvytysharjoituksia verkkoalustalla, "second life":ssa, joka on aika pitkälti samanlainen, kun Sims -peli. Mitä sitä käytäntöä enää harjoitellaan, kun netissä voi harjoitella? Monien työpaikoissakin asiat muuttuu. Tuotteet tilataankin edullisemmalta toimittajalta, eikä väliä ole sillä, minkälainen "uusi ja edullisempi" tuote on käytössä. Ei, koska ne päättäjät ei ikinä tule käyttämään niitä tuotteita, on ne sitten kumihanskoja tai suojapapereita, kyniä tai mitä tahansa.

In the end, ihmisen täytyy joskus avautua. Ainakin tämän yhden ihmisen, koska jos kaiken kerää itseensä, pidemmän päälle räjähtää. Asioiden purkaaminen on vapauttavaa ja helpottavaa. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, mitään henkilökohtaista ei ole tarkoitettu suuntaan eikä toiseen.

Jos nyt uusi yritys sen unen kanssa, huomenna on aikainen herätys. Öitä!

Turhautumisen multihuipentuma

Syyskuu alkoi mainiosti! Aamu meni mukavasti ja kun astuin ulos, vedin syvään henkeä. Ihanan raikas syyskuinen aamu! Ilma on trooppisen kuuman kesän jäljitä viileä, muttei kuitenkaan kylmä. Juuri sopiva päivän jälkeiseen peittoon kietoutumiseen ja pariin kynttilään.

Töissä maanantai taas alkoi viikkopalaverilla. Voi luoja kuinka pitkältä se tuntui! Housujen saumat alkoi painaa ja pakarat ja jalat puutuivat eikä sopivaa asentoa löytynyt sitten millään.Vihdoin, kaksi ja puoli tuntia palaverin alkamisesta se päättyi! Se tuntui ikuisuudelta.

Lounaan jälkeen päätin tarkistaa lukujärjestyksen, sillä kouluthan alkoi ammattikorkeassa tänään. Huomasin syyskuun loppupuolella "opinnäytetyön toteutus" tunteja. Kysyin opettajalta sähköpostitse, että mitäköhän tunnit mahtavat koskea, lähinnä koska opinnäytetyöni on viimeisiä tarkastuksia vaille valmis, enkä välttämättä halunnut kerätä lisätunteja töissä. Tunnit kuulemma koskevat tiedon todenperäisyyttä ja pohdintojen rakennetta. Haha, ajattelin. Done ja done! Vastasin opettajalle, että mitäs jos opinnäytetyö on valmis ennen tunteja, niin onko tunneille pakko osallistua. Vastauksena sain, että jos etenee opinnäytetyön kanssa etuajassa, pitää tehdä tunneista ennakkotehtävät.

SIIS MITÄ!? EnnakkoTEHTÄVÄT! Ei ole TODELLISTA! Osuuteni on valmis, mutta minun pitäisi kirjoittaa vielä lisää turhanpäiväistä pa*kaa, koska olen edennyt nopeammin kuin muut! Ihan oikeasti!? Opettajan tuntien lisätehtävät ovat kaiken lisäksi työläitä ja monimutkaisia, joten käytännössä pääsen huomattavasti helpommalla kun osallistuisin vain tunneille. Eikös tässä sitä merkityksetöntä tekstiä joudu kirjoittamaan vielä ihan tarpeeksi muutenkin!? Siitä se turhautuminen varsinaisesti alkoi.

Alkukuusta on myös "ammatillinen kasvu", eli AKU tunteja. Käytännössä turhanpäiväistä jaarittelua nekin. Opettajalla pitäisi olla asiaa, mutta ei ole. Mitään tietoa ei jaeta, eikä opiskelijoita ohjeisteta, vaan kerätään esimerkiksi "palautetta" joka on toivottavaa, mutta ei muuta asioiden kulkua mitenkään. Hauskinta niissä on se, että jos ilmoitan kyseiselle opettajalle, että olen kokopäivätöissä, joten en pääse tunneille, saan vastauksena, että olen opiskelija ja minun pitäisi huomioida se, että tunnit koululla ovat pakollisia, enkä voi lupautua siis kokopäivätöihin ennen kun olen opintoni lopettanut. Olen siis paha, paha, paha! Toisaalta, ne jotka eivät vain viitsi ilmestyä paikalle, koska nyt tuntuu siltä ettei kiinnosta, eivätkä ilmoita opettajalle mitään, eivät saa mitään sanktioita. Ironista? Kyllä. Olen tämän asian kokenut nahoissani niin monta kertaa opintojeni aikana, että olen jo vihdoin oppinut, että tämä ahkeruutta vihaava yhteiskunta ja ammattikorkeakoulu ei todellakaan arvosta tunnollisuutta. Turhautuminen lisääntyi.

Ongelmanahan tässä minun puolestani ei ole minun työni, sillä voin kyllä käydä töiden lomassa koululla, minun pitää vain tehdä menetetty aika takaisin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulen viettämään ihania iltoja töissä kuuteen saakka, sillä joudun välissä käymään koululla kuuntelemassa jotain turhanpäiväistä pa*kaa, jolla ei ole tässä elämänvaiheessa mitään merkitystä. Todennäköisesti joudun vielä (taas) kirjuriksi ja joudun huolehtimaan luokan antaman palautteen asialliseksi dokumentiksi ja lähettämään sen korkeammille tahoille, jotka kuittaavat sen luetuksi avaamatta koko tiedostoa ja menevät kahvihuoneeseen nauttimaan koulun tarjoamaa kahvia. Kiitos tästä.

Hauskaa tässä on myös se, että töissä esimies ei halua minun käyttävän lomapäiviä näiden koulujuttujen hoitamiseen, vaan saan tosiaan istuskella siellä töissä pitkään. Ajatuksena tässä ei ole rästiin jäävät työt tai henkilökuntapula, vaan se, että "on se kiva, että pääsisit lomailemaankin joskus." Minun mielestäni se olisi kivaa, että voisin vihdoin lopettaa nämä hemmetin pitkät työpäivät ja elää normaalia arkea ilman, että tarvitsee ajatella mitään miinuksella olevia "työaikapankkeja", rahallista selviytymistä tai turhanpäiväistä koulussa istumista! Olen nyt kaksi vuotta tehnyt pitkää päivää, en ole lomaillut sitten vuoden 2005 jälkeen ja kaiken tämän jälkeen olen todella kypsä siihen, että tuntemattomat ihmiset kuvittelevat ajattelevansa MINUN parastani tai MINUN tilannettani ilman edes kuuntelematta mielipidettäni asiasta!

Kun lähdin tänään töistä, olin todella turhautunut! Olin niin turhautunut, etten meinannut pysyä housuissani, kaikki ajatukset aiheuttivat tuskastumista ja tuntui kun minulla olisi ollut ilmapallo rinnassa. Se painoi siellä ja aiheutti pahaa oloa. Ei tehnyt mieli tehdä mitään, eikä ajatella mitään.

Nyt ymmärrän täysin niitä ihmisiä, jotka jättävät koulun kesken viime metreillä. Tämä loppu on ihan hirveää! Tekisi mieli sanoa, että pitäkää kuule tunkkinne ja lähteä vaan pois. Jättää kaikki! Ja minulla on kuitenkin kaikki asiat todella hyvin! On työ (josta en voi puhua koulussa), on ihana mies kotona, olen terve, mies on terve, on ihanat kissat ja kohta on ihana asunto (josta en voi puhua koulussa) ja silti tuo kamala laitos ajaa minut burn out:in partaalle. Voin vain kuvitella kuinka kamalaa on niillä ahkerilla, joiden asiat eivät ole näin hyvin.

Pari liikakiloa

Isäntä tuli eilen kotiin hiljempaa kuin normaalisti 1000 promillen humalassa ja oli asettautunut sohvalle nukkumaan. Yllättävää tässä oli se, että hän oli asettautunut mukavasti nahkasohvalle kangassohvan sijaan ja sohvalla koristeena olevan peiton alle. Ei se väärin ole, mutta olisin voinut luvata, että kangassohva on ihoa vasten mukavampi kuin nahkasohva. Kaikille rakkaille lukijoille jo tutuksi tullut Hugsy oli päässyt hoitamaan tyynyn virkaa. Vaatteet ja silmälasit löytyivät nätisti lattialta sohvan vierestä, ei niinkään "valmiina lähtöön" -asemissa, vaan ennemminkin "valmiina sänkyyn" -asemissa.

Isäntä sohvalla peiton alla.

Housut ja lasit "valmiina".

Eilen viettämäni yksinäinen venetsialaisilta meni vallan mainiosti How I Met Your Motheria katsellessa ja kissoja rapsutellessa. Pääsin aikaisin nukkumaanki ja kaiken lisäksi nukuin ihan hyvinkin vielä! Mitä nyt heräsin 3 ja 4 välissä muutamia kertoja, kun Isäntää ei kuulunut kotiin. Joku automaattinen Isännänkaipuukello kenties?

Tänään töiden jälkeen käytiin jokirannassa kansainvälisillä markkinoilla. Siellä vastaan tullut entinen ravintolatöiden aikainen esimies ystävällisesti huomautti minun kerryttäneen hieman kiloja sitten viimenäkemän. Se tapahtui osoittamalla vatsani seutua ja toteamalla "hieman kiloja tullut sitten viimenäkemän?". Ravintola-alan ihmiset. Kaiken huipuksi se on siellä niin normaalia, että siitä ei edes voi loukkaantua. Pyh! Sen kunniaksi mentiin sitten Siipiravintolaan Isännän siskon toivomuksesta syömään kaikkea rasvassa lillutettua. Ehkä jatkossa pitäisi alkaa liikkumaan enemmän ja seuraamaan enemmän mitä laittaa suuhun? Isäntä ehdotti karppausta, joskaan en niin kauheasti ajatukselle lämpeä, vaikka vähähiilaripitoinen ruokavalio kyllä sopii vatsalleni hyvin.

Noo, katsotaan mitä keksitään kun muutto tulee kohdalle ja toivottavasti olen jo saanut suurimman osan koulujutuista hoidettua. Nyt ajatukset on niin asuntohommissa, koulussa ja töissä, että aivokapasiteetti loppuu siinä Prisman ovella. Ehdotin jo Isännälle koiran hankkimista, olisi edes joku syy käydä lenkillä, kun jotenkaan ei motivaatio riitä siihen "ilman päämäärää" kävelyyn. Isännän mukaan Mufasassa on tarpeeksi lenkkikaveria, mutta se parka pelkää autoja.

Lainataan siis koira, mielellään kiltti ja kissaystävällinen, lenkitettäväksi!

Ja nyt kellähdän sohvalle vatsani viereen katsomaan hieman telkkaria, iltamässäily ja -kävely tuli jo tehtyä! Tulkoon pian talvi ja hiihtokelit!

1. näyttö

Uuteen kotiin muutto lähestyy vääjäämättä ja nykyisestä asunnosta luopuminen alkaa realisoitua. Tämän loistavasti palvelleen ja monia hyviä hetkiä todistaneen asunnon on kohta aika siirtyä uudelle asukkaalle. Nyt siis niitä asuntokuvia. Kuvista moni voi päätellä, että meillä ei asusta mitään sisustussuunnittelijoita, mutta meidän asunto on silti maailman paras ja kodikkain. Melkein kaikki meidän kaikki kalusteet on ilmaiseksi saatu, joten sisustuksen suhteen on hyvin pitkälti menty sillä mitä on ollut. Paitsi kirjahylly ja sohvapöytä on Ikeasta, mutta ne onkin ainoita kalusteita joista en tykkää.

Ovesta tullessa vasemmalla on vessa, oikealla kylpyhuone ja edessä näkyy oikealla puolella makuuhuone ja vasemmalla olohuone.

Vasemmalla olohuone, oikealla makuuhuone

Maailman paras nojatuoli (mummula), Isännältä tullut uskollinen sohva, itsevirkattu peitto,
kaverin maalaamat taulut, se maailman kamalin sohvapöytä ja The ryijy!

Keittiö, mummulasta saatu pöytä ja ne harvat kukat jotka meillä on hengissä.

Entisen asukkaan jättämä kirjoituspöytä ja se kamala kirjahylly.
Siellä hyllyn päällä on kyllä itse virkattu hippo ja äidin kanssa
valopallo-kurssilla tehty valopallo.

Makkari ja sängyn alta pilkottava laatikko. Päiväpeitto on
myöskin mummulasta saatu.

Kylppäri.

Sauna

Vaatekomero. Tuo jalkapallonaulakko me huomattiin
kun oltiin asuttu täällä yli vuosi. Ei mitään tietoa mistä
se on tullut, koska kumpikaan ei ollut nähnyt sitä ennen. 

Sidenote: Minulla on huomenna aamuvuoro ja Isäntä meni tänään viihteelle. Nämä on niin huonoja yhdistelmiä! Tuntuu, että aina kun minulla on sunnuntaina aamuvuoro, Isännällä on aina jotkut pikkuserkun veljen vaimon siskon kaiman synttärit tai jotain. Noh, niin myös tällä kertaa. Kyseessä on tosin entinen luokkakaveri. Jos tämä päätty taas niin, etten nuku koko yönä, ilmoitan, etten pysty jatkossa tekemään sunnuntaisin aamuvuoroja.