Lilyn suusta

Kaikkein parasta on teettää lapsella tällasia kyselyitä ja huomata, miten se ajattelee asioita. Meidän neiti on selvästi kovin syvällinen ja tunteellinen tapaus. Koska rakkaus! <3

1.Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
- Että olet ihana

2.Mikä tekee äidin onnelliseksi?
- hali

3.Mikä tekee surulliseksi?
- No rikkinäinen sydän.

4.Miten äiti saa sinut nauramaan?
- Höpsöttämällä.

5.Millainen äitisi oli lapsena?
- Ihan pikkunen pieni.

6.Kuinka vanha äitisi on?
- (näyttää sormilla) tää tarkottaa että tosi vanha.

7.Kuinka pitkä äitisi on?
- Katotaanks. Varpaista ja en mä ylety. Ihan paljon.

8.Mikä on äitisi lempipuuhaa?
- Siivoominen.

9.Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
- Suihkuttaa Mindya ja Mufasaa.

10.Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- Koska kaikki tietää sun nimen ku sä sanot sen niille.

11.Missä äitisi on tosi hyvä?
- Ainaki siivoomisessa.

12.Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
- Ei ainakaan lelujen hoitamisessa.

13.Mitä äitisi tekee työkseen?
- Juo kahvia.

14.Mikä on äitisi lempiruoka?
- No tietysti salaatti.

15.Miksi olet ylpeä äidistäsi?
- Koska se on niin rakas.

16.Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
- Mennään kirjastoon ja silitellään kissoja ja katsotaan elokuvaa

17.Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
- No rakkaus.

18.Mitä eroa teissä on?
- Meillä ei ole samoja kirjoja. Nuo alhaalla on lasten kirjoja ja ylhäällä on sun kirjoja.

19.Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
- Koska me eletään. Kaikkihan elää, paitsi dinosaurukset. Dinosaurukset ei elä.

20.Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä?
- Töihin.

Vuosikatsaus 2019

Muutoksien vuosi, etten sanoisi. Viimeisen vuoden aikana on ehkä tapahtunut enemmän, kuin yhdenkään toisen vuoden aikana. Ikinä.

Vuosi sitten syksyllä jatkui koulu. Nyt siitä tuntuu olevan jo uskomattoman pitkä aika. Näihin aikoihin tein varmaan viimeisen oikeusnotaarin tutkintoon kuuluvan tentin. Olin vakuutusyhtiössä töissä opintojen ohella, tein oikeustieteen maisterin tutkintoon kuuluvia kursseja ja aloitin perhe- ja jäämistöoikeuden graduprojektissa. Seurailin sivusilmällä mahdollisia Raumalla vapautuvia työpaikkoja, enemmän ja vähemmän tosissani. Lokakuussa silmiini osui ehkä paras mahdollinen työpaikka, nimenomaan perhe- ja jäämistöoikeuden oikeudenalalla. Hain paikkaa, kävin haastattelussa ja soveltuvuuskokeessa, ja lokakuun viimeisenä päivänä sain tietää, että sain paikan. Vantaan asunto irtisanottiin samana päivänä ja asunnon etsiminen Raumalta alkoi.

Marraskuu oli aika hektistä. Olin arkipäivät Lilyn kanssa kaksin, kävin töissä, tein projektiseminaarityötä ja kotona pakkasin tavaroita muuttoa varten. Viikonloppuisin vietiin muuttokuorma Raumalle ja taas maanantaisin jäin Lilyn kanssa kaksin. Otin oikeusnotaarin paperit ulos ja joulukuun alussa heti muuttoviikonloppua seuraavana maanantaina alkoi uusi työ Raumalla. Joulukuu meni pitkälti uuden työn opiskelussa ja joitain pakollisia koulujuttuja tehdessä. Joulun lähestyessä voimat oli ihan loppu. Onneksi olimme varanneet jouluksi 10 päivän etelänmatkan jo hyvissä ajoin keväällä, joten hetken erkaantuminen arjesta, koulusta ja uudesta työstä oli välttämätöntä. Ja loma todellakin oli siinä vaiheessa paikallaan.

Vuoden alussa tein heti uuden työn ohella päiväreissuja Helsinkiin opintojen vuoksi. Viikonloput tein aamusta aamuyöhön gradua. helmikuun puolessa välissä palautin gradun ja valmistuin oikeustieteen maisteriksi 12.3.2019. Valmistuin tiedekunnasta siis alle kolmessa vuodessa. Edelleen tuntuu oudolta istua illalla kotona ja katsoa telkkaria, sillä on jäänyt hieman päälle syyllinen olo siitä, että jotain parempaakin tekemistä voisi olla. Valmistumisesta tuntuu olevan jo ikuisuus, vaikka eihän siitä ole kuin vajaat puoli vuotta. Onneksi tällä alalla ei koskaan ole valmis ja oppimista kyllä riittää.

Vastikään ostin rivitalonpätkän ja muutin Lilyn kanssa sinne.  Lily oli tietysti innoissaan uudesta kodista ja hän on alusta asti sisäistänyt hyvin, että hänellä on nyt kaksi kotia. En tiedä minkälaista tunnetta tästä elämänmuutoksesta odotin, mutta mikään ei tunnu muuttuneen. Arki on täysin samanlaista, Lily ei ole ihmetellyt oikeastaan mitään ja olemme edelleen Isännän kanssa paljon yhteyksissä. Mikään tosiaan ei tunnu muuttuneen ja se on tässä koko muutoksessa ehkä kaikkein lohdullisin asia. Sellaista tunnetta salaisesti toivoin ja siltä se toistaiseksi on tuntunutkin.

Aamulla kun vein Lilyä päiväkotiin, kerroin, että minulla on tänään syntymäpäivä.
Lily: "Ai ihan tällä päivälläkö?"
Äiti: "Ihan tänään kyllä."
L: "Minä... Minä haluaisin ostaa sinulle sellaisen syntymäpäivälahjan!"
Ä: "Ai jaa! Millasen lahjan haluaisit ostaa?"
L: "No sellasen... Sellasen ihan ikioman lelun sinulle."
Ä: "Millasen lelun sä sitten ostaisit?"
L: "No vaikka sellasen karjuvan."
Hetken hiljaisuus.
Ä: "Tiedätkö, kiva ajatus, mutta en minä tarvitse syntymäpäivälahjaa. Olen jo saanut parhaan syntymäpäivälahjan ikinä, eikä mikään lahja voi ikinä olla parempi."
L: "Ai minkä?"
Ä: "Sinut!"
Hetken hiljaisuus.
L: "Voi äiti. Olipa ihanasti sanottu."

Näihin ajatuksiin ja näihin tunnelmiin. Minulla on parasta, mitä ikinä toivoa saattaa. ♥

The end of an era

Kuukausi muuton keskellä alkaa olla lopuillaan. Siitä lähtien, kun sain tietää työpaikasta ja muutosta, on tavaroita viety joka perjantai Raumalle väliaikaissäilytykseen. Tänään on viimeinen muuttopäivä, ja tänään muutetaan (toivottavasti) kaikki loput tavarat. Tänään saadaan myös avaimet uuteen, joskin väliaikaiseen kotiin.

Lähtökohtia

Television muuttoa.

Päällimmäiset tunteet? Haikeus.

Tänään on myös viimeinen työpäivä. Olen ollut vajaan vuoden töissä vakuutusalalla. Sen lisäksi, että olen oppinu ihan hirveästi, olen saanut tehdä töitä erittäin ihanassa ja tiiviissä työporukassa ja todella mielenkiintoisten työtehtävien parissa. Lakisääteiset kahvitauot on pidetty kerran kuussa, mutta niitä ei ole juuri kaivattukaan. Töitä on riittänyt ja töihin on ollut aina mukava mennä. Tänään siirrän auki olevat vahingot kollegalle, laitan viimeiset päätökset menemään ja jätän kulkuluvan lähtiessäni aulaan. Enää ei tarvitse mennä töihin junalla ja metrolla, eikä junaliikenteen tai metron häiriöt vaikuta enää tämän päivän jälkeen arkeeni. Ei enää Helsingin aamuruhkia, eikä kiireistä ihmispaljoutta. Jotenkin tavalla sitäkin tulee ikävä.

Kaupungin aamuhälinää

Tänään on myös viimeinen päiväkotipäivä. Lilja on saanut tähänastisen varhaiskasvatuksenta ehkä maailmankaikkeuden ihanimmassa päiväkodissa, Patotien päiväkodissa. Siellä on ollut aivan ihanat aikuiset, mieluista tekemistä ja hyvin toimiva yhteistyö kodin ja päiväkodin välissä. On ollut lastenkonsertteja, teatteriesityksiä, metsäretkiä, ”dinosaurusteemoja”  ja ties mitä mieluista puuhaa. Tästä päiväkodista on kyllä vaikea pistää paremmaksi. Liljalla on ollut aivan ihanat hoitajat, jotka ovat huolehtineet hänestä niin hyvin. Toivottavasti ei ole viimeinen kerta, kun pikkuneiti näkee nämä ihmiset. Heitä tulee kova ikävä.

Tänne jää myös ystäviä, kotikulmia ja muistoja. Paljon ja hirmuinen määrä. Tänne jää tutuksi tulleita ravintoloita, meidän lähipizzeria, josta ei varmasti saa lainmukaisia pizzoja, arkiset junamatkat, lähimetsä, jota maakuntalaisena pidän enemmänkin leikkimetsänä, suuret viherpuistot ja lähellä oleva lentokenttä. Tänne jää se ainoa koti, jonka Lilja elämänsä ajaltaan muistaa.

Tämä on yhden aikakauden loppu. Seuraava on ihan kulman takana.
Hyvästi Vantaa. Se kamala ja ihana kaupunki, jossa ei ole keskustaa.

Kolmevuotias ❤

Reilut kolme vuotta sitten näihin aikoihin oltiin Tyksin synnytysosastolla vielä täysin tietämättömiä siitä, mitä tämä pieni ihme tuo tullessaan. Kehitys on kyllä uskomatonta ja nyt meillä on täynnä luonnetta oleva pikkuihminen, joka on höystetty mahtavalla huumorintajulla ja valtavalla määrällä empatiaa.

Lily rakastaa eläimiä. Ihan kaikkia. Kysyin Lilyltä eilen, mistä eläimestä hän pitää eniten. Hän arpoi vähän kissan ja dinosauruksen välillä ja lopulta vastasi tyhjentävästi, että hän pitää kaikista eläimistä. Näin se on. Mikä tahansa eläin, on se sitten hai, yksisarvinen (unicorn, kuten Lily sanoo), kirahvi, hirvi tai mikä tahansa, se kuuluu Lilyn lempieläimiin. Eläinten lisäksi häntä kiehtoo kaikki vähän jännittävä ja pelottava, kuten kummitukset, vampyyrit ja ennen kaikkea hirviöt. Ja ne dinosaurukset.

Lily on todella alkanut ymmärtää ystävien päälle ja hänellä on päiväkodissakin pari kaveria ylitse muiden. Hän pitää käytännössä kaikkia ihmisiä kavereinaan ja saattaa jossain sukujuhlissakin huudahtaa, että "kaverit, katsokaas tätä." Hän rakastaa ihmisiä ja sukulaisia ja viihtyy isoissa porukoissa. Hän on myös mainio keräämään huomiota, eikä juuri jännitä uusissa tilanteissa. Mitä enemmän ihmisiä ympärillä, sen parempi.

Pikkuneiti tykkää laulaa ja hän käy muskarissa kerran viikossa. Nyt syksyllä alkoi muskari siten, että vanhemmat odottavat ulkopuolella, ennen kun sinne mentiin vanhempien kanssa. Ensimmäisellä kerralla äidit menivät lapsineen sisään huoneeseen ja yhtäkkiä kuulemma kaikille äideille tuli pissahätä ja he vaivihkaa hilpaisivat paikalta. Lily oli vain lykännyt piponsa Isännälle, todennut "heippa" ja marssinut sisään. Muskaripupu onkin sellainen kaveri, jota odotetaan usein aika paljon ja siitä riittää paljon juttua.

Mufasa on Lilyn bestis. Kun Lily menee nukkumaan, Mufasa menee lähes aina sänkyyn hänen viereensä. Myös yöllä Mufasa hakeutuu käytännössä aina Lilyn viereen. Välillä ne toki leikkivätkin keskenään (=Lily juoksee Mufasan perässä dinosaurus kädessä ja ärjyy), mutta enemmän Mufasa pitää rauhallisista hetkistä, jolloin näkee turvalliseksi hakeutua pikkuneidin kylkeen kiinni nukkumaan. Joskus Lily tarvitsee kylläkin omaa tilaa ja hän ajaa Mufasan pois. Mindy on huomattavasti Mufasaa herkempi ja pysyttelee usein Lilyn ulottumattomissa. Mindy on tosin alkanut hakeutua myös Lilyn lähettyville ja pakoon juoksemisen sijaan läppää Lilya tassullaan, jos Lily ei ymmärrä Mindyn sanatonta viestintää. Mindy onkin Lilyn sanojen mukaan "vähän äksy".

Kaiken kaikkiaan uskomatonta, mikä tyyppi siitä pienestä nyytistä on tullut. Hän ei todellakaan ole enää vauva, vaan hän on ihan oikea pieni ihminen, jonka kanssa voi jutella henkeviä, pelata pelejä ja naureskella vitseille. Ja ennen kaikkea hän on ihan tajuttoman rakas! ♥