Lasten päivystys

Me käytiin viime yönä tutustumassa Jorvin lasten päivystykseen. Käytiin illalla saunassa ja sen jälkeen kun Lili heräsi uniltaan hän kuulosti ihan kamalalta. Hän yski sellaista vinkuvaa yskää, eikä selkeästi saanut vedettyä henkeä kunnolla sisään. Nenä vähän vuoti, mutta ei sen erityisemmin räkäinen, joten hengenahdistus johtui jostain muusta kuin tukkoisesta nenästä. Pienoinen itkeskeli heti herättyään ja etenkin kun ei oikein saanut henkeä ja sehän vasta hangitystä hankaloitti. Isäntä painoi korvan Lilin selkään todetakseen, että keuhkoista se vinkuna ei kuulunut. Itselläni oli ihan hirveä olo, sillä olin varma että tämä aiheutui siitä saunasta, vaikka Lili oli alatasolla ja loiskutteli vadissa. Soitettiin terveysneuvontaan, se kun meitä on aiemminkin niin fiksusti neuvonut. Eipä sieltä muuta neuvoa juuri saatu, kun että jos jonnekin lähdetään, niin Jorvin päivystykseen. Olihan sekin parempi kuin ei mitään.

Lili nukahti melkein heti uudelleen ja herättyään oli taas sama juttu. Yskitti, itkutti ja ahdisti henkeä. Siinä lohdutellessani pientä sylissäni tilanne kuitenkin helpotti ennen kun saatiin vaatteita kunnolla päälle ja Lilikin oli paljon virkusempi ja halusi lattialle. Vajaan tunnin päästä Lili meni yöunille, vähän itkeskellen, mutta nukahti hyvin. Hän nukkui noin puolitoista tuntia ja havahti henki taas vinkuen ja itkuskellen. Hän nukahti melkeen heti rinnalle ja hengityskin hieman rauhoittui. Kun Lili heräsi taas tunnin päästä itkuun ja hengenahdistukseen päätettiin, että nyt lähdetään. Ei tämä ainakaan paremmaksi oli muuttunut. Kello oli vähän vajaa 1 yöllä.

Ensinnäkin, Jorvin päivystys oli todella mielenkiintoisten ohjeistusten takana. Siellä tehdään remonttia ja seurattiin keltaisia "lasten päivystys" -kylttejä, jotka johdattivat meidät pääovelle, josta ei kuitenkaan päässyt minnekään. Joku päästi meidät sivuovesta sairaalaan sisälle, käveltiin toiselle puolelle sairaalaa todetaksemme, että päivystys oli sen yhden oven toisella puolen. Ja se ovi oli lukossa.

Lyhyen googlailun jälkeen käännyttiin, mentiin takaisin autolle ja ajettiin toiselle puolelle sairaalaa. Sieltä se oikea ovi löytyi. Lilin oireet olivat jo helpottaneet siinä autossa nukkuessaan pystyasennossa ja siinä kävellessämme viileässä ulkoilmassa. Kun vihdoin päästiin sinne päivystykseen ja kerrottiin miksi tultiin, täti tiesi heti mikä meitä vaivaa; kurkunpäätulehdus. Kohta Lili yskäisi vahvistaen diagnoosin. On kuulemma heille tuttu juttu, mutta pelottava kun se ensimmäistä kertaa tulee, eikä tiedä mikä se on. Ensinnäkin, oli ihan tavattoman kiva, että lapsilla oli oma päivystys! Siellä oli rauhallista ja kaikkea katseltavaa eikä tarvinnut suojella Liliä muilta sairailta lapsirakkailta. Toiseksi, henkilökunta oli ihanaa, todella asiantuntevaa ja asiallista! Pitäisikin varmaan laittaa oikeen palautetta sinne. Siinä itkeskelin kun Isäntä kertoi Lilin oireet ja sanoin sieltä kyyneleiden välistä siitä saunasta. Jokainen äiti varmaan tietää sen tunteen kun lapsella on jokin hätä ja koet itse aiheuttaneesi sen. Täti vaan totesi, että ei sillä saunalla ollut mitään tekemistä asian kanssa, se vaan sattui samaan aikaan. Kurkunpäätulehdus on viruksen aiheuttama ja tulee jos on tullakseen. Uskon siltin, että jotenkin se sauna siihen vaikutti, ennen sitä kun ei ollut mitään oireita, mutta voi että kun mieli keveni kun joku ammattilainen sanoi, ettemme ole tehneet mitään väärin.

Odoteltiin tovi ja päästiin lääkärille, joka varmisti diagnoosin. Kuuli kuulemma jo oven läpi mistä on kyse. Korvat oli puhtaat, joten vaiva vain kurkunpäässä. Lääkkeeksi adrenaliinihöyryä hengitettynä ja kortisonia. Mentiin taas odotustilaan, josta hoitaja tuli meidät kohta kutsumaan. Ensin hengiteltiin höyryä. Alku meni hyvin, mutta kohta Lilillä meni hermo ja jouduttiin väsynyttä raukkaa pitämään siinä väkisin. Sen jälkeen hoitaja antoi minulle ruiskun, johon oli liuotettu kortisonia veteen. Hän kysyi, onko meillä jotain hyvän makuista antaa siihen päälle, mutta ei kyllä ihan otettu mitään mehuja tälle yhdeksänkuiselle mukaan. Totesin, että tissit on, ja hoitaja meinasi josko niistä sitten antaisi päälle hörpyn. Meinasin pyytää, josko hoitaja voisi sen Lilille antaa, juuri kun olen vähän saanut Lilin luottamusta niiden kiinteiden suhteen ja "äiti antaa" saa jo Lilin avaamaan suunsa. Jotenkin siinä en kuitenkaan saanut sitä sanottua kun hoitaja antoi meille ruiskun ja ohjasi meidät imetysnurkkaukseen.

Kaikki jotka on joskus joutuneet syömään kortisonia varmasti tietävät miltä se maistuu. Ihan järkyttävän kamalalle. Jos se pilleri vähänkin koskettaa suun pintaa, se maku valtaa koko suun eikä lähde pitkään aikaan pois. Itse tämän useasti kokeneena tuntui ihan järkyttävän kamalalle pelkkä ajatus antaa veteen liuotettua kortisonia ruiskulla toisen suuhun. Saati sitten oman lapsen suuhun. Itkua siinä väänsin kun sitä Lilille annoin. Lili vielä otti alkuun luottavaisesti ruiskun mielellään suuhun ja alkoi tietenkin välittömästi itkeä kun maistoi sen maun. Nopeasti ruikkasin loput sinne kurkun perälle ja annoin tissin päälle. Mietin, että tätä on varmaan joskus pidetty kidutuskeinona. Siis sitä, että pitää lapselleen syöttää väkisin jotain ihan järkyttävän kamalaa. Hetken itkeskeltyään Lilikin sai syötyä ja pääsi pahimman yli, vaikka hän vielä kotimatkallakin maiskutteli unissaan ja naama vääntyi irvistykseen.

Tänään onkin menty pitkälti Lilin mukaan ja kotiaskareet ja muut oheistekemiset (kuten oma ruokailu) on jäänyt vähän vähille. Ollaan oltu ulkona ja Lili on nukkunut Manducassa ja rattaissa. Raitis ilma ja pystyasento kuulemma auttaa, joten kävelin muun muassa sateessa Lili Manducassa taloa ympäri. Ihan sama missä nukkuu, kunhan nukkuu, saa hengitettyä ja saisin edes vähän toisen oloa helpotettua. Niin väsynyt tuo neiti tuntuu kokoajan olevan. Toisen naamastakin näkee, että hän on kipeä ja väsynyt.

Lilin perusilme tänään.